"Lapsille ei kuulu yhtään esimerkiksi se, että isä tai äiti on ollut uskoton"

No luulen että lapset kasvaessaan arvaavat ettei kukaan muuten lapsilleen ihana vanhempi ilman syytä tappele tai eroa. Aina on mukana alkoholi ja/tai pettäminen. Luonnehäiriöiset erikseen mutta sekin valkenee lapselle kunhan kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei lasten kuulu joutua miettimään pettämistä tai aikuisten seksuaalisuuutta. Liittoon ja eroon tarvitaan kaksi. Vaikka vain toinen olisikin ollut uskoton, niin se kertoo, että liitossa on ollut jotain pielessä jo ennnen sitä. Vaikka uskottomuus helposti näyttäisikin eron syyltä, niin sitä edeltävä aika on johtanut siihen. Ei eroon ikinä ole yhtä syypäätä, paitsi ehkä alkoholi / väkivalta.

Tuollainen "ikinä ei ole yhtä syypäätä, pettäminen kertoo, että suhteessa ollut jotain pielessä" -mussutus on täyttä paskapuhetta. Pettäjien peruskauraa.

Luuletteko, ettei lapset arvaa. Minä tiedän isän toisista naisista ja tiesin jo melko nuorena tai jopa pienenä. Mutta niistä ei ikinä puhuttu edes isän kuoleman jälkeen. Tabu, mikä tabu. 

Siskoni jatkaa samanlaista avioliittoa. Miehensä juoksee vieraissa ja asiasta vaietaan. Veljeni on taas pettänyt vaimoaan koko liiton ajan ja siitä vaietaan. 

Tulee jatkumaan suvussa. Siskoni ja veljeni lapset ovat kummatkin ihmetelleet, mikä ihme heidän perheissä on vikana ja ihan kuin musta salaisuus. No se pettäminen, mistä ei puhuta, kun lapsia ei saa vaivata sellaisella.

Itse asuin avoliitossa pettävän äijän kanssa ja lemppasin pihalle, kun kuulin muista naisista. Ja olisin varmaan (jos lapsia olisi ollut) kertonut lapsille ihan reilusti, että joskus isillä ja äidillä keskinäinen rakkaus loppuu ja isi löysi uuden rakkauden ja näin se menee ja näin sen pitää sitten mennä. En hymistelisi naama irvessä, että juu, ei mitään, ihanaa yhdessä tai erottiin vain ihan huvin vuoksi ja isillä olikin yhtäkkiä heti uusi äitipuoli teitä siellä odottamassa.

Ei tabuja ja salaisuuksia perheisiin. Ei lapset tyhmiä ole

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu lapsen iästä. Kovin pieni lapsi ei ymmärrä pettämisen merkitystä, eikä isommillekaan välttämättä kannata kertoa, ettei suotta tule kaunaa toista vanhempaa kohtaan.

onko se suotta kaunan kantamista lapsen näkökulmasta, jos toinen rikkoo sinun perheesi ja lapsuutesi sellaisena kuin olet sen tuntenut panemalla jotakuta ulkopuolista o_O

Sanomalla lapselle noin sinä tärvelet hänen seksuaalisuuttaan tekemällä seksistä likaisen asian.

Faktahan on, että hyvä liitto ei syrjähyppyyn kaadu, vaan huono, jossa ei ole molempia tyydyttävää seksiä.

Vierailija kirjoitti:

No luulen että lapset kasvaessaan arvaavat ettei kukaan muuten lapsilleen ihana vanhempi ilman syytä tappele tai eroa. Aina on mukana alkoholi ja/tai pettäminen. Luonnehäiriöiset erikseen mutta sekin valkenee lapselle kunhan kasvaa.

Entä jos ihmiset ovat vain kertakaikkiaan yhteensopimattomia keskenään ja ymmärtävät sen vasta vuosien päästä? Käyhän niin ystävyyssuhteissakin välillä. Suhteesta ei ikinä tulekaan sellaista, jota osapuolet olisivat toivoneet ja ristiriidat vain syvenevät.

Mulle ei olis 4-5-vuotiaana mennyt läpi sellainen lässytys mitä tässäkin ketjussa suositellaan. Että äiti ja isi rakastavat sinua ja vanhemmilla on nyt vähän aikuisten ongelmia. Siis kun syynä oli oikeasti toinen nainen. Kyllä varsin hyvin ymmärsin, että se oli isältä äidin selän takana puuhailua ja luottamuksen pettämistä. Kyllä lapsi ymmärtää hyvin tuon verran, vaikka intiimiasioihin ei mennäkään.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei olis 4-5-vuotiaana mennyt läpi sellainen lässytys mitä tässäkin ketjussa suositellaan. Että äiti ja isi rakastavat sinua ja vanhemmilla on nyt vähän aikuisten ongelmia. Siis kun syynä oli oikeasti toinen nainen. Kyllä varsin hyvin ymmärsin, että se oli isältä äidin selän takana puuhailua ja luottamuksen pettämistä. Kyllä lapsi ymmärtää hyvin tuon verran, vaikka intiimiasioihin ei mennäkään.

Hmmm, suurin osa ihmisistä ei edes kovin hyvin muista noita ikävuosia elämästään ja sinä väität muka ymmärtäneesi tuossa iässä noinkin paljon. Erittäin epätodennäköistä. Taidat käyttää aika reilusti värikynää peilatessasi menneisyyteen.

Ehdoton ei sille, että lapselle tehdään selonteko eron syistä. Lapsen ei kuulu joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää asettua jomman kumman vanhempansa puolelle, ja hänen pitää voida rakastaa vanhempaansa ilman velvollisuutta paheksua tätä toisen mieliksi. Lapselle aikuisen terapeutiksi joutuminen on ihan liian raskas taakka kannettavaksi, ja toisekseen toisen vanhemman syyllistäminen käytännössä on, kuin syyllistäisi lasta itseään; onhan hänessä juuri tämän pettäneen, kelvottoman vanhemman verta. Kyllä aikuisten pitää pystyä hoitamaan nämä asiat ilman lasten valjastamista liittolaisiksi tai torailevien vanhempien kuunteleviksi korviksi, heillä kun on oikeasti se oma, lyhyt ja todennäköisesti eron myötä muuttuva lapsuus elettävänä.

Vierailija kirjoitti:

Ehdoton ei sille, että lapselle tehdään selonteko eron syistä. Lapsen ei kuulu joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää asettua jomman kumman vanhempansa puolelle, ja hänen pitää voida rakastaa vanhempaansa ilman velvollisuutta paheksua tätä toisen mieliksi. Lapselle aikuisen terapeutiksi joutuminen on ihan liian raskas taakka kannettavaksi, ja toisekseen toisen vanhemman syyllistäminen käytännössä on, kuin syyllistäisi lasta itseään; onhan hänessä juuri tämän pettäneen, kelvottoman vanhemman verta. Kyllä aikuisten pitää pystyä hoitamaan nämä asiat ilman lasten valjastamista liittolaisiksi tai torailevien vanhempien kuunteleviksi korviksi, heillä kun on oikeasti se oma, lyhyt ja todennäköisesti eron myötä muuttuva lapsuus elettävänä.

Näin juuri! Tämä on järkevän ihmisen puhetta.

Vierailija kirjoitti:

Ehdoton ei sille, että lapselle tehdään selonteko eron syistä. Lapsen ei kuulu joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää asettua jomman kumman vanhempansa puolelle, ja hänen pitää voida rakastaa vanhempaansa ilman velvollisuutta paheksua tätä toisen mieliksi. Lapselle aikuisen terapeutiksi joutuminen on ihan liian raskas taakka kannettavaksi, ja toisekseen toisen vanhemman syyllistäminen käytännössä on, kuin syyllistäisi lasta itseään; onhan hänessä juuri tämän pettäneen, kelvottoman vanhemman verta. Kyllä aikuisten pitää pystyä hoitamaan nämä asiat ilman lasten valjastamista liittolaisiksi tai torailevien vanhempien kuunteleviksi korviksi, heillä kun on oikeasti se oma, lyhyt ja todennäköisesti eron myötä muuttuva lapsuus elettävänä.

Ei tietenkään lapsen pitä alkaa terapeutiksi. Kertoo vaan ikätasoon sopivasti ja rehellisesti, miten asiat on. Ja että molemmat vanhemmat silti rakastavat aina häntä. Kyllä lapsi aistii salaisuudet ja ne luovat turvattomuuden tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdoton ei sille, että lapselle tehdään selonteko eron syistä. Lapsen ei kuulu joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää asettua jomman kumman vanhempansa puolelle, ja hänen pitää voida rakastaa vanhempaansa ilman velvollisuutta paheksua tätä toisen mieliksi. Lapselle aikuisen terapeutiksi joutuminen on ihan liian raskas taakka kannettavaksi, ja toisekseen toisen vanhemman syyllistäminen käytännössä on, kuin syyllistäisi lasta itseään; onhan hänessä juuri tämän pettäneen, kelvottoman vanhemman verta. Kyllä aikuisten pitää pystyä hoitamaan nämä asiat ilman lasten valjastamista liittolaisiksi tai torailevien vanhempien kuunteleviksi korviksi, heillä kun on oikeasti se oma, lyhyt ja todennäköisesti eron myötä muuttuva lapsuus elettävänä.

Ei tietenkään lapsen pitä alkaa terapeutiksi. Kertoo vaan ikätasoon sopivasti ja rehellisesti, miten asiat on. Ja että molemmat vanhemmat silti rakastavat aina häntä. Kyllä lapsi aistii salaisuudet ja ne luovat turvattomuuden tunnetta.

Joo-o, isäni kertoi minulle lapsena salaisuuden: hän ei ole halunnut lapsia lainkaan. Miten paljon luulet tämän salaisuuden paljastumisen vähentäneen turvattomuuden tunteitani?!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdoton ei sille, että lapselle tehdään selonteko eron syistä. Lapsen ei kuulu joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää asettua jomman kumman vanhempansa puolelle, ja hänen pitää voida rakastaa vanhempaansa ilman velvollisuutta paheksua tätä toisen mieliksi. Lapselle aikuisen terapeutiksi joutuminen on ihan liian raskas taakka kannettavaksi, ja toisekseen toisen vanhemman syyllistäminen käytännössä on, kuin syyllistäisi lasta itseään; onhan hänessä juuri tämän pettäneen, kelvottoman vanhemman verta. Kyllä aikuisten pitää pystyä hoitamaan nämä asiat ilman lasten valjastamista liittolaisiksi tai torailevien vanhempien kuunteleviksi korviksi, heillä kun on oikeasti se oma, lyhyt ja todennäköisesti eron myötä muuttuva lapsuus elettävänä.

Ei tietenkään lapsen pitä alkaa terapeutiksi. Kertoo vaan ikätasoon sopivasti ja rehellisesti, miten asiat on. Ja että molemmat vanhemmat silti rakastavat aina häntä. Kyllä lapsi aistii salaisuudet ja ne luovat turvattomuuden tunnetta.

Otapa huomioon sellainen asia, että tuolla "rehellisyydellä" tosiasiassa ajetaan lapsi asemaan, jossa hänen pitää kyseenalaistaa se vanhempi, joka siihen asti on (kenties) ollut hänelle rakas, turvallinen ja hyvä, ja samalla myös kyseenalaistaa omaa itseään: mietipä esimerkiksi isäänsä ihannoinutta poikalasta, kun hänen elämänsä sankaristaan tehdäänkin hetkessä pahin konna. Ja tämän konnan kanssa lapsen pitäisi ehkä viettää vuoroviikot ja kenties oppia muodostamaan jonkinlainen toimiva suhde uuteen puolisoon, joka niin ikään on maalattu suoranaiseksi arkkiviholliseksi. Ei lapsen kuulu miettiä sellaisia elämäntilanteessa, joka on hänelle itsellekin shokkimuutos menneeseen. Hänen pitää voida totutella siihen uuteen elämään luottaen siihen, että aikuiset hänen ympärillään hallitsevat asiat, joihin hän itse ei voi, eikä ole voinut vaikuttaa. Tiedän että tämä voi olla petetylle katkera pala nieltäväksi, kun ei omat voimavarat varmasti ole vahvimmillaan, mutta vielä hatarammat voimavarat sillä lapsella on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdoton ei sille, että lapselle tehdään selonteko eron syistä. Lapsen ei kuulu joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää asettua jomman kumman vanhempansa puolelle, ja hänen pitää voida rakastaa vanhempaansa ilman velvollisuutta paheksua tätä toisen mieliksi. Lapselle aikuisen terapeutiksi joutuminen on ihan liian raskas taakka kannettavaksi, ja toisekseen toisen vanhemman syyllistäminen käytännössä on, kuin syyllistäisi lasta itseään; onhan hänessä juuri tämän pettäneen, kelvottoman vanhemman verta. Kyllä aikuisten pitää pystyä hoitamaan nämä asiat ilman lasten valjastamista liittolaisiksi tai torailevien vanhempien kuunteleviksi korviksi, heillä kun on oikeasti se oma, lyhyt ja todennäköisesti eron myötä muuttuva lapsuus elettävänä.

Ei tietenkään lapsen pitä alkaa terapeutiksi. Kertoo vaan ikätasoon sopivasti ja rehellisesti, miten asiat on. Ja että molemmat vanhemmat silti rakastavat aina häntä. Kyllä lapsi aistii salaisuudet ja ne luovat turvattomuuden tunnetta.

Otapa huomioon sellainen asia, että tuolla "rehellisyydellä" tosiasiassa ajetaan lapsi asemaan, jossa hänen pitää kyseenalaistaa se vanhempi, joka siihen asti on (kenties) ollut hänelle rakas, turvallinen ja hyvä, ja samalla myös kyseenalaistaa omaa itseään: mietipä esimerkiksi isäänsä ihannoinutta poikalasta, kun hänen elämänsä sankaristaan tehdäänkin hetkessä pahin konna. Ja tämän konnan kanssa lapsen pitäisi ehkä viettää vuoroviikot ja kenties oppia muodostamaan jonkinlainen toimiva suhde uuteen puolisoon, joka niin ikään on maalattu suoranaiseksi arkkiviholliseksi. Ei lapsen kuulu miettiä sellaisia elämäntilanteessa, joka on hänelle itsellekin shokkimuutos menneeseen. Hänen pitää voida totutella siihen uuteen elämään luottaen siihen, että aikuiset hänen ympärillään hallitsevat asiat, joihin hän itse ei voi, eikä ole voinut vaikuttaa. Tiedän että tämä voi olla petetylle katkera pala nieltäväksi, kun ei omat voimavarat varmasti ole vahvimmillaan, mutta vielä hatarammat voimavarat sillä lapsella on.

Olisitpa sanonut tämän vanhemmilleni, kun he olivat eroamassa. Ehkä en siinä tapauksessa olisi nyt masentunut ja ahdistunut aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdoton ei sille, että lapselle tehdään selonteko eron syistä. Lapsen ei kuulu joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää asettua jomman kumman vanhempansa puolelle, ja hänen pitää voida rakastaa vanhempaansa ilman velvollisuutta paheksua tätä toisen mieliksi. Lapselle aikuisen terapeutiksi joutuminen on ihan liian raskas taakka kannettavaksi, ja toisekseen toisen vanhemman syyllistäminen käytännössä on, kuin syyllistäisi lasta itseään; onhan hänessä juuri tämän pettäneen, kelvottoman vanhemman verta. Kyllä aikuisten pitää pystyä hoitamaan nämä asiat ilman lasten valjastamista liittolaisiksi tai torailevien vanhempien kuunteleviksi korviksi, heillä kun on oikeasti se oma, lyhyt ja todennäköisesti eron myötä muuttuva lapsuus elettävänä.

Ei tietenkään lapsen pitä alkaa terapeutiksi. Kertoo vaan ikätasoon sopivasti ja rehellisesti, miten asiat on. Ja että molemmat vanhemmat silti rakastavat aina häntä. Kyllä lapsi aistii salaisuudet ja ne luovat turvattomuuden tunnetta.

Otapa huomioon sellainen asia, että tuolla "rehellisyydellä" tosiasiassa ajetaan lapsi asemaan, jossa hänen pitää kyseenalaistaa se vanhempi, joka siihen asti on (kenties) ollut hänelle rakas, turvallinen ja hyvä, ja samalla myös kyseenalaistaa omaa itseään: mietipä esimerkiksi isäänsä ihannoinutta poikalasta, kun hänen elämänsä sankaristaan tehdäänkin hetkessä pahin konna. Ja tämän konnan kanssa lapsen pitäisi ehkä viettää vuoroviikot ja kenties oppia muodostamaan jonkinlainen toimiva suhde uuteen puolisoon, joka niin ikään on maalattu suoranaiseksi arkkiviholliseksi. Ei lapsen kuulu miettiä sellaisia elämäntilanteessa, joka on hänelle itsellekin shokkimuutos menneeseen. Hänen pitää voida totutella siihen uuteen elämään luottaen siihen, että aikuiset hänen ympärillään hallitsevat asiat, joihin hän itse ei voi, eikä ole voinut vaikuttaa. Tiedän että tämä voi olla petetylle katkera pala nieltäväksi, kun ei omat voimavarat varmasti ole vahvimmillaan, mutta vielä hatarammat voimavarat sillä lapsella on.

Maalataan konna? Ei asialla tarvitse alkaa sen enempää mässäilemään: kaikki ei mene aina täydellisesti, toinen vanhempi löysi uuden rakkaan, mutta lapsi on edelleen rakas. Ja ei, se vanhempi ei ole täydellinen, miksi pitäisi ylläpitää moista mielikuvaa? Kyllä se lapsi tajuaa muutenkin mitä häneltä pimitetään.

Vierailija kirjoitti:

Ei luottamuksen pettäminen ole mikään INTIIMIasia, mikäli sen takia lapselta ehjä perhe menee.

Sovelletaanko samaa kun toinen vanhemmista on alkoholisti tai väkivaltainen? Eli ei kerrota lapselle mitään vaan lakaistaan ongelma maton alle ja vedotaan aikuisten välisiin asioihin, ja valehdellaan ettei kumpikaan rakasta, vaikka se petetty ehkä rakastaisikin vielä sitä mulkeroa joka muuttaa toisen naisen luo?

Erittäin moni lapsi on elänyt koko elämänsä rikkinäisessä ja huonosti toimivassa perheessä vaikka vanhemmat ovat yhdessä olleetkin. Silti lapsi on saattanut kaiken aikaa toivoa vanhempien eroavan, jotta hänen elämässään vihdoin olisi jotain rauhaa.

Täällä pettäjän puntti tutisee, ei kai lasten tarvii tietää isin laivareissuista, kun ois kiva, että lapsi edelleen luottaisi isiin!

Vierailija kirjoitti:

Täällä pettäjän puntti tutisee, ei kai lasten tarvii tietää isin laivareissuista, kun ois kiva, että lapsi edelleen luottaisi isiin!

Olet varsinainen kakkapää: lapsi ei luultavasti edes halua tietää. Hän haluaa säilyttää normaalit suhteet vanhempiinsa eikä sekaantua vanhempien sotkuiseen eroon.

Yli 12- vuotiaalle pitää ehdottomasti kertoa totuus.Eikä se riitä ,että pettäjä on valehdellut jo puolisolleen ja rikkonot kodin ,perheen,lasten ja puolison elämän.Vielä pitäisi jatkaa lapsille valehtelua ,eikä kertoa syytä siitä valtavasta tragediasta,mikä lasten elämää on kohdannut. Aivan hirveää olla kertomatta oikein asioita.

Puhutaan pettämisestä lasten kannalta, kuin he olisivat ulkopuolisia.

Mutta asiahan riippuu täydellisesti siitä kumpu vanhemmista pettää.

Jos isä pettää, ei se merkitse lapsille mitään.

Jos taas äiti pettää, on erittäin todennäköistä että lasten isä ei ole heidän oikea isänsä.

Tuo että se aiheutta täysin ulkopuolisen ihmisen luulemisen isäkseen mahdollisesti koko elämänsä ajan, tai että asia paljastuu lapselle vanhemmalla iällä, jai paljastuu isälle joka ei ole oikea isä,

on täydellinen katastrofi kaikille mulle paitsi äidille.

Eli isän pettäminen on vähäpätöinen asia eikä vahingoita lapsia käytännössä mitenkään, äidin pettäminen on katastrofi lapsille.

Niin olisihan se ikävää jos pettämisestä tulisi itselle jotain seurauksiakin. Kertoisin kyllä aivan kaiken lapsen iän ja ymmärryskyvyn puitteissa. Mitään en ainakaan valehtelisi jos lapsi kysyisi.