Nainen, miten käyttäydyt kiinnostavan miehen/ihastuksesi lähellä?

Näitä kun lukee miehenä niin enpä olisi uskonut että lähes kaikki naiset ovat kiinnostuneet minusta. Vai oliko niin että samalla tavalla vältellään tosi epäkiinnostavia miehiä.

Ota nyt selvää naisista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tissit pushupeilla korviin. Avonainen kaula-aukko. Pyllistelen " tahattomasti" verenpaineverkkareissa.

Mitkä on verenpaineverkkarit?

Tiukat pöksyt. Vaikka joga housut.

Joogahousut on löysät.

Tylysti ja vmäisesti kettuillen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välttelen, en moikkaa ja hakeudun kauemmaksi :)

Sama.

Onko karkuun luikkiminen osoittautunut tehokkaaksi tavaksi saada mies kiinnostumaan?

Kuka sanoo, että miehen halutaan kiinnostuvan? -eri

Ujostelen, pakenen helposti, jos mies tulee juttelemaan. Sanon jotain typerää ja tyhjänpäiväistä. Keksin jonkin syyn lähteä pois tilanteesta. Myöhemmin harmittaa, että olen niin idiootti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketjuhan selittääkin miksei miehet lähesty naisia. Eihän teistä näe kukaan että olette kiinnostuneita, käyttäydytte ilmeisesti enemmänkin siihen tyyliin kuin halveksisitte tai inhoaisitte sitä kiinnostavaa miestä. Miksi olette niin hankalia tulkittavia?

Minun näkökulmani:

Koska on aika todennäköistä, että ihastus on yksipuolista (se legendaarinen "friendzone" näin suomeksi sanottuna) eikä ainakaan minua kiinnosta särkeä sydäntäni ja mahdollisesti hyvää kaveri/tuttava/työtoverisuhdetta sen takia. Joskus myös ihastuksen kohde on varattu, ja silloin ei tosiaankaan ruveta paljastamaan omia tunteita.

Omassa elämässäni status quo on jumala - elämäni on tasapainoista ja mukavaa näin. On ihan tarpeeksi mukava haaveilla salaa ja olla itsekseen ihastunut johonkin saavuttamattomaan. Jossain vaiheessa se ihastuminen kuitenkin haalenee ja kuolee pois, ja elämä jatkuu normaalia rataansa.

Kuulostaa masentavalta. Jos ei ikinä ilmaise mitään tai yritä, niin ei voi mitään saadakkaan.

Näin kylmästi sanottuna: riski/hyötysuhde. Omasta mielestäni on turhaa riskeerata omaa tasaista, rauhallista ja mukavaa sinkkuelämää sellaisen 50-50 mahdollisuuden eteen, että ihastus ehkä suhtautuisi positiivisesti - uhkana kun on sitten tosiaan se sydämen särkyminen, suru ja huono olo. 

Eli minulle on kannattavampaa olla ilmaisematta mitään. En ole koskaan halunnut parisuhdetta niin paljon, että riskin ottaminen olisi minulle kannattavaa. Kyseessä on kuitenkin minun elämäni ja minun tunteeni.

Ja kuten sanottua, ihastuksen tunteet katoavat ajan myötä (viimeistään silloin, kun kohde alkaa seurustella tai menee naimisiin tms.) Ei niiden perään kannata haikailla.

Toisaalta sitten myös siinä tapauksessa, että ihastus vastaa positiivisesti , todennäköisyys että siitä seuraa häiriötä ja kaikkea pskaa elämään on suuri. Kun ei ala mitään ,tasapaino säilyy. -eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketjuhan selittääkin miksei miehet lähesty naisia. Eihän teistä näe kukaan että olette kiinnostuneita, käyttäydytte ilmeisesti enemmänkin siihen tyyliin kuin halveksisitte tai inhoaisitte sitä kiinnostavaa miestä. Miksi olette niin hankalia tulkittavia?

Minun näkökulmani:

Koska on aika todennäköistä, että ihastus on yksipuolista (se legendaarinen "friendzone" näin suomeksi sanottuna) eikä ainakaan minua kiinnosta särkeä sydäntäni ja mahdollisesti hyvää kaveri/tuttava/työtoverisuhdetta sen takia. Joskus myös ihastuksen kohde on varattu, ja silloin ei tosiaankaan ruveta paljastamaan omia tunteita.

Omassa elämässäni status quo on jumala - elämäni on tasapainoista ja mukavaa näin. On ihan tarpeeksi mukava haaveilla salaa ja olla itsekseen ihastunut johonkin saavuttamattomaan. Jossain vaiheessa se ihastuminen kuitenkin haalenee ja kuolee pois, ja elämä jatkuu normaalia rataansa.

Kuulostaa masentavalta. Jos ei ikinä ilmaise mitään tai yritä, niin ei voi mitään saadakkaan.

Näin kylmästi sanottuna: riski/hyötysuhde. Omasta mielestäni on turhaa riskeerata omaa tasaista, rauhallista ja mukavaa sinkkuelämää sellaisen 50-50 mahdollisuuden eteen, että ihastus ehkä suhtautuisi positiivisesti - uhkana kun on sitten tosiaan se sydämen särkyminen, suru ja huono olo. 

Eli minulle on kannattavampaa olla ilmaisematta mitään. En ole koskaan halunnut parisuhdetta niin paljon, että riskin ottaminen olisi minulle kannattavaa. Kyseessä on kuitenkin minun elämäni ja minun tunteeni.

Ja kuten sanottua, ihastuksen tunteet katoavat ajan myötä (viimeistään silloin, kun kohde alkaa seurustella tai menee naimisiin tms.) Ei niiden perään kannata haikailla.

Toisaalta sitten myös siinä tapauksessa, että ihastus vastaa positiivisesti , todennäköisyys että siitä seuraa häiriötä ja kaikkea pskaa elämään on suuri. Kun ei ala mitään ,tasapaino säilyy. -eri

No tämä. Huonot kokemukset miehistä toimii hyvänä karkoittimena, vaikka mies olisi kuinka komea, mukava ja osoittaisi kiinnostusta. Kelailee vain päässään, mitähän kamalaa tästäkin ihmisestä paljastuisi jos tutustuisi kunnolla.

Yleensä, jos ihastun mieheen se on sellainen, jonka seurassa on mukava olla. Yritän siis päästä tekemisiin mahdollisimman usein, jos mahdollista. Käyttäydyn kai aika normaalisti muuten. Saatan hymyillä paljon. Yleensä sellainen mies saa parhaat puoleni esiin helposti. Yritän ehkä pitkittää yhteisiä hetkiä tai päästä kahden kesken. Toisaalta, jos tuntuu että mies ei ole kiinnostunut saatan estellä itseäni ottamasta yhteyttä. Tällöin yritän pidättäytyä myös mahdollisimman virallisena.

Yritän olla cool/normaali ja peittää ihastuksen ettei sitä huomata. Kuvittelen tässä välillä jopa onnistuvani. Olen automaattisesti ihastuksen lähellä iloisempi, sillä viihdyn aidosti hänen seurassaan. Saatan välillä höpöttää hermostuneesti. Toisaalta peilaan vahvasti toisen käytöstä, jos ihastus on etäinen ja kylmä muutun myös itse etäiseksi, sillä tunteilla on tapana tarttua. Panostan myös ulkonäköön hieman normaalia enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Välttelen, en moikkaa ja hakeudun kauemmaksi :)

Mulla ja varmasti suurimmalla osalla naisista tuo on vain merkki siitä, että mies ei voisi vähempää kiinnostaa. Tylyllä käytöksellä pyritään varmistamaan ettei mies ala elättelemään toiveita kiinnostuksesta. Ikävä kyllä joskus silti tekevät niin.

Normaalisti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välttelen, en moikkaa ja hakeudun kauemmaksi :)

Mulla ja varmasti suurimmalla osalla naisista tuo on vain merkki siitä, että mies ei voisi vähempää kiinnostaa. Tylyllä käytöksellä pyritään varmistamaan ettei mies ala elättelemään toiveita kiinnostuksesta. Ikävä kyllä joskus silti tekevät niin.

Ujoilla ja/tai epävarmoilla taas juurikin merkki siitä, että jännittää toista niin kovin ettei voi lähellä olla. Miehet jotka ei kiinnosta, ovat yhdentekeviä ja heitä moikkaan normaalisti enkä mitenkään välttele. Jutellakin osaan normaalisti. Ihastuksen suhteen valtava epävarmuus ja itsen soimaus, ettei se nyt minusta kuitenkaan voi olla kiinnostunut, häntä varmasti inhottaa jos osoitan kiinnostukseni, niin parempi ihailla vain kaukaa ja salaa.

Pakenen ja välttelen. En koskaan osoita kiinnostustani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välttelen, en moikkaa ja hakeudun kauemmaksi :)

Mulla ja varmasti suurimmalla osalla naisista tuo on vain merkki siitä, että mies ei voisi vähempää kiinnostaa. Tylyllä käytöksellä pyritään varmistamaan ettei mies ala elättelemään toiveita kiinnostuksesta. Ikävä kyllä joskus silti tekevät niin.

Ujoilla ja/tai epävarmoilla taas juurikin merkki siitä, että jännittää toista niin kovin ettei voi lähellä olla. Miehet jotka ei kiinnosta, ovat yhdentekeviä ja heitä moikkaan normaalisti enkä mitenkään välttele. Jutellakin osaan normaalisti. Ihastuksen suhteen valtava epävarmuus ja itsen soimaus, ettei se nyt minusta kuitenkaan voi olla kiinnostunut, häntä varmasti inhottaa jos osoitan kiinnostukseni, niin parempi ihailla vain kaukaa ja salaa.

Olen ujo mutten siltikään tunnistanut itseäni tuosta. Huomaan yleensä aika helposti jos joku mies on minusta kiinnostunut ja jos itse en ole, käytökseni on oikein korostetun tylyä. Mikään ei ole epämiellyttävämpää kuin ei-kiinnostavien miesten lähestymiset, niistä on liiaksikin kokemusta.

Kohtelen ihastustani kuin kaikkia muitakin, puhun, katson silmiin ja hymyilen mutta yritän olla flirttailematta. Komea kyllä on mutta päätin ettei kannata niin ujostella. Toimii, sain huomattavasti paremmin hänen huomiota osakseni kun en välttele tai jää tuppisuuksi.

Keksin verukkeita mennä juttelemaan tai kysymään jostain asiasta. Vaikka tietäisin jotain niin pyydän selittämään mulle. Tarkkailen myös jatkuvasti tarvitseeko hän jotain jne ja olen heti juoksemassa apuun. Ääneni on jotenkin tavallista pehmeämpi kun juttelen hänen kanssa. Katseet kohtaa usein ja käännän äkkiä pääni pois. Mutta pyrin hymyilemään. En tiedä onko tajunnut vielä yhtään mitään. Joskus myös pyrin "vahingossa" ihan vähä hipaisemaan.

Normaali sujuva ja lennokas juttelu ei onnistu, tulee häkellyttyä ja ujosteltua herkemmin. Oireet tunnistettuani pyrin pysymään etäämmällä, jotta ihastus laantuu.

Jäädyn ja pakenen.

Mä olen oikeasti niin huono vaihtoehto parisuhdetta ajatellen, että ajattelen tekeväni ihastukseni kohteelle suurimman mahdollisen rakkaudenteon käyttäytyessäni mahdollisimman torjuvasti häntä kohtaan.

Voiko näin wanhaa lankaa bumpata?