Ei voi kuin ihmetellä ja pudistella päätään nykynuorison "työmotivaatiolle"

Juu ei nuorena minua ainakaan huvita tehdä töitä. Kävin korkeakoulun, palkka jää alta 2000 euron. Sitten työantaja olettaa, että teet ekstavuoroja ja ylitöitä koko ajan. Kiire ja stressi läsnä työssä jatkuvasti. Työantaja keksii koko ajan kylkeen jotain oheistyötä mutta palkka ei nouse. Työilmapiiri on aivan sanonko mistä ja työnantajan arvostus työntekijöitä kohtaa nolla. Työvuorosuunnittelussa ei mitään inhimillisyyttä ja kaikessa koitetaan kusettaa työntekijää minkä voi.

Alle 30 vuotiaana olen jo niin kypsä työelämään että alan miettimään miten downshiftata. En tee töissä kun sen mistä maksetaan, omaan tahtiini kiirettä pitämättä enkä suostu mihinkää ylimääräiseen. Sen verran ottaa jo pannuun tämä.

Ainiin ja lisäksi siihen vielä se, että pitäisi koko ajan olla kehittämässä jotain, olla iloinen, työn imussa ja oman alan erikoistuntija. Haluan vain tehdä työni ilman sen suurta hypetystä ja tyhjänpäiväistä innovointia, mistä ei mitään kuitenkaan ikinä synny mun ylempi porras torppaa jokaikisen, mitä ehdotetaan.

Blaablaa blaah, tuo on niin yksilöllistä, työskentelen myös aika paskalla naisvaltasella alalla, muutama mies löytyy, olen sinun silmissäsi varmaan nuori joka ei mistään mitään ymmärrä tai ketään arvosta mutta olen työhön perehdyttänyt monia 20-55v lähinnä naisia (yksi mies muistaakseni vuosien aikana) sitä surkeaa motivaatiota löytyy ihan kummastakin ikä päästä. Pahin oli viimeisin 55 rouva jolla ei mikään jäänyt päähän, kaikki piti käydä monta kertaa läpi ja vieläkin 2kk jälkeen kyselee samoja asioita, todella raskasta, paras ollut 22 tyttö, ei tarvinnu paljoa kertoa kun kaiken tajus ja kysy heti jos oli jotakin epäselvää, harmi kun sai parempia töitä muualta.

Olen itse työnantaja puolella...oli työntekijä kenen lapsi tahansa, jos ei työn jälki miellytä, tai töissä lorvitaan, niin palkkaan toisen...myös sosiaaliset taidot, henkinen kantti ja käytöstavat ovat plussaa...onneksi opiskelijat ovat kesäisin hyvää työvoimaa

Vierailija kirjoitti:

"typykkä" kirjoitti:

Toivon, ettei näitä kokemuksia yleistettäisi kaikkiin saman ikäluokan tai sukupuolen ihmisiin, sillä asiahan ei näin ole. Varmasti löytyy monia nuoria, jotka ovat joko vanhempien puolipakottamina tai juuri suhteiden kautta töissä ja kiinnostus on tasoa ei ole.

Itse olen 20-vuotias nuori nainen, tehnyt alaikäisenä monta kesää parin viikon töitä ja nyt ollut noin 1,5 vuotta kaupassa töissä. Tein vuoden töitä reilu 9 euron tuntipalkalla (monien mielestä käytännössä orjatyötä) ja silti olin aina se joka jäi palkatta ylitöihin että sain hommani valmiiksi, vaihtoi lähes jokaisen pyydetyn vuoron ja oli se jolle soitettiin vapaapäivänä tulemaan töihin. Ja minähän tulin ja tein. Kysyin neuvoa ja ohjeita ihan siitä syystä, että halusin tehdä työni mahdollisimman hyvin ja olla hyödyksi, ja jotta voisin tulevaisuudessa myös auttaa muita.

Noin puolen vuoden jälkeen, 19-vuotiaana, yhä harjoittelijan palkalla, pääsin tekemään kassavastaavan töitä, johon yleensä pääsee vasta vuosien kokemuksen jälkeen. Tämä oli itsellenikin osoitus siitä, että on tehnyt jotain oikein, kun esimies ja kolleegat kokivat voivansa luottaa minuun ja työpanokseeni jo siinä vaiheessa. Tähän tehtävään olisi voinut laittaa myös talosta jonkun muun, joka on siellä vuosikausia ollut. Silti siihen valittiin minut.

Joten ei, ei me kaikki olla osaamattomia ja laiskoja ja pyöritellä tukkaa ja peukaloita :).

En kyseenalaista lainkaan sinun työmoraaliasi ja toivon sinulle menestystä. Silti haluaisin nostaa tästä muutaman asian esiin, jotka koen nykytyöelämässä todella ongelmallisiksi.

Se, että sinä uhraudut työlle aivan tyystin pyyteettömästi ei tänä päivänä välttämättä palvele sinua työntekijänä. Korvauksetta ylitöiden tekeminen, vaativien töiden tekeminen ilman asianmukaista korvausta (harjoittelijanpalkalla vastaavan töitä) tai aina töihin lupautuminen ehkä omienkin menojen kustannuksella voi äkkiseltään kuulostaa jalolta, mutta se myös polkee sinun, ja laajemmin katsottuna myös muiden työntekijöiden oikeuksia. Miksi esimiehen pitäisi maksaa kenellekään asianmukaisia ylityökorvauksia, jos sinä, tai joku muu ahkera työntekijä, jää tekemään niitä pyyteettömästi ihan vain kiitospalkalla? Tai miksi pitäisi vaativaan hommaan palkata asianmukaisella palkalla työntekijä, jos sitä samaa työtä tekee joku harjoittelijanpalkalla? 

Tuttavapiirissäni on mm. ollut työntekijöitä, jotka istuvat korvauksetta iltaseitsemään asti töissä kirimässä huonosti suunniteltuja deadlineja ja ylimitoitettua työmäärää omalla kustannuksellaan --> palkkana burnout. Tai työntekijä, joka tekee jatkuvasti ylitöitä, ei milloinkaan tiedä päivän pituutta, ei kehtaa pyytää asianmukaista korvausta ylitöistä (saati valittaa siitä, onko lainmukaista olla joka Jumalan päivä ylitöissä), eikä pidä edes asianmukaisia lomia siksi, että pelkää työnantajan jäävän pulaan --> lähestyvä uupumus ja pahasti työmäärästä kärsivä perhe-elämä. Ja tämä ei vaikuta pelkästään yksilöiden työjaksamiseen, vaan myös koko työyhteisöön. Esimerkiksi eräässäkin työpaikassa ei pidetty lainkaan asianmukaisia kahvitaukoja, koska kaikki työntekijät nostivat arvoaan sillä, että tekivät koko työpäivän tauotta. Odotus itseä ja yhtä työntekijää kohtaan tarttuu ennen pitkää myös koko muuhun työyhteisöön. 

Tarkoitukseni ei ole nyt moittia ahkeria työntekijöitä, vaan pitää huoli omasta jaksamisesta ja omista oikeuksista. Nykytyöelämä on raakaa, ja ahkeruudesta ei välttämättä palkita lainkaan (esim. "ikuiset työkokeilijat", joiden ahkeruus hyödynnetään ilmaiseksi ihan vain härskiyttä). Hyvän työntekijyyden ei tarvitse tarkoittaa täydellistä uhrautumista, vaan myös tervettä itsekunnioitusta. Työn pitää hyödyttää kuitenkin loppupeleissä molempia osapuolia.

Viesti jatkuu vielä toisessa osassa.

Minulla syynä alistuvana kynnysmattona olemiseen on pieni haave palkkatyöstä ja pelko siitä, ettei aktiivisuusmallin ehdot täyty. Pieni kaupunki jossa on paljon työttömiä, siispä minun täytyy tehdä enemmän kuin pyydetään, koska ilmaistyövoimaa ja palkkatyöhön hakijoita on niin paljon. Minä olen nuorena, pelkällä lukiopohjalla, ilman pitkäaikaista työsuhdetta hakemassa töitä ja samaa työ- tai harjoittelupaikkaa hakee ihmisiä, joilla on vuosien kokemus, koulutus alalle ja niitä suhteita. Silloin, kun teen sillä alle 10 €/päivä korvauksella niitä 8–10 h työpäiviä 6 päivää viikossa ja teen työni hyvin, kiertää sana melko nopeasti. Siispä ainakin edes se harjoittelupaikka on varma jatkossakin. Vaihtoehtona olisi se, että harjoittelupaikkaakaan ei tule, työttömyyskorvaukset alenevat, pahimmillaan tulee karenssia ja sitten valvon yöni miettien sitä, miten saan rahat riittämään. Nytkin elämä on pelkkää ahdistusta töistä, rahasta, pelkoa siitä etten koskaan pääse palkkatyöhön ja että menetän psyykkisen terveyteni ennen, kuin pääsen opiskelemaan alaa, jolla pääsen koville liksoille lähes 100 % työllisyysprosentin joukkoon. Jos en tekisi hurjaa määrää töitä lähes ilmaiseksi, valvoisin yöni miettien mistä saan seuraavan harjoittelupaikan, entä jos en saakaan, yrittäisin jotenkin saada rahat riittämään niin etten menetä luottotietojani ja ahdistuneena siitä, kuinka huono, saamaton ja turha ihminen olen, kun en käy töissä.

Vastaus 2/3:

Ymmärrän hyvin pointtisi ja tietenkin se olisi upeaa jos homma toimisi kuten paperilla. On kasa työttömiä, heille pitäisi löytää sopivin työ. Ensin voi kokeilla eri aloja työharjoittelussa, ehkä tehdä osa-aikaisena töitä yhdessä paikassa. Sitten kun harjoittelu on suoritettu hyvin, palkataan se harjoittelija, koska hän tekee työnsä hyvin. Käytännössä tämä on vain sitä, että seilaat haroittelupaikasta toiseen. Kerran tein sen työkkärin vaatiman minimin ja olin tarkka siitä, että tunteja ei tule enemmän kuin on sovittu, työpäiviä ei ole liikaa ja teen vain itselleni harjoittelijana määrättyjä tehtäviä. En ollut sopiva, valinta ei valitettavasti kohdistunut minuun. Seuraavaan paikkaan hain harjoitteluun, mutta sieltä välittömästi kielteinen päätös. Nyt sain jalkani oven väliin niin hyvin, että toivon jonkun erikoisliike- tai päivittäistavarakauppapuolella huomaavan, että minun kannattaa palkata. Huomaavan, että minä joustan tarvittaessa, haluan tehdä työni mahdollisimman hyvin, olen täsmällinen, tarkka, huolehdin kaiken kuntoon ennen kuin lähden kotiin. Palkkatyötä se ei ole vielä tarjonnut, mutta onneksi minut mielellään otetaan harjoittelijaksi nykyisin. Jos olen vain tavallinen, ihan ok-harjoittelija, ei minulla ole mitään toivoa.

Isäni tykkää sanoa, että ahkeruus kyllä palkitaan ja pääset johtotasolle, kun teet paljon töitä. Näin isälleni kyllä kävikin. Peruskoulun jälkeen harjoittelijaksi autokorjaamoon ja sai opiskelun ohessa tehdä töitä siellä. Hänelle maksettiin ensimmäisen hyvin menneen harjoitteluviikon jälkeen palkkaa. Läpi lukion tehden töitä edelleen samassa firmassa, nyt jo vakituisena. Kun oli ahkera, se muistettiin palkkanauhalla. Lukion jälkeen pääsi esimiesasemaan. Samalla suositeltiin, että hän hakisi korkeakouluun insinööriksi opiskelemaan ja työnantaja maksaa viulut. Niin maksoikin ja pitkään isäni teki DI:n töitä isossa firmassa hyvällä palkalla. Siitä sai sen verran säästöön, että ensimmäinen asunto ostettiin 19-vuotiaana ja jo opiskellessa sai ostettua sijoitusasuntoja. Lisää töitä, lisää rahaa säästöön. Sitten lähdettiin ulkomaille töihin, jossa sait kirkkaimman kruunun mitä kovempaa teit töitä. Kun teit valittamatta töitä kellon ympäri, enemmän kuin sinun olisi tarvinnut ja teit työsi hyvin, palkkashekissä oli mukava lisä. Lopulta isäni sai itse päättää palkkansa ja lopulta oli osakkaana firmassa. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista ja minun lapsuus oli todella yltäkylläinen. Sama kuvio myös äidillä, työnantaja maksaa mitä vain, kunhan saa pidettyä ahkeran ja tunnollisen työntekijän.

Vastaus 3/3:

Sitten tehdäänkin paluu 2010-luvun Suomeen. Minä yritän kaikkeni, että pystyisin samaan. Haluan olla se supertyöntekijä joka halutaan edes palkata. Teen mitä vain, milloin vain, kuinka lyhyellä varoitusajalla tahansa ja enemmän kuin pyydettiin. Silti sitä ilmaistyövoimaa on jonossa paljon, enkä minä ole mitenkään korvaamaton. Tienaan 886 €/kk, kun teen vähintään 48 tuntista viikkoa. Asun perintönä saadussa asunnossa, joten asumiskustannukset ovat pienet. Näillä kuukausituloilla ei vaan uutta osteta. Olen saanut säästöön vuosien varrella 80 000 € ja jokaisen sentin eteen olen tehnyt töitä. Poiminut mansikoita, maalannut rakennuksia, pessyt ikkunoita, hoitanut kaupungin puutarhaa, siivonnut, myynyt jääteöä, jakanut mainoksia, jakanut lehtiä, tehnyt töitä urheiluseurassa, ollut yli kymmenen marketin kassalla, varastossa, infossa, lukuisissa pienissä liikkeissä. Olen kituuttanut pienellä rahalla koko elämäni, kun olen yrittänyt saada jotain säästöön. Silloin, kun tipuin toimeentulotuelle, säästin siitä aina 100–200 €/kk. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että olen nälässä, säästän koko ajan ja mitään ylimääräistä ei koskaan saa ostaa. Söin kaurapuuroa, makarooneja, porkkanoita, keitin perunoita ja kukkakaalia jonka söin ketsupin kanssa. En käynyt kertaakaan syömässä ulkona, en käynyt kahvilla, en ostanut kuin välttämättömimmät pesuaineet, kävin jääkylmissä suihkuissa pimeässä, lainasin oppikirjat kirjastosta, en koskaan ostanut mitään, mikä ei ollut pakollista. En edes yhtä siideriä tai sitä ihanaa kynsilakkaa. Puhelinliittymä oli halvin mahdollinen, puhelin ikivanha. Tästä kituuttamisesta sain palkinnoksi sen, etten ole oikeutettu toimeentulotukeen ennen, kuin käytän minulle jo maksetusta tuesta säästetyt säästöt pois. Minä tyhmä haaveilin välivuodesta, jolla saisi matkustaa, tehdä töitä ja pitää hauskaa. Nyt välivuosi on venähtänyt eikä minulla vieläkään ole varaa edes aloittaa opiskelijaelämää.

Nyt elämä on edes siedettävää. Ei se mukavaa tai onnellista ole, mutta voisi olla huonomminkin. Olen varmistanut itselleni pitkälle talveen harjoittelupaikat, eli ainakaan silloin ei ole hätää tuosta perhanan aktiivisuusmallista. Kunhan vain jatkan raatamista, ei toivottavasti ole jatkossakaan. En ole vuosiin ollut onnellinen, iloinen tai tyytyväinen. Nyt sentään olen tyytyväinen työn määrään, mutta olen ihan lopussa tämän ilmaistyökuvion kanssa. Toivoisin, että joku ihana vielä joskus laittaa pöytään työsopimuksen, jossa on TES:n ehtojen mukainen palkka. Se tuntuisi maailman lämpimämmiltä halaukselta. Siihen asti, tai siihen asti että pääsen opiskelemaan, olen kynmysmatto.

– Se töissä raatava 21-vuotias, jolla ei ole suhteita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen palkkaamaan välillä sen kaikista hermostuneimman ja sosiaalisesti kömpelöimmän haastateltavan. Hermostuneisuus kertoo työpaikan merkityksestä hakijalle ja epäsosiaalisuus (usein) siitä, että kaiken paskanjauhamisen sijaan halutaan keskittyä itse töihin.

Mutta näinhän rekrytoijat eivät koskaan tietysti toimi.

No nyt tuli huippuneuvo! Mutta ei... Rekrytoijat etsii "hyviä tyyppejä"!

Eli ulospäinsuuntautuneita paskanjauhajia

No opettakaa sille et töitä kuuluu tehdä, jos menee semmoseen.  Työnantajat on nykyään vatun idiootteja... Suomessa varsinkin ihan pellejä.

Siis mitä helkuttia?? oot ilmaistöissä ylitöissäkin???!!!

Mitä mieltä olet aloittaja muuten somppujen työmotivaatiosta, onko ihan kohillaan?

Jhjlkhtjkhvh kirjoitti:

Useimmissa hommissa on niin surkea palkka verrattuna siihen mitä kaikki maksaa, ettei kiinnosta kovin paljon sellaiseen duuniin panostaa. Ja nykyään ei ole. Työntekijöillä mitään etujakaan enää. Voisi olla lounasseteli, autoetua, Liikuntaseteliä yms mikä tukisi motivaatiota kuntoa ja terveyttä. Mutta työnantajia ei kiinnosta muu kuin ruoskia ja uhkailla.

Mistähän näitä ruoskivia työnantajia aina löytyy juuri näille tosi päteville ja aikaansaaville työntekijöille, joista oikein kilpaillaan ja joille kannattaa maksaa huippupalkan lisäksi kaikki edut, että varmasti motivoituvat...

107-109: Perintöasunto ja kymppitonneja säästössä ja silti toimeentulotuella? Pienestä palkasta säästänyt 80000e 21-vuotiaana???

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä olet aloittaja muuten somppujen työmotivaatiosta, onko ihan kohillaan?

M-muuttajat ovat yleensä erittäin motivoituneita työntekijöitä koska hdidän on vaikea työllistyä.

Vierailija kirjoitti:

107-109: Perintöasunto ja kymppitonneja säästössä ja silti toimeentulotuella? Pienestä palkasta säästänyt 80000e 21-vuotiaana???

Asunnon, 31 neliön yksiö, sain äitini kuollessa perinnöksi. Silloin sain myös kaikki alaikäisenä saadut kesätyörahat, muulloin tehdyn työn palkat, urheiluseuran palkat, stipendirahat ynnä muut, eli käytännössä jokaisen euron, jonka olen 14–18 vuotiaana tienannut. Lukiossa taas tein arkisin iltatöitä ja viikonloppuin ja lomalla parhaani mukaan mahdollisimman paljon yötöitä ja niiden ohella muita vuoroja. Silloin kun olen ollut palkkatyössä, säästöön on mennyt vähintään 1000 €/kk. Ruokaan 30 €/kk, asuminen 170 €/kk ja puhelinlasku 25 €/kk. Säästän aina ihan kaikesta mahdollisesta, koska koko ajan pelkään, että raha loppuu ja jokin katastrofi sattuu.

Toimeentulotuelle putosin isomman leikkauksen ja komplikaatioiden takia ennen äitini kuolemaa, eli olin tuloton, säästössä pieni määrä omalla tilillä ja 2 kk ajan olin työkyvytön. Käytännössä sain tt-tuella leikkauksen, sairaalahoidon ja lääkkeet maksettua. Tällä hetkellä teen kaikkeni, etten enää koskaan joudu tt-tukea hakemaan, koska se tarkoittaa ettei äärimmäisestä nuukailusta ole hyötyä, vaan koko raha pitäis saada käytettyä kuukaudessa.

Vierailija kirjoitti:

Mun tekisi mieli oksentaa heti kun joku nuori nainen astuu ovesta sisään. Yleensä tekee kymmenen virhettä heti ekana päivänä ja se aika, mitä ei tee virheitä, niin ei tee mitään. 

Minua puolestaan oksettaa vanhemmat miehet ja naiset, jotka luulee olevansa jotain kaikkitietäviä herra-jumalia, vaikka ovat ihan yhtä tyhminä keltanokkina aloittaneet aikoinaan uransa ja tehneet lukemattomia mokia ennen kuin ovat niistä ehkä jotain oppineetkin. Fiksut ja laajakatseiset ihmiset antavat nuorelle aikaa opetella ja kehittyä työssään, tyhmät, nurkkakuntaiset ja katkerat haahkat puolestaan yrittävät heti lytätä nuoren naisen, jos ei joka asiaa osaa ensimmäisenä päivänä taloon tultuaan. Naisviha on katkeroituneiden setien ja tätien pohjatonta pahuutta ja pikkusieluisuutta. Minusta on ihan mahtavaa nähdä kuinka Sanna Marinin kaltaiset nuoret ja tarmokkaat ihmiset tuulettavat ummehtunutta politiikkaa ja vallankäyttöä!

En väitä vastaan, jos ap:lla on tällainen kokemus. Mutta se ärsyttää, että näillä jutuilla luodaan aika värittynyt kuva nuorista. Oma nuoreni opiskeli kuljetusalaa, puoli vuotta jaksoi tehdä töitä. Käytännössä elämä pyöri täysin työn ympärillä. Yöllä töihin, alkuillasta kotiin, nukkumaan, töihin. Tällä saat palkkaa reilut 2000 e. Vanhempani olivat kouluttamattomina töissä tehtaassa, siivoojana jne. Paljon kevyempää oli kuin nykyajan duunarihommat. Äitini oli siivooja, joka toisen siivoojan kanssa siivosi pientä koulua, ei muita töitä heillä. Nykyisin tuohon on varmaan mitoitettu tunnin työaika. Olen oikeasti tyytyväinen, että lapseni lopetti kuskin työt ennen kuin tappoi itsensä (tai jonkun muun, koska nukahteli rattiin). Kyse ei ole aina mistään laiskuudesta vaan siitä, ettei suostu menettämään terveyttään.