Ne jotka sanovat, ettei isovanhempien tehtävä ole hoitaa lapsia tai auttaa, ovat väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman velvollisuus lastaan kohtaan päättyy mielestäni siihen, kun lapsi pärjää omillaan ja perustaa perheen. Opiskelijaa mielestäni jonkinlainen velvollisuus on vielä auttaa mahdollisuuksien mukaan.

Sen jälkeen on tottakai mahdollista rakentaa kaksisuuntainen aikuisten välinen tasavertainen ystävyyssuhde, jossa puolin ja toisin välitetään, ollaan kiinnostuneita ja autetaan. Mutta se on sitten kummankin osapuolen käsissä onnistuuko se vai ei.

Olen täysin eri mieltä. Vanhemman velvollisuus on olla lapsen tukena läpi elämän. Eikä niin että ”pidän yhteyksiä jos huvittaa, ohoh, nyt ei huvitakaan, hylkään lapsen”.

Vanhemmuus on ikuinen sitoumus, silloinkin jos lapsi ei aina kohtele vanhempaansa hyvin.

Eli toisin sanoen mielestäsi lapsi ei ole koskaan itsenäinen aikuinen suhteessa vanhempiinsa?

Jank jank. Toki se on itsenäinen mutta tarvitseevanhemman rakkautta aina. On paskaa vanhemmuutta hylätä aikuinen lapsi.

Olen kyllä niin hämmentynyt siitä millaisia ihmisiä palstalla on. Että ihan ok hylätä lapsi, olla pitämättä yhteyttä ja ajatella että on vapaaehtoista olla lapsen kanssa tekemisissä tai olla olematta.

Kyllä on tullut tällä palstalla viimeistään selväksi mistä suomalaisten masennus ja ahdistus juontaa juurensa.

Usko pois, huonojen vanhempien lisäksi on myös itsekkäitä ikiteineiksi jämähtäneitä paskalapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman velvollisuus lastaan kohtaan päättyy mielestäni siihen, kun lapsi pärjää omillaan ja perustaa perheen. Opiskelijaa mielestäni jonkinlainen velvollisuus on vielä auttaa mahdollisuuksien mukaan.

Sen jälkeen on tottakai mahdollista rakentaa kaksisuuntainen aikuisten välinen tasavertainen ystävyyssuhde, jossa puolin ja toisin välitetään, ollaan kiinnostuneita ja autetaan. Mutta se on sitten kummankin osapuolen käsissä onnistuuko se vai ei.

Olen täysin eri mieltä. Vanhemman velvollisuus on olla lapsen tukena läpi elämän. Eikä niin että ”pidän yhteyksiä jos huvittaa, ohoh, nyt ei huvitakaan, hylkään lapsen”.

Vanhemmuus on ikuinen sitoumus, silloinkin jos lapsi ei aina kohtele vanhempaansa hyvin.

Eli toisin sanoen mielestäsi lapsi ei ole koskaan itsenäinen aikuinen suhteessa vanhempiinsa?

Jank jank. Toki se on itsenäinen mutta tarvitseevanhemman rakkautta aina. On paskaa vanhemmuutta hylätä aikuinen lapsi.

Olen kyllä niin hämmentynyt siitä millaisia ihmisiä palstalla on. Että ihan ok hylätä lapsi, olla pitämättä yhteyttä ja ajatella että on vapaaehtoista olla lapsen kanssa tekemisissä tai olla olematta.

Kyllä on tullut tällä palstalla viimeistään selväksi mistä suomalaisten masennus ja ahdistus juontaa juurensa.

Usko pois, huonojen vanhempien lisäksi on myös itsekkäitä ikiteineiksi jämähtäneitä paskalapsia.

Olitpa nokkela! (Not)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman velvollisuus lastaan kohtaan päättyy mielestäni siihen, kun lapsi pärjää omillaan ja perustaa perheen. Opiskelijaa mielestäni jonkinlainen velvollisuus on vielä auttaa mahdollisuuksien mukaan.

Sen jälkeen on tottakai mahdollista rakentaa kaksisuuntainen aikuisten välinen tasavertainen ystävyyssuhde, jossa puolin ja toisin välitetään, ollaan kiinnostuneita ja autetaan. Mutta se on sitten kummankin osapuolen käsissä onnistuuko se vai ei.

Täysin samaa mieltä!

Minusta oleellinen on juuri tuo tasavertainen ystävyyssuhde; silloin homma toimii. Omassa perheessäni on onnekseni käynyt näin. Välit ovat aina olleet toimivat ja lämpimät nyt jo teini-ikäisten lasten, lasten vanhempien ja isovanhempien välillä.

Samoin meillä. Vielä kotoa muuttaessa oli hankalaa, piti jotenkin korostetusti kapinoida ja osoittaa mieltä, mutta kun opin olemaan vanhempien kanssa kuin kenen tahansa muun läheisen ja tärkeän, kunnioittamaan ja olemaan itsenäinen, aina on apua saanut ja monet kerrat myös itse päässyt auttamaan.

Tää kuulostaa ihanalta! Mutta ae on myös aika paljon niistä vanhemmista kiinni. Jos vanhemmat päättää jo lasten kotoa muuttaessa että he ovat velvollisuutensa hoitaneet, niin se on lapsen vaikea yksin yrittää ylläpitää suhdetta. Mullakin kävi niin että vanhemmat alkoi juhlimaan ja reissaamaan, itse yritin pitää yhteyksiä. Sinne ei päässyt käymään, joulun halusivat olla kahden reissussa, eivät viitsineet vastata puheluihin jne.

Useamman vuoden yritin ja sit luovutin. Vanhempani hylkäsivät myös sisarukseni. Kaikki meistä ovat kunnollisia, on koulutus, työ, perheet jne. Joten en vaan ymmärrä miksi vanhempiamme ei kiinnosta. Eivät siis ole yhdenkään perheen lapsista kiinnostuneet. Tavallaan sit kai reilua tuo tasapuolinen tylyys.

Mutta te joilla on hyvät vanhemmat, ajatellaa joskus että miten asia menis eri lailla jos ne olisikin tylyt ja piittaamattomat. Vaikka miten itse yrittäis olla kiva ja huomioida, niin toiset vaan tylyttää.

Se on ollut yksi oppi että itse ei voi aina vaikuttaa toisiin. Ei vaikka olisit kiva, avulias, ystävällinen. Jotkut ei vaan osaa toimia vastavuoroisesti vaan saattavat kauniiseen kohteluun vastata ilkeästi.

Tämä tässä ehkä on se juttu mitä kaikki ketjulaiset ei ymmärrä, huonot suhteet vanhempiin leimataan vaan niin helposti ”vaikean lapsen” syyksi.

Mulle tänä juurettomuus ja suvuttomuus on iso suru, kun itse olisin niin halunnut lämpimät ja läheiset välit.

Jokaisella pitää olla turvaverkko, kukas muu kuin omat vanhemmat (jos ovat kunnollisia).

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella pitää olla turvaverkko, kukas muu kuin omat vanhemmat (jos ovat kunnollisia).

Niinhän se pitäis. Mutta läheskään kaikilla ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman velvollisuus lastaan kohtaan päättyy mielestäni siihen, kun lapsi pärjää omillaan ja perustaa perheen. Opiskelijaa mielestäni jonkinlainen velvollisuus on vielä auttaa mahdollisuuksien mukaan.

Sen jälkeen on tottakai mahdollista rakentaa kaksisuuntainen aikuisten välinen tasavertainen ystävyyssuhde, jossa puolin ja toisin välitetään, ollaan kiinnostuneita ja autetaan. Mutta se on sitten kummankin osapuolen käsissä onnistuuko se vai ei.

Täysin samaa mieltä!

Minusta oleellinen on juuri tuo tasavertainen ystävyyssuhde; silloin homma toimii. Omassa perheessäni on onnekseni käynyt näin. Välit ovat aina olleet toimivat ja lämpimät nyt jo teini-ikäisten lasten, lasten vanhempien ja isovanhempien välillä.

Samoin meillä. Vielä kotoa muuttaessa oli hankalaa, piti jotenkin korostetusti kapinoida ja osoittaa mieltä, mutta kun opin olemaan vanhempien kanssa kuin kenen tahansa muun läheisen ja tärkeän, kunnioittamaan ja olemaan itsenäinen, aina on apua saanut ja monet kerrat myös itse päässyt auttamaan.

Tää kuulostaa ihanalta! Mutta ae on myös aika paljon niistä vanhemmista kiinni. Jos vanhemmat päättää jo lasten kotoa muuttaessa että he ovat velvollisuutensa hoitaneet, niin se on lapsen vaikea yksin yrittää ylläpitää suhdetta. Mullakin kävi niin että vanhemmat alkoi juhlimaan ja reissaamaan, itse yritin pitää yhteyksiä. Sinne ei päässyt käymään, joulun halusivat olla kahden reissussa, eivät viitsineet vastata puheluihin jne.

Useamman vuoden yritin ja sit luovutin. Vanhempani hylkäsivät myös sisarukseni. Kaikki meistä ovat kunnollisia, on koulutus, työ, perheet jne. Joten en vaan ymmärrä miksi vanhempiamme ei kiinnosta. Eivät siis ole yhdenkään perheen lapsista kiinnostuneet. Tavallaan sit kai reilua tuo tasapuolinen tylyys.

Mutta te joilla on hyvät vanhemmat, ajatellaa joskus että miten asia menis eri lailla jos ne olisikin tylyt ja piittaamattomat. Vaikka miten itse yrittäis olla kiva ja huomioida, niin toiset vaan tylyttää.

Se on ollut yksi oppi että itse ei voi aina vaikuttaa toisiin. Ei vaikka olisit kiva, avulias, ystävällinen. Jotkut ei vaan osaa toimia vastavuoroisesti vaan saattavat kauniiseen kohteluun vastata ilkeästi.

Tämä tässä ehkä on se juttu mitä kaikki ketjulaiset ei ymmärrä, huonot suhteet vanhempiin leimataan vaan niin helposti ”vaikean lapsen” syyksi.

Mulle tänä juurettomuus ja suvuttomuus on iso suru, kun itse olisin niin halunnut lämpimät ja läheiset välit.

Tottakai on selkeästi huonoja vanhempia ja on myös huonoja lapsia. Uskon että ääripäät sinänsä ovat aika harvinaisia, mutta ikävää tottakai, jos kohdalle osuu. Uskon, että suru on valtava, jos haluaa olla edes jollain tapaa läheinen, mutta kaikki yritys kilpistyy toisten passiivisuuteen.

Se miksi moni tuota kaksisuuntaisuutta korostaa on varmaankin se, että niin paljon näkee vain lapsenhoitoautomaatteina pitäviä nuoria vanhempia, jotka muutoin pitävät vanhempiaan vain pakollisena pahana. Samoin pitäisi oppia eroon ajatuksesta, että kellään olisi erityisesti velvollisuuksia aikuista lasta kohtaan, sen jälkeen kun on toivottavasti omilleen autettu. Lastenlasten hoitaminen ja osallistuminen heidän elämään lähtee parhaimmillaan halusta, ei velvollisuudesta, ja on määrällisesti ja laadullisesti kaikille järkevää (ei mitään pakkokyläilyjä). Silloin on onnistuttu rakentamaan oikeasti tasapainoinen suhde terveelle pohjalle.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella pitää olla turvaverkko, kukas muu kuin omat vanhemmat (jos ovat kunnollisia).

Mutta vanhemmat vanhenee, ja jos normaalin mukaan mennään, kuolevat reilusti ennen lapsiaan. On todennäköistä, että vanhuus väsyttää ja vie veronsa. Aikuisena on ihan hyvä miettiä muitakin turvaverkkoja, ystäviä, sisaruksia jos on, muuta sukua jne.

Surullisia tarinoita nämä. Tuli mieleeni sellainenkin seikka, että nämä isovanhemmat, jotka eivät halua auttaa, eivät alun perinkään ole olleet kiinnostuneita perhe-elämästä. Heidän nuoruudessaan lapsia on vain kuulunut tehdä se pari, vaikkei se olisi ollutkaan yhtään oma juttu. Koska sosiaaliset normit. Sitten niitä lapsia on hoidatettu omilla vanhemmilla. Lapset eivät ole kiinnostaneet, joten aivan loogista, ettei kiinnostusta riitä lastenlastenkaan hoitamiseen. Niin ikävää kun se varmasti onkin.

Nykyään on onneksi vapaampaa, ja ihmiset voivat tehdä päätöksen lapsen "hankkimisesta" silloin, jos oikeasti ovat kiinnostuneita lapsesta ja perhe-elämästä.

On larhunpalvelus hpitaa liikaa ja tunkea nuoren parin elämään. Jokainen nuori vsnhempi haluaa itse onnistumisen kokemuksia eikä kaipaa perhe-elämään kuin tarvittaessa apua. Kriisiperheet ovat asia erikseen.

omaa äitiäni veljeni kä'ytti vaimokkeineen härskisti HYVÄKSEEN täysin täyspäiväisenä lastenhoitajana, jo nk tietty otti ''kunniatehtväkseen'' tosin muuttui aika kuitiksi mutta ei osannut sanoa ei koskaan - ei tietenkään, kuka nyt esikoiselle sanoisi koskaan EI - kuopus jäi ilman mitään konkreettista apua - jos joskus jotain sai, esikoinen kyllä muistutti, miten ei ole itse koskaan mitään saanut.. hehehe... tällaisia ovat ne isotveljet - aika usein. kaikki heille ja mitään ei muille periaatteella, k,un tulee perinnöistä kyse.. samainen veli on kehunut kaiken kuuluvn hänelle... jep - jep.

minkäs sille tekee, jos on vain lusikalla saanut silloin pitää kauhalla vaatia..

pitäköön kaiken, koska eihän sillä muutakaan ole...

kuin loputon ahneus. ja kiittämättömyys. äitinsäkin vain SAI hoitaa lapsiaan, eli se oli hänelle tehtävä, josta piti olla vain kiitollinen.. haha.. ilman mitään palkanmaksuvelvoitteita tietenkään.. jesss.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä 80- luvulla ja vielä 90-luvulla oltiin koko kesä mummoilla, ei ole mikään 40-luvun juttu! Ja siis mummot hoiti koko vuoden aina vähintään 1-2 krt viikossa. Hoitamispäiviä tuli parhaillaan koulujen lomat mukaan lukien 12 vkoa ja siihen 40-50 irtopäivää päälle.

Tässä valossa vaikea nähdä miten nää omat vanhemmat ei jaksa yhtäkään tuntia vuodessa. Meillä nyt 10v ollut lapsia ja isovanhempien kiinnostus nolla, auttamissaldo 0 minuuttia.

Huh, kauhistus.  Valtava määrä hoitotyötä vanhenevalle ihmiselle.  En oikein tiedä onko totta.  Oliko ne sen ajan mummot jotain kotirouvia, kun ne pystyi niin paljon lapsenlapsia hoitamaan?  Olitko sä siis itse mummon hoidossa noin paljon vai mistä tiedät noin laskea?  No, onneksi sun lapset saa runsaasti vapaapäiviä lastenhoitamisesta sitten aikanaan kun sinä hoidat niitten lapset tuon saman määrän sitten kun olet vanha nainen. 

Joi tulen auttamaan lapsiani ja paljon! Mutta sun logiikka ei nyt tainnut ymmärtää että ihmettelyn aihe oli ne mun vanhemmat jotka siis oli vanhempia 80-90 luvulla. Ne kahmi kaikki sadattuhannet tunnit apua, rahallista tukea ja muuta avustusta. Vastineeksi tästä avusta eivät ole auttaneet yhtään niitä omia vanhempiaan eivätkä sukupolvien auttamisketjuna sekuntiakaan omia lapsiaan. Minä niitä vanhoja isomummoja eniten autoin.

Jännää että palstalla on ihan OK että yksi sukupolvi perseilee ja ahnehtii mutta niissä ei ole lainkaan vikaa, vikaa on vaan siinä joka asiasta huomauttaa eikä pidä sitä reiluna menona.

Tuttavapiirin pikaotanta: 10 lapsiperheestä vain kahdella on osallistuvat ja välittävät isovanhemmat. Joten ei nämä isovsnhemmat joita lapset & lapsenlapset ei yhtään nappaa, ole kuitenkaan ehkä niin suuri poikkeus...

Ei hyvän tähden , en nyt allekirjoita tuota!  Mikä ihmeen sukupolvi perseilee ja ahnehtii?

Ns. suuret ikäluokat syntyivät sodan jälkeen ja viimeisimmät siinä v. 1948.  Ovat nyt siis 70-vuotiaita.  He ovat niitä, jotka lähtivät hirveän nuorina työelämään,  monilla ei ollut mahdollisuutta päästä pitkälle vievään koulutukseen, suuri osa maalta kotoisin ja tehneet jo lapsesta maatalon töitä.  Jos te olette nyt niitä heidän lapsiansa, niin teillä on ollut miljoona kertaa paremmat mahdollisuudet edetä elämässä.  Teillä on ollut kaikkea mitä olette lapsena ja nuorena tarvinneet.  Vanhempanne ovat teidän takianne käyneet molemmat työssä, teillä on ollut omat kodit ja niissä omat huoneet kaikkine härpäkkeineen.  Olette saaneet ne muotivaatteenne ja festarilippunne, mistä vanhempanne ovat voineet vaan uneksia.  Teitä on viety jopa ulkomaille lomamatkoilla, kotonanne on yleensä ollut auto, millä teitä kuskata, on ollut puhelimet millä soitella kavereille, kaikki se, mitä 70-luvulla ja sen jälkeen syntyneillä yleensä on ollut mahdollista.  Luuletteko, että meillä 50-luvulla syntyneilläkään on ollut juuri mitään noista? 

Minun 70-luvulla syntyneellä lapsellani on ollut kaikki, mitä suinkin olen pystynyt hänelle kustantaman ja tarjoamaan.  Oma hevonen, ratsastusleirit ja -tunnit, polkupyörät (minulla ei ikinä ollut omaa lapsena), joka kesäiset lomamatkat jonnekin, omat stereot ja vehkeet huoneessaan, aina kaikki tarvitsemansa vaatteet ja tarvikkeet, ikinä ei täysin rahatta tarvinnut olla.  Koulutuksen kustansin. 

Mitä ihmettä te täällä oikein rähisette perseilyistä?

Mitkä sadattuhannet tunnit minä ja ikäluokkani olemme muka kahmineet apua, rahallista tukea ja muuta avustusta?  Mistä hiivatista ne on mielestänne tulleet?  Minun vanhempani olivat köyhiä, ei heillä ole ollut auttaa minua yhtään.  En tunne ketään, joka olisi kotoaan kauheasti mitään saanut, totta kai luokkaeroja on ollut aina ja rikkaat on asia erikseen.  Suurin osa meistä on ollut hyvin vaatimatonta väkeä.

Itse asiassa minun lapseni sukupolvi on nyt ensimmäinen, joka oikeasti tavallisella työläistaustallakin tulee saamaan kunnon perintöjä.  Se tarkoittaa niitä omakotitaloja ja kesämökkejä ja kenties selkeää rahaakin. 

Minkä kukaan yhteiskunnallisille muutoksille mahtaa?  Maatalousyhteiskuntaa ei enää ole.  Ei ole niitä maalaismummoloita, joissa lapsi voi viettää koko kesänsä.  Mummoilla on kuukauden kesäloma.  Tiedän kyllä, että jotkut viettävät senkin lapsenvahtina.  Kaikenlaisia ihanteellisia kuvia täällä kyllä voidaan maalailla, mutta minkä voimme sille, että ne hyvin harvoin on toteutettavissa. 

Suurten ikäluokkien yksi suuri yhteiskunnallinen saavutus on kunnalliset päiväkodit.  Ennen niitä äitien työssäkäyminen oli kaikin tavoin hankalaa, lapsia vietiin minne mihinkin.  Minun anoppini kaitsi lastani yhden vuoden, kun menin töihin.  Helppoa ei ollut sekään, minun piti viedä lapsi anopille aamulla viideltä kolmen kilometrin päähän joko pyörällä tai talvella pulkassa vetäen.  Sitten palasin takaisin saman matkan ja vielä lisää yksi kilometri linkkipysäkille.  Illalla sama juttu toisinpäin.  Seuraavana vuonna lapseni pääsi sitten päiväkotiin ja raahasin häntä linja-autossa mennen tullen.  Voi mitä perseilyä!

Lapsenlapsian i olen hoitanut takuulla enemmän kuin mummot keskimäärin.  Jos minun lapseni tulisi minulle tuota sinun soopaasi suoltamaan, saisi hävetä.  Onneksi ei ole noin tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä 80- luvulla ja vielä 90-luvulla oltiin koko kesä mummoilla, ei ole mikään 40-luvun juttu! Ja siis mummot hoiti koko vuoden aina vähintään 1-2 krt viikossa. Hoitamispäiviä tuli parhaillaan koulujen lomat mukaan lukien 12 vkoa ja siihen 40-50 irtopäivää päälle.

Tässä valossa vaikea nähdä miten nää omat vanhemmat ei jaksa yhtäkään tuntia vuodessa. Meillä nyt 10v ollut lapsia ja isovanhempien kiinnostus nolla, auttamissaldo 0 minuuttia.

Huh, kauhistus.  Valtava määrä hoitotyötä vanhenevalle ihmiselle.  En oikein tiedä onko totta.  Oliko ne sen ajan mummot jotain kotirouvia, kun ne pystyi niin paljon lapsenlapsia hoitamaan?  Olitko sä siis itse mummon hoidossa noin paljon vai mistä tiedät noin laskea?  No, onneksi sun lapset saa runsaasti vapaapäiviä lastenhoitamisesta sitten aikanaan kun sinä hoidat niitten lapset tuon saman määrän sitten kun olet vanha nainen. 

Joi tulen auttamaan lapsiani ja paljon! Mutta sun logiikka ei nyt tainnut ymmärtää että ihmettelyn aihe oli ne mun vanhemmat jotka siis oli vanhempia 80-90 luvulla. Ne kahmi kaikki sadattuhannet tunnit apua, rahallista tukea ja muuta avustusta. Vastineeksi tästä avusta eivät ole auttaneet yhtään niitä omia vanhempiaan eivätkä sukupolvien auttamisketjuna sekuntiakaan omia lapsiaan. Minä niitä vanhoja isomummoja eniten autoin.

Jännää että palstalla on ihan OK että yksi sukupolvi perseilee ja ahnehtii mutta niissä ei ole lainkaan vikaa, vikaa on vaan siinä joka asiasta huomauttaa eikä pidä sitä reiluna menona.

Tuttavapiirin pikaotanta: 10 lapsiperheestä vain kahdella on osallistuvat ja välittävät isovanhemmat. Joten ei nämä isovsnhemmat joita lapset & lapsenlapset ei yhtään nappaa, ole kuitenkaan ehkä niin suuri poikkeus...

Ei hyvän tähden , en nyt allekirjoita tuota!  Mikä ihmeen sukupolvi perseilee ja ahnehtii?

Ns. suuret ikäluokat syntyivät sodan jälkeen ja viimeisimmät siinä v. 1948.  Ovat nyt siis 70-vuotiaita.  He ovat niitä, jotka lähtivät hirveän nuorina työelämään,  monilla ei ollut mahdollisuutta päästä pitkälle vievään koulutukseen, suuri osa maalta kotoisin ja tehneet jo lapsesta maatalon töitä.  Jos te olette nyt niitä heidän lapsiansa, niin teillä on ollut miljoona kertaa paremmat mahdollisuudet edetä elämässä.  Teillä on ollut kaikkea mitä olette lapsena ja nuorena tarvinneet.  Vanhempanne ovat teidän takianne käyneet molemmat työssä, teillä on ollut omat kodit ja niissä omat huoneet kaikkine härpäkkeineen.  Olette saaneet ne muotivaatteenne ja festarilippunne, mistä vanhempanne ovat voineet vaan uneksia.  Teitä on viety jopa ulkomaille lomamatkoilla, kotonanne on yleensä ollut auto, millä teitä kuskata, on ollut puhelimet millä soitella kavereille, kaikki se, mitä 70-luvulla ja sen jälkeen syntyneillä yleensä on ollut mahdollista.  Luuletteko, että meillä 50-luvulla syntyneilläkään on ollut juuri mitään noista? 

Minun 70-luvulla syntyneellä lapsellani on ollut kaikki, mitä suinkin olen pystynyt hänelle kustantaman ja tarjoamaan.  Oma hevonen, ratsastusleirit ja -tunnit, polkupyörät (minulla ei ikinä ollut omaa lapsena), joka kesäiset lomamatkat jonnekin, omat stereot ja vehkeet huoneessaan, aina kaikki tarvitsemansa vaatteet ja tarvikkeet, ikinä ei täysin rahatta tarvinnut olla.  Koulutuksen kustansin. 

Mitä ihmettä te täällä oikein rähisette perseilyistä?

Mitkä sadattuhannet tunnit minä ja ikäluokkani olemme muka kahmineet apua, rahallista tukea ja muuta avustusta?  Mistä hiivatista ne on mielestänne tulleet?  Minun vanhempani olivat köyhiä, ei heillä ole ollut auttaa minua yhtään.  En tunne ketään, joka olisi kotoaan kauheasti mitään saanut, totta kai luokkaeroja on ollut aina ja rikkaat on asia erikseen.  Suurin osa meistä on ollut hyvin vaatimatonta väkeä.

Itse asiassa minun lapseni sukupolvi on nyt ensimmäinen, joka oikeasti tavallisella työläistaustallakin tulee saamaan kunnon perintöjä.  Se tarkoittaa niitä omakotitaloja ja kesämökkejä ja kenties selkeää rahaakin. 

Minkä kukaan yhteiskunnallisille muutoksille mahtaa?  Maatalousyhteiskuntaa ei enää ole.  Ei ole niitä maalaismummoloita, joissa lapsi voi viettää koko kesänsä.  Mummoilla on kuukauden kesäloma.  Tiedän kyllä, että jotkut viettävät senkin lapsenvahtina.  Kaikenlaisia ihanteellisia kuvia täällä kyllä voidaan maalailla, mutta minkä voimme sille, että ne hyvin harvoin on toteutettavissa. 

Suurten ikäluokkien yksi suuri yhteiskunnallinen saavutus on kunnalliset päiväkodit.  Ennen niitä äitien työssäkäyminen oli kaikin tavoin hankalaa, lapsia vietiin minne mihinkin.  Minun anoppini kaitsi lastani yhden vuoden, kun menin töihin.  Helppoa ei ollut sekään, minun piti viedä lapsi anopille aamulla viideltä kolmen kilometrin päähän joko pyörällä tai talvella pulkassa vetäen.  Sitten palasin takaisin saman matkan ja vielä lisää yksi kilometri linkkipysäkille.  Illalla sama juttu toisinpäin.  Seuraavana vuonna lapseni pääsi sitten päiväkotiin ja raahasin häntä linja-autossa mennen tullen.  Voi mitä perseilyä!

Lapsenlapsian i olen hoitanut takuulla enemmän kuin mummot keskimäärin.  Jos minun lapseni tulisi minulle tuota sinun soopaasi suoltamaan, saisi hävetä.  Onneksi ei ole noin tyhmä.

Mitä tää dorka mummo horisee? Mitkä festariliput ja muotivaatteet? Se että sun lapsilla oli kermaperse-elämä ei tarkoita että kaikilla oli. Tunnen paljon 70-luvun lapsia ja meno oli ihan helvetin karua selkäsaunoineen ja alkkisvanhempineen.

Mutta aina marttyyrimummo ketjussa olla pitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä 80- luvulla ja vielä 90-luvulla oltiin koko kesä mummoilla, ei ole mikään 40-luvun juttu! Ja siis mummot hoiti koko vuoden aina vähintään 1-2 krt viikossa. Hoitamispäiviä tuli parhaillaan koulujen lomat mukaan lukien 12 vkoa ja siihen 40-50 irtopäivää päälle.

Tässä valossa vaikea nähdä miten nää omat vanhemmat ei jaksa yhtäkään tuntia vuodessa. Meillä nyt 10v ollut lapsia ja isovanhempien kiinnostus nolla, auttamissaldo 0 minuuttia.

Huh, kauhistus.  Valtava määrä hoitotyötä vanhenevalle ihmiselle.  En oikein tiedä onko totta.  Oliko ne sen ajan mummot jotain kotirouvia, kun ne pystyi niin paljon lapsenlapsia hoitamaan?  Olitko sä siis itse mummon hoidossa noin paljon vai mistä tiedät noin laskea?  No, onneksi sun lapset saa runsaasti vapaapäiviä lastenhoitamisesta sitten aikanaan kun sinä hoidat niitten lapset tuon saman määrän sitten kun olet vanha nainen. 

Joi tulen auttamaan lapsiani ja paljon! Mutta sun logiikka ei nyt tainnut ymmärtää että ihmettelyn aihe oli ne mun vanhemmat jotka siis oli vanhempia 80-90 luvulla. Ne kahmi kaikki sadattuhannet tunnit apua, rahallista tukea ja muuta avustusta. Vastineeksi tästä avusta eivät ole auttaneet yhtään niitä omia vanhempiaan eivätkä sukupolvien auttamisketjuna sekuntiakaan omia lapsiaan. Minä niitä vanhoja isomummoja eniten autoin.

Jännää että palstalla on ihan OK että yksi sukupolvi perseilee ja ahnehtii mutta niissä ei ole lainkaan vikaa, vikaa on vaan siinä joka asiasta huomauttaa eikä pidä sitä reiluna menona.

Tuttavapiirin pikaotanta: 10 lapsiperheestä vain kahdella on osallistuvat ja välittävät isovanhemmat. Joten ei nämä isovsnhemmat joita lapset & lapsenlapset ei yhtään nappaa, ole kuitenkaan ehkä niin suuri poikkeus...

Lapsenlapsian i olen hoitanut takuulla enemmän kuin mummot keskimäärin.  Jos minun lapseni tulisi minulle tuota sinun soopaasi suoltamaan, saisi hävetä.  Onneksi ei ole noin tyhmä.

Voi Ristus! Ei kai s*tana sun lapset valita, kun OLET HOITANUT ja auttanut lastenlapsia. Luitko yhtään mitä tää ketju koski? Isovanhempia jotka EI auta, hoida, osallistu, välitä!!!

Joo... ihmiaet joilla on rakastava suku eivät ymmärrä ihmisiä, joilla on tunnekylmä suku - sitä mitä kylmyyttä ja henkistä kaltoinkohtelua kuvioon kuuluu. Eikä myöskään sitä että lapsi ei voi valita minne syntyy. Jollain lapsella vaan käy paska tuuri syntyä huonoille vanhemmille. Ei siinä auta paljoakaan ”kahdenvälinen lämmin suhteen rakentaminen” silloin.

Vierailija kirjoitti:

Joo... ihmiaet joilla on rakastava suku eivät ymmärrä ihmisiä, joilla on tunnekylmä suku - sitä mitä kylmyyttä ja henkistä kaltoinkohtelua kuvioon kuuluu. Eikä myöskään sitä että lapsi ei voi valita minne syntyy. Jollain lapsella vaan käy paska tuuri syntyä huonoille vanhemmille. Ei siinä auta paljoakaan ”kahdenvälinen lämmin suhteen rakentaminen” silloin.

Rakastavien vanhempienkin lapsesta voi tulla itsekäs ja tunnekylmä. Yleensä enemmän ne nuoret aikuiset ottavat etäisyyttä kuin vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat lapseni ovat 16, 14 ja 11. Neljästä isovanhemmasta yksi on jäänyt tänä vuonna eläkkeelle, muut vielä työelämässä täysillä. Että vaikea nähdä milloin heillä olisi ollut aikaa omistautua kovasti lapsenlapsille. Kiinnostuneita ovat kyllä olleet, käyneet synttäreillä ja satunnaisesti viikonloppuhoitoon ottaneet, mutta mikään "koko kesä mummolassa"-utopia ei oikein näiden kanssa olisi toiminut.

Pitäisikö heitä nyt arvostella ja syyttää itsekkäiksi?

No ei, koska hehän OSALLISTUU. Eli kykyjensä mukaan käy synttäreillä, kylässä, soittelevat, tapaavat. Mutta kun kaikilla ne ei tee sitäkään. T. Se jonka vanhemmat ei ole missään yhteyksissä olleet yli 3 vuoteen eikä nähneet edes nuorinta lastsmme. Syy on se että”elävät nyt itselleen”.

Tällaisia itsekkäitä paskoja saa haukkua ja ihan aihetta on.

Ohiksena: millainen olit itse niihin aikoihin kun muutit pois lapsuudenkodista?

Kiltti, ystävällinen, yritin pitää thteyttä vanhempiin, ostin joululahjat jne.

Vanhemmat vaan kokivat että ei kiinnosta, lastrnhoito on nyt lusittu.

Kerrotko mikä vimmainen tarve sulla on kääntää tämä minun syykseni? Onko jotenkin mahdoton uskoa että on narsistisia itsekkäitä vanhempia? Taidat olla itse suurten ikäluokkien itsekäs isovanhempi.

Höps. Aikuisena ihmissuhteet ovat kummankin osapuolen vastuulla ja kumpikin voi vaikuttaa millaiseksi ne muodostuvat. Ja jos kyseessä on oikeasti narsisti, on vain hyvä, jos isovanhempi pysyy kaukana. Moni narsisti nimittäin pyrkii lapsensa elämän ohella tuhoamaan myös lastenlastensa elämää.

Sivusta sanon että tottakai on parempi että oikeasti narsistinen vanhempi pysyy poissa aikuisten lasten ja lastenlasten elämästä.

Surua se kuitenkin aiheuttaa ja sen saa kertoa .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella pitää olla turvaverkko, kukas muu kuin omat vanhemmat (jos ovat kunnollisia).

Mutta vanhemmat vanhenee, ja jos normaalin mukaan mennään, kuolevat reilusti ennen lapsiaan. On todennäköistä, että vanhuus väsyttää ja vie veronsa. Aikuisena on ihan hyvä miettiä muitakin turvaverkkoja, ystäviä, sisaruksia jos on, muuta sukua jne.

Ilman muuta on hyvä olla muutakin turvaverkkoa kuin omat vanhemmat.

Mutta ymmärrät varmaan että kun vanhempasi ovat vanhoja, sinä olet heidän turvaverkkonsa ja sinun turvaverkko on siinä vaiheessa omat lapsesi tai sisarusten lapset, kummilapset jne jos olet heihin yhteyttä pitänyt.

Joku kuuluisuus sanoi että ”love is any better than a lover”. Hyvin sanottu. Eli rakkaudettoman ja kylmän ihmisen ”rakkaus” on piittaamatonta jos sitä ylipäätään on ollenkaan. Lämpimän ja välittävän ihmisen rakkauskin on sitten kaltaistaan eli lämmintä.

Jos on huono-onnisesti saanut kylmät ja tylyt, ilkeät vanhemmat, niin kaippa se on parasta että hyväksyy sen tosiasian, että lämmintä ja välittävää kohtelua ei tule koskaan. Vaikka miten sitä salaa sydämessään toivoisi.

Vierailija kirjoitti:

Joku kuuluisuus sanoi että ”love is any better than a lover”. Hyvin sanottu. Eli rakkaudettoman ja kylmän ihmisen ”rakkaus” on piittaamatonta jos sitä ylipäätään on ollenkaan. Lämpimän ja välittävän ihmisen rakkauskin on sitten kaltaistaan eli lämmintä.

Jos on huono-onnisesti saanut kylmät ja tylyt, ilkeät vanhemmat, niin kaippa se on parasta että hyväksyy sen tosiasian, että lämmintä ja välittävää kohtelua ei tule koskaan. Vaikka miten sitä salaa sydämessään toivoisi.

Toisaalta kuitenkin on vanhempia, jotka ovat olleet rakastavia ja välittäviä ja edelleen välittävät aikuisenakin. Silti he eivät välttämättä halua tai jaksa hoitaa lapsenlapsia. Mitätöikö se sitten kaiken hyvän, mitä on lapsuudessa saanut?

Itse olen niin paljon, n. 40 v. hoitanut lapsia, joten olen siihen hommaan jo niin väsynyt! Harmittaa kyllä omien lastenlasteni puolesta. Otan kyllä heitä silti joskus, silloin tällöin, muutamiksi päiviksi hoitoon, jos pyytävät. Ihaniahan he ovat.