Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miesten empatiakyvyttömyys
20.06.2018 |
Varmasti joku muukin kuin minä on törmännyt mieheen, joka on tosi mukava ja hyvää seuraa, jopa todella vahvasti kumppni, mutta tiukan paikan tullen on pakko tajuta, että homma sujuu vain myötämäessä. Miehellä ei ole kykyä asettua toisen asemaan vaikeuksien kohdatessa, ei vaikka miten yrittäisi selittää miten itse koen asiat.
Onko tämä asia, joka pitää vain oppia hyväksymään (miten) vai pitääkö siirtyä seuraavaan?
Kommentit (437)
Täällä osin sekoitetaan empatia ja sympatia.
Empatia tarkoittaa sitä että osaa asettua toisen asemaan eli ymmärtää suunnilleen miltä toisesta tuntuu ja miksi hän tekee niin kuin tekee.
Ei siis tarvitse hyväksyä jotain tekoa esimerkiksi mutta voi silti ymmärtää tämän ihmisen motiivin ja tunnetilan missä hän oli toimiessaan niin kuin toimi.
Esim sääli ei ole välttämättä empaattista vaan tavallaan itsensä hoitamista " kauheaa jos minulle kävisi noin". Ei siis oikeasti ymmärretä mitä toinen kokee ja ajattelee jossain hankalassa tilanteessa. Siksi sääli tuntuu ikävältä.
En usko että miesten ja naisten empatian välillä on isoa eroa. Ehkä se vaan ilmaistaan keskimäärin eri tavoin.
Kyllähän ratkaisun etsiminen on empaattista. Ymmärretään että muutosta tarvitaan. Naisten kauhistelu taas ei välttämättä ole empaattista vaan juuri sitä oman navan ympärillä pyörimistä. " Kamalaa, kunpa minulle ei kävisi noin" ja siinä kaikki. Ei välttämättä edes kysytä voinko auttaa tms.
Terv. Syöpään sairastunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itkenyt jo monta päivää, sain tietää odottavani poikaa. Miehistä ja pojista ei ole mitään muuta kuin harmia. Kaikki elämässäni vastaan tulleet miespuoleiset henkilöt ovat olleet täysiä tunteettomia kusipäitä (jopa aivan taaperot), joten olen tullut siihen päätelmään että ihmisuroksesta ei voi kasvattaa empaattista. Kaikki naiset ovat taas olleet aivan ihania ja epäitsekkäitä. En ymmärrä miksi puhutaan että kouluissa tytöt kiusaa jättämällä ulkopuolelle, oman kokemuksen mukaan työt pitää yhtä.
En tiedä mitä teen... Tunnustan kokeilleeni konsteja miten ravinnolla ym. kasvattaisi mahikset saada tyttö mutta ei...
kasvatat empatiakykyisen ja muita ajattelevan pojan?
Eikä mikään ihme, että miehet vihaavat naisia kun jo pienestä pitäen aistivat äidistään olevansa vähemmän haluttu sukupuoli.
Koko tämä ketju voidaan kiteyttää kahteen lauseeseen:
Miksi miehet eivät ymmärrä, mitä minä ajattelen? Naisystäväni kyllä sanovat ymmärtävänsä, aina kun heidän kanssaan asia tulee puheeksi.
Koska miehillä ei ole samanlaista ongelmaa keskenään, kannattaa pysähtyä, ja pohtia josko ongelma onkin jossain toisessa suunnassa.
Sehän on havaittu, että poikasikiöiden kehitys on paljon riskialttiimpaa. Ei tarvitse kuin joku tietty asia mennä pieleen alkuraskaudessa sukupuolen eriytymisvaiheessa, niin se saattaa ennustaa väkivaltaisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja hoivavietin puutetta. Ja nuokin asiat on sellaisia joita ei edes välttämättä tiedä kehossaan tapahtuvan, siksi ymmärrän useiden naisten pelon kun saavat tietää odottavansa poikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oispa palstalla miesvihaa. Harmi kun sitä ei ole, eikä sitä täällä sallittaisikaan.
Me olemme käyneet pariterapiassa mieheni kanssa ja käsitelleet siellä paljon mm. tähän liittyvää dynamiikkaa.
Meillä se menee usein niin, että jos minulla on jostain paha mieli ja haluan jutella / kaipaan empatiaa, en osaakaan enää ilmaista itseäni tarpeeksi rauhallisesti, vaan kiihtyneenä ilmeisesti hyvinkin herkästi laukaisen mieheni pakenemis -reaktion. Se on hänen automaattinen reaktionsa negatiiviseen tunteeseen, joka minulta tulee, sillä hän kokee sen syyllistävänä ja hyökkäävänä vaikka sitä en tarkoita. Ja siinä tilassa hän ei pysty lohduttamaan minua pätkääkään, vaan vetäytyy kuoreensa kunnes ns. pöly on laskeutunut minun päässäni.
Tämä on tietysti minulle ikävää, sillä koen helposti että en voi ilmaista mitään negatiivisia tunteitani vapaasti tai siitä seuraa negatiivinen kehä välillemme. Mutta olen terapian avulla opetellut säätelemään tunteitani ja hillitsemään ilmaisuani, kiinnittämään tarkasti huomion siihen, mitä tarkalleen hänelle niissä tilanteissa sanon. Etten vahingossakaan kuulostaisi niin syyllistävältä. Mieheni puolestaan harjoittelee ymmärtämään niissä tilanteissa pahaa oloani ja sitä, että pienikin hyväksyvä ele hänen puoleltaan on askel parempaan suuntaan.
Olemme kehittyneet kumpikin, eikä riitamme enää paisu hirvittäviksi tragedioiksi. Vielä on harjoiteltavaa paljon toki. Kyllä ihmissuhteet laittavat työstämään omaa käyttäytymistään, jos ne haluaa saada toimimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinähän kitisevät. Jos ei mitään rikollista ole tapahtunut niin aivan sama. Ei voi olettaa, että kaikilla ihmisillä olis samat standardit.
Vierailija kirjoitti:
Siinähän kitisevät. Jos ei mitään rikollista ole tapahtunut niin aivan sama. Ei voi olettaa, että kaikilla ihmisillä olis samat standardit.
Ketkä? Mistä? Täysin irrationaalinen viesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sehän on havaittu, että poikasikiöiden kehitys on paljon riskialttiimpaa. Ei tarvitse kuin joku tietty asia mennä pieleen alkuraskaudessa sukupuolen eriytymisvaiheessa, niin se saattaa ennustaa väkivaltaisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja hoivavietin puutetta. Ja nuokin asiat on sellaisia joita ei edes välttämättä tiedä kehossaan tapahtuvan, siksi ymmärrän useiden naisten pelon kun saavat tietää odottavansa poikaa.
Anteeksi, siis millä perusteella ja tutkimuksin on todettu että "joku asia meni pieleen" raskaudessa ---> väkivaltaisuutta ja empatiakyvyttömyyttä tulossa? Miten tuo on todettu vai onko ajatus vain miesvihaajien päässä?
Naisten empatia on kyllä olematonta kun mies on :
- lyhyt
- pieni penis
- naiseton
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiemmin joku totesi, että kyllä "miehen tyyli on väärä" koska se ilmentää sosiaalista kyvyttömyyttä. Onko naisilla käynyt mielessä se miten hyvin miehet tulevat keskenään juttuun? Ovatko miehet keskenään vaan hiljaa ja sosiaalisesti vammaisia? Nykypäivän naisille ei mikään riitä kun miehen tulisi olla miehekäs perinteinen mies joka pitää perheestään huolta, mutta samalla pitäisi olla suupaltti ja henkevä kuin nainen. Miksi helkutissa naiset koitatte tehdä miehistä naisia?
Ylipäätään on olemassa ajatus, että "nainen kyllä aina ymmärtää naista kun mies ei tajua!". Sitten kun miehet tulevatkin juttuun paremmin keskenään ja ilman akkoja niin miehet ovat ihan juntteja! Pitäisi koko maailman pyöriä vulvan ympärillä jotta olisitte tyytyväisiä?
Mitenkäs selitätte sen, että naivaltaisilla aloillla on eniten työpaikkakiusaamista?
Ja sen ,että naiset ovat parisuhteissa yhtä väkivaltaisia kuin miehetkin (THL)?
Tästäkin ketjusta ja koko palstasta huokuu naisten empaattisuus.
Haukkumista, mollaamista, vänkäämistä, riidan haastamista ja kaikesta valittamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin joku totesi, että kyllä "miehen tyyli on väärä" koska se ilmentää sosiaalista kyvyttömyyttä. Onko naisilla käynyt mielessä se miten hyvin miehet tulevat keskenään juttuun? Ovatko miehet keskenään vaan hiljaa ja sosiaalisesti vammaisia? Nykypäivän naisille ei mikään riitä kun miehen tulisi olla miehekäs perinteinen mies joka pitää perheestään huolta, mutta samalla pitäisi olla suupaltti ja henkevä kuin nainen. Miksi helkutissa naiset koitatte tehdä miehistä naisia?
Ylipäätään on olemassa ajatus, että "nainen kyllä aina ymmärtää naista kun mies ei tajua!". Sitten kun miehet tulevatkin juttuun paremmin keskenään ja ilman akkoja niin miehet ovat ihan juntteja! Pitäisi koko maailman pyöriä vulvan ympärillä jotta olisitte tyytyväisiä?
Eikö tämä juuri kerro sen faktan, että pikkuhiljaa meidän pitäisi siirtyä eri leireihin kokonaan - kaikissa toiminnoissa. Luulen, että naiset alkavat vähitellen abortoimaan kaikki poikasikiöt - ja aiheesta.
Huh sentään. Kyllä huomaa (ei kyllä pelkästään) tämän ketjun perusteella, että lasten tunnetaitokasvatus on varhaiskasvstuksessa ja kouluissa kullanarvoista, kunpa sitä olisi paljon enemmän! Kun ihminen oppii ensin tunnistamaan ja nimeämään omia tunteitaan, "positiivisia ja negatiivisia" (vaikka tunteita ek tarvitsekaan noin arvottaa), niin niiden kohtaaminen ei ole niin ahdistavaa ja vaikeaa itsessä tai muissa. Tunnetaitoisesti kasvatettu lapsi ymmärtää, että tunteita tulee, ja oppii kertomaan omista tunnetiloistaan muille. Ja ymmärtää myös sen, että tunnetiloissa selviämiseen löytyy keinoja, ja muita voi auttaa osoittamalla empatiaa esim. surulliselle tai vihaiselle. Toki nämä täytyisi pääosin tulla kotona, mutta koulu ja päiväkoti voi sentään hieman tukea näitä, keillä kotona tunne- (ja ehkä muukin kasvatus) on vajavaista.
Selkeästi näistä keskusteluista nousee esille, että monella aikuisellakin on vaikeuksia omien ja muiden tunteiden vastaanottamisen kanssa. Ei ole myöhäistä oppia tunnistamaan tunteita, ja sitä kautta empatiaa itseä ja muita kohtaan.
Poikien ja miesten väitettyyn kyvyttömyyteen osoittaa empatiaa liittyy aivan varmasti myös se, että edelleen monet ajattelevat, ettei tunteiden näyttäminen kuulu miehille samalla tavoin kuin naisille. Pieniä poikia tutkitusti lohdutetaan ja hoivataan vähemmän, ja on sydäntäsärkevää kuulla, miten pienille pojille saatetaan sanoa, että "Eihän noin iso poika itke". Sivuutetaan siis lapsen tunne, jolloin hän oppii isompanakin sivuuttamaan sekä omat että muiden tunteet. On vaikeaa kokea empatiaa muita kohtaan, ellei ole itse saanut sitä osakseen.
Tässä asiaa hieman sivuava artikkeli:
https://www.hs.fi/elama/art-2000005610638.html
Vierailija kirjoitti:
Huh sentään. Kyllä huomaa (ei kyllä pelkästään) tämän ketjun perusteella, että lasten tunnetaitokasvatus on varhaiskasvstuksessa ja kouluissa kullanarvoista, kunpa sitä olisi paljon enemmän! Kun ihminen oppii ensin tunnistamaan ja nimeämään omia tunteitaan, "positiivisia ja negatiivisia" (vaikka tunteita ek tarvitsekaan noin arvottaa), niin niiden kohtaaminen ei ole niin ahdistavaa ja vaikeaa itsessä tai muissa. Tunnetaitoisesti kasvatettu lapsi ymmärtää, että tunteita tulee, ja oppii kertomaan omista tunnetiloistaan muille. Ja ymmärtää myös sen, että tunnetiloissa selviämiseen löytyy keinoja, ja muita voi auttaa osoittamalla empatiaa esim. surulliselle tai vihaiselle. Toki nämä täytyisi pääosin tulla kotona, mutta koulu ja päiväkoti voi sentään hieman tukea näitä, keillä kotona tunne- (ja ehkä muukin kasvatus) on vajavaista.
Selkeästi näistä keskusteluista nousee esille, että monella aikuisellakin on vaikeuksia omien ja muiden tunteiden vastaanottamisen kanssa. Ei ole myöhäistä oppia tunnistamaan tunteita, ja sitä kautta empatiaa itseä ja muita kohtaan.
Poikien ja miesten väitettyyn kyvyttömyyteen osoittaa empatiaa liittyy aivan varmasti myös se, että edelleen monet ajattelevat, ettei tunteiden näyttäminen kuulu miehille samalla tavoin kuin naisille. Pieniä poikia tutkitusti lohdutetaan ja hoivataan vähemmän, ja on sydäntäsärkevää kuulla, miten pienille pojille saatetaan sanoa, että "Eihän noin iso poika itke". Sivuutetaan siis lapsen tunne, jolloin hän oppii isompanakin sivuuttamaan sekä omat että muiden tunteet. On vaikeaa kokea empatiaa muita kohtaan, ellei ole itse saanut sitä osakseen.
Tässä asiaa hieman sivuava artikkeli:
https://www.hs.fi/elama/art-2000005610638.html
Lässytystä ja illuusio. Ellei evoluutio kehity sukupuolettomaan muotoon, tulee tämä hulluus jatkumaan aina.
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä sellaisiakin miehiä, mutta on myös hyvin empaattisia. Kyse on siitä, jaksatko sinä sellaisen miehen kanssa, jonka on vaikea ilmaista empatiaansa. Ykkönen puki jutun aika hyvin sanoiksi - moni epäempaattisen tuntuinen mies kokee, että hänen kuuluu ratkaista asia, josta avaudut. Kun hän ei siihen kykene, hän tuntee avuttomuutta eikä kehtaa myöntää sitä, joten hän heittäytyy ilkeäksi.
Meillä käy juuri noin. Aina kun yritän puhua jostain vaikeasta tai tunneasiasta tai joskus ihan vaan arjen ongelmasta, mies ei oikeastaan kuuntele vaan rupeaa heti arvostelemaan ja tarjoilemaan ratkaisuehdotuksia ja lopulta kimpaantuu kun ne eivät minulle kelpaa (ja riita saattaa eskaloitua pahaksikin), vaikka kyse ei ole hänestä tai hänen asiastaan. Siksipä minusta on tullut simpukka, en halua avautua miehelle enää mistään (puhun asiani jos puhun, ystävilleni) - Mies taas valittaa etten puhu, no haloo, miksiköhän en puhu? En vaan voi altistaa itseäni jatkuvalle satuttamiselle, sillä sitä tapahtuu aina jos avaudun. Minun on yritettävä pitää itseni koossa enkä halua mennä rikki ja olla haukuttavana silloin kun olen haavoittuvimmillani ja tarvitsisin eniten tukea, Eihän tämä ideaalitilanne ole, mutta en tiedä mitä tekisi... ero ei ole vaihtoehto mutta haaveilen että joskus minulla olisi vielä sielunkumppani, koska tämä mies ei sitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Sehän on havaittu, että poikasikiöiden kehitys on paljon riskialttiimpaa. Ei tarvitse kuin joku tietty asia mennä pieleen alkuraskaudessa sukupuolen eriytymisvaiheessa, niin se saattaa ennustaa väkivaltaisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja hoivavietin puutetta. Ja nuokin asiat on sellaisia joita ei edes välttämättä tiedä kehossaan tapahtuvan, siksi ymmärrän useiden naisten pelon kun saavat tietää odottavansa poikaa.
Suurin osa pojista ja miehistä on väkivallattomia, empatiakykyisiä ja omaavat hoivaviettiä etenkin läheisiään kohtaan, (harvempi valitsee siitä itselleen ammatin, mutta suojeluviettiä on ja siitä monikin valitsee itselleen ammatin).
Yksi typerimpiä kommentteja koko palstan historiassa. Olen itsekin pahoillani puolestasi.
Alue: Aihe vapaa
.