Yle on oikeasti totuusvirasto joka pitäisi lopettaa
Markkinataloudessa ”Totuusvirasto” ei pysyisi tuottamansa tarjonnan laadun varassa pystyssä kuukautta pitempään. Mutta veronmaksajien rahoilla voi harrastella vaikka kuinka laadutonta ”puolueetonta journalismia”."
https://unv.is/blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2018/06/23/valeuutis…
Orwellin kirjassa Totuusvirasto muutti historiaa ja sanojen merkitystä. Parlamentin alainen tiedotusvirastomme tekee samaa. Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin. Eikä sitäkään voi sanoa antamiseksi, jos ei ota yhtä paljon kuin ennen. Ottaminen on ottamista, riippumatta siitä paljonko ottaa. Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta.
Kommentit (85)
Seuratkaa kuinka paljon pakkoruotsia tungetaan päin naamaa. Kakkoselta jalkapalloa mutta molemmilta muilta kanavilta pakkoruotsin tuputusta ihan samaan aikaan.
YLE pitää lopettaa ja perustaa pieni uutis- ja ajankohtaisia ohjelmia näyttävä kanava.
Hohhoi. Minä olen tyytyväinen Ylen tarjontaan ja uutisiin. Toivoisin kyllä kriittisempää otetta nykyhallituksen pyrkimyksiin romuttaa hyvinvointiyhteiskunnan perusta mm. koulutusta rapauttamalla. Ihan vaan ettei tulevaisuudessa saataisi lisää ap:n kaltaisia riemuidiootteja, jotka eivät ymmärrä valtiontaloudesta hölkäsen pöläystä.
Näytätkö ap meille aitoja esimerkkejä Orwellilaisesta uuskielestä Ylen uutisissa? Linkkien kera. Itselle tulee mieleen vaan aktiivimalli ja kiky-talkoot, mutta ne ovat hallituksen uuskieltä, eivät Ylen.
Minä en halua nähdä jalkapalloa yhteisistä verorahoista maksettuna. Urheilu pois YLEn kanavilta mukaan lukien urheilu-uutiset.
YLE on aito monopoli, vaikka tuote olisi kuinka kuraa. Silti joudut maksamaan YLE veroa YLE:n palveluista.
Itse otin juuuri HBO:n ja peruin Netflixin toistaiseksi.
Miten saisin peruutettua YLEn?
Ylessä Kimmo Sasin löytö Lauri Kivinen tukee pakkoruotsia ja kaksikielisyyttä ja keksii valheita jotta kaksikielisyyttä voidaan levittää. Muistakaa kymmenen jaksoa "Suomi on ruotsalainen" ohjelma täyttä propagandaa ja suomalaisten identiteetin vähättelyä.
Ruotsalainen Bonnier omistaa lehtiä ja tv kanavia. Bonnierin tiedonvälitys-palkinto jaetaan tietysti vain sopiville journalisteille.
Vierailija kirjoitti:
Näytätkö ap meille aitoja esimerkkejä Orwellilaisesta uuskielestä Ylen uutisissa? Linkkien kera. Itselle tulee mieleen vaan aktiivimalli ja kiky-talkoot, mutta ne ovat hallituksen uuskieltä, eivät Ylen.
Aloitusviestissä linkatusta blogista: "Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin."
ja
"Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta."
Yle ei ole ainoa: BBC on se suurin ja alkuperäinen ja perustettiinkin nimenomaan sotapropagandaa tuottamaan; propagandan ensisijainen kohde kun on aina maan omat kansalaiset... hint, hint, wink, wink, nodge, nodge...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näytätkö ap meille aitoja esimerkkejä Orwellilaisesta uuskielestä Ylen uutisissa? Linkkien kera. Itselle tulee mieleen vaan aktiivimalli ja kiky-talkoot, mutta ne ovat hallituksen uuskieltä, eivät Ylen.
Aloitusviestissä linkatusta blogista: "Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin."
ja
"Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta."
Niin. Entä ne todelliset Ylen uutiset, joissa noin sanotaan?
Typeryys ja gake news on vaarallinen yhdistelmä. Täälläkin jokin elämäm koululainen taas melskaa.

Et taida kuunnella Yleä ollenkaan?

Gake news - fake news fake news
Vierailija kirjoitti:
Ylessä Kimmo Sasin löytö Lauri Kivinen tukee pakkoruotsia ja kaksikielisyyttä ja keksii valheita jotta kaksikielisyyttä voidaan levittää. Muistakaa kymmenen jaksoa "Suomi on ruotsalainen" ohjelma täyttä propagandaa ja suomalaisten identiteetin vähättelyä.
Ruotsalainen Bonnier omistaa lehtiä ja tv kanavia. Bonnierin tiedonvälitys-palkinto jaetaan tietysti vain sopiville journalisteille.
Koko ”Suomi on” sarjahan oli äärimmäisen hyvä historiaohjelma, ja hyvä esimerkki ohjelmistosta jota tässä maailmassa ei ilman Yleä tee kukaan. On se kumma kun itseään ”isänmaallisina” pitävät haluavat tuhota suomalaisen radio- ja tv-tuotannon viimeisen linnakkeen.
Sinä voit minun puolestani painua helvettiin. Mene vaikka katsomaan amerikkalaista tosi-tvtä joltain roskakanavalta, urpo.
Valtionbudjetin tasolla kyse on ottamisesta ja antamisesta. Esim. annetaan verohelpotuksia. Eihän se mitään uuskieltä ole, kyllä meistä jokainen tietää että Suomessa maksetaan veroja ja osa kansasta nostaa sosiaaliturvaa.
Tai sitten voitaisiin alkaa puhua kaikista verohelpotuksista, verosuunnittelusta, työnantajamaksujen siirtämisestä työnantajilta työntekijöille sekä yritystuista tulonsiirtoina. Ei taitaisi ap olla tyytyväinen; jostain syystä tulonsiirroista tykätään puhua vain perusturvan kohdalla, mutta ei silloin, kun etuja ja etuunsia annetaan muille ;) Se, jos mikä, on uuskieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näytätkö ap meille aitoja esimerkkejä Orwellilaisesta uuskielestä Ylen uutisissa? Linkkien kera. Itselle tulee mieleen vaan aktiivimalli ja kiky-talkoot, mutta ne ovat hallituksen uuskieltä, eivät Ylen.
Aloitusviestissä linkatusta blogista: "Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin."
ja
"Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta."
Niin. Entä ne todelliset Ylen uutiset, joissa noin sanotaan?
Et taida kuunnella Yleä ollenkaan?
Anna nyt niitä todisteita uuskielestä ja jatketaan keskustelua sitten.

Tuo on kommunistien ajatusmaailmaa. Ihmisen tienaamat palkkarahat ovat muka valtion ja valtio antaa hyvää hyvyyttään palkansaajan pitää osan palkasta itsellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näytätkö ap meille aitoja esimerkkejä Orwellilaisesta uuskielestä Ylen uutisissa? Linkkien kera. Itselle tulee mieleen vaan aktiivimalli ja kiky-talkoot, mutta ne ovat hallituksen uuskieltä, eivät Ylen.
Aloitusviestissä linkatusta blogista: "Jos hyvätuloisten verotusta ei kiristetä, Pasilan Totuusvirasto vaihtaa sanojen antaa ja ottaa paikat. Korotuksen tekemättä jättäminen muuttuu ”totuuskielessä” muotoon: Hallitus antaa hyvätuloisille. Selkosuomella pitäisi sanoa, että hallitus ottaa edelleen hyvätuloisilta. Sitä kun ei voi kutsuta antamiseksi, jos ottaa saman verran kuin aikaisemmin."
ja
"Jos sitten vuorostaan jotain tulonsiirtoa ei koroteta, ”totuusviraston” uutisoinnissa se muuttuu muotoon, että hallitus ottaa köyhiltä. Selkosuomella hallitus antaa edelleen köyhille. Ei se ole ottamista, ettei anna enemmän. Eikä sekään ole ottamista, vaikka antaisi vähemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se on edelleen antamista, määrästä riippumatta."
Niin. Entä ne todelliset Ylen uutiset, joissa noin sanotaan?
Et taida kuunnella Yleä ollenkaan?
Anna nyt niitä todisteita uuskielestä ja jatketaan keskustelua sitten.
"verohuojennuksina annettavien tukien osuus kolme miljardia euroa."
Eli selkosuomella: valtio ei verota eli ota yrityksiltä kolmea miljardia euroa. Ylen mukaan tämä on antamista.
Isokallio puhuu asiaa.