Nainen, miten käyttäydyt kiinnostavan miehen/ihastuksesi lähellä?

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketjuhan selittääkin miksei miehet lähesty naisia. Eihän teistä näe kukaan että olette kiinnostuneita, käyttäydytte ilmeisesti enemmänkin siihen tyyliin kuin halveksisitte tai inhoaisitte sitä kiinnostavaa miestä. Miksi olette niin hankalia tulkittavia?

Toivon että ihastuminen menee ohi, eikä kyseinen mies ikinä huomaa mitään. Minä en halua sitä lähestymistä.

Jummi mitä nynnyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketjuhan selittääkin miksei miehet lähesty naisia. Eihän teistä näe kukaan että olette kiinnostuneita, käyttäydytte ilmeisesti enemmänkin siihen tyyliin kuin halveksisitte tai inhoaisitte sitä kiinnostavaa miestä. Miksi olette niin hankalia tulkittavia?

Minun näkökulmani:

Koska on aika todennäköistä, että ihastus on yksipuolista (se legendaarinen "friendzone" näin suomeksi sanottuna) eikä ainakaan minua kiinnosta särkeä sydäntäni ja mahdollisesti hyvää kaveri/tuttava/työtoverisuhdetta sen takia. Joskus myös ihastuksen kohde on varattu, ja silloin ei tosiaankaan ruveta paljastamaan omia tunteita.

Omassa elämässäni status quo on jumala - elämäni on tasapainoista ja mukavaa näin. On ihan tarpeeksi mukava haaveilla salaa ja olla itsekseen ihastunut johonkin saavuttamattomaan. Jossain vaiheessa se ihastuminen kuitenkin haalenee ja kuolee pois, ja elämä jatkuu normaalia rataansa.

Kuulostaa masentavalta. Jos ei ikinä ilmaise mitään tai yritä, niin ei voi mitään saadakkaan.

Näin kylmästi sanottuna: riski/hyötysuhde. Omasta mielestäni on turhaa riskeerata omaa tasaista, rauhallista ja mukavaa sinkkuelämää sellaisen 50-50 mahdollisuuden eteen, että ihastus ehkä suhtautuisi positiivisesti - uhkana kun on sitten tosiaan se sydämen särkyminen, suru ja huono olo. 

Eli minulle on kannattavampaa olla ilmaisematta mitään. En ole koskaan halunnut parisuhdetta niin paljon, että riskin ottaminen olisi minulle kannattavaa. Kyseessä on kuitenkin minun elämäni ja minun tunteeni.

Ja kuten sanottua, ihastuksen tunteet katoavat ajan myötä (viimeistään silloin, kun kohde alkaa seurustella tai menee naimisiin tms.) Ei niiden perään kannata haikailla.

Tuohan on hiton korkea prosentti.

Itse jos ihastun naiseen niin luulen siinä olevan maksimissaan jotain 10% todennäköisyyttä että se kiinnostus olisi molemminpuolista..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketjuhan selittääkin miksei miehet lähesty naisia. Eihän teistä näe kukaan että olette kiinnostuneita, käyttäydytte ilmeisesti enemmänkin siihen tyyliin kuin halveksisitte tai inhoaisitte sitä kiinnostavaa miestä. Miksi olette niin hankalia tulkittavia?

Minun näkökulmani:

Koska on aika todennäköistä, että ihastus on yksipuolista (se legendaarinen "friendzone" näin suomeksi sanottuna) eikä ainakaan minua kiinnosta särkeä sydäntäni ja mahdollisesti hyvää kaveri/tuttava/työtoverisuhdetta sen takia. Joskus myös ihastuksen kohde on varattu, ja silloin ei tosiaankaan ruveta paljastamaan omia tunteita.

Omassa elämässäni status quo on jumala - elämäni on tasapainoista ja mukavaa näin. On ihan tarpeeksi mukava haaveilla salaa ja olla itsekseen ihastunut johonkin saavuttamattomaan. Jossain vaiheessa se ihastuminen kuitenkin haalenee ja kuolee pois, ja elämä jatkuu normaalia rataansa.

Kuulostaa masentavalta. Jos ei ikinä ilmaise mitään tai yritä, niin ei voi mitään saadakkaan.

Näin kylmästi sanottuna: riski/hyötysuhde. Omasta mielestäni on turhaa riskeerata omaa tasaista, rauhallista ja mukavaa sinkkuelämää sellaisen 50-50 mahdollisuuden eteen, että ihastus ehkä suhtautuisi positiivisesti - uhkana kun on sitten tosiaan se sydämen särkyminen, suru ja huono olo. 

Eli minulle on kannattavampaa olla ilmaisematta mitään. En ole koskaan halunnut parisuhdetta niin paljon, että riskin ottaminen olisi minulle kannattavaa. Kyseessä on kuitenkin minun elämäni ja minun tunteeni.

Ja kuten sanottua, ihastuksen tunteet katoavat ajan myötä (viimeistään silloin, kun kohde alkaa seurustella tai menee naimisiin tms.) Ei niiden perään kannata haikailla.

Ihastumisen tunne katoaa aina ennemmin tai myöhemmin jos se ei pääse kehittymään pidemmälle. Sydämen särkymisen riski on myös aina. Joidenkin asioiden eteen on vaan pakko ottaa riskejä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketjuhan selittääkin miksei miehet lähesty naisia. Eihän teistä näe kukaan että olette kiinnostuneita, käyttäydytte ilmeisesti enemmänkin siihen tyyliin kuin halveksisitte tai inhoaisitte sitä kiinnostavaa miestä. Miksi olette niin hankalia tulkittavia?

Eipä tämä käytös ole itse mitenkään rationaalisesti valittua saati hallinnassa, vaan täysin hysteeristä panikointia. Pystyiskin olemaan normaalisti - nytkin tiedän ihanan tyypin jonka kanssa palaisin halusta jutella ja tuijotella silmiin, mutta sen sijaan kaadan kahvit pitkin pöytiä ja höpötän ihan sekavia. Parempi siis pysyä kaukana, ettei nolaa itseä totaalisesti.

Turhaan pelkäätte sitä että miehet torjuisi teidät tai ei kiinnostuisi teistä. Oma tyttöystävänikin sanoi minulle ettei koskaan olisi uskaltanut lähestyä minua, eikä ikinä olisi uskonut että voisin kiinnostua hänestä. No, onneksi minä lähestyin.

- Hymyilen paljon.

- Hehkun.

- Räplään hiuksiani.

- Olen kiinnostunut hänen jutuistaan.

- Nauran hänen jutuilleen.

Vierailija kirjoitti:

- Hymyilen paljon.

- Hehkun.

- Räplään hiuksiani.

- Olen kiinnostunut hänen jutuistaan.

- Nauran hänen jutuilleen.

Mikä ihmeen juttu tuo hiusten räplääminen on? En muista, että olisin tehnyt sellaista koskaan. En muutenkaan hipellä hiuksiani oikeastaan ikinä, miksi siis tekisin sitä jonkun miehen edessä?

Toisaalta jäädyn, toisaalta taas sitten höpötän ihan ihme vammaisia juttuja vakavalla naamalla. Eli toisin sanoen käyttäydyn ihan päinvastoin kuin normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketjuhan selittääkin miksei miehet lähesty naisia. Eihän teistä näe kukaan että olette kiinnostuneita, käyttäydytte ilmeisesti enemmänkin siihen tyyliin kuin halveksisitte tai inhoaisitte sitä kiinnostavaa miestä. Miksi olette niin hankalia tulkittavia?

Minun näkökulmani:

Koska on aika todennäköistä, että ihastus on yksipuolista (se legendaarinen "friendzone" näin suomeksi sanottuna) eikä ainakaan minua kiinnosta särkeä sydäntäni ja mahdollisesti hyvää kaveri/tuttava/työtoverisuhdetta sen takia. Joskus myös ihastuksen kohde on varattu, ja silloin ei tosiaankaan ruveta paljastamaan omia tunteita.

Omassa elämässäni status quo on jumala - elämäni on tasapainoista ja mukavaa näin. On ihan tarpeeksi mukava haaveilla salaa ja olla itsekseen ihastunut johonkin saavuttamattomaan. Jossain vaiheessa se ihastuminen kuitenkin haalenee ja kuolee pois, ja elämä jatkuu normaalia rataansa.

Kuulostaa masentavalta. Jos ei ikinä ilmaise mitään tai yritä, niin ei voi mitään saadakkaan.

Näin kylmästi sanottuna: riski/hyötysuhde. Omasta mielestäni on turhaa riskeerata omaa tasaista, rauhallista ja mukavaa sinkkuelämää sellaisen 50-50 mahdollisuuden eteen, että ihastus ehkä suhtautuisi positiivisesti - uhkana kun on sitten tosiaan se sydämen särkyminen, suru ja huono olo. 

Eli minulle on kannattavampaa olla ilmaisematta mitään. En ole koskaan halunnut parisuhdetta niin paljon, että riskin ottaminen olisi minulle kannattavaa. Kyseessä on kuitenkin minun elämäni ja minun tunteeni.

Ja kuten sanottua, ihastuksen tunteet katoavat ajan myötä (viimeistään silloin, kun kohde alkaa seurustella tai menee naimisiin tms.) Ei niiden perään kannata haikailla.

Ihastumisen tunne katoaa aina ennemmin tai myöhemmin jos se ei pääse kehittymään pidemmälle. Sydämen särkymisen riski on myös aina. Joidenkin asioiden eteen on vaan pakko ottaa riskejä.

Joidenkin asioiden takia on kyllä otettava riskejä, mutta itselleni parisuhde tai seurustelu ei ole sellainen asia. Tässä on kuitenkin kyse vain ihastumisesta, ei mistään elossapysymisen kannalta välttämättömästä avosydänkirurgiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketjuhan selittääkin miksei miehet lähesty naisia. Eihän teistä näe kukaan että olette kiinnostuneita, käyttäydytte ilmeisesti enemmänkin siihen tyyliin kuin halveksisitte tai inhoaisitte sitä kiinnostavaa miestä. Miksi olette niin hankalia tulkittavia?

Minun näkökulmani:

Koska on aika todennäköistä, että ihastus on yksipuolista (se legendaarinen "friendzone" näin suomeksi sanottuna) eikä ainakaan minua kiinnosta särkeä sydäntäni ja mahdollisesti hyvää kaveri/tuttava/työtoverisuhdetta sen takia. Joskus myös ihastuksen kohde on varattu, ja silloin ei tosiaankaan ruveta paljastamaan omia tunteita.

Omassa elämässäni status quo on jumala - elämäni on tasapainoista ja mukavaa näin. On ihan tarpeeksi mukava haaveilla salaa ja olla itsekseen ihastunut johonkin saavuttamattomaan. Jossain vaiheessa se ihastuminen kuitenkin haalenee ja kuolee pois, ja elämä jatkuu normaalia rataansa.

Kuulostaa masentavalta. Jos ei ikinä ilmaise mitään tai yritä, niin ei voi mitään saadakkaan.

Näin kylmästi sanottuna: riski/hyötysuhde. Omasta mielestäni on turhaa riskeerata omaa tasaista, rauhallista ja mukavaa sinkkuelämää sellaisen 50-50 mahdollisuuden eteen, että ihastus ehkä suhtautuisi positiivisesti - uhkana kun on sitten tosiaan se sydämen särkyminen, suru ja huono olo. 

Eli minulle on kannattavampaa olla ilmaisematta mitään. En ole koskaan halunnut parisuhdetta niin paljon, että riskin ottaminen olisi minulle kannattavaa. Kyseessä on kuitenkin minun elämäni ja minun tunteeni.

Ja kuten sanottua, ihastuksen tunteet katoavat ajan myötä (viimeistään silloin, kun kohde alkaa seurustella tai menee naimisiin tms.) Ei niiden perään kannata haikailla.

Tuohan on hiton korkea prosentti.

Itse jos ihastun naiseen niin luulen siinä olevan maksimissaan jotain 10% todennäköisyyttä että se kiinnostus olisi molemminpuolista..

Nyt en oikein ymmärrä tätä prosenttilaskua. Vaihtoehtojahan on vain kaksi: joko toinen on myös kiinnostunut tai sitten hän ei ole. Kruuna, klaava. 50-50.

Ap, minkälainen tilanteesi on, kun tällaista kyselet? :)

Katson silmiin, ehkä vähän kiinnostuneesti, juttelen mukavia... olen viehättävä ja iloinen, nauran hänen jutuilleen...

Vierailija kirjoitti:

Ap, minkälainen tilanteesi on, kun tällaista kyselet? :)

Ei ole mitään tilannetta. Kunhan kyselen.

Vierailija kirjoitti:

- Hymyilen paljon.

- Hehkun.

- Räplään hiuksiani.

- Olen kiinnostunut hänen jutuistaan.

- Nauran hänen jutuilleen.

Lähes samat tavat. Ainoastaan hiukset jäävät rauhaan. 😊 Silmiin katselen pitkään ja hymyillen.

Miksi täällä muuten saa alapeukkuja niin paljon jos kertoo uskaltavansa hieman katsella silmiin miestä josta on kiinnostunut? Vai onko se vain peukutus siksi kun ei itse uskalla?

Riippuu kovasti tilanteesta. Jos törmään ihastukseeni yllättäen, minua saattaa alkaa ujostuttaa, sekoilen sanoissani ja katsekontaktin pitäminen on vaikeaa. Jos kohtaaminen on vähemmän yllättävä, osaan olla rennommin ja jutella ja vitsailla ihan luontevastikin.

Katsekontaktia en pysty pitämään sitten millään, koska punastun niin herkästi että alkaa hävettää se punastuminen. Olen ujo siis. Se sitten varmasti näyttää siltä että mua ei kiinnostaisi yhtään :D Välttelen kohtaamista ja juttelua ylipäätään. Sekoilen sanoissa ja vaikutan varmasti töykeältä ja kylmältä :/

Hipelöin hiuksia ja yritän korjailla vaatteita suoremmiksi, vaihtelen paljon asentoa ja yritän olla mahdollisimman ryhdikäs ja edustava, hymyilen ekstrasäteilevästi, nauran vähän liikaa miehen jutuille. Jos mies on "ihan liian hyvännäköinen" voin mennä vähän sekaisin, koska happi loppuu jos katson suoraan kasvoihin/silmiin. Yleensä olen sellainen luonnonlapsi että kehtaan röyhkeästi flirttailla, mutta käsittämättömän hyvännäköisten miesten kanssa punastelen pahasti ja olen jopa vähän hitaasti lämpenevä, koska en pysty uskomaan, että he ovat kiinnostuneita minusta, enkä halua tulla höynäytetyksi. Onneksi tämä on aika harvinaista, elämäni aikana vastaan on tullut 3 tällaista miestä joista 2 olivat espanjalaisia. Ja käsitykseni mukaan miehet todentotta olivat minusta kiinnostuneita. Kaverimielessä taas pystyisin käyttäytymään luonnollisesti varmaan George Clooneynkin läsnäollessa.

Lähes oksennan kauhusta, puhun levottomia ja sekavia, tuijotan enemmän tai vähemmän, punastelen, ja hoen itelleni: siis mitä mä just sanoin? Revi siitä romantiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Lähes oksennan kauhusta, puhun levottomia ja sekavia, tuijotan enemmän tai vähemmän, punastelen, ja hoen itelleni: siis mitä mä just sanoin? Revi siitä romantiikkaa.

Minä ihmettelen vasta jälkikäteen mitä pöljyyksiä menin sanomaan. Mietinkin niitä sanomisia sitten koko päivän ja vasta huonosti nukutun yön jälkeen alkaa ehkä hieman helpottamaan.