Lue keskustelun säännöt.
Nainen, miten käyttäydyt kiinnostavan miehen/ihastuksesi lähellä?
Kommentit (203)
Vierailija kirjoitti:
Hipelöin hiuksia ja yritän korjailla vaatteita suoremmiksi, vaihtelen paljon asentoa ja yritän olla mahdollisimman ryhdikäs ja edustava, hymyilen ekstrasäteilevästi, nauran vähän liikaa miehen jutuille. Jos mies on "ihan liian hyvännäköinen" voin mennä vähän sekaisin, koska happi loppuu jos katson suoraan kasvoihin/silmiin. Yleensä olen sellainen luonnonlapsi että kehtaan röyhkeästi flirttailla, mutta käsittämättömän hyvännäköisten miesten kanssa punastelen pahasti ja olen jopa vähän hitaasti lämpenevä, koska en pysty uskomaan, että he ovat kiinnostuneita minusta, enkä halua tulla höynäytetyksi. Onneksi tämä on aika harvinaista, elämäni aikana vastaan on tullut 3 tällaista miestä joista 2 olivat espanjalaisia. Ja käsitykseni mukaan miehet todentotta olivat minusta kiinnostuneita. Kaverimielessä taas pystyisin käyttäytymään luonnollisesti varmaan George Clooneynkin läsnäollessa.
Näin miehenä tuollainen käytös tuntuu alitajuisesti pahalta vaikka tiedostaisikin järjellä, että nainen on kiinnostunut. Esimerkiksi juuri katsekontaktin välttely keskustelun aikana sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes oksennan kauhusta, puhun levottomia ja sekavia, tuijotan enemmän tai vähemmän, punastelen, ja hoen itelleni: siis mitä mä just sanoin? Revi siitä romantiikkaa.
Minä ihmettelen vasta jälkikäteen mitä pöljyyksiä menin sanomaan. Mietinkin niitä sanomisia sitten koko päivän ja vasta huonosti nukutun yön jälkeen alkaa ehkä hieman helpottamaan.
Sama täällä. Tapaamisen jälkeen jauhan mielessäni kerta toisensa jälkeen niitä asioita, joista höpötin vähemmän fiksusti. Mietin miehen ilmeitä, eleitä, omia tyhmiä eleitäni ja katson itseäni peilistä yrittäen miettiä minkä näköisenä mies minut oikeasti näki. Eli kaikkea täysin turhaa, tehtyä kun ei enää tekemättömäksi saa. On se vaikeaa...
Kertokaa lisää naiset!
Näitä on hauska lukea, kun huomaa että toisellakin puolella on lähes samanlaisia hermoilijoita kuin itse. :-)
M25
Ostan mustikoita :) nähdään taas!
MiäsHenkilö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hiljaa ja rauhallinen. Kaksi vuotta olin ihastunut työkaveriin. Ei huomannut kukaan. Ei hänkään. Nyt olemme yhdessä, mutta silti salasuhteessa. Kukaan töissä ei tiedä.
Ei varmaan tiedä juu... hoho! 🙈
Ei tiedä ja se on varma se. Mistää suhde ei näy eikä ole ketrottu. Läheisiä ollaan työkavereiden kanssa. Osan kanssa jopa ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensihämmennyksen jälkeen hakeuduin seuraan ja juttelin. Nyt on asuttu vuosi yhdessä ja tulevaisuudessa perustetaan perhettä.
Nyt en tekisi kyllä yhtään mitään, kun tosiaan suhteessa ollaan. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketjuhan selittääkin miksei miehet lähesty naisia. Eihän teistä näe kukaan että olette kiinnostuneita, käyttäydytte ilmeisesti enemmänkin siihen tyyliin kuin halveksisitte tai inhoaisitte sitä kiinnostavaa miestä. Miksi olette niin hankalia tulkittavia?
Miten niin hankalia tulkittavia? Tämä ketjuhan kertoo selvästi, miten tulkita naista:
1. Rento, hymyilevä, asiallinen, ystävällinen --> Ei ole ihastunut sinuun. Liian "rento" eli on kaverimielessä liikenteessä. Älä siis tulkitse ystävyyttä ihastumiseksi.
2. Jännittynyt, hermostunut, pälyilevä, ei enää tiedä, miten käyttäytyä seurassasi, vaikka on ennen ollut myös sinua kohtaan seurallinen --> ihastunut. Ole kärsivällinen ja rauhallinen. Älä hämäänny oudosta käyttäytymistä, joka johtuu vain jännityksestä ihastuksen seurassa. Tässä on nyt ihminen, joka on oikeasti sinusta kiinnostunut, jos vain itse olet valmis antamaan aikaa ja tutustumaan rauhassa häneen, jonka myötä hänkin taas vapautuu seurassasi ja on oma normaali itsensä.
Miehet vain yleensä ihastuvat noihin naisiin, jotka eivät ole heistä kiinnostuneita muuten kuin kavereina...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketjuhan selittääkin miksei miehet lähesty naisia. Eihän teistä näe kukaan että olette kiinnostuneita, käyttäydytte ilmeisesti enemmänkin siihen tyyliin kuin halveksisitte tai inhoaisitte sitä kiinnostavaa miestä. Miksi olette niin hankalia tulkittavia?
Miten niin hankalia tulkittavia? Tämä ketjuhan kertoo selvästi, miten tulkita naista:
1. Rento, hymyilevä, asiallinen, ystävällinen --> Ei ole ihastunut sinuun. Liian "rento" eli on kaverimielessä liikenteessä. Älä siis tulkitse ystävyyttä ihastumiseksi.
2. Jännittynyt, hermostunut, pälyilevä, ei enää tiedä, miten käyttäytyä seurassasi, vaikka on ennen ollut myös sinua kohtaan seurallinen --> ihastunut. Ole kärsivällinen ja rauhallinen. Älä hämäänny oudosta käyttäytymistä, joka johtuu vain jännityksestä ihastuksen seurassa. Tässä on nyt ihminen, joka on oikeasti sinusta kiinnostunut, jos vain itse olet valmis antamaan aikaa ja tutustumaan rauhassa häneen, jonka myötä hänkin taas vapautuu seurassasi ja on oma normaali itsensä.
Miehet vain yleensä ihastuvat noihin naisiin, jotka eivät ole heistä kiinnostuneita muuten kuin kavereina...
Samoin naiset. Yleensä se menee niin että mitä epäviehättävämpi nainen niin sitä kiinnostuneempi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketjuhan selittääkin miksei miehet lähesty naisia. Eihän teistä näe kukaan että olette kiinnostuneita, käyttäydytte ilmeisesti enemmänkin siihen tyyliin kuin halveksisitte tai inhoaisitte sitä kiinnostavaa miestä. Miksi olette niin hankalia tulkittavia?
Miten niin hankalia tulkittavia? Tämä ketjuhan kertoo selvästi, miten tulkita naista:
1. Rento, hymyilevä, asiallinen, ystävällinen --> Ei ole ihastunut sinuun. Liian "rento" eli on kaverimielessä liikenteessä. Älä siis tulkitse ystävyyttä ihastumiseksi.
2. Jännittynyt, hermostunut, pälyilevä, ei enää tiedä, miten käyttäytyä seurassasi, vaikka on ennen ollut myös sinua kohtaan seurallinen --> ihastunut. Ole kärsivällinen ja rauhallinen. Älä hämäänny oudosta käyttäytymistä, joka johtuu vain jännityksestä ihastuksen seurassa. Tässä on nyt ihminen, joka on oikeasti sinusta kiinnostunut, jos vain itse olet valmis antamaan aikaa ja tutustumaan rauhassa häneen, jonka myötä hänkin taas vapautuu seurassasi ja on oma normaali itsensä.
Miehet vain yleensä ihastuvat noihin naisiin, jotka eivät ole heistä kiinnostuneita muuten kuin kavereina...
Mun kohdalla menee muuten just tasan näin! Miehet, jotka ei kiinnosta kuin kavereina ja joiden seurassa pystyn olemaan oma (ihastuttava) itseni, ihastuvat minuun. Ne miehet, joita taas ihailen ja joiden seurassa siten myös sekoilen, pitävät täysin kahjona ja juoksevat karkuun.
Eipä oo helppoo.
Punastelen rajusti ja menen todella vaikeaksi, saatan naurahdella hermostuneesti, pää tyhjenee enkä keksi mitään fiksua sanottavaa saati uskaltaisi sitä sanoakaan. Lopulta nolottaa sekoiluni niin paljon, että haluan vain poistua paikalta enkä nähdä ko. tyyppiä enää ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hymyilen onnessani, katson häntä, tuijotan silmiin. Jos hän katsoo takaisin on kuin sähköisku menisi lävitseni.
Jos pääsen lähelle hämmennyn, puhun ihan höpöjä, en uskalla katsoa päin. Sävähdän kosketuksesta.
Ja olen ihan aikuinen nainen. Ihan samalla lailla tapahtuu nämä kuin teininä, vaikka muuten olen vahva ja itsevarma.
P.s. George Clooney on ällön näköinen
Minun katse on ihan erikoinen kun mä katon miestä kenestä oon todella kiinnostunut. Mä katon silmiin, vaikka mä katon mun mieskavereitaki silmiin, mutta se miten katon mun ihastuskohdetta on eri asia. Siellä on se pilke silmäkulmassa. Mutta pystyn siis olemaan ihan rento, en höpottä mitään tyhmiä asioita. Muita en osa tuota esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihan aikuinen nainen, mutta edelleenkään en ole oppinut olemaan normaalisti puoleensavetävien miesten seurassa. Noin yleensä olen ihan rento, hauska ja älykäs ja pystyn juttelemaan kaikkien kanssa - niin kauan kuin kyseessä ei ole kiinnostusta herättävä mies.
Silloin minusta tulee hermostunut ääliö, joka ei keksi mitään sanottavaa. Takellun niihin vähiin sanoihin, mitä saan ulos suusta, en meinaa uskaltaa katsoa edes mieheen päin. Mieli on ihan tyhjä. Sitten kun tilanne on ohi, ruoskin itseäni ääliömäisyydestä ja mietin, miten olisi oikeasti pitänyt toimia.
En tajua. miksen voi olla normaali. Jos kyseessä on kunnollinen ihastus, jonka puitteissa tunnen miestä vähän paremmin, kärsin valveöitä, itseni soimaamista, paniikkia ja epätoivoa. Tunnen olevani ihan seko ja epävakaa, mutta en taida olla ainoa ja kyseessä saattaakin olla normaali feromonien/hormonien aiheuttama käytös, mikä lohduttaa pikkuisen. Etukäteen päätän aina olla rauhallinen, mutta ei siitä tosipaikan tullen mitään tule.
Johtopäätös on siis, että kaikenlainen outo käytös viittaa ihastukseen, normaali rentous on vain kaveruutta.
Yksi OT huomio vielä. Tosi moni tuntuu sekoittavan friend zonen ja ystävyyden. Minulle friend zone on pysyvä luokitus, vetoa ei ole, en voi tällaisen miehen kanssa ruveta seksiin vaikka kuinka tykkäisin persoonasta. Olosuhteiden takia voin olla ystävä miehen kanssa, johon tunnen vetoa, mutta tämä ei tarkoita, että tuntisin pelkästään ystävyyttä enkä tällaista miestä ole koskaan laittanut friend zonelle, sillä sieltä ei minusta ole koskaan pois pääsyä. Sori, se vain on niin. Tämä ei ole sinällään tietoinen päätös vaan hormoneihin ja genetiikkaan perustuva juttu, luulisin.
Ihan normaalisti. Olen aikuinen ihminen.
Jos mies on kiva mutta en tunne mitään vetoa, käyttäydyn miehen seurassa samoin kuin naispuolisten kaverienikin seurassa. Olen siis rento ja kaikin puolin oma itseni.
Jos tunnen miestä kohtaan hieman fyysistä vetoa mutten kuitenkaan ole ihastunut, saatan edellisten lisäksi vähän flirttailla, esim. hymyillä liikaa ja katsoa vähän liian pitkään silmiin. Nauran myös miehen vitseille ja alan pyöritellä hiuksiani (en tee tätä tarkoituksella vaan niin vaan tapahtuu) jne. Tällainen ns. perusflirtti käytös on siis ainakin itselläni viesti lähinnä lievästä fyysisestä kiinnostuksesta mutta ei kuitenkaan "oikeasta" ihastuksesta.
Jos olen oikeasti ihastunut, en osaa olla ollenkaan. Ainakaan en osaa flirttailla. Hakeudun seuraan mutta en välttämättä keksi mitään sanottavaa vaan pakenen paikalta. Sitten taas välttelen, kun joko nolottaa oma käytös tai kun pelkään että "liiallinen" seuraan hakeutuminen on paljastanut ihastumisen. (Vaikka kaverimiesten seuraan hakeudun oikeasti useammin, koska sen voi tehdä miettimättä mitään.) Jos olen ihastuksen kohteen kanssa samassa tilassa mutta ollaan kauempana toisistamme, silmäni hakeutuvat koko ajan sinne missä mies on. Mutta jos ollaan liian lähekkäin (esim. saman pöydän ääressä), en vahingossakaan katso mieheen päinkään. Jos kuitenkin joskus katson ja mies katsoo takaisin, katson heti johonkin muualle. Tämän kaiken outouden vastapainona onnistun välillä kokoamaan itseni hetkellisesti niin, että saan esitettyä kaveria ja oltua ihan cool, jotta mies ei ainakaan tajuaisi että olen ihastunut. Käytökseni on siis aika ristiriitaista, ja siltä se varmaan näyttääkin.
Niin ja olen ihan aikuinen ihminen, kuten nimimerkistä voi ehkä päätellä. Samanlaista se on ollut kaikkina ikäkausina, paitsi että nykyään on helpompi saada välillä tuo "olen ihan cool ja suhtaudun suhun vaan kaverina"-vaihde tarvittaessa päälle (teininä se ei onnistunut ollenkaan).
Onneksi ihastun nykyään tosi harvoin :)
No tämä, että ihastuksen kanssa en flirttaile - en osaa! Ihastuksen kanssa haluan olla niin cool ja normaali kuin mahdollista, että kaikesta tulee ihan luonnotonta kun en halua heti paljastaa ihastusta koko maailmalle ja se peittely menee liiallisuuksiin.
Olen naimisissa ja olen ihastunut, eli hyvin hankala yhtälö. Olen ihastukseni edessä ehkä ulkopuolisen silmin ihan normaali, hymyilevä ja puhelias itseni, mutta sisimmässäni olen kaikkea muuta kuin normaali. Ihastukseni tietää oikein hyvin, että olen varattu, mutta näen kyllä miehen katseesta, että myös hän on minuun ihastunut. Yritän periaatteessa näyttää siltä, että jutustelen mukavasti kuin kaverille, mutta tiedän, että olen sortunut tahtomattani eleisiin, joista toinen kyllä huomaa, että olen ihastunut. Tehtyä ei tekemättömäksi saa, mutta joka ikinen kerta tsemppasm itseäni käyttäytymään asiallisesti ja niin, että en antaisi miehelle liikaa mitään, mitä en voi viedä kuitenkaan eteenpäin. Vai voinko...?
En halua edes ajatella aikaa, että en voisi jutella miehen kanssa, mutta en osaa edes kuvitella tilannetta, että eroaisin miehestäni. Muiden neuvot eivät juuri auta, sillä vain minä tiedän missä esimerkiksi parisuhteessamme mennään. Tämä on valitettavasti nyt täysin minun harteillani oleva ongelma ja en haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä, en myöskään omaani.
Mikä juttu se on, että porukassa puhutaan miehelle kuin ei mitään ja sitten kahden kesken mennään kipsiin ja vaikeaksi?
Taisi olla ainut miehen kirjoittama kommentti ja miehenä komppaan että juuri näin se on.