Yle on oikeasti totuusvirasto joka pitäisi lopettaa
Markkinataloudessa ”Totuusvirasto” ei pysyisi tuottamansa tarjonnan laadun varassa pystyssä kuukautta pitempään. Mutta veronmaksajien rahoilla voi harrastella vaikka kuinka laadutonta ”puolueetonta journalismia”."
https://unv.is/blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2018/06/23/valeuutis…
Orwellin kirjassa Totuusvirasto muutti historiaa ja sanojen merkitystä. Parlamentin alainen tiedotusvirastomme tekee samaa. Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin. Eikä sitäkään voi sanoa antamiseksi, jos ei ota yhtä paljon kuin ennen. Ottaminen on ottamista, riippumatta siitä paljonko ottaa. Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Näytätkö ap meille aitoja esimerkkejä Orwellilaisesta uuskielestä Ylen uutisissa? Linkkien kera. Itselle tulee mieleen vaan aktiivimalli ja kiky-talkoot, mutta ne ovat hallituksen uuskieltä, eivät Ylen.
""Hallitus ottaa pienituloisilta ja antaa suurituloisille""
Tuo on ylen radiosta suora sitaatti, jota mm. Elina Lepomäki kritisoi tuolloin Twitterissä. Ihmiset tyhmyydessään ja hyväuskoisuudessaan vielä uskovat noita nerokkaita mietelauseita.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoi. Minä olen tyytyväinen Ylen tarjontaan ja uutisiin. Toivoisin kyllä kriittisempää otetta nykyhallituksen pyrkimyksiin romuttaa hyvinvointiyhteiskunnan perusta mm. koulutusta rapauttamalla. Ihan vaan ettei tulevaisuudessa saataisi lisää ap:n kaltaisia riemuidiootteja, jotka eivät ymmärrä valtiontaloudesta hölkäsen pöläystä.
Öhh....sinä riemuidioottina suuressa älykkyydessäsi jotenkin pystyit päättelemään ap:n valtiontaloudenymmärryksen tason siitä, miten hän siteerasi suoraan Kalle Isokalliota? Villi veikkaus, että ap:lla ja etenkin Kalle Isokalliolla on huomattavasti suurempi ymmärrys kyseisestä asiasta kuin sinulla, jolle yksinkertaisen keskustelunavauksenkin ymmärtäminen tuntuu melkoiselta haasteelta.
Yksi esimerkki Ylen kielenkäytöstä on se, kun se kutsui Ranskan Calaisin la.ittomien siirto.laisten perustamaa valtavaa hökkelikylää 'Viidakkoa' pak.olaisleiriksi. Minun käsitemaailmassani pakolai.sleiri on virallisesti hyväksytty fasiliteetti, jota ylläpitää yk tai vastaava taho ja jossa pakol.aisista yritetään pitää huolta. Ranskassa tuskin on yhtään pa.kolaisleiriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näytätkö ap meille aitoja esimerkkejä Orwellilaisesta uuskielestä Ylen uutisissa? Linkkien kera. Itselle tulee mieleen vaan aktiivimalli ja kiky-talkoot, mutta ne ovat hallituksen uuskieltä, eivät Ylen.
Aloitusviestissä linkatusta blogista: "Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin."
ja
"Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta."
Kallen sanomisille en panis niin hirveästi painoarvoa, sillä se on täysin oikeasti järkevään ja älykkääseen ajatteluun kykenemätön riistoporvari. Saivarrella se kyllä osaa niin kuin tuossa lainauksessa nähtiin, mutta se on vain tyhjää sanojen pyörittelyä, ei muuta.
Noin minäkin joskus ajattelin mutta en ole enää idealisti. Mitään vapaata ja riippumatonta tiedotusvälinettä ei ole olemassakaan. Periaatteessa YLE siis olisi hyvä, sillä se ei mene (tai ei ainakaan olisi pakko mennä) ulkomaalaisen pääoman ehdoilla kuten useimmat muut isot tiedotusvälineet.
Ongelma on siinä, että YLE ajaa enimmäkseen juuri päinvastaisia asioita kuin sen pitäisi. Se tavoittelee kaikkea, mikä heikentää ja köyhdyttää Suomea ja tekee meidän tulevaisuudesta vaikeaa, toivotonta ja vaarallistakin. Silloinkin kun se tavoittelee jotain hyvää se tekee sen lapsellisella, äärivasemmistolaisella tavalla mikä vaan pahentaa asioita.
Kunhan saadaan jotain järkeä tähän touhuun niin YLEn johto ja tyhmimmät toimittajat menee vaihtoon ja palataan samaan kuin joskus vuosikymmeniä sitten, kun YLE vielä ajoi Suomen etua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtionbudjetin tasolla kyse on ottamisesta ja antamisesta. Esim. annetaan verohelpotuksia. Eihän se mitään uuskieltä ole, kyllä meistä jokainen tietää että Suomessa maksetaan veroja ja osa kansasta nostaa sosiaaliturvaa.
Tai sitten voitaisiin alkaa puhua kaikista verohelpotuksista, verosuunnittelusta, työnantajamaksujen siirtämisestä työnantajilta työntekijöille sekä yritystuista tulonsiirtoina. Ei taitaisi ap olla tyytyväinen; jostain syystä tulonsiirroista tykätään puhua vain perusturvan kohdalla, mutta ei silloin, kun etuja ja etuunsia annetaan muille ;) Se, jos mikä, on uuskieltä.
Tuo on kommunistien ajatusmaailmaa. Ihmisen tienaamat palkkarahat ovat muka valtion ja valtio antaa hyvää hyvyyttään palkansaajan pitää osan palkasta itsellään.
Kommunismipa taas hyvinkin...muitakin harhoja sulla? Ota lääke, voipi auttaa.
Onpa asenteellinen teksti. Ylen toiminnassa on parannettavaa, totta kai, mutta tämä kritiikki on tarkoitushakuisine esimerkkeineen liioitteleva. Tekstistä näkee, ettei sen kirjoittaja ole mikään "sananvapauden" kannattaja vaan haluaisi puolueettoman uutisoinnin sijaan median puolustavan hänen omia näkemyksiään.
Ylen asema verotuloilla rahoitettuna mediatalona ja siten poliitikkojen valvonnassa toimivana on kiistatta hankala, mutta jos Yleä ei olisi, mitä jäisi jäljelle? Kaupalliset lehdet ja televisiokanavat. Näitä taas ei valvo mikään taho, ja tarjonta määräytyy puhtaasti kaupallisin perustein sekä omistajien intressien pohjalta. Se, mitä ap tarkoittaa käyttäessään sanaa "valeuutinen" ja mihin linkatussa jutussa viitataan puhumalla "uuskielestä", on itse asiassa näkökulma, eikä ole olemassa mitään objektiivista mediaa. Kaikissa uutisjutuissa on aina jokin näkökulma. Kuuluu medialukutaitoon löytää jutun näkökulma. Oikeat valeuutiset, siis täysin paikkaansapitämättömät asiat, ovat eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylessä Kimmo Sasin löytö Lauri Kivinen tukee pakkoruotsia ja kaksikielisyyttä ja keksii valheita jotta kaksikielisyyttä voidaan levittää. Muistakaa kymmenen jaksoa "Suomi on ruotsalainen" ohjelma täyttä propagandaa ja suomalaisten identiteetin vähättelyä.
Ruotsalainen Bonnier omistaa lehtiä ja tv kanavia. Bonnierin tiedonvälitys-palkinto jaetaan tietysti vain sopiville journalisteille.
Koko ”Suomi on” sarjahan oli äärimmäisen hyvä historiaohjelma, ja hyvä esimerkki ohjelmistosta jota tässä maailmassa ei ilman Yleä tee kukaan. On se kumma kun itseään ”isänmaallisina” pitävät haluavat tuhota suomalaisen radio- ja tv-tuotannon viimeisen linnakkeen.
Sinä voit minun puolestani painua helvettiin. Mene vaikka katsomaan amerikkalaista tosi-tvtä joltain roskakanavalta, urpo.
Ei ilman Yleä tee kukaan, koska vain kourallinen haluaa moista roskaa katsoa. Eli tämä palvelee vain pienen ryhmän etuja, mutta toisaalta niinhän palvelee aina vain suurempi osa verorahoista koko ajan. Voit myös miettiä, miksi Yle on viimeinen linnake, sillä viimeisillä linnakkeilla on taipumus romahtaa ajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Putinistit vauhdissa
Eikö itseäsi vielä nolota tuon hokeminen?
Vierailija kirjoitti:
Onpa asenteellinen teksti. Ylen toiminnassa on parannettavaa, totta kai, mutta tämä kritiikki on tarkoitushakuisine esimerkkeineen liioitteleva. Tekstistä näkee, ettei sen kirjoittaja ole mikään "sananvapauden" kannattaja vaan haluaisi puolueettoman uutisoinnin sijaan median puolustavan hänen omia näkemyksiään.
Ylen asema verotuloilla rahoitettuna mediatalona ja siten poliitikkojen valvonnassa toimivana on kiistatta hankala, mutta jos Yleä ei olisi, mitä jäisi jäljelle? Kaupalliset lehdet ja televisiokanavat. Näitä taas ei valvo mikään taho, ja tarjonta määräytyy puhtaasti kaupallisin perustein sekä omistajien intressien pohjalta. Se, mitä ap tarkoittaa käyttäessään sanaa "valeuutinen" ja mihin linkatussa jutussa viitataan puhumalla "uuskielestä", on itse asiassa näkökulma, eikä ole olemassa mitään objektiivista mediaa. Kaikissa uutisjutuissa on aina jokin näkökulma. Kuuluu medialukutaitoon löytää jutun näkökulma. Oikeat valeuutiset, siis täysin paikkaansapitämättömät asiat, ovat eri asia.
Olet väärässä, kun väität, että näitä ei valvo mikään taho. Tarjontakaan ei määräydy puhtaasti kaupallisin perustein, sillä valtiolliset toimijat voivat säätää vaikkapa, että ohjelmistosta on minimissään 50 prossaa oltava suomenkielistä. Näin suunnilleen tehdään esim. Ranskassa.
Vierailija kirjoitti:
Putinistit vauhdissa
Ööö.... kummalla puolella putinistit nyt sitten tässä keskustelussa ovat?

Tässä ketjussa puhutaan käsittääkseni Suomesta? Suomessa mediatalojen toimintaa ei valvota, ellei lasketa julkisen sanan neuvostoa, joka voi antaa huomautuksia niille medioille, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan hyvää journalistista tapaa, ja poliisia, joka hoitaa rikosasioiden tutkinnan. Pääasiassa alalla on siis käytössä itsesäätely. Ranskassa voi toki olla toinen malli käytössä. Miten se, että valtiolliset toimijat puuttuvat kaupallisten mediatalojen toimintaan noinkin paljon, kuin mitä esimerkissä ranskankielisen ohjelmatarjonnan osuudesta esitetään, on parempi malli kuin se, että on Ylen kaltainen taho, joka huolehtii eri kieliryhmien ym. huomioimisesta ohjelmatarjonnassa?

Valvontalakien muuttaminen ei olisi konsti eikä mikään, sillä lainsäädäntöä on muutettava joka tapauksessa, kun Yle lakkautetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näytätkö ap meille aitoja esimerkkejä Orwellilaisesta uuskielestä Ylen uutisissa? Linkkien kera. Itselle tulee mieleen vaan aktiivimalli ja kiky-talkoot, mutta ne ovat hallituksen uuskieltä, eivät Ylen.
Aloitusviestissä linkatusta blogista: "Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin."
ja
"Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta."
Kallen sanomisille en panis niin hirveästi painoarvoa, sillä se on täysin oikeasti järkevään ja älykkääseen ajatteluun kykenemätön riistoporvari. Saivarrella se kyllä osaa niin kuin tuossa lainauksessa nähtiin, mutta se on vain tyhjää sanojen pyörittelyä, ei muuta.
LOL
Pientä ironiaa havaittavissa. Saivartelua ja sanojen pyörittelyä ei ilmeisesti ole juuri se mistä aloitusviestissä puhutaan. Eli vähemmän verottaminen on antamista ja vähemmän antaminen on ottamista. Ei teikäläisten tyhmyyttä voi edes korostaa, kun teette sen omilla viesteillänne niin paljon paremmin.

Tässä tullaankin perimmäisten kysymysten äärelle. Onko eri kieliryhmillä oltava ohjelmaa? Suomestakin taitaa löytyä parisataa kieliryhmää helposti.

Et ilmeisesti edes tiedä mitä ironia tarkoittaa, sillä se ei sovi tähän mitenkään...ja ymmärrän kyllä _täysin_ mitä Kalle tarkoitti (olen taatusti sinua älykkäämpi kuuluessani siihen kuuluisaan n. 10 prosentin joukkoon) ja kyllä, noinhan tuo asia _kirjaimellisesti_ on, mutta kun alkaa _ajatella_ asiaa laajasti ja kaikkine merkityksineen, on tuo Kallen horina vain sanoilla kikkailua ja saivartelua. Että LOL vaan itelles muru.

Ymmärrän, että lakeja voidaan muuttaa. Tietysti voidaan. Siitä ei nyt ollut kyse vaan siitä, miksi YLE pitäisi lakkauttaa? Mitä lisäarvoa Ylen lakkauttaminen ja Ranskan mallin omaksuminen toisi? Suomalainen media on kuitenkin kansainvälisissä puolueettomuus- ja sananvapausvertailuissa yleensä ykkössijalla, eli puutteista huolimatta asiat ovat meillä joka tapauksessa paremmin kuin muualla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näytätkö ap meille aitoja esimerkkejä Orwellilaisesta uuskielestä Ylen uutisissa? Linkkien kera. Itselle tulee mieleen vaan aktiivimalli ja kiky-talkoot, mutta ne ovat hallituksen uuskieltä, eivät Ylen.
Aloitusviestissä linkatusta blogista: "Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin."
ja
"Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta."
Kallen sanomisille en panis niin hirveästi painoarvoa, sillä se on täysin oikeasti järkevään ja älykkääseen ajatteluun kykenemätön riistoporvari. Saivarrella se kyllä osaa niin kuin tuossa lainauksessa nähtiin, mutta se on vain tyhjää sanojen pyörittelyä, ei muuta.
LOL
Pientä ironiaa havaittavissa. Saivartelua ja sanojen pyörittelyä ei ilmeisesti ole juuri se mistä aloitusviestissä puhutaan. Eli vähemmän verottaminen on antamista ja vähemmän antaminen on ottamista. Ei teikäläisten tyhmyyttä voi edes korostaa, kun teette sen omilla viesteillänne niin paljon paremmin.
Et ilmeisesti edes tiedä mitä ironia tarkoittaa, sillä se ei sovi tähän mitenkään...ja ymmärrän kyllä _täysin_ mitä Kalle tarkoitti (olen taatusti sinua älykkäämpi kuuluessani siihen kuuluisaan n. 10 prosentin joukkoon) ja kyllä, noinhan tuo asia _kirjaimellisesti_ on, mutta kun alkaa _ajatella_ asiaa laajasti ja kaikkine merkityksineen, on tuo Kallen horina vain sanoilla kikkailua ja saivartelua. Että LOL vaan itelles muru.
"ÄO-arvo 71 - 80
Kyseessä on henkisen retardaation lievempi aste. Tällaisia arvoja omaavilla yksilöillä voi olla vaikeuksia peruskoulussa, mutta apukoulussa he menestyvät lähes ongelmitta. Näitä yksilöitä on kymmenesosa väestöstä."
Muuta sitten vaikka Yhdysvaltoihin maksamaan 10 000 dollaria lääkärikäynnistä, jos ei verojen maksaminen maistu.