Lue keskustelun säännöt.
Ne jotka sanovat, ettei isovanhempien tehtävä ole hoitaa lapsia tai auttaa, ovat väärässä.
29.07.2018 |
Itseäni harmittaa todella paljon lapseni ja itsenikin puolesta, kun vanhempani eivät ole kiinnostuneita lapsestani. Hän on jo 4 v ja alkaa itsekkin ymmärtämään tämän. Harmittaa, kun eivät pidä yhteyttä, ei kutsu kylään ja muiden lapset leikkipuistossa kertoilee mummoista ja papoista. Oma lapseni ei ole koskaan mummon kanssa mitään tehnyt ja miehenikin vanhemmat asuvat kaukana, eivätkä ole myöskään kiinnostuneita. Ja siis mielestäni isovanhempien kuuluu auttaa ja ihan sillä perusteella, että ovat vanhempiani. Jos eivät olisi lapsenlapsia halunnut, eikä auttaa, niin olisi ihan alunperin jättänyt minutkin tekemättä. Ja vanhempani ovat n. 55v, että vielä jaksavat, tosin kun esim. Yli 70v, niin eriasia sekin. Ja nyt en tarkoita avulla hyväksikäyttöä tai joka viikko lapsi hoitoon, vaan aivan normaalia kanssakäymistä lapsenlapsen kanssa. Jos lapsia tekee, niin kyllä pitäisi jo tietää, että suurella todennäköisyydellä sinustakin tulee isovanhempi.
Kommentit (566)
Myöhemmin elämässä se sitten avautuu, miksei joku halua auttaa. Kaikki eivät jaksa. Minä olen varamummo, tällä hetkellä ne lapset 4 ja 8 v. Puhumme varamummosta. Minun siskoni on 7 vuotta vanhempi. Hänen miehensä on täysi ääliö, itsekeskeinen ääliö. Siskoni kärsii sekä vaihdevuosista että työpaikan paskasta ilmapiiristä. Mikään muu ei ole jatkuvaa kuin muutos. Hän on väsynyt, nukkui huonosti, kärsii miehensä oikuista ja huonosta työpaikasta. Minusta se on selvää, ettei hän jaksa auttaa lastenlasten hoidossa. Minulla vähemmän ikää, nyt 48 v. ja kohta 49. On enemmän voimia. Toimin mielelläni varamummona, ja omat lapset jo isoja, nuorempi 16 ja vanhempi täyttää 20.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi ei ole lapsenlapsia, eikä todennäköisesti tulekaan.
Ihana vapaus reissata ja tehdä, mitä haluaa. :)
Vierailija kirjoitti:
On ilo ja kunnia olla heidän elämässä mukana. Rakkaat ihmiset, ei ole mitään parempaa.
No, kaikki ei ole sama mieltä, tai ei ole mahdollista olla
Vierailija kirjoitti:
Myöhemmin elämässä se sitten avautuu, miksei joku halua auttaa. Kaikki eivät jaksa. Minä olen varamummo, tällä hetkellä ne lapset 4 ja 8 v. Puhumme varamummosta. Minun siskoni on 7 vuotta vanhempi. Hänen miehensä on täysi ääliö, itsekeskeinen ääliö. Siskoni kärsii sekä vaihdevuosista että työpaikan paskasta ilmapiiristä. Mikään muu ei ole jatkuvaa kuin muutos. Hän on väsynyt, nukkui huonosti, kärsii miehensä oikuista ja huonosta työpaikasta. Minusta se on selvää, ettei hän jaksa auttaa lastenlasten hoidossa. Minulla vähemmän ikää, nyt 48 v. ja kohta 49. On enemmän voimia. Toimin mielelläni varamummona, ja omat lapset jo isoja, nuorempi 16 ja vanhempi täyttää 20.
Hienosti kerrottu ja arvostan tuota avoimmuutta. Itse olen hiukan sinua vanhempi, paljon sairaampi fyysisesti, ja olen monet kerrat miettinyt, miksi joillekin annetaan helppo elämä ja toisille turhan raskas. On monenlaisia menetyksiä, köyhyyttä, liian raskas työelämä, terveyshuolet, sairaudet, mielenterveysongelmat. Ja sitten toiset saa olla ja porskuttaa elämässään vailla huolen häivää.
Onpa ikävä tilanne. Mä olen aikoinaan auttanut vauvan hoidossa ja nyt sekä 1,5 v. että 3 v. hoidossa. Mulla on ollut se periaate, että voin käydä omia lapsenlapsiani hoitamassa, yhden yön yli kerrallaan. Ruuanlaittoon en ala enkä siivoa. Rahaa mulla ei olekaan, koska lainan lyhennykseen menee 590€ kiusaaja yhtiövastike lähes 400€, kun mukana autopaikka ja saunavuoro. Toki mulla on vaativa tytär. Luonne meillä jokaisella on mikä on. Mä olen sanonut heti alussa, että mä kerron milloin olen käytettävissä ja milloin en. Niin se on onnistunut. Lisää lapsenlapsia ei ole tulossa, näin ainakin mulle on sanottu. Mä olen myös poikani kanssa viikonloppuja. Hän asuu kehitysvammaisille tarkoitetussa palvelukodissa ja käy sieltä käsin äidin luona noin kerran kuussa. Tulee pe ja lähtee su-iltana. Toki äitinä toivoisin, että tyttö joskus alkaisi ottaa osaa veljen elämään. Vaikka silloin tällöin ottaisi viikonloppuna kylään. Mä itse vanhenen päivä päivältä. Jonain päivänä muutun mullaksi. Siinä vaiheessa olisi hyvä, jos mun omilla lapsilla olisi sellainen suhde, että tytär katsoi veljen perään, hoitaa ehkä jotain asioita, vie autoajelulle tai ottaa yökylään. Siihen on kuitenkin vielä matkaa.
On ilo ja kunnia olla heidän elämässä mukana. Rakkaat ihmiset, ei ole mitään parempaa.