Miksi yksinäisyys tuntuu pelottavammalta, kun on yli 40-vuotias?

Toivo perheestä on silloin jo mennyt. Ei ole mikään villi sinkku, vaan säälittävä.

Oon siis aina ollut yksin ja se sopii hyvin, mutta jostain syystä jopa viikon Lapin matka viime syksynä yksin tuntui liian pitkältä. Tai sitten johtui pimeydestä.

Vierailija kirjoitti:

Toivo perheestä on silloin jo mennyt. Ei ole mikään villi sinkku, vaan säälittävä.

Ei kaikki halua perhettä.

Ehkä siksi jos tulee kipeäksi ja pitäisi saada apua apteekista, kaupasta tms. Ilmasto voi olla silti parempi.

Vierailija kirjoitti:

Toivo perheestä on silloin jo mennyt. Ei ole mikään villi sinkku, vaan säälittävä.

Monet, esim. julkkisnaiset on saaneet esikoisensa yli 40v.

ehkä tietoisuus riskeistä lisääntyy? Kuolemanpelko.

Vierailija kirjoitti:

ehkä tietoisuus riskeistä lisääntyy? Kuolemanpelko.

En sitä mieti mutta huoli isästä nykyään, koska hänellä syöpä. Ehkä pelkään sitä, että poissaollessani tapahtuu jotain huonoa, vaikka ei pidä ajatella sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä siksi jos tulee kipeäksi ja pitäisi saada apua apteekista, kaupasta tms. Ilmasto voi olla silti parempi.

Tätä työkaverini sanoi kauheaksi avioeron jälkeen. Se pelotti eniten. Että tulee kipeäksi eikä oo toista auttamassa. 

Hän oli 43-v.  

Riippuu maasta ja mikä rikollisuus. Entä perheväkivaltatapaukset. Liikenne. Puhtaus. Minkälaisia välimatkoja tai petoeläimet, säät ja geologia. Onko suomenkielellä jotain tai englanniksi.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu maasta ja mikä rikollisuus. Entä perheväkivaltatapaukset. Liikenne. Puhtaus. Minkälaisia välimatkoja tai petoeläimet, säät ja geologia. Onko suomenkielellä jotain tai englanniksi.

Ehkä oman kielen puute vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ehkä tietoisuus riskeistä lisääntyy? Kuolemanpelko.

En sitä mieti mutta huoli isästä nykyään, koska hänellä syöpä. Ehkä pelkään sitä, että poissaollessani tapahtuu jotain huonoa, vaikka ei pidä ajatella sellaista.

No mitään hyvää ei ainakaan tapahdu poissa ollessasi.

Mulle on käynyt juuri päinvastoin: mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän yksin olo häiritsee tai "pelottaa" ja sitä enemmän yksin olosta nautin. Olen jopa alkanut miettiä, haluaisinko enää edes asua kenenkään kanssa. 

Minusta ainakin siksi, että +40-vuotiaana alkaa tiedostaa sen ettei tilanne tulekaan koskaan korjaantumaan kuten aina aiemmin oletti / toivoi. Nuorempana pystyi uskottelemaan itselleen, että yksinäisyys on vain väliaikaista ja kuinka jo huomenna voi tavata ihmisen kenen kanssa viihtyy (puolin ja toisin) ja ajan myötä tulee tutuksi ja jopa ystävystyykin. Samasta syystä sitä oli nuorempana huomattavasti "menevämpi" mitä nykyisin, koska uskoi että omalla aktiivisuudella on merkitystä eikä kukaan tule kotoa mukaan hakemaan.

Lisäksi tietenkin se huolestuttaa, että mitä sitten jos / kun ei pärjääkään itse / yksin (syystä tai toisesta). Itselläni otti perusturvallisuudentunne isosti osumaa kun sairastin melko rajunkin koronan eikä apua saanut yhteiskunnalta, koska en ollut (kai) sairaalahoitoa vaativassa jamassa vaan kerrottiin läheisten olevan se oikea taho jolta apua saa (kerroin sen kyllä, ettei sellaisia ole). Se oli oikeasti melko kylmäävä tunne maata kylppärinlattialla ja pikkuhiljaa ymmärtää, ettei kukaan tule auttamaan eikä ketään kiinnosta ennen kuin aiheuttaa hajuhaitan naapurustoon. 

Tämän ikäisenä on myös saanut huomata, että perheelliset koteloituvat koteihinsa tiiviisti. Juhlapyhät, viikonloput tai oikeastaan aina - heillä on siellä aina seuraa tai muuten mukavaa. Yksinäinen on auttamatta tunkeilija.