Mihin ateisti laittaa toivonsa kuoleman lähestyessä?

Mihin? Toivon, että kuoleminen on nopea ja jokseenkin kivuton tapahtuma.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tuota ahdistusta että kaikki loppuu ja on vain ikuinen pimeys / tiedottomuus? Tai käykö koskaan mielessä että jos helvetti onkin oikeasti olemassa?

Ei ja ei. Kun kaikki loppuu, niin se loppuu, ei ole mitään ikuista pimeyttä/tiedottomuutta.

Kuolemaan tietenkin, en oikein ymmärrä kysymästä. Oleminen lakkaa.

Olin vuosimiljardien ajan olematta olemassa ennen syntymääni. Eikä sekään yhtään minua ahdista. Miksi kuoleman jälkeinen aika olisi yhtään eri asia?

Vierailija kirjoitti:

Uskonnoton kirjoitti:

En ole ateisti vaan uskonnoton. Sieluni vain lakkaa olemasta ja ruumiini tuhka muuttuu tulevan kasvillisuuden lannoitteeksi.

Minulla on sentään runsaasti toivoa eläessäni. Tuntuu vähän siltä, että uskovaisilla sitä on vasta kuoleman jälkeen.

 

Uskovaiset ovat vähän narsistisia

Miksi? Eikö narsistisempaa ole olla itse oma jumalansa? Kristityllä toinen on hänen Isänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskonnoton kirjoitti:

En ole ateisti vaan uskonnoton. Sieluni vain lakkaa olemasta ja ruumiini tuhka muuttuu tulevan kasvillisuuden lannoitteeksi.

Minulla on sentään runsaasti toivoa eläessäni. Tuntuu vähän siltä, että uskovaisilla sitä on vasta kuoleman jälkeen.

 

Uskovaiset ovat vähän narsistisia

Miksi? Eikö narsistisempaa ole olla itse oma jumalansa? Kristityllä toinen on hänen Isänsä. 

 

Mitä tarkoitat tuolla oma jumalansa? Onko se joku keksimäsi ateistin määritelmä?

Nämä kahdenlaiset sielut kiinnostavat minuakin. Siis ihmis- ja eläinsielut, kai. Mistä niistä saisi tietoa? Milloin ihminen sai ihmissielun? Oliko esim. Neandertaleilla ihmissielu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun Jumala tietää ennalta muttei määrää ennalta.

 

Siis luo tietyn ihmiset epätäydellisiksi ja käskee olemaan täydellisiä.

Sadistinen nilviäinen.

 

Jumala loi ensimmäiset ihmiset monin tavoin täydellisiksi, mutta antoi heille myös täydellisen kyvyn valita; joko totella Jumalaa tai olla tottelematta.

TIesi luodessaan miten tulee käymään, kaikkivaltiaana olisi voinut luoda millä hyvänsä lailla toisin, mutta loi juuri niin että ihmiset eivät tottele >= sadistinen nilviäinen.

Toivonsa? En ymmärrä edes koko kysymyksen relevanssia. En usko, että on mitään tarvetta asettaa toivoaan mihinkään, koska kun loppu koittaa, niin silloin elämä päättyy kaikilla ja lopullisesti. Ei siinä mitään sen kummempaa.

Ainoa asia mikä hieman kiehtoo ajatusleikkinä ja vetoaisi varsinkin sellaisiin ihmisiin, joiden on vaikea hyväksyä kuolemisen lopullisuutta on se, että mikäli universumimme käy ikuista sykliä jossa se "syntyy" ja tuhoutuu aina yhä uudelleen, niin tällöin on mahdollista että alkeishiukkaset joista koostumme järjestyvät myös aina uudelleen jossain vaiheessa täsmälleen samalla tavalla kuin nyt ja ikään kuin "synnymme tällöin uudelleen" loputtomasti. En itse kuitenkaan koe erityistä tarvetta uskoa tällaiseen, mutta ymmärrän että jotkut ateistit tarvitsevat toivoa ja voivat silloin tukeutua esimerkiksi tällaiseen ajatukseen.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tuota ahdistusta että kaikki loppuu ja on vain ikuinen pimeys / tiedottomuus? Tai käykö koskaan mielessä että jos helvetti onkin oikeasti olemassa?

Samaan paikkaan päädytään kaikki kuitenkin. Mitä sitä murehtimaan etukäteen kun kukaan ei oikeasti tiedä.

Miksi ihmiset luulevat tietävänsä mitä kuoleman jälkeen on? Kukaan ei ole tullut tänne kertomaan. Ei voida tietää. Mä mieluummin olen optimisti ja uskon, että kuoleman jälkeen on jotain hyvää. 

En tajua ihmisiä jotka oikein iloitsee siitä, että kuoleman jälkeen ei olisi mitään. Että ihanaa, ei tarvitse nähdä kuollutta perhettäni enää ikinä. Aika kylmältä kuulostaa. 

Mä suren sukulaisten kuolemaa, mutta tietysti toivon jälleennäkemistä. 

En tarvitse toivoa mihinkään.

En ole lapsi.

Missä dementikon sielu on?

Onko kehitysv.ammaisella sielua?

Onko mun muppe koiralla sielua?

Toivonsa? Siihen että kaikki päättyy, kuten on tarkoituskin.

Lapsena ja nuorena en ymmärtänyt yhtään kun isoisovanhempani puhui: " että kunpa pääsisi jo pois" nyt keski-iässä alan ymmärtää, että on tämä elämä sellainen prässi, että onko sen päättyminen edes mikään menetys lopulta. En nyt puhu mistään itsemurhasta , vaan että kyllä sitä tästäkin taipaleesta voi saada tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset luulevat tietävänsä mitä kuoleman jälkeen on? Kukaan ei ole tullut tänne kertomaan. Ei voida tietää. Mä mieluummin olen optimisti ja uskon, että kuoleman jälkeen on jotain hyvää. 

En tajua ihmisiä jotka oikein iloitsee siitä, että kuoleman jälkeen ei olisi mitään. Että ihanaa, ei tarvitse nähdä kuollutta perhettäni enää ikinä. Aika kylmältä kuulostaa. 

Mä suren sukulaisten kuolemaa, mutta tietysti toivon jälleennäkemistä. 

Minun äitini hakkasi minua , meillä ei aina ollut ruokaa.

Antaako jumala tämän anteeksi äidilleni.

Vihaan äitiäni, onko se syntiä?

Vierailija kirjoitti:

Kerro ap, missä ihmisen sielu on. Ihmisen tietoisuus lakkaa olemasta, kun elintoiminnot loppuvat. Minusta on lohdullista, että ihmisen materia palaa luonnon kiertokulkuun.

Minua taas ihmetyttää, miten niin monet uskovaiset pelkäävät kuolemaa. Jos usko tarjoaa pelottavan selityksen luonnolliselle tapahtumalle, eikö kannattaisi ottaa järki avuksi?

Mistä sinä tiedät, että tietoisuus lakkaa olemasta? On esitetty joku hypoteesi siitä, että se laajenisi kuolleen materiasta ulos. Siihen perustuisi kuolemanrajakokemuksista ne, missä potilas itse on ikäänkuin tarkkaillut katosta omaa elvytystään. Tai hetkellistä monitoreinkin todettua kuolemaansa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset luulevat tietävänsä mitä kuoleman jälkeen on? Kukaan ei ole tullut tänne kertomaan. Ei voida tietää. Mä mieluummin olen optimisti ja uskon, että kuoleman jälkeen on jotain hyvää. 

En tajua ihmisiä jotka oikein iloitsee siitä, että kuoleman jälkeen ei olisi mitään. Että ihanaa, ei tarvitse nähdä kuollutta perhettäni enää ikinä. Aika kylmältä kuulostaa. 

Mä suren sukulaisten kuolemaa, mutta tietysti toivon jälleennäkemistä. 

"optimisti...uskon...toivon"

Minulle on tärkeämpää pyrkiä hyväksymään se miten asia on.

Tärkeämpi arvo on totuus, kuin se mikä minusta tuntuisi hyvältä. Tunteet eivät pelaa tässä yhtälössä millään tasolla, ne ovat vain aivosolujeni surinaa.