Tuntematon henkilö jonka olette nähneet vain kerran ja joka on jäanyt mieleen

Olin Hammerfestissä kyläilemässä ja siellä illalla ravintolassa. Yöllä majapaikkaan palatessamme kävelimme pitkän tummatukkaisen pojan takana. Hänellä oli tutunnäköinen, hieman keinuva kävelytyyli ja punainen, valkohihainen koristakki. Hän kääntyi mäen päällä menemään pihatietä pieneen puutaloon. Kasvoja en koskaan nähnyt, mutta lohdutin itseäni ajatuksella, että vuotta aiemmin kuollut poikaystäväni kävelee siinä uuteen kotiinsa. Sitä muistoa säilytän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran pienempänä olin Turun bussissa, kun edeltävälle penkkiriville asettui pariskunta, jonka mies oli aivan ilmetty viikinki. Miehen pituus oli varmaankin kaksi metriä, sillä hänen raajansa eivät tuntuneet mahtuvan mihinkään. Hiukset olivat punaiset, samoin tuuhea parta, ja miehen käsivarret ja sääret olivat myös täynnä oranssihtavaa karvaa. Pariskunnan nainen nojaili koko matkan mieheen rakastuneesti, ja muistan ajatelleeni että ei ihme. Oli aika upea ilmestys.

Ei muuten mitään, mutta viikingit oli n.150senttisiä, kuten kaikki siihen aikaan.

Toki sillonkin oli poikkeavia yksilöitä, mutta siis yleisestiottaen on harhaluulo, että viikingit olleet isoja.

On yhtä lailla harhaluulo, että ihmiset olisivat olleet ennen huomattavasti lyhyempiä kuin nyt.

Eikä ole harhaluulo. Esimerkiksi suomalaisten elinolosuhteet paranivat 1900-luvun alussa niin paljon, että silloin tapahtui merkittävä kasvupyrähdys keskipituudessa. Ihmiset ovat olleet pronssi- ja rautakaudella varmasti merkittävästi nykyistä lyhyempiä, jos vuosien 1896 ja 1996 välinen erokin on noin 10 cm. Norjalaiset toki ovat pitkään olleet pidempiä kuin suomalaiset mutta eivät hekään ennen keskiaikaa ole mitään hujoppeja olleet.

Vierailija kirjoitti:

uskomaton kaatopaikkahenmo! kirjoitti:

tämä tapahtui useanpia vuosia takaperin. Olin menossa viemään roskia kaatopaikalle auton peräkärryllä vieläpä hienossa aamuRuskossa kun kaatopaikan portilla minua vastaan laahusti raskain askelin ja turvonnein silmäpussein tavanlisen näköinen, ehkä n vajaa kolminelikynppinen mies. Miehen yllä oli biletysvaatteet jotka olivat sen näköiset kuin niissä olisi maattu edeltävä yö kaatopaikalla. Mikä hänmästyttävintä - miehen sekä kalsarit että suorat housut valuivat koko ajan alenmaksi niin että hän oli siis tietyiltä osin käytännössä täysin alaston. Mies vaikutti olevan vielä humalassa ja hän kuulosti huutavan jotakin. Raotin auton ikkunaa ja mies hoki seuraavaa:

- Pyllypylly aijjai.. ookko nähäny minun lonpsaa.. pyllypylly aijjai.. ookko nähäny minun lonpsaa..

En jäänyt avittamaan miestä koska kaatopaikalta pari työntekijää lähestyi kiireesti häntä. Lisäksi näin taustapeilistä kuinka ”virallinen kyyti” lähestyi miestä toisaalta.

Kyseinen tapaus jäi mieleeni koska miehen ulkoasu ja olemus hokemineen kaikkineen oli niin hätkähdyttävä, sitä ei ollut uskoa todeksi. Lisäksi kohtaus oli kuin Eisensteinin elokuvasta - portaiden sijasta näkymässä oli kaatopaikalta alaspäin viettävä liuska jota pitkin ”sankari” kuin synboolisesti loitontui viettämäänsä huonoa elämää (jätteiden keskeltä) kohti uusia ”haasteita” ja koukeroita.

Myös kaurismäkistä tuosta kokonaiskuvasta löytyi - mantranomaisesti hoettu ”pyllypylly-lonpsa” ilmensi naivistisen tehokkaasti ihmisen elon peruspääperiaatteita ja niiden edellytyksiä.

Joskus mietin, miten mies selvisi tilanteesta; ottiko jalat allensa ja pääsi jopa karkuun? Vai ottiko tarjolle tulleen kyydin sanktioineen vastaan reippaasti ja muutti kurssia? Mies oli joka tapauksessa ensiavun tarpeessa sillä hänen polvissaan oli ryhjeitä konttaamisesta tms. tms. tms.

Kun tulin pois kaatopaikalta, ei miestä enää näkynyt. Oli kaunis aamu, aurinko paistoi ja hienoinen tuulenvire viilensi mukavasti.

No hyi kamala, tuohan on voitu vaikka raiskata pyllyyn... Olisit voinut kysyä tarvitseeko hän apua. Jos joku nainen hortoilis tuolla tavalla valitellen pyllään, ni nämä sun oksettavat viihteellistävät kaurismäkikommentit poljettais maan rakoon. Häpeäisit.

Ajattelin ihan samaa! Raiskattu ja lompakko varastettu ja joku on sitä mieltä, että tämä ihminen joutuu ottamaan vastaan sanktionsa reippaasti...ja aivan totta, että jos siistin oloinen nainen hoipertelisi vastaan polvet ruvella ja kyselisi rahojensa perään, kukaan ei alkaisi filosofisoimaan elämän perusasioita tai näkemään taide-elokuvan kulisseja. Törkeä ajattelutapa!

Mulla on jäänyt mieleen yksi ihminen. Istuin lääkäriaseman odotusaulassa ja katselin ihan tavallisesti ympärilleni. Huomasin vanhemman naishenkilön kävelevän käytävällä, katsoin häntä hetken aikaa silmiin hymyillen, nainen hymyili takaisin ja kun hän saapui kohdalleni, hän hymyili ja sanoi  että "kaikkea hyvää sinulle" :) Jäi mieleen, en tiedä miksi. Jäi vaan mukava tunne.

Monenlaisia kohtaamisia on ollut, mutta kerrotaan nyt yksi, joka jäi mieleen. Olen menossa ylöspäin Sörkan metron rullaportaissa ja edessäni seisoi huomattavasti horjuen kaveri, josta näki, että reissu ei ole alkanut ihan eilen. Hän horjahteli ja huojahteli, oli minua paljon isompi (olen pienehkö nainen) ja pelkäsin, että miten käy jos kaatuu siinä portaissa. Sitten hän horjahtikin taaksepäin rajusti ja minä älähdin jotain, että hei varo kaveri, kohta kaadut.

Hän kääntyi minuun päin ja sanoi todella huolestuneella, empaattisella äänellä: en kai minä vain teitä satuttanut? Todellakaan ei ehkä reaktio, jota voisi odottaa:-) Sopersin vain, että ei, ette ollenkaan, olin vain huolissani, jos kaadutte.

Ja tosiaan teitittelimme toisiamme keskustelun ajan:-) ja sitten olimmekin jo portaiden yläpäässä, josta hän taapersi eri suuntaan kuin minä.

Olin vuonna 1988 lähdössä Prahasta ja matkalla asemalle jättämään rinkan säilytykseen, juna lähtisi illalla. Rinkka oli kamalan painava ja jollain väliasemalla kiskoin sitä vaivalloisesti selkääni. Vanha herttaisen näköinen mummo tuli innokkaasti auttamaan, tai eihän hän oikeasti saanut sitä hilattua yhtään, mutta ele oli liikuttava ja teki vaikutuksen. Silloisessa Tšekkoslovakiassa ihmiset olivat melko yrmyjä, vaikka tykkäsinkin esimerkiksi Prahasta kovasti.

Muistan vielä että mummo oli lyhyt ja hauras ja hänellä oli jalassa nilkkasukat.

Seuraavana vuonna 1989 sitten alkoivat itäblokin suuret muutokset, toivottavasti mummolla kaikki sujui valoisasti.

Sanja kirjoitti:

Olin tulossa lapseni kanssa päiväkodista ja menimme juna-aseman hissiin. Olin väsynyt ja olin ollut viime aikoina alakuloon taipuva.

Hissiin tuli kanssamme nainen, jolla oli punertavanruskeat hiukset, hyvin vaalea iho ja hätkähdyttävät, meripihkan väriset silmät.

Tunnelma hississä oli outo. Aivan kuin nainen olisi täyttänyt koko hissin. Minulle tuli jotenkin kummallinen olo, vähän jopa epämukava olo hänen läsnäolostaan.

Jäimme hissistä, nainen kulki edelläni kymmenisen askelta. Sitten hän kääntyi eteeni, katseli minua ja tytärtäni lempeästi ja sanoi: "Jumala rakastaa teitä."

Ensin hämmästyin, mutta sitten minuun levisi hyvä olo ja kiitin häntä.

Nainen katosi ihmisvilinään ja minä jatkoin matkaani kauppaan.

En ole oikeastaan kovin uskonnollinen. Olen ennemminkin "tapakristitty", enkä oikein tiedä uskonko Jumalaan.

Silti mietin jälkeenpäin, oliko kohtaamani nainen enkeli? Hän oli niin erikoisen näköinen, enkä ole nähnyt häntä enää uudestaan, vaikka kuljen monta kertaa viikossa tämän samaisen juna-aseman läpi.

millaiset vaatteet hänellä oli?

Vierailija kirjoitti:

Vuosi sitten olin bussilla matkalla Helsingin Kamppiin, ja istuin ikkunapaikalla yksin. Oli täysin arkinen tilanne ja katselin ikkunasta ulos ja vierellä meni ratikka, olin ajatuksissani ja katsoin ratikassa olevaa istuvaa miestä joka oli melkein selin minuun päin, koska oli edempänä ratikassa. Ajattelin että mitäköhän hänkin ajattelisi jos saisi tietää että tuijotan häntä täältä, samantien sen ajatuksen jälkeen mies kääntyi muhun päin ja näytti siltä että katsoisi suoraan silmiin. Hämmennyin pahasti ja yritin katsella muualle samalla vilkuillen häneen. Sitten ratikka lähti liikkeelle enkä nähnyt häntä enää. Sattumaa varmasti, mutta tuntui kyllä oudolta.

Minulle käy aika usein kuin tuolle miehelle, aistin että minua katsotaan pitkään. Joskus näin käy kadulla, katson maahan mutta tunnen että vastaantuleva tuijottaa, nostan katseeni ja näyttää siltä että on katsonut pitkään mua kohti. Muissakin tilanteissa on käynyt näin, et ole siis ainoa joka kokee epämukavuutta tuosta.

Tästä on kohta 20 vuotta aikaa, mutta on jäänyt mieleen. Kävimme Viipurissa ja katselin bussin ikkunasta odottaen lähtöä. Mietin miten surkeaan kuntoon venäläiset ovat ennen niin hienot rakennukset päästäneet ja miten hieno kaupunki on ennen ollut.

Katseeni kiinnittyi toiseen kerrokseen missä oli ikkuna auki aivan bussin ikkunan tasalla. Asunnossa oli vanha koukkuselkäinen mummo ja nähtävästi hänen aikuinen vammainen poikansa. Asunto oli aika karu ja vähin kalustettu ja näkymä oli jotenkin surkea. Sinnikkäästi tämä vanhempi nainen oli lapsensa kaikki nämä vuodet hoitanut ja vielä nytkin vanhana. Vammaishuolto ei varmaan ainakaan tuolloin ollut ihan hyvissä kantimissa.

Vierailija kirjoitti:

Olin Romaniassa ehkä kymmenen vuotta sitten.

Kadulla oli bajamaja-tyyppinen vessa ja näin pienen, varmaankin kodittoman pienen pojan ja aikuisen miehen menevän yhdessä vessaan. Pian bajamaja rupesi heilumaan kiihtyvässä tahdissa.

Ahdistava näky ja mietin vieläkin että millaisen elämän tuo poika mahtoi saada.

Hirveetä. Et tehnyt mitään? Olisin varmasti tuossa tilanteessa mennyt hakkaamaan bajamajan ovea. Joo,tiedän että yksi pieni ihminen ei voi kaikkea maailman kauheuksia lopettaa mutta tämän yhden tapauksen ehkä ja yhden pienen kärsimyksen keskeyttää. Kuvottava tilanne, en varmasti unohtaisi koskaan tuommosta näkyä :'(

Kerran metrossa vastapäähän istui muuan keski-ikäinen nainen. Vähän pullukka ja lyhyt, ei ruma eikä kaunis, ei siis mitenkään poikkeavan oloinen kasvoistaan. Mutta! Hän oli varpaista päähän laittautunut vaaleanpunaiseen: kengät, sukkahousut, mekko, shaali, korvakorut, huulipuna ja luomiväri sekä tekoruusu päässä. Hän oli selvästi ihan täpinöissään kun uskalsi pukeutua sillä tavalla (räpläsi shaaliaan jatkuvasti ja ihaili kenkiään, puhkesi hymyilemään aina tovittain, tärisi innosta). Tuohon aikoihin tällainen asu oli hyvin epätavallinen, vaikka oltiinkin Helsingissä.

Olisi pitänyt kehua häntä, sillä vaikken asusta välittänytkään, hän varmaan kuitenkin kehuja kaipasi. Tai näin ainakin ymmärsin asian jos oli luottamista hänen muihin kanssamatkustajiin luodut odottavat katseet.

Ihailin hänen itsevarmuuttaan. Olin tuolloin vielä aika hiirulainen, niin mitään en sanonut.

Tästä nyt todella monta vuotta ja vielä putkahtaa mieleen aina välillä.

Älkää viitsikö yleistää ja haukkua kaikkia koiranomistajia. Monet tekee kaiken täysin oikein, uittaa koiria sallituilla paikoilla, pitää kiinni ulkona aina, kerää kakat ulkoota aina... Idiootteja ihmisiä on ja tulee aina olemaan, ja jos niillä sattuu koira olemaan niin luonnollisesti eivät piittaa säännöistä kuten eivät mistään muustakaan. Koiranomistajat itse kärsivät kaikista eniten näiden idioottien takia kun saavat pelätä vapaana olevia koiria jne.

Tästä on nyt varmaankin vuosi aikaa jolloin istuin punaisten haudalla ystäväni kanssa kun siellä on vastapäätä 2 puistonpenkkiä. Vastapäiseen penkkiin istuu vanhempi mies about 50-60v. joka vilkuili aika härski ilme kasvoillaan ja hetken päästä lähdimme ystäväni kanssa kävelemään pikku ympyrän ennenkun palasimme mutta palattuamme nähtiin kyseinen herra runkkaamassa haudalla. :'D

Tää ketju on samaan aikaan tosi ahdistava ja aivan ihana. Jotkut kohtaamiset on tosi hellyttäviä, mutta esim. se kaatopaikan todennäköisen raiskauksen ja ryöstön uhri ja Romaniassa se raiskattu poika ovat pyörineet mielessä. Jälkimmäisessä tarinassa jäi mietityttämään, että pällistelikö kirjoittaja vain huojuvaa bajamajaa vai yrittikö auttaa edes pikkupoikaa?

Tästä on muutama vuosi, kun olin vielä lukiossa ja asuin kotona. Mulla oli samana aamuna yo-kirjoitukset ja mä pingoin minkä jaloistani pääsin bussipysäkille, oli tullut aamulla kiire.. Bussi kerkesi mennä ohi, ei ottanut kyytiin. En mä kerennyt kun hetken aikaa kirota ja tuskailla, kun yhtäkkiä auto pysähtyi siihen bussipysäkin viereen, sieltä kuski huikkaa jotain että hän heittää bussiasemalle (joka oli ehkä vajaan kilsan päässä tästä pysäkistä) ja normaalisti en tosiaan ois vieraan kyytiin hypännyt mutta silloinpa hyppäsin. Kuski vaan sanoi, että sulla näytti olevan kiire kun niin kovasti juoksit ja selitin että joo, kiire olis koululle ylioppilaskirjoituksiin, ja tää tuntematon ihminen tosiaan ajoi minut, itselle tuntemattoman tyypin bussiasemalle ja mä vieläpä ehdin siihen bussiin, joka musta meni hetki sitten ohi! Ja kerkesin kirjoituksiin. Ilman tätä tuntematonta en ois kerennyt :D Ja tietenki olin hyvin kiitollinen, jälkeenpäi vaan miettinyt että jos se oiski ollu joku hullu.

Kaksi ihmistä oikeestaan, tulin junaan Helsingistä ja menin suoraan ravintolavaunuun ja siellä istui jo pariskunta. En tiedä mikä heissä kiinnitti huomioni ihan kivannäköisiä mutta ei mitään malleja vaan jotain semmoista tosi rentoa heissä oli. Juttelivat siinä matalaan ääneen jotain ja välillä nauroivat.

Matkan aikana heidän pöytään istui monta ihmistä ja  juttelivat kaikkien kanssa ja jokainen joka lähti sanoi moneen kertaan miten kivaa oli ja miten kivoja ihmisiä ja hyvää teille ja toivottavasti nähdään taas.

Minä vilkuilin heitä koko matkan he jäivät ennen mua pois ja kun lähtivät tuli semmoinen tyhjyys olo. Ihan kun olisin menettänyt läheisemmätkin ihmiset vaikka ei ees juteltu en kehdannut mennä siihen pöytään vaikka mieli olisi tehnyt. Ajattelin vain että tommoisen elämän mäkin tahtoisin ja tuolla lailla ihmisten kanssa olla. 

Vierailija kirjoitti:

Sanja kirjoitti:

Olin tulossa lapseni kanssa päiväkodista ja menimme juna-aseman hissiin. Olin väsynyt ja olin ollut viime aikoina alakuloon taipuva.

Hissiin tuli kanssamme nainen, jolla oli punertavanruskeat hiukset, hyvin vaalea iho ja hätkähdyttävät, meripihkan väriset silmät.

Tunnelma hississä oli outo. Aivan kuin nainen olisi täyttänyt koko hissin. Minulle tuli jotenkin kummallinen olo, vähän jopa epämukava olo hänen läsnäolostaan.

Jäimme hissistä, nainen kulki edelläni kymmenisen askelta. Sitten hän kääntyi eteeni, katseli minua ja tytärtäni lempeästi ja sanoi: "Jumala rakastaa teitä."

Ensin hämmästyin, mutta sitten minuun levisi hyvä olo ja kiitin häntä.

Nainen katosi ihmisvilinään ja minä jatkoin matkaani kauppaan.

En ole oikeastaan kovin uskonnollinen. Olen ennemminkin "tapakristitty", enkä oikein tiedä uskonko Jumalaan.

Silti mietin jälkeenpäin, oliko kohtaamani nainen enkeli? Hän oli niin erikoisen näköinen, enkä ole nähnyt häntä enää uudestaan, vaikka kuljen monta kertaa viikossa tämän samaisen juna-aseman läpi.

millaiset vaatteet hänellä oli?

Muistelen että ruskeat, jotain yksinkertaista koska en muista mitään yksityiskohtia? Kuinka niin? 🙂

uskomaton kaatopaikkahenmo! kirjoitti:

tämä tapahtui useanpia vuosia takaperin. Olin menossa viemään roskia kaatopaikalle auton peräkärryllä vieläpä hienossa aamuRuskossa kun kaatopaikan portilla minua vastaan laahusti raskain askelin ja turvonnein silmäpussein tavanlisen näköinen, ehkä n vajaa kolminelikynppinen mies. Miehen yllä oli biletysvaatteet jotka olivat sen näköiset kuin niissä olisi maattu edeltävä yö kaatopaikalla. Mikä hänmästyttävintä - miehen sekä kalsarit että suorat housut valuivat koko ajan alenmaksi niin että hän oli siis tietyiltä osin käytännössä täysin alaston. Mies vaikutti olevan vielä humalassa ja hän kuulosti huutavan jotakin. Raotin auton ikkunaa ja mies hoki seuraavaa:

- Pyllypylly aijjai.. ookko nähäny minun lonpsaa.. pyllypylly aijjai.. ookko nähäny minun lonpsaa..

En jäänyt avittamaan miestä koska kaatopaikalta pari työntekijää lähestyi kiireesti häntä. Lisäksi näin taustapeilistä kuinka ”virallinen kyyti” lähestyi miestä toisaalta.

Kyseinen tapaus jäi mieleeni koska miehen ulkoasu ja olemus hokemineen kaikkineen oli niin hätkähdyttävä, sitä ei ollut uskoa todeksi. Lisäksi kohtaus oli kuin Eisensteinin elokuvasta - portaiden sijasta näkymässä oli kaatopaikalta alaspäin viettävä liuska jota pitkin ”sankari” kuin synboolisesti loitontui viettämäänsä huonoa elämää (jätteiden keskeltä) kohti uusia ”haasteita” ja koukeroita.

Myös kaurismäkistä tuosta kokonaiskuvasta löytyi - mantranomaisesti hoettu ”pyllypylly-lonpsa” ilmensi naivistisen tehokkaasti ihmisen elon peruspääperiaatteita ja niiden edellytyksiä.

Joskus mietin, miten mies selvisi tilanteesta; ottiko jalat allensa ja pääsi jopa karkuun? Vai ottiko tarjolle tulleen kyydin sanktioineen vastaan reippaasti ja muutti kurssia? Mies oli joka tapauksessa ensiavun tarpeessa sillä hänen polvissaan oli ryhjeitä konttaamisesta tms. tms. tms.

Kun tulin pois kaatopaikalta, ei miestä enää näkynyt. Oli kaunis aamu, aurinko paistoi ja hienoinen tuulenvire viilensi mukavasti.

Tää tapahtui Oulussa?

80-luvun puolivälissä uimahallin suihkutiloissa oli musta mies kahden pienen poikansa kanssa. Miehen penis oli aivan tajuttoman pitkä, muistini mukaan se ulottui suunnilleen polviin. Olin itsekin tuolloin vain alle 10-vuotias nassikka, joten voi olla että muistini liioittelee kalun kokoa.

Olin 18-vuotiaana tarjoilijana pienessä maaseuturavintolassa, jossa oli lounasaikaan lounaspöytä ja ravintolan sijainnin takia lounaalla kävi paljon rekkakuskeja ja muita työukkoja. Muuten kukaan näistä miehistä ei huonoilla vitseillään juuri kiinnittänyt huomiota, paitsi yksi varsin veikeän näköinen vaalea, raamikas ja niin komea mies. Hän ei ikinä sanonut sanaakaan tervehdyksen lisäksi, mutta ne pitkät katseet... Pääsisinpä takaisin siihen kesään niin olisin tehnyt itse aloitteen.