Yle on oikeasti totuusvirasto joka pitäisi lopettaa
Markkinataloudessa ”Totuusvirasto” ei pysyisi tuottamansa tarjonnan laadun varassa pystyssä kuukautta pitempään. Mutta veronmaksajien rahoilla voi harrastella vaikka kuinka laadutonta ”puolueetonta journalismia”."
https://unv.is/blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2018/06/23/valeuutis…
Orwellin kirjassa Totuusvirasto muutti historiaa ja sanojen merkitystä. Parlamentin alainen tiedotusvirastomme tekee samaa. Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin. Eikä sitäkään voi sanoa antamiseksi, jos ei ota yhtä paljon kuin ennen. Ottaminen on ottamista, riippumatta siitä paljonko ottaa. Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Putinistit vauhdissa
Olen ilmoittanut viestisi asiattomaksi
Ylen läpinäkyvä propaganda johdatteli minutkin kyseenalaistamaan ylhäältä johdateltua konsensusta. Internet oli apunani. eksyin tiedonjanoisella retkelläni tiettyyn blogiin ja sitä kautta tämän hetken nousevimman ja ihmisläheisimmän puolueen äänestäjäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa asenteellinen teksti. Ylen toiminnassa on parannettavaa, totta kai, mutta tämä kritiikki on tarkoitushakuisine esimerkkeineen liioitteleva. Tekstistä näkee, ettei sen kirjoittaja ole mikään "sananvapauden" kannattaja vaan haluaisi puolueettoman uutisoinnin sijaan median puolustavan hänen omia näkemyksiään.
Ylen asema verotuloilla rahoitettuna mediatalona ja siten poliitikkojen valvonnassa toimivana on kiistatta hankala, mutta jos Yleä ei olisi, mitä jäisi jäljelle? Kaupalliset lehdet ja televisiokanavat. Näitä taas ei valvo mikään taho, ja tarjonta määräytyy puhtaasti kaupallisin perustein sekä omistajien intressien pohjalta. Se, mitä ap tarkoittaa käyttäessään sanaa "valeuutinen" ja mihin linkatussa jutussa viitataan puhumalla "uuskielestä", on itse asiassa näkökulma, eikä ole olemassa mitään objektiivista mediaa. Kaikissa uutisjutuissa on aina jokin näkökulma. Kuuluu medialukutaitoon löytää jutun näkökulma. Oikeat valeuutiset, siis täysin paikkaansapitämättömät asiat, ovat eri asia.
Olet väärässä, kun väität, että näitä ei valvo mikään taho. Tarjontakaan ei määräydy puhtaasti kaupallisin perustein, sillä valtiolliset toimijat voivat säätää vaikkapa, että ohjelmistosta on minimissään 50 prossaa oltava suomenkielistä. Näin suunnilleen tehdään esim. Ranskassa.
Tässä ketjussa puhutaan käsittääkseni Suomesta? Suomessa mediatalojen toimintaa ei valvota, ellei lasketa julkisen sanan neuvostoa, joka voi antaa huomautuksia niille medioille, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan hyvää journalistista tapaa, ja poliisia, joka hoitaa rikosasioiden tutkinnan. Pääasiassa alalla on siis käytössä itsesäätely. Ranskassa voi toki olla toinen malli käytössä. Miten se, että valtiolliset toimijat puuttuvat kaupallisten mediatalojen toimintaan noinkin paljon, kuin mitä esimerkissä ranskankielisen ohjelmatarjonnan osuudesta esitetään, on parempi malli kuin se, että on Ylen kaltainen taho, joka huolehtii eri kieliryhmien ym. huomioimisesta ohjelmatarjonnassa?
Valvontalakien muuttaminen ei olisi konsti eikä mikään, sillä lainsäädäntöä on muutettava joka tapauksessa, kun Yle lakkautetaan.
Ymmärrän, että lakeja voidaan muuttaa. Tietysti voidaan. Siitä ei nyt ollut kyse vaan siitä, miksi YLE pitäisi lakkauttaa? Mitä lisäarvoa Ylen lakkauttaminen ja Ranskan mallin omaksuminen toisi? Suomalainen media on kuitenkin kansainvälisissä puolueettomuus- ja sananvapausvertailuissa yleensä ykkössijalla, eli puutteista huolimatta asiat ovat meillä joka tapauksessa paremmin kuin muualla.
Ykkössija tuossa ei vielä tarkoita sitä, että se olisi puolueetonta ja että sana olisi vapaata. Idea olisi siinä, että markkinoille tulee muitakin toimijoita esittämään näkökulmaansa, sillä nykysysteemissä kansalaisilla ei juuri ole valinnanvaraa uutisten suhteen. Sillä puolueetonta toimijaa ei tässä(kään) toiminnassa ole olemassakaan.
Miten se, että omaksutaan käytänteitä maista, joilla menee Suomea huonommin, parantaa Suomen tilannetta? Kuvailemasi tilanne, jossa markkinoilla on useita toimijoita, on totta myös Suomessa. Puhut Suomesta ikään kuin Yle olisi ainoa media. Uutismedioitakin on Ylen lisäksi useita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näytätkö ap meille aitoja esimerkkejä Orwellilaisesta uuskielestä Ylen uutisissa? Linkkien kera. Itselle tulee mieleen vaan aktiivimalli ja kiky-talkoot, mutta ne ovat hallituksen uuskieltä, eivät Ylen.
Aloitusviestissä linkatusta blogista: "Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin."
ja
"Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta."
Kallen sanomisille en panis niin hirveästi painoarvoa, sillä se on täysin oikeasti järkevään ja älykkääseen ajatteluun kykenemätön riistoporvari. Saivarrella se kyllä osaa niin kuin tuossa lainauksessa nähtiin, mutta se on vain tyhjää sanojen pyörittelyä, ei muuta.
LOL
Pientä ironiaa havaittavissa. Saivartelua ja sanojen pyörittelyä ei ilmeisesti ole juuri se mistä aloitusviestissä puhutaan. Eli vähemmän verottaminen on antamista ja vähemmän antaminen on ottamista. Ei teikäläisten tyhmyyttä voi edes korostaa, kun teette sen omilla viesteillänne niin paljon paremmin.
Et ilmeisesti edes tiedä mitä ironia tarkoittaa, sillä se ei sovi tähän mitenkään...ja ymmärrän kyllä _täysin_ mitä Kalle tarkoitti (olen taatusti sinua älykkäämpi kuuluessani siihen kuuluisaan n. 10 prosentin joukkoon) ja kyllä, noinhan tuo asia _kirjaimellisesti_ on, mutta kun alkaa _ajatella_ asiaa laajasti ja kaikkine merkityksineen, on tuo Kallen horina vain sanoilla kikkailua ja saivartelua. Että LOL vaan itelles muru.
"ÄO-arvo 71 - 80
Kyseessä on henkisen retardaation lievempi aste. Tällaisia arvoja omaavilla yksilöillä voi olla vaikeuksia peruskoulussa, mutta apukoulussa he menestyvät lähes ongelmitta. Näitä yksilöitä on kymmenesosa väestöstä."
Älähän nyt. Kyseessä on mitä selvimmin yksi suomen älykkäimmistä yksilöistä! Kyllähän sen selvästi näkee mm. viesteissä esille tulevista kirjoituksen vaikeuksista ja siitä, että ei näköjään ymmärretä mitä sana "ironia" tarkoittaa ja miten se voisi omaan ironiaa huokuvaan viestiin sopia. Todellinen suomen Marilyn Vos Savant on siunannut meitä läsnäolollaan. LOL. Totta puhuen tuo viestisi mainitsema kymmenesosan porukka kuulostaa kyllä huomattavasti enemmän tältä siteeratulta veijarilta.
Vasemmiston uuskielessä ilmaston lämpeneminen (global warming) on muuttunut ilmaston muutokseksi (climate change).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Putinistit vauhdissa
Eikö itseäsi vielä nolota tuon hokeminen?
Ei, koska se on totuus. Putinin Venäjän etu on että YLE ja muu edes pikkaisen laatujournalismiin viittava toiminta ajetaan alas. Tyhmää kansaa on helpompi hallita ja vedättää. Alt-Right ja suoranaiset trollit siis ajavat Putinin asiaa hämmentämällä YLE ja muissa media keskusteluissa. Sama koskee EU-keskustelua, koska vahva EU on uhka niin Putinille kuin Trumpin Yhdysvalloillekkin.
Suurin osa YLE mölisijöistä ei tätä tajua eli ovat ns. hyödyllisiä hölmöjä.

On varmaan ihanan helppoa kun kaikki harmin aiheet voi selittää salaliitoilla ja "trolleilla", joka on muuten edelleen kyseisen sanan väärinkäyttöä.
Suosittelen lukemaan Tiede-lehden sivuilta niiden jutun salaliittoihin uskovista. Kuulemma aina se puoli joka on jäänyt häviölle alkaa punomaan mitä erilaisimpia salaliittoteorioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näytätkö ap meille aitoja esimerkkejä Orwellilaisesta uuskielestä Ylen uutisissa? Linkkien kera. Itselle tulee mieleen vaan aktiivimalli ja kiky-talkoot, mutta ne ovat hallituksen uuskieltä, eivät Ylen.
Aloitusviestissä linkatusta blogista: "Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin."
ja
"Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta."
Kallen sanomisille en panis niin hirveästi painoarvoa, sillä se on täysin oikeasti järkevään ja älykkääseen ajatteluun kykenemätön riistoporvari. Saivarrella se kyllä osaa niin kuin tuossa lainauksessa nähtiin, mutta se on vain tyhjää sanojen pyörittelyä, ei muuta.
LOL
Pientä ironiaa havaittavissa. Saivartelua ja sanojen pyörittelyä ei ilmeisesti ole juuri se mistä aloitusviestissä puhutaan. Eli vähemmän verottaminen on antamista ja vähemmän antaminen on ottamista. Ei teikäläisten tyhmyyttä voi edes korostaa, kun teette sen omilla viesteillänne niin paljon paremmin.
Et ilmeisesti edes tiedä mitä ironia tarkoittaa, sillä se ei sovi tähän mitenkään...ja ymmärrän kyllä _täysin_ mitä Kalle tarkoitti (olen taatusti sinua älykkäämpi kuuluessani siihen kuuluisaan n. 10 prosentin joukkoon) ja kyllä, noinhan tuo asia _kirjaimellisesti_ on, mutta kun alkaa _ajatella_ asiaa laajasti ja kaikkine merkityksineen, on tuo Kallen horina vain sanoilla kikkailua ja saivartelua. Että LOL vaan itelles muru.
"ÄO-arvo 71 - 80
Kyseessä on henkisen retardaation lievempi aste. Tällaisia arvoja omaavilla yksilöillä voi olla vaikeuksia peruskoulussa, mutta apukoulussa he menestyvät lähes ongelmitta. Näitä yksilöitä on kymmenesosa väestöstä."
😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa asenteellinen teksti. Ylen toiminnassa on parannettavaa, totta kai, mutta tämä kritiikki on tarkoitushakuisine esimerkkeineen liioitteleva. Tekstistä näkee, ettei sen kirjoittaja ole mikään "sananvapauden" kannattaja vaan haluaisi puolueettoman uutisoinnin sijaan median puolustavan hänen omia näkemyksiään.
Ylen asema verotuloilla rahoitettuna mediatalona ja siten poliitikkojen valvonnassa toimivana on kiistatta hankala, mutta jos Yleä ei olisi, mitä jäisi jäljelle? Kaupalliset lehdet ja televisiokanavat. Näitä taas ei valvo mikään taho, ja tarjonta määräytyy puhtaasti kaupallisin perustein sekä omistajien intressien pohjalta. Se, mitä ap tarkoittaa käyttäessään sanaa "valeuutinen" ja mihin linkatussa jutussa viitataan puhumalla "uuskielestä", on itse asiassa näkökulma, eikä ole olemassa mitään objektiivista mediaa. Kaikissa uutisjutuissa on aina jokin näkökulma. Kuuluu medialukutaitoon löytää jutun näkökulma. Oikeat valeuutiset, siis täysin paikkaansapitämättömät asiat, ovat eri asia.
Olet väärässä, kun väität, että näitä ei valvo mikään taho. Tarjontakaan ei määräydy puhtaasti kaupallisin perustein, sillä valtiolliset toimijat voivat säätää vaikkapa, että ohjelmistosta on minimissään 50 prossaa oltava suomenkielistä. Näin suunnilleen tehdään esim. Ranskassa.
Tässä ketjussa puhutaan käsittääkseni Suomesta? Suomessa mediatalojen toimintaa ei valvota, ellei lasketa julkisen sanan neuvostoa, joka voi antaa huomautuksia niille medioille, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan hyvää journalistista tapaa, ja poliisia, joka hoitaa rikosasioiden tutkinnan. Pääasiassa alalla on siis käytössä itsesäätely. Ranskassa voi toki olla toinen malli käytössä. Miten se, että valtiolliset toimijat puuttuvat kaupallisten mediatalojen toimintaan noinkin paljon, kuin mitä esimerkissä ranskankielisen ohjelmatarjonnan osuudesta esitetään, on parempi malli kuin se, että on Ylen kaltainen taho, joka huolehtii eri kieliryhmien ym. huomioimisesta ohjelmatarjonnassa?
Valvontalakien muuttaminen ei olisi konsti eikä mikään, sillä lainsäädäntöä on muutettava joka tapauksessa, kun Yle lakkautetaan.
Ymmärrän, että lakeja voidaan muuttaa. Tietysti voidaan. Siitä ei nyt ollut kyse vaan siitä, miksi YLE pitäisi lakkauttaa? Mitä lisäarvoa Ylen lakkauttaminen ja Ranskan mallin omaksuminen toisi? Suomalainen media on kuitenkin kansainvälisissä puolueettomuus- ja sananvapausvertailuissa yleensä ykkössijalla, eli puutteista huolimatta asiat ovat meillä joka tapauksessa paremmin kuin muualla.
Ykkössija tuossa ei vielä tarkoita sitä, että se olisi puolueetonta ja että sana olisi vapaata. Idea olisi siinä, että markkinoille tulee muitakin toimijoita esittämään näkökulmaansa, sillä nykysysteemissä kansalaisilla ei juuri ole valinnanvaraa uutisten suhteen. Sillä puolueetonta toimijaa ei tässä(kään) toiminnassa ole olemassakaan.
Miten se, että omaksutaan käytänteitä maista, joilla menee Suomea huonommin, parantaa Suomen tilannetta? Kuvailemasi tilanne, jossa markkinoilla on useita toimijoita, on totta myös Suomessa. Puhut Suomesta ikään kuin Yle olisi ainoa media. Uutismedioitakin on Ylen lisäksi useita.
Juu juu. Mutta kun Yle ei ole markkinoilla, vaan sen toiminta rahoitetaan veronmaksajien rahoista. Joten se voi tuottaa ihan mitä sitä itseään huvittaa välittämättä katsotaanko sitä vai ei.

Tässä ei edelleenkään vastattu kysymykseen, miten Ylen lakkauttaminen ja muiden maiden käytänteiden omaksuminen parantaisi sananvapautta ja puolueettoman tiedon välitystä Suomessa. Tähän toivoisin vastausta. Kommenteissa pyöritellään ongelmia, jotka ovat tiedossa, mutta ei esitetä perusteluita, joilla osoitettaisiin tarjotun ratkaisumallin paremmuus.
On helposti nähtävissä, miten käy, jos Ylen kaltaista toimijaa ei ole. Opetusohjelmia, ei-kaupallisia laatudokumentteja ja taide-elokuvia ei näkisi mistään, kaikki uutisointi ja ohjelmatarjonta olisi kaupallisten palveluntarjoajien varassa, jolloin sisällön laadun ja hyödyn sijasta kriteeri julkaisulle on viihdearvo eli se, miten paljon uutisoinnin näkökulmat ja ohjelmien sisällöt miellyttävät katsojia. Edullisesti tuotettuja, paljon katsojia kerääviä tosi-tv-, visailu- ja sketsiviihdeohjelmia kaikilla kanavilla parhaaseen katseluaikaan. Mainoskatkoja, tuotesijoittelua ja branded content -ohjelmia olisi mahdoton välttää.
Vastustajat puhuvat Ylestä ikään kuin meillä olisi jokin totalitarististen maiden kaltainen, muut mediat vaientava valtion propagandakoneisto, vaikka eihän tämä pidä lainkaan paikkaansa. Yle on vain yksi media muiden joukossa, eikä se puutu mitenkään muiden medioiden toimintaan. Kuten sanottua, on ilmeistä, että Yle verovaroista riippuvaisena kumartelee poliitikkojen suuntaan, mutta median kuluttajan näkökulmasta Ylen lakkauttaminen tämän vuoksi on tarpeetonta liioittelua - hyvä medialukutaito ja mainittujen taloussuhteiden ymmärtäminen riittää.
YLE on vielä Suomen puolella. Sanomalle on lähinnä jumalanpilkka ja sen myötä islamin kannatus tärkeää. Vain, koska pystyvät. Hyvä YLE, siellä osataan vielä muutakin kuin haastatella jotain veitolaa.

Kyllä ihmiset noihin visailuihin ja muihin ennen pitkää väsyvät. Miksi Ylen pitää veronmaksajien rahoilla tuottaa ohjelmaa, jota katsoo vain murto-osa kansasta? Aliarvioit myös itse tässä kansalaisten medialukutaitoa, kun tuumaat, että tuotesijoitteluja ei voi välttää. Ei Yleä muuten tarvitse lakkauttaa, se voi markkinaehdoin edelleen tuottaa asiaohjelmiaan. Mutta järkyttävän suuri määrä varoista menee tällä hetkellä myös asiattomien ohjelmien tekoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylessä Kimmo Sasin löytö Lauri Kivinen tukee pakkoruotsia ja kaksikielisyyttä ja keksii valheita jotta kaksikielisyyttä voidaan levittää. Muistakaa kymmenen jaksoa "Suomi on ruotsalainen" ohjelma täyttä propagandaa ja suomalaisten identiteetin vähättelyä.
Ruotsalainen Bonnier omistaa lehtiä ja tv kanavia. Bonnierin tiedonvälitys-palkinto jaetaan tietysti vain sopiville journalisteille.
Koko ”Suomi on” sarjahan oli äärimmäisen hyvä historiaohjelma, ja hyvä esimerkki ohjelmistosta jota tässä maailmassa ei ilman Yleä tee kukaan. On se kumma kun itseään ”isänmaallisina” pitävät haluavat tuhota suomalaisen radio- ja tv-tuotannon viimeisen linnakkeen.
Sinä voit minun puolestani painua helvettiin. Mene vaikka katsomaan amerikkalaista tosi-tvtä joltain roskakanavalta, urpo.
Suomi on ruotsalainen-sarja oli ruotsinkielisen säätiön ja kirkon rahoittama. Yle teki kun se sai rahat ruotsalaisilta ja teki kuten rahaoittaja käski.
Vähäteltiin ja kerrottiin että kaikki on tullut Ruotsista Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa asenteellinen teksti. Ylen toiminnassa on parannettavaa, totta kai, mutta tämä kritiikki on tarkoitushakuisine esimerkkeineen liioitteleva. Tekstistä näkee, ettei sen kirjoittaja ole mikään "sananvapauden" kannattaja vaan haluaisi puolueettoman uutisoinnin sijaan median puolustavan hänen omia näkemyksiään.
Ylen asema verotuloilla rahoitettuna mediatalona ja siten poliitikkojen valvonnassa toimivana on kiistatta hankala, mutta jos Yleä ei olisi, mitä jäisi jäljelle? Kaupalliset lehdet ja televisiokanavat. Näitä taas ei valvo mikään taho, ja tarjonta määräytyy puhtaasti kaupallisin perustein sekä omistajien intressien pohjalta. Se, mitä ap tarkoittaa käyttäessään sanaa "valeuutinen" ja mihin linkatussa jutussa viitataan puhumalla "uuskielestä", on itse asiassa näkökulma, eikä ole olemassa mitään objektiivista mediaa. Kaikissa uutisjutuissa on aina jokin näkökulma. Kuuluu medialukutaitoon löytää jutun näkökulma. Oikeat valeuutiset, siis täysin paikkaansapitämättömät asiat, ovat eri asia.
Olet väärässä, kun väität, että näitä ei valvo mikään taho. Tarjontakaan ei määräydy puhtaasti kaupallisin perustein, sillä valtiolliset toimijat voivat säätää vaikkapa, että ohjelmistosta on minimissään 50 prossaa oltava suomenkielistä. Näin suunnilleen tehdään esim. Ranskassa.
Tässä ketjussa puhutaan käsittääkseni Suomesta? Suomessa mediatalojen toimintaa ei valvota, ellei lasketa julkisen sanan neuvostoa, joka voi antaa huomautuksia niille medioille, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan hyvää journalistista tapaa, ja poliisia, joka hoitaa rikosasioiden tutkinnan. Pääasiassa alalla on siis käytössä itsesäätely. Ranskassa voi toki olla toinen malli käytössä. Miten se, että valtiolliset toimijat puuttuvat kaupallisten mediatalojen toimintaan noinkin paljon, kuin mitä esimerkissä ranskankielisen ohjelmatarjonnan osuudesta esitetään, on parempi malli kuin se, että on Ylen kaltainen taho, joka huolehtii eri kieliryhmien ym. huomioimisesta ohjelmatarjonnassa?
Valvontalakien muuttaminen ei olisi konsti eikä mikään, sillä lainsäädäntöä on muutettava joka tapauksessa, kun Yle lakkautetaan.
Ymmärrän, että lakeja voidaan muuttaa. Tietysti voidaan. Siitä ei nyt ollut kyse vaan siitä, miksi YLE pitäisi lakkauttaa? Mitä lisäarvoa Ylen lakkauttaminen ja Ranskan mallin omaksuminen toisi? Suomalainen media on kuitenkin kansainvälisissä puolueettomuus- ja sananvapausvertailuissa yleensä ykkössijalla, eli puutteista huolimatta asiat ovat meillä joka tapauksessa paremmin kuin muualla.
Ykkössija tuossa ei vielä tarkoita sitä, että se olisi puolueetonta ja että sana olisi vapaata. Idea olisi siinä, että markkinoille tulee muitakin toimijoita esittämään näkökulmaansa, sillä nykysysteemissä kansalaisilla ei juuri ole valinnanvaraa uutisten suhteen. Sillä puolueetonta toimijaa ei tässä(kään) toiminnassa ole olemassakaan.
Miten se, että omaksutaan käytänteitä maista, joilla menee Suomea huonommin, parantaa Suomen tilannetta? Kuvailemasi tilanne, jossa markkinoilla on useita toimijoita, on totta myös Suomessa. Puhut Suomesta ikään kuin Yle olisi ainoa media. Uutismedioitakin on Ylen lisäksi useita.
Kaikki mediat Suomessa tekevät uutisia yhdestä ja samasta näkökulmasta. Jutuista jätetään pois ja vastaavasti kerrotaan samat asiat, usein jopa täysin samoin sanoin. Ulkomaan uutiset kopioidaan CNN:ltä ja vasemmistolaisesta Guardianista. Sitä toista näkökulmaa varten on pakko tehdä itse töitä ja etsiä se muista ulkomaisista lehdistä, somesta, blogeista ja keskustelufoorumeilta.
Vierailija kirjoitti:
YLE on aito monopoli, vaikka tuote olisi kuinka kuraa. Silti joudut maksamaan YLE veroa YLE:n palveluista.
Itse otin juuuri HBO:n ja peruin Netflixin toistaiseksi.
Miten saisin peruutettua YLEn?
Huoh. Jos kokee että Netflixiltä ja HBO:lta saa jotenkin Suomea koskevaa yhteiskunnallista tietoa enemmän kuin Ylestä, pitää olla aikamoinen musta aukko korvien välissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylessä Kimmo Sasin löytö Lauri Kivinen tukee pakkoruotsia ja kaksikielisyyttä ja keksii valheita jotta kaksikielisyyttä voidaan levittää. Muistakaa kymmenen jaksoa "Suomi on ruotsalainen" ohjelma täyttä propagandaa ja suomalaisten identiteetin vähättelyä.
Ruotsalainen Bonnier omistaa lehtiä ja tv kanavia. Bonnierin tiedonvälitys-palkinto jaetaan tietysti vain sopiville journalisteille.
Koko ”Suomi on” sarjahan oli äärimmäisen hyvä historiaohjelma, ja hyvä esimerkki ohjelmistosta jota tässä maailmassa ei ilman Yleä tee kukaan. On se kumma kun itseään ”isänmaallisina” pitävät haluavat tuhota suomalaisen radio- ja tv-tuotannon viimeisen linnakkeen.
Sinä voit minun puolestani painua helvettiin. Mene vaikka katsomaan amerikkalaista tosi-tvtä joltain roskakanavalta, urpo.
Sellaista ohjelmaa suomalaisista ei tarvitse tehdä jonka ruotsinkieliset rahoittavat ja yrittävät historialla perustella omia etuoikeuksiaan.
Mielestäni YLE:ä ei pitäisi lakkauttaa, mutta asiasisältö pitäisi rajata vai uutisiin (vain neutraalilla tavalla esitettynä, luonto-ohjelmat, urheilu... ja siinäpä se. Mitään poliittisia keskusteluja eikä ohjelmia, koska he eivät sitä osaa kuin punalasien läpi.
Vierailija kirjoitti:
Ylessä Kimmo Sasin löytö Lauri Kivinen tukee pakkoruotsia ja kaksikielisyyttä ja keksii valheita jotta kaksikielisyyttä voidaan levittää. Muistakaa kymmenen jaksoa "Suomi on ruotsalainen" ohjelma täyttä propagandaa ja suomalaisten identiteetin vähättelyä.
Ruotsalainen Bonnier omistaa lehtiä ja tv kanavia. Bonnierin tiedonvälitys-palkinto jaetaan tietysti vain sopiville journalisteille.
Ym. tv-ohjelma perustui täysin historiantutkimuksen faktoihin. Jos ne eivät miellyttä sua, se on eri asia kuin haukkua niitä propagandasta. Osoita sieltä yksikin fakta joka ei olisi totta.
Mitä tekemistä Bonnierilla on Ylen kanssa? Bonnierhan omistaa MTV:n -- ei Yleä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näytätkö ap meille aitoja esimerkkejä Orwellilaisesta uuskielestä Ylen uutisissa? Linkkien kera. Itselle tulee mieleen vaan aktiivimalli ja kiky-talkoot, mutta ne ovat hallituksen uuskieltä, eivät Ylen.
Aloitusviestissä linkatusta blogista: "Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin."
ja
"Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta."
Tämmöinen lätinä on roskaa. Pitäisi kyetä esittämään älyllinen analyysi, joka perustellaan vastaansanomattomin esimerkein.