Lue keskustelun säännöt.
Miestä ärsyttää, kun ei voi määräillä minua?
25.07.2018 |
Minulla on jo toisessa parisuhteessa vähän samanlainen ongelma. Edellinen parisuhteeni päättyi, koska en jaksanut kyseisen miehen tapaa yrittää määräillä minua ja suuttua, jos en suostunut määräiltäväksi. Lopetin siis tuon suhteen tuosta syystä. Nyt tässä nykyisessä parisuhteessa on alkanut ilmetä vähän samaa ongelmaa. Ollaan oltu yhdessä jo kuusi vuotta, naimisissakin kaksi. Ja nyt miehessä on ilmennyt uutena sellainen piirre, että hän pyrkii määräilemään minua ja tekemisiäni ja hermostuu, kun sanon vastaan tai ilmoitan oman eriävän mielipiteeni. Kyse ei siis ole mistään sellaisista määräilyistä, että en saisi mennä jonnekin paikkaan tai tavata joitain ihmisiä tms. vaan pieniä arkisia asioita siitä, että kuinka nopeasti tai hitaasti tai millä tavalla minun pitäisi hoitaa joku juttu (suoriutua kaupasta, meikata, leikata tomaatti tms) tai milloin minun pitäisi olla hiljaa tms. Totean hänelle aina, että teen omalla tavallani, tai että tarvitsen nyt tällä kertaa kaupassa aikaa katsoa jotain juttuja tai en aio olla hiljaa, koska on sanottava tärkeä asia tms. Hän ärsyyntyy ja joskus jopa on suuttunutkin siitä, että ei voi määräillä minua. Mitä ihmettä tämä on? Onko kaikki miehet tällaisia vai onko vika minussa vai missä?
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Onko niin, että kaikki asiat tehdään sinun tavallasi? Annatko missään asiassa periksi tai että tekisit asiat niin, kuin miehesi haluaisi? Kun luin esimerkkejäsi tomaatin tai leivän leikkaamisesta tuli mieleen, että mies ehkä on turhautunut siihen, että teillä ei tehdä mitään asiaa niin kuin hän haluaisi. Siksi hän on alkanut määräillä, että saisi jotain sananvaltaa edes pieniin asioihin.
Minulla on ystävä, joka kaikessa rakastettavuudessaan on erittäin kontrolloiva ja hänen miehensä käyttäytyy joskus noin.
Hyvin usein kysyn mieheltä että miten hän haluaa ja teen (teemme) hänen tavalla. En itse yritä määräillä häntä. Omat asiani hoidan omalla tavallani, niissä en kysy mieheltä (esim. tamponimerkki). Leivän leikkaamisessa minun mielestä leivän voi leikata kummalla tavalla vain, se joka aloittaa limpun ensimmäiseksi niin saa valita (tosin en ole koskaan aloittanut keskustelua leivän leikkaamisesta, asialla ei ole minulle erityisempää väliä, olen itse tottunut tiettyyn tapaan mutta kun mies tekee hänen tavalla niin ei haittaa yhtään enkä sano siitä mitään).
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä teet vaan asioita niin päin mäntyä, että syntyy tarve kertoa miten asiat pitäisi tehdä.
Miten voi käydä kaupassa aivan päin mäntyä? Tai leikata tomaatin aivan päin mäntyä? Jos tarvitsen kaupassa aikaa siihen, että valitsen hyllystä ruokien lisäksi tietyn merkkiset tamponit ja toisesta hyllystä tietyn merkkiset shampoot, niin miksi siitä syntyy miehelle tarve kertoa, että miten kaupassa pitäisi käydä? Jos haluan käyttää tiettyä tamponimerkkiä ja kokoa, koska se sopii minulle, mutta joskus kestää minuutin löytää se hyllystä, niin miksi se synnyttää miehessä tarpeen määräillä, että pitää suoriutua kaupasta nopeammin? Ap.
Sinussa taitaa olla ap hieman samoja piirteitä kun minun sisaressani on. Hän on jo aika vanha ja ei ole asunut enää vuosikymmeniin Suomessa, mutta samat piirteet hänessä oli jo nuorena. Vanhemmiten ne piirteet kuitenkin on vuosien mittaan vain vahventuneet.
Sisko on perusluonteeltaan hyvin harkitseva, aina varovainen, arkakin ja ei halua aiheuttaa kenellekään harma tai millekään vahinkoa. Ja opittuaan jonunnasan keran tekemään jollakin tavalla, hänen päätään on todella vaikeaa saada kääntymään ja edes kokeilemaan millään muulla tavalla vaikka sen voisi helposti osoittaa, että se tapa on helpompi, nopeampi tai vaikka turvallisempi.
Edellisistä seuraa kuitenkin se, että hän on hidas tekemään päätöksiä ja joskus rasittavuuteen asti epävarma päätöksenteko ärsyttää muita kun häneltä ottaa aikansa päättää mitä hän haluaa ottaa tai tehdä asialle. Pahuuttaan hän ei ole hidas eikä hidastele, mutta hän kokee olonsa epämukavaksi jos ei ole sinut päätöksensä kanssa ja saanut harkita asiaa tarpeeksi.
Kiirehtiminen, jopa vain sen aistiminen että hänen odotetaan päättävän nopeammin ärsyttää häntä ja saa hänet usein vieläkin varovaisemmaksi ja joskus jopa täysin lukkoon, niin että mitään päätöstä ei synny. Joidenkin asioden päättämättömyys on kestänyt jopa vuosia.
En nyt oleta, että sinä ap olet samanlainen kaikin osin, mutta ymmärrän myös että jo osa edellä mainituista saa jotkut ensin pitkästymäån, sitten yrittämään kiirehtiä antamalla ohjeita ja viimein kokeilemaan käskyttämistäkin. No siskon tapauksessa lähipiiri on vuosikymmenten mittaan oppinut, että se ei hyödytä vaan yleensä vain pahentaa tilannetta.
Sisko on kaikin puolin muuten todella rakastettava ihminen ja ollut upea äiti lapsilleen kaikki nämä ajat. Joskus vain asialle naureskellaan ja todetaan, että xxxx vietti 4h kangaskaupassa kaupassa valiten kankaita joita hän halusi ostaa, myyjä parat :) Joskus toisten taas on manattu kun joku määrä-ajan voimassa oleva tilaisuus ostaa, myydä, tilata jäi käyttämättä koska hän ei osannut päättää ennen kun se loppui tai muuten määrä-aika umpeutui.
Tietämättä miten tomaatia leikkaat,niin on vakea sanoa onko siinä mitään ongelmaa, mutta jos leikkaat käsissäsi vetäen veitsellä itseesi päin tai että muuten on vaara että leikkaat vahingossa itseäsi niin kannattaisi harkita vaihtoehtoisia tapoja. Sellaisen ehdottaja ei välttämättä tarkoita kuin vain vain parasta sinulle.
Näen itse lähes päivittäin lounaalla kun moni mies ja nainen leikkaa leipää todella vaarallisen näköisesti ja on vain ajan kysymys kun pienen hetkellisen ajatuksen herpaantumisen vuoksi veitsi osuu sormeen tai muuhun käteen.
Olen pidättäytynyt neuvomasta aikuisia moni kokisi sen epämielyttävänä vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi, mutta satunnaisesti muutaman nuoren tapauksessa olen kohteliaasti maininnut, että ole varovainen veitsen kanssa ja älä leikkaa itseäsi kohden -- olet ehjänä parempi työntekijä :)
Oli miten oli ap:n kanssa, niin kyllä mikä tahansa asia (riitaa aiheuttava tms.) joka toistuu usein itsellä muiden kanssa on hyvä syy myös itsetutkiskeluun ja sitähän tämä sinun avaukseksi jo on.
En usko, että olen kuin siskosi. Olen nopea päättämään asioita. Ehkä miestä sitten ärsyttää kaupassa vain se, että minun pitää saada niitä haluamiani tampaxeja eikä hän ymmärrä miksi pirkkatamponit ei kelpaa kun ne löytyy heti ja tampaxia pitää etsiä minuutti. Siis näin esimerkkinä. Ja jos alan selostamaan, että miksi pitää olla se tampax kun mies on ensin määrännyt että "nyt otat nuo pirkat ja lähdetään äkkiä täältä pois", niin miehen hermostuminen on taattu.
Se tomaatin leikkaaminen ei ole mikään sellainen, että leikkaisi käteen. Vaan esimerkiksi jos halua leikata leipää tietyllä tavalla ja mies tietyllä tavalla (siten, että se jäljelle jäävä limppu jää tietyn muotoiseksi) niin minun tapani leikata ei käy vaan mies (ja ex-mies) pyrkivät heti määräämään, että se heidän tapa on ainoa jolla leipää saa leikata. On varmaan aika tavallista, että ihminen haluaa vaikka limpun jäävän sen muotoiseksi kuin itse tykkää ja sitten huomauttaa vaimolle tai miehelle asiasta, mutta minun tapauksessa ikävää on se, että jos sanon, että tykkään tehdä tämän omalla tavallani, niin siihen saan kommentin että "älä väitä minulle vastaan". Ap.
Ap.
Nyt vaan herää kysymys? Saako miehesi päättää mistään? Vaaditko miehesi leikkaamaan leivän sinun tavalla? Sehän on juuri se parisuhde, pienet asiat alkavat ärsyttämään jos toinen aina leikkaa leivän vinoon, tai asettaa vessapaperirullan väärinpäin tai jättää sukat lattialle. Minun äiti kerran sanoi minulle, parisuhteessa tulee olla joustoa molemmin puolin. Ja, kun sinua ärsyttää niin muista, että myöskin sitä toista voi ärsyttää. Esimerkiksi tuo kaupan käynti, siinä voit vaatia, että saat etsiä itsellesi sopivan merkin. Mutta leivän leikkaamisessa, onko se todella riidan arvoinen? Jos toisella on hyvä pointti, miksi ei voi tehdä niin kuin hän haluaa? Jos toinen roikottaa vessapaperirullan väärin, vaihda se oikein päin ja anna olla. Ota ne riidat joka ovat ihan aiheellisiä, ei kaikista asoista kannata riidellä ja osoittaa mieltä.
En jaksaisi ottaa pulttia joka pikkuasiasta, mitä väliä jollain tomaatin pilkkomisella tai kuka siitä päättää? Sano pikkuasioihin joo joo, ja vähän sinnepäin teet ja kun mies poistuu tai olet yksin teet kuten ennenkin. Annat siis vähän löysiä miehelle. Jos olet tosi jyrkkä ja kliinisen asiallinen niin ihan voi ihminen ärtyä siitäkin, kun "teet kaiken oikein" ja mitään "ei voi ehdottaa". Eikä tarvitse olla parisuhteestakaan kyse. Ihmiset yleensä tykkää kun vähän joustaa, ne joustaa sitten takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä noita miehiä yhdistää 100% varmuudella on sinä eli todennäköisesti sinusta löytyy myös jotain mikä aiheuttaa tämän.
Tai sitten vaan erittäin huono tuuri mutta veikkaan kyllä ensimmäistä vaihtoehtoa.
Ei, en usko huonoon tuuriin. Itse olen se yhdistävä tekijä. Voi myös olla, että valitsen itse tietynlaisia miehiä. Molemmat nämä miehet ovat työkseen johtavassa asemassa, eli ehkä tykkäävät määräillä? Ap.
Toi johtoasema kyllä selittää jonkinverran.
Yleensä se on kyllä päinvastoin. Jos töissä on komennettavana, haluaa pomottaa sitten vapaalla. Ja jos on töissä pomona, voi nauttia "alistamisesta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä teet vaan asioita niin päin mäntyä, että syntyy tarve kertoa miten asiat pitäisi tehdä.
Miten voi käydä kaupassa aivan päin mäntyä? Tai leikata tomaatin aivan päin mäntyä? Jos tarvitsen kaupassa aikaa siihen, että valitsen hyllystä ruokien lisäksi tietyn merkkiset tamponit ja toisesta hyllystä tietyn merkkiset shampoot, niin miksi siitä syntyy miehelle tarve kertoa, että miten kaupassa pitäisi käydä? Jos haluan käyttää tiettyä tamponimerkkiä ja kokoa, koska se sopii minulle, mutta joskus kestää minuutin löytää se hyllystä, niin miksi se synnyttää miehessä tarpeen määräillä, että pitää suoriutua kaupasta nopeammin? Ap.
Sinussa taitaa olla ap hieman samoja piirteitä kun minun sisaressani on. Hän on jo aika vanha ja ei ole asunut enää vuosikymmeniin Suomessa, mutta samat piirteet hänessä oli jo nuorena. Vanhemmiten ne piirteet kuitenkin on vuosien mittaan vain vahventuneet.
Sisko on perusluonteeltaan hyvin harkitseva, aina varovainen, arkakin ja ei halua aiheuttaa kenellekään harma tai millekään vahinkoa. Ja opittuaan jonunnasan keran tekemään jollakin tavalla, hänen päätään on todella vaikeaa saada kääntymään ja edes kokeilemaan millään muulla tavalla vaikka sen voisi helposti osoittaa, että se tapa on helpompi, nopeampi tai vaikka turvallisempi.
Edellisistä seuraa kuitenkin se, että hän on hidas tekemään päätöksiä ja joskus rasittavuuteen asti epävarma päätöksenteko ärsyttää muita kun häneltä ottaa aikansa päättää mitä hän haluaa ottaa tai tehdä asialle. Pahuuttaan hän ei ole hidas eikä hidastele, mutta hän kokee olonsa epämukavaksi jos ei ole sinut päätöksensä kanssa ja saanut harkita asiaa tarpeeksi.
Kiirehtiminen, jopa vain sen aistiminen että hänen odotetaan päättävän nopeammin ärsyttää häntä ja saa hänet usein vieläkin varovaisemmaksi ja joskus jopa täysin lukkoon, niin että mitään päätöstä ei synny. Joidenkin asioden päättämättömyys on kestänyt jopa vuosia.
En nyt oleta, että sinä ap olet samanlainen kaikin osin, mutta ymmärrän myös että jo osa edellä mainituista saa jotkut ensin pitkästymäån, sitten yrittämään kiirehtiä antamalla ohjeita ja viimein kokeilemaan käskyttämistäkin. No siskon tapauksessa lähipiiri on vuosikymmenten mittaan oppinut, että se ei hyödytä vaan yleensä vain pahentaa tilannetta.
Sisko on kaikin puolin muuten todella rakastettava ihminen ja ollut upea äiti lapsilleen kaikki nämä ajat. Joskus vain asialle naureskellaan ja todetaan, että xxxx vietti 4h kangaskaupassa kaupassa valiten kankaita joita hän halusi ostaa, myyjä parat :) Joskus toisten taas on manattu kun joku määrä-ajan voimassa oleva tilaisuus ostaa, myydä, tilata jäi käyttämättä koska hän ei osannut päättää ennen kun se loppui tai muuten määrä-aika umpeutui.
Tietämättä miten tomaatia leikkaat,niin on vakea sanoa onko siinä mitään ongelmaa, mutta jos leikkaat käsissäsi vetäen veitsellä itseesi päin tai että muuten on vaara että leikkaat vahingossa itseäsi niin kannattaisi harkita vaihtoehtoisia tapoja. Sellaisen ehdottaja ei välttämättä tarkoita kuin vain vain parasta sinulle.
Näen itse lähes päivittäin lounaalla kun moni mies ja nainen leikkaa leipää todella vaarallisen näköisesti ja on vain ajan kysymys kun pienen hetkellisen ajatuksen herpaantumisen vuoksi veitsi osuu sormeen tai muuhun käteen.
Olen pidättäytynyt neuvomasta aikuisia moni kokisi sen epämielyttävänä vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi, mutta satunnaisesti muutaman nuoren tapauksessa olen kohteliaasti maininnut, että ole varovainen veitsen kanssa ja älä leikkaa itseäsi kohden -- olet ehjänä parempi työntekijä :)
Oli miten oli ap:n kanssa, niin kyllä mikä tahansa asia (riitaa aiheuttava tms.) joka toistuu usein itsellä muiden kanssa on hyvä syy myös itsetutkiskeluun ja sitähän tämä sinun avaukseksi jo on.
En usko, että olen kuin siskosi. Olen nopea päättämään asioita. Ehkä miestä sitten ärsyttää kaupassa vain se, että minun pitää saada niitä haluamiani tampaxeja eikä hän ymmärrä miksi pirkkatamponit ei kelpaa kun ne löytyy heti ja tampaxia pitää etsiä minuutti. Siis näin esimerkkinä. Ja jos alan selostamaan, että miksi pitää olla se tampax kun mies on ensin määrännyt että "nyt otat nuo pirkat ja lähdetään äkkiä täältä pois", niin miehen hermostuminen on taattu.
Se tomaatin leikkaaminen ei ole mikään sellainen, että leikkaisi käteen. Vaan esimerkiksi jos halua leikata leipää tietyllä tavalla ja mies tietyllä tavalla (siten, että se jäljelle jäävä limppu jää tietyn muotoiseksi) niin minun tapani leikata ei käy vaan mies (ja ex-mies) pyrkivät heti määräämään, että se heidän tapa on ainoa jolla leipää saa leikata. On varmaan aika tavallista, että ihminen haluaa vaikka limpun jäävän sen muotoiseksi kuin itse tykkää ja sitten huomauttaa vaimolle tai miehelle asiasta, mutta minun tapauksessa ikävää on se, että jos sanon, että tykkään tehdä tämän omalla tavallani, niin siihen saan kommentin että "älä väitä minulle vastaan". Ap.
Ap.
Nyt vaan herää kysymys? Saako miehesi päättää mistään? Vaaditko miehesi leikkaamaan leivän sinun tavalla? Sehän on juuri se parisuhde, pienet asiat alkavat ärsyttämään jos toinen aina leikkaa leivän vinoon, tai asettaa vessapaperirullan väärinpäin tai jättää sukat lattialle. Minun äiti kerran sanoi minulle, parisuhteessa tulee olla joustoa molemmin puolin. Ja, kun sinua ärsyttää niin muista, että myöskin sitä toista voi ärsyttää. Esimerkiksi tuo kaupan käynti, siinä voit vaatia, että saat etsiä itsellesi sopivan merkin. Mutta leivän leikkaamisessa, onko se todella riidan arvoinen? Jos toisella on hyvä pointti, miksi ei voi tehdä niin kuin hän haluaa? Jos toinen roikottaa vessapaperirullan väärin, vaihda se oikein päin ja anna olla. Ota ne riidat joka ovat ihan aiheellisiä, ei kaikista asoista kannata riidellä ja osoittaa mieltä.
Vastasin tähän jo edellisessä kommentissani. Leivän saa leikata miten haluaa, enkä sano asiasta mitään. Samaten mies saa leikata tomaatin miten haluaa vaikka se olisi erilailla kuin itse leikkaan :D . Ja saa laittaa vessapaperirullan miten haluaa, en käy sitä kääntämässä enkä kommentoimassa. En minä tuollaisista arjen asioista sano yleensä miehelle mitään, hän sanoo minulle useinkin. Riita tulee vasta kun sanon, että molempien tavat on hyviä ja sopiiko, että molemmat saa tehdä sillä tavalla kuin tykkää. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi ottaa pulttia joka pikkuasiasta, mitä väliä jollain tomaatin pilkkomisella tai kuka siitä päättää? Sano pikkuasioihin joo joo, ja vähän sinnepäin teet ja kun mies poistuu tai olet yksin teet kuten ennenkin. Annat siis vähän löysiä miehelle. Jos olet tosi jyrkkä ja kliinisen asiallinen niin ihan voi ihminen ärtyä siitäkin, kun "teet kaiken oikein" ja mitään "ei voi ehdottaa". Eikä tarvitse olla parisuhteestakaan kyse. Ihmiset yleensä tykkää kun vähän joustaa, ne joustaa sitten takaisin.
En ymmärrä miksi joku (nykyinen ja eksä) haluaa puuttua tapaani leikata tomaattia tai ajaa autoa tai käydä kaupassa tai kävellä portaita tai tykätä vihreästä vai punaisesta matosta. Olen jo 42-vuotias, ja minulla on joku tapa leikata leipä tai joku mielipide kauniin maton väristä. Miksi siihen pitää puuttua käskemällä minua muuttamaan tapaani tai mielipidettäni? Miksi se miestä edes kiinnostaa? Antaisi olla tuollaisen pikkuasian. Ja sitten kun sanon, että "minun mielestä nyt se punainen matto vaan on kauniimpi kuin vihreä" (tilanteessa jossa keskustellaan matoista yleisesti eikä olla siis ostamassa omaan kotiin mattoa) niin tulee vastaukseksi, että "älä väitä vastaan". Olen itse enemmän suurten linjojen ihminen enkä jaksaisi tuollaisia pikkuasioita. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, tuo kaupassa käynti voi olla ärsyttävää jos toinen seisoo ja etsii ja etsii ja ei löydä. Tai jos tomaatin leikkuu on liian isoja paloja jne. Se ei välttämättä ole määräilemistä, toinen vaan ärsyyntyy ja toki sekin on ärsyttävää välillä. Entäs sinä, etkö sinä ikinä hermostu kotona? Miten sinä silloin ilmaiset asiat? Oletko diplomaattinen?
Tuo, jos toinen pyytää hiljaisuutta ja sinä et kunnioita sitä, on minunkin mielestä tyhmää. Jos toinen on väsynyt, niin voi jopa olla aiheellista saada olla hetken hiljaa. Jos joku silloin tulee minulle keskustelmaan, niin minäkin voin vahingossa sanoa pahasti.
Oikea määräily on, sitten ihan toinen asia, jos sinua estetään tapaamaan kavereita, tai käsketään pukeutumaan tietyllä tyylillä.
Minun mielestä, teillä nyt vaan sattuu olemaan kommunikaatio ongelmia, ja niistä teidän tulisi keskustella. Jokaisessa avioliitossa joutuu tekemään kompromissejä.
Voihan se olla ärsyttävää, että etsin jotain tamponipakettia kaupasta minuutin. Mutta pakkoko siitä on sanoa? Eikö voisi vain hetken rauhassa odottaa, ja hyväksyä, että joskus toisella on tarve etsiä jotain asiaa hetki, ja joskus itsellä on tarve etsiä ja silloin se toinen joutuu vuorostaan odottamaan minuutin.
En itse juurikaan kotona hermostu enkä ärsyynny enkä huomauttele. Harvoin suutun, olen aika rauhallinen ihminen eikä minua haittaa vaikkapa miehen kalsarit pitkin lattioita tai "väärin puristettu hammastahna".
Sellaista mitä kutsut oikeaksi määräilyksi, ei ole koskaan yhdessäkään parisuhteessani ollut, eikä siis nykyisessäkään. Ei minua ole koskaan yritettyä kieltää tapaamasta kavereita tai pukeutumaan tietyllä tavalla tms.
Ap.
Tottakai voi odottaa, mutta jos tuommoisia ongelmia on, niin kaupassa ei tarvitse käydä samaan aikaan. Esimerkiksi, koska mies ei tykkää käydä kaupassa, ja minulla kestää niin ollaan tehty sopimus, hän käy kaupassa kauppalistan kanssa. Saa hoitaa sen omalla tavalla ja sitten kun minä käyn kaupassa niin hoidan sen omalla tavalla. Ei kaikkea tarvita tehdä samaan aikaan ja yhdessä. Ja, ilmeisesti hermostut ja vaadit, koska sinua on käsketty olemaan hiljaa. Tosin sekään ei ole kiva kuulla ja siksi sitä koetaan määräilyksi. En sano, että miehesi on oikeassa, vaan yritän keksiä ratkaisua miten hoitaa ongelman ilman suurempia riioja.
Se kauppa oli vain yksi esimerkki. Yhtä hyvin tapani ajaa autoa saa aikaa määräilyä (joko ajan liian hitaasti tai liian nopeasti tai milloin mitäkin), tapani kiivetä portaita (joko kiipeän liian hitaasti tai joko olen tiellä tai pidän laukkua väärässä kädessä kun laukku toisessa kädessä pääsisi nopeammin tms). Ei kaikkea tarvitsekaan tehdä yhdessä, mutta jos ei voi käydä kaupassa yhdessä, ei voi olla autossa yhdessä niin että minä ajan,ei voi tehdä salaattia yhdessä jne jne niin ei jää jäljelle paljoa asioita, joita voisi tehdä yhdessä. Ap.
Jos asioita on paljon, niin sitten pitää keskustella. Ennen kun aloitat keskustelun, niin tee lista niistä asioista jotta sinua ärsyttää. Sitten mietit tarkkaan, olisikohan sinussa jotain asioita jota oikeasti voi ärsyttää miestäsi. Koska parisuhteessa on kaksi ihmistä, ja kukaan meistä ei ole täydellinen. Mieti tarkkaa, onko se määräilyä vai onko se neuvomista? Miten reagoit kun pomo tulee sinua neuvomaan tai kaveri, entäs miten suhtaudut neuvoihin yleensä. Miehesi voi myös miettiä listan jälkeen, miksi tietyt asiat hänta ärsyttää ja löytää niihin ratkaisuja.
En usko, että miehesi tarkoittaa määräilyksi vaan hänkään ei osaa ilmaista neuvot diplomaattisesti. Mutta keskustelu auki, mutta muista että, hyvä keskustelu vaatii myös hyvän kuuntelijan ja suuren halun ymmärtää toista. Se ei tarkoita, että kukaan määräilee vaan kun oikein kuuntelee voi saada hyvän kompromissin aikaiseksi.
Jos sinulle sanotaan, kun esität oman mielipiteesi tai halusi hoitaa asia omalla tavallasi, että "älä väitä minulle vastaan", niin eikö se määräilyä ole? Ap.
Kyllä voisin tuosta suuttua, mutta se riippuu missä tilanteessa. Kuulostaa semmoiselta, hermostumiselta jota voisin lapselleni sanoa. Esimerkiksi jos toinen on jo pyytänyt monta kertaa, että asia tehtäisiin näin ja toinen silti leikkaa leivän vinoon, niin että viimeinen pala on aina ihan solmussa, niin joo tuossa tilanteessa voisin ärsyntyy. Siksi se keskustelu tulisi käydä ajan kanssa, ei silloin kun toinen on jo sen sanonut. Eli pitää antaa tilanteen rauhoittua ja sitten voidaan rauhallisesti keskustella asiasta. Sitten voitte löytää yhteisen sävelmän ja ottamaan huomioon molempien mielipiteet. Ja, joo miehesi voi myös oppia uutta sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, tuo kaupassa käynti voi olla ärsyttävää jos toinen seisoo ja etsii ja etsii ja ei löydä. Tai jos tomaatin leikkuu on liian isoja paloja jne. Se ei välttämättä ole määräilemistä, toinen vaan ärsyyntyy ja toki sekin on ärsyttävää välillä. Entäs sinä, etkö sinä ikinä hermostu kotona? Miten sinä silloin ilmaiset asiat? Oletko diplomaattinen?
Tuo, jos toinen pyytää hiljaisuutta ja sinä et kunnioita sitä, on minunkin mielestä tyhmää. Jos toinen on väsynyt, niin voi jopa olla aiheellista saada olla hetken hiljaa. Jos joku silloin tulee minulle keskustelmaan, niin minäkin voin vahingossa sanoa pahasti.
Oikea määräily on, sitten ihan toinen asia, jos sinua estetään tapaamaan kavereita, tai käsketään pukeutumaan tietyllä tyylillä.
Minun mielestä, teillä nyt vaan sattuu olemaan kommunikaatio ongelmia, ja niistä teidän tulisi keskustella. Jokaisessa avioliitossa joutuu tekemään kompromissejä.
Voihan se olla ärsyttävää, että etsin jotain tamponipakettia kaupasta minuutin. Mutta pakkoko siitä on sanoa? Eikö voisi vain hetken rauhassa odottaa, ja hyväksyä, että joskus toisella on tarve etsiä jotain asiaa hetki, ja joskus itsellä on tarve etsiä ja silloin se toinen joutuu vuorostaan odottamaan minuutin.
En itse juurikaan kotona hermostu enkä ärsyynny enkä huomauttele. Harvoin suutun, olen aika rauhallinen ihminen eikä minua haittaa vaikkapa miehen kalsarit pitkin lattioita tai "väärin puristettu hammastahna".
Sellaista mitä kutsut oikeaksi määräilyksi, ei ole koskaan yhdessäkään parisuhteessani ollut, eikä siis nykyisessäkään. Ei minua ole koskaan yritettyä kieltää tapaamasta kavereita tai pukeutumaan tietyllä tavalla tms.
Ap.
Tottakai voi odottaa, mutta jos tuommoisia ongelmia on, niin kaupassa ei tarvitse käydä samaan aikaan. Esimerkiksi, koska mies ei tykkää käydä kaupassa, ja minulla kestää niin ollaan tehty sopimus, hän käy kaupassa kauppalistan kanssa. Saa hoitaa sen omalla tavalla ja sitten kun minä käyn kaupassa niin hoidan sen omalla tavalla. Ei kaikkea tarvita tehdä samaan aikaan ja yhdessä. Ja, ilmeisesti hermostut ja vaadit, koska sinua on käsketty olemaan hiljaa. Tosin sekään ei ole kiva kuulla ja siksi sitä koetaan määräilyksi. En sano, että miehesi on oikeassa, vaan yritän keksiä ratkaisua miten hoitaa ongelman ilman suurempia riioja.
Se kauppa oli vain yksi esimerkki. Yhtä hyvin tapani ajaa autoa saa aikaa määräilyä (joko ajan liian hitaasti tai liian nopeasti tai milloin mitäkin), tapani kiivetä portaita (joko kiipeän liian hitaasti tai joko olen tiellä tai pidän laukkua väärässä kädessä kun laukku toisessa kädessä pääsisi nopeammin tms). Ei kaikkea tarvitsekaan tehdä yhdessä, mutta jos ei voi käydä kaupassa yhdessä, ei voi olla autossa yhdessä niin että minä ajan,ei voi tehdä salaattia yhdessä jne jne niin ei jää jäljelle paljoa asioita, joita voisi tehdä yhdessä. Ap.
Jos asioita on paljon, niin sitten pitää keskustella. Ennen kun aloitat keskustelun, niin tee lista niistä asioista jotta sinua ärsyttää. Sitten mietit tarkkaan, olisikohan sinussa jotain asioita jota oikeasti voi ärsyttää miestäsi. Koska parisuhteessa on kaksi ihmistä, ja kukaan meistä ei ole täydellinen. Mieti tarkkaa, onko se määräilyä vai onko se neuvomista? Miten reagoit kun pomo tulee sinua neuvomaan tai kaveri, entäs miten suhtaudut neuvoihin yleensä. Miehesi voi myös miettiä listan jälkeen, miksi tietyt asiat hänta ärsyttää ja löytää niihin ratkaisuja.
En usko, että miehesi tarkoittaa määräilyksi vaan hänkään ei osaa ilmaista neuvot diplomaattisesti. Mutta keskustelu auki, mutta muista että, hyvä keskustelu vaatii myös hyvän kuuntelijan ja suuren halun ymmärtää toista. Se ei tarkoita, että kukaan määräilee vaan kun oikein kuuntelee voi saada hyvän kompromissin aikaiseksi.
Jos sinulle sanotaan, kun esität oman mielipiteesi tai halusi hoitaa asia omalla tavallasi, että "älä väitä minulle vastaan", niin eikö se määräilyä ole? Ap.
Kyllä voisin tuosta suuttua, mutta se riippuu missä tilanteessa. Kuulostaa semmoiselta, hermostumiselta jota voisin lapselleni sanoa. Esimerkiksi jos toinen on jo pyytänyt monta kertaa, että asia tehtäisiin näin ja toinen silti leikkaa leivän vinoon, niin että viimeinen pala on aina ihan solmussa, niin joo tuossa tilanteessa voisin ärsyntyy. Siksi se keskustelu tulisi käydä ajan kanssa, ei silloin kun toinen on jo sen sanonut. Eli pitää antaa tilanteen rauhoittua ja sitten voidaan rauhallisesti keskustella asiasta. Sitten voitte löytää yhteisen sävelmän ja ottamaan huomioon molempien mielipiteet. Ja, joo miehesi voi myös oppia uutta sinusta.
Noniin, eli voisit lapsellesi sanoa noin. Ja moni sanookin lapselleen noin. Mitä se kertoo siitä, miten mieheni ja eksäni minulle puhuu? Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi ottaa pulttia joka pikkuasiasta, mitä väliä jollain tomaatin pilkkomisella tai kuka siitä päättää? Sano pikkuasioihin joo joo, ja vähän sinnepäin teet ja kun mies poistuu tai olet yksin teet kuten ennenkin. Annat siis vähän löysiä miehelle. Jos olet tosi jyrkkä ja kliinisen asiallinen niin ihan voi ihminen ärtyä siitäkin, kun "teet kaiken oikein" ja mitään "ei voi ehdottaa". Eikä tarvitse olla parisuhteestakaan kyse. Ihmiset yleensä tykkää kun vähän joustaa, ne joustaa sitten takaisin.
En ymmärrä miksi joku (nykyinen ja eksä) haluaa puuttua tapaani leikata tomaattia tai ajaa autoa tai käydä kaupassa tai kävellä portaita tai tykätä vihreästä vai punaisesta matosta. Olen jo 42-vuotias, ja minulla on joku tapa leikata leipä tai joku mielipide kauniin maton väristä. Miksi siihen pitää puuttua käskemällä minua muuttamaan tapaani tai mielipidettäni? Miksi se miestä edes kiinnostaa? Antaisi olla tuollaisen pikkuasian. Ja sitten kun sanon, että "minun mielestä nyt se punainen matto vaan on kauniimpi kuin vihreä" (tilanteessa jossa keskustellaan matoista yleisesti eikä olla siis ostamassa omaan kotiin mattoa) niin tulee vastaukseksi, että "älä väitä vastaan". Olen itse enemmän suurten linjojen ihminen enkä jaksaisi tuollaisia pikkuasioita. Ap.
Sitten voi olla, että parisuhde ei ole sinua varten. Koska parisuhteessa vaaditaan joustoa molemmin puolin. Tai sitten miehesi ei ole oikea sinua varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, tuo kaupassa käynti voi olla ärsyttävää jos toinen seisoo ja etsii ja etsii ja ei löydä. Tai jos tomaatin leikkuu on liian isoja paloja jne. Se ei välttämättä ole määräilemistä, toinen vaan ärsyyntyy ja toki sekin on ärsyttävää välillä. Entäs sinä, etkö sinä ikinä hermostu kotona? Miten sinä silloin ilmaiset asiat? Oletko diplomaattinen?
Tuo, jos toinen pyytää hiljaisuutta ja sinä et kunnioita sitä, on minunkin mielestä tyhmää. Jos toinen on väsynyt, niin voi jopa olla aiheellista saada olla hetken hiljaa. Jos joku silloin tulee minulle keskustelmaan, niin minäkin voin vahingossa sanoa pahasti.
Oikea määräily on, sitten ihan toinen asia, jos sinua estetään tapaamaan kavereita, tai käsketään pukeutumaan tietyllä tyylillä.
Minun mielestä, teillä nyt vaan sattuu olemaan kommunikaatio ongelmia, ja niistä teidän tulisi keskustella. Jokaisessa avioliitossa joutuu tekemään kompromissejä.
Voihan se olla ärsyttävää, että etsin jotain tamponipakettia kaupasta minuutin. Mutta pakkoko siitä on sanoa? Eikö voisi vain hetken rauhassa odottaa, ja hyväksyä, että joskus toisella on tarve etsiä jotain asiaa hetki, ja joskus itsellä on tarve etsiä ja silloin se toinen joutuu vuorostaan odottamaan minuutin.
En itse juurikaan kotona hermostu enkä ärsyynny enkä huomauttele. Harvoin suutun, olen aika rauhallinen ihminen eikä minua haittaa vaikkapa miehen kalsarit pitkin lattioita tai "väärin puristettu hammastahna".
Sellaista mitä kutsut oikeaksi määräilyksi, ei ole koskaan yhdessäkään parisuhteessani ollut, eikä siis nykyisessäkään. Ei minua ole koskaan yritettyä kieltää tapaamasta kavereita tai pukeutumaan tietyllä tavalla tms.
Ap.
Tottakai voi odottaa, mutta jos tuommoisia ongelmia on, niin kaupassa ei tarvitse käydä samaan aikaan. Esimerkiksi, koska mies ei tykkää käydä kaupassa, ja minulla kestää niin ollaan tehty sopimus, hän käy kaupassa kauppalistan kanssa. Saa hoitaa sen omalla tavalla ja sitten kun minä käyn kaupassa niin hoidan sen omalla tavalla. Ei kaikkea tarvita tehdä samaan aikaan ja yhdessä. Ja, ilmeisesti hermostut ja vaadit, koska sinua on käsketty olemaan hiljaa. Tosin sekään ei ole kiva kuulla ja siksi sitä koetaan määräilyksi. En sano, että miehesi on oikeassa, vaan yritän keksiä ratkaisua miten hoitaa ongelman ilman suurempia riioja.
Se kauppa oli vain yksi esimerkki. Yhtä hyvin tapani ajaa autoa saa aikaa määräilyä (joko ajan liian hitaasti tai liian nopeasti tai milloin mitäkin), tapani kiivetä portaita (joko kiipeän liian hitaasti tai joko olen tiellä tai pidän laukkua väärässä kädessä kun laukku toisessa kädessä pääsisi nopeammin tms). Ei kaikkea tarvitsekaan tehdä yhdessä, mutta jos ei voi käydä kaupassa yhdessä, ei voi olla autossa yhdessä niin että minä ajan,ei voi tehdä salaattia yhdessä jne jne niin ei jää jäljelle paljoa asioita, joita voisi tehdä yhdessä. Ap.
Jos asioita on paljon, niin sitten pitää keskustella. Ennen kun aloitat keskustelun, niin tee lista niistä asioista jotta sinua ärsyttää. Sitten mietit tarkkaan, olisikohan sinussa jotain asioita jota oikeasti voi ärsyttää miestäsi. Koska parisuhteessa on kaksi ihmistä, ja kukaan meistä ei ole täydellinen. Mieti tarkkaa, onko se määräilyä vai onko se neuvomista? Miten reagoit kun pomo tulee sinua neuvomaan tai kaveri, entäs miten suhtaudut neuvoihin yleensä. Miehesi voi myös miettiä listan jälkeen, miksi tietyt asiat hänta ärsyttää ja löytää niihin ratkaisuja.
En usko, että miehesi tarkoittaa määräilyksi vaan hänkään ei osaa ilmaista neuvot diplomaattisesti. Mutta keskustelu auki, mutta muista että, hyvä keskustelu vaatii myös hyvän kuuntelijan ja suuren halun ymmärtää toista. Se ei tarkoita, että kukaan määräilee vaan kun oikein kuuntelee voi saada hyvän kompromissin aikaiseksi.
Jos sinulle sanotaan, kun esität oman mielipiteesi tai halusi hoitaa asia omalla tavallasi, että "älä väitä minulle vastaan", niin eikö se määräilyä ole? Ap.
Kyllä voisin tuosta suuttua, mutta se riippuu missä tilanteessa. Kuulostaa semmoiselta, hermostumiselta jota voisin lapselleni sanoa. Esimerkiksi jos toinen on jo pyytänyt monta kertaa, että asia tehtäisiin näin ja toinen silti leikkaa leivän vinoon, niin että viimeinen pala on aina ihan solmussa, niin joo tuossa tilanteessa voisin ärsyntyy. Siksi se keskustelu tulisi käydä ajan kanssa, ei silloin kun toinen on jo sen sanonut. Eli pitää antaa tilanteen rauhoittua ja sitten voidaan rauhallisesti keskustella asiasta. Sitten voitte löytää yhteisen sävelmän ja ottamaan huomioon molempien mielipiteet. Ja, joo miehesi voi myös oppia uutta sinusta.
Noniin, eli voisit lapsellesi sanoa noin. Ja moni sanookin lapselleen noin. Mitä se kertoo siitä, miten mieheni ja eksäni minulle puhuu? Ap.
Se, että joku on täydellisesti hermostunut siihen toimintaan. Ja, kun sinua seuraa, niin sinä et varmaan ole ihan helpommasta päästä, koska sinä et missään vaiheessa myönnä, että sinussakin voi olla jotain vikaa. Vaikutat pieneltä lapselta joka haluaa määrätä, ja sinua ei saa neuvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, tuo kaupassa käynti voi olla ärsyttävää jos toinen seisoo ja etsii ja etsii ja ei löydä. Tai jos tomaatin leikkuu on liian isoja paloja jne. Se ei välttämättä ole määräilemistä, toinen vaan ärsyyntyy ja toki sekin on ärsyttävää välillä. Entäs sinä, etkö sinä ikinä hermostu kotona? Miten sinä silloin ilmaiset asiat? Oletko diplomaattinen?
Tuo, jos toinen pyytää hiljaisuutta ja sinä et kunnioita sitä, on minunkin mielestä tyhmää. Jos toinen on väsynyt, niin voi jopa olla aiheellista saada olla hetken hiljaa. Jos joku silloin tulee minulle keskustelmaan, niin minäkin voin vahingossa sanoa pahasti.
Oikea määräily on, sitten ihan toinen asia, jos sinua estetään tapaamaan kavereita, tai käsketään pukeutumaan tietyllä tyylillä.
Minun mielestä, teillä nyt vaan sattuu olemaan kommunikaatio ongelmia, ja niistä teidän tulisi keskustella. Jokaisessa avioliitossa joutuu tekemään kompromissejä.
Voihan se olla ärsyttävää, että etsin jotain tamponipakettia kaupasta minuutin. Mutta pakkoko siitä on sanoa? Eikö voisi vain hetken rauhassa odottaa, ja hyväksyä, että joskus toisella on tarve etsiä jotain asiaa hetki, ja joskus itsellä on tarve etsiä ja silloin se toinen joutuu vuorostaan odottamaan minuutin.
En itse juurikaan kotona hermostu enkä ärsyynny enkä huomauttele. Harvoin suutun, olen aika rauhallinen ihminen eikä minua haittaa vaikkapa miehen kalsarit pitkin lattioita tai "väärin puristettu hammastahna".
Sellaista mitä kutsut oikeaksi määräilyksi, ei ole koskaan yhdessäkään parisuhteessani ollut, eikä siis nykyisessäkään. Ei minua ole koskaan yritettyä kieltää tapaamasta kavereita tai pukeutumaan tietyllä tavalla tms.
Ap.
Tottakai voi odottaa, mutta jos tuommoisia ongelmia on, niin kaupassa ei tarvitse käydä samaan aikaan. Esimerkiksi, koska mies ei tykkää käydä kaupassa, ja minulla kestää niin ollaan tehty sopimus, hän käy kaupassa kauppalistan kanssa. Saa hoitaa sen omalla tavalla ja sitten kun minä käyn kaupassa niin hoidan sen omalla tavalla. Ei kaikkea tarvita tehdä samaan aikaan ja yhdessä. Ja, ilmeisesti hermostut ja vaadit, koska sinua on käsketty olemaan hiljaa. Tosin sekään ei ole kiva kuulla ja siksi sitä koetaan määräilyksi. En sano, että miehesi on oikeassa, vaan yritän keksiä ratkaisua miten hoitaa ongelman ilman suurempia riioja.
Se kauppa oli vain yksi esimerkki. Yhtä hyvin tapani ajaa autoa saa aikaa määräilyä (joko ajan liian hitaasti tai liian nopeasti tai milloin mitäkin), tapani kiivetä portaita (joko kiipeän liian hitaasti tai joko olen tiellä tai pidän laukkua väärässä kädessä kun laukku toisessa kädessä pääsisi nopeammin tms). Ei kaikkea tarvitsekaan tehdä yhdessä, mutta jos ei voi käydä kaupassa yhdessä, ei voi olla autossa yhdessä niin että minä ajan,ei voi tehdä salaattia yhdessä jne jne niin ei jää jäljelle paljoa asioita, joita voisi tehdä yhdessä. Ap.
Jos asioita on paljon, niin sitten pitää keskustella. Ennen kun aloitat keskustelun, niin tee lista niistä asioista jotta sinua ärsyttää. Sitten mietit tarkkaan, olisikohan sinussa jotain asioita jota oikeasti voi ärsyttää miestäsi. Koska parisuhteessa on kaksi ihmistä, ja kukaan meistä ei ole täydellinen. Mieti tarkkaa, onko se määräilyä vai onko se neuvomista? Miten reagoit kun pomo tulee sinua neuvomaan tai kaveri, entäs miten suhtaudut neuvoihin yleensä. Miehesi voi myös miettiä listan jälkeen, miksi tietyt asiat hänta ärsyttää ja löytää niihin ratkaisuja.
En usko, että miehesi tarkoittaa määräilyksi vaan hänkään ei osaa ilmaista neuvot diplomaattisesti. Mutta keskustelu auki, mutta muista että, hyvä keskustelu vaatii myös hyvän kuuntelijan ja suuren halun ymmärtää toista. Se ei tarkoita, että kukaan määräilee vaan kun oikein kuuntelee voi saada hyvän kompromissin aikaiseksi.
Jos sinulle sanotaan, kun esität oman mielipiteesi tai halusi hoitaa asia omalla tavallasi, että "älä väitä minulle vastaan", niin eikö se määräilyä ole? Ap.
Kyllä voisin tuosta suuttua, mutta se riippuu missä tilanteessa. Kuulostaa semmoiselta, hermostumiselta jota voisin lapselleni sanoa. Esimerkiksi jos toinen on jo pyytänyt monta kertaa, että asia tehtäisiin näin ja toinen silti leikkaa leivän vinoon, niin että viimeinen pala on aina ihan solmussa, niin joo tuossa tilanteessa voisin ärsyntyy. Siksi se keskustelu tulisi käydä ajan kanssa, ei silloin kun toinen on jo sen sanonut. Eli pitää antaa tilanteen rauhoittua ja sitten voidaan rauhallisesti keskustella asiasta. Sitten voitte löytää yhteisen sävelmän ja ottamaan huomioon molempien mielipiteet. Ja, joo miehesi voi myös oppia uutta sinusta.
Noniin, eli voisit lapsellesi sanoa noin. Ja moni sanookin lapselleen noin. Mitä se kertoo siitä, miten mieheni ja eksäni minulle puhuu? Ap.
Se, että joku on täydellisesti hermostunut siihen toimintaan. Ja, kun sinua seuraa, niin sinä et varmaan ole ihan helpommasta päästä, koska sinä et missään vaiheessa myönnä, että sinussakin voi olla jotain vikaa. Vaikutat pieneltä lapselta joka haluaa määrätä, ja sinua ei saa neuvoa.
Ihan jo aloitustekstissäni totesin, että vika voi olla minussa, ja samaten jossain toisessa kommentissanikin. Lisäksi olen kommentoinut, että saatan olla ärsyttävä jne. Miten siis en myönnä, että minussakin voisi olla jotain vikaa ja haluan vain määrätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi ottaa pulttia joka pikkuasiasta, mitä väliä jollain tomaatin pilkkomisella tai kuka siitä päättää? Sano pikkuasioihin joo joo, ja vähän sinnepäin teet ja kun mies poistuu tai olet yksin teet kuten ennenkin. Annat siis vähän löysiä miehelle. Jos olet tosi jyrkkä ja kliinisen asiallinen niin ihan voi ihminen ärtyä siitäkin, kun "teet kaiken oikein" ja mitään "ei voi ehdottaa". Eikä tarvitse olla parisuhteestakaan kyse. Ihmiset yleensä tykkää kun vähän joustaa, ne joustaa sitten takaisin.
En ymmärrä miksi joku (nykyinen ja eksä) haluaa puuttua tapaani leikata tomaattia tai ajaa autoa tai käydä kaupassa tai kävellä portaita tai tykätä vihreästä vai punaisesta matosta. Olen jo 42-vuotias, ja minulla on joku tapa leikata leipä tai joku mielipide kauniin maton väristä. Miksi siihen pitää puuttua käskemällä minua muuttamaan tapaani tai mielipidettäni? Miksi se miestä edes kiinnostaa? Antaisi olla tuollaisen pikkuasian. Ja sitten kun sanon, että "minun mielestä nyt se punainen matto vaan on kauniimpi kuin vihreä" (tilanteessa jossa keskustellaan matoista yleisesti eikä olla siis ostamassa omaan kotiin mattoa) niin tulee vastaukseksi, että "älä väitä vastaan". Olen itse enemmän suurten linjojen ihminen enkä jaksaisi tuollaisia pikkuasioita. Ap.
Sitten voi olla, että parisuhde ei ole sinua varten. Koska parisuhteessa vaaditaan joustoa molemmin puolin. Tai sitten miehesi ei ole oikea sinua varten.
Joustoa tavassa leikata leipä ja tomaatti? En tiennytkään, että parisuhteet on noin hankalia. Onneksi olen sinkku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi ottaa pulttia joka pikkuasiasta, mitä väliä jollain tomaatin pilkkomisella tai kuka siitä päättää? Sano pikkuasioihin joo joo, ja vähän sinnepäin teet ja kun mies poistuu tai olet yksin teet kuten ennenkin. Annat siis vähän löysiä miehelle. Jos olet tosi jyrkkä ja kliinisen asiallinen niin ihan voi ihminen ärtyä siitäkin, kun "teet kaiken oikein" ja mitään "ei voi ehdottaa". Eikä tarvitse olla parisuhteestakaan kyse. Ihmiset yleensä tykkää kun vähän joustaa, ne joustaa sitten takaisin.
En ymmärrä miksi joku (nykyinen ja eksä) haluaa puuttua tapaani leikata tomaattia tai ajaa autoa tai käydä kaupassa tai kävellä portaita tai tykätä vihreästä vai punaisesta matosta. Olen jo 42-vuotias, ja minulla on joku tapa leikata leipä tai joku mielipide kauniin maton väristä. Miksi siihen pitää puuttua käskemällä minua muuttamaan tapaani tai mielipidettäni? Miksi se miestä edes kiinnostaa? Antaisi olla tuollaisen pikkuasian. Ja sitten kun sanon, että "minun mielestä nyt se punainen matto vaan on kauniimpi kuin vihreä" (tilanteessa jossa keskustellaan matoista yleisesti eikä olla siis ostamassa omaan kotiin mattoa) niin tulee vastaukseksi, että "älä väitä vastaan". Olen itse enemmän suurten linjojen ihminen enkä jaksaisi tuollaisia pikkuasioita. Ap.
Sitten voi olla, että parisuhde ei ole sinua varten. Koska parisuhteessa vaaditaan joustoa molemmin puolin. Tai sitten miehesi ei ole oikea sinua varten.
Joustoa tavassa leikata leipä ja tomaatti? En tiennytkään, että parisuhteet on noin hankalia. Onneksi olen sinkku.
Ei ne yleensä olekaan noin vaikeita, sen takia ap varmaan apua täällä kyseleekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä teet vaan asioita niin päin mäntyä, että syntyy tarve kertoa miten asiat pitäisi tehdä.
Miten voi käydä kaupassa aivan päin mäntyä? Tai leikata tomaatin aivan päin mäntyä? Jos tarvitsen kaupassa aikaa siihen, että valitsen hyllystä ruokien lisäksi tietyn merkkiset tamponit ja toisesta hyllystä tietyn merkkiset shampoot, niin miksi siitä syntyy miehelle tarve kertoa, että miten kaupassa pitäisi käydä? Jos haluan käyttää tiettyä tamponimerkkiä ja kokoa, koska se sopii minulle, mutta joskus kestää minuutin löytää se hyllystä, niin miksi se synnyttää miehessä tarpeen määräillä, että pitää suoriutua kaupasta nopeammin? Ap.
Sinussa taitaa olla ap hieman samoja piirteitä kun minun sisaressani on. Hän on jo aika vanha ja ei ole asunut enää vuosikymmeniin Suomessa, mutta samat piirteet hänessä oli jo nuorena. Vanhemmiten ne piirteet kuitenkin on vuosien mittaan vain vahventuneet.
Sisko on perusluonteeltaan hyvin harkitseva, aina varovainen, arkakin ja ei halua aiheuttaa kenellekään harma tai millekään vahinkoa. Ja opittuaan jonunnasan keran tekemään jollakin tavalla, hänen päätään on todella vaikeaa saada kääntymään ja edes kokeilemaan millään muulla tavalla vaikka sen voisi helposti osoittaa, että se tapa on helpompi, nopeampi tai vaikka turvallisempi.
Edellisistä seuraa kuitenkin se, että hän on hidas tekemään päätöksiä ja joskus rasittavuuteen asti epävarma päätöksenteko ärsyttää muita kun häneltä ottaa aikansa päättää mitä hän haluaa ottaa tai tehdä asialle. Pahuuttaan hän ei ole hidas eikä hidastele, mutta hän kokee olonsa epämukavaksi jos ei ole sinut päätöksensä kanssa ja saanut harkita asiaa tarpeeksi.
Kiirehtiminen, jopa vain sen aistiminen että hänen odotetaan päättävän nopeammin ärsyttää häntä ja saa hänet usein vieläkin varovaisemmaksi ja joskus jopa täysin lukkoon, niin että mitään päätöstä ei synny. Joidenkin asioden päättämättömyys on kestänyt jopa vuosia.
En nyt oleta, että sinä ap olet samanlainen kaikin osin, mutta ymmärrän myös että jo osa edellä mainituista saa jotkut ensin pitkästymäån, sitten yrittämään kiirehtiä antamalla ohjeita ja viimein kokeilemaan käskyttämistäkin. No siskon tapauksessa lähipiiri on vuosikymmenten mittaan oppinut, että se ei hyödytä vaan yleensä vain pahentaa tilannetta.
Sisko on kaikin puolin muuten todella rakastettava ihminen ja ollut upea äiti lapsilleen kaikki nämä ajat. Joskus vain asialle naureskellaan ja todetaan, että xxxx vietti 4h kangaskaupassa kaupassa valiten kankaita joita hän halusi ostaa, myyjä parat :) Joskus toisten taas on manattu kun joku määrä-ajan voimassa oleva tilaisuus ostaa, myydä, tilata jäi käyttämättä koska hän ei osannut päättää ennen kun se loppui tai muuten määrä-aika umpeutui.
Tietämättä miten tomaatia leikkaat,niin on vakea sanoa onko siinä mitään ongelmaa, mutta jos leikkaat käsissäsi vetäen veitsellä itseesi päin tai että muuten on vaara että leikkaat vahingossa itseäsi niin kannattaisi harkita vaihtoehtoisia tapoja. Sellaisen ehdottaja ei välttämättä tarkoita kuin vain vain parasta sinulle.
Näen itse lähes päivittäin lounaalla kun moni mies ja nainen leikkaa leipää todella vaarallisen näköisesti ja on vain ajan kysymys kun pienen hetkellisen ajatuksen herpaantumisen vuoksi veitsi osuu sormeen tai muuhun käteen.
Olen pidättäytynyt neuvomasta aikuisia moni kokisi sen epämielyttävänä vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi, mutta satunnaisesti muutaman nuoren tapauksessa olen kohteliaasti maininnut, että ole varovainen veitsen kanssa ja älä leikkaa itseäsi kohden -- olet ehjänä parempi työntekijä :)
Oli miten oli ap:n kanssa, niin kyllä mikä tahansa asia (riitaa aiheuttava tms.) joka toistuu usein itsellä muiden kanssa on hyvä syy myös itsetutkiskeluun ja sitähän tämä sinun avaukseksi jo on.
En usko, että olen kuin siskosi. Olen nopea päättämään asioita. Ehkä miestä sitten ärsyttää kaupassa vain se, että minun pitää saada niitä haluamiani tampaxeja eikä hän ymmärrä miksi pirkkatamponit ei kelpaa kun ne löytyy heti ja tampaxia pitää etsiä minuutti. Siis näin esimerkkinä. Ja jos alan selostamaan, että miksi pitää olla se tampax kun mies on ensin määrännyt että "nyt otat nuo pirkat ja lähdetään äkkiä täältä pois", niin miehen hermostuminen on taattu.
Se tomaatin leikkaaminen ei ole mikään sellainen, että leikkaisi käteen. Vaan esimerkiksi jos halua leikata leipää tietyllä tavalla ja mies tietyllä tavalla (siten, että se jäljelle jäävä limppu jää tietyn muotoiseksi) niin minun tapani leikata ei käy vaan mies (ja ex-mies) pyrkivät heti määräämään, että se heidän tapa on ainoa jolla leipää saa leikata. On varmaan aika tavallista, että ihminen haluaa vaikka limpun jäävän sen muotoiseksi kuin itse tykkää ja sitten huomauttaa vaimolle tai miehelle asiasta, mutta minun tapauksessa ikävää on se, että jos sanon, että tykkään tehdä tämän omalla tavallani, niin siihen saan kommentin että "älä väitä minulle vastaan". Ap.
Ap.
OK, olet erilainen sitten kun siskoni. Ja ymmärrän sinua hyvin. Minulla ei ole omissa suhteissani ollut vastaavia kokemuksia, kumpikaan ei ole pyrkinyt määräilemään tuolla tavalla kun miehesi ovat.
Olen mies enkä ymmärrä sellaista eikä sellainen tulisi mieleenikään tehdä, mutta työn merkeissä reilun 10v viimeisen vuoden aikana olen kyllä nähnyt että meilläkin on eri ryhmissä tosin nuoremmassa sukupolvessa (35-45), onneksi siis ei kuitenkaan läheisinä kolleegoina, miehiä jotka ovat valitettavasti löytäneet ns. sisäisen äijänsä ja yrittävät pomoilla muille aina tilaisuuden tullen.
Rasittavia ihmisiä ja päällepäsmäreitä, joista useimmat vain esittävät osaavansa hyvin ja sitten kun pitäisi osata perustella kantansa niin selitys on aivan tuubaa ja kun siitä huomautetaan, niin jo onkin kiire pois tilanteesta kun ei osata sitä tai jos ei pääse tai kehtaa lähteä, niin yritetään myös lyödä leikiksi tai otetaan henkilökohtaisesti (kiivastutaan/suututaan).
Kiivastuminen on sekin vain yksi tapa yrittää paeta hankalaksi käynyttä tilannetta ja olla menettämättä kasvojaan. Se jos mikä on näille kaikkein pahinta, sen jälkeen alkaa selän takana puhuminen, välttely ja muu vastaava venkoilu. Isoja henkisesti keskenkasvuisia ihmisiä, jotka on oppineet jostain mallin tukea heikkoa itsetuntoa leikkimällä osaavampaa ja kovempaa äijää kun muut.
Minun käy sääliksi nuo ihmiset ja kaikki ne jotka joutuvat läheisinä tai vain muuten niiden kanssa tekemisiin. Minun ei tarvitse omassa työssäni tarvitsee onneksi todella harvoin, omalla alallani asiantuntijana ei bullshitilla pärjää sen opin nuorena kauan sitten ja onneksi lähipiirissä olen heiltä muuten välttynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä teet vaan asioita niin päin mäntyä, että syntyy tarve kertoa miten asiat pitäisi tehdä.
Miten voi käydä kaupassa aivan päin mäntyä? Tai leikata tomaatin aivan päin mäntyä? Jos tarvitsen kaupassa aikaa siihen, että valitsen hyllystä ruokien lisäksi tietyn merkkiset tamponit ja toisesta hyllystä tietyn merkkiset shampoot, niin miksi siitä syntyy miehelle tarve kertoa, että miten kaupassa pitäisi käydä? Jos haluan käyttää tiettyä tamponimerkkiä ja kokoa, koska se sopii minulle, mutta joskus kestää minuutin löytää se hyllystä, niin miksi se synnyttää miehessä tarpeen määräillä, että pitää suoriutua kaupasta nopeammin? Ap.
Sinussa taitaa olla ap hieman samoja piirteitä kun minun sisaressani on. Hän on jo aika vanha ja ei ole asunut enää vuosikymmeniin Suomessa, mutta samat piirteet hänessä oli jo nuorena. Vanhemmiten ne piirteet kuitenkin on vuosien mittaan vain vahventuneet.
Sisko on perusluonteeltaan hyvin harkitseva, aina varovainen, arkakin ja ei halua aiheuttaa kenellekään harma tai millekään vahinkoa. Ja opittuaan jonunnasan keran tekemään jollakin tavalla, hänen päätään on todella vaikeaa saada kääntymään ja edes kokeilemaan millään muulla tavalla vaikka sen voisi helposti osoittaa, että se tapa on helpompi, nopeampi tai vaikka turvallisempi.
Edellisistä seuraa kuitenkin se, että hän on hidas tekemään päätöksiä ja joskus rasittavuuteen asti epävarma päätöksenteko ärsyttää muita kun häneltä ottaa aikansa päättää mitä hän haluaa ottaa tai tehdä asialle. Pahuuttaan hän ei ole hidas eikä hidastele, mutta hän kokee olonsa epämukavaksi jos ei ole sinut päätöksensä kanssa ja saanut harkita asiaa tarpeeksi.
Kiirehtiminen, jopa vain sen aistiminen että hänen odotetaan päättävän nopeammin ärsyttää häntä ja saa hänet usein vieläkin varovaisemmaksi ja joskus jopa täysin lukkoon, niin että mitään päätöstä ei synny. Joidenkin asioden päättämättömyys on kestänyt jopa vuosia.
En nyt oleta, että sinä ap olet samanlainen kaikin osin, mutta ymmärrän myös että jo osa edellä mainituista saa jotkut ensin pitkästymäån, sitten yrittämään kiirehtiä antamalla ohjeita ja viimein kokeilemaan käskyttämistäkin. No siskon tapauksessa lähipiiri on vuosikymmenten mittaan oppinut, että se ei hyödytä vaan yleensä vain pahentaa tilannetta.
Sisko on kaikin puolin muuten todella rakastettava ihminen ja ollut upea äiti lapsilleen kaikki nämä ajat. Joskus vain asialle naureskellaan ja todetaan, että xxxx vietti 4h kangaskaupassa kaupassa valiten kankaita joita hän halusi ostaa, myyjä parat :) Joskus toisten taas on manattu kun joku määrä-ajan voimassa oleva tilaisuus ostaa, myydä, tilata jäi käyttämättä koska hän ei osannut päättää ennen kun se loppui tai muuten määrä-aika umpeutui.
Tietämättä miten tomaatia leikkaat,niin on vakea sanoa onko siinä mitään ongelmaa, mutta jos leikkaat käsissäsi vetäen veitsellä itseesi päin tai että muuten on vaara että leikkaat vahingossa itseäsi niin kannattaisi harkita vaihtoehtoisia tapoja. Sellaisen ehdottaja ei välttämättä tarkoita kuin vain vain parasta sinulle.
Näen itse lähes päivittäin lounaalla kun moni mies ja nainen leikkaa leipää todella vaarallisen näköisesti ja on vain ajan kysymys kun pienen hetkellisen ajatuksen herpaantumisen vuoksi veitsi osuu sormeen tai muuhun käteen.
Olen pidättäytynyt neuvomasta aikuisia moni kokisi sen epämielyttävänä vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi, mutta satunnaisesti muutaman nuoren tapauksessa olen kohteliaasti maininnut, että ole varovainen veitsen kanssa ja älä leikkaa itseäsi kohden -- olet ehjänä parempi työntekijä :)
Oli miten oli ap:n kanssa, niin kyllä mikä tahansa asia (riitaa aiheuttava tms.) joka toistuu usein itsellä muiden kanssa on hyvä syy myös itsetutkiskeluun ja sitähän tämä sinun avaukseksi jo on.
En usko, että olen kuin siskosi. Olen nopea päättämään asioita. Ehkä miestä sitten ärsyttää kaupassa vain se, että minun pitää saada niitä haluamiani tampaxeja eikä hän ymmärrä miksi pirkkatamponit ei kelpaa kun ne löytyy heti ja tampaxia pitää etsiä minuutti. Siis näin esimerkkinä. Ja jos alan selostamaan, että miksi pitää olla se tampax kun mies on ensin määrännyt että "nyt otat nuo pirkat ja lähdetään äkkiä täältä pois", niin miehen hermostuminen on taattu.
Se tomaatin leikkaaminen ei ole mikään sellainen, että leikkaisi käteen. Vaan esimerkiksi jos halua leikata leipää tietyllä tavalla ja mies tietyllä tavalla (siten, että se jäljelle jäävä limppu jää tietyn muotoiseksi) niin minun tapani leikata ei käy vaan mies (ja ex-mies) pyrkivät heti määräämään, että se heidän tapa on ainoa jolla leipää saa leikata. On varmaan aika tavallista, että ihminen haluaa vaikka limpun jäävän sen muotoiseksi kuin itse tykkää ja sitten huomauttaa vaimolle tai miehelle asiasta, mutta minun tapauksessa ikävää on se, että jos sanon, että tykkään tehdä tämän omalla tavallani, niin siihen saan kommentin että "älä väitä minulle vastaan". Ap.
Ap.
OK, olet erilainen sitten kun siskoni. Ja ymmärrän sinua hyvin. Minulla ei ole omissa suhteissani ollut vastaavia kokemuksia, kumpikaan ei ole pyrkinyt määräilemään tuolla tavalla kun miehesi ovat.
Olen mies enkä ymmärrä sellaista eikä sellainen tulisi mieleenikään tehdä, mutta työn merkeissä reilun 10v viimeisen vuoden aikana olen kyllä nähnyt että meilläkin on eri ryhmissä tosin nuoremmassa sukupolvessa (35-45), onneksi siis ei kuitenkaan läheisinä kolleegoina, miehiä jotka ovat valitettavasti löytäneet ns. sisäisen äijänsä ja yrittävät pomoilla muille aina tilaisuuden tullen.
Rasittavia ihmisiä ja päällepäsmäreitä, joista useimmat vain esittävät osaavansa hyvin ja sitten kun pitäisi osata perustella kantansa niin selitys on aivan tuubaa ja kun siitä huomautetaan, niin jo onkin kiire pois tilanteesta kun ei osata sitä tai jos ei pääse tai kehtaa lähteä, niin yritetään myös lyödä leikiksi tai otetaan henkilökohtaisesti (kiivastutaan/suututaan).
Kiivastuminen on sekin vain yksi tapa yrittää paeta hankalaksi käynyttä tilannetta ja olla menettämättä kasvojaan. Se jos mikä on näille kaikkein pahinta, sen jälkeen alkaa selän takana puhuminen, välttely ja muu vastaava venkoilu. Isoja henkisesti keskenkasvuisia ihmisiä, jotka on oppineet jostain mallin tukea heikkoa itsetuntoa leikkimällä osaavampaa ja kovempaa äijää kun muut.
Minun käy sääliksi nuo ihmiset ja kaikki ne jotka joutuvat läheisinä tai vain muuten niiden kanssa tekemisiin. Minun ei tarvitse omassa työssäni tarvitsee onneksi todella harvoin, omalla alallani asiantuntijana ei bullshitilla pärjää sen opin nuorena kauan sitten ja onneksi lähipiirissä olen heiltä muuten välttynyt.
Kiitos sinulle, sinun viestistä tuli hyvä mieli, tuntui hyvältä saada vähän myötätuntoa ja ymmärrystä. Vaikutat fiksulta tyypiltä, ja oivalsin joitain juttuja tilanteestani tekstisi perusteella. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, tuo kaupassa käynti voi olla ärsyttävää jos toinen seisoo ja etsii ja etsii ja ei löydä. Tai jos tomaatin leikkuu on liian isoja paloja jne. Se ei välttämättä ole määräilemistä, toinen vaan ärsyyntyy ja toki sekin on ärsyttävää välillä. Entäs sinä, etkö sinä ikinä hermostu kotona? Miten sinä silloin ilmaiset asiat? Oletko diplomaattinen?
Tuo, jos toinen pyytää hiljaisuutta ja sinä et kunnioita sitä, on minunkin mielestä tyhmää. Jos toinen on väsynyt, niin voi jopa olla aiheellista saada olla hetken hiljaa. Jos joku silloin tulee minulle keskustelmaan, niin minäkin voin vahingossa sanoa pahasti.
Oikea määräily on, sitten ihan toinen asia, jos sinua estetään tapaamaan kavereita, tai käsketään pukeutumaan tietyllä tyylillä.
Minun mielestä, teillä nyt vaan sattuu olemaan kommunikaatio ongelmia, ja niistä teidän tulisi keskustella. Jokaisessa avioliitossa joutuu tekemään kompromissejä.
Voihan se olla ärsyttävää, että etsin jotain tamponipakettia kaupasta minuutin. Mutta pakkoko siitä on sanoa? Eikö voisi vain hetken rauhassa odottaa, ja hyväksyä, että joskus toisella on tarve etsiä jotain asiaa hetki, ja joskus itsellä on tarve etsiä ja silloin se toinen joutuu vuorostaan odottamaan minuutin.
En itse juurikaan kotona hermostu enkä ärsyynny enkä huomauttele. Harvoin suutun, olen aika rauhallinen ihminen eikä minua haittaa vaikkapa miehen kalsarit pitkin lattioita tai "väärin puristettu hammastahna".
Sellaista mitä kutsut oikeaksi määräilyksi, ei ole koskaan yhdessäkään parisuhteessani ollut, eikä siis nykyisessäkään. Ei minua ole koskaan yritettyä kieltää tapaamasta kavereita tai pukeutumaan tietyllä tavalla tms.
Ap.
Tottakai voi odottaa, mutta jos tuommoisia ongelmia on, niin kaupassa ei tarvitse käydä samaan aikaan. Esimerkiksi, koska mies ei tykkää käydä kaupassa, ja minulla kestää niin ollaan tehty sopimus, hän käy kaupassa kauppalistan kanssa. Saa hoitaa sen omalla tavalla ja sitten kun minä käyn kaupassa niin hoidan sen omalla tavalla. Ei kaikkea tarvita tehdä samaan aikaan ja yhdessä. Ja, ilmeisesti hermostut ja vaadit, koska sinua on käsketty olemaan hiljaa. Tosin sekään ei ole kiva kuulla ja siksi sitä koetaan määräilyksi. En sano, että miehesi on oikeassa, vaan yritän keksiä ratkaisua miten hoitaa ongelman ilman suurempia riioja.
Se kauppa oli vain yksi esimerkki. Yhtä hyvin tapani ajaa autoa saa aikaa määräilyä (joko ajan liian hitaasti tai liian nopeasti tai milloin mitäkin), tapani kiivetä portaita (joko kiipeän liian hitaasti tai joko olen tiellä tai pidän laukkua väärässä kädessä kun laukku toisessa kädessä pääsisi nopeammin tms). Ei kaikkea tarvitsekaan tehdä yhdessä, mutta jos ei voi käydä kaupassa yhdessä, ei voi olla autossa yhdessä niin että minä ajan,ei voi tehdä salaattia yhdessä jne jne niin ei jää jäljelle paljoa asioita, joita voisi tehdä yhdessä. Ap.
Jos asioita on paljon, niin sitten pitää keskustella. Ennen kun aloitat keskustelun, niin tee lista niistä asioista jotta sinua ärsyttää. Sitten mietit tarkkaan, olisikohan sinussa jotain asioita jota oikeasti voi ärsyttää miestäsi. Koska parisuhteessa on kaksi ihmistä, ja kukaan meistä ei ole täydellinen. Mieti tarkkaa, onko se määräilyä vai onko se neuvomista? Miten reagoit kun pomo tulee sinua neuvomaan tai kaveri, entäs miten suhtaudut neuvoihin yleensä. Miehesi voi myös miettiä listan jälkeen, miksi tietyt asiat hänta ärsyttää ja löytää niihin ratkaisuja.
En usko, että miehesi tarkoittaa määräilyksi vaan hänkään ei osaa ilmaista neuvot diplomaattisesti. Mutta keskustelu auki, mutta muista että, hyvä keskustelu vaatii myös hyvän kuuntelijan ja suuren halun ymmärtää toista. Se ei tarkoita, että kukaan määräilee vaan kun oikein kuuntelee voi saada hyvän kompromissin aikaiseksi.
Jos sinulle sanotaan, kun esität oman mielipiteesi tai halusi hoitaa asia omalla tavallasi, että "älä väitä minulle vastaan", niin eikö se määräilyä ole? Ap.
Kyllä voisin tuosta suuttua, mutta se riippuu missä tilanteessa. Kuulostaa semmoiselta, hermostumiselta jota voisin lapselleni sanoa. Esimerkiksi jos toinen on jo pyytänyt monta kertaa, että asia tehtäisiin näin ja toinen silti leikkaa leivän vinoon, niin että viimeinen pala on aina ihan solmussa, niin joo tuossa tilanteessa voisin ärsyntyy. Siksi se keskustelu tulisi käydä ajan kanssa, ei silloin kun toinen on jo sen sanonut. Eli pitää antaa tilanteen rauhoittua ja sitten voidaan rauhallisesti keskustella asiasta. Sitten voitte löytää yhteisen sävelmän ja ottamaan huomioon molempien mielipiteet. Ja, joo miehesi voi myös oppia uutta sinusta.
Noniin, eli voisit lapsellesi sanoa noin. Ja moni sanookin lapselleen noin. Mitä se kertoo siitä, miten mieheni ja eksäni minulle puhuu? Ap.
Se, että joku on täydellisesti hermostunut siihen toimintaan. Ja, kun sinua seuraa, niin sinä et varmaan ole ihan helpommasta päästä, koska sinä et missään vaiheessa myönnä, että sinussakin voi olla jotain vikaa. Vaikutat pieneltä lapselta joka haluaa määrätä, ja sinua ei saa neuvoa.
Ihan jo aloitustekstissäni totesin, että vika voi olla minussa, ja samaten jossain toisessa kommentissanikin. Lisäksi olen kommentoinut, että saatan olla ärsyttävä jne. Miten siis en myönnä, että minussakin voisi olla jotain vikaa ja haluan vain määrätä?
No, sitten tuo parisuhde ei ole sinua varten. Vaikka monet on tuonut esiin useita asioita, niin et oikeasti ole sitä mieltä että sinä teet mitään väärin oikeasti. Tuot vaan esiin kuinka hienosti osaat olla välittämättä muitten ärsyttävistä tekijöistä. Eli silloin tuo miehesi ja hänen tavat ei sovi teille. Jos miehesi ärsyttää tietyt asiat ja sinua tietyt asiat ja muutosta tai sopeutumista molemmin puolin löydy, niin sitten te ette vaan sovi yhteen. Yleensä 6-7 vuoden haarukassa tulee juuri nämä ongelmat. Jotkut niistä selviää ja toiset jatkavat matkaa. Huolestuttava piirre on, että koet jo toistamiseen saman tunteen, että joku sinua haluaa määrätä. Mutta jos se tuntuu siltä ja pahalta, niin jatka matkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä noita miehiä yhdistää 100% varmuudella on sinä eli todennäköisesti sinusta löytyy myös jotain mikä aiheuttaa tämän.
Tai sitten vaan erittäin huono tuuri mutta veikkaan kyllä ensimmäistä vaihtoehtoa.
Ei, en usko huonoon tuuriin. Itse olen se yhdistävä tekijä. Voi myös olla, että valitsen itse tietynlaisia miehiä. Molemmat nämä miehet ovat työkseen johtavassa asemassa, eli ehkä tykkäävät määräillä? Ap.
Toi johtoasema kyllä selittää jonkinverran.
Yleensä se on kyllä päinvastoin. Jos töissä on komennettavana, haluaa pomottaa sitten vapaalla. Ja jos on töissä pomona, voi nauttia "alistamisesta".
Pitäisikö sinun tunnustaa ongelmasi "Mitkä kaksi täysin eri asiaa sinulla menee sekaisin?" -ketjuun
"alistamisesta" / "alistumisesta" ?
https://www.vauva.fi/keskustelu/3223856/mitka-kaksi-taysin-eri-asiaa-si…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, tuo kaupassa käynti voi olla ärsyttävää jos toinen seisoo ja etsii ja etsii ja ei löydä. Tai jos tomaatin leikkuu on liian isoja paloja jne. Se ei välttämättä ole määräilemistä, toinen vaan ärsyyntyy ja toki sekin on ärsyttävää välillä. Entäs sinä, etkö sinä ikinä hermostu kotona? Miten sinä silloin ilmaiset asiat? Oletko diplomaattinen?
Tuo, jos toinen pyytää hiljaisuutta ja sinä et kunnioita sitä, on minunkin mielestä tyhmää. Jos toinen on väsynyt, niin voi jopa olla aiheellista saada olla hetken hiljaa. Jos joku silloin tulee minulle keskustelmaan, niin minäkin voin vahingossa sanoa pahasti.
Oikea määräily on, sitten ihan toinen asia, jos sinua estetään tapaamaan kavereita, tai käsketään pukeutumaan tietyllä tyylillä.
Minun mielestä, teillä nyt vaan sattuu olemaan kommunikaatio ongelmia, ja niistä teidän tulisi keskustella. Jokaisessa avioliitossa joutuu tekemään kompromissejä.
Voihan se olla ärsyttävää, että etsin jotain tamponipakettia kaupasta minuutin. Mutta pakkoko siitä on sanoa? Eikö voisi vain hetken rauhassa odottaa, ja hyväksyä, että joskus toisella on tarve etsiä jotain asiaa hetki, ja joskus itsellä on tarve etsiä ja silloin se toinen joutuu vuorostaan odottamaan minuutin.
En itse juurikaan kotona hermostu enkä ärsyynny enkä huomauttele. Harvoin suutun, olen aika rauhallinen ihminen eikä minua haittaa vaikkapa miehen kalsarit pitkin lattioita tai "väärin puristettu hammastahna".
Sellaista mitä kutsut oikeaksi määräilyksi, ei ole koskaan yhdessäkään parisuhteessani ollut, eikä siis nykyisessäkään. Ei minua ole koskaan yritettyä kieltää tapaamasta kavereita tai pukeutumaan tietyllä tavalla tms.
Ap.
Tottakai voi odottaa, mutta jos tuommoisia ongelmia on, niin kaupassa ei tarvitse käydä samaan aikaan. Esimerkiksi, koska mies ei tykkää käydä kaupassa, ja minulla kestää niin ollaan tehty sopimus, hän käy kaupassa kauppalistan kanssa. Saa hoitaa sen omalla tavalla ja sitten kun minä käyn kaupassa niin hoidan sen omalla tavalla. Ei kaikkea tarvita tehdä samaan aikaan ja yhdessä. Ja, ilmeisesti hermostut ja vaadit, koska sinua on käsketty olemaan hiljaa. Tosin sekään ei ole kiva kuulla ja siksi sitä koetaan määräilyksi. En sano, että miehesi on oikeassa, vaan yritän keksiä ratkaisua miten hoitaa ongelman ilman suurempia riioja.
Se kauppa oli vain yksi esimerkki. Yhtä hyvin tapani ajaa autoa saa aikaa määräilyä (joko ajan liian hitaasti tai liian nopeasti tai milloin mitäkin), tapani kiivetä portaita (joko kiipeän liian hitaasti tai joko olen tiellä tai pidän laukkua väärässä kädessä kun laukku toisessa kädessä pääsisi nopeammin tms). Ei kaikkea tarvitsekaan tehdä yhdessä, mutta jos ei voi käydä kaupassa yhdessä, ei voi olla autossa yhdessä niin että minä ajan,ei voi tehdä salaattia yhdessä jne jne niin ei jää jäljelle paljoa asioita, joita voisi tehdä yhdessä. Ap.
Jos asioita on paljon, niin sitten pitää keskustella. Ennen kun aloitat keskustelun, niin tee lista niistä asioista jotta sinua ärsyttää. Sitten mietit tarkkaan, olisikohan sinussa jotain asioita jota oikeasti voi ärsyttää miestäsi. Koska parisuhteessa on kaksi ihmistä, ja kukaan meistä ei ole täydellinen. Mieti tarkkaa, onko se määräilyä vai onko se neuvomista? Miten reagoit kun pomo tulee sinua neuvomaan tai kaveri, entäs miten suhtaudut neuvoihin yleensä. Miehesi voi myös miettiä listan jälkeen, miksi tietyt asiat hänta ärsyttää ja löytää niihin ratkaisuja.
En usko, että miehesi tarkoittaa määräilyksi vaan hänkään ei osaa ilmaista neuvot diplomaattisesti. Mutta keskustelu auki, mutta muista että, hyvä keskustelu vaatii myös hyvän kuuntelijan ja suuren halun ymmärtää toista. Se ei tarkoita, että kukaan määräilee vaan kun oikein kuuntelee voi saada hyvän kompromissin aikaiseksi.
Jos sinulle sanotaan, kun esität oman mielipiteesi tai halusi hoitaa asia omalla tavallasi, että "älä väitä minulle vastaan", niin eikö se määräilyä ole? Ap.
Kyllä voisin tuosta suuttua, mutta se riippuu missä tilanteessa. Kuulostaa semmoiselta, hermostumiselta jota voisin lapselleni sanoa. Esimerkiksi jos toinen on jo pyytänyt monta kertaa, että asia tehtäisiin näin ja toinen silti leikkaa leivän vinoon, niin että viimeinen pala on aina ihan solmussa, niin joo tuossa tilanteessa voisin ärsyntyy. Siksi se keskustelu tulisi käydä ajan kanssa, ei silloin kun toinen on jo sen sanonut. Eli pitää antaa tilanteen rauhoittua ja sitten voidaan rauhallisesti keskustella asiasta. Sitten voitte löytää yhteisen sävelmän ja ottamaan huomioon molempien mielipiteet. Ja, joo miehesi voi myös oppia uutta sinusta.
Noniin, eli voisit lapsellesi sanoa noin. Ja moni sanookin lapselleen noin. Mitä se kertoo siitä, miten mieheni ja eksäni minulle puhuu? Ap.
Se, että joku on täydellisesti hermostunut siihen toimintaan. Ja, kun sinua seuraa, niin sinä et varmaan ole ihan helpommasta päästä, koska sinä et missään vaiheessa myönnä, että sinussakin voi olla jotain vikaa. Vaikutat pieneltä lapselta joka haluaa määrätä, ja sinua ei saa neuvoa.
Ihan jo aloitustekstissäni totesin, että vika voi olla minussa, ja samaten jossain toisessa kommentissanikin. Lisäksi olen kommentoinut, että saatan olla ärsyttävä jne. Miten siis en myönnä, että minussakin voisi olla jotain vikaa ja haluan vain määrätä?
No, sitten tuo parisuhde ei ole sinua varten. Vaikka monet on tuonut esiin useita asioita, niin et oikeasti ole sitä mieltä että sinä teet mitään väärin oikeasti. Tuot vaan esiin kuinka hienosti osaat olla välittämättä muitten ärsyttävistä tekijöistä. Eli silloin tuo miehesi ja hänen tavat ei sovi teille. Jos miehesi ärsyttää tietyt asiat ja sinua tietyt asiat ja muutosta tai sopeutumista molemmin puolin löydy, niin sitten te ette vaan sovi yhteen. Yleensä 6-7 vuoden haarukassa tulee juuri nämä ongelmat. Jotkut niistä selviää ja toiset jatkavat matkaa. Huolestuttava piirre on, että koet jo toistamiseen saman tunteen, että joku sinua haluaa määrätä. Mutta jos se tuntuu siltä ja pahalta, niin jatka matkaa.
Miksi täällä aina ehdotetaan eroa ratkaisuksi?
Tässä taitaa olla kyse nyt aivan tyypillisestä parisuhteen kulusta. Siksi tämä tulee esille vasta myöhemmin, ei suhteen alussa. Ihastumisen ja rakkauden tunteet on tasoittuneet ja mietitään vain arjen pyörittämistä. Sitten siinä kumppnissa alkaa ärsyttää kaikki pikkuasiat. Toiset vaan tuo nämä esille suoraan "nalkuttamalla", toiset kihisee itsekseen ja se onnellinen osa osaa antaa asioiden mennä niinkun ne menee, kukin omalla tyylillään.
Toi johtoasema kyllä selittää jonkinverran.