Miten kestää yksinäisyys ilman että pää hajoaa?

Jatkuu

Elämäni on jo nyt melko epäonnistunutta ja olen ikävä kyllä luovuttanut. Ei tämän näin pitänyt mennä. Sori tämä kauhea valitus. Yleensä en sorru siihen ja en nyt kenellekään rupeaisi kasvokkain tällaista kertomaan. Häpeän muutenkin elämääni niin paljon. Itseäni en toisaalta häpeä, koska kuka tahansa minun elämääni eläneenä voisi olla tässä tilanteessa. Tuntuu, että minulla ei edes ollut mahdollisuutta onnistua. Nyt olen kuitenkin elossa, mutta suuri hinta on maksettu. Tuskin olen koskaan täysin normaali enää. Ihmiset eivät varmaan osaa edes arvostaa tavallista elämäänsä. Jollekin kuten minulle olisi heidän tavallinen arkensa jo unelmaa. Nykyisin olen myös ottanut sen asenteen, että on pakko selvitä yksin. Minulla ei tule olemaan mitään apua kenestäkään ja en koskaan enää tule sokeasti luottamaan keneenkään.

Jos minun pitäisi "valita" ystäväksi joku ihminen niin se olisi varmaan se toinen yksinäinen, vaikka ei edes puhuttaisi mitään niin tietäisin, että se toinen ymmärtää. En halua sellaista ihmistä, joka vaan puhuu omia juttujaan tai jolla on jo 10 kaveria. Haluan jonkun jolla on samoja kokemuksia ja jolle edes voisin merkitä jotain. Joku jonka kanssa ei tarvitse hävetä mitään ja joka ei ihmettele välillä ehkä outoakin käytöstäni. Jos sellaisen löytäisin olisi jo onni. Pahoittelut romaanista. On vaan "kiva" lukea, että muillakin samoja ajatuksia ja että täältä löytyy välillä näitä syvällisiäkin ketjuja. 

Viina ja lääkkeet auttaa.

Välillä on oikeinkin hauskaa.

Yksinäisyys on ihan biologisesti tila, joka hajottaa pään, koska ihminen kaipaa heimonsa turvaa ja seuraa. Kun et enää välitä, pääsi on hajonnut. Yksinäisyys heikentää unenlaatua, lyhentää elinikää yhtä paljon kuin tupakointi, laskee itsetuntoa, heikentää ruuansulatuksen, nostaa stressihormineita jne.

Minulla sama tilanne, mutta ulkoilen, pyöräilen, katson telkkaria, kuuntelen musiikkia, surffailen, käyn yleisötapahtumissa (joissa kylläkään  kukaan ei puhu minulle), puhun itsekseni ja mikä parasta, päätin, että yritän olla  ajattelematta  yhtään  kieleistä ajatusta. Näillä mennään.

Paljonko tästä kirjoittelsta maksetaan? Joku bokkari kirjoittellee juttuja tänne. Ensiksi kysyy ja itse vastaa. Aika vapaamuotoista kirjoittelua.

Vierailija kirjoitti:

yksinonyksin kirjoitti:

Oletko koskaan mennyt yksin mihinkään? Jos menee tapahtumaan tai matkalle yksin, niin siellä todellakin on yksin. Kokeileppa ja tee yksin vaikka reissu Tallinnaan ja laske monenko kanssa puhut. Yksin olevaa aikuista naista kartetaan kuin ruttoa, että jollain tavalla se on outo kun on yksin.

Olen matkustellut paljon yksin. Ikinä ei ole tarvinnut olla yksin ja puhumatta ja kokea, että pidettäisiin outona. Olen matkoilla tavannut paljon muita yksin matkustavia naisia. Viimeisimmällä Tallinnan matkalla ensimmäiset juttukaverit löytyivät Helsingin sataman kahviosta, kun eräs pariskunta tuli samaan pöytään ja aloimme jutella koirista.

Olen matkustanut lukemattomia kertoja yksin, eikä kertaakaan kukaan ole tullut juttelemaan. Ei missään päin maailmaa.

Mitäkö vaadin muilta ihmisiltä? Että kelpaisin seuraksi sellaisena kuin olen, eli olen koko ajan vähintään vähän ahdistunut ja masentunut, sekä negatiivinen, kyyninen ja katkera. Eli haluaisin tehdä ihan tavallisia asioita sen toisen kanssa, kuten katsoa leffaa tai käydä lenkillä, mutta niin ettei minun tarvitse esittää pirteää ja iloista vaan voin olla sellainen kuin olen. Esittäminen on kauhean raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Mitäkö vaadin muilta ihmisiltä? Että kelpaisin seuraksi sellaisena kuin olen, eli olen koko ajan vähintään vähän ahdistunut ja masentunut, sekä negatiivinen, kyyninen ja katkera. Eli haluaisin tehdä ihan tavallisia asioita sen toisen kanssa, kuten katsoa leffaa tai käydä lenkillä, mutta niin ettei minun tarvitse esittää pirteää ja iloista vaan voin olla sellainen kuin olen. Esittäminen on kauhean raskasta.

Niin, ja en siis halua erityisesti valittaa tai puhua itsestäni tms, mutta en vain ole kovin energinen ja ihastele luontoa tai säätä tms pirteää. Voin silti jutella eri aiheista ja tehdä asioita. Mutta en iloisesti ja nauraen.

Vierailija kirjoitti:

Mitäkö vaadin muilta ihmisiltä? Että kelpaisin seuraksi sellaisena kuin olen, eli olen koko ajan vähintään vähän ahdistunut ja masentunut, sekä negatiivinen, kyyninen ja katkera. Eli haluaisin tehdä ihan tavallisia asioita sen toisen kanssa, kuten katsoa leffaa tai käydä lenkillä, mutta niin ettei minun tarvitse esittää pirteää ja iloista vaan voin olla sellainen kuin olen. Esittäminen on kauhean raskasta.

Samaa, tosin minua vaivaa myös fyysinen sairaus, joka yhdessä liikuttaessa pitäisi huomioida. En ole lähdössä marisemaan minnekään, enkä myöskään odota tsemppausta - päinvastoin, tämä on muuttumaton ja parantumaton tila. Sen sijaan haluaisin tuntea itseni kokonaan hyväksytyksi, sen sijaan että toinen selkeästi osoittaa vaivaantuvansa ”erilaisessa” seurassani. Ihmisten on vaikea käsittää, että jossakin kohtaa omat rajoitteet on _pakko_ hyväksyä ja niiden mukaan elää. Minä en parannu, en muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että pitämäni ihmiset ovat usein todella suosittuja, eikä heillä ole useinkaan samanlaista tarvetta ystävystyä minun kanssani. Ehkä olen hieman valikoiva ihmisten suhteen, mutta en halua olla hirveästi tekemisissä ihmisten kanssa, joista en erityisemmin pidä. Voidaan sanoa, että tällaisia ihmisiä on tiheässä. Jostakin syystä ärsyynnyn helposti, jos huomaan esim. olevani vain pelkkänä korvana kuten usein käy keskusteluissa. Jos ihminen höpöttää vain omia asioitaan, eikä pysähdy ollenkaan niihin aiheisiin, joita minä tuon esille, niin en vain jaksa. Myös sellaiset ihmiset, jotka lausuvat ’totuuksia’ minusta minulle nostaa heti angstit. Näitäkin on yllättävän paljon. Tulkitaan toisen ihmisen asiat negatiivisessa valossa ja sitten sanotaan ne päin naamaa. Yksikin tuttavuus sanoi minulle, että sinulla on varmaan sellainen olo, että miehesi ei enää pidä sinua viehättävänä, kun olet lihonut. No ei kyllä ollut. En niinkun jaksa tällaisia omasta mielestään viisaita ja kaikkitietäviä naisia. Sitten monista huokuu sellainen ylemmyyden tunne, he eivät sano suoraan, mutta heistä näkee, miten he eivät ymmärrä tai arvosta asioita elämässäni. Ilmaisevat asian usein omana mielipiteenään hyvin diplomaattisesti, mutta tunne vastapuolessa on ihan sama kuin sanoisi asian suoraan. Eipä sellaisen ystävä juuri huvita olla. Olen tulkinnut yksinäisyyttäni niin, että se on osittain omaa syytäni. Olen ehkä turhan herkkä ja valikoiva. Kiinnostun vain niistä tosi tosi hyvistä tyypeistä, jotka eivät sitten ole kiinnostuneita minun seurastani. Olen osittain myös hyväksynyt tämän ja todennut, että en ehkä tunne oloani kuitenkasn niin kurjaksi, että lähtisin asialle jotakin tekemään, esim. viettämään aikaa ihmisten kanssa, joista en pidä. Se ei olisi oikein heitäkään kohtaan. Minä en kärsi yksinäisyydestä varsinaisesti. Viihdyn yksin, enkä ajattele koko asiaa useinkaan. Kuitenkin joskus oikein hyvän keskustelun jälkeen, kun tunnen taas olevani iloinen ja sosiaalinen, mietin, että mikä rikkaus ja ihanuus olisi, kun olisi edes yksi hyvä ystävä tai edes kaveri.

Minäkin olen tosi nirso ihmisten suhteen. Ongelmani on se, etten kaipaa lainkaan small talk -tuttuja, joita suurin osa tuntuu haluavan ympärilleen. Minä tahdon syvällisiä ihmissuhteita. Tahdon keskustella kunnolla, enkä jauhaa sontaa päivät pitkät. En saa pinnallisista suhteista mitään. Jos muita ei ole tarjolla, olen mielummin yksin. Tällä hetkellä minulla on yksi ystävä, joka asuu toisella paikkakunnalla, sekä miesystävä. Syvällisiä ihmissuhteita on erittäin vaikea löytää.

Minulla on sama, etten saa mitään sellaisesta keveästä jutustelusta, ja olen mieluummin sitten yksin. Small talk vie vaan voimia, kun yritän löytää siitä jonkin syvällisemmän tarkoituksen, mitä siinä ei tosiasiallisesti ole.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama tilanne, mutta ulkoilen, pyöräilen, katson telkkaria, kuuntelen musiikkia, surffailen, käyn yleisötapahtumissa (joissa kylläkään  kukaan ei puhu minulle), puhun itsekseni ja mikä parasta, päätin, että yritän olla  ajattelematta  yhtään  kieleistä ajatusta. Näillä mennään.

Noin mäkin teen ja ymmärrän ap:ä. Mä en taas edes kaipaa mitään sydän ystävää enkä edes halua purkaa mitän todella vaikeita asioita jollekin ystävälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että pitämäni ihmiset ovat usein todella suosittuja, eikä heillä ole useinkaan samanlaista tarvetta ystävystyä minun kanssani. Ehkä olen hieman valikoiva ihmisten suhteen, mutta en halua olla hirveästi tekemisissä ihmisten kanssa, joista en erityisemmin pidä. Voidaan sanoa, että tällaisia ihmisiä on tiheässä. Jostakin syystä ärsyynnyn helposti, jos huomaan esim. olevani vain pelkkänä korvana kuten usein käy keskusteluissa. Jos ihminen höpöttää vain omia asioitaan, eikä pysähdy ollenkaan niihin aiheisiin, joita minä tuon esille, niin en vain jaksa. Myös sellaiset ihmiset, jotka lausuvat ’totuuksia’ minusta minulle nostaa heti angstit. Näitäkin on yllättävän paljon. Tulkitaan toisen ihmisen asiat negatiivisessa valossa ja sitten sanotaan ne päin naamaa. Yksikin tuttavuus sanoi minulle, että sinulla on varmaan sellainen olo, että miehesi ei enää pidä sinua viehättävänä, kun olet lihonut. No ei kyllä ollut. En niinkun jaksa tällaisia omasta mielestään viisaita ja kaikkitietäviä naisia. Sitten monista huokuu sellainen ylemmyyden tunne, he eivät sano suoraan, mutta heistä näkee, miten he eivät ymmärrä tai arvosta asioita elämässäni. Ilmaisevat asian usein omana mielipiteenään hyvin diplomaattisesti, mutta tunne vastapuolessa on ihan sama kuin sanoisi asian suoraan. Eipä sellaisen ystävä juuri huvita olla. Olen tulkinnut yksinäisyyttäni niin, että se on osittain omaa syytäni. Olen ehkä turhan herkkä ja valikoiva. Kiinnostun vain niistä tosi tosi hyvistä tyypeistä, jotka eivät sitten ole kiinnostuneita minun seurastani. Olen osittain myös hyväksynyt tämän ja todennut, että en ehkä tunne oloani kuitenkasn niin kurjaksi, että lähtisin asialle jotakin tekemään, esim. viettämään aikaa ihmisten kanssa, joista en pidä. Se ei olisi oikein heitäkään kohtaan. Minä en kärsi yksinäisyydestä varsinaisesti. Viihdyn yksin, enkä ajattele koko asiaa useinkaan. Kuitenkin joskus oikein hyvän keskustelun jälkeen, kun tunnen taas olevani iloinen ja sosiaalinen, mietin, että mikä rikkaus ja ihanuus olisi, kun olisi edes yksi hyvä ystävä tai edes kaveri.

Minäkin olen tosi nirso ihmisten suhteen. Ongelmani on se, etten kaipaa lainkaan small talk -tuttuja, joita suurin osa tuntuu haluavan ympärilleen. Minä tahdon syvällisiä ihmissuhteita. Tahdon keskustella kunnolla, enkä jauhaa sontaa päivät pitkät. En saa pinnallisista suhteista mitään. Jos muita ei ole tarjolla, olen mielummin yksin. Tällä hetkellä minulla on yksi ystävä, joka asuu toisella paikkakunnalla, sekä miesystävä. Syvällisiä ihmissuhteita on erittäin vaikea löytää.

Minulla on sama, etten saa mitään sellaisesta keveästä jutustelusta, ja olen mieluummin sitten yksin. Small talk vie vaan voimia, kun yritän löytää siitä jonkin syvällisemmän tarkoituksen, mitä siinä ei tosiasiallisesti ole.

On ihmisiä, suosittujakin, jotka keskustelevat tosiaankin hyvin kepeästi. Aiheet voivat olla vakaviakin, mutta niissä ei viivytä kauaa ja ne ilmaistaan kevyesti, jopa humoristisesti ja käännetään hyvin pian myönteiseksi. Suositut ihmiset ovat keskusteluissaan tällaisia, myönteisiä, hauskoja, verbaalisesti viihdyttäviä ennemmin kuin rasittavia, energisiä ja nopeasti aiheesta toiseen meneviä. Olen todennut, että minulle ei vastaava keskustelutyyli oikein hyvin sovi. Tyyli ei sovi luonteeseeni eikä energiatasooni. Ehkä siksi en saa helposti ystäviä. Ymmärrän kyllä, että vatvomista ei jaksa kukaan kuunnella, mutta asioiden käsitteleminen on kuitenkin mielestäni muuta kuin kepeä, ironinen sutkautus jossakin astiastojen ja ihmisten kroppien arvostelun välissä.

Vierailija kirjoitti:

Aloita siitä että lopetat lääkkeiden ja alkoholin vetämisen yhtäaikaa.

Miksi luulet hnen noin tekevän. Asiatonta taas.

Vierailija kirjoitti:

Ei ystävät oo mikään ihmisoikeus. Kuvottaa ihmiset, jotka on niin yksinäisiä, että olis valmiita jopa maksamaan toisten ihmisten seurasta. Varsinaista hyväksikäyttöä.

Liittyy tähän ketjuun miten? Harva maksaa seurasta, vaikka sekin ok jos ei seksiä ja pelisäännöt selvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ystävät oo mikään ihmisoikeus. Kuvottaa ihmiset, jotka on niin yksinäisiä, että olis valmiita jopa maksamaan toisten ihmisten seurasta. Varsinaista hyväksikäyttöä.

Liittyy tähän ketjuun miten? Harva maksaa seurasta, vaikka sekin ok jos ei seksiä ja pelisäännöt selvät.

Eikä se olisi ystävyyttä, korkeintaan maksullisena seuraa puuhasteluun tai sairaalle apua.

Onko teillä sisaruksia ollenkaan? Sukulaisia?

Minulla on sisarus mutta emme ole koskaan tulleet toimeen, muu suku on etäinen.

Vierailija kirjoitti:

Paljonko tästä kirjoittelsta maksetaan? Joku bokkari kirjoittellee juttuja tänne. Ensiksi kysyy ja itse vastaa. Aika vapaamuotoista kirjoittelua.

Jos tarkoitat minua, joka tuon pitkän "romaanin" kirjoitti niin en ole ap.Enkä todellakaan mikään bloggari. Halusin vaan purkaa ajatuksiani pitkässä viestissä.

Mene seurakuntaan ja harrastuspiireihin. Ole avoin uusille ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Aloita siitä että lopetat lääkkeiden ja alkoholin vetämisen yhtäaikaa.

Itse olen ainakin täysin ilman alkoholia. Ja lääkkeitä ei onneksi ole. Mikään absolutisti en ehkä ole kuitenkaan, mutta ei sitä yksin viitsi juoda. En varmaan ole elämäni aikana juonut kuin pari lasillista tähän mennessä. Tämäkin ehkä yksi syy siihen, miksi seuraa ei ole ja ei tämä ainakaan auta asiaa.