Miesten empatiakyvyttömyys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun mies joutuu siihen tilanteeseen, että tarvitsisi empatiaa ja tukea, sitä ei pyydetä. Mies lähtee kapakkaan ja vetää perskännit, hakkaa jonkun ja joutuu putkaan.

Tai vetää itsensä hirteen.

Sitten katkerana vuodatetaan baaritiskillä miten kaikki naiset on h.ria ja pitäis raiskata ja tappaa. Että siihen malliin.

Ehkä siihen on syynsä. Itse ainakin olen huomannut, että naiset hakevat miehestä turvaa. Miehen pitää olla heitä tukemassa, mutta annas olla kun mies olisi tuen tarpeessa. Mies nähdään heikkona ja raskaana eikä hän enää kiinnosta.. Tuen sijaan vinoillaan päin naamaa tai näytellään kiireistä. Jatkossa puhunkin ongelmani kavereille tai pidän sisälläni.

Aika ihmeellisissä suhteissa olet jis tuen sijaa naiset vinoilevat.

Kaikki te naiset olette ihan samanlaisia vittuilijoita, jotka ette kestä todellisuutta. On täysin käsittämätöntä, miten mies jaksaa teidän rinnalla. Jos maailmassa on koskaan ollut väkivaltaa, niin se on teidän aiheuttamaa.

En tiedä mikä siinä on ihmeellistä. Kyllä näitä on lähipiirissä paljon. En väitä, että kaikki olisi tällaisia, mutta ei ne harvinaisiakaan ole. Ihan samalla tavalla näen ympärilläni niitäkin suhteita, joissa mies ei tue vaimoaan.

Kaikki te naiset olette ihan samanlaisia vittuilijoita, jotka ette kestä todellisuutta. On täysin käsittämätöntä, miten mies jaksaa teidän rinnalla. Jos maailmassa on koskaan ollut väkivaltaa, niin se on teidän aiheuttamaa.

Kyllä siinä vielä nykyäänkin nainen kuin nainen ottaa sen heti lyömäaseeksi, jos mies vaikkapa alkaa pillittämään. "OLE NYT MIES ÄLÄKÄ TUOLLAINEN LUUSERI". Vaikka kovin ollaan olevinaan tasa-arvoa ja että miestenkin pitäisi näyttää tunteitaan. Paskat.

Naisten ongelma on se että ne luulee että sillä loputtomalla tunteiden luotaamisella ja niistä puhumisella on mitään merkitystä minkään kannalta. Se ei paranna olotilaa, se ei nostata fiilistä, ja se käy vain kaikkien muiden hermoille.

Miettikää vaikka niitä hollywood-staroja jotka kaikki käy terapiassa pari kertaa viikossa vuosikymmeniä eikä tilanne näytä siitä miksikään muuttuvan. Aina joku "ahdistaa" tai "ärsyttää".

Miehet on paljon viisaampia tässä asiassa. Ne ymmärtää että tuollaiset jutut on loputtomia päätelmäkehiä joten on vain järkevämpää ja terapeuttisempaa mennä tekemään jotain konkreettista, kuten nyt vaikka rassata sitä moottoripyörää. Loppuu se kehäpäätelmien pyöritys ja saa onnistumisen elämyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siinä vielä nykyäänkin nainen kuin nainen ottaa sen heti lyömäaseeksi, jos mies vaikkapa alkaa pillittämään. "OLE NYT MIES ÄLÄKÄ TUOLLAINEN LUUSERI". Vaikka kovin ollaan olevinaan tasa-arvoa ja että miestenkin pitäisi näyttää tunteitaan. Paskat.

Outojen miesten kanssa olette tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä12242 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä omaa kumppaniaan ei voi pitää sillä tavalla ykkösenä, että luottaa hänen kertomaansa sen verran että voisi osoittaa olevansa turvasatama jonka puoleen kääntyä vaikeassa tilanteessa? 

Koska se ei ole oikeudenmukaista.

Puolensa valitseminen on kaikkien mehevien riitojen peruskivi. Jos esimerkiksi työpaikalla syntyy ryhmiä, jotka kääntyvät toisiaan vastaan ja suojelevat omia jäseniään, riidat eivät ratkea koskaan.

Minä olen opettaja ja tunnen erinomaisesti äiti- tai isätyypin, jonka mielestä oma lapsi ei voi koskaan olla väärässä. Tällaiset vanhemmat yrittävät esittää oman kiusaajalapsensa kiusattuna.

Alapeukku, koska puhut aivan eri asiasta. Ketä haittaa, että mies "valitsee puolen", kun paikalla on vain mies ja nainen, ja naisella on paha olo? KUKA siitä kärsii? Ei tässä kukaan ole vaatinut, että mies tulisi ratkomaan naisen työpaikkaongelmia paikan päälle ja luennoimaan naisen kolleegoille, kuinka he ovat väärässä.

Sitä paitsi, tuo esimerkkisi kouluelämästä osoittaa myös empatianpuutetta vanhemmissa; eivät osaa asettua vieraan lapsen asemaan, vain omansa. Se on aika vaillinaista empatiakykyä sekin.

No, meillä meni niin, että mies asettui aina kerta toisensa jälkeen sen toisen osapuolen puolelle ja ei tarvita kristallipalloa siihen, että suhde sitten alkoikin mennä päin persettä, vaikka siihen asti toiminut oikein hyvin. Uskon, ettei tilanteesta olisi tullut minulle edes kymmenesosaa niin vaikeaa miksi se lopulta eskaloitui, jos mies olisi ollut lojaali minulle ja lohduttanut minua. Sen sijaan hän alkoi leikkiä suurta tuomaria ja kouluttajaa. 

Tässäkin on ihmisissä suuria eroja. Joillekin lohduttaminen on sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä ja syytetään muita, eli annetaan tunteiden riehua niin kauan kuin niitä riittää. Toisille siihen lohduttamiseen kuuluu nimenomaan myös se että niitä tunteita yritetään ohjata ja lievittää kertomalla myös toista näkökulmaa asiaan. Ensimmäisten mielestä tämä voi tuntua toisen puolelle asettumiselta. Jälkimmäisten mielestä tuo ensimmäinen tapa taas on kuin kaataisi bensaa liekkeihin eli rauhoittamisen sijaan vain kiihdyttää tunnekuohua lisää.

Näistä pitäisi ihan oikeasti puhua, jotta voi paremmin ottaa huomioon sen mitä toinen tarvitsee. Ja toisaalta pitää hyväksyä se, että aina ei kumppanikaan lue tilannetta oikein ja se oma tapa toimia voi puskea läpi.

Liiallisesta ajattelusta ei ole mitään hyötyä. Pelkkää ajan hukkaamista.

Kaikki ei voi olla nyyhkyttäviä itkupillejä jonkun on haettava lapset luolista ja häädettävä vihollinen maasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt kun kaikille on jo tullut selväksi, että kyse on miesten vuosituhansien takaisiin aikoihin jämähtäneistä luolamiesaivoista ja empatiakyvyttömyys johtuu siitä, niin eikö 2000-luvun homo sapiens voisi nyt viisailla aivoillaan tiedostaa aina kyseinen haastava tilanne, ja tehdä järkipäätös ja mahdollisista ahdistumisen tunteistaan huolimatta kuunnella sitä vaimoa hetki naama ystävällisellä peruslukemilla ja vaikka halata tätä sen päätteeksi? (Ties vaikka tulisi sitä paljon haluttua pipariakin päivän päätteeksi, kun se oma mies olikin niin ihana rakas kultamussukka ja tätä haluaa helliä takaisin.)

Minä en piparia sosiopaateille jakele.

Niinhän sä luulet

Juuri tämän vuoksi en tule koskaan ottamaan miestä. Yhdelle muuten ok miehelle piti selittää ja selittää ennen kuin hän tajusi ja kyllästyin selittämään. Jos ei itse tajua niin en sellaisen geenejä halua jakaa perustamalla perhettä sellaisen tampion kanssa. Kyllä ihmisen pitää itse pystyä ihan selittämättä tajuamaan myös toisten ihmisten tunteet. Joku tutkimus oli, että mies kokee empatiaa vain itseään kohtaan, mies voi olla itseään kohtaan jopa empaattisempi kuin nainen on, mutta nainen on empaattinen myös muita kohtaan ja osaa asettua muiden ihmisten asemaan. Miehille on olemassa vain he itse.

Vierailija kirjoitti:

Järkytyin tässä eräänä päivänä suunnattomasti kun puhuin puhelimessa ystäväpariskunnan miehen, Pekan, kanssa. Olemme tunteneet yli 30 vuotta ja muodostaneet hyvän kolmikon tavatessamme, minulle kun ei miestä siunaantunut. Minulla oli suhde Pekan hyvän ystävän kanssa, se meni puihin, ja olin hyvin surullinen. Purin suruani Pekalle, ja hän lohdutti minua silloin.

Mutta nyt puhelimessa hän alkoi huutamaan minulle kuinka helvetin raskasta hänelle oli tämä taannoinen avautumiseni. En ollut uskoa korviani. Vaikka minulla on näitten vuosikymmenten aikana ollut monia sydänsuruja, tämä oli ensimmäinen kerta kun avauduin Pekalle asiasta. Olen tietoisesti vältellyt valittamista kun vietämme aikaa yhdessä sillä en halua pilata tunnelmaa ulisemalla. Nyt oli niin paha paikka ja koska Pekka tuntee rakkauteni kohteen, pyysin häneltä apua.

Nyt välttelen Pekkaa ja olen enemmän yhteydessä hänen vaimonsa kanssa. Ihmettelen mistä Pekan kammottava purkaus johtui.

Vastaus saattaa olla boldatussa kohdassa. Jos Pekka ja rakkautesi kohde ovat hyviä ystäviä, se saattaa asettaa Pekan erittäin tukalaan paikkaan. Riippuu tietty mitä asia koskee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä12242 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.

Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.

Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.

Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.

Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.

Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.

Mua henkilökohtaisesti ärsyttää nämä miehet, jotka eivät voi asettua sen oman kumppaninsa puolelle missään tilanteessa vaan aina on kuultava se toinen ja kolmas versio. Miksi sitä omaa kumppaniaan ei voi pitää sillä tavalla ykkösenä, että luottaa hänen kertomaansa sen verran että voisi osoittaa olevansa turvasatama jonka puoleen kääntyä vaikeassa tilanteessa? 

Kyse onkin siitä miten kukakin tuon turvasataman käsittää. Onko se vain sitä että puretaan kaikki paha olo jauhamalla omista tunteista yrittämättäkään ratkaista ongelmaa niiden taustalla? Vai onko se kenties erilaisten näkökulmien tarjoamista, jotta voisi rauhoittua ja nähdä miten tilanteeseen on ajauduttu ja miten sen voi jatkossa välttää? Parhaimmillaan varmaan molempia, mutta harva meistä on hyvä kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä12242 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä omaa kumppaniaan ei voi pitää sillä tavalla ykkösenä, että luottaa hänen kertomaansa sen verran että voisi osoittaa olevansa turvasatama jonka puoleen kääntyä vaikeassa tilanteessa? 

Koska se ei ole oikeudenmukaista.

Puolensa valitseminen on kaikkien mehevien riitojen peruskivi. Jos esimerkiksi työpaikalla syntyy ryhmiä, jotka kääntyvät toisiaan vastaan ja suojelevat omia jäseniään, riidat eivät ratkea koskaan.

Minä olen opettaja ja tunnen erinomaisesti äiti- tai isätyypin, jonka mielestä oma lapsi ei voi koskaan olla väärässä. Tällaiset vanhemmat yrittävät esittää oman kiusaajalapsensa kiusattuna.

Jos kumppani itkee, hän tarvitsee lohdutusta. Se on ihan sataprosenttinen fakta eikä sitä voi kääntää muuksi. Sitten rauhallisemmalla ajalla voi etsiä syitä ja seurauksia. 

Toki jos toinen itkee, niin asia lienee useimmille selvä. Yleisempää ongelmat silloin kun toinen kertoo ongelmastaan/tunteistaan vain lievästi närkästyneenä. Silloin voi olla vaikeampaa tunnistaa mitä kumppani tarvitsee. Ja silloin ratkaisukeskeinen ihminen (monet miehet) alkaa tarjoamaan neuvoja. Tämähän ärsyttää olkapäätä kaipaavaa kovasti. Vastaavasti jos neuvoja kaipaavalle tarjoaa tässä tilanteessa pelkkää olkapäätä, niin se voi tuntua turhalta paskanjauhannalta tai jopa lapsena kohtelemiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet on joskus liiankin empaattisia, eli eivät kestä negatiivisia kokemuksia.

Se mikä miehiltä puuttuu, on psykologinen silmä sen suhteen mikä on syy, ja mikä on seuraus. Jos mies tekee jotain loukkaavaa, se on aina yhtä suuri yllätys, että nainen kehtaa loukkaantua siitä.

-No et kai tuosta loukkaantunut?

-Mitä minä muka sanoin?

-Etkö vitsiä ymmärrä?

Naiset nyt loukkaantuu keskimäärin mitättömimistäkin asioista, jotka miehet ohittaa olankohautuksella. Näkee parhaiten työelämässä varsinkin.

Olet väärässä 😉 suurin osa kaikista suomalaisista väkivaltarikoksista on kahden mieshenkilön välisestä viattoman oloisesta sanailusta alkaneita. Usein miehet noissa ovat entuudestaan pintapuolisesti tuttuja keskenään. Seuraukset ovat hyvinkin vakavia, tappoja, vammantuottamuksia.

Miesten nahka on paljon ohuempi kuin naisilla keskimäärin ja pinna paljon lyhyempi.

Lukekaahan taas uutisia vklopun jälkeen.

t. vanhempi konstaapeli

Tässä mistään väkivaltarikoksista puhuttu, kaikki sitä pääseekin poliisiksi nykyään.

Loukkaantumisesta/mielensäpahoittamisesta puhuttiin. Jolloin on hyvinkin olennaista, että suomalaiset väkivaltarikokset johtuvat hyvin paljon (miesten) herkkänahkaisuudesta. Naiset eivät tyypillisesti tapa esim exiään, koska nämä ovat jättäneet, tai kaveriaan, koska tämä on juonut viimeiset viinat.

Ei se, ettei naiset ole lehtien väkivaltauutisissa tarkoita, ettei naiset loukkaantuisi helposti. He vain reagoivat eri tavalla. Naisten keinoja on enemmän riitely, mykkäkoulu, juorujen levittely ja porukasta eristäminen. Ne harvemmin päätyvät poliisin tietoon. Ja vaikka nainen löisikin, niin varmaan useammin avokämmenellä kuin nyrkillä tai puukolla. Ja väitän että näitä edellä mainittuja tapahtuu joka viikonloppu enemmän kuin niitä tapon yrityksiä. Eli ei minusta väkivaltatilastot mitenkään todista, että juuri miehet ovat erityisen herkkänahkaisia. Enemmänkin se kertoo siitä, että heidän tapansa reagoida on väkivaltaisempi.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän jokainen surullinen kaipaa halausta ja syliä jne. Jokainen tolaltaan oleva rauhoittelua. Ihan universaaleja asioita, joita ei tarvitse jotenkin erikseen pohtia ja kokea jotenkin toista "säälitteleviksi" tai alentaviksi. Ja jos kumppanisi tuntee, että maailma potkii päähän, olisi erittäin tervetullutta saada edes puolisoltaan hyväksyntää ja vakautta. 

Sehän olisikin helppoa jos näin olisi. Mutta toiset kaipaavat nimenomaan sanallista tukea ja rauhoittelua ja kokevat halailun alentavana kohteluna.

Ite oon huomannu, että aina pitää olla lohduttamassa, halaamas tai jotai, sen sijaan että yrittäs keksii ratkaisuja. Ei ihmiset ratkaisuja tai näkökulmia halua, ellei ne erikseen pyydä neuvoa. Onneks miesystävä kertoi että hän haluaa vaan että oon läsnä ja vaikka silitän. Nyt osaan olla tukemassa oikealla tavalla.

Teet niin tai näin, niin aina vika on sinussa.