Lue keskustelun säännöt.
Outoa olla kolmekymppinen tässä ajassa
02.07.2026 |
Muita kolmekymppisiä, jotka eivät oikein tiedä että miten pitäisi olla? :D Siis joillakin on perhe, omakotitalo ja mökki rakenteilla, joillakin on kiire löytää kumppani jotta saa tehtyä lapsia, jotkut ei mieti tulevaisuutta ollenkaan ja jotkut pelkää että teki miten vain niin se on aina jonkun mielestä aivan väärin eletty. Tässä iässä ollaan todella eriydytty niistä kouluajoista, jolloin kaveripiirissä oli kaikilla melko samanlaisia ajatuksia tulevaisuudesta. Välillä sitä vaan alkaa että mitä ihmettä pitäisi seuraavaksi tehdä. Muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Nii. Kaikenlaisia pilipalitöitä olisi, mutta ei ne kannata. Sillä rahalla ei oikein ostella mitään tai säästellä mihinkään. Joutavaa aikaa tehdä töitä. Toiseksi naurattaa, kun rikkaiden lapsillakin on enemmän säästöjä tilillä kuin työtä tekevillä kolmekymppisillä. Huomaa että asiat on säädetty päin helvettiä. Naimaikäisillä on karkkirahat ja sitten näiden hyvätuloisten lapsilla on tileillä kymppitonneja. Ajatella mikä vääristymä!
En minä ainakaan tee lapsia. Parikymppisenä ajattelin, mutta aika pian tuli selväksi ostovoiman realiteetit.
Et oo koskaan kuullut et pienistä puroista koostuu iso järvi? Sä oot siis hyväksynyt kohtalosi että mikään ei muutu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, mulla on vähän sellainen leijuva olo koko ajan (ei siis johdu päihteistä tms., niitä en käytä :D), kun tuntuu ettei tänä päivänä enää voi sitoutua mihinkään (työt pätkää, ihmissuhteet tuntuu olevan pätkää jne.)
Itse en tällä hetkellä ainakaan toivo lapsia, olen ajatellut keskittyä elämässä matkailuun ja harrastuksiin.
Juu, tunnen oloni ihan lapseksi enkä todellakaan ole mielestäni vielä "aikuinen", vaikka ikää on hieman yli 30. Sitäkin pahentaa se, että näytän kasvoista edelleen todella nuorelta 20-vuotiaalta, mutta mikä toisaalta on vain hyvä asia vanhetessa. Edelleen yhtä hukassa siinä mielessä etten tiedä mitä haluaisin elämässäni tehdä, minne oikeasti edes kuulun. Toisilla jo lapsia, omat kodit, elämä vakiintunut.. mitä helkuttia.
Vierailija kirjoitti:
Joo, mulla on vähän sellainen leijuva olo koko ajan (ei siis johdu päihteistä tms., niitä en käytä :D), kun tuntuu ettei tänä päivänä enää voi sitoutua mihinkään (työt pätkää, ihmissuhteet tuntuu olevan pätkää jne.)
Itse en tällä hetkellä ainakaan toivo lapsia, olen ajatellut keskittyä elämässä matkailuun ja harrastuksiin.
Veit sanat suustani ton "leijuvan olon" kanssa, enkä itsekään käytä päihteitä :D Ei oo mitään isompaa päämäärää paitsi olla tyytyväinen elämäänsä ja löytää vierelle ehkä joku kiva tyyppi. Mut todennäköisesti, siis ihan oikeasti, en löydä koska oon tosi kranttu kenet kelpuutan siihen. Sillä on niin iso vaikutus että kuka siinä vierellä on. Siihen ei voi päästä muutaman Tinder-treffin perusteella.
Leijukaa, leijukaa. Siinäpähän elämänne kuluu ihmetellessä. Ja yhtäkkiä se on ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nii. Kaikenlaisia pilipalitöitä olisi, mutta ei ne kannata. Sillä rahalla ei oikein ostella mitään tai säästellä mihinkään. Joutavaa aikaa tehdä töitä. Toiseksi naurattaa, kun rikkaiden lapsillakin on enemmän säästöjä tilillä kuin työtä tekevillä kolmekymppisillä. Huomaa että asiat on säädetty päin helvettiä. Naimaikäisillä on karkkirahat ja sitten näiden hyvätuloisten lapsilla on tileillä kymppitonneja. Ajatella mikä vääristymä!
En minä ainakaan tee lapsia. Parikymppisenä ajattelin, mutta aika pian tuli selväksi ostovoiman realiteetit.
Et oo koskaan kuullut et pienistä puroista koostuu iso järvi? Sä oot siis hyväksynyt kohtalosi että mikään ei muutu?
Sun pitäisi muistaa, että ei pelkästään rahalla, vaan myös ajalla on rajansa. Nollalähtökohdista voi just ja just 80 olla samassa tilanteessa kuin rikkaan perheen muksut, mutta silloin pääseekin jo hauta-arkun valintaan.
Sain varmaan kiinni mistä puhut, maailmakin on muuttunut ihan älyttömästi jossain 15 vuodessa. Kaikki on epävarmaa, valtavia mullistuksia koko ajan (tekniikka, sota ym.) Ja ehkä semmoinen ihan älytön yksilökeskeisyys, hirveä kilpailu työpaikoista, ihmisten laaja henkinen pahoinvointi... Melkoista on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu, tunnen oloni ihan lapseksi enkä todellakaan ole mielestäni vielä "aikuinen", vaikka ikää on hieman yli 30. Sitäkin pahentaa se, että näytän kasvoista edelleen todella nuorelta 20-vuotiaalta, mutta mikä toisaalta on vain hyvä asia vanhetessa. Edelleen yhtä hukassa siinä mielessä etten tiedä mitä haluaisin elämässäni tehdä, minne oikeasti edes kuulun. Toisilla jo lapsia, omat kodit, elämä vakiintunut.. mitä helkuttia.
Tuossa tilanteessa pitäisi vaan rohkeasti lähteä johonkin suuntaan, eikä jumittua paikoilleen vauvapalstailemaan. Yritä edes jotain, ei muuten ole mitään mahdollisuutta löytää sitä suuntaa. Riski mahdollisesta väärästä valinnasta on vaan hyväksyttävä.
Olen nyt 39v. Olen ollut vakitöissä vuositolkulla. Aloin seurustella aviomieheni kanssa 26vuotiaana. Ostettiin rivarikämppä, kun olin 30v. Saatiin eka lapsi, kun olin 32v ja toinen kun olin 35v. Siinä välissä myytiin rivari ja ostettiin okt. Ollaan tosi onnellisia.
En oikein tiedä mikä tässä olisi pitänyt jotenkin omituista olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Elämme kovia aikoja, ystäväiseni."
Lapset jää tekemättä minultakin. Kaksikymppiset meni mt-ongelmien kanssa painimiseen, nyt ne on selätetty mutta edelleen on tasapainoilua oravanpyörässä pyörimisen ja oman jaksamisen kanssa. Olen iloinen että olen kaiken tämän ajan ollut töissä, mutta työ on pakollinen paha ja vain keino elättää itseni. Työttömiä on ympärillä paljon, välillä olen kateellinen siitä vapaa-ajan määrästä mitä heillä on. Tuntuu, että vaikka oman elämänsä uhraa työelämälle niin mitään palkintoa siitä uurastuksesta ei saa. Inflaatio on syönyt kaikki kokemuslisät. En haaveile oikeastaan mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt 39v. Olen ollut vakitöissä vuositolkulla. Aloin seurustella aviomieheni kanssa 26vuotiaana. Ostettiin rivarikämppä, kun olin 30v. Saatiin eka lapsi, kun olin 32v ja toinen kun olin 35v. Siinä välissä myytiin rivari ja ostettiin okt. Ollaan tosi onnellisia.
En oikein tiedä mikä tässä olisi pitänyt jotenkin omituista olla.
😅 Toisella on hankalaa ja tulet selittämään kuinka hyvin itselläsi on asiat. Vai onko sittenkään, pistää miettimään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt 39v. Olen ollut vakitöissä vuositolkulla. Aloin seurustella aviomieheni kanssa 26vuotiaana. Ostettiin rivarikämppä, kun olin 30v. Saatiin eka lapsi, kun olin 32v ja toinen kun olin 35v. Siinä välissä myytiin rivari ja ostettiin okt. Ollaan tosi onnellisia.
En oikein tiedä mikä tässä olisi pitänyt jotenkin omituista olla.
😅 Toisella on hankalaa ja tulet selittämään kuinka hyvin itselläsi on asiat. Vai onko sittenkään, pistää miettimään...
Tarkoitin, että en ymmärrä miksi juuri tässä ajassa olisi jotenkin sen oudompaa olla kolmekymppinen. Osa tekee lapsia ja osa ei. Osa on jo ns.toisella kierroksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nelikymppisenä yhtään ymmärrä tällaista pohdiskelua. Mitä ihmettä nuoremmille aikuisille on tapahtunut, jos vielä haikaillaan kouluaikoja ja leijutaan? Onko tämä yleistä? Aikaisemmin ihmiset ovat ottaneet jonkinlaisen suunnan elämälleen todella suurista haasteistakin huolimatta (lama, sota jne.) Mitenkähän kolmekymppiset esim. Ukrainassa tai Afrikan maissa leijuvat?
Vierailija kirjoitti:
Sain varmaan kiinni mistä puhut, maailmakin on muuttunut ihan älyttömästi jossain 15 vuodessa. Kaikki on epävarmaa, valtavia mullistuksia koko ajan (tekniikka, sota ym.) Ja ehkä semmoinen ihan älytön yksilökeskeisyys, hirveä kilpailu työpaikoista, ihmisten laaja henkinen pahoinvointi... Melkoista on.
Höpöhöpö. Maailma on aina ollut tällainen.aina on menty kriiseistä toisiin, koskaan ei ole ollut mitään " normaalia" ja rauhallista aikaa maailmassa.
Ja mitä ap:n ajatuksiin hänelle vastanneisiin tulee, ihan tuttuja ajatuksia mitä kaikilla kolmekymppisillä on ollut antiikin ajoista lähtien.
Ei mitään uutta auringon alla.
Terkuin viisikymppinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt 39v. Olen ollut vakitöissä vuositolkulla. Aloin seurustella aviomieheni kanssa 26vuotiaana. Ostettiin rivarikämppä, kun olin 30v. Saatiin eka lapsi, kun olin 32v ja toinen kun olin 35v. Siinä välissä myytiin rivari ja ostettiin okt. Ollaan tosi onnellisia.
En oikein tiedä mikä tässä olisi pitänyt jotenkin omituista olla.
😅 Toisella on hankalaa ja tulet selittämään kuinka hyvin itselläsi on asiat. Vai onko sittenkään, pistää miettimään...
Tarkoitin, että en ymmärrä miksi juuri tässä ajassa olisi jotenkin sen oudompaa olla kolmekymppinen. Osa tekee lapsia ja osa ei. Osa on jo ns.toisella kierroksella.
Ei, kyllä se on aina ollut samanlaista kolmekymppisillä. Tässä ajassa ei ole mitään erilaista tai mullistavaa.
Vierailija kirjoitti:
En nelikymppisenä yhtään ymmärrä tällaista pohdiskelua. Mitä ihmettä nuoremmille aikuisille on tapahtunut, jos vielä haikaillaan kouluaikoja ja leijutaan? Onko tämä yleistä? Aikaisemmin ihmiset ovat ottaneet jonkinlaisen suunnan elämälleen todella suurista haasteistakin huolimatta (lama, sota jne.) Mitenkähän kolmekymppiset esim. Ukrainassa tai Afrikan maissa leijuvat?
Oletko saanut alle kolmikymppisenä vakituisen työpaikan ja löytänyt kunnollisen ja sitoutumishaluisen kumppanin jonka kanssa olet edelleen nelikymppisenä yhdessä? Jos olet, ei kannata tulla tähän keskusteluun kertomaan mielipiteitään.
Tuon ikäiset sinkkuvanhemmat ovat deittisovellusten pohjasakkaa
Vierailija kirjoitti:
En nelikymppisenä yhtään ymmärrä tällaista pohdiskelua. Mitä ihmettä nuoremmille aikuisille on tapahtunut, jos vielä haikaillaan kouluaikoja ja leijutaan? Onko tämä yleistä? Aikaisemmin ihmiset ovat ottaneet jonkinlaisen suunnan elämälleen todella suurista haasteistakin huolimatta (lama, sota jne.) Mitenkähän kolmekymppiset esim. Ukrainassa tai Afrikan maissa leijuvat?
Jotkut on varmaan aina tuollaisia erilaisia. Itsekin nelikymppinen ja leijunut ja traumatisoitunut kouluajoista vailla mitään suuntaa elämässä. Ymmärrän tosi hyvin parikyt vuotta itseäni nuorempia, kun tekoälyn myötä entistä vähemmän tarvetta tuntuu olevan työvoimalle ja jatkuva sometulva, ilmastonmuutos, taas sodanuhka, superrikkaat rulettaa. Ymmärrän hyvin miksi suunta hukassa ja leijuttaa, nykyaika antaa valitettavasti tosi hyvät puitteet sille. Olihan se varmasti joskus 1900-luvulla ennen omaa aikaani sikäli helpompaa, että kun vaan käveltiin tehtaaseen, saatiin kaikki töitä.
Nii. Kaikenlaisia pilipalitöitä olisi, mutta ei ne kannata. Sillä rahalla ei oikein ostella mitään tai säästellä mihinkään. Joutavaa aikaa tehdä töitä. Toiseksi naurattaa, kun rikkaiden lapsillakin on enemmän säästöjä tilillä kuin työtä tekevillä kolmekymppisillä. Huomaa että asiat on säädetty päin helvettiä. Naimaikäisillä on karkkirahat ja sitten näiden hyvätuloisten lapsilla on tileillä kymppitonneja. Ajatella mikä vääristymä!
En minä ainakaan tee lapsia. Parikymppisenä ajattelin, mutta aika pian tuli selväksi ostovoiman realiteetit.