Vauvakuume ja mieheni traumaattinen kokemus vauva-arjessa edeltävässä suhteessa

Vierailija kirjoitti:

Kuinka pian miehen ja exän erosta aloitte seurustelemaan?

Vaiko jo edellisen suhteen aikana?

Vai eikö tämäkään seikka kuulu tähän ketjuun?

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei kertakaikkiaan edelleenkään tajua esim sitä, miltä tuntuu olla pitkiä aikoja yksin ja täysin kiinni lapsissa.

Kun esim pelkkä koiranulkoilutus muuttuu extremeksi kun kotona on vilkas leikki-ikäinen ja kuumeinen astmaa sairastava taapero.

Nyt nämä on jo teinejä ja edelleen tulee tilanteita jollin mies suvereenisti alkaa neuvoa ja opastaa. Ja muistella miten kamala olin kun lapset oli pieniä. Tätä muistoa oikein vaalii. Miten hirveää hänellä oli kun huusin hänelle.

Eikä tajua sitä että ihminen joka ei kuuteen vuoteen nuku ei välttis vaan ole ihana.

Meillä mies ymmärtää hyvin, että lapsen kanssa kahdestaan voi olla rankkaa, ja vaatii omaa aikaa suunnilleen koko illan esimerkiksi sairaslomapäivän jälkeen. Silloin kun minä olen yksin lapsen kanssa, miehellä on ollut niin rankkaa töissä, että hän vaatii omaa aikaa koko illan palautuakseen siitä. Minulla ei voi olla rankkaa töissä tai lapsen kanssa.

Mies myös kauhistelee, miten rankkaa joillain (miespuolisilla) tutuilla on koliikkivauvan kanssa, eikä ymmärrä, että minulla oli myös yhtä helvettiä käytännössä yksin refluksivauvan kanssa. Hänestä vauva-aika sujui hyvin, koska hän nukkui omassa rauhassaan ja oli illat omissa menoissaan samalla, kun minä hoidin vauvan ja koiran yksin. Minä tietysti olen tämän kuvion hirviö, kun valitan miehen menoista ja vaadin itsellenikin välillä taukoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka pian miehen ja exän erosta aloitte seurustelemaan?

Vaiko jo edellisen suhteen aikana?

Vai eikö tämäkään seikka kuulu tähän ketjuun?

Yllätys...odotinkin milloin joku vetää tän "olit varmaan se kodinrikkoja" kortin esiin 😂 oikeassa elämässä ihmiset tosiaan joskus tapaavat eron jälkeen. Näillä karkerilla ihmisiltä mies on varmaan ryöstetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei kertakaikkiaan edelleenkään tajua esim sitä, miltä tuntuu olla pitkiä aikoja yksin ja täysin kiinni lapsissa.

Kun esim pelkkä koiranulkoilutus muuttuu extremeksi kun kotona on vilkas leikki-ikäinen ja kuumeinen astmaa sairastava taapero.

Nyt nämä on jo teinejä ja edelleen tulee tilanteita jollin mies suvereenisti alkaa neuvoa ja opastaa. Ja muistella miten kamala olin kun lapset oli pieniä. Tätä muistoa oikein vaalii. Miten hirveää hänellä oli kun huusin hänelle.

Eikä tajua sitä että ihminen joka ei kuuteen vuoteen nuku ei välttis vaan ole ihana.

Meillä mies ymmärtää hyvin, että lapsen kanssa kahdestaan voi olla rankkaa, ja vaatii omaa aikaa suunnilleen koko illan esimerkiksi sairaslomapäivän jälkeen. Silloin kun minä olen yksin lapsen kanssa, miehellä on ollut niin rankkaa töissä, että hän vaatii omaa aikaa koko illan palautuakseen siitä. Minulla ei voi olla rankkaa töissä tai lapsen kanssa.

Mies myös kauhistelee, miten rankkaa joillain (miespuolisilla) tutuilla on koliikkivauvan kanssa, eikä ymmärrä, että minulla oli myös yhtä helvettiä käytännössä yksin refluksivauvan kanssa. Hänestä vauva-aika sujui hyvin, koska hän nukkui omassa rauhassaan ja oli illat omissa menoissaan samalla, kun minä hoidin vauvan ja koiran yksin. Minä tietysti olen tämän kuvion hirviö, kun valitan miehen menoista ja vaadin itsellenikin välillä taukoa.

Minä olin välillä seitsemänkin viikkoa yksin koska mies työmatkalla toisella mantereella.

Hoidin oman työni kotitoimistossa, elätin perheen, hoidin sen vilkkaan leikki-ikäisen, astmaa ja refluksia sairastavan taaperon ja koiran ja kodin.

Sitten hän ihmetteli miksi olin kireä ja väsynyt. Ja jos hänelle sanoi, hän ”osallistui” alkamalla neuvoa ja opastaa ja opettaa minua tyyliin ”tämä elintarvike jääkaapissa on vanhentunut ja se pitää heittää pois”.

Vierailija kirjoitti:

Pitihän se arvata, että miehen syyttelyksi tämä(kin) ketju menee. Olen tavannut miehen eksän useita kertoja mm.perheneuvolassa ja lastenvalvojalla. Heittämällä hankalin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Toki asetelma jo luo alunperin haastavan tilanteen kaikille.

Mieheni lapsi asuu meillä puolet kuusta, joten yllättävää kyllä, olen tavannut hänetkin. Toiminut kasvattajana, kehityksen tukijana ja turvallisena aikuisena.

Edelleen isänä mieheni on sitoutuva ja rakastava, lapsensa etua ajava. Jospa nyt siis keskitytään alkuperäiseen kysymykseeni ja lopetetaan miehen lynkkaus.

Ap

Miksi ihmeessä sinä olet ollut mukana lastenvalvojalla? Vanhempien kesken ne sopimukset tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä. Tee. Lapsia.

Tämä on perseestä.

Mies alkaa huidella kaiken maailman kissanristiäisissä ja sinä leikit onnellista kotia aivan yksinäsi. Ja kulissit pidettävä kunnossa sossujen takia. Sinulla ei ole aikaa omille harrastuksille eikä kavereillekaan. Olet yksin lapsen kanssa 24/7. Jos jonkun pyydät kahville, mies suuttuu, kuinka ei tykkää vieraista kotona. Ja itsellään tietenkin on täysi vapaus tehdä mitä lystää.

Vauva huutaa ja kuulet vain miehen sanat ilman tämä tekisi mitään itse "tee jotain" vaikka olet jo kaikki keinot käyttänyt. Mies painelee saunailtaan, ja olet yksin koko yön vauvan kanssa. Seuraavana päivänä yrität pitää huushollin hiljaisena, jotta toinen saa nukkua ja kerätä voimia kertoakseen kuinka hauskaa hänellä oli ollut. Sinulla kun ei ole muuta elämää kuin se koti ja vauva.

Miksi jäät tuohon asemaan? Kun mies tulee sieltä hauskasta riennoistaan, niin koppaat vauvan miehen syliin ja lähdet itse ulos samalla ovenavauksella.

Ohis mutta minä tein noin ja lopputulos oli, että 6kk vauva oli syömättä yli 5h, koska tuttipullo ei ollut kelvannut. Isän mielestä minun syy, kun en ollut opettanut. Minä, imettävä äiti. Myös vaippa oli vaihtamatta, syy jäi mysteeriksi. Ja lapsi oli alunperin miehen toive. Muuten voisin luulla, että aloituksen hullu ex olen minä, mutta lastenvalvojalla tai perheneuvolassa ei ole lapsen isän lisäksi ollut muita.

Sanon vaan, että tee lapsi jos olet valmis vastaamaan siitä yksin.

Kiinnostaisi tietää, millaiseksi ap kuvittelet sen unelmoimasi vauva-arjen yhdessä miehesi kanssa, joka on joka tapauksessa ilmeisen vastentahtoinen tulemaan uudelleen isäksi? Mukana kuvioissa 6-vuotias tähän asti ainokainen lapsi eli miehen esikoinen sekä kuvailemasi mukainen "heittämällä maailman hankalin" ex.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei kertakaikkiaan edelleenkään tajua esim sitä, miltä tuntuu olla pitkiä aikoja yksin ja täysin kiinni lapsissa.

Kun esim pelkkä koiranulkoilutus muuttuu extremeksi kun kotona on vilkas leikki-ikäinen ja kuumeinen astmaa sairastava taapero.

Nyt nämä on jo teinejä ja edelleen tulee tilanteita jollin mies suvereenisti alkaa neuvoa ja opastaa. Ja muistella miten kamala olin kun lapset oli pieniä. Tätä muistoa oikein vaalii. Miten hirveää hänellä oli kun huusin hänelle.

Eikä tajua sitä että ihminen joka ei kuuteen vuoteen nuku ei välttis vaan ole ihana.

Meillä mies ymmärtää hyvin, että lapsen kanssa kahdestaan voi olla rankkaa, ja vaatii omaa aikaa suunnilleen koko illan esimerkiksi sairaslomapäivän jälkeen. Silloin kun minä olen yksin lapsen kanssa, miehellä on ollut niin rankkaa töissä, että hän vaatii omaa aikaa koko illan palautuakseen siitä. Minulla ei voi olla rankkaa töissä tai lapsen kanssa.

Mies myös kauhistelee, miten rankkaa joillain (miespuolisilla) tutuilla on koliikkivauvan kanssa, eikä ymmärrä, että minulla oli myös yhtä helvettiä käytännössä yksin refluksivauvan kanssa. Hänestä vauva-aika sujui hyvin, koska hän nukkui omassa rauhassaan ja oli illat omissa menoissaan samalla, kun minä hoidin vauvan ja koiran yksin. Minä tietysti olen tämän kuvion hirviö, kun valitan miehen menoista ja vaadin itsellenikin välillä taukoa.

Tämmönen visio sai mulla aikaan äitiydestä kieltäytymisen. En halunnut alunperinkään lapsia, mies olisi halunnut. Kerroin kantani seurustelun alussa, halusin olla rehellinen. Silti mies tahtoi minut.

Myöhemmin harkitsin uudelleen äitiyden mahdollisuutta. Mutta se mitä monella tavoin muuten mukavan miehen luonteesta opin vuosien varrella, vakuutti minut siitä, että ei.

Miehen käsitys vanhemmuudesta oli että lasten kanssa piirrellään, potkitaan palloa ja leikitään autoilla. Näin, että vastuu ikävistä ja hankalista asioista jäi poikkeuksetta mulle. Lisänä tuppaavat appivanhemmat odottivat innolla suvunjatkoa, heillä oli jo nimikin valmiina lapselle (joka olisi.poika), mikä minulle tiedoksi saatettiin.

Tajusin, että tarjolla olisi mulle kuvio, jossa kuolisin stressiin. Paha poliisi, kodin yleiskone, rajojen asettaja, sotkujen siivooja, yleinen vastuunkantaja sekä päätösvallasta taistelija appivanhempien kanssa, kun miehestä oli luonnollista että meitä oli parisuhteessa neljä eikä kaksi.

Eli lapsia ei tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka pian miehen ja exän erosta aloitte seurustelemaan?

Vaiko jo edellisen suhteen aikana?

Vai eikö tämäkään seikka kuulu tähän ketjuun?

Yllätys...odotinkin milloin joku vetää tän "olit varmaan se kodinrikkoja" kortin esiin 😂 oikeassa elämässä ihmiset tosiaan joskus tapaavat eron jälkeen. Näillä karkerilla ihmisiltä mies on varmaan ryöstetty.

Ap annat itsestäsi koko ajan huonomman vaikutelman. Asiallisiin kysymyksiin vastaat hyökkäyksillä ja loukkauksilla. Vai etkö pumpulipussissa eläessäsi ole tavannut pettämistä, edes ikinä kuullut sellaisesta.

Multa ei miestä ryöstetty. Hän ei ollut vanki, olimme naimisissa. Avioliitto päättyi eroon mun aloitteesta. Osasimme sössiä suhteen ihan ilman muiden apua. Mies olisi silti jatkanut, mutta mä en enää halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Tää av-palstan meininki on kyllä niin omaa luokkaansa. Uskokaa tai älkääkä on olemassa itsekeskeisiä äitejä, jotka itsekkäästi ajavat omaa etua lapsensa edun sijaan. Tästä ei nyt sen enempää. Toivottavasti te ette näiden äitien kanssa tekemisiin joudu.

Tottakai näkökantani asiaan on puolueellinen. Tiedän silti, että ongelmat edellisessä parisuhteessa ja perhe-elämässä ovat olleet sekä kumppanini että hänen entisensä vastuulla. Olen kuitenkin myös täysin varma siitä, että äitinä eksään verrattuna olemme kuin yö ja päivä.

Toisin kuin viimeksi, minä haluan aloittaa lapsen yrittämisen, kun molemmat ovat varmoja ja valmiita. En lopeta salaa pillereitä ja tekeydy sitä kautta raskaaksi.

Toi pillerijuttu meni vähän liian pitkälle :D Mutta viihdyttävää! 3/5!

Haluat siis välttämättä muuttua väsähtäneeksi, yksinäiseksi kodinkoneeksi, joka hoitaa lapsen ja kodin, kun mies päättää olla luopumatta mistään omasta. Sinä tulet luopumaan aivan kaikesta perheen vuoksi, mies ei mistään. Kukaan ystävistäsi ei jaksa vauvakuplaasi katsella ja kuunnella, olet yksin kaiken aikaa vauvakuplassasi.

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, että tuo miehen versio on ihan totuudenmukainen? Yleensä se on kyllä äiti, joka on täysin sidottu lapseen, ja harva mies ymmärtää sitä.

Meilläkin ex-mies kertoisi varmasti, kuinka hän teki kaikki kotityöt ja kuinka vaimo silti oli tyytymätön. Minun versiossani taas nousee päällimmäiseksi se, että minä jouduin hoitamaan yksin vaativan koliikkivauvan yöt ja illat, kun mies oli tuntikausia päivässä autotallissa ja muutti sohvalle heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Myöhemminkin hän keksi joka illaksi vähintään pariksi-kolmeksi tunniksi pakollista tekemistä, ettei vaan joutuisi olemaan lapsensa kanssa. Minä olisin mielelläni käynyt kaupassa ja laittanut vaikka ruokaa, jos mies vaan olisi hoitanut lasta, mutta sehän ei hänelle sopinut. Niinpä olin kuukausia ympäri vuorokauden täysin sidottu vaativaan ja itkuisaan vauvaan. Jos sain kerran kuussa olla tunnin yksin, mies alkoi vinkua, että hänenkin pitää saada olla sama aika, vaikka hän vietti päivittäin tuntikausia autotallissa. Niinpä reaktio alkoi olla aika ärsyyntynyt aina, kun mies alkoi jauhaa oman ajan tarpeestaan. Miehen mukaan varmasti olin hirveä natsi, joka kielsi häneltä kaiken kivan.

Meillä myös lähes samanlaista. Nyt kun lapsi on isompi (yllärinä en suostunut toiseen) on oikein hyvä isä, mutta se vauva-aika voi jumalauta. Siitä pisteet, että mieskin vaihtoi vaippoja jopa yöllä, mutta mitään muuta ei sitten tehnytkään ja silloinkin vauva mahdollisimman pian takaisin mulle. Teki mieli erota monesti, mutta sinnillä mentiin 3 vuotta täysin paskassa suhteessa ja ainoa kommunikaatio oli tiuskiminen ja huutaminen.

Järkyttäviä kommentteja olet ap saanut. Ihmettelen, miksi niin moni epäilee, että ap valehtelee? Väkisinkin tulee mieleen, että täällä ovat äänessä lähinnä katkerat yh:t, jotka ovat itse tehneet lapsensa ihan väärien miesten kanssa. Ap kyllä tuntee miehensä ja tämän eksän paremmin kuin me, joten on aivan turha alkaa arvuutella jotain peiteltyjä motiiveja täällä.

AP:lle sanoisin, että jos vauvakuume käy ylivoimaiseksi ja saat puhuttua miehen ympäri, tee lapsi. Asennoidu kuitenkin siten, että lapsi on seuraavat 3 vuotta elämäsi sisältö. Pikkulapsiaika on rankkaa, mutta sen ei tarvitse olla yhtämittaista kidutusta ja valtataistelua, oleellista on että olette miehenne kanssa tiimi ettekä kilpailijoita. 

t. 3:n isä, edelleen lasten äidin kanssa yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä. Tee. Lapsia.

Tämä on perseestä.

Mies alkaa huidella kaiken maailman kissanristiäisissä ja sinä leikit onnellista kotia aivan yksinäsi. Ja kulissit pidettävä kunnossa sossujen takia. Sinulla ei ole aikaa omille harrastuksille eikä kavereillekaan. Olet yksin lapsen kanssa 24/7. Jos jonkun pyydät kahville, mies suuttuu, kuinka ei tykkää vieraista kotona. Ja itsellään tietenkin on täysi vapaus tehdä mitä lystää.

Vauva huutaa ja kuulet vain miehen sanat ilman tämä tekisi mitään itse "tee jotain" vaikka olet jo kaikki keinot käyttänyt. Mies painelee saunailtaan, ja olet yksin koko yön vauvan kanssa. Seuraavana päivänä yrität pitää huushollin hiljaisena, jotta toinen saa nukkua ja kerätä voimia kertoakseen kuinka hauskaa hänellä oli ollut. Sinulla kun ei ole muuta elämää kuin se koti ja vauva.

Miksi jäät tuohon asemaan? Kun mies tulee sieltä hauskasta riennoistaan, niin koppaat vauvan miehen syliin ja lähdet itse ulos samalla ovenavauksella.

Ohis mutta minä tein noin ja lopputulos oli, että 6kk vauva oli syömättä yli 5h, koska tuttipullo ei ollut kelvannut. Isän mielestä minun syy, kun en ollut opettanut. Minä, imettävä äiti. Myös vaippa oli vaihtamatta, syy jäi mysteeriksi. Ja lapsi oli alunperin miehen toive. Muuten voisin luulla, että aloituksen hullu ex olen minä, mutta lastenvalvojalla tai perheneuvolassa ei ole lapsen isän lisäksi ollut muita.

Sanon vaan, että tee lapsi jos olet valmis vastaamaan siitä yksin.

Ei sen lapsen pitäisi olla välikappale aikuisten välisessä kissanhännänvedossa. Totta kai vauvaa opetetaan syömään tuttipullosta ennen kuin hänestä ollaan erossa 5h - 6kk tosin voisi jo jollain soseella pärjätä.

3 vuoden päästä ap:n mies nyyhkii pubissa miten hirveä exänsä ap jätti salaa pillerit pois ja kielsi kaljareissut :((((

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, että tuo miehen versio on ihan totuudenmukainen? Yleensä se on kyllä äiti, joka on täysin sidottu lapseen, ja harva mies ymmärtää sitä.

Meilläkin ex-mies kertoisi varmasti, kuinka hän teki kaikki kotityöt ja kuinka vaimo silti oli tyytymätön. Minun versiossani taas nousee päällimmäiseksi se, että minä jouduin hoitamaan yksin vaativan koliikkivauvan yöt ja illat, kun mies oli tuntikausia päivässä autotallissa ja muutti sohvalle heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Myöhemminkin hän keksi joka illaksi vähintään pariksi-kolmeksi tunniksi pakollista tekemistä, ettei vaan joutuisi olemaan lapsensa kanssa. Minä olisin mielelläni käynyt kaupassa ja laittanut vaikka ruokaa, jos mies vaan olisi hoitanut lasta, mutta sehän ei hänelle sopinut. Niinpä olin kuukausia ympäri vuorokauden täysin sidottu vaativaan ja itkuisaan vauvaan. Jos sain kerran kuussa olla tunnin yksin, mies alkoi vinkua, että hänenkin pitää saada olla sama aika, vaikka hän vietti päivittäin tuntikausia autotallissa. Niinpä reaktio alkoi olla aika ärsyyntynyt aina, kun mies alkoi jauhaa oman ajan tarpeestaan. Miehen mukaan varmasti olin hirveä natsi, joka kielsi häneltä kaiken kivan.

Meillä myös lähes samanlaista. Nyt kun lapsi on isompi (yllärinä en suostunut toiseen) on oikein hyvä isä, mutta se vauva-aika voi jumalauta. Siitä pisteet, että mieskin vaihtoi vaippoja jopa yöllä, mutta mitään muuta ei sitten tehnytkään ja silloinkin vauva mahdollisimman pian takaisin mulle. Teki mieli erota monesti, mutta sinnillä mentiin 3 vuotta täysin paskassa suhteessa ja ainoa kommunikaatio oli tiuskiminen ja huutaminen.

Miten teidän parisuhteenne nyt voi? Itse olen nyt puolentoista vuoden jälkeen täysin valmis eroamaan, miestä kohtaan tunnen enää lähinnä inhoa ja halveksuntaa. Oletko onnistunut säilyttämään rakkauden miestä kohtaan kaikesta huolimatta?

Vierailija kirjoitti:

3 vuoden päästä ap:n mies nyyhkii pubissa miten hirveä exänsä ap jätti salaa pillerit pois ja kielsi kaljareissut :((((

Tuli huijatuksi isäksi - toistamiseen.

Kondomi on edelleen tuntematon kapine.

Jonossa on kolmas vaimokokelas, joka pursuaa itseluottamusta ja voihkii vauvakuumeessaan. Ja säälii hyvää miestä, jolle on sattunut jo kaksi seinähullua ja alistavaa exää.

Luultavasti mies jättää AP:kin heti kun ei se vauva-arki olekaan niin kivaa ja kuinka ei pääse pitämään hauskaa niin usein, koska vaimo kieltää ja vaatii osallistumaan lapsen hoitoon sekä kotitöihin. Ja AP valittaa kuinka on loukussa vauvan kanssa.

Älä tee lapsia. Ei seuraa mitään hyvää. Ja rupsahdat ennen aikaisesti sen tähden ettei vuorokaudessa tunnit riitä kaikkeen.

Tässä kuviossa on yksi pelottava asia, joka ap:n kannattaa tiedostaa ennen kuin lisääntyy sen miehensä kanssa.

Miehen "trauma" ja pelokas asenne uutta vauvaa kohtaan antaa miehelle loistavan aseen ja takaportin: jos vauva joskus tulee, on miehellä argumentit valmiina vastuun välttelyyn " juuri tätä pelkäsin / tämän takia en halunnut lisää lapsia ja sinä tiesit sen / vanhat traumat nousevat pintaan" - ja hups, miehen pitää saada mennä ja harrastaa ja ap hoitaa vauvan, ettei vanha (ja ap:n tiedossa ollut) " trauma" aktivoidu.

Vierailija kirjoitti:

Tässä kuviossa on yksi pelottava asia, joka ap:n kannattaa tiedostaa ennen kuin lisääntyy sen miehensä kanssa.

Miehen "trauma" ja pelokas asenne uutta vauvaa kohtaan antaa miehelle loistavan aseen ja takaportin: jos vauva joskus tulee, on miehellä argumentit valmiina vastuun välttelyyn " juuri tätä pelkäsin / tämän takia en halunnut lisää lapsia ja sinä tiesit sen / vanhat traumat nousevat pintaan" - ja hups, miehen pitää saada mennä ja harrastaa ja ap hoitaa vauvan, ettei vanha (ja ap:n tiedossa ollut) " trauma" aktivoidu.

Niinpä. Ja hyvällä tuurilla myös alkaa arvostelemaan raskauden runtelemaa vartaloa. Runnoo itsetunnon pohjamutiin. Ja syyllistää heti, jos ei johonkin pääse tutustumaan uusiin ihmisiin.

AP on vain kotona vauvan kanssa ja lihoo, kun ainoa lohtu on jääkaappi.