Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ne jotka sanovat, ettei isovanhempien tehtävä ole hoitaa lapsia tai auttaa, ovat väärässä.
29.07.2018 |
Itseäni harmittaa todella paljon lapseni ja itsenikin puolesta, kun vanhempani eivät ole kiinnostuneita lapsestani. Hän on jo 4 v ja alkaa itsekkin ymmärtämään tämän. Harmittaa, kun eivät pidä yhteyttä, ei kutsu kylään ja muiden lapset leikkipuistossa kertoilee mummoista ja papoista. Oma lapseni ei ole koskaan mummon kanssa mitään tehnyt ja miehenikin vanhemmat asuvat kaukana, eivätkä ole myöskään kiinnostuneita. Ja siis mielestäni isovanhempien kuuluu auttaa ja ihan sillä perusteella, että ovat vanhempiani. Jos eivät olisi lapsenlapsia halunnut, eikä auttaa, niin olisi ihan alunperin jättänyt minutkin tekemättä. Ja vanhempani ovat n. 55v, että vielä jaksavat, tosin kun esim. Yli 70v, niin eriasia sekin. Ja nyt en tarkoita avulla hyväksikäyttöä tai joka viikko lapsi hoitoon, vaan aivan normaalia kanssakäymistä lapsenlapsen kanssa. Jos lapsia tekee, niin kyllä pitäisi jo tietää, että suurella todennäköisyydellä sinustakin tulee isovanhempi.
Kommentit (566)
Hassua että tuossa samaan aikaan pyörii ketju, missä nuoret vanhemmat ahdistuvat, kun isovanhemmat haluavat tavata tiheästi ("Kuinka usein tapaatte...") Koskaan ei taida olla asiat hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä 80- luvulla ja vielä 90-luvulla oltiin koko kesä mummoilla, ei ole mikään 40-luvun juttu! Ja siis mummot hoiti koko vuoden aina vähintään 1-2 krt viikossa. Hoitamispäiviä tuli parhaillaan koulujen lomat mukaan lukien 12 vkoa ja siihen 40-50 irtopäivää päälle.
Tässä valossa vaikea nähdä miten nää omat vanhemmat ei jaksa yhtäkään tuntia vuodessa. Meillä nyt 10v ollut lapsia ja isovanhempien kiinnostus nolla, auttamissaldo 0 minuuttia.
Huh, kauhistus. Valtava määrä hoitotyötä vanhenevalle ihmiselle. En oikein tiedä onko totta. Oliko ne sen ajan mummot jotain kotirouvia, kun ne pystyi niin paljon lapsenlapsia hoitamaan? Olitko sä siis itse mummon hoidossa noin paljon vai mistä tiedät noin laskea? No, onneksi sun lapset saa runsaasti vapaapäiviä lastenhoitamisesta sitten aikanaan kun sinä hoidat niitten lapset tuon saman määrän sitten kun olet vanha nainen.
Joi tulen auttamaan lapsiani ja paljon! Mutta sun logiikka ei nyt tainnut ymmärtää että ihmettelyn aihe oli ne mun vanhemmat jotka siis oli vanhempia 80-90 luvulla. Ne kahmi kaikki sadattuhannet tunnit apua, rahallista tukea ja muuta avustusta. Vastineeksi tästä avusta eivät ole auttaneet yhtään niitä omia vanhempiaan eivätkä sukupolvien auttamisketjuna sekuntiakaan omia lapsiaan. Minä niitä vanhoja isomummoja eniten autoin.
Jännää että palstalla on ihan OK että yksi sukupolvi perseilee ja ahnehtii mutta niissä ei ole lainkaan vikaa, vikaa on vaan siinä joka asiasta huomauttaa eikä pidä sitä reiluna menona.Tuttavapiirin pikaotanta: 10 lapsiperheestä vain kahdella on osallistuvat ja välittävät isovanhemmat. Joten ei nämä isovsnhemmat joita lapset & lapsenlapset ei yhtään nappaa, ole kuitenkaan ehkä niin suuri poikkeus...
Se on ihan normaalia sukupolvien kulkua, että ajatellaan omien vanhempien olleen tai olevan jotenkin vääränlaisia, ja enemmän samaistutaan isovanhempien sukupolveen. Kyllä sinäkin sen jossain kohtaa opit. Itse en ole ihan nuori äiti ikäluokkaa enää, mutten vielä aivan isovanhempi-iässäkään, ja omaan silmään tämän hetken nuoret vanhemmat tuntuvat kovin vaativilta ja itsekkäiltä, eivätkä kunnioita sitä työtä, jonka heidän omat vanhempansa ovat heidän eteensä tehneet.
Sellaista se on, kauempana olevia on aina helpompi ymmärtää, mutta tosiasiassa mitä kauempana ollaan, sitä erilaisempi maailmantilanne on ollut. Esim meidän isovanhemmista mummot ovat olleet aika pitkälle kotiäitejä ja kulttuurikin on ollut enemmän yhteisökeskeinen kuin nykyään. Omat vanhemmat taas olivat kumpikin työelämässä täysillä ja ydinperhekeskeisyys oli kovasti muotia heidän aikanaan.
No olipa tässä puolustuspuhe kerrassaan. Edelleen kyllä melko epäreilu asetelma että apua toisilla 100 000 h ja toisilla 0h. Ei varmaan samaan pysty kun aikanaan 80-luvun mummot mutta kyllä se auttaminen olisi vähän enemmän voinut olla noin niinkuin reiluuden nimissä.
Olen varmasn sit ainoa oikeustajuinen joka on sitä mieltä että nyt ei mennyt reilusti.
No ikävää jos et tosiaan ole koskaan mitään apuja saanut, mutta valtaosalla ei ole näin. Ja omaa asennetta ja tapaa vaikka apua pyytää kannattaa tarkastella myös kriittisesti.
Fakta kuitenkin on, että työelämän suuret murrokset ovat juurikin tapahtuneet tuossa kohtaa (Meidän vanhemmat vs isovanhemmat). On ihan eri asia olla aktiivisesti työelämässä kuin koko ikänsä muutenkin kodille ja lapsille omistautunut.
Omat lapseni ovat 16, 14 ja 11. Neljästä isovanhemmasta yksi on jäänyt tänä vuonna eläkkeelle, muut vielä työelämässä täysillä. Että vaikea nähdä milloin heillä olisi ollut aikaa omistautua kovasti lapsenlapsille. Kiinnostuneita ovat kyllä olleet, käyneet synttäreillä ja satunnaisesti viikonloppuhoitoon ottaneet, mutta mikään "koko kesä mummolassa"-utopia ei oikein näiden kanssa olisi toiminut.
Pitäisikö heitä nyt arvostella ja syyttää itsekkäiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tänään tätä mietin miten onnekas olen. Makaan kotona oksennustaudissa ja äitini ja isäni kävivät hakemassa lapseni (2) syömään ja HopLoppiin 4 tunniksi että sain levätä. Ei todellakaan olisi ollut pakko mutta luulen että tämän(kin) tulen muistamaan siinä vaiheessa kun vanhempani seuraavan kerran tarvitsevat apua. Miehen vanhemmat eivät ole koskaan auttaneet lastenhoidossa, "koska ovat omat lapsensa jo hoitaneet".
Tässä ei niin onnekas, mun vanhemmat ei ole koskaan auttaneet mitenkään. Todella harvoin pyysinkään apua, mutta kerran norossa (koko perhe yhtä aikaa rajun noron kynsissä) soitin ja itkien pyysin että voisiko yhden kerran auttaa ja käydä kaupassa meille, maksaisin ostokset.
Eivät voineet. Kuulemma periaatekysymys että ei ollenkaan aleta auttamaan kun pian pitää auttaa toistekin. Sanoivat että nyt vaan pitää pärjätä itse, mitäs leikkiin on lähdetty.
No, ruokaa sai pizzataksista mutta maitoa mun piti lähtee itse hakemaan norossa, 39,5c kuumeessa tajunnan rajamailla horjuen. Paskoin neljä kertaa housuun kauppareisulla.
Nyt naurattaa mutta silloin ei!
Täysin uskomattomalta tuntuu. Ettei edes kaupassa voi käydä. Sehän ei edes mitään lastenhoitoa olisi ollut. T. Tuo oksennustaudissa apua saanut
Mun appivanhemmat alleviivaavat, että he AINA AUTTAVAT, kun vain tarvitaan. Kuulostaa hienolta ja helppo on luvata, kun hyvin harvoin ollaan lapsenvahtiapua pyydetty. Minä olen kaivannut sitä, että isovanhemmat edes joskus oma-alotteisesti olisivat lapsista kiinnostuneita, pyytäisivät jonnekin mukaan tai kutsuisivat esim. yökylään. Sellaista ei oke 20 vuoteen tapahtunut ja lienee turhaa enää toivoa, kun kuopus on jo yläastelainen.
Ensimmäisen (ja ainoan) kerran lapset olivat mummulassa yökylässä nuorimman ollessa 4-vuotias. Olimme miehen kanssa 2 yötä matkalla. Tultuamme meille maristiin, kun nuorin oli itkenyt ikävää ja vierastanut. Isoveli oli saanut siskonsa rauhoiteltua. Suustani meinasi lipsahtaa, että 8 kilometrin päässä asuva mummu vois vaikka katsoa peiliin, jos 4-v. lapsenlapsi vierastaa. Sittemmin ollaan kahdenkeskisten reissujen järjestelyt hoidettu muulla tavoin.
Omat vanhempani kuolivat jo ennen kuopuksen syntymää. He olivat kiinnostuneita ja pyysivät esikoista aina toviksi mummulaan kyläilemään, mutta eivät voineet terveydentilansa tähden hoitaa niin paljon kuin olisivat halunneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni ovat 16, 14 ja 11. Neljästä isovanhemmasta yksi on jäänyt tänä vuonna eläkkeelle, muut vielä työelämässä täysillä. Että vaikea nähdä milloin heillä olisi ollut aikaa omistautua kovasti lapsenlapsille. Kiinnostuneita ovat kyllä olleet, käyneet synttäreillä ja satunnaisesti viikonloppuhoitoon ottaneet, mutta mikään "koko kesä mummolassa"-utopia ei oikein näiden kanssa olisi toiminut.
Pitäisikö heitä nyt arvostella ja syyttää itsekkäiksi?
No ei, koska hehän OSALLISTUU. Eli kykyjensä mukaan käy synttäreillä, kylässä, soittelevat, tapaavat. Mutta kun kaikilla ne ei tee sitäkään. T. Se jonka vanhemmat ei ole missään yhteyksissä olleet yli 3 vuoteen eikä nähneet edes nuorinta lastsmme. Syy on se että”elävät nyt itselleen”.
Tällaisia itsekkäitä paskoja saa haukkua ja ihan aihetta on.
Vanhemman velvollisuus lastaan kohtaan päättyy mielestäni siihen, kun lapsi pärjää omillaan ja perustaa perheen. Opiskelijaa mielestäni jonkinlainen velvollisuus on vielä auttaa mahdollisuuksien mukaan.
Sen jälkeen on tottakai mahdollista rakentaa kaksisuuntainen aikuisten välinen tasavertainen ystävyyssuhde, jossa puolin ja toisin välitetään, ollaan kiinnostuneita ja autetaan. Mutta se on sitten kummankin osapuolen käsissä onnistuuko se vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni ovat 16, 14 ja 11. Neljästä isovanhemmasta yksi on jäänyt tänä vuonna eläkkeelle, muut vielä työelämässä täysillä. Että vaikea nähdä milloin heillä olisi ollut aikaa omistautua kovasti lapsenlapsille. Kiinnostuneita ovat kyllä olleet, käyneet synttäreillä ja satunnaisesti viikonloppuhoitoon ottaneet, mutta mikään "koko kesä mummolassa"-utopia ei oikein näiden kanssa olisi toiminut.
Pitäisikö heitä nyt arvostella ja syyttää itsekkäiksi?
No ei, koska hehän OSALLISTUU. Eli kykyjensä mukaan käy synttäreillä, kylässä, soittelevat, tapaavat. Mutta kun kaikilla ne ei tee sitäkään. T. Se jonka vanhemmat ei ole missään yhteyksissä olleet yli 3 vuoteen eikä nähneet edes nuorinta lastsmme. Syy on se että”elävät nyt itselleen”.
Tällaisia itsekkäitä paskoja saa haukkua ja ihan aihetta on.
Ohiksena: millainen olit itse niihin aikoihin kun muutit pois lapsuudenkodista?
Mitäs jos asennoidut itse vähän positiivisemmin isovanhempien tapaan olla isovanhempia. Lapselle voidaan puhua siitä että myös isovanhempien on saatava elää omaa elämäänsä, lapsenlapsi on rakas ja tärkeä, vaikka hänen kanssaan ei jaa kaikkea aikaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman velvollisuus lastaan kohtaan päättyy mielestäni siihen, kun lapsi pärjää omillaan ja perustaa perheen. Opiskelijaa mielestäni jonkinlainen velvollisuus on vielä auttaa mahdollisuuksien mukaan.
Sen jälkeen on tottakai mahdollista rakentaa kaksisuuntainen aikuisten välinen tasavertainen ystävyyssuhde, jossa puolin ja toisin välitetään, ollaan kiinnostuneita ja autetaan. Mutta se on sitten kummankin osapuolen käsissä onnistuuko se vai ei.
Olen täysin eri mieltä. Vanhemman velvollisuus on olla lapsen tukena läpi elämän. Eikä niin että ”pidän yhteyksiä jos huvittaa, ohoh, nyt ei huvitakaan, hylkään lapsen”.
Vanhemmuus on ikuinen sitoumus, silloinkin jos lapsi ei aina kohtele vanhempaansa hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni ovat 16, 14 ja 11. Neljästä isovanhemmasta yksi on jäänyt tänä vuonna eläkkeelle, muut vielä työelämässä täysillä. Että vaikea nähdä milloin heillä olisi ollut aikaa omistautua kovasti lapsenlapsille. Kiinnostuneita ovat kyllä olleet, käyneet synttäreillä ja satunnaisesti viikonloppuhoitoon ottaneet, mutta mikään "koko kesä mummolassa"-utopia ei oikein näiden kanssa olisi toiminut.
Pitäisikö heitä nyt arvostella ja syyttää itsekkäiksi?
Haluaako joku muka laittaa lapsensa koko kesäksi mummolaan? Eiköhän se ole ollut vähän olosuhteiden pakkoa aikanaan, kun lomaoikeus ei ollut yhtä hyvä kuin nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman velvollisuus lastaan kohtaan päättyy mielestäni siihen, kun lapsi pärjää omillaan ja perustaa perheen. Opiskelijaa mielestäni jonkinlainen velvollisuus on vielä auttaa mahdollisuuksien mukaan.
Sen jälkeen on tottakai mahdollista rakentaa kaksisuuntainen aikuisten välinen tasavertainen ystävyyssuhde, jossa puolin ja toisin välitetään, ollaan kiinnostuneita ja autetaan. Mutta se on sitten kummankin osapuolen käsissä onnistuuko se vai ei.
Olen täysin eri mieltä. Vanhemman velvollisuus on olla lapsen tukena läpi elämän. Eikä niin että ”pidän yhteyksiä jos huvittaa, ohoh, nyt ei huvitakaan, hylkään lapsen”.
Vanhemmuus on ikuinen sitoumus, silloinkin jos lapsi ei aina kohtele vanhempaansa hyvin.
Eli toisin sanoen mielestäsi lapsi ei ole koskaan itsenäinen aikuinen suhteessa vanhempiinsa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni ovat 16, 14 ja 11. Neljästä isovanhemmasta yksi on jäänyt tänä vuonna eläkkeelle, muut vielä työelämässä täysillä. Että vaikea nähdä milloin heillä olisi ollut aikaa omistautua kovasti lapsenlapsille. Kiinnostuneita ovat kyllä olleet, käyneet synttäreillä ja satunnaisesti viikonloppuhoitoon ottaneet, mutta mikään "koko kesä mummolassa"-utopia ei oikein näiden kanssa olisi toiminut.
Pitäisikö heitä nyt arvostella ja syyttää itsekkäiksi?
No ei, koska hehän OSALLISTUU. Eli kykyjensä mukaan käy synttäreillä, kylässä, soittelevat, tapaavat. Mutta kun kaikilla ne ei tee sitäkään. T. Se jonka vanhemmat ei ole missään yhteyksissä olleet yli 3 vuoteen eikä nähneet edes nuorinta lastsmme. Syy on se että”elävät nyt itselleen”.
Tällaisia itsekkäitä paskoja saa haukkua ja ihan aihetta on.Ohiksena: millainen olit itse niihin aikoihin kun muutit pois lapsuudenkodista?
Kiltti, ystävällinen, yritin pitää thteyttä vanhempiin, ostin joululahjat jne.
Vanhemmat vaan kokivat että ei kiinnosta, lastrnhoito on nyt lusittu.
Kerrotko mikä vimmainen tarve sulla on kääntää tämä minun syykseni? Onko jotenkin mahdoton uskoa että on narsistisia itsekkäitä vanhempia? Taidat olla itse suurten ikäluokkien itsekäs isovanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni ovat 16, 14 ja 11. Neljästä isovanhemmasta yksi on jäänyt tänä vuonna eläkkeelle, muut vielä työelämässä täysillä. Että vaikea nähdä milloin heillä olisi ollut aikaa omistautua kovasti lapsenlapsille. Kiinnostuneita ovat kyllä olleet, käyneet synttäreillä ja satunnaisesti viikonloppuhoitoon ottaneet, mutta mikään "koko kesä mummolassa"-utopia ei oikein näiden kanssa olisi toiminut.
Pitäisikö heitä nyt arvostella ja syyttää itsekkäiksi?
No ei, koska hehän OSALLISTUU. Eli kykyjensä mukaan käy synttäreillä, kylässä, soittelevat, tapaavat. Mutta kun kaikilla ne ei tee sitäkään. T. Se jonka vanhemmat ei ole missään yhteyksissä olleet yli 3 vuoteen eikä nähneet edes nuorinta lastsmme. Syy on se että”elävät nyt itselleen”.
Tällaisia itsekkäitä paskoja saa haukkua ja ihan aihetta on.Ohiksena: millainen olit itse niihin aikoihin kun muutit pois lapsuudenkodista?
Kiltti, ystävällinen, yritin pitää thteyttä vanhempiin, ostin joululahjat jne.
Vanhemmat vaan kokivat että ei kiinnosta, lastrnhoito on nyt lusittu.
Kerrotko mikä vimmainen tarve sulla on kääntää tämä minun syykseni? Onko jotenkin mahdoton uskoa että on narsistisia itsekkäitä vanhempia? Taidat olla itse suurten ikäluokkien itsekäs isovanhempi.
Höps. Aikuisena ihmissuhteet ovat kummankin osapuolen vastuulla ja kumpikin voi vaikuttaa millaiseksi ne muodostuvat. Ja jos kyseessä on oikeasti narsisti, on vain hyvä, jos isovanhempi pysyy kaukana. Moni narsisti nimittäin pyrkii lapsensa elämän ohella tuhoamaan myös lastenlastensa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman velvollisuus lastaan kohtaan päättyy mielestäni siihen, kun lapsi pärjää omillaan ja perustaa perheen. Opiskelijaa mielestäni jonkinlainen velvollisuus on vielä auttaa mahdollisuuksien mukaan.
Sen jälkeen on tottakai mahdollista rakentaa kaksisuuntainen aikuisten välinen tasavertainen ystävyyssuhde, jossa puolin ja toisin välitetään, ollaan kiinnostuneita ja autetaan. Mutta se on sitten kummankin osapuolen käsissä onnistuuko se vai ei.
Olen täysin eri mieltä. Vanhemman velvollisuus on olla lapsen tukena läpi elämän. Eikä niin että ”pidän yhteyksiä jos huvittaa, ohoh, nyt ei huvitakaan, hylkään lapsen”.
Vanhemmuus on ikuinen sitoumus, silloinkin jos lapsi ei aina kohtele vanhempaansa hyvin.Eli toisin sanoen mielestäsi lapsi ei ole koskaan itsenäinen aikuinen suhteessa vanhempiinsa?
Jank jank. Toki se on itsenäinen mutta tarvitseevanhemman rakkautta aina. On paskaa vanhemmuutta hylätä aikuinen lapsi.
Olen kyllä niin hämmentynyt siitä millaisia ihmisiä palstalla on. Että ihan ok hylätä lapsi, olla pitämättä yhteyttä ja ajatella että on vapaaehtoista olla lapsen kanssa tekemisissä tai olla olematta.
Kyllä on tullut tällä palstalla viimeistään selväksi mistä suomalaisten masennus ja ahdistus juontaa juurensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman velvollisuus lastaan kohtaan päättyy mielestäni siihen, kun lapsi pärjää omillaan ja perustaa perheen. Opiskelijaa mielestäni jonkinlainen velvollisuus on vielä auttaa mahdollisuuksien mukaan.
Sen jälkeen on tottakai mahdollista rakentaa kaksisuuntainen aikuisten välinen tasavertainen ystävyyssuhde, jossa puolin ja toisin välitetään, ollaan kiinnostuneita ja autetaan. Mutta se on sitten kummankin osapuolen käsissä onnistuuko se vai ei.
Olen täysin eri mieltä. Vanhemman velvollisuus on olla lapsen tukena läpi elämän. Eikä niin että ”pidän yhteyksiä jos huvittaa, ohoh, nyt ei huvitakaan, hylkään lapsen”.
Vanhemmuus on ikuinen sitoumus, silloinkin jos lapsi ei aina kohtele vanhempaansa hyvin.Eli toisin sanoen mielestäsi lapsi ei ole koskaan itsenäinen aikuinen suhteessa vanhempiinsa?
Jank jank. Toki se on itsenäinen mutta tarvitseevanhemman rakkautta aina. On paskaa vanhemmuutta hylätä aikuinen lapsi.
Olen kyllä niin hämmentynyt siitä millaisia ihmisiä palstalla on. Että ihan ok hylätä lapsi, olla pitämättä yhteyttä ja ajatella että on vapaaehtoista olla lapsen kanssa tekemisissä tai olla olematta.
Kyllä on tullut tällä palstalla viimeistään selväksi mistä suomalaisten masennus ja ahdistus juontaa juurensa.
Ihan kuten aikuisena on täysin vapaa valitsemaan pidätkö yhteyttä vanhempiisi vai et. Aikuisena on täysi vapaus valita kenen kanssa on ja kenen kanssa ei. Se on juurikin sitä itsenäisyyttä. Vapaus tehdä kuten parhaaksi katsoo ja vastuu sitten niistä valinnoistaan.
Se että onko ihmisellä moraalisia velvollisuuksia ketä kohtaan, ja missä olosuhteissa ja onko niihin jotain poikkeuksia on sitten vähän sellainen eri aikoina eri tavoin tulkittu kysymys. Ennen sukupolvien välillä oli selkeästi voimakkaampi moraalinen velvoite kuin ehkä nykyään. Nykyään katsotaan, että ihmissuhteet perustuvat aitoon tahtoon olla yhdessä ja siihen voi aina itse vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni ovat 16, 14 ja 11. Neljästä isovanhemmasta yksi on jäänyt tänä vuonna eläkkeelle, muut vielä työelämässä täysillä. Että vaikea nähdä milloin heillä olisi ollut aikaa omistautua kovasti lapsenlapsille. Kiinnostuneita ovat kyllä olleet, käyneet synttäreillä ja satunnaisesti viikonloppuhoitoon ottaneet, mutta mikään "koko kesä mummolassa"-utopia ei oikein näiden kanssa olisi toiminut.
Pitäisikö heitä nyt arvostella ja syyttää itsekkäiksi?
No ei, koska hehän OSALLISTUU. Eli kykyjensä mukaan käy synttäreillä, kylässä, soittelevat, tapaavat. Mutta kun kaikilla ne ei tee sitäkään. T. Se jonka vanhemmat ei ole missään yhteyksissä olleet yli 3 vuoteen eikä nähneet edes nuorinta lastsmme. Syy on se että”elävät nyt itselleen”.
Tällaisia itsekkäitä paskoja saa haukkua ja ihan aihetta on.Ohiksena: millainen olit itse niihin aikoihin kun muutit pois lapsuudenkodista?
Kiltti, ystävällinen, yritin pitää thteyttä vanhempiin, ostin joululahjat jne.
Vanhemmat vaan kokivat että ei kiinnosta, lastrnhoito on nyt lusittu.
Kerrotko mikä vimmainen tarve sulla on kääntää tämä minun syykseni? Onko jotenkin mahdoton uskoa että on narsistisia itsekkäitä vanhempia? Taidat olla itse suurten ikäluokkien itsekäs isovanhempi.Höps. Aikuisena ihmissuhteet ovat kummankin osapuolen vastuulla ja kumpikin voi vaikuttaa millaiseksi ne muodostuvat. Ja jos kyseessä on oikeasti narsisti, on vain hyvä, jos isovanhempi pysyy kaukana. Moni narsisti nimittäin pyrkii lapsensa elämän ohella tuhoamaan myös lastenlastensa elämää.
Tämä! En tiedä onko äitini narsisti vai muuten vaan todella ikävä persoona, mutta oman lapsuuteni hän pilasi ja aikuisiälläkin koittaa erityisesti lasten kautta päästä vaikuttamaan. En ikinä aio häntä päästää lasteni läheisyyteen vahtimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman velvollisuus lastaan kohtaan päättyy mielestäni siihen, kun lapsi pärjää omillaan ja perustaa perheen. Opiskelijaa mielestäni jonkinlainen velvollisuus on vielä auttaa mahdollisuuksien mukaan.
Sen jälkeen on tottakai mahdollista rakentaa kaksisuuntainen aikuisten välinen tasavertainen ystävyyssuhde, jossa puolin ja toisin välitetään, ollaan kiinnostuneita ja autetaan. Mutta se on sitten kummankin osapuolen käsissä onnistuuko se vai ei.
Täysin samaa mieltä!
Minusta oleellinen on juuri tuo tasavertainen ystävyyssuhde; silloin homma toimii. Omassa perheessäni on onnekseni käynyt näin. Välit ovat aina olleet toimivat ja lämpimät nyt jo teini-ikäisten lasten, lasten vanhempien ja isovanhempien välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman velvollisuus lastaan kohtaan päättyy mielestäni siihen, kun lapsi pärjää omillaan ja perustaa perheen. Opiskelijaa mielestäni jonkinlainen velvollisuus on vielä auttaa mahdollisuuksien mukaan.
Sen jälkeen on tottakai mahdollista rakentaa kaksisuuntainen aikuisten välinen tasavertainen ystävyyssuhde, jossa puolin ja toisin välitetään, ollaan kiinnostuneita ja autetaan. Mutta se on sitten kummankin osapuolen käsissä onnistuuko se vai ei.
Täysin samaa mieltä!
Minusta oleellinen on juuri tuo tasavertainen ystävyyssuhde; silloin homma toimii. Omassa perheessäni on onnekseni käynyt näin. Välit ovat aina olleet toimivat ja lämpimät nyt jo teini-ikäisten lasten, lasten vanhempien ja isovanhempien välillä.
Samoin meillä. Vielä kotoa muuttaessa oli hankalaa, piti jotenkin korostetusti kapinoida ja osoittaa mieltä, mutta kun opin olemaan vanhempien kanssa kuin kenen tahansa muun läheisen ja tärkeän, kunnioittamaan ja olemaan itsenäinen, aina on apua saanut ja monet kerrat myös itse päässyt auttamaan.
Alue: Aihe vapaa
No olipa tässä puolustuspuhe kerrassaan. Edelleen kyllä melko epäreilu asetelma että apua toisilla 100 000 h ja toisilla 0h. Ei varmaan samaan pysty kun aikanaan 80-luvun mummot mutta kyllä se auttaminen olisi vähän enemmän voinut olla noin niinkuin reiluuden nimissä.
Olen varmasn sit ainoa oikeustajuinen joka on sitä mieltä että nyt ei mennyt reilusti.