Emme sitten selviytyneet ruuhkavuosista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa heti lähteä. Etenkin, kun lapset ovat pieniä. Ei yhtään kannata sinnitellä.

Not.

Olen sinnitellyt 10 v. Jatkan vielä 2 lisää. Sitten, kun lapsi on niin iso, että ymmärtää eron olevan paras ratkaisu kaikkien kannalta.

Siitä olen samaa mieltä että ei kannata sinnitellä.

En kuitenkaan neuvoisi heti lähtemään.

Meillä oli samanlainen kamala aika kuin AP:lla niihin aikoihin kun lapset olivat alaluokilla. Silloin purkautui kakki se pikkulapsiajan väsymys puolison niskaan puolin ja toisin.

Vihasin miestäni ja koin ettei mikään mitä teen riitä hänelle. Aina meni jotenkin huonosti ja väärin.

Lopulta puhuttiin tilanteesta ja huomattiin että kummallakin on kamalaa kotona. Päätettiin siltä istumalta että aletaan tekemään sellaisia asioita joista tulee hyvä mieli, ja kotiin ostetaan vain sellaisia asioita jotka saavat hymyilemään. Ihan vaan ensiapuna sille että kotiin olisi kivempi tulla.

Puhuttiin myös omista tarpeistamme ja siitä miten toivoo toisen käyttäytyvän silloin kun itse on kiukkuinen.

Pidettiin niistä kiinni, ja tilanne alkoi korjaantumaan.

Tämä onnistuu jos kumpikin on valmis tekemään töitä tilanteen korjaamiseksi. Yksin ei parisuhdetta voi paremmaksi muuttaa. Siksi ero on järkevä vaihtoehto jos toinen puolisoista ei halua tehdä mitään suhteen korjaamiseksi, tai pahimmillaan esittää vaan vaatimuksia toiselle.

Meillä se kuitenkin onnistui.

Nyt meillä on hauska koti, teini-ikäiset lapset ja hyvä parisuhde.

Ja siitä pidetään edelleen kiinni että kotiin ostetaan vain sellaisia asioita joista tulee hyvälle mielelle.

Esimerkiksi ei osteta tylsää tuolia vanhan rikkoontuneen tilalle, vaan katsellaan vaihtoehtoja kunnes hyvä löytyy.

Kuulostaa rohkaisevalta. Kauanko teillä vaikein vaihe kesti ja oliko se täysin ilman läheisyyttä ja seksiä? Koko ajan vain mietin että minä en halunnut parisuhteeseen saadakseni väsyneenä riidellä lasten asioista ja kotitöistä yms. vaan saadakseni läheisyyttä ja seksiä, mitä nyt en saa lainkaan niin onhan se selvää etten halua tällaista elämää. Oman toiminnan muuttaminen ja kärsivällisyys voisi tietenkin auttaa koska vaikka alussa tuli kuva ettei meistä kiinnosta yrittää parantaa mitään niin ei se niinkään ole, miestä vain tuntuu suhteen huono jama kuormittavan vähemmän kuin minua koska miehellä on paremmat mahdollisuudet elää vapaammin tässäkin tilanteessa. Ap

En osaa sanoa kauanko vaikea vaihe kesti. Se tuli jotenkin hiipimällä ja sen vaan jossain vaiheessa huomasi. Että elämä on mennyt kamalaksi.

Sitten kun alettiin aktiivisesti korjaamaan tilannetta niin siihen meni kuukausia että tilanne korjaantui.

Pieniä helpotuksen merkkejä tuli kyllä heti kun alettiin korjaamaan asioita. Ja alettiin halaamaan toisiamme.

Läheisyys tosiaan oli kadonnut ja sekin piti ottaa puheeksi.

Yksi ongelma meillä oli se, että muutuin kiukkuiseksi ilman läheisyyttä. Ja mies ei uskaltanut halata kun olin kiukkuinen. Hän sanoi ettei tiennyt miten uskaltaa olla kun suutuin kaikesta.

Nykyään mies tietää että kiukkuisena tarvitsen läheisyyttä. Ja itsekin osaan sen nykyään miehelle sanoa.

Saatko nykyään pyytämällä läheisyyttä ja seksiä? Minä en. Edistystä on se, ettei mies enää työnnä pois jos halaan. Mutta itse ei halaa eikä mitään sellaista, vaikka olen sanonut että se on ainoa asia joka mieltäni parantaisi. Mies ei silti halua nyt erota ja on kuulemma sitoutunut tähän suhteeseen. Tilanne on niin tulehtunut että sen korjaaminen vie varmasti kauan ja olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa että mitä jos en vain enää pysty koskaan uskomaan olevani haluttava miehen mielestä koska niin pitkään olen tullut torjutuksi kaikin tavoin, etenkin fyysisesti. Ap

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aamiainen strinberillä....sitten torilta piknik tarvikkeet ja pyöräillen kaivopuistoon brunssille & shamppanja lasilliselle....sitten loppupäiväksi rannalle piknikille.... onneksi olen sinkku....elämä on täynnä OMIA valintoja

Syömään keskittynyt sinkku 😇

Minulla neljä lasta ja naimisissa. Aamulla kun lapset ovat isänsä kyydissä lähteneet kouluun ja mies töihin niin pistän bikinit päälle ja uima-altaalle:) Jääkaapista kaappaan mukaani pullollisen kylmää vettä janojuomaksi ja napostelemiseen porkkanatikkuja ja mansikoita, luomua tietenkin. Juttelen siinä altaan reunalla naapurien kanssa tai luen lehtiä, surffailen netissä. Allaspoika on ihan kivan näköinen. Keskipäivän aikaan alkaa olla liian kuuma ja käyn nopesti sisällä suihkussa ennenkuin kipaisen läheiseen kivaan ravintolaan lounaalle. Joinakin päivinä shoppailen, toisina vietän aikaa kotosalla tai ystävän luona. Elämä jatkuu taas neljän jälkeen iltapäivällä kun haen lapset kotiin koulusta. Mies tulee siitä parin tunnin päästä. Lapset tekevät läksyjä sen ajan. Syödään. Tehdään jotain kivaa, ehkä käydään altaalla. Joinakin iltoina lähdetään miehen kanssa kahdestaan viettämään laatuaikaa, joskus nukkumaan. Mies käy harvakseltaan työmatkoilla mutta kun käy niin nautin täysillä yksinäisistä illoista ja kun mies tulee takaisin ollaan kuin uudelleen rakastuneita. vinkkinä että kannattaa jättää liiat herkut ja shamppanjat vähemmälle ettei sitten vanhempana ole terveysongelmia. Cheers!

Mun elämä oli tuollaista kun asuin ulkomailla. Ei tosin ollut lapsia! Ihania muistoja, mutta aikaansa kutakin :)

jostain syystä toi neljän lapsen äidin elämäntyyli kuullostaa kauhealta. Ei kiitos joka päivä, 

Päivät vapaalla upeassa säässä ei kyllä kuulosta yhtään pahalta verrattuna siihen elämään mitä varmasti vietät. Voi lukea mielinmäärin, harrastaa, kehittää itseään ja ylipäätään nauttia elämästä (eikö se ole elämän pointti? Elämme vain kerran ja jokainen hetki, jonka viettää töissä, on poissa siitä elämästä). 

Ajatteletko, että kaikki tykkäisi samoista asioista? Minua kauhistuttaisi olla jouten lojumassa auringossa, koska se olisi ihan hirveän tylsää. Rakastan työtäni ja perhettäni, harrastan myös paljon. Jokainen hetki, jonka olen poissa noista, on poissa minun elämästä. Sinun taivas olisi minun painajainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta! Syö vähemmän ja liikkuu enemmän niin kuntokin pysyy hyvänä, jaksaa  "ruuhkavuodet" ja puolisokin kiinnostuu  taas seksistä kun hoikempi olemus innostaa::::))) Pullukat katse peiliin :)

En ole AP mutta suht. Samassa tilanteessa ja mitat on 174/55. Eli mikä olis sun neuvo nyt sitten? Selkäranka ja kylkiluut näkyy jo hyvin selvästi, ehkä kuitenkin jostain sais vielä otettua pois eikö?

Juurikin näin! Ei se ulkonäkö ole se mikä suhteen tuhoaa.

Itse 174 cm ja 95 kg ja onnellista perhe-elämää vietetään.

Mies osallistuu arkeen ja työt on jaettu tasan.

Olisi se kumma, jos vaimon paino olisi määrittävin asia parisuhteen laadussa.

Up

Kävi ilmi että mies on ihan tahallaan koskematta minuun, kun tietää että toivoisin sitä. Eiköhän tästä elämä jatku eron suunnittelulla nyt sitten. Ap