Miten kestää yksinäisyys ilman että pää hajoaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hommaa koira tai kissa, niin tulee sisältöä elämään.

Olisikin rahaa niin hankkisin koiran.

Mene ulos ja liity ihmisten seuraan. Ei ne kaverit tule sinua kotoa hakemaan.

Sama tunne täällä, on ollut jo suosia. Olen pitkäaikaistyötön ja nykyään myös syrjäytynyt ja masentunut, köyhä, eronnut ja ylipainoinen. Lemmikki kuoli, ei ole varaa ottaa uutta. yksinäisyys tuntuu vain syvenevän vuosien mittaan. On muutama ystävä, mutta heillä on perheensä, työnsä, sukunsa ja kiireitä. Itsellä ei juuri mitään.

Vuosia menin paikkoihin ja tein vaikka mitä, mikään ei muuttunut. Olen käynyt kymmeniä kertoja yksin ravintoloissa, elokuvissa, museoissa, matkoilla, kaikissa harrastuksissa - niin, mitä en tekisi yksin. Mutta monet asiat jää myös tekemättä kokonaan, kun ei ole seuraa. Jotenkin olen aina ollut yksin: vanhemmat olivat kiireisiä, koulussa kiusattiin, mies oli poissa ja välinpitämätön, ystävät eivät ehdi. En kelpaa töihin enkä mihinkään, nolottaa enää edes kuvitella muuta.

On vaan niin, että kun on jo soittanut / viestinyt kaikille kolmelle ystävälle, jotka ovat matkoilla, mökillä ja perheensä kanssa ja on keski-ikäinen, köyhä ja yksinäinen, ei ole mitään paikkaa,  minne enää mennä, ei ketään, ketä tavata eikä mitään muutakaan. Onneksi on koti ja tuttu yksinäisyys, kun muuta ei ole. Se ja masennus syvenee vuosien myötä, vähitellen ei muuta osaakaan.  Haluaisin silti.

Vierailija kirjoitti:

Minua lohduttaa omituisella tavalla se, että muistutan itseäni, että olen aina ollut yksinäinen. Mikään ei siis ole muuttunut. Tuo auttaa, kun tuntuu, etten enää kestä hetkeäkään, luovutan ja lopetan elämisen.

Minäkin ajattelen noin; että tavallaanhan tämä on ainoa mitä on aina ollut, muusta en oikeastaan edes tiedä. Minun todellisuuteni. Ja onko sillä lopulta merkitystä että asia on näin.

Oletko koskaan mennyt yksin mihinkään? Jos menee tapahtumaan tai matkalle yksin, niin siellä todellakin on yksin. Kokeileppa ja tee yksin vaikka reissu Tallinnaan ja laske monenko kanssa puhut. Yksin olevaa aikuista naista kartetaan kuin ruttoa, että jollain tavalla se on outo kun on yksin.

yksinonyksin kirjoitti:

Oletko koskaan mennyt yksin mihinkään? Jos menee tapahtumaan tai matkalle yksin, niin siellä todellakin on yksin. Kokeileppa ja tee yksin vaikka reissu Tallinnaan ja laske monenko kanssa puhut. Yksin olevaa aikuista naista kartetaan kuin ruttoa, että jollain tavalla se on outo kun on yksin.

Olen niin tottunut tuohon :) Oikeastaan se on jopa jollakin perverssillä tavalla huvittavaa: friikkeily.

yksinonyksin kirjoitti:

Oletko koskaan mennyt yksin mihinkään? Jos menee tapahtumaan tai matkalle yksin, niin siellä todellakin on yksin. Kokeileppa ja tee yksin vaikka reissu Tallinnaan ja laske monenko kanssa puhut. Yksin olevaa aikuista naista kartetaan kuin ruttoa, että jollain tavalla se on outo kun on yksin.

Tääkö siis auttaa kestämään yksinäisyyttä?

Jaa yksin olevaa aikuista naista kartetaan? Minkä ikäinen on ”aikuinen”? Olen 31 ja kyllä mulle on juteltu, kun olen yksin ollut esim. festareilla, junassa, baarissa... ehkä yksinoleva vanhempi nainen antaa vaikutelman, että haluaakin olla yksin. Jos näkisin vaikka laivalla yksin olevan keski-ikäisen, ajattelisin ehkä että nauttii harvinaisesta yksinolosta ja ottaa taukoa kiireen keskellä, en välttämättä menisi jututtaan.

Niin tosiaan, kun ikää tulee, yksinäisyys syvenee ja tuskin muuta osaa ja voi enää odottaakaan. ainakaan yksinäinen vanhuus ei ole uutta eikä yllätys.

23

Vierailija kirjoitti:

Jaa yksin olevaa aikuista naista kartetaan? Minkä ikäinen on ”aikuinen”? Olen 31 ja kyllä mulle on juteltu, kun olen yksin ollut esim. festareilla, junassa, baarissa... ehkä yksinoleva vanhempi nainen antaa vaikutelman, että haluaakin olla yksin. Jos näkisin vaikka laivalla yksin olevan keski-ikäisen, ajattelisin ehkä että nauttii harvinaisesta yksinolosta ja ottaa taukoa kiireen keskellä, en välttämättä menisi jututtaan.

Mulle ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa yksin olevaa aikuista naista kartetaan? Minkä ikäinen on ”aikuinen”? Olen 31 ja kyllä mulle on juteltu, kun olen yksin ollut esim. festareilla, junassa, baarissa... ehkä yksinoleva vanhempi nainen antaa vaikutelman, että haluaakin olla yksin. Jos näkisin vaikka laivalla yksin olevan keski-ikäisen, ajattelisin ehkä että nauttii harvinaisesta yksinolosta ja ottaa taukoa kiireen keskellä, en välttämättä menisi jututtaan.

Mulle ei ole.

Ei minullekaan tulla juttelemaan, mutta luulen sen osittain johtuvan myös siitä, että perusolemukseltani olen jotenkin torjuva ja sisäänpäinkääntynyt.

Olen aikuisiällä tutustunut kymmeniin uusiin ihmisiin - olen hyvä tutustumaan. Yhdestäkään näistä tuttavuuksista ei ole tullut aitoa, syvää ystävyyttä. Suurin osa on ns. hyvän päivän kavereita, muutama on sellainen, joille voi kaunistellusti joskus purkaa tuntojaan.

Kaipaan sellaista tyyppiä, kenen luo voi mennä silloin, kun on täysin paljas ja hajalla ja kenelle ei tarvitse esittää mitään. Joku, joka välittää aidosti eikä vain tekopyhyyttään.

Esteenä tämmöisen tyypin löytämiselle on, että kaikilla muilla on jo omat läheiset luottotyyppinsä (lapsuudenkavereita, sisaruksia jne...).

Lisäksi valtaosalla on perhe, joka vie aikaa. Ei heillä ole enää tilaa minulle.

Et ole koskaan yksin - Jeesus on seurassasi, jos haluat.

Kuinkahan paljon meitä on, jotka tuntee samoin?

Minulla on lapsi, muttei mitään muuta. Ei sukulaisia, ei miestä, muuta perhettä, ystävät kiireisiä, ei ole töitä, ei paljoa rahaa eikä lemmikkiä. Kaikkea haluaisin kyllä, mutta en saa yksin päättää.

Lapseni on isänsä luona osan ajastaan ja silloin olen yksin. Olen viettänyt monia jouluja, juhannuksia, syntymäpäiviä ja vaikka mitä yksin. Osittain siitä syystä, että haluan, ettei lapseni joudu kokemaan yksinäisyyttäni ja köyhyyttäni. Onneksi hänellä on tilaisuus viettää esim. jouluja isänsä sukulaisten, mm. isovanhempien kanssa. Se on parempi niin, mutta itse olen yksin. Olin kyllä lapsenakin yksinäinen jouluna, kun vanhemmilla oli kiireitä ja muuta seuraa. Enkä nyt saa riippua lapsessani enkä kenessäkään. Tulee tosi arvoton ja osaton olo. Olen koittanut keksiä keinoja välttää sitä, mutta en onnistu.

Minusta olisi hyvä erottaa tuossa asiassa pari juttua. Minusta on häiriintynyttä miettiä, mikä vika itsessä on, kun ei kestä kestämättömiä olosuhteita vaurioitumatta.

Totta kai siitä kuuluukin tulla vaurioita, jos joutuu kärsimään yksinäisyyttä tahtomattaan. Kyllä se tahallinenkin erakko vaurioituu elämänvalintojensa takia. Ihmistä kun ei lopultakaan ole tarkoitettu yksineläjäksi.

Joillekin niin voi silti käydä onnettomien olosuhteiden ja sukuhistorian vuoksi, mutta tuossa minusta haaskataan vain aikaa ja voimia, kun yritetään selitellä asia parhain päin. Ja ohjataan huomiota teeskentelyyn, että katkera kalkki onkin hyväätekevää herkkua.

Itse olen ollut vaarassa eristäytyä, mutta vanhempieni esimerkin kauhistuttamana olen päättänyt olla itselleni niin rehellinen, etten kätke omia rumiakaan puoliani itseltäni, omianihan ne ovat. Huomaan, että minusta on kuoriutunut muihin lempeämmin ja lämpimämmin suhtautuva ihminen, jolla on aina enemmän annettavaa ja aina vähemmän pelkoja, hyväksynnän nälkää tai tarvetta saada toisilta vahvistusta ja apua itsetuntemukseni tiellä. Joten en ole enää pelkkä vaatimus- ja toivelista. Tämän johdosta ihmiset alkavat hakeutua minua kohti ja se on uutta ja yllättävää. Kauan tähän on mennyt, mutta kovaa päätä pitää paukuttaa pitkään päin mäntyä, ennen kuin ajatustapa alkaa kehittyä pois itsepäisestä urautuneisuudesta.

Näin keski-ikäisen elämänkokemuksella kysyen: mitä teidän mielestänne toisilta pitäisi saada ja kykenettekö itse antamaan sitä samaa heille? Ja mitä se jokin olisi?

Vierailija kirjoitti:

 Näin keski-ikäisen elämänkokemuksella kysyen: mitä teidän mielestänne toisilta pitäisi saada ja kykenettekö itse antamaan sitä samaa heille? Ja mitä se jokin olisi?

Rehellisesti kyse ei mielestäni ole siitä, että minun pitäisi saada joltain muulta yhtään mitään, vaan yksinäisyyteni kumpuaa omasta persoonastani ja sitä ei voi ulkopuolinen korjata. Minulla on sama juttu kun monella muullakin täällä, eli olen ollut yksinäinen lapsesta saakka. Voi olla että olen mallioppinut sen vanhemmiltani, sillä eivät hekään mitään sosiaalisia olleet, ja emme edes perheenä tehneet mitään yhdessä tai oikein edes keskustelleet keskenämme. Kyse ei minun tapauksessa ole kuitenkaan ujoudesta, en vain jollain tavalla osaa verkostoitua tai syventää ihmissuhteita. Muutamia ystäviä löytyy joita tapaan harvakseltaan, mutta kyllä tämä vanhetessa on viimeistään alkanut korpeamaan. En vain tiedä kuinka muuttaa itseäni.

Just hienoo. Todella monet ovat tulleet tarpeineen minunkin luokseni ja kaipaavat edelleen kuuntelijaa, psykologia ja monenlaista apua. Olen ollut sitä vuosikymmeniä monille, joita olen kuvitellut ystäviksi. Kuitenkin olen ollut paljon yksin eikä minulla tarvitessani ole ollut ketään. Joskus, jos olen kaivannut vastavuoroisuutta ja vuorostani vaikkapa kuuntelijaa, ystävä on jättänyt. Se, jolle olen ollut saatavilla vuosia koska tahansa, kuunnellut ja kuunnellut. Tässä tilanteessa ei minulta ole kysytty mitään, heti jotain tarvitessani jäin yksin.

Kyllä elämä on kouluttanut ja olen aina ollut ehkä liiankin hyvä kuuntelija ja avulias palvelija. Olen uhrautunut liikaakin ja kuluttanut todella vähiä varojani mitään saamatta. Näitä "ystäviä" ei ole tarvinnut hylätä, he ovat itse jättäneet minut tai ilmaantuvat vain jotain tarvitessaan.  jos en aina voi auttaa, ystävyys loppuu heti!

Muutama aito ystäväkin on, mutta kuten sanottu, heillä on uusperheet, remontit, vanhemmat hoidettavana, uudet miesystävät, sydänsurut, sairaudet, lapset... Kuitenkin on aikaa nähdä joskus ja se on iso ilo. Sitä se ei poista, että vietän taas viikonloppua yksin, olen viettänyt todella monta joulua yksin jne jne. eikä muuta ole näkyvissä. En valitettavasti osaa neuvoa keinoja jaksaa.

34

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hommaa koira tai kissa, niin tulee sisältöä elämään.

Olisikin rahaa niin hankkisin koiran.

Maalta saa ilmaiseksi sekarotuisia koiria.

Hyvä kysymys AP, mietin itsekin samaa. Tsemppiä.

Hyvää yötä yksinäiset!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hommaa koira tai kissa, niin tulee sisältöä elämään.

Olisikin rahaa niin hankkisin koiran.

Mene mukaan eläinsuojelutoimintaan.