Lue keskustelun säännöt.
Tuntematon henkilö jonka olette nähneet vain kerran ja joka on jäanyt mieleen
Minulla on useampia, mutta aloitetaan tällä:
Asuin Englannissa v.1982. Olin 20+. Näin uimahallin kahviossa tytön joka istui kavereittensa kanssa ja joka oli aivan samannäköinen kuin olin itse ollut 14 vuotisena ja jopa pukeutui myös samoin. Tuijotin etempää suu auki. Tyttö huomasi ja katsoi pari kertaa minua ja kaikki eleetkin oli kuin minulla 14 veenä. En ole ikinä unohtanut ja vieläkin joskus, kuten tänään, tulee mieleen
Kommentit (1130)
Olin tulossa lapseni kanssa päiväkodista ja menimme juna-aseman hissiin. Olin väsynyt ja olin ollut viime aikoina alakuloon taipuva.
Hissiin tuli kanssamme nainen, jolla oli punertavanruskeat hiukset, hyvin vaalea iho ja hätkähdyttävät, meripihkan väriset silmät.
Tunnelma hississä oli outo. Aivan kuin nainen olisi täyttänyt koko hissin. Minulle tuli jotenkin kummallinen olo, vähän jopa epämukava olo hänen läsnäolostaan.
Jäimme hissistä, nainen kulki edelläni kymmenisen askelta. Sitten hän kääntyi eteeni, katseli minua ja tytärtäni lempeästi ja sanoi: "Jumala rakastaa teitä."
Ensin hämmästyin, mutta sitten minuun levisi hyvä olo ja kiitin häntä.
Nainen katosi ihmisvilinään ja minä jatkoin matkaani kauppaan.
En ole oikeastaan kovin uskonnollinen. Olen ennemminkin "tapakristitty", enkä oikein tiedä uskonko Jumalaan.
Silti mietin jälkeenpäin, oliko kohtaamani nainen enkeli? Hän oli niin erikoisen näköinen, enkä ole nähnyt häntä enää uudestaan, vaikka kuljen monta kertaa viikossa tämän samaisen juna-aseman läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
uskomaton kaatopaikkahenmo! kirjoitti:
tämä tapahtui useanpia vuosia takaperin. Olin menossa viemään roskia kaatopaikalle auton peräkärryllä vieläpä hienossa aamuRuskossa kun kaatopaikan portilla minua vastaan laahusti raskain askelin ja turvonnein silmäpussein tavanlisen näköinen, ehkä n vajaa kolminelikynppinen mies. Miehen yllä oli biletysvaatteet jotka olivat sen näköiset kuin niissä olisi maattu edeltävä yö kaatopaikalla. Mikä hänmästyttävintä - miehen sekä kalsarit että suorat housut valuivat koko ajan alenmaksi niin että hän oli siis tietyiltä osin käytännössä täysin alaston. Mies vaikutti olevan vielä humalassa ja hän kuulosti huutavan jotakin. Raotin auton ikkunaa ja mies hoki seuraavaa:
- Pyllypylly aijjai.. ookko nähäny minun lonpsaa.. pyllypylly aijjai.. ookko nähäny minun lonpsaa..En jäänyt avittamaan miestä koska kaatopaikalta pari työntekijää lähestyi kiireesti häntä. Lisäksi näin taustapeilistä kuinka ”virallinen kyyti” lähestyi miestä toisaalta.
Kyseinen tapaus jäi mieleeni koska miehen ulkoasu ja olemus hokemineen kaikkineen oli niin hätkähdyttävä, sitä ei ollut uskoa todeksi. Lisäksi kohtaus oli kuin Eisensteinin elokuvasta - portaiden sijasta näkymässä oli kaatopaikalta alaspäin viettävä liuska jota pitkin ”sankari” kuin synboolisesti loitontui viettämäänsä huonoa elämää (jätteiden keskeltä) kohti uusia ”haasteita” ja koukeroita.
Myös kaurismäkistä tuosta kokonaiskuvasta löytyi - mantranomaisesti hoettu ”pyllypylly-lonpsa” ilmensi naivistisen tehokkaasti ihmisen elon peruspääperiaatteita ja niiden edellytyksiä.
Joskus mietin, miten mies selvisi tilanteesta; ottiko jalat allensa ja pääsi jopa karkuun? Vai ottiko tarjolle tulleen kyydin sanktioineen vastaan reippaasti ja muutti kurssia? Mies oli joka tapauksessa ensiavun tarpeessa sillä hänen polvissaan oli ryhjeitä konttaamisesta tms. tms. tms.
Kun tulin pois kaatopaikalta, ei miestä enää näkynyt. Oli kaunis aamu, aurinko paistoi ja hienoinen tuulenvire viilensi mukavasti.
No hyi kamala, tuohan on voitu vaikka raiskata pyllyyn... Olisit voinut kysyä tarvitseeko hän apua. Jos joku nainen hortoilis tuolla tavalla valitellen pyllään, ni nämä sun oksettavat viihteellistävät kaurismäkikommentit poljettais maan rakoon. Häpeäisit.
Ja taas sä oot asialla. Mene muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräällä rannalla toissakesänä eräs mies oli parkkeerannut farmariautonsa rannan suuntaan sellaiselle penkereelle, soitti autossa kitaraa ja vieressä oli jokin keitin, ja joi omakeittämäänsä kahvia ja nautti elämästä. Vaihdoimme jopa pari sanaa, olisin halunnut tutustua. Se mies oli sellainen oman elämänsä nuuskamuikkunen.
öö... tai sitten se oli lähtenyt aivan normaalille eräpiknikille, jonka jälkeen palasi kotiinsa elämään aivan tavallista yritysjohtajan elämää.
Kyllä ihmiset voivat olla sitten typeriä ja kaikkea kuvittelevia.
Öö...tai sitten hän todella oli boheemia elämää viettävä taiteilijasielu. Sehän se tässä on kun EI VOI TIETÄÄ..., mutta kiitos toki, kun ilmoitit tuollaisen itsestäänselvyyden, varmasti sulle tuli nyt hyvin pätevä fiilis, ja älykäs.
Kyllä ihmiset voivat olla sitten tylyjä ja yksinkertaisia.
Miksi esittää asia sitten faktana, jos ei tiedä? Aina voi sanoa, et mulle tuli sellainen olo/vaikutelma.
Moni ongelma alkaa siitä, etteivät ihmiset erota omia tulkintoja tosiasioista.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
uskomaton kaatopaikkahenmo! kirjoitti:
tämä tapahtui useanpia vuosia takaperin. Olin menossa viemään roskia kaatopaikalle auton peräkärryllä vieläpä hienossa aamuRuskossa kun kaatopaikan portilla minua vastaan laahusti raskain askelin ja turvonnein silmäpussein tavanlisen näköinen, ehkä n vajaa kolminelikynppinen mies. Miehen yllä oli biletysvaatteet jotka olivat sen näköiset kuin niissä olisi maattu edeltävä yö kaatopaikalla. Mikä hänmästyttävintä - miehen sekä kalsarit että suorat housut valuivat koko ajan alenmaksi niin että hän oli siis tietyiltä osin käytännössä täysin alaston. Mies vaikutti olevan vielä humalassa ja hän kuulosti huutavan jotakin. Raotin auton ikkunaa ja mies hoki seuraavaa:
- Pyllypylly aijjai.. ookko nähäny minun lonpsaa.. pyllypylly aijjai.. ookko nähäny minun lonpsaa..En jäänyt avittamaan miestä koska kaatopaikalta pari työntekijää lähestyi kiireesti häntä. Lisäksi näin taustapeilistä kuinka ”virallinen kyyti” lähestyi miestä toisaalta.
Kyseinen tapaus jäi mieleeni koska miehen ulkoasu ja olemus hokemineen kaikkineen oli niin hätkähdyttävä, sitä ei ollut uskoa todeksi. Lisäksi kohtaus oli kuin Eisensteinin elokuvasta - portaiden sijasta näkymässä oli kaatopaikalta alaspäin viettävä liuska jota pitkin ”sankari” kuin synboolisesti loitontui viettämäänsä huonoa elämää (jätteiden keskeltä) kohti uusia ”haasteita” ja koukeroita.
Myös kaurismäkistä tuosta kokonaiskuvasta löytyi - mantranomaisesti hoettu ”pyllypylly-lonpsa” ilmensi naivistisen tehokkaasti ihmisen elon peruspääperiaatteita ja niiden edellytyksiä.
Joskus mietin, miten mies selvisi tilanteesta; ottiko jalat allensa ja pääsi jopa karkuun? Vai ottiko tarjolle tulleen kyydin sanktioineen vastaan reippaasti ja muutti kurssia? Mies oli joka tapauksessa ensiavun tarpeessa sillä hänen polvissaan oli ryhjeitä konttaamisesta tms. tms. tms.
Kun tulin pois kaatopaikalta, ei miestä enää näkynyt. Oli kaunis aamu, aurinko paistoi ja hienoinen tuulenvire viilensi mukavasti.
No hyi kamala, tuohan on voitu vaikka raiskata pyllyyn... Olisit voinut kysyä tarvitseeko hän apua. Jos joku nainen hortoilis tuolla tavalla valitellen pyllään, ni nämä sun oksettavat viihteellistävät kaurismäkikommentit poljettais maan rakoon. Häpeäisit.
Ja taas sä oot asialla. Mene muualle.
Kukas minä "taas" olen? Minun kommenttino oli täysin asiallinen. Pöyristyttävää vitsailla tuollaisen ihmisen kustannuksella, ties mitä kamalaa hän on joutunut kokemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reilu kymmenvuotias poika, joka istui monta vuotta sitten yksin myöhään yöllä hartiat lysyssä kävelysillan alla.... miksi en mennyt kysymään, onko hänellä joku hätä. Aina kun kuljen sillan ohi, muistan hänet. Koskaan ei voi tietää, milloin joku pienikin teko voi ratkaista paljon.
Niin. Miksi et tehnyt? Turha nyt esittää parempaa.
Niin. Miksi säkin täällä joka ketjussa vi.....let ihmisille. Turha esittää älykkäämpää.
En ole muissa ketjuissa. Sori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarina tapahtui turistina Lahtelaisessa kauppakeskuksessa muistaakseni v. 2009. Olin tyttöystäväni kanssa käymässä vaatekaupassa (saattoi olla myös laukkukauppa). Joku asiakas pyysi myyjältä tavaraa ylähyllyltä sovitettavaksi. Hieman pyöreä naismyyjä haki tikkaat ja alkoi kiivetä kohti ylähyllyä. Jossain vaiheessa myyjän hameen alareuna oli mennyt sukkahousujen vyötärön sisään ja myyjäraukka kiipesi, kaiken kansan pällistellessä, tikkaita ylös alushousut ja muodokas pylly, selkeästi vilkkuen. Itse käänsin katseeni toiseen suuntaan mutta huomasin muiden asiakkaiden tuijottavan "antavaa näkymää" estoitta. En tiedä missä vaiheessa sitten itse huomasi tarjoavansa asiakkaille enemmän, kuin hyvää palvelua. Myyjä oli herttainen, hymyilevä tyttö. Jäi mieleen.
Olin kesällä 2013 kahden kaverini kanssa leikkipuistossa. Istuimme maassa juttelemassa, kunnes yhtäkkiä puskasta nousee pyörän kanssa humaltunut mies. Mies kaataa pyöränsä ja tulee istumaan meidän kanssa. Muistan ulkonäön vieläkin tarkasti: 30-40-vuotias, kaljuuntuneet hiukset ja kirkkaansiniset silmät. Hän alkaa höpisemään jotain päätöntä esim. "hihi, kissat on petoeläimiä." Sitten lähdimme pyöräilemään pois puistosta ja mies seuraa meitä vähän aikaa, mutta ei jaksa tilansa vuoksi pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oltiin retkeilemässä Nuuksiossa ja ohi pyöräili pariskunta hiljaista vauhtia. Tie oli kivinen ja kuoppainen ja tietysti tärisytti paljon. Naisella oli kireät hopeiset pyöräilyshortsit jalassa ja jonkin verran ylimääräistä takamuksessa. Jotenkin se tutiseva hopeinen ahteri syöpyi iäksi mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Useampi vuosi sitten käytiin Vaasan Minimanissa ja kassatytöllä oli todella kimeä ääni! Oikee hiirulainen! Pari kesää sitten myös Pietarsaaressa jonkun kaupan kassalla oli miesmyyjä jolla oli poikkeuksellisen kimeä ääni. Mietin että nämä kaksi olisivat hyvä pari, vai vastakohdatko ne toisiaan täydensikin? Kummastakaan en muuta muista kuin kimeät äänet. Vai oiskohan ollu sukua? :D
Lahessa on (tai oli ainaki) eräässä s-matketissa pieni nuori nainen kassatyttönä jolla oli ihan uskomattoman kimeä ääni, siis ihan sellasen pikkuoravan kuulonen. Sulonen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin ensin että ei ketään, mutta sitten muistin yhden. Nainen jonka kanssa matkustin muutama vuosi sitten viikttain samalla bussilla. Hän istui aina vastakkain istuvilla penkeillä siten, että näin hänet istuessani bussin takaosassa. Aloin ihmetellä miten nainen vaikutti niin tutulta, jokin hänen olemuksessaan oli vangitsevaa. Sitten tajusin. Hän oli kuin naispuoleinen versio yläasteaikaisesta pikku ihastuksestani! Samat silmät, sama katse, sama kasvojen muoto, saman väriset hiukset ja jopa sama _kampaus_! Tämä nainen katseli välillä ikkunasta samalla hymyillen ikään kuin salaa, ja se hymy oli samanlainen johon silloin teininä ihastuin. Aloin miettiä että a) olen täysi idiootti jolla on vain tajuttoman tylsä elämä ja liian vilkas mielikuvitus b) nämä henkilöt ovat läheistä sukua tai c) ihailemani poitsu oli vaihtanut sukupuoltaan. ( ikäkin mahdollisesti täsmäsi tähän naiseen) uteliaana etsin fasesta tämän pojan, nyt jo miehen, ja löysinkin hänet ihan omalla nimellään. Kuva oli hämyinen ja hieman suttuinen, mutta siinä tämä mies katsoi ulos ikkunasta, samanlailla kuin se nainen bussissa. Kuva oli vanha. Edelleen yhdennäköisyys oli huomattava. Samat hiukset ja sama hymy. Työpestini kesti muutaman kuukauden, enkä sen jälkeen enää matkustanut sillä bussilla tai nähnyt tätä naista. Jäänee ikuiseksi mysteeriksi 😅
Kuivakka, selkeästi jo iäkkäämpi mies. Niin ruskettunut kuin suomalaisesta suinkin voi saada. Hän ajoi polkupyörällä, minä tuijotin autolla ohi ajaessani silmät pyöreinä, että alastiko se polkee?! Lähempänä kävi ilmi, ettei hän ollut alasti, vaan yllä oli pikkuruiset, kirkkaankeltaiset stringit.
En olisi ikikuunaan uskonut näkeväni julkisella paikalla papparaista stringeissä, jäi mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi jotkut alapeukuttavat näitä tarinoita. jos jollekin on jäänyt joku ihminen mieleen, niin sitten on jäänyt. mitä alapeukutettavaa siinä on.
En tiedä sopiiko tämä tähän ketjuun koska en tavannut tätä ihmistä kasvokkain mutta täysin tuntemattomista ihmisistä ehdottomasti mieleenpainuvin. Olin teini-ikäinen ja todella masentunut johtuen esim huonoista kotioloista joten vietin paljon aikaa erilaisissa netin chat sivustoissa etsien juttuseuraa yksinäisyyteeni. Aika useinhan siellä vaan oli jotain toisia teini-ikäisiä joiden kanssa juttu oli hyvin pinnallista miten menee-iha ok settiä tai sitten siellä pyöri pervoja etsimässä seksiseuraa. Kerran kuitenkin aloitin keskustelun ihmisen kanssa josta en vieläkään tiedä oliko hän mies vai nainen tai minkä ikäinen. Aloitettiin kysely perus mitäs sulle-eipä ihmeempiä jutuilla kunnes tää toinen ihminen yhtäkkiä totesi että hän on aika varma että sun sydämellä on tällä hetkellä tosi raskas taakka kannettavana. Olin ihan hämmentynyt että mihin tämä keskustelu nyt oikein johtaa. En kertonut tälle henkilölle edes kovin yksityiskohtaisesti mitään elämästäni mutta hän osasi jotenkin valita juuri ne oikeat sanat ja lohduttaa. Se ei ollut sellaista teiniä ärsyttävää "kyllä se siitä" pinnallista lohdutus yritystä vaan tämän henkilön sanoista tuli jotenkin todella lämmin fiilis, ihan kun hän olisi ollut joku paljon elämää nähnyt viisas henkilö joka osaa löytää juuri ne oikeat sanat ja tietää mistä puhuu. Lopulta hän sanoi että nyt hänen täytyy lähteä mutta toivotti paljon voimia ja kaikkea hyvää elämääni ja loi minuun sellaista pientä toivoa siitä että kaikki järjestyy. Muistan hämmentyneenä ajatelleeni että olikohan tuo henkilö enkeli, vaikka tod.näköisesti hän oli vain joku lämminhenkinen ihminen joka tahtoi auttaa toisia. Tästä on nyt melkein 10 vuotta jo aikaa mutta muistan sen vieläkin ihan elävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi maalaus Louveressa Pariisissa - rakastuin mieheen kuvassa, joka oli elänyt jotain 500 vuotta aiemmin...
Tämäkin on joku syndrooma, kun taide vaikuttaa syvästi.. Just.
Kymmenen vuotta sitten olin avustamassa saamelaisuuteen liittyvässä tapahtumassa Rovaniemellä. Tapahtumassa oli paljon perinteisiin saamelaisasuihin pukeutuneita saamelaisia. Yksi heistä teki erityisen vaikutuksen, tummahiuksinen, hyvin pitkä, ehkä kuusikymppinen saamelaismies. Hänestä huokui arvovaltaa ja karismaa aivan todella huikeasti. Ja tilanne, jossa häneen "törmäsin" oli kahvipöytä..! Automaattisesti annoin hänelle vuoron ottaa pöydästä, vaikka olikin minun vuoroni. Vain muutama tarjoiluun liittyvä sananen vaihdettiin. Mutta olisin voinut tuijottaa häntä vaikka kuinka pitkään, niin voimakkaan vaikutuksen hän teki pelkällä olemuksellaan.
Vierailija kirjoitti:
Oltiin kesähäissä eräässä juhlatalossa. Ruokailijoiden paikat oli arvottu ja syötiin muiden vieraiden kanssa.
Äkkiä tajusin että vastapäätä istuvalla oli lähes samat ajatukset kuin mulla. Se oli aika pelottavaa. Kun puhumme, puhuimmekin samasta asiasta, melkein samoin sanoin.
Ilta meni niin vauhdikkaasti etten koskaan tajunnut kysyä hänen nimeään.
Mulla on tällainen työkaveri, ehkä jotain 15 vuotta nuorempi. Hämmennyn ja punastun aina hänen seurassaan. Voisimme jutella vaikka kuinka pitkään. En ole ikinä tavannut ketään niin samankaltaista.
Olin Portugalissa viisi vuotta sitten. Kävelin kadulla, ja kadun varrelle pysäköidystä avoautosta nousi nainen, joka oli kuin sanan glamour tiivistymä. Hän käveli jonkun toisen naisen luokse, otti tältä vauvan, nosti tämän kaksin käsin ilmaan ja alkoi leperrellä tälle. Hänellä oli todella kiiltävät, uskomattoman sileät ja pitkät mustat hiukset, huikeat korot, shampanjanväriset ylellisen näköiset housut ja kauniisti leikattu musta paita, joitain kultaisia koruja. Kasvoja en kunnolla nähnyt, sillä hänellä oli silmillään suuret aurinkolasit. Hän oli hyvin siro, keskipituinen, ruskettunut.
Ihan heteronainen olen, mutta hän jäi todella häikäisevänä näkynä mieleen. Hän oli todella glamour olematta yhtään bimbomaisen näköinen. Periaatteessa kenellä tahansa kotimaisistakin pissismisseistämme voisi helposti olla tuollainen samankaltainen look, mutta hänessä oli jotain selittämätöntä eleganssia. Ei tullut yhtään sellaista wannabe-luxus-vaikutelmaa, vaan tuli sellainen olo, kuin olisi nähnyt jonkun oikeasti upporikkaan suuren maailman tähden.
Sanja kirjoitti:
Olin tulossa lapseni kanssa päiväkodista ja menimme juna-aseman hissiin. Olin väsynyt ja olin ollut viime aikoina alakuloon taipuva.
Hissiin tuli kanssamme nainen, jolla oli punertavanruskeat hiukset, hyvin vaalea iho ja hätkähdyttävät, meripihkan väriset silmät.
Tunnelma hississä oli outo. Aivan kuin nainen olisi täyttänyt koko hissin. Minulle tuli jotenkin kummallinen olo, vähän jopa epämukava olo hänen läsnäolostaan.
Jäimme hissistä, nainen kulki edelläni kymmenisen askelta. Sitten hän kääntyi eteeni, katseli minua ja tytärtäni lempeästi ja sanoi: "Jumala rakastaa teitä."
Ensin hämmästyin, mutta sitten minuun levisi hyvä olo ja kiitin häntä.
Nainen katosi ihmisvilinään ja minä jatkoin matkaani kauppaan.En ole oikeastaan kovin uskonnollinen. Olen ennemminkin "tapakristitty", enkä oikein tiedä uskonko Jumalaan.
Silti mietin jälkeenpäin, oliko kohtaamani nainen enkeli? Hän oli niin erikoisen näköinen, enkä ole nähnyt häntä enää uudestaan, vaikka kuljen monta kertaa viikossa tämän samaisen juna-aseman läpi.
Itsellä vastaava kokomus nuoresta naisesta jolla myöskin meripihkan väriset, valoa loistavat silmät. Toi mukanaan jonkun itseään suuremman läsnäolon ihan vain kaupan kassajonossa seisoessaan.
Yksityisen lääkäriaseman päivystyksessä erikoislääkäri, joka oli täsmälleen miestyyppiäni ja luulen, että minäkin hänen. Hän suorastaan hätkähti ja jäätyi, kun astuin sisälle ja tutkimuksen hän teki hyvin pintapuolisesti, koska välillämme oli niin suuri vetovoima. Mitään ei kuitenkaan ollut hänen puoleltaan sopimatonta eikä minunkaan. Muutamia kertoja lääkäri on alkanut flirttailla kanssani, mutta mitään sellaista ei tässä ollut.
Niin. Miksi säkin täällä joka ketjussa vi.....let ihmisille. Turha esittää älykkäämpää.