Lue keskustelun säännöt.
Ero vauvavuotena?
Kuinka paha ihminen olen, jos otan eron miehestäni vauvavuoden aikana? Meillä on 3 kk ikäinen vauva. Isyyttä en mieheltä estäisi vaan saisi olla lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin vain haluaisi. Mutta en usko, että pystyn hänen kanssaan enää parisuhteessa olemaan. Onko virhe erota vauvavuoden aikana?
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vuosi ja 9kk vielä pitäisi jaksaa sinun tuota suhdetta. Alle kaksivuotiaiden vanhempia tulisi kieltää eroamasta ilman pätevää sytä, ja tuo sinun hormonimyrskysi ei ole sellainen. Usko vain, kun viisaammat, ja tuon kokeneet sinulle kertovat, että toisille naisille tulee tuollainen "miehen hylkäys vietti" synnytyksen jälkeen. Tuo menee ohi kyllä. Siihen asti puhu miehesi kanssa, selitä hänelle mikä on homman nimi, ja ano että haluat nyt olla rauhassa häneltä, että joilleikin tuoreille äideille nyt vain käy näin, eikä se ole hänen eikä sinunkaan vikasi.
Itse koin myös syvää inhoa miestäni kohtaan ensimmäisen vuoden lapsen saannin jälkeen. Seiitä se pikkuhiljaa lähti paranemaan neutraalille tasolle, ja ennen kuin lapsi oli 2v, olimme jo "yhdessä" uudestaan. Tämän takia en tosin uskaltanut tehdä enempää lapsia, joten nyt jo 16 v poika jäi ainokaiseksemme. Tsemppiä! Älä luovuta!
Itse asiassa luulen, että mieheni haluaisi erota minusta vielä enemmän kuin minä hänestä. Ap.
Siis miehesi täytyy tottakai ymmärtää tilanne, sinun hormanimyrskysi, sekä se että myös hänelle lapsen saaminen on iso asia ja kriisi, jonka edessä hänkään ei voi noin vain luovuttaa. Istukaa alas, ja tehkää päätös että eroa ei nyt vilautella, vaan annetaan omalle uudelle perhemuodolle sen tarvitsema aika. Erota kerkee myöhemminkin, mutta nyt on aika keskittyä vauvasta huolehtimiseen, ja kunnioittamaan sitä puolisoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vuosi ja 9kk vielä pitäisi jaksaa sinun tuota suhdetta. Alle kaksivuotiaiden vanhempia tulisi kieltää eroamasta ilman pätevää sytä, ja tuo sinun hormonimyrskysi ei ole sellainen. Usko vain, kun viisaammat, ja tuon kokeneet sinulle kertovat, että toisille naisille tulee tuollainen "miehen hylkäys vietti" synnytyksen jälkeen. Tuo menee ohi kyllä. Siihen asti puhu miehesi kanssa, selitä hänelle mikä on homman nimi, ja ano että haluat nyt olla rauhassa häneltä, että joilleikin tuoreille äideille nyt vain käy näin, eikä se ole hänen eikä sinunkaan vikasi.
Itse koin myös syvää inhoa miestäni kohtaan ensimmäisen vuoden lapsen saannin jälkeen. Seiitä se pikkuhiljaa lähti paranemaan neutraalille tasolle, ja ennen kuin lapsi oli 2v, olimme jo "yhdessä" uudestaan. Tämän takia en tosin uskaltanut tehdä enempää lapsia, joten nyt jo 16 v poika jäi ainokaiseksemme. Tsemppiä! Älä luovuta!
Itse asiassa luulen, että mieheni haluaisi erota minusta vielä enemmän kuin minä hänestä. Ap.
Siis miehesi täytyy tottakai ymmärtää tilanne, sinun hormanimyrskysi, sekä se että myös hänelle lapsen saaminen on iso asia ja kriisi, jonka edessä hänkään ei voi noin vain luovuttaa. Istukaa alas, ja tehkää päätös että eroa ei nyt vilautella, vaan annetaan omalle uudelle perhemuodolle sen tarvitsema aika. Erota kerkee myöhemminkin, mutta nyt on aika keskittyä vauvasta huolehtimiseen, ja kunnioittamaan sitä puolisoa!
Luulen, että mieheni ei ymmärrä eikä häntä edes enää kiinnosta. On kai kanssani enää vain jostain velvollisuuden tunnosta, mutta luulen että inhoaa minua ja läsnäoloani ja laskee päiviä siihen, että kehtaa erota ilman, että lähipiiri ihmettelee. Ap.
Minulla on kokemusta läheisenä vastaavasta tilanteesta, ja se ero toteutui vauvan ollessa juuri noin pieni.
Siinä ei sekoittunut vain ko pariskunnan elämä, vaan kaikkien läheisten.
Oli hyvin hämmentävää kun avuton pieni käärö jonka pitäisi olla ilon aihe, muuttuikin isän ja äidin väliseksi pompoteltavaksi olennoksi.
Sanon suoraan, että se oli tuskaa ei vain eronneille, vaan myös jokaiselle lähipiirissä joilla vähänkään kokemusta lasten kasvatuksesta ja hoidosta.
Mukaan lukien neuvolan henkilökunta ja muut yhteistyö kuvioon liittyvät viranomaiset.
Tunteet. Kyllä niihin on oikeus ja itsestään pitää huolehtia. Voidaan vedota hormonimyrskyihin ja masennukseen, isän hämmennykseen ja vaikka mihin.
Nyt on kuitenkin pienen ihmistaimen perus hyvinvoinnista kyse. Hänen tarpeensa ovat etusijalla ja hän tarvitsee teitä molempia.
Pyydän Sinua ap tutustumaan myös ihan lasten kehityspsykologiaan.
Itselleni se oli hyvin herättävää vaikka aikuisten lasten äiti olenkin.
Sinä olet tärkeä, mutta myös isä yhtälailla.
Aikuiset ihmiset voivat kuitenkin sopia asioista ja jopa niin että tietty ajanjakso sovitaan olla yhdessä. Miksi? Tämän pienen takia.
Voi kuulostaa sinusta hyvin ärsyttävältä, mutta jos kykenee ajattelemaan asiaa vauvan kannalta, pystyy myös itse sietämään hyvin monia tunteita.
Pitkän elämän kokemuksen myötä sanoisin, että hallitseminen kyllä kannattaa ja erityisesti se kommunikointi. Kaikkein kipeimmistäkin asioista. Siten on ainakin mahdollisuus avata solmua, edes löysyttää.
Entä jos isä pelkää uutta tilannetta ja on kyvytön osoittamaan sen ?
Eroa pois, ei se mikään synti tai rikos ole. Olisi kuitenkin syytä tarkistaa ettet pode keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta.
Jos miehestä mihinkään on, hän tekee parhaansa kunhan kerrot mikä mättää. Mies ei tajua vihjailuja eikä lue ajatuksia.
Eikä mies tajua miten rankkaa on tulla äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vuosi ja 9kk vielä pitäisi jaksaa sinun tuota suhdetta. Alle kaksivuotiaiden vanhempia tulisi kieltää eroamasta ilman pätevää sytä, ja tuo sinun hormonimyrskysi ei ole sellainen. Usko vain, kun viisaammat, ja tuon kokeneet sinulle kertovat, että toisille naisille tulee tuollainen "miehen hylkäys vietti" synnytyksen jälkeen. Tuo menee ohi kyllä. Siihen asti puhu miehesi kanssa, selitä hänelle mikä on homman nimi, ja ano että haluat nyt olla rauhassa häneltä, että joilleikin tuoreille äideille nyt vain käy näin, eikä se ole hänen eikä sinunkaan vikasi.
Itse koin myös syvää inhoa miestäni kohtaan ensimmäisen vuoden lapsen saannin jälkeen. Seiitä se pikkuhiljaa lähti paranemaan neutraalille tasolle, ja ennen kuin lapsi oli 2v, olimme jo "yhdessä" uudestaan. Tämän takia en tosin uskaltanut tehdä enempää lapsia, joten nyt jo 16 v poika jäi ainokaiseksemme. Tsemppiä! Älä luovuta!
Itse asiassa luulen, että mieheni haluaisi erota minusta vielä enemmän kuin minä hänestä. Ap.
Siis miehesi täytyy tottakai ymmärtää tilanne, sinun hormanimyrskysi, sekä se että myös hänelle lapsen saaminen on iso asia ja kriisi, jonka edessä hänkään ei voi noin vain luovuttaa. Istukaa alas, ja tehkää päätös että eroa ei nyt vilautella, vaan annetaan omalle uudelle perhemuodolle sen tarvitsema aika. Erota kerkee myöhemminkin, mutta nyt on aika keskittyä vauvasta huolehtimiseen, ja kunnioittamaan sitä puolisoa!
Luulen, että mieheni ei ymmärrä eikä häntä edes enää kiinnosta. On kai kanssani enää vain jostain velvollisuuden tunnosta, mutta luulen että inhoaa minua ja läsnäoloani ja laskee päiviä siihen, että kehtaa erota ilman, että lähipiiri ihmettelee. Ap.
Minä taas luulen että 3kk ikäisen vauvan äiti siellä hormoneissaan vain kuvittelee tällaisia, ja etsii oikeutusta heivata isä pihalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miten elämäsi helpottuisi yksinhuoltajana? Vai helpottuisiko kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miten elämäsi helpottuisi yksinhuoltajana? Vai helpottuisiko kuitenkaan.
Ei varmaan helpottuisikaan, mutta ainakaan minun ei tarvitsisi joka päivä kestää sitä inhoa ja vihaa ja puhumattomuutta jota mieheni minuun kohdistaa. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat erota?
Minulta on hävinnyt kaikki halu olla hänen kanssaan parisuhteessa ja avioliitossa. Liikaa yksinäisyyttä, liikaa pettymyksiä. Tunteet kuolleet puoleltani. Ap.
Ei todellakaan kannata erota tuon takia, ellei yksinäisyydet ja pettymykset johdu siitä, että mies jättää sinut täysin yksin vauvan kanssa eikä tee kotona mitään ja käyttäytyy ilkeästi.
Muussa tapauksessa: keskity vauvaan ja omaan hyvinvointiisi. Älä mieti lainkaan suhdettasi seuraaviin vaikka 6 kuukauteen, vaan ajattele, että elätte nyt tässä kämppiksinä ja vanhempina lapsellenne. Lupaa itsellesi, että ajattelet asiaa uudelleen sitten. Jos tunteesi ovat samat, puhu asiasta miehellesi ja pyydä häntä pariterapiaan. Jos sekään ei auta niin sitten voit alkaa harkita eroa.
Jos nainen keskittyy vain vauvaan ja alkaa elää kuin kämppis, niin eikö mies etäänny siitä vain lisää? Siitähän aina varoitellaan.
Miehen kuuluu kasvaa ISÄKSI. Ei mies ole naisen esikoisvauva. Aikuinen mies itse päättää olla isä tai jättivauva, ei se naisen vastuulla ole.
"Luulen, luulen, luulen." Eikä mies ole kertaakaan vielä kommentoinut noihin asioihin mitään, kun ette ole keskustelleet.
Kai sitä kaikki painuu isoksi muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, miten elämäsi helpottuisi yksinhuoltajana? Vai helpottuisiko kuitenkaan.
Eihän se helpotu. Nyt vain ei ap osaa katsoa jopa yli kymmenen vuoden päähän, kun yksi vuosikin tuntuu niin pitkältä että nyt HETI pitää erota. Oikeasti ap hei, olet ainuinen ja kykenevä ihminen. Älä taannu kiukuttelevaksi pikkulapseksi, joka ei voi sekuntiakaan sietää mitään epämukavaa olotilaa, vaan helpotus pitää saada ASAP!
Vierailija kirjoitti:
"Luulen, luulen, luulen." Eikä mies ole kertaakaan vielä kommentoinut noihin asioihin mitään, kun ette ole keskustelleet.
Kai sitä kaikki painuu isoksi muutenkin.
Ei mies olekaan kommentoinut noihin asioihin, kun emme ole keskustelleet. Olen yrittänyt keskustella, mutta hän ei suostu, poistuu vain paikalta. En tiedä mitä hän oikeasti ajattelee, näen vain inhon ilmeen hänen kasvoillaan. Yritin jo loppuraskauden aikana keskustella, en saanut häneen silloinkaan mitään yhteyttä. Ja en siis tarkoita keskustelulla, että olisin huutanut tms vaan olen yrittänyt ihan normaalisti jutella että mitä hän ajattelee asioista. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vuosi ja 9kk vielä pitäisi jaksaa sinun tuota suhdetta. Alle kaksivuotiaiden vanhempia tulisi kieltää eroamasta ilman pätevää sytä, ja tuo sinun hormonimyrskysi ei ole sellainen. Usko vain, kun viisaammat, ja tuon kokeneet sinulle kertovat, että toisille naisille tulee tuollainen "miehen hylkäys vietti" synnytyksen jälkeen. Tuo menee ohi kyllä. Siihen asti puhu miehesi kanssa, selitä hänelle mikä on homman nimi, ja ano että haluat nyt olla rauhassa häneltä, että joilleikin tuoreille äideille nyt vain käy näin, eikä se ole hänen eikä sinunkaan vikasi.
Itse koin myös syvää inhoa miestäni kohtaan ensimmäisen vuoden lapsen saannin jälkeen. Seiitä se pikkuhiljaa lähti paranemaan neutraalille tasolle, ja ennen kuin lapsi oli 2v, olimme jo "yhdessä" uudestaan. Tämän takia en tosin uskaltanut tehdä enempää lapsia, joten nyt jo 16 v poika jäi ainokaiseksemme. Tsemppiä! Älä luovuta!
Itse asiassa luulen, että mieheni haluaisi erota minusta vielä enemmän kuin minä hänestä. Ap.
Siis miehesi täytyy tottakai ymmärtää tilanne, sinun hormanimyrskysi, sekä se että myös hänelle lapsen saaminen on iso asia ja kriisi, jonka edessä hänkään ei voi noin vain luovuttaa. Istukaa alas, ja tehkää päätös että eroa ei nyt vilautella, vaan annetaan omalle uudelle perhemuodolle sen tarvitsema aika. Erota kerkee myöhemminkin, mutta nyt on aika keskittyä vauvasta huolehtimiseen, ja kunnioittamaan sitä puolisoa!
Luulen, että mieheni ei ymmärrä eikä häntä edes enää kiinnosta. On kai kanssani enää vain jostain velvollisuuden tunnosta, mutta luulen että inhoaa minua ja läsnäoloani ja laskee päiviä siihen, että kehtaa erota ilman, että lähipiiri ihmettelee. Ap.
Minä taas luulen että 3kk ikäisen vauvan äiti siellä hormoneissaan vain kuvittelee tällaisia, ja etsii oikeutusta heivata isä pihalle.
Tämä. Puhu Ap sen miehesi kanssa asiasta, äläkä arvaile toisen motiiveja. Mitään hyvää ei ikinä seuraa toisen motiivien veikkailusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vuosi ja 9kk vielä pitäisi jaksaa sinun tuota suhdetta. Alle kaksivuotiaiden vanhempia tulisi kieltää eroamasta ilman pätevää sytä, ja tuo sinun hormonimyrskysi ei ole sellainen. Usko vain, kun viisaammat, ja tuon kokeneet sinulle kertovat, että toisille naisille tulee tuollainen "miehen hylkäys vietti" synnytyksen jälkeen. Tuo menee ohi kyllä. Siihen asti puhu miehesi kanssa, selitä hänelle mikä on homman nimi, ja ano että haluat nyt olla rauhassa häneltä, että joilleikin tuoreille äideille nyt vain käy näin, eikä se ole hänen eikä sinunkaan vikasi.
Itse koin myös syvää inhoa miestäni kohtaan ensimmäisen vuoden lapsen saannin jälkeen. Seiitä se pikkuhiljaa lähti paranemaan neutraalille tasolle, ja ennen kuin lapsi oli 2v, olimme jo "yhdessä" uudestaan. Tämän takia en tosin uskaltanut tehdä enempää lapsia, joten nyt jo 16 v poika jäi ainokaiseksemme. Tsemppiä! Älä luovuta!
Itse asiassa luulen, että mieheni haluaisi erota minusta vielä enemmän kuin minä hänestä. Ap.
Siis miehesi täytyy tottakai ymmärtää tilanne, sinun hormanimyrskysi, sekä se että myös hänelle lapsen saaminen on iso asia ja kriisi, jonka edessä hänkään ei voi noin vain luovuttaa. Istukaa alas, ja tehkää päätös että eroa ei nyt vilautella, vaan annetaan omalle uudelle perhemuodolle sen tarvitsema aika. Erota kerkee myöhemminkin, mutta nyt on aika keskittyä vauvasta huolehtimiseen, ja kunnioittamaan sitä puolisoa!
Luulen, että mieheni ei ymmärrä eikä häntä edes enää kiinnosta. On kai kanssani enää vain jostain velvollisuuden tunnosta, mutta luulen että inhoaa minua ja läsnäoloani ja laskee päiviä siihen, että kehtaa erota ilman, että lähipiiri ihmettelee. Ap.
Minä taas luulen että 3kk ikäisen vauvan äiti siellä hormoneissaan vain kuvittelee tällaisia, ja etsii oikeutusta heivata isä pihalle.
Tämä. Puhu Ap sen miehesi kanssa asiasta, äläkä arvaile toisen motiiveja. Mitään hyvää ei ikinä seuraa toisen motiivien veikkailusta.
Olen yrittänyt monta kertaa puhua. Mies ei halua puhua. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on todella kriittinen vaihe jos mietit eroa. Vaikka teillä olisi nyt tunteet kuolleet, se johtuu mitä luultavimmin teidän molempien hormoneista. Lapsenne on vielä niin pieni, teistä riippuvainen ja ero voi pahimmassa tapauksessa olla haitaksi varsinkin isän ja lapsen kiintymyssuhteen muodostumiselle. Ja varsinkin tuollaiset on-off -suhteet ja eri kotien välillä sählääminen heikentävät perusturvallisuuden tunnetta. Jos suinkin mahdollista, antakaa lapsen kasvaa varhaislapsuus teidän huomassa, sillä hän on elänyt tiivisti teidän kanssanne jo ennen syntymää.
Miten sen teen? En siedä miestä enää silmissäni, en pysty nukkumaan samassa huoneessa koska tulee niin huono olo hänen läsnäolosta, en halua nähdä häntä enkä kuulla häntä. Ap.
Olet sekainen muija! Mene terapiaan.
Jaa kaikki haukkumassa heti aloittajaa vaikkei ole tehnyt mitään väärää, miettii vain eroa typerästä miehestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on todella kriittinen vaihe jos mietit eroa. Vaikka teillä olisi nyt tunteet kuolleet, se johtuu mitä luultavimmin teidän molempien hormoneista. Lapsenne on vielä niin pieni, teistä riippuvainen ja ero voi pahimmassa tapauksessa olla haitaksi varsinkin isän ja lapsen kiintymyssuhteen muodostumiselle. Ja varsinkin tuollaiset on-off -suhteet ja eri kotien välillä sählääminen heikentävät perusturvallisuuden tunnetta. Jos suinkin mahdollista, antakaa lapsen kasvaa varhaislapsuus teidän huomassa, sillä hän on elänyt tiivisti teidän kanssanne jo ennen syntymää.
Miten sen teen? En siedä miestä enää silmissäni, en pysty nukkumaan samassa huoneessa koska tulee niin huono olo hänen läsnäolosta, en halua nähdä häntä enkä kuulla häntä. Ap.
Oletko hyvinkin tiiviissä symbioosissa vauvasi kanssa? Siis normaalia tiiviimmässä, annatko isän hoitaa vauvaa? Näetkö muita aikuisia ihnisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on todella kriittinen vaihe jos mietit eroa. Vaikka teillä olisi nyt tunteet kuolleet, se johtuu mitä luultavimmin teidän molempien hormoneista. Lapsenne on vielä niin pieni, teistä riippuvainen ja ero voi pahimmassa tapauksessa olla haitaksi varsinkin isän ja lapsen kiintymyssuhteen muodostumiselle. Ja varsinkin tuollaiset on-off -suhteet ja eri kotien välillä sählääminen heikentävät perusturvallisuuden tunnetta. Jos suinkin mahdollista, antakaa lapsen kasvaa varhaislapsuus teidän huomassa, sillä hän on elänyt tiivisti teidän kanssanne jo ennen syntymää.
Miten sen teen? En siedä miestä enää silmissäni, en pysty nukkumaan samassa huoneessa koska tulee niin huono olo hänen läsnäolosta, en halua nähdä häntä enkä kuulla häntä. Ap.
Oletko hyvinkin tiiviissä symbioosissa vauvasi kanssa? Siis normaalia tiiviimmässä, annatko isän hoitaa vauvaa? Näetkö muita aikuisia ihnisiä?
Annan isän hoitaa vauvaa niin paljon kuin hän haluaa enkä ole siis vieressä siinä kyttäämässä että miten hoitaa. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat erota?
Minulta on hävinnyt kaikki halu olla hänen kanssaan parisuhteessa ja avioliitossa. Liikaa yksinäisyyttä, liikaa pettymyksiä. Tunteet kuolleet puoleltani. Ap.
Ne tunteet suuntautuu nyt vauvaan, se on hyvin tavallista. Minullekin kävi niin. Mutta en tietenkään eronnut, nyt ollaan oltu 40 vuotta yhdessä. Älä eroa, odota rauhassa, rakastut uudestaan mieheesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vuosi ja 9kk vielä pitäisi jaksaa sinun tuota suhdetta. Alle kaksivuotiaiden vanhempia tulisi kieltää eroamasta ilman pätevää sytä, ja tuo sinun hormonimyrskysi ei ole sellainen. Usko vain, kun viisaammat, ja tuon kokeneet sinulle kertovat, että toisille naisille tulee tuollainen "miehen hylkäys vietti" synnytyksen jälkeen. Tuo menee ohi kyllä. Siihen asti puhu miehesi kanssa, selitä hänelle mikä on homman nimi, ja ano että haluat nyt olla rauhassa häneltä, että joilleikin tuoreille äideille nyt vain käy näin, eikä se ole hänen eikä sinunkaan vikasi.
Itse koin myös syvää inhoa miestäni kohtaan ensimmäisen vuoden lapsen saannin jälkeen. Seiitä se pikkuhiljaa lähti paranemaan neutraalille tasolle, ja ennen kuin lapsi oli 2v, olimme jo "yhdessä" uudestaan. Tämän takia en tosin uskaltanut tehdä enempää lapsia, joten nyt jo 16 v poika jäi ainokaiseksemme. Tsemppiä! Älä luovuta!
Itse asiassa luulen, että mieheni haluaisi erota minusta vielä enemmän kuin minä hänestä. Ap.
Siis miehesi täytyy tottakai ymmärtää tilanne, sinun hormanimyrskysi, sekä se että myös hänelle lapsen saaminen on iso asia ja kriisi, jonka edessä hänkään ei voi noin vain luovuttaa. Istukaa alas, ja tehkää päätös että eroa ei nyt vilautella, vaan annetaan omalle uudelle perhemuodolle sen tarvitsema aika. Erota kerkee myöhemminkin, mutta nyt on aika keskittyä vauvasta huolehtimiseen, ja kunnioittamaan sitä puolisoa!
Luulen, että mieheni ei ymmärrä eikä häntä edes enää kiinnosta. On kai kanssani enää vain jostain velvollisuuden tunnosta, mutta luulen että inhoaa minua ja läsnäoloani ja laskee päiviä siihen, että kehtaa erota ilman, että lähipiiri ihmettelee. Ap.
Minä taas luulen että 3kk ikäisen vauvan äiti siellä hormoneissaan vain kuvittelee tällaisia, ja etsii oikeutusta heivata isä pihalle.
Tämä. Puhu Ap sen miehesi kanssa asiasta, äläkä arvaile toisen motiiveja. Mitään hyvää ei ikinä seuraa toisen motiivien veikkailusta.
Olen yrittänyt monta kertaa puhua. Mies ei halua puhua. Ap.
Miehelläsi voi olla masennus, se tulee yllättävän minelle uudelle isälle, ei vain äidille. Hän ei itsekään ymmärrä mikä häntä vaivaa. Neuvolaan juttelemaan isän masennuksesta!
olisin myös halunnut erota vauvavuotena..pakkaa sekoitti ihana anoppi... edelleen 7 vuotta myöhemmin ero käy välillä mielessä. ei olla oikein lähennettu uudelleen, anoppi sekoittaa edelleen elämäämme... no tässä nyt toistaiseksi on pysytty.. mielestäni teillä on vielä mahdollisuus, pitkä suhde ja aiemmin on kaikki ollut hyvin.