Traumatisoituneen ihmisen elämässä pahinta eivät ole traumat.

Vierailija kirjoitti:

Trauma ja traumaperäinen stressi eivät ole sama kuin masennus.

Eivät olekaan, mutta kroonistuessaan ne voivat johtaa masennukseen.

Mitä tähän pitäisi kirjoittaa?

Oon täynnä traumoja.

No mulla on ikävän paljon kokemuksia siitä että traumani otetaan siten muiden silmissä, että MINÄ olen syyllinen.

Mulla ollut kova väkivaltalapsuus narsistin lapsena, sadistista rääkkäämistä henkisellä ja fyysisellä väkivallalla.

Aina kun tulee ilmi etten ole väleissä vanhempiini niin alkaa MUN syyttely. ”Mitä olet tehnyt, olit varmaan vaikea, etkö osaa käyttäytyä, miksi paskoit välisi” ovat tuttuja kommentteja.

Lisäksi syyttely: ”minä en ikinä katkoisi välejä” tai ”mulle on niin tärkeet mun vanhemmat etten ymmärrö miksei sulle ole”.

Vittu, ne pumpuliperseet katsoo omia rakastavia vanhempia ja luulee että kaikilla on sellaiset. En tietenkään olisi jäisissä väkeissä jos mullakin olis hyvät vanhemnat! Haluan sellaiset heti :)

Mutta mun vanhemmat on vittumaiset lapsenhakkajat. Olepa sellasten kanssa väleissä sit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahempia minusta on kyllä ne traumat ja niiden aiheuttamat vauriot, mutta onhan muiden ihmisten suhtautuminen myös ihan perseestä. Ihmiset on niin pumpulissa kasvaneita 99 prosenttisesti.

Mistä sen tietää kuinka moni on oikeasti pumpulissa kasvanut, kun niistä traumoista ei kerta voida puhua? Ja niitä usein peitellään ulkoisella menestyksellä ja erinlaisilla identiteeteillä. Joskus tulee tilanteita, että kun jonkun ihmisen kanssa pääsee jakamaan omia asioitaan, niin se toinenkin alkaa avautumaan, ja huomaa ettei olekaan ainoa jolla on ongelmia. Vaikka se toinen on voinut näyttää päällepäin aivan normaalilta.

Toisaalta osa ihmisistä yrittää joskus keskusteluissa väkisin vääntää sellaista asetelmaa, että kaikki ovat aina kaikessa samalla viivalla. Voi olla jopa loukkaavaakin, jos toinen kertoo valtavan rankasta kokemuksestaan ja vastaus on jotakin tyyliin "kaikilla on välillä hankalaa, itsekin missasin hyviä alelöytöjä, kun olin siihen aikaan mökillä".

Ymmärsin aloituksen pointin kyllä ja itselläni on myös raskaita kokemuksia takana, ja olen sen lisäksi kroonisesti sairas, mikä vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, MUTTA olen alkanut myös ymmärtää sitä, että se ei vaan ole reilua dumpata sitä omaa taakkaa toisten niskaan. Ihmiset hakevat toisista ihmisistä iloa, hyvää fiilistä ja aitoa yhteyttä (niinkuin minäkin), eikä kukaan halua toimia toiselle ilmaisena terapeuttina, tai likasankona, johon voi kaataa kaiken epämieluisan ja vaikean. Ne raskaat asiat toisessa kestetään sen kaiken hyvän takia, mikä siinä ihmissuhteessa on.

Tajusin tämän asian ihan konkreettisesti kun omaan elämääni tuli henkilö, joka ihan aivan ensimmäisenä alkoi kaataa kaikkea omaa negatiivisuuttaan ja kaikkia omia ongelmiaan minun niskaani. Kyseessä oli varmasti jollain tavalla vaikeasti traumatisoitunut henkilö, mutta jouduin kuulemaan paljon sellaisia asioita, joista en rehellisesti sanoen olisi halunnut tietää mitään ja jokaisen kohtaamisen jälkeen ahdistuin moneksi päiväksi. Tämän lisäksi oma sairauteni oli vaikeassa vaiheessa silloin ja olin muutenkin fyysiesti ja henkisesti heikossa kunnossa ja minulla ei vaan ollut voimia kestää kyseistä ihmistä. Lopetin sen ihmissuhteen kokonaan, enkä hetkeäkään ole katunut. Oli pakko suojella itseäni ja terveyttäni. Eli miettikää ihan oikeasti vähän kuinka aikaisin, kenelle ja missä olosuhteissa oletatte, että toisen on pakko vain jaksaa, kuunnella läpi kaikki rankat asianne, kokemuksenne ja negatiiviset olotilanne.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin aloituksen pointin kyllä ja itselläni on myös raskaita kokemuksia takana, ja olen sen lisäksi kroonisesti sairas, mikä vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, MUTTA olen alkanut myös ymmärtää sitä, että se ei vaan ole reilua dumpata sitä omaa taakkaa toisten niskaan. Ihmiset hakevat toisista ihmisistä iloa, hyvää fiilistä ja aitoa yhteyttä (niinkuin minäkin), eikä kukaan halua toimia toiselle ilmaisena terapeuttina, tai likasankona, johon voi kaataa kaiken epämieluisan ja vaikean. Ne raskaat asiat toisessa kestetään sen kaiken hyvän takia, mikä siinä ihmissuhteessa on.

Tajusin tämän asian ihan konkreettisesti kun omaan elämääni tuli henkilö, joka ihan aivan ensimmäisenä alkoi kaataa kaikkea omaa negatiivisuuttaan ja kaikkia omia ongelmiaan minun niskaani. Kyseessä oli varmasti jollain tavalla vaikeasti traumatisoitunut henkilö, mutta jouduin kuulemaan paljon sellaisia asioita, joista en rehellisesti sanoen olisi halunnut tietää mitään ja jokaisen kohtaamisen jälkeen ahdistuin moneksi päiväksi. Tämän lisäksi oma sairauteni oli vaikeassa vaiheessa silloin ja olin muutenkin fyysiesti ja henkisesti heikossa kunnossa ja minulla ei vaan ollut voimia kestää kyseistä ihmistä. Lopetin sen ihmissuhteen kokonaan, enkä hetkeäkään ole katunut. Oli pakko suojella itseäni ja terveyttäni. Eli miettikää ihan oikeasti vähän kuinka aikaisin, kenelle ja missä olosuhteissa oletatte, että toisen on pakko vain jaksaa, kuunnella läpi kaikki rankat asianne, kokemuksenne ja negatiiviset olotilanne.

Luovutan! En saa perille sitä viestiä, ettei kyse ollut ilmaisen terapeutin etsinnästä. Kyse ei ollut mistään tarpeesta avautua, vaan siitä, että olisi mukavaa, jos omasta elämästä pystyisi puhumaan ihan normaaliin tapaan. Ei voi ihmisten reaktioiden takia, vaikka ne traumaattiset kokemukset on pääosin jo kauan sitten käsitelty ammattilaisen kanssa. Ei ole tarvetta enää aktiivisesti työstää niitä. Sen sijaan olisi kiva, ettei omasta elämästä tarvitsisi kertoa kauhean kaunisteltua versiota sen takia, ettei kenellekään tule paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin aloituksen pointin kyllä ja itselläni on myös raskaita kokemuksia takana, ja olen sen lisäksi kroonisesti sairas, mikä vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, MUTTA olen alkanut myös ymmärtää sitä, että se ei vaan ole reilua dumpata sitä omaa taakkaa toisten niskaan. Ihmiset hakevat toisista ihmisistä iloa, hyvää fiilistä ja aitoa yhteyttä (niinkuin minäkin), eikä kukaan halua toimia toiselle ilmaisena terapeuttina, tai likasankona, johon voi kaataa kaiken epämieluisan ja vaikean. Ne raskaat asiat toisessa kestetään sen kaiken hyvän takia, mikä siinä ihmissuhteessa on.

Tajusin tämän asian ihan konkreettisesti kun omaan elämääni tuli henkilö, joka ihan aivan ensimmäisenä alkoi kaataa kaikkea omaa negatiivisuuttaan ja kaikkia omia ongelmiaan minun niskaani. Kyseessä oli varmasti jollain tavalla vaikeasti traumatisoitunut henkilö, mutta jouduin kuulemaan paljon sellaisia asioita, joista en rehellisesti sanoen olisi halunnut tietää mitään ja jokaisen kohtaamisen jälkeen ahdistuin moneksi päiväksi. Tämän lisäksi oma sairauteni oli vaikeassa vaiheessa silloin ja olin muutenkin fyysiesti ja henkisesti heikossa kunnossa ja minulla ei vaan ollut voimia kestää kyseistä ihmistä. Lopetin sen ihmissuhteen kokonaan, enkä hetkeäkään ole katunut. Oli pakko suojella itseäni ja terveyttäni. Eli miettikää ihan oikeasti vähän kuinka aikaisin, kenelle ja missä olosuhteissa oletatte, että toisen on pakko vain jaksaa, kuunnella läpi kaikki rankat asianne, kokemuksenne ja negatiiviset olotilanne.

Luovutan! En saa perille sitä viestiä, ettei kyse ollut ilmaisen terapeutin etsinnästä. Kyse ei ollut mistään tarpeesta avautua, vaan siitä, että olisi mukavaa, jos omasta elämästä pystyisi puhumaan ihan normaaliin tapaan. Ei voi ihmisten reaktioiden takia, vaikka ne traumaattiset kokemukset on pääosin jo kauan sitten käsitelty ammattilaisen kanssa. Ei ole tarvetta enää aktiivisesti työstää niitä. Sen sijaan olisi kiva, ettei omasta elämästä tarvitsisi kertoa kauhean kaunisteltua versiota sen takia, ettei kenellekään tule paha mieli.

Normaalin tapaan ei kovin kummosia avautumisia toisille tehdä. Ennenkuin tinnetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahempia minusta on kyllä ne traumat ja niiden aiheuttamat vauriot, mutta onhan muiden ihmisten suhtautuminen myös ihan perseestä. Ihmiset on niin pumpulissa kasvaneita 99 prosenttisesti.

Mistä sen tietää kuinka moni on oikeasti pumpulissa kasvanut, kun niistä traumoista ei kerta voida puhua? Ja niitä usein peitellään ulkoisella menestyksellä ja erinlaisilla identiteeteillä. Joskus tulee tilanteita, että kun jonkun ihmisen kanssa pääsee jakamaan omia asioitaan, niin se toinenkin alkaa avautumaan, ja huomaa ettei olekaan ainoa jolla on ongelmia. Vaikka se toinen on voinut näyttää päällepäin aivan normaalilta.

Toisaalta osa ihmisistä yrittää joskus keskusteluissa väkisin vääntää sellaista asetelmaa, että kaikki ovat aina kaikessa samalla viivalla. Voi olla jopa loukkaavaakin, jos toinen kertoo valtavan rankasta kokemuksestaan ja vastaus on jotakin tyyliin "kaikilla on välillä hankalaa, itsekin missasin hyviä alelöytöjä, kun olin siihen aikaan mökillä".

Eli avaufuttu liian aikaisin. Ja ajateltu että vain minulla on ollut vaikeaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin aloituksen pointin kyllä ja itselläni on myös raskaita kokemuksia takana, ja olen sen lisäksi kroonisesti sairas, mikä vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, MUTTA olen alkanut myös ymmärtää sitä, että se ei vaan ole reilua dumpata sitä omaa taakkaa toisten niskaan. Ihmiset hakevat toisista ihmisistä iloa, hyvää fiilistä ja aitoa yhteyttä (niinkuin minäkin), eikä kukaan halua toimia toiselle ilmaisena terapeuttina, tai likasankona, johon voi kaataa kaiken epämieluisan ja vaikean. Ne raskaat asiat toisessa kestetään sen kaiken hyvän takia, mikä siinä ihmissuhteessa on.

Tajusin tämän asian ihan konkreettisesti kun omaan elämääni tuli henkilö, joka ihan aivan ensimmäisenä alkoi kaataa kaikkea omaa negatiivisuuttaan ja kaikkia omia ongelmiaan minun niskaani. Kyseessä oli varmasti jollain tavalla vaikeasti traumatisoitunut henkilö, mutta jouduin kuulemaan paljon sellaisia asioita, joista en rehellisesti sanoen olisi halunnut tietää mitään ja jokaisen kohtaamisen jälkeen ahdistuin moneksi päiväksi. Tämän lisäksi oma sairauteni oli vaikeassa vaiheessa silloin ja olin muutenkin fyysiesti ja henkisesti heikossa kunnossa ja minulla ei vaan ollut voimia kestää kyseistä ihmistä. Lopetin sen ihmissuhteen kokonaan, enkä hetkeäkään ole katunut. Oli pakko suojella itseäni ja terveyttäni. Eli miettikää ihan oikeasti vähän kuinka aikaisin, kenelle ja missä olosuhteissa oletatte, että toisen on pakko vain jaksaa, kuunnella läpi kaikki rankat asianne, kokemuksenne ja negatiiviset olotilanne.

Luovutan! En saa perille sitä viestiä, ettei kyse ollut ilmaisen terapeutin etsinnästä. Kyse ei ollut mistään tarpeesta avautua, vaan siitä, että olisi mukavaa, jos omasta elämästä pystyisi puhumaan ihan normaaliin tapaan. Ei voi ihmisten reaktioiden takia, vaikka ne traumaattiset kokemukset on pääosin jo kauan sitten käsitelty ammattilaisen kanssa. Ei ole tarvetta enää aktiivisesti työstää niitä. Sen sijaan olisi kiva, ettei omasta elämästä tarvitsisi kertoa kauhean kaunisteltua versiota sen takia, ettei kenellekään tule paha mieli.

Normaalin tapaan ei kovin kummosia avautumisia toisille tehdä. Ennenkuin tinnetaan.

Traumataustan omaava ihminen ei silloinkaan avaudu välttämättä useampaan vuoteen. Monesti ei lainkaan, ei ainakaan suurimmalle osalle ihmisistä.

Mä ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen synnyttänyt kuolleen lapsen eikä mulla muita lapsia ole eli synnytyksiä on takana yksi. Kun porukassa puhutaan esim. jostain synnytykseen liittyvästä ja minäkin kommentoin, kaikki heti hiljenee ja vaihtaa pikaisesti aihetta. En mä kuolleesta lapsesta ole avautumassa, otin vaan kantaa siihen synnärin ruokatarjoiluun, ei tarvi pelästyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahempia minusta on kyllä ne traumat ja niiden aiheuttamat vauriot, mutta onhan muiden ihmisten suhtautuminen myös ihan perseestä. Ihmiset on niin pumpulissa kasvaneita 99 prosenttisesti.

Mistä sen tietää kuinka moni on oikeasti pumpulissa kasvanut, kun niistä traumoista ei kerta voida puhua? Ja niitä usein peitellään ulkoisella menestyksellä ja erinlaisilla identiteeteillä. Joskus tulee tilanteita, että kun jonkun ihmisen kanssa pääsee jakamaan omia asioitaan, niin se toinenkin alkaa avautumaan, ja huomaa ettei olekaan ainoa jolla on ongelmia. Vaikka se toinen on voinut näyttää päällepäin aivan normaalilta.

Toisaalta osa ihmisistä yrittää joskus keskusteluissa väkisin vääntää sellaista asetelmaa, että kaikki ovat aina kaikessa samalla viivalla. Voi olla jopa loukkaavaakin, jos toinen kertoo valtavan rankasta kokemuksestaan ja vastaus on jotakin tyyliin "kaikilla on välillä hankalaa, itsekin missasin hyviä alelöytöjä, kun olin siihen aikaan mökillä".

Eli avaufuttu liian aikaisin. Ja ajateltu että vain minulla on ollut vaikeaa

Ellet koskaan puhu ilmoja kummemmasta, niin ihmissuhde pysyy aina samalla tasolla. Jos kannattaa kokeeksi yrittää ottaa riski.

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen synnyttänyt kuolleen lapsen eikä mulla muita lapsia ole eli synnytyksiä on takana yksi. Kun porukassa puhutaan esim. jostain synnytykseen liittyvästä ja minäkin kommentoin, kaikki heti hiljenee ja vaihtaa pikaisesti aihetta. En mä kuolleesta lapsesta ole avautumassa, otin vaan kantaa siihen synnärin ruokatarjoiluun, ei tarvi pelästyä.

Todella rankka kokemus. Olen pahoillani puolestasi. Tuollaista ei toivoisi kenenkään kokevan. Voimia sinulle! ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin aloituksen pointin kyllä ja itselläni on myös raskaita kokemuksia takana, ja olen sen lisäksi kroonisesti sairas, mikä vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, MUTTA olen alkanut myös ymmärtää sitä, että se ei vaan ole reilua dumpata sitä omaa taakkaa toisten niskaan. Ihmiset hakevat toisista ihmisistä iloa, hyvää fiilistä ja aitoa yhteyttä (niinkuin minäkin), eikä kukaan halua toimia toiselle ilmaisena terapeuttina, tai likasankona, johon voi kaataa kaiken epämieluisan ja vaikean. Ne raskaat asiat toisessa kestetään sen kaiken hyvän takia, mikä siinä ihmissuhteessa on.

Tajusin tämän asian ihan konkreettisesti kun omaan elämääni tuli henkilö, joka ihan aivan ensimmäisenä alkoi kaataa kaikkea omaa negatiivisuuttaan ja kaikkia omia ongelmiaan minun niskaani. Kyseessä oli varmasti jollain tavalla vaikeasti traumatisoitunut henkilö, mutta jouduin kuulemaan paljon sellaisia asioita, joista en rehellisesti sanoen olisi halunnut tietää mitään ja jokaisen kohtaamisen jälkeen ahdistuin moneksi päiväksi. Tämän lisäksi oma sairauteni oli vaikeassa vaiheessa silloin ja olin muutenkin fyysiesti ja henkisesti heikossa kunnossa ja minulla ei vaan ollut voimia kestää kyseistä ihmistä. Lopetin sen ihmissuhteen kokonaan, enkä hetkeäkään ole katunut. Oli pakko suojella itseäni ja terveyttäni. Eli miettikää ihan oikeasti vähän kuinka aikaisin, kenelle ja missä olosuhteissa oletatte, että toisen on pakko vain jaksaa, kuunnella läpi kaikki rankat asianne, kokemuksenne ja negatiiviset olotilanne.

Luovutan! En saa perille sitä viestiä, ettei kyse ollut ilmaisen terapeutin etsinnästä. Kyse ei ollut mistään tarpeesta avautua, vaan siitä, että olisi mukavaa, jos omasta elämästä pystyisi puhumaan ihan normaaliin tapaan. Ei voi ihmisten reaktioiden takia, vaikka ne traumaattiset kokemukset on pääosin jo kauan sitten käsitelty ammattilaisen kanssa. Ei ole tarvetta enää aktiivisesti työstää niitä. Sen sijaan olisi kiva, ettei omasta elämästä tarvitsisi kertoa kauhean kaunisteltua versiota sen takia, ettei kenellekään tule paha mieli.

Normaalin tapaan ei kovin kummosia avautumisia toisille tehdä. Ennenkuin tinnetaan.

En ole tuo jolle vastaat, mutta joskus voi tulla sellaisia tilanteita uusien ihmistenkin kanssa esimerkiksi uudessa työ- opiskelu- tai harjoittelupaikassa, jossa voi olla hyvä avata omaa tilannetta muille sen verran, että voisivat ymmärtää paremmin syitä sille, miksi esimerkiksi on arka, ujo tsm, miten se trauma nyt saattaakin sitten ilmetä, ettei muiden tartte ihmetellä miksi se on semmoinen tai käyttäytyy niin. Eikä tämä henkilö itsekään joutuisi kantamaan lisää taakkaa siitä, että muut pitää vaan outona kummajaisena, vaan voisi tulla ymmärretyksi oikealla tavalla. Mutta ajattelitkin asiaa ehkä eri kantilta..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin aloituksen pointin kyllä ja itselläni on myös raskaita kokemuksia takana, ja olen sen lisäksi kroonisesti sairas, mikä vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, MUTTA olen alkanut myös ymmärtää sitä, että se ei vaan ole reilua dumpata sitä omaa taakkaa toisten niskaan. Ihmiset hakevat toisista ihmisistä iloa, hyvää fiilistä ja aitoa yhteyttä (niinkuin minäkin), eikä kukaan halua toimia toiselle ilmaisena terapeuttina, tai likasankona, johon voi kaataa kaiken epämieluisan ja vaikean. Ne raskaat asiat toisessa kestetään sen kaiken hyvän takia, mikä siinä ihmissuhteessa on.

Tajusin tämän asian ihan konkreettisesti kun omaan elämääni tuli henkilö, joka ihan aivan ensimmäisenä alkoi kaataa kaikkea omaa negatiivisuuttaan ja kaikkia omia ongelmiaan minun niskaani. Kyseessä oli varmasti jollain tavalla vaikeasti traumatisoitunut henkilö, mutta jouduin kuulemaan paljon sellaisia asioita, joista en rehellisesti sanoen olisi halunnut tietää mitään ja jokaisen kohtaamisen jälkeen ahdistuin moneksi päiväksi. Tämän lisäksi oma sairauteni oli vaikeassa vaiheessa silloin ja olin muutenkin fyysiesti ja henkisesti heikossa kunnossa ja minulla ei vaan ollut voimia kestää kyseistä ihmistä. Lopetin sen ihmissuhteen kokonaan, enkä hetkeäkään ole katunut. Oli pakko suojella itseäni ja terveyttäni. Eli miettikää ihan oikeasti vähän kuinka aikaisin, kenelle ja missä olosuhteissa oletatte, että toisen on pakko vain jaksaa, kuunnella läpi kaikki rankat asianne, kokemuksenne ja negatiiviset olotilanne.

Luovutan! En saa perille sitä viestiä, ettei kyse ollut ilmaisen terapeutin etsinnästä. Kyse ei ollut mistään tarpeesta avautua, vaan siitä, että olisi mukavaa, jos omasta elämästä pystyisi puhumaan ihan normaaliin tapaan. Ei voi ihmisten reaktioiden takia, vaikka ne traumaattiset kokemukset on pääosin jo kauan sitten käsitelty ammattilaisen kanssa. Ei ole tarvetta enää aktiivisesti työstää niitä. Sen sijaan olisi kiva, ettei omasta elämästä tarvitsisi kertoa kauhean kaunisteltua versiota sen takia, ettei kenellekään tule paha mieli.

Normaalin tapaan ei kovin kummosia avautumisia toisille tehdä. Ennenkuin tinnetaan.

En ole tuo jolle vastaat, mutta joskus voi tulla sellaisia tilanteita uusien ihmistenkin kanssa esimerkiksi uudessa työ- opiskelu- tai harjoittelupaikassa, jossa voi olla hyvä avata omaa tilannetta muille sen verran, että voisivat ymmärtää paremmin syitä sille, miksi esimerkiksi on arka, ujo tsm, miten se trauma nyt saattaakin sitten ilmetä, ettei muiden tartte ihmetellä miksi se on semmoinen tai käyttäytyy niin. Eikä tämä henkilö itsekään joutuisi kantamaan lisää taakkaa siitä, että muut pitää vaan outona kummajaisena, vaan voisi tulla ymmärretyksi oikealla tavalla. Mutta ajattelitkin asiaa ehkä eri kantilta..

Ei kannata noissa tilanteissa avautua. Ehkä melko kevyesti voi sanoa että nyt on vaikea elämäntilanne. Itseään ei kannata kokonaan avata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin aloituksen pointin kyllä ja itselläni on myös raskaita kokemuksia takana, ja olen sen lisäksi kroonisesti sairas, mikä vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, MUTTA olen alkanut myös ymmärtää sitä, että se ei vaan ole reilua dumpata sitä omaa taakkaa toisten niskaan. Ihmiset hakevat toisista ihmisistä iloa, hyvää fiilistä ja aitoa yhteyttä (niinkuin minäkin), eikä kukaan halua toimia toiselle ilmaisena terapeuttina, tai likasankona, johon voi kaataa kaiken epämieluisan ja vaikean. Ne raskaat asiat toisessa kestetään sen kaiken hyvän takia, mikä siinä ihmissuhteessa on.

Tajusin tämän asian ihan konkreettisesti kun omaan elämääni tuli henkilö, joka ihan aivan ensimmäisenä alkoi kaataa kaikkea omaa negatiivisuuttaan ja kaikkia omia ongelmiaan minun niskaani. Kyseessä oli varmasti jollain tavalla vaikeasti traumatisoitunut henkilö, mutta jouduin kuulemaan paljon sellaisia asioita, joista en rehellisesti sanoen olisi halunnut tietää mitään ja jokaisen kohtaamisen jälkeen ahdistuin moneksi päiväksi. Tämän lisäksi oma sairauteni oli vaikeassa vaiheessa silloin ja olin muutenkin fyysiesti ja henkisesti heikossa kunnossa ja minulla ei vaan ollut voimia kestää kyseistä ihmistä. Lopetin sen ihmissuhteen kokonaan, enkä hetkeäkään ole katunut. Oli pakko suojella itseäni ja terveyttäni. Eli miettikää ihan oikeasti vähän kuinka aikaisin, kenelle ja missä olosuhteissa oletatte, että toisen on pakko vain jaksaa, kuunnella läpi kaikki rankat asianne, kokemuksenne ja negatiiviset olotilanne.

Luovutan! En saa perille sitä viestiä, ettei kyse ollut ilmaisen terapeutin etsinnästä. Kyse ei ollut mistään tarpeesta avautua, vaan siitä, että olisi mukavaa, jos omasta elämästä pystyisi puhumaan ihan normaaliin tapaan. Ei voi ihmisten reaktioiden takia, vaikka ne traumaattiset kokemukset on pääosin jo kauan sitten käsitelty ammattilaisen kanssa. Ei ole tarvetta enää aktiivisesti työstää niitä. Sen sijaan olisi kiva, ettei omasta elämästä tarvitsisi kertoa kauhean kaunisteltua versiota sen takia, ettei kenellekään tule paha mieli.

Normaalin tapaan ei kovin kummosia avautumisia toisille tehdä. Ennenkuin tinnetaan.

En ole tuo jolle vastaat, mutta joskus voi tulla sellaisia tilanteita uusien ihmistenkin kanssa esimerkiksi uudessa työ- opiskelu- tai harjoittelupaikassa, jossa voi olla hyvä avata omaa tilannetta muille sen verran, että voisivat ymmärtää paremmin syitä sille, miksi esimerkiksi on arka, ujo tsm, miten se trauma nyt saattaakin sitten ilmetä, ettei muiden tartte ihmetellä miksi se on semmoinen tai käyttäytyy niin. Eikä tämä henkilö itsekään joutuisi kantamaan lisää taakkaa siitä, että muut pitää vaan outona kummajaisena, vaan voisi tulla ymmärretyksi oikealla tavalla. Mutta ajattelitkin asiaa ehkä eri kantilta..

Ei kannata noissa tilanteissa avautua. Ehkä melko kevyesti voi sanoa että nyt on vaikea elämäntilanne. Itseään ei kannata kokonaan avata.

Ymmärrys toisten käyttäytymistä ja taustoja kohtaan ei missään vaiheessa lisäänny, mikäli kaikki aina pelaavat vain varman päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin aloituksen pointin kyllä ja itselläni on myös raskaita kokemuksia takana, ja olen sen lisäksi kroonisesti sairas, mikä vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, MUTTA olen alkanut myös ymmärtää sitä, että se ei vaan ole reilua dumpata sitä omaa taakkaa toisten niskaan. Ihmiset hakevat toisista ihmisistä iloa, hyvää fiilistä ja aitoa yhteyttä (niinkuin minäkin), eikä kukaan halua toimia toiselle ilmaisena terapeuttina, tai likasankona, johon voi kaataa kaiken epämieluisan ja vaikean. Ne raskaat asiat toisessa kestetään sen kaiken hyvän takia, mikä siinä ihmissuhteessa on.

Tajusin tämän asian ihan konkreettisesti kun omaan elämääni tuli henkilö, joka ihan aivan ensimmäisenä alkoi kaataa kaikkea omaa negatiivisuuttaan ja kaikkia omia ongelmiaan minun niskaani. Kyseessä oli varmasti jollain tavalla vaikeasti traumatisoitunut henkilö, mutta jouduin kuulemaan paljon sellaisia asioita, joista en rehellisesti sanoen olisi halunnut tietää mitään ja jokaisen kohtaamisen jälkeen ahdistuin moneksi päiväksi. Tämän lisäksi oma sairauteni oli vaikeassa vaiheessa silloin ja olin muutenkin fyysiesti ja henkisesti heikossa kunnossa ja minulla ei vaan ollut voimia kestää kyseistä ihmistä. Lopetin sen ihmissuhteen kokonaan, enkä hetkeäkään ole katunut. Oli pakko suojella itseäni ja terveyttäni. Eli miettikää ihan oikeasti vähän kuinka aikaisin, kenelle ja missä olosuhteissa oletatte, että toisen on pakko vain jaksaa, kuunnella läpi kaikki rankat asianne, kokemuksenne ja negatiiviset olotilanne.

Luovutan! En saa perille sitä viestiä, ettei kyse ollut ilmaisen terapeutin etsinnästä. Kyse ei ollut mistään tarpeesta avautua, vaan siitä, että olisi mukavaa, jos omasta elämästä pystyisi puhumaan ihan normaaliin tapaan. Ei voi ihmisten reaktioiden takia, vaikka ne traumaattiset kokemukset on pääosin jo kauan sitten käsitelty ammattilaisen kanssa. Ei ole tarvetta enää aktiivisesti työstää niitä. Sen sijaan olisi kiva, ettei omasta elämästä tarvitsisi kertoa kauhean kaunisteltua versiota sen takia, ettei kenellekään tule paha mieli.

Normaalin tapaan ei kovin kummosia avautumisia toisille tehdä. Ennenkuin tinnetaan.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin aloituksen pointin kyllä ja itselläni on myös raskaita kokemuksia takana, ja olen sen lisäksi kroonisesti sairas, mikä vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, MUTTA olen alkanut myös ymmärtää sitä, että se ei vaan ole reilua dumpata sitä omaa taakkaa toisten niskaan. Ihmiset hakevat toisista ihmisistä iloa, hyvää fiilistä ja aitoa yhteyttä (niinkuin minäkin), eikä kukaan halua toimia toiselle ilmaisena terapeuttina, tai likasankona, johon voi kaataa kaiken epämieluisan ja vaikean. Ne raskaat asiat toisessa kestetään sen kaiken hyvän takia, mikä siinä ihmissuhteessa on.

Tajusin tämän asian ihan konkreettisesti kun omaan elämääni tuli henkilö, joka ihan aivan ensimmäisenä alkoi kaataa kaikkea omaa negatiivisuuttaan ja kaikkia omia ongelmiaan minun niskaani. Kyseessä oli varmasti jollain tavalla vaikeasti traumatisoitunut henkilö, mutta jouduin kuulemaan paljon sellaisia asioita, joista en rehellisesti sanoen olisi halunnut tietää mitään ja jokaisen kohtaamisen jälkeen ahdistuin moneksi päiväksi. Tämän lisäksi oma sairauteni oli vaikeassa vaiheessa silloin ja olin muutenkin fyysiesti ja henkisesti heikossa kunnossa ja minulla ei vaan ollut voimia kestää kyseistä ihmistä. Lopetin sen ihmissuhteen kokonaan, enkä hetkeäkään ole katunut. Oli pakko suojella itseäni ja terveyttäni. Eli miettikää ihan oikeasti vähän kuinka aikaisin, kenelle ja missä olosuhteissa oletatte, että toisen on pakko vain jaksaa, kuunnella läpi kaikki rankat asianne, kokemuksenne ja negatiiviset olotilanne.

Luovutan! En saa perille sitä viestiä, ettei kyse ollut ilmaisen terapeutin etsinnästä. Kyse ei ollut mistään tarpeesta avautua, vaan siitä, että olisi mukavaa, jos omasta elämästä pystyisi puhumaan ihan normaaliin tapaan. Ei voi ihmisten reaktioiden takia, vaikka ne traumaattiset kokemukset on pääosin jo kauan sitten käsitelty ammattilaisen kanssa. Ei ole tarvetta enää aktiivisesti työstää niitä. Sen sijaan olisi kiva, ettei omasta elämästä tarvitsisi kertoa kauhean kaunisteltua versiota sen takia, ettei kenellekään tule paha mieli.

Normaalin tapaan ei kovin kummosia avautumisia toisille tehdä. Ennenkuin tinnetaan.

En ole tuo jolle vastaat, mutta joskus voi tulla sellaisia tilanteita uusien ihmistenkin kanssa esimerkiksi uudessa työ- opiskelu- tai harjoittelupaikassa, jossa voi olla hyvä avata omaa tilannetta muille sen verran, että voisivat ymmärtää paremmin syitä sille, miksi esimerkiksi on arka, ujo tsm, miten se trauma nyt saattaakin sitten ilmetä, ettei muiden tartte ihmetellä miksi se on semmoinen tai käyttäytyy niin. Eikä tämä henkilö itsekään joutuisi kantamaan lisää taakkaa siitä, että muut pitää vaan outona kummajaisena, vaan voisi tulla ymmärretyksi oikealla tavalla. Mutta ajattelitkin asiaa ehkä eri kantilta..

Ei kannata noissa tilanteissa avautua. Ehkä melko kevyesti voi sanoa että nyt on vaikea elämäntilanne. Itseään ei kannata kokonaan avata.

Ymmärrys toisten käyttäytymistä ja taustoja kohtaan ei missään vaiheessa lisäänny, mikäli kaikki aina pelaavat vain varman päälle.

Ei todella kannata. Siinä vain haavoittuu

Työ ja opiskelupaikoissa kannattaa olla asialinjalla. Keskitytään työhön. Ei missään mimessä heti aleta kenellekään avautua omista asioista

Se herättää vain kummastusta

Riippuu asiasta. Kun sotaveteraani kertaa vuosilukuja ja korsun mutkia, hänen muistiaan ihaillaan, vaikka kyse saattaa olla traumamuistista. Kun oli tsunami, siitä selvinneet oli kahvipöytien staroja, he saivat jauhaa kokemansa ja heitä kuunneltiin. Varsinkin suurta onnettomuuden kokeneiden joukkoa yhdistää kollektiivinen suru ja asiaa on helppo käsitellä.

Mutta annas olla, kun lapsuuden aikainen hyväksikäyttö alkaa häiritä. Voi sitä paskan määrää mitä joutuu kuulemaan. On ymmärrettävää että läheisen kaverin voi olla vaikea kuunnella. Mutta kaikkein kauheinta, kun hakee apua terveyskeskuksesta, psykpolilta tai soittaa Mielenterveysseuran ym puhelimeen. Näillä auttajiksi alkaneille tulee huono olo, kun joutuvat kuulemaan ikävää asiaa. Päästelevät suustaan aivan mitä sattuu. Erittäin yleistä on tumpata keskustelu heti alkuunsa, jolloin avunhakijalle vahvistuu se olo, ettei minulla ollut väliä silloin (kun hyväksikäyttö jatkui) eikä ole väliä nytkään.

Pimeintä on ollut, kun vanhempi naisääni on heti tekijää tuntematta tokaissut, että ei se mitään tarkoittanut. Enemmän on ollut niitä jotka ei tajua kuin niitä jotka tajuaa.

Trauma vie keskittymiskyvyn, ja moni kirjoitetaan työkyvyttömyyseläkkeelle, koska silloin Kelan ei tarvi maksaa terapiaa, joka on vain työkykyisille. Hus-ostopalvelulistalta juuri traumaterapeutit poistettiin ilman selityksiä. Vielä kun Tukinaisen ryhmä lakkautettiin Helsingissä, ei ole mitään toivoakaan siitä että apua saisi mistään. Yksin pitää selvitä.

Hyväksikäytön syyt on aina vain tekijään liittyviä, ja uhri on syytön. Ahdistavia tunteita voi käsitellä järjellä.

Jos kaveri kertoo kokemastaan, älä rupea säälimään itseäsi. Älkääkä menkö hoitoalalle, jos ette tajua mitään.