Lue keskustelun säännöt.
Emme sitten selviytyneet ruuhkavuosista
17.06.2018 |
En jaksa enää yrittää pitää perhettä väkisin kasassa, jos ja kun se tuntuu vaativan sitä että luovun kaikista omista tarpeistani - tai ainakin selvästi enemmän kuin mies, jolta lisäksi joudun ottamaan jatkuvasti paskaa niskaan. Mies esimerkiksi alkaa syytellä minua jostain tai yrittää osoittaa huonouttani lastenkin kuullen kun lapset ovat sairastuneet ja sitä härdelliä hoidetaan yöllä tai kun joku muu akuutti stressitilanne tulee niin eivät vain hermot sillä pidä. Mies ei myöskään halua seksiä lainkaan ja suhtautuu minuun muutenkin sillä tavalla inhottavasti usein etten viihdy kotona enää vaan olen koska lasten takia pakko. Eniten elämässä minua motivoi nyt suunnitella uutta elämää vapaana. Olen kestänyt jo liiankin pitkään.
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Aamiainen strinberillä....sitten torilta piknik tarvikkeet ja pyöräillen kaivopuistoon brunssille & shamppanja lasilliselle....sitten loppupäiväksi rannalle piknikille.... onneksi olen sinkku....elämä on täynnä OMIA valintoja
Tämä. Ei lapsia, ei miestä. Täydellinen vapaus, voin lähteä vaikka ajelemaan Lappiin tältä seisomalta tai huomenna matkalle toiselle puolen maailmaa jos haluan. En ole vastuussa kenestäkään enkä kenellekään. Ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monen mies huutaa ja kiroilee ja haukkuu vaimoaan ja lapsiaan, kun ei jaksa itse haluamaan perhe-elämää? Kaikki vastuu lapsista on kuitenkin viime kädessä aina vaimolla, niin miten aikuinen mies ei osaa edes käyttäytyä... Kuinka kauan tällaistakin pitäisi katsella?
Onko tällainen oikeasti yleistä? Kuinka moni jaksaa sietää tuollaista miestä? Kysyn nyt ihan vakavissani.
Jollei puolisolla ole persoonallisuushäiriötä, päihdeongelmaa tai väkivaltaisuutta, niin kannattaa kuitenkin yrittää istua alas ja keskustella asiat molempien näkökulmasta syyttelemättä auki.
Muistakaa mitä tuli luvattua: ”niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.”
Nyt voi olla parisuhteessa ne vastoinkäymisten ajat, joten sisulla ja tahdolla siitä selviää! Ei pidä heti luovuttaa.
Eikä se vaihtamalla parane. Elämä on eron jälkeen vaikeampaa, koska ei ne entiset ihmiset elämästä ainakaan katoa. Päinvastoin, tulee lisää säätäjiä mukaan.
Mikään pakko ei ole jäädä. Itse olet vastuussa onnellisuudestasi. Ei sitä kukaan sulle hopeatarjottimella tuo että ota tosta.
Vierailija kirjoitti:
Jollei puolisolla ole persoonallisuushäiriötä, päihdeongelmaa tai väkivaltaisuutta, niin kannattaa kuitenkin yrittää istua alas ja keskustella asiat molempien näkökulmasta syyttelemättä auki.
Muistakaa mitä tuli luvattua: ”niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.”
Nyt voi olla parisuhteessa ne vastoinkäymisten ajat, joten sisulla ja tahdolla siitä selviää! Ei pidä heti luovuttaa.Eikä se vaihtamalla parane. Elämä on eron jälkeen vaikeampaa, koska ei ne entiset ihmiset elämästä ainakaan katoa. Päinvastoin, tulee lisää säätäjiä mukaan.
Entä jos on persoonallisuushäiriö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja eikö muka vaihtamalla parane jos nykyisessä suhteessa ei ole lainkaan läheisyyttä eikä seksiä siksi, ettei toinen halua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jotenkin ihan käsittämätöntä. Minun pitäisi kans joustaa kaikesta valittamatta, ja jos mies joustaa yhtään mistään ihan vähän niin siitä pitää kiittää ja kehua. Ja kun mies on kerran joustanut ihan vähän, niin sitten sillä ratsastetaan seuraava puoli vuotta, kun hän sen kerran teki sen, niin ei nyt voi heti uudestaan pyytää mitään. Vaikka mä joustan *joka viikko*.
Eikö siinä kaikki. Mun pitää hoitaa ihan kaikki lapsen asiat, kun hän ei osaa tai tiedä. Just. Mulle naisenahan kaikki tiedot tulee tarvittavilla tahoilta telepatialla, mitään ei mun tarvitse itse selvittää. Vaatteita ei voi ostaa, mun ei tiedä kokoja. Tämä on siis se syy miksi ei voi ostaa. 😑
Olen pyytänyt että hän nousisi kerran viikossa lapsen kanssa, ja mä saisin nukkua pidempään. Jaksaa tämä max kaksi viikkoa, ja sitten se on siinä, kun ei huvita nousta. En siis edes pyydä että hoidettaisiin puoliksi, vaan että saisin yhden aamun viikossa. On liikaa pyydetty.
Ja ei, en ole kotona, enkä loisi. Molemmat ollaan töissä ja kaikki maksetaan yhdessä. Mä tienaan enemmän. Minä olisin ollut mieluummin ilman lapsia, mutta mies ehdottomasti halusi.
Ilmoitin keväällä että mä en enää jaksa, otan eron. Mies oli sitä mieltä että tämä tuli ihan puun takaa, ja että meillä oli kaikki niin hyvin. Räjähdin täysin ja kävin läpi sen miten epäreilusti lapsen asiat menee. Ja kävin läpi myös sen miten monta kertaa olen asiasta sanonut, ja miten hän ei ole suostunut ottamaan osaa näihin. Lupasi osallistua ja muuttua, kun ei tajunnut että mua oikeasti haittaa tehdä kaikki yksin. 🙄
No täällä kertaa meni kolme viikkoa siihen, että ei enää viitsinyt nousta sitä yhtä kertaa viikossa lapsen kanssa. Pari viikkoa tästä olisi pitänyt ostaa kesälle uusia vaatteita. Pyysin miestä. Kaksi viikkoa tästä vaatteet edelleen ostamatta. Kysyi minulta sitten missä on uudet shortsit kun tuli kuumat kelit. Sanoin että kaupassa, jos hän ei ole niitä vielä ostanut kuten lupasi. No, tämän jälkeen kysyi miten hän niitä voisi ostaa kun ei tiedä mitä kokoa lapsi on, tai mistä niitä lastenvaatteita saa.
Just. Muutan heinäkuussa lapsen kanssa kahdestaan uuteen asuntoon. Varmaan tämäkin tulee miehelle sitten ihan yllätyksenä, kun meillä on kaikki niin hyvin, ja häntä ei ole mitenkään varoitettu asiasta.
Tiedäthän, että et noin vain voi muuttaa lapsen kanssa muualle? Maistraatti kysyy miehen kantaa lapsen kirjojen muuttamiseen. Jos mies ei anna lupaa, niin lapsi jää hänen luokseen kotiinsa kirjoille ja miehestä tulee lapsen lähivanhempi.
Jos mies ei viitsi lasta hoitaa nytkään, niin miksi luulet, että haluaisi lähivanhemmaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sama. En yksin pysty muuttamaan parisuhdetta mihinkään, kun miestä ei kiinnosta. Nytkin on kaksi viikkoa mennyt niin, että mies on pari kertaa laittanut tiskit tiskinoneeseen, mutta ei muuten imuroinut tai siivonnut. Lapset hän on vienyt päiväkotiin, jos on mennyt iltavuoroon ja minä aamuvuoroon. Muuten minä olen vienyt ja hakenut. Käytin lasta lääkärissä, vaikka mies olisi yhtä hyvin voinut hoitaa asian. Mies perustelee osallistumattomuuttaan sillä, että hän on töissä ja tarvitsee vapaa-aikansa latautumiseen. Itsehän en tarvitse vapaa-aikaa mihinkään. Lasten asioiden hoito ja siivoaminen on minun vapaa-aikaa. Tänään siivosin lasten kanssa asuntomme lattiasta kattoon, kun mies on ollut menoissaan. Haimme kauppareissulla noutoruokaa. Mies tuli hieman sen jälkeen kotiin ja aloitti kiukuttelun, kun en ollut hänellä ottanut ruokaa. Aivan kuin aikuinen mies ei osaisi itse hakea itselleen ruokaa ja toisekseen en edes tiennyt mihin aikaan mies olisi tulossa kotiin.
Olen puhunut erosta, mutta mies ei ota kuuleviin korviinsakaan. Näillä näkymin meillekin on tulossa miehen mielestä yllätysero...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollei puolisolla ole persoonallisuushäiriötä, päihdeongelmaa tai väkivaltaisuutta, niin kannattaa kuitenkin yrittää istua alas ja keskustella asiat molempien näkökulmasta syyttelemättä auki.
Muistakaa mitä tuli luvattua: ”niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.”
Nyt voi olla parisuhteessa ne vastoinkäymisten ajat, joten sisulla ja tahdolla siitä selviää! Ei pidä heti luovuttaa.Eikä se vaihtamalla parane. Elämä on eron jälkeen vaikeampaa, koska ei ne entiset ihmiset elämästä ainakaan katoa. Päinvastoin, tulee lisää säätäjiä mukaan.
Entä jos on persoonallisuushäiriö?
Millainen persoonallisuushäiriö? Niitäkin kun on monenlaisia. Itsekin mietin, mikä on liikaa kestettävää. Ajan kanssa sokeutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollei puolisolla ole persoonallisuushäiriötä, päihdeongelmaa tai väkivaltaisuutta, niin kannattaa kuitenkin yrittää istua alas ja keskustella asiat molempien näkökulmasta syyttelemättä auki.
Muistakaa mitä tuli luvattua: ”niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.”
Nyt voi olla parisuhteessa ne vastoinkäymisten ajat, joten sisulla ja tahdolla siitä selviää! Ei pidä heti luovuttaa.Eikä se vaihtamalla parane. Elämä on eron jälkeen vaikeampaa, koska ei ne entiset ihmiset elämästä ainakaan katoa. Päinvastoin, tulee lisää säätäjiä mukaan.
Entä jos on persoonallisuushäiriö?
No sitten tyypille kengänkuva persiiseen. Ja jos on muita mt-ongelmia. Elämä helpottuu huomattavasti, eikä koko perhe sairastu. Lasten puolesta.
Onko persoonallisuushäiriöisen kanssa mahdollista elää onnellista perhe-elämää? Voiko tuollainen ihminen oppia olemaan satuttamatta toisia? Millaista käytöstä pitäisi vielä sietää ja mihin vetää raja? Onko esim. tuo mainittu huutaminen, kiroilu ja haukkuminen jo liikaa? Vai tapahtuuko sitä muillakin esim. riidellessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa heti lähteä. Etenkin, kun lapset ovat pieniä. Ei yhtään kannata sinnitellä.
Not.Olen sinnitellyt 10 v. Jatkan vielä 2 lisää. Sitten, kun lapsi on niin iso, että ymmärtää eron olevan paras ratkaisu kaikkien kannalta.
Ymmärsin jo paljon ennen tuota ikää, ettei teidän vanhempien pitäisi olla yhdessä. T: lapsesi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamiainen strinberillä....sitten torilta piknik tarvikkeet ja pyöräillen kaivopuistoon brunssille & shamppanja lasilliselle....sitten loppupäiväksi rannalle piknikille.... onneksi olen sinkku....elämä on täynnä OMIA valintoja
Ei huolta! Tolla buffeella tulet varmasti myös pysymään sinkkuna. Tuskin kukaan muu haluaa että elämä on kun päättymätön seisovapöytä. Röh,röh,röyh ja mäiskis🐷🍨🍩🍰🍕🍖🍗🍟🍷🍻🍺🍸
Kylläpä siellä on katkera mamma! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata jäädä liittoon joka on loppuun eletty. Itse lähdin juuri tuollaisesta liitosta enkä ole katunut päivääkään. Tosin ei ollut aina helppoa kun kaksi murkkuikäistä lasta jäi minulle, silti tunsin ja tunnen edelleen olevani vapaa! Sain mielenrauhan takaisin, ei tarvitse enää katella ketään ukkoo perseen juures naama norsun just sillä. Suosittelen tekemään rohkeasti päätöksiä!
"...katella ketään ukkoo perseen juures naama norsun just sillä."
Voitko selittää tämän yleiskielellä, en käsitä.
Vierailija kirjoitti:
Totta! Syö vähemmän ja liikkuu enemmän niin kuntokin pysyy hyvänä, jaksaa "ruuhkavuodet" ja puolisokin kiinnostuu taas seksistä kun hoikempi olemus innostaa::::))) Pullukat katse peiliin :)
En ole AP mutta suht. Samassa tilanteessa ja mitat on 174/55. Eli mikä olis sun neuvo nyt sitten? Selkäranka ja kylkiluut näkyy jo hyvin selvästi, ehkä kuitenkin jostain sais vielä otettua pois eikö?
Miksi kiukuttelevaa ääliötä pitäisi terapoida tai ymmärtää? Mies voi itse hoitaa/hoidattaa itsensä kuntoon ja puolison kanssa kuuluu puhua asiat. Jos äijä ei tähän kykene niin ero on paras kaikille.
Vanhempien suhde on lasten koti ja turva. Lapsilla ei siis ole kotia eikä turvallisuudentunnetta tuossa tilanteessa, eikä "isä" kykene isäksi. Hiton moni aikuinen mies on samanlainen heikko luuseri.
Eroa.
T. Kohtalotoveri 53 v.
Ruuhkavuosissa molemmat on täysin poikki. Ei sillon kannata erota. Apua hakemaan, kaikki apu vastaan ja lapset hoitoon.
Minä en katsele miehiltä minkäänlaista ikävää käytöstä. Muutama ero on jo takana kun en ole miesten käytöstä sietänyt ja olen ottanut eron saman tien eikä kaduta yhtään. Mies ei saa haukkua minua tai lääkäri millään tavalla, ei saa raivota, ei saa käyttää väkivaltaa. Kaikki nämä johtavat eroon ihan saman tien.
Nyt on pysynyt sama mies jo 6 vuotta ja tuntuu että olis vihdoin aikuinen kunnon mies. Tosi rauhallinen luonne, sopii mulle! En mitään säälittäviä pikkupoikia ala katteleen ja arvostan itseäni niin paljon etten siedä minkäänlaista ilkeää puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Jos on tuollainen heikko valittaja, niin ei olisi pitänyt lapsiakaan tehdä.
Tämä minullekin tuli mieleen ap:n miehestä, ja tuon 4-vuotiaan äidin miehestä.
Lapsi ymmärtää? Ota sinä itse vastuu tekemisistäsi. Älä niitä lapsesi vastuulle pistä.