Kahden pojan äitinä, jäänkö jostain paitsi?

Yleensä miehet haluaa poikia ja naiset tyttöjä. Näin kärjistetysti. Mutta tietenkin jokainen lapsi on lahja 🌼🌹

Yksi naispuolinen ystäväni tosin sanoi, että tahtoisi pojan. Kokee kuulemma, että pojan äitinä voisi olla helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi ihana tyttö. Mutta minusta sukupuolella ei ole mitään väliä. Äitiys on tietysti erilaista riippuen millaiset lapset saa, mutta tähän vaikuttaa enemmän luonne kuin lapsen sukupuoli.

Itse olen kokenut välillä rasittavaksi, kun tyttäreni on oikea prinsessa. Itse olen ollut poikatyttö ja kaikkeen glitteriin ja hörhöilyyn on vaikea samaistua. Niin varmaan olisi ollut myös vaikka autoa rakastavan pojan harrastukseenkin. En silti koe jääneeni jostain paitsi, kun en saanut itseni kaltaista tyttöä.

Minulla on tyttö ja poika. Lähipiirissä on muutamia perheitä, joissa kaikki lapset poikia, niin tullut esille näiden äitien kanssa, että onko se erilaista kun tyttö. Sitä oikein miettii, että mitä siinä tytössä oikeastaan kaivataan, kun tyttöjä kuitenkin on monenlaisia. Kukaanhan ei ikinä sano, että ihanaa kun sinulla on tuollainen heppatyttö/poikatyttö/prinsessatyttö, vaan se on se tyttöys vaan. Sama tietenkin poikien kanssa.

Itse olen iloinen siitä, että kumpiakin, mutta vain siksi, että sitten ei tarvitse miettiä puuttuuko jotain - vaikka oikeastihan minulta puuttuu kaikki muut vaihtoehtoiset lapset.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi tyttöä. Toisen kohdalla toivoin ehkä enemmän poikaa, koska tiesin, että kahta lasta enempää en halua. Mutta nykyään olen täysin tyytyväinen kahden kouluikäisen tytön äiti. Olen jollain ilveellä saanut kasvatettua reippaat, omatoimiset ja keskusteluun kykeneväiset lapset. Paljon se on vaatinut sitkeyttä ja päättäväisyyttä. Joskus kyllä mietin, että mitenköhän olisin poikaa osannut kasvattaa? Jonkin verran olen törmännyt siihet, että poikien äidit kuvittelevat tyttöjen kasvattamisen olevan tosi helppoa. Pehmonalle vaan käteen ja prinsessamekko päälle. En tiedä sitten onko mulla vain käynyt tuuri ja mun tytöt onkin helppoja. Tässä meidän kadulla on tosi paljon lapsia ja joidenkin poikien käytös kyllä välillä ihmetyttää. Jopa 3-4 vuotiaat pojat kulkevat rehvastelemassa "meidän isi tulee ja jne" ja ajelevat kadulla kulkevien ihmisten päälle huutaen "väistäkää!!". Jos yrittää kieltää tai vaikka varoittaa pakittavasta autosta, niin tuijotetaan vaan ilmeettömästi ja jatketaan entiseen malliin. Pientäkään keskustelua ei saa viritettyä, vaikka pojat on tässä jo vähän kasvaneetkin. Mun lapset keskustelevat sujuvasti esim. vaikka meidän kotiin tulevan remppamiehen kanssa. Näiden poikien vanhemmat on ihan ns. kunnon väkeä. En tiedä ovatko sitten vaan antaneet periksi näiden kanssa ja antavat kasvaa vapaasti. 

Kyllä tytöt monesti vaikuttavat rauhallisemmilta. Tarkkailevat enemmän mitä heiltä halutaan ja tottelevat herkemmin. Eivät tietenkään kaikki.

Uskon että se on ne lapset, jotka koulivat äitiä, tai sitten herkille mimosankukille, jotka kauhistuvat pikkuruista mustelmaa tai kunnolla komentamista, ei synny poikia..

Luulisi, että tytön murrosikä on äidille aika rankkaa..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävälläni on tyttö ja poika. Kun itse sain vihdoin monivuotisen rankan yrittämisen jälkeen lapsen, joka oli poika, tuli hän katsomaan lasta ja piti puheen siitä, miten ihana yhteys hänellä on nimenomaan tyttären kanssa, kun he ovat samaa sukupuolta. Kun sain vihdoin suunvuoron, kerroin miten kivalta itsestä tuntui, kun löysi pojasta jonkun itseäni muistuttavan piirteen. Nopeasti hän kiirehti korostamaan, että ei, kun kyllä heillä nimenomaan juuri se samansukupuolisuus on erityisesti se merkittävä yhteyden tekijä.

Kun sain parin vuoden päästä tytön, ei tullut lasta edes katsomaan...

Aivan älytöntä. Itsekin ehkä ensimmäistä lasta odottaessa haaveilin tytöstä tai pojasta, mutta lapsi tullessaan teki selväksi, ettei sukupuolella ole merkitystä. Rakastan yksilöä ja persoonaa hullun lailla. Ihan sama mikä sukupuoli. 

Tämä juuri. Minullekin tällaiset "tytön ja pojan" äidit muistuttavat kuinka ihanaa on olla nimenomaa tytön äiti.

Ja oletteko huomanneet miten äidit jotka useamman pojan jälkeen saavat tytön menevät ihan sekaisin. Kaikki on sen jälkeen pinkkiä ja pitsiä. Ja ne pojat, niitä ei enää juuri muistetakkaan.

Itselläni on tyttö ja poika, nyt jo molemmat aikuisia. Tyttäreni viihtyi lapsena mieluummin poikien leikeissä. Ei ollut pinkkiä eikä prinsessamekkoja. Ja hyvä niin, koska en itsekään niistä tykkää. En ymmärrä tuota hehkutusta, kuinka ihanaa on olla tytön äiti, koska molemmat lapseni ovat minulle todella rakkaita. Ei sillä sukupuolella ole mitään merkitystä, on ollut ihanaa olla molempien lasteni äiti.

Mulla on myös kaksi poikaa. Kaikki toivoivat toisen lapsen olevan tyttö, niin myös minä aluksi. Mutta nyt kun tässä on kaikki vähän kasvettu ja sitä faktaa sulateltu että meille ei enää lapsia tule, eikä "prinsessaa yritetä tehdä" niin mä olen tosi tyytyväinen että sain nimenomaan kaksi poikaa.

Ensinnäkin ymmärrän poikia paremmin kuin tyttöjä. Olen aina ollut enemmän poikatyttö itsekin.

Toiseksi, musta on ihanaa olla itse perheen ainoa prinsessa ;)

Kolmanneksi, saan paljon omaa aikaa kun perheen miehet tekevät "omia miestenjuttuja" keskenään, kuten käyvät kalassa, autotapahtumissa ym.

En koe jääväni mistään paitsi. Kaikki on hyvin just näin, kahden pojan kanssa ❤

Voisiko olla mahdollista, että sitä prinssiä ja prinsessaa odottavat kommentit on vain sellaista merkityksetöntä sanahelinää. Niin on iät ja ajat aina sanottu, joten niin vain ruukataan aina sanoa. Kuten että onpas isänsä näköinen poika yms.

Tytön kaipuu voi olla juuri synnyttäneelle äidille tosi herkkä aihe niissä hormoonihöyryissä joten siihen jotenkin tarttuu itse herkemmin. Asia muuttuu kun lapset kasvaa ja myös syvä rakkaus lapsiaan kohtaan kasvaa.

Näin on ainakin minulle käynyt. En ole moksiskaan enää iltatähtipuheista, vaan tiedän että täydellisempää perhettä ei voisi olla kuin nämä poikani ja mieheni!

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tyttö, mutta ei prinsessaa, vaan nörttityttö. Meillä miehellä ja tytöllä on enemmän yhteisiä mielenkiinnon kohteita kuin minulla ja tytöllä. Minä olen tytön kanssa käynyt konserteissa (Madonna, Imagine Dragons ja Twenty One Pilots) ja matkoilla joskus mies käy tytön kanssa kahdestaan museoissa, kun minua ei jaksa kiinnostaa. Molemmat ovat kiinnostuneita historiasta ja käyvät keskusteluja, joihin minä en osaa osallistua. Mies on IT-alalla töissä ja tyttö juuri aloittamassa alan opinnot ja ekassa IT-alan kesätyöpaikassaan. Nämä kaksi keskustelevat koodaamisesta ja muusta, mistä en ymmärrä hölkäsen pöläystä.

Mitä on ne yhteiset tyttöjen jutut, joiden perään täällä haikaillaan? Onko se esim. kun mennään ostamaan tytölle liivejä ja pyydetään myyjää avuksi, kun ollaan ihan uunoja eikä osata löytää sopivia itse? Vai onko se sitä, kun kierretään ensin katsomassa naisten osaston teepaidat ja todetaan, ettei täällä oikein ole mitään kivaa ja sitten ratsataan miesten osasto ja tehdään vaikka mitä löytöjä, samalla harmitellen miksei naisille tehdä kivoja vaatteita? 

Lohduksi niille, joilla on pelkkiä poikia: Saatte kyllä sitten miniöitä, kun maltatte odottaa! Niistä voi tulla ihan mukavaa seuraa teille. Meillä on nyt ensimmäinen vävykandidaatti kierroksessa (ollut jo 1,5 vuotta) ja kyllä tämän kautta on tullut vähän lisää siihen, mitä meillä oli silloin kun oltiin vain kolmistaan. 

Meillä on tyttö ja poika. Tytär muistuttaa isäänsä ja poika minua. Vaikka molemmat lapset ovat rakkaita, niin pojan kanssa on enemmän niitä yhteisiä mielenkiinnon kohteita kuin tytön kanssa. Meitä pojan kanssa kiinnostaa historia ja kirjat.

Perheissä joissa on lapsissa molempaa sorttia, on omien havaintojeni mukaan enemmän sukupuolieroja. Yleensä äidit ja tytöt on oma tiimi ja pojat ja isät omansa. Ja siksi isät hehkuttaa poikiaan kuinka ei ilman heitä jaksaisi (kun omat tytöt vain hengailee äidinsä kanssa) ja sanoin sitten myös äidit kokevat poikansa maailman vieraaksi kun ei hänen kanssaan vietä aikaa ja poika kasvatettu "poikien maailmassa".

Minulla vain poikia ja koen että poikani on hyvin läheisiä kanssani. Viettävät aikaa kanssani jopa enemmän kui isänsä kanssa. Minä käytän heitä treeneissä ja käydään yhdessä hiihtämässä ja laskettelemassa yms. Poikani on myös kiinnostuneet minun suosikkiohjelmista kuten kotoisa yms :D he vain katsovat sitä vähän eri näkökulmasta. Molemmat haluaisi isona rakennusinsinööriksi. Minä itse arkkitehti joten äidinsä jalanjäljillä kulkevat <3

Eli haluan tällä sanoa että vaikka sinulla olisi molempaa sorttia niin tutustu lapsiisi älkääkö tehkö tyttö/poikalokeroita.