Tuntematon henkilö jonka olette nähneet vain kerran ja joka on jäanyt mieleen

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa jos joku tunnistaisi täällä itsensä!

AP

Toivottavasti mun kajaanilainen rastatukka ainakian tunnistaisi😊

V. 2003 näin Helsingin keskustassa vaalean tytön joka on kaunein koskaan näkemäni ihminen. Piti oikein mennä samaan kauppaan vilkuilemaan että näenkö oikein. En tietenkään halunnut tuijottaa ja häiritä. Silloin tajusin että on olemassa aivan häkellyttävän jumalaisen superkauniita ihmisiä ja kaikki nuo supermallit ym. ovat sellaisia mutta valokuvat ja videot eivät vain pysty sitä välittämään. En ole ikinä kokenut minkään lehtikuvan kohdalla mitään vau-efektiä vaan kuvat ilmeisesti jotenkin sammuttavat sen hehkun. Selvästi ihmiset ovat luonnossa vielä kauniimpia.

Tunteeko joku kyseisen henkilön? Yritin muistaakseni aikoinaan etsiä irc-galleriasta jos se olisi joku galleriajulkkis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran pienempänä olin Turun bussissa, kun edeltävälle penkkiriville asettui pariskunta, jonka mies oli aivan ilmetty viikinki. Miehen pituus oli varmaankin kaksi metriä, sillä hänen raajansa eivät tuntuneet mahtuvan mihinkään. Hiukset olivat punaiset, samoin tuuhea parta, ja miehen käsivarret ja sääret olivat myös täynnä oranssihtavaa karvaa. Pariskunnan nainen nojaili koko matkan mieheen rakastuneesti, ja muistan ajatelleeni että ei ihme. Oli aika upea ilmestys.

Ei muuten mitään, mutta viikingit oli n.150senttisiä, kuten kaikki siihen aikaan.

Toki sillonkin oli poikkeavia yksilöitä, mutta siis yleisestiottaen on harhaluulo, että viikingit olleet isoja.

On yhtä lailla harhaluulo, että ihmiset olisivat olleet ennen huomattavasti lyhyempiä kuin nyt.

Eikös se ole sitä rasismia, ettei tänne näköjään julkaista kohtaamisia mustien ihmisten kanssa, ihankun he olisivat niin erikoisia tai jotenkin heikompia?? Eli tämä joka pimitti viestini, on se rasisti enkä minä, joka kuvailin kohtaamani ihmisen ulkonäköä kuten muutkin täällä kuvaavat. Miten se on sen kummempi kuin vaikka hiustenväri, jos haluaa muittenkin visualisoivan tämän henkilön oikein?? Vituttaa vähän tällänen suojeluksi naamioitu SORTO.

Vierailija kirjoitti:

Joskus useempi vuosi sitten kävelin Aurajoen rannassa. En nähnyt minkälainen henkilö siellä oli mutta kuulin kuinka toisella puolella jokee joku karju ihan täysillä että "TEIDÄN ELÄMÄ ON NII HELPPOO! TE SAATTE KAIKEN!" tjsp. Jäin miettimään kyllä että mitähän siinä oli takana

Joku ihan perus juoppohulluudesta kärsivä turkulainen kesäesa veikkaanpa... :D

Vuosi sitten olin bussilla matkalla Helsingin Kamppiin, ja istuin ikkunapaikalla yksin. Oli täysin arkinen tilanne ja katselin ikkunasta ulos ja vierellä meni ratikka, olin ajatuksissani ja katsoin ratikassa olevaa istuvaa miestä joka oli melkein selin minuun päin, koska oli edempänä ratikassa. Ajattelin että mitäköhän hänkin ajattelisi jos saisi tietää että tuijotan häntä täältä, samantien sen ajatuksen jälkeen mies kääntyi muhun päin ja näytti siltä että katsoisi suoraan silmiin. Hämmennyin pahasti ja yritin katsella muualle samalla vilkuillen häneen. Sitten ratikka lähti liikkeelle enkä nähnyt häntä enää. Sattumaa varmasti, mutta tuntui kyllä oudolta.

Vierailija kirjoitti:

uskomaton kaatopaikkahenmo! kirjoitti:

tämä tapahtui useanpia vuosia takaperin. Olin menossa viemään roskia kaatopaikalle auton peräkärryllä vieläpä hienossa aamuRuskossa kun kaatopaikan portilla minua vastaan laahusti raskain askelin ja turvonnein silmäpussein tavanlisen näköinen, ehkä n vajaa kolminelikynppinen mies. Miehen yllä oli biletysvaatteet jotka olivat sen näköiset kuin niissä olisi maattu edeltävä yö kaatopaikalla. Mikä hänmästyttävintä - miehen sekä kalsarit että suorat housut valuivat koko ajan alenmaksi niin että hän oli siis tietyiltä osin käytännössä täysin alaston. Mies vaikutti olevan vielä humalassa ja hän kuulosti huutavan jotakin. Raotin auton ikkunaa ja mies hoki seuraavaa:

- Pyllypylly aijjai.. ookko nähäny minun lonpsaa.. pyllypylly aijjai.. ookko nähäny minun lonpsaa..

En jäänyt avittamaan miestä koska kaatopaikalta pari työntekijää lähestyi kiireesti häntä. Lisäksi näin taustapeilistä kuinka ”virallinen kyyti” lähestyi miestä toisaalta.

Kyseinen tapaus jäi mieleeni koska miehen ulkoasu ja olemus hokemineen kaikkineen oli niin hätkähdyttävä, sitä ei ollut uskoa todeksi. Lisäksi kohtaus oli kuin Eisensteinin elokuvasta - portaiden sijasta näkymässä oli kaatopaikalta alaspäin viettävä liuska jota pitkin ”sankari” kuin synboolisesti loitontui viettämäänsä huonoa elämää (jätteiden keskeltä) kohti uusia ”haasteita” ja koukeroita.

Myös kaurismäkistä tuosta kokonaiskuvasta löytyi - mantranomaisesti hoettu ”pyllypylly-lonpsa” ilmensi naivistisen tehokkaasti ihmisen elon peruspääperiaatteita ja niiden edellytyksiä.

Joskus mietin, miten mies selvisi tilanteesta; ottiko jalat allensa ja pääsi jopa karkuun? Vai ottiko tarjolle tulleen kyydin sanktioineen vastaan reippaasti ja muutti kurssia? Mies oli joka tapauksessa ensiavun tarpeessa sillä hänen polvissaan oli ryhjeitä konttaamisesta tms. tms. tms.

Kun tulin pois kaatopaikalta, ei miestä enää näkynyt. Oli kaunis aamu, aurinko paistoi ja hienoinen tuulenvire viilensi mukavasti.

No hyi kamala, tuohan on voitu vaikka raiskata pyllyyn... Olisit voinut kysyä tarvitseeko hän apua. Jos joku nainen hortoilis tuolla tavalla valitellen pyllään, ni nämä sun oksettavat viihteellistävät kaurismäkikommentit poljettais maan rakoon. Häpeäisit.

Mullekin tuli mieleen, että oisko huumattu, raiskattu ja ryöstetty?

Jos sekavana valitteli kipua takapuolessa ja etsi lompakkoa, niin aika ilmeistäkin, että niin on käynyt......

Toivottavasti asia selvisi ja mies sai apua/hoitoa.

Varmaan kyllä, kun viranomaiset tulivat paikalle.

Turussa parikymmentä vuotta sitten opiskelun jälkeisen työttömyyden, näköalattomuuden, yksinäisyyden ja köyhyyden runtelemana masentavana päivänä suurin piirtein itsemurhaa miettien täysmustissa vaatteissani vanhalla autonromullani pysähdyin valoihin jonkun toisen auton taakse. Jossain vaiheessa huomioni kiinnittyi siihen, että edessä olevan auton nuori naiskuski kumarteli tai etsiskeli jotain penkiltä tai lattialta, niin että auto melkein heilui. Katselin hämmästyneenä ja sitten tämä nainen iloisesti nauraen moikkasi mulle taustapeilin kautta.

Tuntui niin hyvältä, että vieläkin meinaa poru päästä :) Joskus asiat ovat aika pienestä kiinni.

12 vuotta sitten olin silloisen mieheni kanssa Roomassa. Avioliittomme rakoili jo silloin, erosimme pari vuotta myöhemmin. En kuitenkaan vilkuillut miehiä sillä silmällä, olimmehan yhdessä matkalla.

Nousimme yhtenä päivänä bussiin ja samalla hetkellä minun ja bussissa olevan italialaisen miehen katseet kohtasivat. Jostain syystä välillemme syntyi ihan uskomaton kemia. Bussi lähti liikkeelle, keinuimme sen tahdissa lähekkäin, olisin voinut ja halunnut koskettaa miestä. Hän katsoi minua, minä häntä. Hän oli tumma mutta hänellä oli ihmeellisen siniset silmät. Emme sanoneet sanaakaan toisillemme. Tuskaisena mietin, että mitä hän minussa näkee, pyöreässä perheenäidissä, mutta näin selvästi, että hänkin tunsi saman kemian.

Bussi tuli määränpäähämme, minun oli noustava pois yhdessä mieheni kanssa. Näin vielä miehen takaapäin metrokäytävässä, hän käveli nyt hartiat lytyssä, kun äsken hänen kasvonsa olivat olleet aivan valaistuneet. Miehenikin huomasi kemian välillämme, sillä hän totesi jälkeenpäin jotain miehestä. Tapahtumasta on kulunut paljon aikaa, mutta vieläkin kaduttaa, että en sanonut miehelle mitään, en totellut tunnetta sisälläni, varsinkin kun sitten myöhemmin erosin miehestäni.

Ollessani kesätöissä kotipalvelussa nuorena tyttönä, meillä oli vanhemman naisihmisen kanssa yövuoro alkamassa. Köyhän opiskelijan rahoilla mulla oli aina tosi vaatimattomat eväät. Tämä nainen oli sinä päivänä grillannut ja toi mulle täytettyjä leipiä kanan rintafileellä, olin aivan sanaton, tämä ihminen oli kuin enkeli, sen päivän jälkeen en häntä ole tavannut😢 tästä on jo 20 vuotta aikaa.

Olin odottamassa junaa jollakin pääkaupunkiseudun asemalla. Laiturilla seisoi humalaisen ja kiukkuisen oloinen nuori mies, joka oli muuten tavallisesti pukeutunut, mutta hänellä oli käsivarsinauha jossa oli hakaristi, ja hän huuteli koko ajan: "Heil Hitler!" Muut junan odottajat eivät olleet huomaavinaan.

Saas nähdä julkaistaanko tätäkään, kun tässä puhutaan hakarististä ja Hitleristä.

Eräs Greenpeacen feissaaja, oli minua vähän vanhempi, pitkätukkainen poika. Oli todella kivan näköinen ja herttaisen oloinen. Pyysi kadulla, että jäisin juttelemaan hänen kanssaan, mutta kaikeksi harmiksi minulla oli ihan hirveä kiire bussiin - ja tällä kertaa se ei ollut tekosyy. Muuten olisin todellakin jäänyt juttelemaan.

Minua harmitti tämä pitkään jälkeenpäin, ja yritin myöhemmin etsiä kyseistä feissaajaa kaupungilta. Leikittelin ajatuksella, että pyytäisin häntä ulos. Olin tuolloin lukiolainen, tästä liki 10 vuotta aikaa.

Menin katsomaan ulkomaisen lempiartistini keikkaa. Lämppärinä esiintyi artisti josta en ollut koskaan kuullut mitään. Kuitenkin sillä hetkellä kun hän nousi lavalle minusta tuntui vahvasti siltä, että olen nähnyt hänet joskus. Siis tyyliin jossain edellisessä elämässä. Hän ei ollut siis mikään komea uros johon olisin ihastunut vaan oikeastaan aika rujon näköinen rokkari. Eikä musiikkikaan ollut mieleeni.

En silti saanut silmiäni keikan aikana hänestä ja hän katsoi minua silmiin myös. Keikan jälkeen hän oli ravintolan baarin puolella, katseemme kohtasivat taas ja hän näytti siltä kuin meinaisi sanoa jotain mutta mulle tuli yhtäkkiä joku häpeä omasta ulkonäöstäni että lähdin kiireellä pois. Todella pelottavaa, että sellainen kemia- tms. tuntemus voi tulla niin vahvana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin raskaana ja matkustanut koko päivän pitkän matkan alle 3-vuotiaan lapseni kanssa, ensin junalla ja sitten paikallisbussissa. Bussi oli täynnä ja jouduin seisomaan reppu selässä, että sain käsissäni tuettua 3-vuotiasta tytärtäni. Päivä oli ollut raskas ja olin todella väsynyt. Joku nainen alkoi yhtäkkiä sättimään minua siitä, että reppu oli selässäni. Haukkui pahasti ja yhtäkkiä vaan kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Tyttäreni kysyi tietenkin mikä minulla on hätänä ja yritin mahdollisimman rauhallisesti vastailla, että ei mikään ja toivoin, että kukaan ei tajuaisi. Bussista pois jäädessäni joku nainen juoksi minut kiinni ja sanoi, että älä välitä tuollaisista. En tajunnut sanoa mitään järkevää ja mumisin vaan jotain typerää vastaukseksi. Voisinpa kiittää häntä, olin ihan rikki ja tuntui hyvältä kun joki välitti.

Kai tajusit ottaa sen repun selästäsi? Se on tosi veemäistä ku ruuhkabussissa joku kääntyilee koko ajan reppu muiden naamalle. Vaikutat todella itsekeskeiseltä muutenkin.. alkaa nyt itkemään, aikuinen ihminen.

Olitko se sinä joka minua silloinkin sätti? Raskaushormonit ja väsymys taisivat tehdä tehtävänsä ja siksi itkeminen. Reppusäännön tiedän kyllä, joskus on pakko tehdä poikkeuksia. Toivottavasti sinulle tuli parempi mieli viestistäsi 😊

Joku kuukausi sitten olin juna-asemalla töihin menossa, kun yllättäin vieressä oleva nuori kookas mies hyppäsi junaradalle ja juna oli tietenkin ihan pian tulossa.

Kukaan ei sanonut tai tehnyt mitään, mutta itse säikähdin ja huusin miestä heti tulemaan pois junaradalta.

Mies tuli kyllä onneksi heti, kun sanoin että jäät junan alle. Katsoessani miestä, huomasin hänen olevan aivan sekaisin huumeista yms.

Älysi kuitenkin kiittää henkensä pelastamisesta, oli yrittänyt vaan "oikaista" junaradan kautta Helsinkiin päin menevälle asemalla, eikä tajunnut vaaraa. Vannotin vielä menemään alikulkutien kautta ja niin sanoi toimivansa.

Turussa päivystyksessä tapasin miehen joka oli ollut autokolarissa ja tuotu kauempaa tutkimuksiin tyksiin, itse olin silmäkulma mustana paikalla. Puhuttiin hetki ja mies vaikutti jotenkin kuin olisin aina tuntenut. Jälkeenpäin mietin kuka se mahtoi olla ja näkisinkö koskaan. Tuli syvä tunne siitä ihmisestä, en tiedä tunsiko samoin

Ala asteella kävellessäni kouluun aamulla näin vieressäni parkkeeratussa autossa miehen runkkaamassa.... oli hyvin hämmentävä näky 11-vuotiaalle.

Vierailija kirjoitti:

Vuosia sitten eräässä espoolaisessa kirjastossa oli tiskin takana nuori mies, jolla oli järjettömän pitkät silmäripset, varmaan lähemmäs 10 cm. Näyttivät aidoilta, joten kyseessä oli varmaan jokin sairaus tai mutaatio.

Äitini näki myös tämän miehen käydessään kirjastossa samoihin aikoihin, mutta hän ei kuulunut kirjaston vakituiseen henkilökuntaan enkä nähnyt häntä enää toiste.

Olen nähnyt hänet myös, Helsingin kirjastossa.

Vierailija kirjoitti:

V. 2003 näin Helsingin keskustassa vaalean tytön joka on kaunein koskaan näkemäni ihminen. Piti oikein mennä samaan kauppaan vilkuilemaan että näenkö oikein. En tietenkään halunnut tuijottaa ja häiritä. Silloin tajusin että on olemassa aivan häkellyttävän jumalaisen superkauniita ihmisiä ja kaikki nuo supermallit ym. ovat sellaisia mutta valokuvat ja videot eivät vain pysty sitä välittämään. En ole ikinä kokenut minkään lehtikuvan kohdalla mitään vau-efektiä vaan kuvat ilmeisesti jotenkin sammuttavat sen hehkun. Selvästi ihmiset ovat luonnossa vielä kauniimpia.

Tunteeko joku kyseisen henkilön? Yritin muistaakseni aikoinaan etsiä irc-galleriasta jos se olisi joku galleriajulkkis.

Enemmän tuntomerkkejä?

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena opiskeluajan eli kuusi vuotta kaupan kassana. Yksi kohtaaminen on jäänyt asiakkaan kanssa mieleen, kun ikäiseni nuori ihan ok söpö kundi osti pakastepitsan. Jotenkin tuntui vaan niin voimakas kemia, että sitä olisi voinut leikata saksilla. Jonkun sanan vaihdoimme. Kokemus oli niin voimakas, että uskoin pitkään meidän kohtaavan uudelleen. Ajattelin, että universumin TÄYTYY yhdistää meidät vielä. Monta vuotta muistelin kohtaamista lämmöllä ja tietenkin vilkuilin kassalta ovelle. En muista että olisi samanlaista tunnetta tullut sen koommin, vaikka olen onnellisesti naimisissa ja äitikin. Ja näin jälkikäteen kun tylsästi olen aikuistunut niin ajattelen, että kenties hormonit tms. tekivät tepposet eikä poika todennäköisesti edes noteerannut minua. Silti hän häi mieleeni, ei ulkoisten tai sanallisten avujensa vuoksi, vaan muistan mitä hän sai minut tuntemaan.

:)