Mitä tehdä, jos on vaikea suhde omaan vanhempaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut onnellinen lapsuus ja olen saanut paljon rakkautta.

Silti rohkenen tulla sanomaan teille jotka mietitte välien katkaisemista vanhempiinne, että _minun mielestäni_  ei voi aina vedota siihen, että vanhemmat eivät ole täydellisiä eikä heiltä voi vaatia täydellisyyttä, koska hekin ovat vain ihmisiä. Vanhemmilla on vastuu siitä millaisia he ovat lapsilleen eikä ole mikään syy vedota siihen että kun niitten vanhempien lapsuus nyt oli sellainen ja tälläinen. Sen huonon ketjun voi katkaista ja se pitää katkaista, pitää miettiä mikä lapsuudessani oli hyvää ja sen tuon omaan perheeseeni ja se mikä oli huonoa sitä en tuo mukanani.

Jos tätä lukee vanhemmat joitten lapset ovat katkaisseet teihin välinne sanoisin että se välien katkaiseminen on itsetutkistelun paikka nimenomaan teille. Miettikää missä teitte väärin koska lapset eivät ihan kevein syin katkaise välejään vanhempiinsa. Älkää syyttäkö niitä lapsia, vaan menkää nöyrästi itseenne jos siihen suinkin pystytte ja osaatte. Syy ei ole koskaan sen lapsen.

Joskus se voi olla sen lapsen syy. Lapsen psyykkisen vajavuuden

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

:D lapsen psyykkisen vajavuuden? Mitä jargonia tämä oikein on? Miksi teikäläinen kokee niin tärkeäksi roikkua hedelmättömässä suhteessa josta välttämättä kumpikaan tai ainoastaan toinen osapuoli pitää? Miksi sitä vanhempaa pitää paapoa niin paljon? Minä kyllä ymmärrän että esim. teini-ikäisenä saatetaan olla vihaisia siitä että vanhempi on ikävä ja tyhmä ja ehkä vähän siitä eteenpäinkin koska se on osa itsenäistymisprosessia, mutta tässä keskustellaan siitä että vielä aikuisenakin kokee että vanhempi-lapsi suhde on vajavainen ja ehkä jopa taakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut onnellinen lapsuus ja olen saanut paljon rakkautta.

Silti rohkenen tulla sanomaan teille jotka mietitte välien katkaisemista vanhempiinne, että _minun mielestäni_  ei voi aina vedota siihen, että vanhemmat eivät ole täydellisiä eikä heiltä voi vaatia täydellisyyttä, koska hekin ovat vain ihmisiä. Vanhemmilla on vastuu siitä millaisia he ovat lapsilleen eikä ole mikään syy vedota siihen että kun niitten vanhempien lapsuus nyt oli sellainen ja tälläinen. Sen huonon ketjun voi katkaista ja se pitää katkaista, pitää miettiä mikä lapsuudessani oli hyvää ja sen tuon omaan perheeseeni ja se mikä oli huonoa sitä en tuo mukanani.

Jos tätä lukee vanhemmat joitten lapset ovat katkaisseet teihin välinne sanoisin että se välien katkaiseminen on itsetutkistelun paikka nimenomaan teille. Miettikää missä teitte väärin koska lapset eivät ihan kevein syin katkaise välejään vanhempiinsa. Älkää syyttäkö niitä lapsia, vaan menkää nöyrästi itseenne jos siihen suinkin pystytte ja osaatte. Syy ei ole koskaan sen lapsen.

Joskus se voi olla sen lapsen syy. Lapsen psyykkisen vajavuuden

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

:D lapsen psyykkisen vajavuuden? Mitä jargonia tämä oikein on? Miksi teikäläinen kokee niin tärkeäksi roikkua hedelmättömässä suhteessa josta välttämättä kumpikaan tai ainoastaan toinen osapuoli pitää? Miksi sitä vanhempaa pitää paapoa niin paljon? Minä kyllä ymmärrän että esim. teini-ikäisenä saatetaan olla vihaisia siitä että vanhempi on ikävä ja tyhmä ja ehkä vähän siitä eteenpäinkin koska se on osa itsenäistymisprosessia, mutta tässä keskustellaan siitä että vielä aikuisenakin kokee että vanhempi-lapsi suhde on vajavainen ja ehkä jopa taakka.

On olemassa monia psyykkisesti vajavaisia ihmisiä, jotka eivät tule ihmisten kanssa to7meen. Tekevät riitaa ja draamaa. Hyvin voi olla että se lapsi (nykyään sikuinen) onkin se sairas.

Ja vaikkei olisikaan, voi ihminen pyrkiä itsensä lanssa tasapainoon ilman välirikkoa vanhempiinsa. Sen kanssa on jonain päivänä vaikea elää, kun tekee tilinpäätöstä elämästään

Ei tämä ole minulle henkilökohtaista. Olen vaan nähnyt niin monenlaista. Psyykkisesti sairaita ja päihdeongelmaisia. Tunnen myötätuntoa erilaisia ihmisiä kohtaan. Tässä tunnen myötätuntoa niitä kohtaan jotka tekevät välirikon vanhempiinsa. Toivon heidän itsensä vuoksi että olisi toinen tapa. Jonka kanssa on helpompi elää ja jonka vuoksi itsekin voi paremmin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälaista tarvitsevuutta vanhempaasi kohtaan olet ilmaissut, mitä sillä tarkoitat?

Tarkoitan sitä, etten vanhemman seurassa voi ilmaista edes olevani uupunut. Heti alkaa selittely, että hyvinhän minä vaikutan pärjäävän, muilla on isompia ongelmia (erityisesti vanhemmallani tietysti, tässäpä tulikin nyt hyvä tilaisuus puhua niistä). Mitään henkistä tukea tai myötätuntoa ei ole koskaan saatavilla vanhemman taholta, koska "jokaisen on huolehdittava itse itsestään".

Miksi tällä perusteella katkaista välit?

Tai mitä narsistista tässä on?

Yhtä hyvin voi pitää laihan sovun. Kasvaa aikuiseksi. Lakata odottamasta mitään tukea. Lakata valittamasta. Voi myös rajata kuuntelua ja tapaamisia

Narsistista tai ei niin se on ihmisuhde josta itselle ei jää käteen mitään vaan pääsee olemaan vain terapeutti toiselle. Hankala lakata odottamasta tukea kun se vanhempi ei ole tarpeeksi aikuinen tuntemaan samoin vaan vaati itse sitä huomiota ja läsnäoloa kuin lapsi. Ja jos on tuollaisessa suhteessa alkaa uskomaan siihen että on normaalia että omat tarpeet voidaan sivuuttaa. Ei kannata liikaa takertua siihen että kyseessä on oma isä tai äiti.

Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. On eroa sillä katkaiseeko välit naapuriin vai äitiinsä.

Aikuinen osaa itse vetää rajansa ja osaa olla edellyttämästä mitään tukea. Ei se vaadi siltä tpiselta mitään

:D niin mutta miksi ihmeessä sitä aikuisuutta vaaditaan kokoajan siltä lapselta? Se tässä ihmetyttää. Ja vaikka ne rajat vetäisikin niin vanhempi voi olla sellainen perseilijä että sitä on holhottava kuin lasta eikä sekään sitten ole ihanteellinen tila - että on yhteydessä sellaiseen ihmiseen pelkästään sukulaisuuden takia. Enkä muutenkaan sanonut mitään siitä että eroaako kokonaan vai jättääkö jonkun ohuen haituva suhteen, sen sitten ihmiset päättävät itse.

Jos haluaa laittaa väkit poikki niin sitten laittaa. Se ei kuitenkaan ole kevyt päätös. Kannattaa miettiä tarkkaan. Aloituksen perusteella suosittelen vaan aikuistumaan

Juu juu. Taidat itse olla sellainen vampyyri joka imee muista kaiken tuen ja avun irti, mutta ei anna mitään takaisin. Sekin on muuten aikuistumista että uskaltaa poikkaista epäterveet suhteet. Alkaisi siinä ehkä lopulta se toinenkin osapuoli hieman miettiä käytöstään.

Yleensä kannattaa elää katkomatta siltoja. Siitä huolimatta voi vetää omat rajansa. Pienimmän riesan tie on helpompi

Mistä mahtaa johtua nämä sinä olet xxx? Aivan turhaa, kun et kirjoittajasta tiedä mitään. Eikä hän ole mitenkään lietsonut riitaa tai sinua nimitellyt. Nämä eivät kyllä osu. Koska kertovat vain kirjoittajasta

Helpoin kenelle? Jos narsistin läheiset ovat narsistin käytöksen takia vereslihalla, niin ei ole välttämättä järkevää käyttää enää yhtään energiaa siihen, että yrittää vielä jotenkin olla tekemisissä.

Ei kovin moni ole narsisti. Eikö riitä ihan vaan kuvata sitä suhdetta. Vanhempi voi olla ikävä monella tapaa eikä hän silti ole narsisti.

Voi katkaista välit ja joskus se on välttämätöntä. Kannattaa kuitenkin miettiä ja etsiä muuta apua ensin.

Äärimmäiset ratkaisut ei aina ole oikeita eikä vie omaa tasapainoa eteenpäin mitenkään. Joskus voi olla niinkin että oma psyyke on se joka pakottaa tekemään eroja. Ei osaa olla.

Pienimmän riesan tie on helpompi itselle. Sitähän tässä elämässä pyritään tekemään. Ihan kaikissa asioissa.

Jollekin välirikko on välttämätön. Mutta se kannattaa itsensä takia miettiä kunnolla.

Ja luulet että meidänlaiset ihmiset eivät ole miettineet näitä asioita pitkälle vaan yhtäkkiä nips naps suhde poikki. Kyllä se surutyö on usein aloitettu jo lapsena ja nuorena ja se viimeinen askel itsenäisyyteen on sitten vanhempisuhteen poikki pistäminen kun mikään muu ei toimi. Muutenkin vanhemmanvalta lapseen on sen verran iso että aikuisena voi siltikin olla hankala säilyttää säädyllisiä välejä jos kokee tulleensa loukatuksi. T. ei edellinen vaan sitä edellinen, joka vastasi sinulle

Mistä tiedät vastanneesi minulle? Ei kai tähän vielä ole vastattu?

Miksi et puhu vain omasta puolestasi vaan meidänlaisista?

Ei se lapsuuden tai nuoruuden surutyö auta. Tasapainon etsiminen aikuisena ihmisenä on se mitä toivon tehtävän ensin.

Onko majdoton ajatus todeta ettei kannata tehdä välirikkoa ennenkuin on yrittänyt tasapainoa muulla tavalla. Se on itsellekin helpompaa ja tasaoaino auttaa myös muissa asioissa.

Ihan samoin minä totean että joskus välirikko on välttämätön

Minä olen ollut masentunut ja mt-ongelmainen koko lapsuuteni ja nuoruuteni ja ymmärsin että vika oli huonossa vanhempi suhteessa. Se oli sitä minun surutyötäni vaikka en sitä ymmärtänyt. Äitini tietenkään ole täysin sama ihminen kuin tuolloin, mutta pohjalta silti löytää tasan samat asenteet kuin aikaisemmin. Ja jos aikuisena koen että en halua olla suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, oli tämä vanhempi tai ei, niin tietenkään en näe syytä teeskennellä suhdetta. Ja onko siinä jotain väärää että puhun "meistä"? Voin sanoa "minä" jos se sinua tyydyttää, mutta totesin vain että ihmisiä joilla on samoja kokemuksia ja tunteita on enemmäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut onnellinen lapsuus ja olen saanut paljon rakkautta.

Silti rohkenen tulla sanomaan teille jotka mietitte välien katkaisemista vanhempiinne, että _minun mielestäni_  ei voi aina vedota siihen, että vanhemmat eivät ole täydellisiä eikä heiltä voi vaatia täydellisyyttä, koska hekin ovat vain ihmisiä. Vanhemmilla on vastuu siitä millaisia he ovat lapsilleen eikä ole mikään syy vedota siihen että kun niitten vanhempien lapsuus nyt oli sellainen ja tälläinen. Sen huonon ketjun voi katkaista ja se pitää katkaista, pitää miettiä mikä lapsuudessani oli hyvää ja sen tuon omaan perheeseeni ja se mikä oli huonoa sitä en tuo mukanani.

Jos tätä lukee vanhemmat joitten lapset ovat katkaisseet teihin välinne sanoisin että se välien katkaiseminen on itsetutkistelun paikka nimenomaan teille. Miettikää missä teitte väärin koska lapset eivät ihan kevein syin katkaise välejään vanhempiinsa. Älkää syyttäkö niitä lapsia, vaan menkää nöyrästi itseenne jos siihen suinkin pystytte ja osaatte. Syy ei ole koskaan sen lapsen.

Joskus se voi olla sen lapsen syy. Lapsen psyykkisen vajavuuden

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

Oikeesti..vuosien laiminlyönti ..henkisesti ja välillä jopa ilman ruokaa..

Onneks akka ei oo koskaan tuntenut syyllisyyttä

Koska musta ei oo naista antamaan sille anteeksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut onnellinen lapsuus ja olen saanut paljon rakkautta.

Silti rohkenen tulla sanomaan teille jotka mietitte välien katkaisemista vanhempiinne, että _minun mielestäni_  ei voi aina vedota siihen, että vanhemmat eivät ole täydellisiä eikä heiltä voi vaatia täydellisyyttä, koska hekin ovat vain ihmisiä. Vanhemmilla on vastuu siitä millaisia he ovat lapsilleen eikä ole mikään syy vedota siihen että kun niitten vanhempien lapsuus nyt oli sellainen ja tälläinen. Sen huonon ketjun voi katkaista ja se pitää katkaista, pitää miettiä mikä lapsuudessani oli hyvää ja sen tuon omaan perheeseeni ja se mikä oli huonoa sitä en tuo mukanani.

Jos tätä lukee vanhemmat joitten lapset ovat katkaisseet teihin välinne sanoisin että se välien katkaiseminen on itsetutkistelun paikka nimenomaan teille. Miettikää missä teitte väärin koska lapset eivät ihan kevein syin katkaise välejään vanhempiinsa. Älkää syyttäkö niitä lapsia, vaan menkää nöyrästi itseenne jos siihen suinkin pystytte ja osaatte. Syy ei ole koskaan sen lapsen.

Joskus se voi olla sen lapsen syy. Lapsen psyykkisen vajavuuden

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

:D lapsen psyykkisen vajavuuden? Mitä jargonia tämä oikein on? Miksi teikäläinen kokee niin tärkeäksi roikkua hedelmättömässä suhteessa josta välttämättä kumpikaan tai ainoastaan toinen osapuoli pitää? Miksi sitä vanhempaa pitää paapoa niin paljon? Minä kyllä ymmärrän että esim. teini-ikäisenä saatetaan olla vihaisia siitä että vanhempi on ikävä ja tyhmä ja ehkä vähän siitä eteenpäinkin koska se on osa itsenäistymisprosessia, mutta tässä keskustellaan siitä että vielä aikuisenakin kokee että vanhempi-lapsi suhde on vajavainen ja ehkä jopa taakka.

Etkö ole kuullut mt ongelmista?

"Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa"

78 jatkaa... Mielestäni lapsen myötätunnon tuntemiseen se pelkästään ei riitä että vanhempi menee itseensä ja tuntee syyllisyyttä, vaan hänen on omilla teoillaan osoitettava että hän on muuttunut ja parantanut tapansa pysyvästi. Se on sitten eri juttu pystyykö hän siihen muutokseen pelkästään itse miettien ja katuen, vai tarvitseeko hän tuekseen terapiaa. Aito ja rehellinen siinä prosessissa vanhemman kuitenkin on oltava ja todella haluttava sitä muutosta ja myönnettävä itselleenkin että on tehnyt väärin. Ja myönnettävä se tietty sille lapselleenkin. Teot jatkossa on ne mitkä ratkaisee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut onnellinen lapsuus ja olen saanut paljon rakkautta.

Silti rohkenen tulla sanomaan teille jotka mietitte välien katkaisemista vanhempiinne, että _minun mielestäni_  ei voi aina vedota siihen, että vanhemmat eivät ole täydellisiä eikä heiltä voi vaatia täydellisyyttä, koska hekin ovat vain ihmisiä. Vanhemmilla on vastuu siitä millaisia he ovat lapsilleen eikä ole mikään syy vedota siihen että kun niitten vanhempien lapsuus nyt oli sellainen ja tälläinen. Sen huonon ketjun voi katkaista ja se pitää katkaista, pitää miettiä mikä lapsuudessani oli hyvää ja sen tuon omaan perheeseeni ja se mikä oli huonoa sitä en tuo mukanani.

Jos tätä lukee vanhemmat joitten lapset ovat katkaisseet teihin välinne sanoisin että se välien katkaiseminen on itsetutkistelun paikka nimenomaan teille. Miettikää missä teitte väärin koska lapset eivät ihan kevein syin katkaise välejään vanhempiinsa. Älkää syyttäkö niitä lapsia, vaan menkää nöyrästi itseenne jos siihen suinkin pystytte ja osaatte. Syy ei ole koskaan sen lapsen.

Joskus se voi olla sen lapsen syy. Lapsen psyykkisen vajavuuden

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

Oikeesti..vuosien laiminlyönti ..henkisesti ja välillä jopa ilman ruokaa..

Onneks akka ei oo koskaan tuntenut syyllisyyttä

Koska musta ei oo naista antamaan sille anteeksi

Joskus on pakko laittaa välit poikki. Kaikkea ei voi antaa anteeksi. Tottakai

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälaista tarvitsevuutta vanhempaasi kohtaan olet ilmaissut, mitä sillä tarkoitat?

Tarkoitan sitä, etten vanhemman seurassa voi ilmaista edes olevani uupunut. Heti alkaa selittely, että hyvinhän minä vaikutan pärjäävän, muilla on isompia ongelmia (erityisesti vanhemmallani tietysti, tässäpä tulikin nyt hyvä tilaisuus puhua niistä). Mitään henkistä tukea tai myötätuntoa ei ole koskaan saatavilla vanhemman taholta, koska "jokaisen on huolehdittava itse itsestään".

Miksi tällä perusteella katkaista välit?

Tai mitä narsistista tässä on?

Yhtä hyvin voi pitää laihan sovun. Kasvaa aikuiseksi. Lakata odottamasta mitään tukea. Lakata valittamasta. Voi myös rajata kuuntelua ja tapaamisia

Narsistista tai ei niin se on ihmisuhde josta itselle ei jää käteen mitään vaan pääsee olemaan vain terapeutti toiselle. Hankala lakata odottamasta tukea kun se vanhempi ei ole tarpeeksi aikuinen tuntemaan samoin vaan vaati itse sitä huomiota ja läsnäoloa kuin lapsi. Ja jos on tuollaisessa suhteessa alkaa uskomaan siihen että on normaalia että omat tarpeet voidaan sivuuttaa. Ei kannata liikaa takertua siihen että kyseessä on oma isä tai äiti.

Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. On eroa sillä katkaiseeko välit naapuriin vai äitiinsä.

Aikuinen osaa itse vetää rajansa ja osaa olla edellyttämästä mitään tukea. Ei se vaadi siltä tpiselta mitään

:D niin mutta miksi ihmeessä sitä aikuisuutta vaaditaan kokoajan siltä lapselta? Se tässä ihmetyttää. Ja vaikka ne rajat vetäisikin niin vanhempi voi olla sellainen perseilijä että sitä on holhottava kuin lasta eikä sekään sitten ole ihanteellinen tila - että on yhteydessä sellaiseen ihmiseen pelkästään sukulaisuuden takia. Enkä muutenkaan sanonut mitään siitä että eroaako kokonaan vai jättääkö jonkun ohuen haituva suhteen, sen sitten ihmiset päättävät itse.

Jos haluaa laittaa väkit poikki niin sitten laittaa. Se ei kuitenkaan ole kevyt päätös. Kannattaa miettiä tarkkaan. Aloituksen perusteella suosittelen vaan aikuistumaan

Juu juu. Taidat itse olla sellainen vampyyri joka imee muista kaiken tuen ja avun irti, mutta ei anna mitään takaisin. Sekin on muuten aikuistumista että uskaltaa poikkaista epäterveet suhteet. Alkaisi siinä ehkä lopulta se toinenkin osapuoli hieman miettiä käytöstään.

Yleensä kannattaa elää katkomatta siltoja. Siitä huolimatta voi vetää omat rajansa. Pienimmän riesan tie on helpompi

Mistä mahtaa johtua nämä sinä olet xxx? Aivan turhaa, kun et kirjoittajasta tiedä mitään. Eikä hän ole mitenkään lietsonut riitaa tai sinua nimitellyt. Nämä eivät kyllä osu. Koska kertovat vain kirjoittajasta

Helpoin kenelle? Jos narsistin läheiset ovat narsistin käytöksen takia vereslihalla, niin ei ole välttämättä järkevää käyttää enää yhtään energiaa siihen, että yrittää vielä jotenkin olla tekemisissä.

Ei kovin moni ole narsisti. Eikö riitä ihan vaan kuvata sitä suhdetta. Vanhempi voi olla ikävä monella tapaa eikä hän silti ole narsisti.

Voi katkaista välit ja joskus se on välttämätöntä. Kannattaa kuitenkin miettiä ja etsiä muuta apua ensin.

Äärimmäiset ratkaisut ei aina ole oikeita eikä vie omaa tasapainoa eteenpäin mitenkään. Joskus voi olla niinkin että oma psyyke on se joka pakottaa tekemään eroja. Ei osaa olla.

Pienimmän riesan tie on helpompi itselle. Sitähän tässä elämässä pyritään tekemään. Ihan kaikissa asioissa.

Jollekin välirikko on välttämätön. Mutta se kannattaa itsensä takia miettiä kunnolla.

Ja luulet että meidänlaiset ihmiset eivät ole miettineet näitä asioita pitkälle vaan yhtäkkiä nips naps suhde poikki. Kyllä se surutyö on usein aloitettu jo lapsena ja nuorena ja se viimeinen askel itsenäisyyteen on sitten vanhempisuhteen poikki pistäminen kun mikään muu ei toimi. Muutenkin vanhemmanvalta lapseen on sen verran iso että aikuisena voi siltikin olla hankala säilyttää säädyllisiä välejä jos kokee tulleensa loukatuksi. T. ei edellinen vaan sitä edellinen, joka vastasi sinulle

Mistä tiedät vastanneesi minulle? Ei kai tähän vielä ole vastattu?

Miksi et puhu vain omasta puolestasi vaan meidänlaisista?

Ei se lapsuuden tai nuoruuden surutyö auta. Tasapainon etsiminen aikuisena ihmisenä on se mitä toivon tehtävän ensin.

Onko majdoton ajatus todeta ettei kannata tehdä välirikkoa ennenkuin on yrittänyt tasapainoa muulla tavalla. Se on itsellekin helpompaa ja tasaoaino auttaa myös muissa asioissa.

Ihan samoin minä totean että joskus välirikko on välttämätön

Minä olen ollut masentunut ja mt-ongelmainen koko lapsuuteni ja nuoruuteni ja ymmärsin että vika oli huonossa vanhempi suhteessa. Se oli sitä minun surutyötäni vaikka en sitä ymmärtänyt. Äitini tietenkään ole täysin sama ihminen kuin tuolloin, mutta pohjalta silti löytää tasan samat asenteet kuin aikaisemmin. Ja jos aikuisena koen että en halua olla suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, oli tämä vanhempi tai ei, niin tietenkään en näe syytä teeskennellä suhdetta. Ja onko siinä jotain väärää että puhun "meistä"? Voin sanoa "minä" jos se sinua tyydyttää, mutta totesin vain että ihmisiä joilla on samoja kokemuksia ja tunteita on enemmäkin.

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

Jeesus huusi ristillä:jumalani jumalani miksi minut hylkäsit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut onnellinen lapsuus ja olen saanut paljon rakkautta.

Silti rohkenen tulla sanomaan teille jotka mietitte välien katkaisemista vanhempiinne, että _minun mielestäni_  ei voi aina vedota siihen, että vanhemmat eivät ole täydellisiä eikä heiltä voi vaatia täydellisyyttä, koska hekin ovat vain ihmisiä. Vanhemmilla on vastuu siitä millaisia he ovat lapsilleen eikä ole mikään syy vedota siihen että kun niitten vanhempien lapsuus nyt oli sellainen ja tälläinen. Sen huonon ketjun voi katkaista ja se pitää katkaista, pitää miettiä mikä lapsuudessani oli hyvää ja sen tuon omaan perheeseeni ja se mikä oli huonoa sitä en tuo mukanani.

Jos tätä lukee vanhemmat joitten lapset ovat katkaisseet teihin välinne sanoisin että se välien katkaiseminen on itsetutkistelun paikka nimenomaan teille. Miettikää missä teitte väärin koska lapset eivät ihan kevein syin katkaise välejään vanhempiinsa. Älkää syyttäkö niitä lapsia, vaan menkää nöyrästi itseenne jos siihen suinkin pystytte ja osaatte. Syy ei ole koskaan sen lapsen.

Joskus se voi olla sen lapsen syy. Lapsen psyykkisen vajavuuden

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

Oikeesti..vuosien laiminlyönti ..henkisesti ja välillä jopa ilman ruokaa..

Onneks akka ei oo koskaan tuntenut syyllisyyttä

Koska musta ei oo naista antamaan sille anteeksi

Joskus on pakko laittaa välit poikki. Kaikkea ei voi antaa anteeksi. Tottakai

Mun mielestäni jos katuu..niin pitää antaa mahdollisuus.

Jos sillä äidillä on ollut jotain esim MT-ongemia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälaista tarvitsevuutta vanhempaasi kohtaan olet ilmaissut, mitä sillä tarkoitat?

Tarkoitan sitä, etten vanhemman seurassa voi ilmaista edes olevani uupunut. Heti alkaa selittely, että hyvinhän minä vaikutan pärjäävän, muilla on isompia ongelmia (erityisesti vanhemmallani tietysti, tässäpä tulikin nyt hyvä tilaisuus puhua niistä). Mitään henkistä tukea tai myötätuntoa ei ole koskaan saatavilla vanhemman taholta, koska "jokaisen on huolehdittava itse itsestään".

Miksi tällä perusteella katkaista välit?

Tai mitä narsistista tässä on?

Yhtä hyvin voi pitää laihan sovun. Kasvaa aikuiseksi. Lakata odottamasta mitään tukea. Lakata valittamasta. Voi myös rajata kuuntelua ja tapaamisia

Narsistista tai ei niin se on ihmisuhde josta itselle ei jää käteen mitään vaan pääsee olemaan vain terapeutti toiselle. Hankala lakata odottamasta tukea kun se vanhempi ei ole tarpeeksi aikuinen tuntemaan samoin vaan vaati itse sitä huomiota ja läsnäoloa kuin lapsi. Ja jos on tuollaisessa suhteessa alkaa uskomaan siihen että on normaalia että omat tarpeet voidaan sivuuttaa. Ei kannata liikaa takertua siihen että kyseessä on oma isä tai äiti.

Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. On eroa sillä katkaiseeko välit naapuriin vai äitiinsä.

Aikuinen osaa itse vetää rajansa ja osaa olla edellyttämästä mitään tukea. Ei se vaadi siltä tpiselta mitään

:D niin mutta miksi ihmeessä sitä aikuisuutta vaaditaan kokoajan siltä lapselta? Se tässä ihmetyttää. Ja vaikka ne rajat vetäisikin niin vanhempi voi olla sellainen perseilijä että sitä on holhottava kuin lasta eikä sekään sitten ole ihanteellinen tila - että on yhteydessä sellaiseen ihmiseen pelkästään sukulaisuuden takia. Enkä muutenkaan sanonut mitään siitä että eroaako kokonaan vai jättääkö jonkun ohuen haituva suhteen, sen sitten ihmiset päättävät itse.

Jos haluaa laittaa väkit poikki niin sitten laittaa. Se ei kuitenkaan ole kevyt päätös. Kannattaa miettiä tarkkaan. Aloituksen perusteella suosittelen vaan aikuistumaan

Juu juu. Taidat itse olla sellainen vampyyri joka imee muista kaiken tuen ja avun irti, mutta ei anna mitään takaisin. Sekin on muuten aikuistumista että uskaltaa poikkaista epäterveet suhteet. Alkaisi siinä ehkä lopulta se toinenkin osapuoli hieman miettiä käytöstään.

Yleensä kannattaa elää katkomatta siltoja. Siitä huolimatta voi vetää omat rajansa. Pienimmän riesan tie on helpompi

Mistä mahtaa johtua nämä sinä olet xxx? Aivan turhaa, kun et kirjoittajasta tiedä mitään. Eikä hän ole mitenkään lietsonut riitaa tai sinua nimitellyt. Nämä eivät kyllä osu. Koska kertovat vain kirjoittajasta

Helpoin kenelle? Jos narsistin läheiset ovat narsistin käytöksen takia vereslihalla, niin ei ole välttämättä järkevää käyttää enää yhtään energiaa siihen, että yrittää vielä jotenkin olla tekemisissä.

Ei kovin moni ole narsisti. Eikö riitä ihan vaan kuvata sitä suhdetta. Vanhempi voi olla ikävä monella tapaa eikä hän silti ole narsisti.

Voi katkaista välit ja joskus se on välttämätöntä. Kannattaa kuitenkin miettiä ja etsiä muuta apua ensin.

Äärimmäiset ratkaisut ei aina ole oikeita eikä vie omaa tasapainoa eteenpäin mitenkään. Joskus voi olla niinkin että oma psyyke on se joka pakottaa tekemään eroja. Ei osaa olla.

Pienimmän riesan tie on helpompi itselle. Sitähän tässä elämässä pyritään tekemään. Ihan kaikissa asioissa.

Jollekin välirikko on välttämätön. Mutta se kannattaa itsensä takia miettiä kunnolla.

Ja luulet että meidänlaiset ihmiset eivät ole miettineet näitä asioita pitkälle vaan yhtäkkiä nips naps suhde poikki. Kyllä se surutyö on usein aloitettu jo lapsena ja nuorena ja se viimeinen askel itsenäisyyteen on sitten vanhempisuhteen poikki pistäminen kun mikään muu ei toimi. Muutenkin vanhemmanvalta lapseen on sen verran iso että aikuisena voi siltikin olla hankala säilyttää säädyllisiä välejä jos kokee tulleensa loukatuksi. T. ei edellinen vaan sitä edellinen, joka vastasi sinulle

Mistä tiedät vastanneesi minulle? Ei kai tähän vielä ole vastattu?

Miksi et puhu vain omasta puolestasi vaan meidänlaisista?

Ei se lapsuuden tai nuoruuden surutyö auta. Tasapainon etsiminen aikuisena ihmisenä on se mitä toivon tehtävän ensin.

Onko majdoton ajatus todeta ettei kannata tehdä välirikkoa ennenkuin on yrittänyt tasapainoa muulla tavalla. Se on itsellekin helpompaa ja tasaoaino auttaa myös muissa asioissa.

Ihan samoin minä totean että joskus välirikko on välttämätön

Minä olen ollut masentunut ja mt-ongelmainen koko lapsuuteni ja nuoruuteni ja ymmärsin että vika oli huonossa vanhempi suhteessa. Se oli sitä minun surutyötäni vaikka en sitä ymmärtänyt. Äitini tietenkään ole täysin sama ihminen kuin tuolloin, mutta pohjalta silti löytää tasan samat asenteet kuin aikaisemmin. Ja jos aikuisena koen että en halua olla suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, oli tämä vanhempi tai ei, niin tietenkään en näe syytä teeskennellä suhdetta. Ja onko siinä jotain väärää että puhun "meistä"? Voin sanoa "minä" jos se sinua tyydyttää, mutta totesin vain että ihmisiä joilla on samoja kokemuksia ja tunteita on enemmäkin.

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

Ei. Ei ainakaan tarvise jos ei halua. Että ihan vuosien laiminlyönnistä riittäisi että tuntee syyllisyyttä ja pohtii tekojaan. Se olisi pitänyt tehdä vuosia sitten. Kyllä siinä tarvitsisi tehdä paljon muutakin ja itse jos olisin kyseisen vanhemman pallilla niin tajuasin pitää naamani poissa lapsieni luota. He saisivat sitten itse päättää ottavatko elämäänsä vai ei.

Vierailija kirjoitti:

"Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa"

78 jatkaa... Mielestäni lapsen myötätunnon tuntemiseen se pelkästään ei riitä että vanhempi menee itseensä ja tuntee syyllisyyttä, vaan hänen on omilla teoillaan osoitettava että hän on muuttunut ja parantanut tapansa pysyvästi. Se on sitten eri juttu pystyykö hän siihen muutokseen pelkästään itse miettien ja katuen, vai tarvitseeko hän tuekseen terapiaa. Aito ja rehellinen siinä prosessissa vanhemman kuitenkin on oltava ja todella haluttava sitä muutosta ja myönnettävä itselleenkin että on tehnyt väärin. Ja myönnettävä se tietty sille lapselleenkin. Teot jatkossa on ne mitkä ratkaisee.

Mun mielestä ei. Ellei ole kyse vakavista laiminlyönneistä. Minulle riittää välimatka henkisesti. Aloituksessa puhutaan siitä ettei saa vanhemmalta tukea ja nyötätuntoa.

Tämän asian kanssa voi elää aikuisena

Odottaa vähemmän. Pitää kohteliaan etäiset välit ja jatkaa elämäänsä. Ei kannata odottaa sen toisen muuttuvan. Aika harvoin se toinen muuttuu. Häntä voi silti ymmärtää. Ja pitää omat rajansa.

Jos on itse sinut itsensä kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut onnellinen lapsuus ja olen saanut paljon rakkautta.

Silti rohkenen tulla sanomaan teille jotka mietitte välien katkaisemista vanhempiinne, että _minun mielestäni_  ei voi aina vedota siihen, että vanhemmat eivät ole täydellisiä eikä heiltä voi vaatia täydellisyyttä, koska hekin ovat vain ihmisiä. Vanhemmilla on vastuu siitä millaisia he ovat lapsilleen eikä ole mikään syy vedota siihen että kun niitten vanhempien lapsuus nyt oli sellainen ja tälläinen. Sen huonon ketjun voi katkaista ja se pitää katkaista, pitää miettiä mikä lapsuudessani oli hyvää ja sen tuon omaan perheeseeni ja se mikä oli huonoa sitä en tuo mukanani.

Jos tätä lukee vanhemmat joitten lapset ovat katkaisseet teihin välinne sanoisin että se välien katkaiseminen on itsetutkistelun paikka nimenomaan teille. Miettikää missä teitte väärin koska lapset eivät ihan kevein syin katkaise välejään vanhempiinsa. Älkää syyttäkö niitä lapsia, vaan menkää nöyrästi itseenne jos siihen suinkin pystytte ja osaatte. Syy ei ole koskaan sen lapsen.

Joskus se voi olla sen lapsen syy. Lapsen psyykkisen vajavuuden

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

Oikeesti..vuosien laiminlyönti ..henkisesti ja välillä jopa ilman ruokaa..

Onneks akka ei oo koskaan tuntenut syyllisyyttä

Koska musta ei oo naista antamaan sille anteeksi

Joskus on pakko laittaa välit poikki. Kaikkea ei voi antaa anteeksi. Tottakai

Mun mielestäni jos katuu..niin pitää antaa mahdollisuus.

Jos sillä äidillä on ollut jotain esim MT-ongemia?

Samaa mieltä. Olen nähnyt paljon mt ongelmaisia jotka on hylätty tai joiden lapset käy joskus. Ymmärrän hyvin etäisyyden pitämisen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälaista tarvitsevuutta vanhempaasi kohtaan olet ilmaissut, mitä sillä tarkoitat?

Tarkoitan sitä, etten vanhemman seurassa voi ilmaista edes olevani uupunut. Heti alkaa selittely, että hyvinhän minä vaikutan pärjäävän, muilla on isompia ongelmia (erityisesti vanhemmallani tietysti, tässäpä tulikin nyt hyvä tilaisuus puhua niistä). Mitään henkistä tukea tai myötätuntoa ei ole koskaan saatavilla vanhemman taholta, koska "jokaisen on huolehdittava itse itsestään".

Miksi tällä perusteella katkaista välit?

Tai mitä narsistista tässä on?

Yhtä hyvin voi pitää laihan sovun. Kasvaa aikuiseksi. Lakata odottamasta mitään tukea. Lakata valittamasta. Voi myös rajata kuuntelua ja tapaamisia

Narsistista tai ei niin se on ihmisuhde josta itselle ei jää käteen mitään vaan pääsee olemaan vain terapeutti toiselle. Hankala lakata odottamasta tukea kun se vanhempi ei ole tarpeeksi aikuinen tuntemaan samoin vaan vaati itse sitä huomiota ja läsnäoloa kuin lapsi. Ja jos on tuollaisessa suhteessa alkaa uskomaan siihen että on normaalia että omat tarpeet voidaan sivuuttaa. Ei kannata liikaa takertua siihen että kyseessä on oma isä tai äiti.

Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. On eroa sillä katkaiseeko välit naapuriin vai äitiinsä.

Aikuinen osaa itse vetää rajansa ja osaa olla edellyttämästä mitään tukea. Ei se vaadi siltä tpiselta mitään

:D niin mutta miksi ihmeessä sitä aikuisuutta vaaditaan kokoajan siltä lapselta? Se tässä ihmetyttää. Ja vaikka ne rajat vetäisikin niin vanhempi voi olla sellainen perseilijä että sitä on holhottava kuin lasta eikä sekään sitten ole ihanteellinen tila - että on yhteydessä sellaiseen ihmiseen pelkästään sukulaisuuden takia. Enkä muutenkaan sanonut mitään siitä että eroaako kokonaan vai jättääkö jonkun ohuen haituva suhteen, sen sitten ihmiset päättävät itse.

Jos haluaa laittaa väkit poikki niin sitten laittaa. Se ei kuitenkaan ole kevyt päätös. Kannattaa miettiä tarkkaan. Aloituksen perusteella suosittelen vaan aikuistumaan

Juu juu. Taidat itse olla sellainen vampyyri joka imee muista kaiken tuen ja avun irti, mutta ei anna mitään takaisin. Sekin on muuten aikuistumista että uskaltaa poikkaista epäterveet suhteet. Alkaisi siinä ehkä lopulta se toinenkin osapuoli hieman miettiä käytöstään.

Yleensä kannattaa elää katkomatta siltoja. Siitä huolimatta voi vetää omat rajansa. Pienimmän riesan tie on helpompi

Mistä mahtaa johtua nämä sinä olet xxx? Aivan turhaa, kun et kirjoittajasta tiedä mitään. Eikä hän ole mitenkään lietsonut riitaa tai sinua nimitellyt. Nämä eivät kyllä osu. Koska kertovat vain kirjoittajasta

Helpoin kenelle? Jos narsistin läheiset ovat narsistin käytöksen takia vereslihalla, niin ei ole välttämättä järkevää käyttää enää yhtään energiaa siihen, että yrittää vielä jotenkin olla tekemisissä.

Ei kovin moni ole narsisti. Eikö riitä ihan vaan kuvata sitä suhdetta. Vanhempi voi olla ikävä monella tapaa eikä hän silti ole narsisti.

Voi katkaista välit ja joskus se on välttämätöntä. Kannattaa kuitenkin miettiä ja etsiä muuta apua ensin.

Äärimmäiset ratkaisut ei aina ole oikeita eikä vie omaa tasapainoa eteenpäin mitenkään. Joskus voi olla niinkin että oma psyyke on se joka pakottaa tekemään eroja. Ei osaa olla.

Pienimmän riesan tie on helpompi itselle. Sitähän tässä elämässä pyritään tekemään. Ihan kaikissa asioissa.

Jollekin välirikko on välttämätön. Mutta se kannattaa itsensä takia miettiä kunnolla.

Ja luulet että meidänlaiset ihmiset eivät ole miettineet näitä asioita pitkälle vaan yhtäkkiä nips naps suhde poikki. Kyllä se surutyö on usein aloitettu jo lapsena ja nuorena ja se viimeinen askel itsenäisyyteen on sitten vanhempisuhteen poikki pistäminen kun mikään muu ei toimi. Muutenkin vanhemmanvalta lapseen on sen verran iso että aikuisena voi siltikin olla hankala säilyttää säädyllisiä välejä jos kokee tulleensa loukatuksi. T. ei edellinen vaan sitä edellinen, joka vastasi sinulle

Mistä tiedät vastanneesi minulle? Ei kai tähän vielä ole vastattu?

Miksi et puhu vain omasta puolestasi vaan meidänlaisista?

Ei se lapsuuden tai nuoruuden surutyö auta. Tasapainon etsiminen aikuisena ihmisenä on se mitä toivon tehtävän ensin.

Onko majdoton ajatus todeta ettei kannata tehdä välirikkoa ennenkuin on yrittänyt tasapainoa muulla tavalla. Se on itsellekin helpompaa ja tasaoaino auttaa myös muissa asioissa.

Ihan samoin minä totean että joskus välirikko on välttämätön

Minä olen ollut masentunut ja mt-ongelmainen koko lapsuuteni ja nuoruuteni ja ymmärsin että vika oli huonossa vanhempi suhteessa. Se oli sitä minun surutyötäni vaikka en sitä ymmärtänyt. Äitini tietenkään ole täysin sama ihminen kuin tuolloin, mutta pohjalta silti löytää tasan samat asenteet kuin aikaisemmin. Ja jos aikuisena koen että en halua olla suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, oli tämä vanhempi tai ei, niin tietenkään en näe syytä teeskennellä suhdetta. Ja onko siinä jotain väärää että puhun "meistä"? Voin sanoa "minä" jos se sinua tyydyttää, mutta totesin vain että ihmisiä joilla on samoja kokemuksia ja tunteita on enemmäkin.

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

Ei. Ei ainakaan tarvise jos ei halua. Että ihan vuosien laiminlyönnistä riittäisi että tuntee syyllisyyttä ja pohtii tekojaan. Se olisi pitänyt tehdä vuosia sitten. Kyllä siinä tarvitsisi tehdä paljon muutakin ja itse jos olisin kyseisen vanhemman pallilla niin tajuasin pitää naamani poissa lapsieni luota. He saisivat sitten itse päättää ottavatko elämäänsä vai ei.

Ei tarvitsekaan. Mutta oman itsen vuoksi ne asiat pitää käsitellä. Nähdä sen vanhemmankin vaillinaisuus. Hyvin ymmärrän ettei kaikkea voi antaa anteeksi. Vihasta pitää päästä ettei satuta itseään

Irtipääseminen tunnetasolla on tavoite

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut onnellinen lapsuus ja olen saanut paljon rakkautta.

Silti rohkenen tulla sanomaan teille jotka mietitte välien katkaisemista vanhempiinne, että _minun mielestäni_  ei voi aina vedota siihen, että vanhemmat eivät ole täydellisiä eikä heiltä voi vaatia täydellisyyttä, koska hekin ovat vain ihmisiä. Vanhemmilla on vastuu siitä millaisia he ovat lapsilleen eikä ole mikään syy vedota siihen että kun niitten vanhempien lapsuus nyt oli sellainen ja tälläinen. Sen huonon ketjun voi katkaista ja se pitää katkaista, pitää miettiä mikä lapsuudessani oli hyvää ja sen tuon omaan perheeseeni ja se mikä oli huonoa sitä en tuo mukanani.

Jos tätä lukee vanhemmat joitten lapset ovat katkaisseet teihin välinne sanoisin että se välien katkaiseminen on itsetutkistelun paikka nimenomaan teille. Miettikää missä teitte väärin koska lapset eivät ihan kevein syin katkaise välejään vanhempiinsa. Älkää syyttäkö niitä lapsia, vaan menkää nöyrästi itseenne jos siihen suinkin pystytte ja osaatte. Syy ei ole koskaan sen lapsen.

Joskus se voi olla sen lapsen syy. Lapsen psyykkisen vajavuuden

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

:D lapsen psyykkisen vajavuuden? Mitä jargonia tämä oikein on? Miksi teikäläinen kokee niin tärkeäksi roikkua hedelmättömässä suhteessa josta välttämättä kumpikaan tai ainoastaan toinen osapuoli pitää? Miksi sitä vanhempaa pitää paapoa niin paljon? Minä kyllä ymmärrän että esim. teini-ikäisenä saatetaan olla vihaisia siitä että vanhempi on ikävä ja tyhmä ja ehkä vähän siitä eteenpäinkin koska se on osa itsenäistymisprosessia, mutta tässä keskustellaan siitä että vielä aikuisenakin kokee että vanhempi-lapsi suhde on vajavainen ja ehkä jopa taakka.

Etkö ole kuullut mt ongelmista?

Oletko kuullut, mikä monella mt-ongelmaisella on taustalla ja syvin syy ongelmiin: paskat vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälaista tarvitsevuutta vanhempaasi kohtaan olet ilmaissut, mitä sillä tarkoitat?

Tarkoitan sitä, etten vanhemman seurassa voi ilmaista edes olevani uupunut. Heti alkaa selittely, että hyvinhän minä vaikutan pärjäävän, muilla on isompia ongelmia (erityisesti vanhemmallani tietysti, tässäpä tulikin nyt hyvä tilaisuus puhua niistä). Mitään henkistä tukea tai myötätuntoa ei ole koskaan saatavilla vanhemman taholta, koska "jokaisen on huolehdittava itse itsestään".

Miksi tällä perusteella katkaista välit?

Tai mitä narsistista tässä on?

Yhtä hyvin voi pitää laihan sovun. Kasvaa aikuiseksi. Lakata odottamasta mitään tukea. Lakata valittamasta. Voi myös rajata kuuntelua ja tapaamisia

Narsistista tai ei niin se on ihmisuhde josta itselle ei jää käteen mitään vaan pääsee olemaan vain terapeutti toiselle. Hankala lakata odottamasta tukea kun se vanhempi ei ole tarpeeksi aikuinen tuntemaan samoin vaan vaati itse sitä huomiota ja läsnäoloa kuin lapsi. Ja jos on tuollaisessa suhteessa alkaa uskomaan siihen että on normaalia että omat tarpeet voidaan sivuuttaa. Ei kannata liikaa takertua siihen että kyseessä on oma isä tai äiti.

Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. On eroa sillä katkaiseeko välit naapuriin vai äitiinsä.

Aikuinen osaa itse vetää rajansa ja osaa olla edellyttämästä mitään tukea. Ei se vaadi siltä tpiselta mitään

:D niin mutta miksi ihmeessä sitä aikuisuutta vaaditaan kokoajan siltä lapselta? Se tässä ihmetyttää. Ja vaikka ne rajat vetäisikin niin vanhempi voi olla sellainen perseilijä että sitä on holhottava kuin lasta eikä sekään sitten ole ihanteellinen tila - että on yhteydessä sellaiseen ihmiseen pelkästään sukulaisuuden takia. Enkä muutenkaan sanonut mitään siitä että eroaako kokonaan vai jättääkö jonkun ohuen haituva suhteen, sen sitten ihmiset päättävät itse.

Jos haluaa laittaa väkit poikki niin sitten laittaa. Se ei kuitenkaan ole kevyt päätös. Kannattaa miettiä tarkkaan. Aloituksen perusteella suosittelen vaan aikuistumaan

Juu juu. Taidat itse olla sellainen vampyyri joka imee muista kaiken tuen ja avun irti, mutta ei anna mitään takaisin. Sekin on muuten aikuistumista että uskaltaa poikkaista epäterveet suhteet. Alkaisi siinä ehkä lopulta se toinenkin osapuoli hieman miettiä käytöstään.

Yleensä kannattaa elää katkomatta siltoja. Siitä huolimatta voi vetää omat rajansa. Pienimmän riesan tie on helpompi

Mistä mahtaa johtua nämä sinä olet xxx? Aivan turhaa, kun et kirjoittajasta tiedä mitään. Eikä hän ole mitenkään lietsonut riitaa tai sinua nimitellyt. Nämä eivät kyllä osu. Koska kertovat vain kirjoittajasta

Helpoin kenelle? Jos narsistin läheiset ovat narsistin käytöksen takia vereslihalla, niin ei ole välttämättä järkevää käyttää enää yhtään energiaa siihen, että yrittää vielä jotenkin olla tekemisissä.

Ei kovin moni ole narsisti. Eikö riitä ihan vaan kuvata sitä suhdetta. Vanhempi voi olla ikävä monella tapaa eikä hän silti ole narsisti.

Voi katkaista välit ja joskus se on välttämätöntä. Kannattaa kuitenkin miettiä ja etsiä muuta apua ensin.

Äärimmäiset ratkaisut ei aina ole oikeita eikä vie omaa tasapainoa eteenpäin mitenkään. Joskus voi olla niinkin että oma psyyke on se joka pakottaa tekemään eroja. Ei osaa olla.

Pienimmän riesan tie on helpompi itselle. Sitähän tässä elämässä pyritään tekemään. Ihan kaikissa asioissa.

Jollekin välirikko on välttämätön. Mutta se kannattaa itsensä takia miettiä kunnolla.

Ja luulet että meidänlaiset ihmiset eivät ole miettineet näitä asioita pitkälle vaan yhtäkkiä nips naps suhde poikki. Kyllä se surutyö on usein aloitettu jo lapsena ja nuorena ja se viimeinen askel itsenäisyyteen on sitten vanhempisuhteen poikki pistäminen kun mikään muu ei toimi. Muutenkin vanhemmanvalta lapseen on sen verran iso että aikuisena voi siltikin olla hankala säilyttää säädyllisiä välejä jos kokee tulleensa loukatuksi. T. ei edellinen vaan sitä edellinen, joka vastasi sinulle

Mistä tiedät vastanneesi minulle? Ei kai tähän vielä ole vastattu?

Miksi et puhu vain omasta puolestasi vaan meidänlaisista?

Ei se lapsuuden tai nuoruuden surutyö auta. Tasapainon etsiminen aikuisena ihmisenä on se mitä toivon tehtävän ensin.

Onko majdoton ajatus todeta ettei kannata tehdä välirikkoa ennenkuin on yrittänyt tasapainoa muulla tavalla. Se on itsellekin helpompaa ja tasaoaino auttaa myös muissa asioissa.

Ihan samoin minä totean että joskus välirikko on välttämätön

Minä olen ollut masentunut ja mt-ongelmainen koko lapsuuteni ja nuoruuteni ja ymmärsin että vika oli huonossa vanhempi suhteessa. Se oli sitä minun surutyötäni vaikka en sitä ymmärtänyt. Äitini tietenkään ole täysin sama ihminen kuin tuolloin, mutta pohjalta silti löytää tasan samat asenteet kuin aikaisemmin. Ja jos aikuisena koen että en halua olla suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, oli tämä vanhempi tai ei, niin tietenkään en näe syytä teeskennellä suhdetta. Ja onko siinä jotain väärää että puhun "meistä"? Voin sanoa "minä" jos se sinua tyydyttää, mutta totesin vain että ihmisiä joilla on samoja kokemuksia ja tunteita on enemmäkin.

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

Ei. Ei ainakaan tarvise jos ei halua. Että ihan vuosien laiminlyönnistä riittäisi että tuntee syyllisyyttä ja pohtii tekojaan. Se olisi pitänyt tehdä vuosia sitten. Kyllä siinä tarvitsisi tehdä paljon muutakin ja itse jos olisin kyseisen vanhemman pallilla niin tajuasin pitää naamani poissa lapsieni luota. He saisivat sitten itse päättää ottavatko elämäänsä vai ei.

Ei tarvitsekaan. Mutta oman itsen vuoksi ne asiat pitää käsitellä. Nähdä sen vanhemmankin vaillinaisuus. Hyvin ymmärrän ettei kaikkea voi antaa anteeksi. Vihasta pitää päästä ettei satuta itseään

Irtipääseminen tunnetasolla on tavoite

Tällä taas ei ole mitään tekemistä sen suhteen kanssa. Yleensä lapset joutuvat itse käsittelemään ne traumansa ja pohtimaan myös vanhempien syitä, mutta se että haluaako vai ei pitää suhdetta enää yllä jälkeenpäin on eri asia. Minusta olisi ihan reilua vanhemmaltakin antaa sitä tilaa lapselle ja päätösvaltaa suhteen tulevaisuudesta sen sijaan että on vaatimassa sitä myötätuntoa. 

Haluaisin kuulla vanhemmasta, joka on aina henkisesti vahingoittanut lastaan, mahdollisesti fyysisestikin ja tämä vanhempi "menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä". Onko sellaista olemassa, voiko hirviöstä muuttua normaaliksi vanhemmaksi? Ja miten muka voi olettaa tai vaatia, että lapsi silloin kokisi myötätuntoa tällaista vanhempaa kohtaan, kun taustalla on täysi luottamattomuus ja joillain lapsilla taistelu elämästä ja kuolemasta selvitäkseen traumoista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälaista tarvitsevuutta vanhempaasi kohtaan olet ilmaissut, mitä sillä tarkoitat?

Tarkoitan sitä, etten vanhemman seurassa voi ilmaista edes olevani uupunut. Heti alkaa selittely, että hyvinhän minä vaikutan pärjäävän, muilla on isompia ongelmia (erityisesti vanhemmallani tietysti, tässäpä tulikin nyt hyvä tilaisuus puhua niistä). Mitään henkistä tukea tai myötätuntoa ei ole koskaan saatavilla vanhemman taholta, koska "jokaisen on huolehdittava itse itsestään".

Miksi tällä perusteella katkaista välit?

Tai mitä narsistista tässä on?

Yhtä hyvin voi pitää laihan sovun. Kasvaa aikuiseksi. Lakata odottamasta mitään tukea. Lakata valittamasta. Voi myös rajata kuuntelua ja tapaamisia

Narsistista tai ei niin se on ihmisuhde josta itselle ei jää käteen mitään vaan pääsee olemaan vain terapeutti toiselle. Hankala lakata odottamasta tukea kun se vanhempi ei ole tarpeeksi aikuinen tuntemaan samoin vaan vaati itse sitä huomiota ja läsnäoloa kuin lapsi. Ja jos on tuollaisessa suhteessa alkaa uskomaan siihen että on normaalia että omat tarpeet voidaan sivuuttaa. Ei kannata liikaa takertua siihen että kyseessä on oma isä tai äiti.

Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. On eroa sillä katkaiseeko välit naapuriin vai äitiinsä.

Aikuinen osaa itse vetää rajansa ja osaa olla edellyttämästä mitään tukea. Ei se vaadi siltä tpiselta mitään

:D niin mutta miksi ihmeessä sitä aikuisuutta vaaditaan kokoajan siltä lapselta? Se tässä ihmetyttää. Ja vaikka ne rajat vetäisikin niin vanhempi voi olla sellainen perseilijä että sitä on holhottava kuin lasta eikä sekään sitten ole ihanteellinen tila - että on yhteydessä sellaiseen ihmiseen pelkästään sukulaisuuden takia. Enkä muutenkaan sanonut mitään siitä että eroaako kokonaan vai jättääkö jonkun ohuen haituva suhteen, sen sitten ihmiset päättävät itse.

Jos haluaa laittaa väkit poikki niin sitten laittaa. Se ei kuitenkaan ole kevyt päätös. Kannattaa miettiä tarkkaan. Aloituksen perusteella suosittelen vaan aikuistumaan

Juu juu. Taidat itse olla sellainen vampyyri joka imee muista kaiken tuen ja avun irti, mutta ei anna mitään takaisin. Sekin on muuten aikuistumista että uskaltaa poikkaista epäterveet suhteet. Alkaisi siinä ehkä lopulta se toinenkin osapuoli hieman miettiä käytöstään.

Yleensä kannattaa elää katkomatta siltoja. Siitä huolimatta voi vetää omat rajansa. Pienimmän riesan tie on helpompi

Mistä mahtaa johtua nämä sinä olet xxx? Aivan turhaa, kun et kirjoittajasta tiedä mitään. Eikä hän ole mitenkään lietsonut riitaa tai sinua nimitellyt. Nämä eivät kyllä osu. Koska kertovat vain kirjoittajasta

Helpoin kenelle? Jos narsistin läheiset ovat narsistin käytöksen takia vereslihalla, niin ei ole välttämättä järkevää käyttää enää yhtään energiaa siihen, että yrittää vielä jotenkin olla tekemisissä.

Ei kovin moni ole narsisti. Eikö riitä ihan vaan kuvata sitä suhdetta. Vanhempi voi olla ikävä monella tapaa eikä hän silti ole narsisti.

Voi katkaista välit ja joskus se on välttämätöntä. Kannattaa kuitenkin miettiä ja etsiä muuta apua ensin.

Äärimmäiset ratkaisut ei aina ole oikeita eikä vie omaa tasapainoa eteenpäin mitenkään. Joskus voi olla niinkin että oma psyyke on se joka pakottaa tekemään eroja. Ei osaa olla.

Pienimmän riesan tie on helpompi itselle. Sitähän tässä elämässä pyritään tekemään. Ihan kaikissa asioissa.

Jollekin välirikko on välttämätön. Mutta se kannattaa itsensä takia miettiä kunnolla.

Ja luulet että meidänlaiset ihmiset eivät ole miettineet näitä asioita pitkälle vaan yhtäkkiä nips naps suhde poikki. Kyllä se surutyö on usein aloitettu jo lapsena ja nuorena ja se viimeinen askel itsenäisyyteen on sitten vanhempisuhteen poikki pistäminen kun mikään muu ei toimi. Muutenkin vanhemmanvalta lapseen on sen verran iso että aikuisena voi siltikin olla hankala säilyttää säädyllisiä välejä jos kokee tulleensa loukatuksi. T. ei edellinen vaan sitä edellinen, joka vastasi sinulle

Mistä tiedät vastanneesi minulle? Ei kai tähän vielä ole vastattu?

Miksi et puhu vain omasta puolestasi vaan meidänlaisista?

Ei se lapsuuden tai nuoruuden surutyö auta. Tasapainon etsiminen aikuisena ihmisenä on se mitä toivon tehtävän ensin.

Onko majdoton ajatus todeta ettei kannata tehdä välirikkoa ennenkuin on yrittänyt tasapainoa muulla tavalla. Se on itsellekin helpompaa ja tasaoaino auttaa myös muissa asioissa.

Ihan samoin minä totean että joskus välirikko on välttämätön

Minä olen ollut masentunut ja mt-ongelmainen koko lapsuuteni ja nuoruuteni ja ymmärsin että vika oli huonossa vanhempi suhteessa. Se oli sitä minun surutyötäni vaikka en sitä ymmärtänyt. Äitini tietenkään ole täysin sama ihminen kuin tuolloin, mutta pohjalta silti löytää tasan samat asenteet kuin aikaisemmin. Ja jos aikuisena koen että en halua olla suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, oli tämä vanhempi tai ei, niin tietenkään en näe syytä teeskennellä suhdetta. Ja onko siinä jotain väärää että puhun "meistä"? Voin sanoa "minä" jos se sinua tyydyttää, mutta totesin vain että ihmisiä joilla on samoja kokemuksia ja tunteita on enemmäkin.

Jos vanhempi menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä, olisiko silloin syytä sen lapsenkin kokea myötätuntoa

Ei. Ei ainakaan tarvise jos ei halua. Että ihan vuosien laiminlyönnistä riittäisi että tuntee syyllisyyttä ja pohtii tekojaan. Se olisi pitänyt tehdä vuosia sitten. Kyllä siinä tarvitsisi tehdä paljon muutakin ja itse jos olisin kyseisen vanhemman pallilla niin tajuasin pitää naamani poissa lapsieni luota. He saisivat sitten itse päättää ottavatko elämäänsä vai ei.

Niin. Ihan liikaakin lapsia vaaditaan ymmärtämään vanhempiensa huonoa käytöstä. Se ei ole lapsen osa. Vanhempi on itse vastuussa toiminnastaan. Hänellä on velvollisuus etsiä keinoja toteuttaa vanhemmuuttaan toimivalla tavalla taustastaan riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joskus voi pitää laihat välit (parempi laiha sopu kuin lihava riita), mutta aina valitettavasti ei voi. Minä olen joutunut oman ja lasten turvallisuuden takia katkisemaan välit omiin vanhempiin. Mulla erittäin pahasti narsistinen ja väkivaltainen isä, joka minun ollessani aikuinen on käynyt kimppuuni vielä silloinkin (eli väkivalta ei jäänyt lapsuuteen). Tällaisen kanssa ei voi olla missään tekemisissä.

Mutta muista että välit poikki tila on myös juureton ja orpo, yksinäinen tila. Jos mulla olisi edes suht normit vanhemmat niin olisin väleissä. Joskusvaan on välit pakko katkoa muttase on painavin syin tehty viimeinen teko, kun kaikki muu on kokeiltu ensin.

Vanhempani ei ole fyysisesti väkivaltainen, mutta käytös on narsistista ja ahdistavaa. En ole varma siitä onko tällainen ihmissuhde minulle lainkaan hyväksi.

Sinä  tiedät ettei  se ole hyväksi. Välit poikki vaan.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kuulla vanhemmasta, joka on aina henkisesti vahingoittanut lastaan, mahdollisesti fyysisestikin ja tämä vanhempi "menee itseensä ja kykenee pohtimaan ja tuntemaan syyllisyyttä". Onko sellaista olemassa, voiko hirviöstä muuttua normaaliksi vanhemmaksi? Ja miten muka voi olettaa tai vaatia, että lapsi silloin kokisi myötätuntoa tällaista vanhempaa kohtaan, kun taustalla on täysi luottamattomuus ja joillain lapsilla taistelu elämästä ja kuolemasta selvitäkseen traumoista?

Sellaista ei ole. Oma hullu psykopaattihakkaajaisä on auorastaan ylpeä miten pieksi lapsensa sinisiksi ja oli herra talossa ja näytti kuka määrää. Nyt kun aikuiset lapset ei sit käy, eikä pidä yhteyksiä, niin haukkuu ne omat lapset kiittämättömiksi paskiaisiksi, mt ongelmaisiksi ja jupisee että olisi pitäny enemmänkin pieksää.

Ei lapsenrääkkääjä vaan tajua itse tehneensä väärää eikä ota vastuuta. Anteeksi ei ole pyytänyt ikinä. Eikä pyydä. Päinvastoin meidän lasten pitäis pyytää anteeksi kun ollaan ”pahotettu isän mieli” kun ”kiukutellaan”.

Ennemmin helvetti jäätyy kun narsistipaska itsereflektoi tekojaan. Syy on aina muiden.