Lue keskustelun säännöt.
Ero vauvavuotena?
Kuinka paha ihminen olen, jos otan eron miehestäni vauvavuoden aikana? Meillä on 3 kk ikäinen vauva. Isyyttä en mieheltä estäisi vaan saisi olla lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin vain haluaisi. Mutta en usko, että pystyn hänen kanssaan enää parisuhteessa olemaan. Onko virhe erota vauvavuoden aikana?
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus vaivaa?
Kumpaa meistä, minua vai miestä?
Ap.
Kumpaa tahansa/ kumpaakin. Synnytyksen jälkeinen masennus on tavallista, jopa miehilläkin. https://www.terve.fi/artikkelit/68780-isi-on-nyt-vahan-vasynyt
Vauvan syntymä on iso kriisi elämässä (positiivisetkin isot muutokset lasketaan kriiseiksi), eikä akuutissa vaiheessa kannata tehdä isoja ratkaisuja. Tunnen monta naista, jotka ovat tunteneet jopa vihaa miestään kohtaan vauvan synnyttyä, mutta kunhan hormonit tasoittuu, rakkauden tunteetkin tuntuvat uudelleen. Kärsivällisyyttä!
Pah, minulla (mies) on ollut synnytyksen jälkeinen masennus jo 50 vuotta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tässä nyt kävi? En jaksanut lukea koko ketjua. Itsekin mietin eroa kun lapsi oli pieni vauva. Mietin sitä vielä kun lapsi oli 1,5v. Nyt hän on 2v ja nuo ajatukset eivät ole niin voimakkaina. Olemme keskustelleet miehen kanssa paljon! Ihan jatkuvasti suhteestamme, miten voimme parantaa, mitä toivomme ja tarvitsemme jne...
Mulla on ollut myös terveysongelmia, mitkä on ihan selvästi vaikuttaneet negatiivisesti. Ja vielä kun en ole saanut mieheltä tarvitsemaani tukea tarpeeksi. Tunnen jo paljonkin lämpimiä tunteita miestäni kohtaan. Pahimmassa vaiheessa en voinut edes sietää häntä lähelläni. Ei ole helppoa ollut, mutta teemme kaikkemme ihanan lapsemme takia. Toki eroaminen on paras vaihtoehto jos suhdetta ei vaan saa toimimaan ja lapsetkin kärsii.
Meille ollut tärkeää myös kahdenkeskinen aika nyt se järjestyy helpommin kun lapsi jo isompi.
Kannattaa erota tuossa tilanteessa, kun mies ei ole antanut tarvitsemaasi tukea tarpeeksi. Ei ole sinun asiasi hoitaa parisuhdetta, se on miehen tehtävä. Jätä se sika, kun ei tuon parempaan pysty vaikka olet sentään odottanut että antaa tukea sinulle tarpeeksi. Tuommoiset miehet on kyllä kummallisia, kun eivät vaan ymmärrä, miten parisuhde toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on todella kriittinen vaihe jos mietit eroa. Vaikka teillä olisi nyt tunteet kuolleet, se johtuu mitä luultavimmin teidän molempien hormoneista. Lapsenne on vielä niin pieni, teistä riippuvainen ja ero voi pahimmassa tapauksessa olla haitaksi varsinkin isän ja lapsen kiintymyssuhteen muodostumiselle. Ja varsinkin tuollaiset on-off -suhteet ja eri kotien välillä sählääminen heikentävät perusturvallisuuden tunnetta. Jos suinkin mahdollista, antakaa lapsen kasvaa varhaislapsuus teidän huomassa, sillä hän on elänyt tiivisti teidän kanssanne jo ennen syntymää.
Miten sen teen? En siedä miestä enää silmissäni, en pysty nukkumaan samassa huoneessa koska tulee niin huono olo hänen läsnäolosta, en halua nähdä häntä enkä kuulla häntä. Ap.
Samassa huoneessa ei tosiaankaan tartte nukkua. Se on jo pahempi, kun et muutenkaan siedä häntä silmissäsi.
Minä erosin vauvavuotena, kuopus oli n. 6kk ja esikoinen 2v. Ja en ole katunut päivääkään. Kävimme pariterapiassakin, mutta mikään ei auttanut kun minulle selvisi miehestä asia jota ei voi puhumalla muuttaa. En vain olisi voinut elää sen asian kanssa koskaan. Sinulla tietysti eri tilanne, mutta ei se nyt ihan niin mene että AINA kannattaa sinnitellä jos on pikkulapsiperhe. Onneksi tein oman pääni mukaan vaikka ympäristö ei ymmärtänyt (koska en voinut kertoa eron syytä). Varmaan pidettiin hormonihirviönä tms, ihan sama.
Miksi kaikki hokee että vauvavuosi on rankka? Joo hormonit ja elämän muutos, jne. Mutta jos tossa vaiheessa vtuttaa, niin kun se käärö alkaa liikkuumaan ja uhmaamaan, alkaa ne tiukimmat paikat.... joka kolmas lapsi kasvaa eroperheeseen nykyään, niin parempi erota kun vauva pieni, eikä katsoa pskaa kahta vuotta ja totuttaa pieni ydinperheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ap:ta kohtaan ikäviä kommentteja? Jos hän yrittää miehensä kanssa aiheesta keskustella, mutta mies ei suostu, on vika kyllä miehessä.
Itseasiassa jatkuva puhumattomuus ja täysi huomioimattomuus toisen yrittäessä ottaa kontaktia, on henkistä väkivaltaa.
Yleensä vastaisin että älä missään nimessä eroa vauvavuotena, mutta jos ei olla puheväleissä, niin vuosi on loputtoman pitkä aina sinnitellä, puhumattakaan jatkosta.
Yrittäkää löytää keskusteluyhteys. Jos sitä ei löydy, niin ehkä sitten on parempi erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva- ja taaperoaika on aivan kauheaa joka tapauksessa. Jos se on kauheaa vielä 2 vuoden jälkeenkin ettekä totu, erotkaa sitten niin tietää ettei se johdu vain alkujärkytyksestä ja mene ohi.
jakke1973 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paha ihminen olen, jos otan eron miehestäni vauvavuoden aikana? Meillä on 3 kk ikäinen vauva. Isyyttä en mieheltä estäisi vaan saisi olla lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin vain haluaisi. Mutta en usko, että pystyn hänen kanssaan enää parisuhteessa olemaan. Onko virhe erota vauvavuoden aikana?
Virhe oli tehdä se lapsi.
Niin se lapsen saaminen yleensä pilaa parisuhteen. Varsinkin koska miehet ei ymmärrä omaa osaansa omassa perheessä eli että kaikki imettämistä lukuunottamatta tehdään aina ja ikuisesti yhdessä eli molemmat tekee koko ajan niitä oman kodin askareita. Vain niin voi onnistua.
Ja turha täällä on synnyttäneen hormoneihin vedota. Ei ne kaikkea selitä. Apn mies on aidosti paska puoliso. Kuinka monella menee se tärkeä vauvavuosi pilalle tollon miehen vuoksi joka jopa tahallaan kiukuttelee ja kohtelee tahallaan rumasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat erota?
Minulta on hävinnyt kaikki halu olla hänen kanssaan parisuhteessa ja avioliitossa. Liikaa yksinäisyyttä, liikaa pettymyksiä. Tunteet kuolleet puoleltani. Ap.
Trolli.
Erosin aviomiehestäni, kun lapsi oli 10 kk.
En tunne muuta kuin helpotusta.
Tsemppiä kaikille!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki hokee että vauvavuosi on rankka? Joo hormonit ja elämän muutos, jne. Mutta jos tossa vaiheessa vtuttaa, niin kun se käärö alkaa liikkuumaan ja uhmaamaan, alkaa ne tiukimmat paikat.... joka kolmas lapsi kasvaa eroperheeseen nykyään, niin parempi erota kun vauva pieni, eikä katsoa pskaa kahta vuotta ja totuttaa pieni ydinperheeseen.
No se vauvavuoi on siksi rankin, koska ei saa nukuttua kunnolla. Uni häiriintyy useasti ja jää liian vähäiseksi, kidutuskeinonakin sellaista käytetään.
Uhka on pientä sen rinnalla, ainakin minusta. Omta lapset jo melkein aikuisia, ja kyllä se rankin vaihe oli se eka vuosi. Vaikka oli se ihana ja onnellinenkin vaihe, enkä mistään ketuttamisesta puhuisi, niin wt-ilmaisukin. Oltiin vain NIIN väsyneitä!
En ymmärrä, mikä pyhä lehmä se parisuhde oikein on ja miksi sitä pitäisi vaalia, vaikka kuinka olisi kärsimystä. Olen eronnut pitkästä suhteesta kolme kertaa enkä ole koskaan katunut tai tavoitellut edes uutta suhdetta.
Jos sen miehen kanssa ei voi keskustella ollenkaan ja miehen kanssa on paha olla, voi ero hyvinkin olla oikea ratkaistu. Eivät kaikki naiset ole matalatulioisua, joiden elintaso laskee erotessa. Jos minä eroaisin, elintasoni nousisi melko paljon, koska elätän perheeni. Ei ole tarvetta jäädä huonoon suhteeseen, jota se toinen ihminen ei suostu mitenkään korjaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä myös 1,5kk vauva ja miettinyt eroa. Tosin lapsi on jo kolmas. Ehkä tämä tilanne tästä rauhottuu vielä. On olut vaikeita aikoja aiemminkin, nyt meni paremmin kun raskauduin uudestaan. Odotusaikana seksi loppui ja muutenkin olen pettynyt siihen miten mies kohteli minua raskausaikana. Oletti että käyn kaupassa, teen raskaat lumityöt jne jne viimeisille viikoille asti. Ei antanut nukkua aamuisin, söi jopa ruokani jääkaapista!
Vaikeaa yrittää kaivaa niitä rakkauden tunteita toista kohtaan, kun kohtelu on tuollaista. Ei tippaakaan huomaavaisuutta raskaana olevaa vaimoa kohtaan. Mies ei koskaan ole ollut kovin huomaavainen, mutta nyt tuntui että välinpitämättömyys lähti aivan lapasesta. Katsotaan nyt sitten miten tässä käy. Mies tietoinen ajatuksistani, että eroa mietin viimeistään muutaman vuoden päästä. Nythän hänellä on ruhtinaallisesti aikaa yrittää korjata tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vauva- ja taaperoaika on aivan kauheaa joka tapauksessa. Jos se on kauheaa vielä 2 vuoden jälkeenkin ettekä totu, erotkaa sitten niin tietää ettei se johdu vain alkujärkytyksestä ja mene ohi.
En ole samaa mieltä. Osallistuvan ja hyvän puolison kanssa aika on aivan ihanaa.
Tiedän mistä puhun, koska ensimmäisen kohdalla puoliso osallistui, toisen ei. Ero oli kuin yöllä ja päivällä, toinen aika todella onnellista, toista varjosti jatkuvat pettymyksen tunteet puolisoa kohtaan, se teki koko arjesta kurjaa ja olin yksinäisempi ja väsyneempi kuin koskaan. Olisi ollut helpompi olla kokonaan ilman puolisoa kuin tuntea jatkuvaa pettymystä ja olla vihainen.
Juu, jätä se sika. Se on kuitenkin sanonut jotain, tai ei ole sanonut. On ollut kotona tai ei ole ollut kotona tai ei ole kommentoinut verhojen valintaa, no joka tapauksessa se on sika kyllä kun noin käyttäytyy. Paremmin pärjäät yksin. Veronmaksajat kyllä hoitaa kustannukset.