Miten kestää yksinäisyys ilman että pää hajoaa?

Vierailija kirjoitti:

Mitäkö vaadin muilta ihmisiltä? Että kelpaisin seuraksi sellaisena kuin olen, eli olen koko ajan vähintään vähän ahdistunut ja masentunut, sekä negatiivinen, kyyninen ja katkera. Eli haluaisin tehdä ihan tavallisia asioita sen toisen kanssa, kuten katsoa leffaa tai käydä lenkillä, mutta niin ettei minun tarvitse esittää pirteää ja iloista vaan voin olla sellainen kuin olen. Esittäminen on kauhean raskasta.

Itse puolestaan haluaisin, että muut kohtelisivat minua hyvin. Mitään muuta en vaadi. Kun en ole mikään orja tai palvelija vaan ihan saman arvoinen kuin hekin. Välillä vaadin oikeutta itselleni ja se oli virhe ja vain pahensi asioita. Muuten minulle riittäisi kaikki. Minä voin tehdä mitä vaan ja mennä melkein minne vaan. Ohjelmalla ei olisi väliä. Pääasia olisi, että jotain tapahtuisi. Enää en silti edes suostuisi siihen, että olisin se johon purkaa kaikki. Mieluummin olen sitten yksin kuin sellaisessa seurassa. 

Vierailija kirjoitti:

Aloita siitä että lopetat lääkkeiden ja alkoholin vetämisen yhtäaikaa.

Erikseenkö voi kuitenkin vetää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että pitämäni ihmiset ovat usein todella suosittuja, eikä heillä ole useinkaan samanlaista tarvetta ystävystyä minun kanssani. Ehkä olen hieman valikoiva ihmisten suhteen, mutta en halua olla hirveästi tekemisissä ihmisten kanssa, joista en erityisemmin pidä. Voidaan sanoa, että tällaisia ihmisiä on tiheässä. Jostakin syystä ärsyynnyn helposti, jos huomaan esim. olevani vain pelkkänä korvana kuten usein käy keskusteluissa. Jos ihminen höpöttää vain omia asioitaan, eikä pysähdy ollenkaan niihin aiheisiin, joita minä tuon esille, niin en vain jaksa. Myös sellaiset ihmiset, jotka lausuvat ’totuuksia’ minusta minulle nostaa heti angstit. Näitäkin on yllättävän paljon. Tulkitaan toisen ihmisen asiat negatiivisessa valossa ja sitten sanotaan ne päin naamaa. Yksikin tuttavuus sanoi minulle, että sinulla on varmaan sellainen olo, että miehesi ei enää pidä sinua viehättävänä, kun olet lihonut. No ei kyllä ollut. En niinkun jaksa tällaisia omasta mielestään viisaita ja kaikkitietäviä naisia. Sitten monista huokuu sellainen ylemmyyden tunne, he eivät sano suoraan, mutta heistä näkee, miten he eivät ymmärrä tai arvosta asioita elämässäni. Ilmaisevat asian usein omana mielipiteenään hyvin diplomaattisesti, mutta tunne vastapuolessa on ihan sama kuin sanoisi asian suoraan. Eipä sellaisen ystävä juuri huvita olla. Olen tulkinnut yksinäisyyttäni niin, että se on osittain omaa syytäni. Olen ehkä turhan herkkä ja valikoiva. Kiinnostun vain niistä tosi tosi hyvistä tyypeistä, jotka eivät sitten ole kiinnostuneita minun seurastani. Olen osittain myös hyväksynyt tämän ja todennut, että en ehkä tunne oloani kuitenkasn niin kurjaksi, että lähtisin asialle jotakin tekemään, esim. viettämään aikaa ihmisten kanssa, joista en pidä. Se ei olisi oikein heitäkään kohtaan. Minä en kärsi yksinäisyydestä varsinaisesti. Viihdyn yksin, enkä ajattele koko asiaa useinkaan. Kuitenkin joskus oikein hyvän keskustelun jälkeen, kun tunnen taas olevani iloinen ja sosiaalinen, mietin, että mikä rikkaus ja ihanuus olisi, kun olisi edes yksi hyvä ystävä tai edes kaveri.

Minäkin olen tosi nirso ihmisten suhteen. Ongelmani on se, etten kaipaa lainkaan small talk -tuttuja, joita suurin osa tuntuu haluavan ympärilleen. Minä tahdon syvällisiä ihmissuhteita. Tahdon keskustella kunnolla, enkä jauhaa sontaa päivät pitkät. En saa pinnallisista suhteista mitään. Jos muita ei ole tarjolla, olen mielummin yksin. Tällä hetkellä minulla on yksi ystävä, joka asuu toisella paikkakunnalla, sekä miesystävä. Syvällisiä ihmissuhteita on erittäin vaikea löytää.

Minulla on sama, etten saa mitään sellaisesta keveästä jutustelusta, ja olen mieluummin sitten yksin. Small talk vie vaan voimia, kun yritän löytää siitä jonkin syvällisemmän tarkoituksen, mitä siinä ei tosiasiallisesti ole.

Minulla sama homma, mutta olen huomannut, että jotkut ihmiset tarvitsevat ensin small talk -annoksen ennen syvällisempiin siirtymistä kun taas itsellä vähän toisinpäin. Eli sitten voi keventääkin juttuja kun huomaa että syvälliset ja mieltä painavat asiat saa mielen päältä pois.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on ihan biologisesti tila, joka hajottaa pään, koska ihminen kaipaa heimonsa turvaa ja seuraa. Kun et enää välitä, pääsi on hajonnut. Yksinäisyys heikentää unenlaatua, lyhentää elinikää yhtä paljon kuin tupakointi, laskee itsetuntoa, heikentää ruuansulatuksen, nostaa stressihormineita jne.

Yksinäisyys sinänsä ei ole mitään, pahinta on muiden suhtautuminen. Esim. tuollaisten kommenttien muodossa.