Miesten empatiakyvyttömyys

Vierailija kirjoitti:

Sama pätee myös naisiin. 😀

Mikä sama? Mitä nämä irrationaaliset heitot täällä ketjussa ovat?

Vierailija kirjoitti:

Me olemme käyneet pariterapiassa mieheni kanssa ja käsitelleet siellä paljon mm. tähän liittyvää dynamiikkaa.

Meillä se menee usein niin, että jos minulla on jostain paha mieli ja haluan jutella / kaipaan empatiaa, en osaakaan enää ilmaista itseäni tarpeeksi rauhallisesti, vaan kiihtyneenä ilmeisesti hyvinkin herkästi laukaisen mieheni pakenemis -reaktion. Se on hänen automaattinen reaktionsa negatiiviseen tunteeseen, joka minulta tulee, sillä hän kokee sen syyllistävänä ja hyökkäävänä vaikka sitä en tarkoita. Ja siinä tilassa hän ei pysty lohduttamaan minua pätkääkään, vaan vetäytyy kuoreensa kunnes ns. pöly on laskeutunut minun päässäni.

Tämä on tietysti minulle ikävää, sillä koen helposti että en voi ilmaista mitään negatiivisia tunteitani vapaasti tai siitä seuraa negatiivinen kehä välillemme. Mutta olen terapian avulla opetellut säätelemään tunteitani ja hillitsemään ilmaisuani, kiinnittämään tarkasti huomion siihen, mitä tarkalleen hänelle niissä tilanteissa sanon. Etten vahingossakaan kuulostaisi niin syyllistävältä. Mieheni puolestaan harjoittelee ymmärtämään niissä tilanteissa pahaa oloani ja sitä, että pienikin hyväksyvä ele hänen puoleltaan on askel parempaan suuntaan.

Olemme kehittyneet kumpikin, eikä riitamme enää paisu hirvittäviksi tragedioiksi. Vielä on harjoiteltavaa paljon toki. Kyllä ihmissuhteet laittavat työstämään omaa käyttäytymistään, jos ne haluaa saada toimimaan.

Juuri kuvaamastasi ilmiöstä johtuen kommentoin aiemmin, että kaikki ihmiset eivät tee omaa oloaan empatian kohteena kovin helpoksi muille ihmisille. Karkeasti yksinkertaistaen - ensin v ttuillaan ja sitten kaivataan empaattista lähentymistä.

Ihminen joka ei itse ole kokenut empatiaa ei osaa sitä myöskään osaa sitä näyttää tai kokea. Muistakaa olla empaattisia poikalapsia ne kohtaan, älkääkä ikinä sanoko ettei pojat itke. Muuten kasvatatte tunteitaan piilottelevan empatia kyvyttömäksi miehen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on havaittu, että poikasikiöiden kehitys on paljon riskialttiimpaa. Ei tarvitse kuin joku tietty asia mennä pieleen alkuraskaudessa sukupuolen eriytymisvaiheessa, niin se saattaa ennustaa väkivaltaisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja hoivavietin puutetta. Ja nuokin asiat on sellaisia joita ei edes välttämättä tiedä kehossaan tapahtuvan, siksi ymmärrän useiden naisten pelon kun saavat tietää odottavansa poikaa.

Suurin osa pojista ja miehistä on väkivallattomia, empatiakykyisiä ja omaavat hoivaviettiä etenkin läheisiään kohtaan, (harvempi valitsee siitä itselleen ammatin, mutta suojeluviettiä on ja siitä monikin valitsee itselleen ammatin).

Yksi typerimpiä kommentteja koko palstan historiassa. Olen itsekin pahoillani puolestasi.

Vain läheisiä kohtaan tunnettu hoivavietti ja ”empatia” on narsismia. Jopa pahimmat psykopaatit palvovat usein omia geenejään - kuten yritysjohtajat.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka ei itse ole kokenut empatiaa ei osaa sitä myöskään osaa sitä näyttää tai kokea. Muistakaa olla empaattisia poikalapsia ne kohtaan, älkääkä ikinä sanoko ettei pojat itke. Muuten kasvatatte tunteitaan piilottelevan empatia kyvyttömäksi miehen.

Testosteronia vastaan ei voi taistella kasvatuksella.

Joo. Ei niillä ole samanlailla tunteita ja empatiakykyä kun naisilla. Juontaisiko juuurensa biologiaan ja mammutinmetsästysjuttuihin. Empatiakyvystä on varmaan ollut vaan haittaa jos mammutti on seivästänyt bestiksen niin sitä ei voi jäädä vatvomaan ja pitämään kuolevaa kädestä vaan lihan perässä on jatkettava juoksua.

Mulla on ollut näitä että heittäydytään ilkeäksi, ihan pienistäkin syistä. Mikään masentava ruikuttaja en ole mut ainahan ihmisillä tulee huonoja päiviä. Ykskin ukko sanoi, että hänellä ei ole koskaan huonoa päivää ja "ollaan sitten taas yhteydessä kun oot kiva ja tavallinen". Jep jep.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin joku totesi, että kyllä "miehen tyyli on väärä" koska se ilmentää sosiaalista kyvyttömyyttä. Onko naisilla käynyt mielessä se miten hyvin miehet tulevat keskenään juttuun? Ovatko miehet keskenään vaan hiljaa ja sosiaalisesti vammaisia? Nykypäivän naisille ei mikään riitä kun miehen tulisi olla miehekäs perinteinen mies joka pitää perheestään huolta, mutta samalla pitäisi olla suupaltti ja henkevä kuin nainen. Miksi helkutissa naiset koitatte tehdä miehistä naisia?

Ylipäätään on olemassa ajatus, että "nainen kyllä aina ymmärtää naista kun mies ei tajua!". Sitten kun miehet tulevatkin juttuun paremmin keskenään ja ilman akkoja niin miehet ovat ihan juntteja! Pitäisi koko maailman pyöriä vulvan ympärillä jotta olisitte tyytyväisiä?

Eikö tämä juuri kerro sen faktan, että pikkuhiljaa meidän pitäisi siirtyä eri leireihin kokonaan - kaikissa toiminnoissa. Luulen, että naiset alkavat vähitellen abortoimaan kaikki poikasikiöt - ja aiheesta.

Mistä aiheesta? Siitä, että miehet eivät muuttuneet sellaisiksi kuin naiset käskevät ja haluavat? Erittäin epäloogista toimintaa yrittää tehdä vain tyttölapsia maailmaan, ei voi ymmärtää naisen logiikkaa. Yhtä loogista olisi se, että miehet haluaisivat kyllä lisääntyä, mutta hakkaisivat ensin kaikki naiset kuoliaaksi koska syyt A-Ö.

Ja ei, minusta ei pitäisi siirtyä leireihin vaan antaa miesten olla miehiä ja alkaa naiset just semmosia kuin haluatte. Ja antakaa jopa "poikien olla poikia". Ei tää maailma saakeli siihen kaadu jos pojat on viikareita ja vetelee tyttöjä saparoista. Mutta tuohon sairaaseen miesvihaan kaatuu varmasti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin joku totesi, että kyllä "miehen tyyli on väärä" koska se ilmentää sosiaalista kyvyttömyyttä. Onko naisilla käynyt mielessä se miten hyvin miehet tulevat keskenään juttuun? Ovatko miehet keskenään vaan hiljaa ja sosiaalisesti vammaisia? Nykypäivän naisille ei mikään riitä kun miehen tulisi olla miehekäs perinteinen mies joka pitää perheestään huolta, mutta samalla pitäisi olla suupaltti ja henkevä kuin nainen. Miksi helkutissa naiset koitatte tehdä miehistä naisia?

Ylipäätään on olemassa ajatus, että "nainen kyllä aina ymmärtää naista kun mies ei tajua!". Sitten kun miehet tulevatkin juttuun paremmin keskenään ja ilman akkoja niin miehet ovat ihan juntteja! Pitäisi koko maailman pyöriä vulvan ympärillä jotta olisitte tyytyväisiä?

Eikö tämä juuri kerro sen faktan, että pikkuhiljaa meidän pitäisi siirtyä eri leireihin kokonaan - kaikissa toiminnoissa. Luulen, että naiset alkavat vähitellen abortoimaan kaikki poikasikiöt - ja aiheesta.

Mistä aiheesta? Siitä, että miehet eivät muuttuneet sellaisiksi kuin naiset käskevät ja haluavat? Erittäin epäloogista toimintaa yrittää tehdä vain tyttölapsia maailmaan, ei voi ymmärtää naisen logiikkaa. Yhtä loogista olisi se, että miehet haluaisivat kyllä lisääntyä, mutta hakkaisivat ensin kaikki naiset kuoliaaksi koska syyt A-Ö.

Ja ei, minusta ei pitäisi siirtyä leireihin vaan antaa miesten olla miehiä ja alkaa naiset just semmosia kuin haluatte. Ja antakaa jopa "poikien olla poikia". Ei tää maailma saakeli siihen kaadu jos pojat on viikareita ja vetelee tyttöjä saparoista. Mutta tuohon sairaaseen miesvihaan kaatuu varmasti!

Suurin osa alkaa olla lopen kyllästyneitä pojat on vain poikia - maailmaan - vaikka se sinulle henkilökohtaisesti sopisikin mainiosti. Ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on havaittu, että poikasikiöiden kehitys on paljon riskialttiimpaa. Ei tarvitse kuin joku tietty asia mennä pieleen alkuraskaudessa sukupuolen eriytymisvaiheessa, niin se saattaa ennustaa väkivaltaisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja hoivavietin puutetta. Ja nuokin asiat on sellaisia joita ei edes välttämättä tiedä kehossaan tapahtuvan, siksi ymmärrän useiden naisten pelon kun saavat tietää odottavansa poikaa.

Suurin osa pojista ja miehistä on väkivallattomia, empatiakykyisiä ja omaavat hoivaviettiä etenkin läheisiään kohtaan, (harvempi valitsee siitä itselleen ammatin, mutta suojeluviettiä on ja siitä monikin valitsee itselleen ammatin).

Yksi typerimpiä kommentteja koko palstan historiassa. Olen itsekin pahoillani puolestasi.

Kyllä, suurin osa on tuollaisia, mutta pieni osa ei.

Jestas jotkut miehet on herkkänahkaisia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan niitä sellaisiakin miehiä, mutta on myös hyvin empaattisia. Kyse on siitä, jaksatko sinä sellaisen miehen kanssa, jonka on vaikea ilmaista empatiaansa. Ykkönen puki jutun aika hyvin sanoiksi - moni epäempaattisen tuntuinen mies kokee, että hänen kuuluu ratkaista asia, josta avaudut. Kun hän ei siihen kykene, hän tuntee avuttomuutta eikä kehtaa myöntää sitä, joten hän heittäytyy ilkeäksi.

Meillä käy juuri noin. Aina kun yritän puhua jostain vaikeasta tai tunneasiasta tai joskus ihan vaan arjen ongelmasta, mies ei oikeastaan kuuntele vaan  rupeaa heti arvostelemaan ja tarjoilemaan ratkaisuehdotuksia ja lopulta kimpaantuu kun ne eivät minulle kelpaa (ja riita saattaa eskaloitua pahaksikin), vaikka kyse ei ole hänestä tai hänen asiastaan. Siksipä minusta on tullut simpukka, en halua avautua miehelle enää mistään (puhun asiani jos puhun, ystävilleni) - Mies taas valittaa etten puhu, no haloo, miksiköhän en puhu? En vaan voi altistaa itseäni jatkuvalle satuttamiselle, sillä sitä tapahtuu aina jos avaudun. Minun on yritettävä pitää itseni koossa enkä halua mennä rikki ja olla haukuttavana silloin kun olen haavoittuvimmillani ja tarvitsisin eniten tukea, Eihän tämä ideaalitilanne ole, mutta en tiedä mitä tekisi... ero ei ole vaihtoehto mutta haaveilen että joskus minulla olisi vielä sielunkumppani, koska tämä mies ei sitä ole. 

Anteeksi että yksinkertaistan ja tartun yksityiskohtaan, mutta kun itse mainitset "ihan vaan arjen ongelmasta" ja siitä kuinka sinulle ei riitä että niitä vain koetettaisiin ratkoa vaan niitä tulisi vatuloida ehkä vertaispaineesta?, niin tuollainenhan on kovin rasittavaa. Miehinen ajattelu on monesti kekseliästä ja juuri noita arjen pieni ikävyyksiä vastaan taistelevaa. On todella turhauttavaa ajasta toiseen painiskella arjen ongelmien kanssa jotka usein ovat helposti ratkaistavissa. Mutta onko niin, että nainen tarvitsee arjen ongelmia vertaispaineesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme käyneet pariterapiassa mieheni kanssa ja käsitelleet siellä paljon mm. tähän liittyvää dynamiikkaa.

Meillä se menee usein niin, että jos minulla on jostain paha mieli ja haluan jutella / kaipaan empatiaa, en osaakaan enää ilmaista itseäni tarpeeksi rauhallisesti, vaan kiihtyneenä ilmeisesti hyvinkin herkästi laukaisen mieheni pakenemis -reaktion. Se on hänen automaattinen reaktionsa negatiiviseen tunteeseen, joka minulta tulee, sillä hän kokee sen syyllistävänä ja hyökkäävänä vaikka sitä en tarkoita. Ja siinä tilassa hän ei pysty lohduttamaan minua pätkääkään, vaan vetäytyy kuoreensa kunnes ns. pöly on laskeutunut minun päässäni.

Tämä on tietysti minulle ikävää, sillä koen helposti että en voi ilmaista mitään negatiivisia tunteitani vapaasti tai siitä seuraa negatiivinen kehä välillemme. Mutta olen terapian avulla opetellut säätelemään tunteitani ja hillitsemään ilmaisuani, kiinnittämään tarkasti huomion siihen, mitä tarkalleen hänelle niissä tilanteissa sanon. Etten vahingossakaan kuulostaisi niin syyllistävältä. Mieheni puolestaan harjoittelee ymmärtämään niissä tilanteissa pahaa oloani ja sitä, että pienikin hyväksyvä ele hänen puoleltaan on askel parempaan suuntaan.

Olemme kehittyneet kumpikin, eikä riitamme enää paisu hirvittäviksi tragedioiksi. Vielä on harjoiteltavaa paljon toki. Kyllä ihmissuhteet laittavat työstämään omaa käyttäytymistään, jos ne haluaa saada toimimaan.

Juuri kuvaamastasi ilmiöstä johtuen kommentoin aiemmin, että kaikki ihmiset eivät tee omaa oloaan empatian kohteena kovin helpoksi muille ihmisille. Karkeasti yksinkertaistaen - ensin v ttuillaan ja sitten kaivataan empaattista lähentymistä.

Juuri näin. Naiset usein ilmaisevat itseään aika dramaattisesti ja tunteita painottaen, kun taas miehet tarvitsevat enemmän aikaa ja tilaa tunteiden käsittelyynsä eivätkä halua jatkuvasti vatvoa niitä. Kehittämistä tässä kyllä varmasti kummallakin sukupuolella. 

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka ei itse ole kokenut empatiaa ei osaa sitä myöskään osaa sitä näyttää tai kokea. Muistakaa olla empaattisia poikalapsia ne kohtaan, älkääkä ikinä sanoko ettei pojat itke. Muuten kasvatatte tunteitaan piilottelevan empatia kyvyttömäksi miehen.

Psykottista jargonia.

Vierailija kirjoitti:

Joo. Ei niillä ole samanlailla tunteita ja empatiakykyä kun naisilla. Juontaisiko juuurensa biologiaan ja mammutinmetsästysjuttuihin. Empatiakyvystä on varmaan ollut vaan haittaa jos mammutti on seivästänyt bestiksen niin sitä ei voi jäädä vatvomaan ja pitämään kuolevaa kädestä vaan lihan perässä on jatkettava juoksua.

Mulla on ollut näitä että heittäydytään ilkeäksi, ihan pienistäkin syistä. Mikään masentava ruikuttaja en ole mut ainahan ihmisillä tulee huonoja päiviä. Ykskin ukko sanoi, että hänellä ei ole koskaan huonoa päivää ja "ollaan sitten taas yhteydessä kun oot kiva ja tavallinen". Jep jep.

Mulle on heitetty tuo sama lausahdus! Sillä erotuksella, että mies sanoi, että kyllä häntäkin useinkin v*tuttaa ja masentaa, mutta hän rakastaa minua eikä siksi pura sitä minuun. Mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on havaittu, että poikasikiöiden kehitys on paljon riskialttiimpaa. Ei tarvitse kuin joku tietty asia mennä pieleen alkuraskaudessa sukupuolen eriytymisvaiheessa, niin se saattaa ennustaa väkivaltaisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja hoivavietin puutetta. Ja nuokin asiat on sellaisia joita ei edes välttämättä tiedä kehossaan tapahtuvan, siksi ymmärrän useiden naisten pelon kun saavat tietää odottavansa poikaa.

Suurin osa pojista ja miehistä on väkivallattomia, empatiakykyisiä ja omaavat hoivaviettiä etenkin läheisiään kohtaan, (harvempi valitsee siitä itselleen ammatin, mutta suojeluviettiä on ja siitä monikin valitsee itselleen ammatin).

Yksi typerimpiä kommentteja koko palstan historiassa. Olen itsekin pahoillani puolestasi.

Kyllä, suurin osa on tuollaisia, mutta pieni osa ei.

Jestas jotkut miehet on herkkänahkaisia...

Mutta mikä tuolloin selittää tämän odotusaikaisen pelon poikalapsesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse huomannut, että miehillä jolla on hyvä äitisuhde tai edes läheinen sisko, niin osaavat paremmin puhua tunteista ja näyttääkin niitä. Useasti miehillä, jotka ovat olleet enemmän ns. äijien seurassa on vaikeuksia näyttää tunteita tai eivät osaa näyttää niitä. He harrastavat penkkiurheilua mielummin, kun lähtevät itse urheilemaan ja juovat kaljaa, kun eivät ymmärrä muusta esim. ruokaviineistä jne. Opittua asiaa vaikuttaisi olevan, mutta toki persoonallisuuskin vaikuttaa eli geenien ja ympäristön yhteisvaikutus.

Olen itse mies ja samaa mieltä.

Itse olen kasvanut lapsuuteni äitini ja isosikoni kanssa, isäni kuoli, kun olin 2 vuoden vanha. Nyt aikuisena olen luonteeltani sellainen, että en häpeä ollenkaan jos vaikka itkettää, ja itseasiassa tyykkään kovasti puhua esim. tunteista.

Sen olen huomannut, että miesporukoissa tällaisista asioista ei kovin yleisesti puhuta (paitsi ehkä muutaman olutlasillisen jälkeen, jos silloinkaan), ja siksi minulla on tapana käydä kaikki tunteisiin ja sydänsuruihin liittyvät keskustelut enimmäkseen naispuoleisten ystävien kanssa, koska he ovat yleensä avoimempia tällaisissa keskusteluissa. Miesten kanssa sitten voi hoitaa sen kevyen ja humoristisen "sonnanjauhannan".

Veikkaan, että ainakin osittain tuo lapsuuteni ympäristö on tehnyt minusta tällaisen. Mikä ei minua sinänsä haittaa ollenkaan.

Miehille on meidän kulttuurissa paljon vähemmän malleja tämmöiseen. Ja se puhumattomuushan juontaa pitkälti myös sota-ajasta. Isät, jotka olivat kokeneet kovia, eivät osanneet ja kyenneet jakamaan omia tunteitaan lastensa kanssa saati sitten edes puolisolleen. Trauma oli liian suuri tai sitten ei vain ollut keinoja siitä puhumiseen. Yksin pärjäämisen eetos on aika vahvana meidän kulttuurissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on havaittu, että poikasikiöiden kehitys on paljon riskialttiimpaa. Ei tarvitse kuin joku tietty asia mennä pieleen alkuraskaudessa sukupuolen eriytymisvaiheessa, niin se saattaa ennustaa väkivaltaisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja hoivavietin puutetta. Ja nuokin asiat on sellaisia joita ei edes välttämättä tiedä kehossaan tapahtuvan, siksi ymmärrän useiden naisten pelon kun saavat tietää odottavansa poikaa.

Suurin osa pojista ja miehistä on väkivallattomia, empatiakykyisiä ja omaavat hoivaviettiä etenkin läheisiään kohtaan, (harvempi valitsee siitä itselleen ammatin, mutta suojeluviettiä on ja siitä monikin valitsee itselleen ammatin).

Yksi typerimpiä kommentteja koko palstan historiassa. Olen itsekin pahoillani puolestasi.

Vain läheisiä kohtaan tunnettu hoivavietti ja ”empatia” on narsismia. Jopa pahimmat psykopaatit palvovat usein omia geenejään - kuten yritysjohtajat.

Väitätkö, että yritysjohtajat ovat pahimpia psykopaatteja? Jos ajattelee sinun tavallasi niin kaipa tuntemattomia kohtaan osoitettua hoiva- mutta ei suojeluviettiä voisi kutsua myös itsekkyydeksi ja huonon omatunnon hiljentämiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on havaittu, että poikasikiöiden kehitys on paljon riskialttiimpaa. Ei tarvitse kuin joku tietty asia mennä pieleen alkuraskaudessa sukupuolen eriytymisvaiheessa, niin se saattaa ennustaa väkivaltaisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja hoivavietin puutetta. Ja nuokin asiat on sellaisia joita ei edes välttämättä tiedä kehossaan tapahtuvan, siksi ymmärrän useiden naisten pelon kun saavat tietää odottavansa poikaa.

Suurin osa pojista ja miehistä on väkivallattomia, empatiakykyisiä ja omaavat hoivaviettiä etenkin läheisiään kohtaan, (harvempi valitsee siitä itselleen ammatin, mutta suojeluviettiä on ja siitä monikin valitsee itselleen ammatin).

Yksi typerimpiä kommentteja koko palstan historiassa. Olen itsekin pahoillani puolestasi.

Vain läheisiä kohtaan tunnettu hoivavietti ja ”empatia” on narsismia. Jopa pahimmat psykopaatit palvovat usein omia geenejään - kuten yritysjohtajat.

Läheisiä ja omia kohtaan juuri naisilla riittää ehkä empatiaa, mutta ei sivullisiin. Onhan palstalla ollut vaikka kuinka paljon juttua kuinka naiset jopa vihaavat lapsia paitsi omiaan. Ja naiset pelaistaisivat uppoavasta laivasta oman koiransa ennen kuin vieraan lapsen. Miehet tekevät toisinpäin.

Naisten empatiakyky on täysi myytti. Miehillä on empatiaa, joskin miehet ovat useammin introvertteja ja hiljaisempia.

Vaimon surutyö kesti ja kestää. Omaisen kuoleman jälkeen linnoittautui vessaan tunneiksi tekemään surutyötään. Uhkaili tappavansa itsensä ja huusi kuin leijona ilmoille tunteja mitä sattuu. Ole siinä empaattinen. Tätä jatkui ainakin viisi ikävää vuotta. Välillä oli kyllä rauhallisempaa. Nyt sitten kymmenenvuoden jälkeen syyttelee etten osannut häntä tukea surutyössä. Vaikka kuinka sylittelin ja rauhoittelin, itkimme yhdessä ja asiasta keskusteltiin paljon. Oppinut olen ettei ole kyse empatian puutteesta kohdallani. Tällä vain vedätettiin vuosia säälipisteitä ja saatiin minut tuntemaan itseni paskaksi mieheksi. Syylistämistä jatkui ja jatkui. Avioero tuli vihdoin kahden lapsen ja jatkuvan mollaamisen jälkeen. Nyt olen uudentervepäisen ja viehättävän vaimoni kanssa saanut kaksi suloista lasta. Meillä ei mollata ei huudeta eikä syylistetä surut kohdataan ja eletään eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama pätee myös naisiin. 😀

Mikä sama? Mitä nämä irrationaaliset heitot täällä ketjussa ovat?

Taas joku nillittäjä esittää itseään viisaampaa heittämällä väliin sivistyssanoja...😂😂😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on havaittu, että poikasikiöiden kehitys on paljon riskialttiimpaa. Ei tarvitse kuin joku tietty asia mennä pieleen alkuraskaudessa sukupuolen eriytymisvaiheessa, niin se saattaa ennustaa väkivaltaisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja hoivavietin puutetta. Ja nuokin asiat on sellaisia joita ei edes välttämättä tiedä kehossaan tapahtuvan, siksi ymmärrän useiden naisten pelon kun saavat tietää odottavansa poikaa.

Suurin osa pojista ja miehistä on väkivallattomia, empatiakykyisiä ja omaavat hoivaviettiä etenkin läheisiään kohtaan, (harvempi valitsee siitä itselleen ammatin, mutta suojeluviettiä on ja siitä monikin valitsee itselleen ammatin).

Yksi typerimpiä kommentteja koko palstan historiassa. Olen itsekin pahoillani puolestasi.

Vain läheisiä kohtaan tunnettu hoivavietti ja ”empatia” on narsismia. Jopa pahimmat psykopaatit palvovat usein omia geenejään - kuten yritysjohtajat.

Läheisiä ja omia kohtaan juuri naisilla riittää ehkä empatiaa, mutta ei sivullisiin. Onhan palstalla ollut vaikka kuinka paljon juttua kuinka naiset jopa vihaavat lapsia paitsi omiaan. Ja naiset pelaistaisivat uppoavasta laivasta oman koiransa ennen kuin vieraan lapsen. Miehet tekevät toisinpäin.

Naisten empatiakyky on täysi myytti. Miehillä on empatiaa, joskin miehet ovat useammin introvertteja ja hiljaisempia.

Ei omiin geeneihin kohdistuva palvonta ja hoivavietti kerro mitään empatiasta - sukupuoleen katsomatta. Juur tämä ”kohdistettu hyvyys” minuakin on palstalla huvittanut.