Lue keskustelun säännöt.
Ne jotka sanovat, ettei isovanhempien tehtävä ole hoitaa lapsia tai auttaa, ovat väärässä.
29.07.2018 |
Itseäni harmittaa todella paljon lapseni ja itsenikin puolesta, kun vanhempani eivät ole kiinnostuneita lapsestani. Hän on jo 4 v ja alkaa itsekkin ymmärtämään tämän. Harmittaa, kun eivät pidä yhteyttä, ei kutsu kylään ja muiden lapset leikkipuistossa kertoilee mummoista ja papoista. Oma lapseni ei ole koskaan mummon kanssa mitään tehnyt ja miehenikin vanhemmat asuvat kaukana, eivätkä ole myöskään kiinnostuneita. Ja siis mielestäni isovanhempien kuuluu auttaa ja ihan sillä perusteella, että ovat vanhempiani. Jos eivät olisi lapsenlapsia halunnut, eikä auttaa, niin olisi ihan alunperin jättänyt minutkin tekemättä. Ja vanhempani ovat n. 55v, että vielä jaksavat, tosin kun esim. Yli 70v, niin eriasia sekin. Ja nyt en tarkoita avulla hyväksikäyttöä tai joka viikko lapsi hoitoon, vaan aivan normaalia kanssakäymistä lapsenlapsen kanssa. Jos lapsia tekee, niin kyllä pitäisi jo tietää, että suurella todennäköisyydellä sinustakin tulee isovanhempi.
Kommentit (566)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin... joku kiteytti aiemmin asian hyvin: jos vanhempasi olivat välinpitämättömiä silloin 70/80/90- luvulla kun olit heidän lapsensa, niin sitä he ovat myös isovanhempina.
Mulla ei ole asiasta niin valtavan paha mieli, kun TIESIN että omat vsnhemmat ja appivanhemmat on olleet todella paskoja vanhempia. En sure heidän poissaoloaan, tunnevammaiset mt-pngelmaiset eivät olisi mikään tuki ja turva perheelleni.
Sen sijaan SITÄ suren että jäin lapsena kokonaan vaille rakkautta, hellyyttä ja välittämistä. Siis sitä ei ollut yhtään. Ikinä.
Tätä suren ja tämä on iso kipupiste elämässäni.
Veikkaan että moni näistä joilla isovanhemmat hyvin voisi osallistus mutta kun ei HALUA, on samanlaisista lapsuuskodeista kuin minä. Silloin vähän sekoittuu se mitä oikein kaipaa. Ehkä eniten kaipaakin sitä että itse olisi arvokas ja tärkeä.
Ei kai nyt hyvä ketju kuivu kokoon? Mieluusti vielä kuulisin lisää kommentteja.
Isovanhempien henkinen velvollisuus on auttaa ja tukea. Kyllä olen sitä mieltä että isovanhempi on täysin epäonnistunut vanhempana ja isovanhempana, jos välit aikuiseen lapseen ja lapsenlapsiin ovat käytännössä poikki. Niinhän ketjussa monella on. Välit poikki isovanhempien tahdosta. Vsikkei sinänsä riidasta johtuva tilanne, vaan välinpitämättömyydestä johtuva. Itsekkäät hummailevat lapsiensa perheistä piittaamattomat isovanhemmat saisi oikeesti hävetä. Yök ja hyi, moiset ihmiset!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä jatkuva isovanhempien kaipuu ja jatkuva hoidontarve on melko uusi ilmiö ja tullut vasta 2010-luvun jälkeen, ainakin kun vilkaisee aloitusten määrää. Ja lasten iästä päätellen vanhemmat ovat syntyneet 80-luvulla.
Olen ollut täällä alusta alkaen, enkä muista kenenkään tehneen aloituksia tai ainakin niitä oli vähemmän, jossa olisi isovanhempia kaivattu pienten lasten perhe-elämään tai kaivattu hoitoapua vielä 90-luvulla tai 2000-luvun alussa. Silloin isovanhemmat kuuluivat lähes poikkeuksetta suuriin ikäluokkiin ja olivat mukana työelämässä, ei aikaa ollut.
Ja missä on tämän päivän isät, kun perheessä on loputon tarve lastenhoidolle ja auttamiselle, niin kuin ap. otsikossa kertoi.
Ja eikö ap.lasten isovanhemmat ole mukana vielä työelämässä, jos ovat syntyneet 60-luvulla.
Meillä on kolme lasta ja syntyneet 1998-2004 ja isovanhemmat ovat olleet läsnä, mutta hoitoapua ei ole juuri saatu, kun lapset oli pieniä, he kaikki oli mukana työelämässä, eikä ylimääräistä aikaa ollut
Ihan sama kokemus. Olen itse syntynyt 77, ja lapseni 2000-2010. Sekä omat että miehen vanhemmat ihan kivoja ja normaalit välit, mutta hoitoapua en ole saanut kuin johonkin satunnaisiin pakkomenoihin (tyyliin synnytys), enkä ole oikein osannut kaivatakaan.
Näin oli myös meillä. Jos pyydettiin lastenhoitoapua, se oli tyyliin synnytys.
Muistan, oliko vuosi 2001 kun ystäväni ihmetteli ja kyseli mikä on "äidin oma-aika", kun oli jostakin lukenut ja kovasti sitä ihmetteli. Hänestä kun lapsi kuului nyt olennaisesti hänen elämäänsä ja halusi olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon, eikä vanhemmat olisi raaskineet antaa kenellekään hoitoon, vaan olla yhdessä. Ja heilläkin oli jo kaksi lasta pienellä ikäerolla.
Ja se että te ette ole tajunneet/kaivanneet/halunneet koskaan aikaa kahden kesken = kukaan muukaan ei saa haluta/tarvita/kaivata sitä?
Silläkin on vissi ero, että onko "lykkäämässä" yökylään tai hoitoon vuoden ikäistä vai kuusivuotiasta lasta, joka rakastaa isovanhempiaan ja viettää niiden kanssa aikaa säännöllisesti muutenkin kuin hoidettavana. Pakkoko aina on vetää se "haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa lapseni kanssa"-kortti esiin. Tai mikäs siinä, vetäkää vain, mutta jos lapsella olisi tarjolla osallistuvat isovanhemmat, joilta evätään mahdollisuus viettää aikaa kahden kesken lapsen kanssa, koska äidin pitää viettää mahdollisimman paljon aikaa lapsensa kanssa, niin tekee karhunpalveluksen lapselle ja isovanhemmalle ja ajattelee asiaa jälleen kerran vain omien tarpeidensa näkökulmista.
Sitten taas jos isovanhemmat ovat niitä, joita ei kiinnosta te ja lapsenne pskan vertaa, niin so be it ja sulattakaa se, mutta älkää yrittäkö uskotella muille, että ovat huonompia vanhempia (kuin te), jos isovanhempia kiinnostaa ja lapsetkin haluavat heidän kanssaan viettää aikaa.
Kaikella sitä yritetäänkin täällä päteä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä jatkuva isovanhempien kaipuu ja jatkuva hoidontarve on melko uusi ilmiö ja tullut vasta 2010-luvun jälkeen, ainakin kun vilkaisee aloitusten määrää. Ja lasten iästä päätellen vanhemmat ovat syntyneet 80-luvulla.
Olen ollut täällä alusta alkaen, enkä muista kenenkään tehneen aloituksia tai ainakin niitä oli vähemmän, jossa olisi isovanhempia kaivattu pienten lasten perhe-elämään tai kaivattu hoitoapua vielä 90-luvulla tai 2000-luvun alussa. Silloin isovanhemmat kuuluivat lähes poikkeuksetta suuriin ikäluokkiin ja olivat mukana työelämässä, ei aikaa ollut.
Ja missä on tämän päivän isät, kun perheessä on loputon tarve lastenhoidolle ja auttamiselle, niin kuin ap. otsikossa kertoi.
Ja eikö ap.lasten isovanhemmat ole mukana vielä työelämässä, jos ovat syntyneet 60-luvulla.
Meillä on kolme lasta ja syntyneet 1998-2004 ja isovanhemmat ovat olleet läsnä, mutta hoitoapua ei ole juuri saatu, kun lapset oli pieniä, he kaikki oli mukana työelämässä, eikä ylimääräistä aikaa ollut
Ihan sama kokemus. Olen itse syntynyt 77, ja lapseni 2000-2010. Sekä omat että miehen vanhemmat ihan kivoja ja normaalit välit, mutta hoitoapua en ole saanut kuin johonkin satunnaisiin pakkomenoihin (tyyliin synnytys), enkä ole oikein osannut kaivatakaan.
Näin oli myös meillä. Jos pyydettiin lastenhoitoapua, se oli tyyliin synnytys.
Muistan, oliko vuosi 2001 kun ystäväni ihmetteli ja kyseli mikä on "äidin oma-aika", kun oli jostakin lukenut ja kovasti sitä ihmetteli. Hänestä kun lapsi kuului nyt olennaisesti hänen elämäänsä ja halusi olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon, eikä vanhemmat olisi raaskineet antaa kenellekään hoitoon, vaan olla yhdessä. Ja heilläkin oli jo kaksi lasta pienellä ikäerolla.
Ja se että te ette ole tajunneet/kaivanneet/halunneet koskaan aikaa kahden kesken = kukaan muukaan ei saa haluta/tarvita/kaivata sitä?
Silläkin on vissi ero, että onko "lykkäämässä" yökylään tai hoitoon vuoden ikäistä vai kuusivuotiasta lasta, joka rakastaa isovanhempiaan ja viettää niiden kanssa aikaa säännöllisesti muutenkin kuin hoidettavana. Pakkoko aina on vetää se "haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa lapseni kanssa"-kortti esiin. Tai mikäs siinä, vetäkää vain, mutta jos lapsella olisi tarjolla osallistuvat isovanhemmat, joilta evätään mahdollisuus viettää aikaa kahden kesken lapsen kanssa, koska äidin pitää viettää mahdollisimman paljon aikaa lapsensa kanssa, niin tekee karhunpalveluksen lapselle ja isovanhemmalle ja ajattelee asiaa jälleen kerran vain omien tarpeidensa näkökulmista.
Sitten taas jos isovanhemmat ovat niitä, joita ei kiinnosta te ja lapsenne pskan vertaa, niin so be it ja sulattakaa se, mutta älkää yrittäkö uskotella muille, että ovat huonompia vanhempia (kuin te), jos isovanhempia kiinnostaa ja lapsetkin haluavat heidän kanssaan viettää aikaa.
Kaikella sitä yritetäänkin täällä päteä :)
Epäilen että päteminen on defenssi. Tekee niin kipeää että omat vanhemmat ei välitä.
Mulla siis molemmat isovanhemmat täysin välinpitämättömiä. Itse ainakin tunnustan että olisin tässä 10 v aikana (mitä meillä lapsia ollut) tarvinnut huutavasti parisuhdeaikaa, edes joskus lapsivapasn hetken, hätätilanteissa kymmeniä kertoja apua. Olisin todellakin tarvinnut hätäavun todelliseen tarpeeseen, en edes hummailuun.
Mitään näistä en ole saamut. En sekuntiakasn apua edes hätätilanteessa. Perustelut on olleet joko tyyliä ”johan jo heti kättelyssä sanoin että autan vain tyttäreni perhettä” (anoppi) tai ”periaatteesta emme auta kun pian pitää auttaa sitten toistekin” (omat vanhemmat).
En vissiin ole kovin hyvä ja jalostunut ihminen sillä kyllä olen katkera noille paskiaisille. Hädän hetkellä naapurikin välitti perheestäni enemmän ja auttoi. Vetää hiljaiseksi kun oma suku hädäsdä kääntää selän ja vielä kaupan päälle vittuilee.
Sanoisinpa jopa että inhoan niin syvästi näitä isovanhempia että se haittaa jo omaskin elämää :(
Elämä on epäreilua. Jotkut saa valtavasti apua ja toiset ei yhtään. Mutta se mikä aiheuttaa stressiä ja painetta on se, että piittaamattomat isovanhemmat on tabu.
Kaikki perhelehdet kertoo tarinoita auttavista isovanhemmista ja jutut on aina ruusunpunaisia. Sellaisesta perheestä en ole nähnyt yhtään haastattelua jossa isovanhemmat ei edes viitsi pitää yhteyttä.
Asia on tabu ja siitä vaietaan ja piilotellaan ongelmaa.
Pitäisi reilusti kirjoittaa näistäkin tapauksista. Eikä kollektiivisesti leikkiä että AINA on isovanhemnat elämässä mukana tukien ja rakastaen. Se kun ei ole totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on epäreilua. Jotkut saa valtavasti apua ja toiset ei yhtään. Mutta se mikä aiheuttaa stressiä ja painetta on se, että piittaamattomat isovanhemmat on tabu.
Kaikki perhelehdet kertoo tarinoita auttavista isovanhemmista ja jutut on aina ruusunpunaisia. Sellaisesta perheestä en ole nähnyt yhtään haastattelua jossa isovanhemmat ei edes viitsi pitää yhteyttä.
Asia on tabu ja siitä vaietaan ja piilotellaan ongelmaa.
Pitäisi reilusti kirjoittaa näistäkin tapauksista. Eikä kollektiivisesti leikkiä että AINA on isovanhemnat elämässä mukana tukien ja rakastaen. Se kun ei ole totta.
Toivoisin myös tällaista lehtijuttua. Vois avata valokuvamummojenkin silmiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin on mielipiteet asiasta jakautunut, kun katsoo ylä ja alapeukkuja. Mutta mielestäni ap:lla hyvä pointti se, että kun teet lapsia niin todennäköisesti sinustakin tulee isovanhempi ja mielestäni isovanhempien velvollisuus on olla isovanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla olisi periaatteessa halua hoitaa lapsenlapsia mutta jaksamista ei oikein ole sairastumisen vuoksi. Nyt olen kohta tilanteessa että joudun varmaan sairaseläkkeelle koska ei näytä siltä että kykenen työhön enää. Eläkkeelle pääsisin muuten vähän yli vuoden kuluttua.
Nyt kuitenkin tyttärellä on tuntunut olevan tarvetta lastenhoitajalle joka viikonloppuna kesällä. Olen pari kertaa käynyt ja totesin että enää ei pysy lasten perässä. Viime kerralla olin niin väsynyt ja huonossa kunnossa että oksensin kotiin päästyäni. Kerroin tästä tyttärelleni ja hän ei oikein edes noteerannut asiaa.
Vierailija kirjoitti:
1, koen asian sillä tavalla, että he ovat minut tähän maailmaan tehnyt ja halunnut, joten tiesivät jo joku päivä tulevansa isovanhemmiksi. Ihan yhtälailla, kun minä tiedän että joku päivä minusta tulee mahdollisesti isoäiti ja se on minun velvollisuus auttaa ja hoitaa tarvittaessa.
Höpsis ! Mitään takuuta ei ole sillä että tekee lapsia, tai saa niitä
Hoida kersasi, niin minäkin tein vinkumatta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isovanhempien henkinen velvollisuus on auttaa ja tukea. Kyllä olen sitä mieltä että isovanhempi on täysin epäonnistunut vanhempana ja isovanhempana, jos välit aikuiseen lapseen ja lapsenlapsiin ovat käytännössä poikki. Niinhän ketjussa monella on. Välit poikki isovanhempien tahdosta. Vsikkei sinänsä riidasta johtuva tilanne, vaan välinpitämättömyydestä johtuva. Itsekkäät hummailevat lapsiensa perheistä piittaamattomat isovanhemmat saisi oikeesti hävetä. Yök ja hyi, moiset ihmiset!
Vai että itsekkäät huumailevat isovanhemmat ! 🙄😅
Kuulepa, heillä on siihen OIKEUS ! Hummaile sitten aikanaan itsekin, ymmärät kyllä sitten
Miettikäå ne hoitohommat ennenkuin hankitte niitä lapsia. Isovanhemmilla ei ole mitään velvotteita lapsienne hoitamiseen. Minä en ole edes nähnyt ukkejani enkä toista mummia, koska he olivat kuolleet ennen syntymääni. Hyvin vanhempani pärjäsivät ilman minkäänlaista isovanhempien apua minun ja sisarusteni kanssa. Eikä ystävillänikään ollut ukkeja eikä mummeja heitä hoitamassa.
Vierailija kirjoitti:
Höpsis. Teet sen verran lapsia kuin jaksat itse hoitaa. Muu on bonusta, ei itsestäänselvyys.
Minä luulen että sellaiset yhteiskunnat ovat vahvempia, joissa lapsiperheitä tuetaan.
Mutta silti, ei isovanhempien sinänsä ole pakko auttaa ja moni ei siihen myöskään kykene.
Vierailija kirjoitti:
Minulla olisi periaatteessa halua hoitaa lapsenlapsia mutta jaksamista ei oikein ole sairastumisen vuoksi. Nyt olen kohta tilanteessa että joudun varmaan sairaseläkkeelle koska ei näytä siltä että kykenen työhön enää. Eläkkeelle pääsisin muuten vähän yli vuoden kuluttua.
Nyt kuitenkin tyttärellä on tuntunut olevan tarvetta lastenhoitajalle joka viikonloppuna kesällä. Olen pari kertaa käynyt ja totesin että enää ei pysy lasten perässä. Viime kerralla olin niin väsynyt ja huonossa kunnossa että oksensin kotiin päästyäni. Kerroin tästä tyttärelleni ja hän ei oikein edes noteerannut asiaa.
Ei sinun ole pakko, pitää tyttäresi huomioida kuntosi. Sanot suoraan että et kertakaikkiaan jaksa ja kieltäydyt
Se joka on lapset tehnyt, on 100% vastuu heistä, ei kenelläkään muulla. Toki isovanhemmat ja muut voivat auttaa jos haluavat, mutta painostaa tai vaatia ei saa. Maksullista hoitoapua on saatavilla. Tämä pitää jokaisen vanhemman ja vanhemmaksi haluavan sisäistää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 No ei kai siellä vertaile mitään, mutta kertovat kun ollut mummolassa tai mummon tai Papan kanssa jossai jne.
Pojan tyttäreni kertoi päiväkodissa joka maanantai, kuinka oli ollut luonani ja saanut yhdessä mummon kanssa leikkiä. leipoa ja laittaa ruokaa. Alakoulussa kaverinsa pyysivät päästä mukaan luokseni syömään lettuja.
Joka maanantai? Lapsi arkipäivinä päiväkodissa ja viikonloppuisin mummin luona. Siinäpä vanhemmuutta.
Pojan tyttäreni kertoi päiväkodissa joka maanantai, kuinka oli ollut luonani ja saanut yhdessä mummon kanssa leikkiä. leipoa ja laittaa ruokaa. Alakoulussa kaverinsa pyysivät päästä mukaan luokseni syömään lettuja.
Jaa lapsi mummolassa joka viikonloppu? Milloinkas hän viettää aikaa vanhempiensa kanssa?
Oma lukunsa ovat kermankuorijaisovanhemmat. Nämä isovanhemmat kuorivat vain kermat päältä lapsenlapsistaan, liioittelevat tekemisiään ja jopa valehtelevat. Mummojen ja vaarien muisti pätkii. Omasta mielestään he "hoitavat" lapsenlapsiaan hyvinkin ahkerasti. Tosiasiassa he eivät hoida lapsenlapsiaan, vaan haluavat vain kehuskella itseään ja kiillottaa omaa egoaan.
Joo! Mun äiti on nähnyt kolmesta lapsestani vain yhden, joskus pikkutaaperona sukujuhlissa 7v sitten. Pyytää kuvia lapsista patin vuoden välein, muuta yhteyttä ei pidä. Näillä kuvilla valehtelee pitkin kyliä miten altiivinen mymmo on, miten on rakkaat lapsenlapset ja miten jatkuvasti auttaa ja hoitaa.
Tässä taannoin eräs etäinen sukulainen mulle alko selittää pitkän tapaamistauon jälkeen että on se siunaus miten äitis auttaa koko ajan kaikessa, hoitaa ja leikittää lapsias.
Olin niin tyrmistynyt että jäin suu auki. Ja en osannu sanoa mitään. Jälkikäteen tajusin että tietenkin olis totuus pitäny kertoa ja ”käräyttää” äiti. Tässä on varmaan valokuvamummokisan voittaja: ihminen joka ei ole kertaakaan edes nähnyt lapsenlapsiaan, mutta suu vaahdossa selittää muten koko ajan auttaa ja hoitaa paljon.