Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Niin voi, ja voi olla myös muutakin kuin lasten kanssa. :) Eikä baarissa tarvitse juoda. Mutta voi lähteä myös festareille, keikoille, konsertteihin, laivalle, matkalle. Kyllä näitä monet vanhemmat saavatkin aikaiseksi ilman lapsia. Jotkut sitten taas eivät niin kirveelläkään.  

Minä en viihdy baareissa selvinpäin niin kuin ei moni muukaan, se meteli ja känniläisten örveltäminen, ei vaan jaksa. Keikoilla ja konserteissa tulee joskus käytyä, samoin laivalla ja matkoilla, mitä tekemistä näillä on bilettämisen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Samaa mieltä! Oon se edellinen samasta aiheesta avautunut. Ei jaksa muakaan enää kiinnostaa, mulla ei ole edes lapsia vielä, lapset olis toki hyvä "tekosyy", koska nyt oon tosiaan se "tylsä mummo", joka ei vaan jaksa. Arvostan paljon enemmän nykyään hyvää ja pirteää oloa viikonloppuisin, että jaksaa tehdä muutakin, kun vain makaa krapulassa koko sunnuntai. Ja vaikkei jois paljon niin silti väsymys on aikamoinen. Arvostan nykyään terveellisiä elämäntapoja. Eikä mulla oo edes hauskaa siellä, alkaa puolen yön jälkeen jo väsyttää. Mielestäni tämä kuuluu enemmän nuoruuteen ja jatkuvasti bilettävä aikuinen/keski-ikäinen on vähän nolo, kyllä sitä iltaa voi viettää sivistyneestikin lasillisella ja lähteä ajoissa kotiin. Jos se on sitä ystävyyttä niin jääköön sitten väliin multa. Onneks on kavereita jotka haluaa tehdä muutakin kun bilettää.

Voin myöntää tässä kohdin itsekkyyteni. Jos minä toimin paljon lapsiperheiden ehdoilla, toivoisin, että joskus joku äiti voisi tulla kanssani myös viihteelle. Ihan vaan siksi, että ei siellä niin hauskaa ole aina käydä yksin. Mulle se on kuitenkin paikka, jossa voi niitä uusia ihmisiäkin tavata. Ja lisäksi vaikka ei tapaisikaan, niin tuo edes jonkinlaista vipinää elämään. Kyllä minäkin sanoin nuorena, että shoot me, jos käyn täällä sen ja sen ikäisenä, mutta kaikilla silti elämä ei mene kuten toivoisi. Siitä ei ole silti pelkoa, että nelikymppisenä bilettäisi jatkuvasti, kun kukaan ei lähde minnekään. Eihän ylipäänsä se, jos kerran vuodessa lähtee jonnekin kaverin kanssa, tarkoita sitä, että se olisi "jatkuvasti". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Niin voi, ja voi olla myös muutakin kuin lasten kanssa. :) Eikä baarissa tarvitse juoda. Mutta voi lähteä myös festareille, keikoille, konsertteihin, laivalle, matkalle. Kyllä näitä monet vanhemmat saavatkin aikaiseksi ilman lapsia. Jotkut sitten taas eivät niin kirveelläkään.  

No sepä se, kun ei enää kiinnostanut festareille ja keikkoille lähtö enää, eikä laivalle ja matkoille. Se vähäinen loma, mikä oli lasten ollessa pieniä, halusin viettää sitä lasten kanssa, enkä jollain mielestäni turhanpäiväisellä tallinanristeilyllä.

Mutta näin ne tiet erkanee, kun kiinnostuksen kohteet muuttuvat toisiksi.  Elämä vie eteen päin.

Leffat? Teatteri? Museot? Vai oliko toi baari nyt vaan alkusoittoa eli tarkotitkin, että itse asiassa et halunnut tehdä enää kavereitten kanssa mitään?

Tämä oli oikeastaan vastaus sille, joka oletti, että kyllä sitä voi vielä klo 23 jälkeen pitää aikuisten aikaa kapakassa. Vastasin, että osasin ottaa ilman kapakkaa sitä aikuisten aikaa. Leffassa kävin toki, mutta useimmiten kävin kylässä kavereiden luona. Parasta oli juuri lasten ollessa pieniä, kun säilyi pari hyvää tuttua, joiden luo pystyi menemään kylään ja lojuttiin sohvalla ja naurettiin ja höpötettiin kaikkea mahdollista. Toisaalta, treenasin silloin tavoitteellisesti ja se vei aika lailla aikaa ja oli sitä omaa aikuisten aikaa minulle. Kun vähäinen aika oli jaettava ja priorisoitava asiat tärkeysjärjestykseen, siitä jäi sitten pois ne, mitä ei enää kiinnostanut, eli kapakat, ristelyt, bailaamiset, keikat. Kuten sanoin, elämä meni eteen päin, kuten se menee edelleen ja tärkeysjärjestykset muuttuvat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Niin voi, ja voi olla myös muutakin kuin lasten kanssa. :) Eikä baarissa tarvitse juoda. Mutta voi lähteä myös festareille, keikoille, konsertteihin, laivalle, matkalle. Kyllä näitä monet vanhemmat saavatkin aikaiseksi ilman lapsia. Jotkut sitten taas eivät niin kirveelläkään.  

Minä en viihdy baareissa selvinpäin niin kuin ei moni muukaan, se meteli ja känniläisten örveltäminen, ei vaan jaksa. Keikoilla ja konserteissa tulee joskus käytyä, samoin laivalla ja matkoilla, mitä tekemistä näillä on bilettämisen kanssa?

Miksi niillä pitäisi olla jotain tekemistä sen vastustamasi bilettämisen kanssa? Ideahan olikin se, että meneviä vaihtoehtoja kyllä on. Mutta niistäkään ei kelvannut yksikään tuolla aiemmalle. 

Minusta vain juntit ylipäänsä juovat baarissa itsensä humalaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Niin voi, ja voi olla myös muutakin kuin lasten kanssa. :) Eikä baarissa tarvitse juoda. Mutta voi lähteä myös festareille, keikoille, konsertteihin, laivalle, matkalle. Kyllä näitä monet vanhemmat saavatkin aikaiseksi ilman lapsia. Jotkut sitten taas eivät niin kirveelläkään.  

Minä en viihdy baareissa selvinpäin niin kuin ei moni muukaan, se meteli ja känniläisten örveltäminen, ei vaan jaksa. Keikoilla ja konserteissa tulee joskus käytyä, samoin laivalla ja matkoilla, mitä tekemistä näillä on bilettämisen kanssa?

Miksi niillä pitäisi olla jotain tekemistä sen vastustamasi bilettämisen kanssa? Ideahan olikin se, että meneviä vaihtoehtoja kyllä on. Mutta niistäkään ei kelvannut yksikään tuolla aiemmalle. 

Minusta vain juntit ylipäänsä juovat baarissa itsensä humalaan. 

Miksi odotat,että ihmisten pitää tehdä asioita, joista he eivät välitä?

Vierailija kirjoitti:

Te joiden kaverit on mies ja lapset- onko miehellä muita kavereita ja jos niin kuinka usein näkee näitä?

Mun miehellä on enemmän kavereita ja näkee niitä kuukaudesta riippuen 1-2 krt kuussa. Itse näen harvemmin ja oon enemmän erakko, yhdessä toki tehdään enemmän kaikkea, käydään sukulaisilla yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Niin voi, ja voi olla myös muutakin kuin lasten kanssa. :) Eikä baarissa tarvitse juoda. Mutta voi lähteä myös festareille, keikoille, konsertteihin, laivalle, matkalle. Kyllä näitä monet vanhemmat saavatkin aikaiseksi ilman lapsia. Jotkut sitten taas eivät niin kirveelläkään.  

No sepä se, kun ei enää kiinnostanut festareille ja keikkoille lähtö enää, eikä laivalle ja matkoille. Se vähäinen loma, mikä oli lasten ollessa pieniä, halusin viettää sitä lasten kanssa, enkä jollain mielestäni turhanpäiväisellä tallinanristeilyllä.

Mutta näin ne tiet erkanee, kun kiinnostuksen kohteet muuttuvat toisiksi.  Elämä vie eteen päin.

Leffat? Teatteri? Museot? Vai oliko toi baari nyt vaan alkusoittoa eli tarkotitkin, että itse asiassa et halunnut tehdä enää kavereitten kanssa mitään?

Tämä oli oikeastaan vastaus sille, joka oletti, että kyllä sitä voi vielä klo 23 jälkeen pitää aikuisten aikaa kapakassa. Vastasin, että osasin ottaa ilman kapakkaa sitä aikuisten aikaa. Leffassa kävin toki, mutta useimmiten kävin kylässä kavereiden luona. Parasta oli juuri lasten ollessa pieniä, kun säilyi pari hyvää tuttua, joiden luo pystyi menemään kylään ja lojuttiin sohvalla ja naurettiin ja höpötettiin kaikkea mahdollista. Toisaalta, treenasin silloin tavoitteellisesti ja se vei aika lailla aikaa ja oli sitä omaa aikuisten aikaa minulle. Kun vähäinen aika oli jaettava ja priorisoitava asiat tärkeysjärjestykseen, siitä jäi sitten pois ne, mitä ei enää kiinnostanut, eli kapakat, ristelyt, bailaamiset, keikat. Kuten sanoin, elämä meni eteen päin, kuten se menee edelleen ja tärkeysjärjestykset muuttuvat

Joo, eli vastaus minulle eli kysyin myös tarkennuksia. Itse asiassa minulle käy muukin tekeminen kuin baari klo 23 jälkeen - tiedän, että sinne tuo yksi kaverini ei lähde kuitenkaan. Mutta esim. joku myöhäinen syöminenkin olisi minusta ihan jees eikä kytätä kelloa, että joko pitää olla kotona. No, ei se nyt kovin suuri ongelma ole, mutta onhan se silleen vähän tyhmää, kun melkein aina sitten oikeastaan joudun taipumaan siihen, että selvä, nähdään aikaisin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Niin voi, ja voi olla myös muutakin kuin lasten kanssa. :) Eikä baarissa tarvitse juoda. Mutta voi lähteä myös festareille, keikoille, konsertteihin, laivalle, matkalle. Kyllä näitä monet vanhemmat saavatkin aikaiseksi ilman lapsia. Jotkut sitten taas eivät niin kirveelläkään.  

Minä en viihdy baareissa selvinpäin niin kuin ei moni muukaan, se meteli ja känniläisten örveltäminen, ei vaan jaksa. Keikoilla ja konserteissa tulee joskus käytyä, samoin laivalla ja matkoilla, mitä tekemistä näillä on bilettämisen kanssa?

Miksi niillä pitäisi olla jotain tekemistä sen vastustamasi bilettämisen kanssa? Ideahan olikin se, että meneviä vaihtoehtoja kyllä on. Mutta niistäkään ei kelvannut yksikään tuolla aiemmalle. 

Minusta vain juntit ylipäänsä juovat baarissa itsensä humalaan. 

Miksi odotat,että ihmisten pitää tehdä asioita, joista he eivät välitä?

Hmm, enhän minä noin sanonut? Vaan tarjosin vaihtoehtoja eli totesin, että muutakin voi tehdä kuin käydä kapakassa ja aikuinen pystyy kyllä viettämään lapsivapaata monella eri tavalla. Mistäs sinä tuon keksit, että pitää tehdä asioita, joista ihmiset eivät pidä?

Mikä sinua kiinnostaa toisen aikuisen kaverin kanssa? Vai ei mikään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Niin voi, ja voi olla myös muutakin kuin lasten kanssa. :) Eikä baarissa tarvitse juoda. Mutta voi lähteä myös festareille, keikoille, konsertteihin, laivalle, matkalle. Kyllä näitä monet vanhemmat saavatkin aikaiseksi ilman lapsia. Jotkut sitten taas eivät niin kirveelläkään.  

No sepä se, kun ei enää kiinnostanut festareille ja keikkoille lähtö enää, eikä laivalle ja matkoille. Se vähäinen loma, mikä oli lasten ollessa pieniä, halusin viettää sitä lasten kanssa, enkä jollain mielestäni turhanpäiväisellä tallinanristeilyllä.

Mutta näin ne tiet erkanee, kun kiinnostuksen kohteet muuttuvat toisiksi.  Elämä vie eteen päin.

Leffat? Teatteri? Museot? Vai oliko toi baari nyt vaan alkusoittoa eli tarkotitkin, että itse asiassa et halunnut tehdä enää kavereitten kanssa mitään?

Tämä oli oikeastaan vastaus sille, joka oletti, että kyllä sitä voi vielä klo 23 jälkeen pitää aikuisten aikaa kapakassa. Vastasin, että osasin ottaa ilman kapakkaa sitä aikuisten aikaa. Leffassa kävin toki, mutta useimmiten kävin kylässä kavereiden luona. Parasta oli juuri lasten ollessa pieniä, kun säilyi pari hyvää tuttua, joiden luo pystyi menemään kylään ja lojuttiin sohvalla ja naurettiin ja höpötettiin kaikkea mahdollista. Toisaalta, treenasin silloin tavoitteellisesti ja se vei aika lailla aikaa ja oli sitä omaa aikuisten aikaa minulle. Kun vähäinen aika oli jaettava ja priorisoitava asiat tärkeysjärjestykseen, siitä jäi sitten pois ne, mitä ei enää kiinnostanut, eli kapakat, ristelyt, bailaamiset, keikat. Kuten sanoin, elämä meni eteen päin, kuten se menee edelleen ja tärkeysjärjestykset muuttuvat

Joo, eli vastaus minulle eli kysyin myös tarkennuksia. Itse asiassa minulle käy muukin tekeminen kuin baari klo 23 jälkeen - tiedän, että sinne tuo yksi kaverini ei lähde kuitenkaan. Mutta esim. joku myöhäinen syöminenkin olisi minusta ihan jees eikä kytätä kelloa, että joko pitää olla kotona. No, ei se nyt kovin suuri ongelma ole, mutta onhan se silleen vähän tyhmää, kun melkein aina sitten oikeastaan joudun taipumaan siihen, että selvä, nähdään aikaisin. 

Totta. Eri elämäntilanteissa olevien kavereiden tapaaminen on aina vähän hankalaa. Taisin itsekin olla silloin aika tylsä, kun oli vauvoja talossa. Yöunet oli katkonaisia ja suurin haaveeni oli saada joskus vielä nukkua 5 tuntia putkeen. En varmaan itsekään ole silloin kovin myöhään lojunut siellä kaverin tykönä tai edes ollut syömässä. Kun väsymys oli niin kovaa, että sydän välillä jumpsutti rytmihäiriöitä.

Mutta kun ystäväsi lapset kasvavat, hän saa nukkua paremmin, niin jaksaa valvoakkin pitempään. Silloin varmaan käy myöhemmätkin tapaamiset. 

Ollaan muutaman kaverin kanssa joskus naurettu tätä omaa ystävyyttämme. Nuorena bailattiin ja valiteltiin krapulaa. Sitten valiteltiin sitä, kun nahkavekkari heräsi aina klo 5 ja kuinka väsytti. Sitten valiteltiin, kun murkkua ei saanut ennen puoltapäivää ylös. Nyt valitellaan kilpaa, kellä kolottaa mitäkin paikkaa eniten :D

No onneksi oli ihmisiä, joille sai valittaa, kun valitutti. Vuoroin ja toisin. Joku päivä ehkä soittelemma ja valittelemme, kuinka palvelutalossa on huono hoito ja taaskaan tätä perkeleen vaippaa ei tultu ajoissa vaihtamaan ja rollaattorikin on pitänyt piilottaa niin kauas, ettei siihen yllä.

Jos ystäväsi on sinulle tärkeä, niin hänelläkin elämä vie eteen päin, kuten sinulla ja tilanteet muuttuu. Toivottavasti ystävyytenne säilyy silti, vaikka elätte nähtävästi nyt eri elämänvaihetta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Niin voi, ja voi olla myös muutakin kuin lasten kanssa. :) Eikä baarissa tarvitse juoda. Mutta voi lähteä myös festareille, keikoille, konsertteihin, laivalle, matkalle. Kyllä näitä monet vanhemmat saavatkin aikaiseksi ilman lapsia. Jotkut sitten taas eivät niin kirveelläkään.  

Minä en viihdy baareissa selvinpäin niin kuin ei moni muukaan, se meteli ja känniläisten örveltäminen, ei vaan jaksa. Keikoilla ja konserteissa tulee joskus käytyä, samoin laivalla ja matkoilla, mitä tekemistä näillä on bilettämisen kanssa?

Miksi niillä pitäisi olla jotain tekemistä sen vastustamasi bilettämisen kanssa? Ideahan olikin se, että meneviä vaihtoehtoja kyllä on. Mutta niistäkään ei kelvannut yksikään tuolla aiemmalle. 

Minusta vain juntit ylipäänsä juovat baarissa itsensä humalaan. 

Miksi odotat,että ihmisten pitää tehdä asioita, joista he eivät välitä?

Hmm, enhän minä noin sanonut? Vaan tarjosin vaihtoehtoja eli totesin, että muutakin voi tehdä kuin käydä kapakassa ja aikuinen pystyy kyllä viettämään lapsivapaata monella eri tavalla. Mistäs sinä tuon keksit, että pitää tehdä asioita, joista ihmiset eivät pidä?

Mikä sinua kiinnostaa toisen aikuisen kaverin kanssa? Vai ei mikään?

Etkö sinä taas keksi mitään muuta tapaa viettää aikuisten aikaa, kuin tapahtumat ja matkat. Aika rajoittunut on sinun maailmasi. Ei ihme, ettei sinulla ystäviä ole

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Niin voi, ja voi olla myös muutakin kuin lasten kanssa. :) Eikä baarissa tarvitse juoda. Mutta voi lähteä myös festareille, keikoille, konsertteihin, laivalle, matkalle. Kyllä näitä monet vanhemmat saavatkin aikaiseksi ilman lapsia. Jotkut sitten taas eivät niin kirveelläkään.  

No sepä se, kun ei enää kiinnostanut festareille ja keikkoille lähtö enää, eikä laivalle ja matkoille. Se vähäinen loma, mikä oli lasten ollessa pieniä, halusin viettää sitä lasten kanssa, enkä jollain mielestäni turhanpäiväisellä tallinanristeilyllä.

Mutta näin ne tiet erkanee, kun kiinnostuksen kohteet muuttuvat toisiksi.  Elämä vie eteen päin.

Leffat? Teatteri? Museot? Vai oliko toi baari nyt vaan alkusoittoa eli tarkotitkin, että itse asiassa et halunnut tehdä enää kavereitten kanssa mitään?

Tämä oli oikeastaan vastaus sille, joka oletti, että kyllä sitä voi vielä klo 23 jälkeen pitää aikuisten aikaa kapakassa. Vastasin, että osasin ottaa ilman kapakkaa sitä aikuisten aikaa. Leffassa kävin toki, mutta useimmiten kävin kylässä kavereiden luona. Parasta oli juuri lasten ollessa pieniä, kun säilyi pari hyvää tuttua, joiden luo pystyi menemään kylään ja lojuttiin sohvalla ja naurettiin ja höpötettiin kaikkea mahdollista. Toisaalta, treenasin silloin tavoitteellisesti ja se vei aika lailla aikaa ja oli sitä omaa aikuisten aikaa minulle. Kun vähäinen aika oli jaettava ja priorisoitava asiat tärkeysjärjestykseen, siitä jäi sitten pois ne, mitä ei enää kiinnostanut, eli kapakat, ristelyt, bailaamiset, keikat. Kuten sanoin, elämä meni eteen päin, kuten se menee edelleen ja tärkeysjärjestykset muuttuvat

Joo, eli vastaus minulle eli kysyin myös tarkennuksia. Itse asiassa minulle käy muukin tekeminen kuin baari klo 23 jälkeen - tiedän, että sinne tuo yksi kaverini ei lähde kuitenkaan. Mutta esim. joku myöhäinen syöminenkin olisi minusta ihan jees eikä kytätä kelloa, että joko pitää olla kotona. No, ei se nyt kovin suuri ongelma ole, mutta onhan se silleen vähän tyhmää, kun melkein aina sitten oikeastaan joudun taipumaan siihen, että selvä, nähdään aikaisin. 

Totta. Eri elämäntilanteissa olevien kavereiden tapaaminen on aina vähän hankalaa. Taisin itsekin olla silloin aika tylsä, kun oli vauvoja talossa. Yöunet oli katkonaisia ja suurin haaveeni oli saada joskus vielä nukkua 5 tuntia putkeen. En varmaan itsekään ole silloin kovin myöhään lojunut siellä kaverin tykönä tai edes ollut syömässä. Kun väsymys oli niin kovaa, että sydän välillä jumpsutti rytmihäiriöitä.

Mutta kun ystäväsi lapset kasvavat, hän saa nukkua paremmin, niin jaksaa valvoakkin pitempään. Silloin varmaan käy myöhemmätkin tapaamiset. 

Ollaan muutaman kaverin kanssa joskus naurettu tätä omaa ystävyyttämme. Nuorena bailattiin ja valiteltiin krapulaa. Sitten valiteltiin sitä, kun nahkavekkari heräsi aina klo 5 ja kuinka väsytti. Sitten valiteltiin, kun murkkua ei saanut ennen puoltapäivää ylös. Nyt valitellaan kilpaa, kellä kolottaa mitäkin paikkaa eniten :D

No onneksi oli ihmisiä, joille sai valittaa, kun valitutti. Vuoroin ja toisin. Joku päivä ehkä soittelemma ja valittelemme, kuinka palvelutalossa on huono hoito ja taaskaan tätä perkeleen vaippaa ei tultu ajoissa vaihtamaan ja rollaattorikin on pitänyt piilottaa niin kauas, ettei siihen yllä.

Jos ystäväsi on sinulle tärkeä, niin hänelläkin elämä vie eteen päin, kuten sinulla ja tilanteet muuttuu. Toivottavasti ystävyytenne säilyy silti, vaikka elätte nähtävästi nyt eri elämänvaihetta

Tämä ystävä itse asiassa on lapseton, mutta ilta-/yöaikakammoinen paitsi töissä. :D No, onhan se tietysti kiva olla miehenkin kanssa kotona eli sikäli ymmärrän asian, etenkin jos toinen odottelee yksin kotona. 

Mutta tämän ihmisen yhdeksi tosi hyväksi puoleksi täytyy sanoa, että kumpikin teemme töitä nähdäksemme toisiamme emmekä jätä asioita vain puheiksi! Vuorotöistä sun muista huolimatta. Molemmilla on ideoita, eikä vain toisella. :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Samaa mieltä! Oon se edellinen samasta aiheesta avautunut. Ei jaksa muakaan enää kiinnostaa, mulla ei ole edes lapsia vielä, lapset olis toki hyvä "tekosyy", koska nyt oon tosiaan se "tylsä mummo", joka ei vaan jaksa. Arvostan paljon enemmän nykyään hyvää ja pirteää oloa viikonloppuisin, että jaksaa tehdä muutakin, kun vain makaa krapulassa koko sunnuntai. Ja vaikkei jois paljon niin silti väsymys on aikamoinen. Arvostan nykyään terveellisiä elämäntapoja. Eikä mulla oo edes hauskaa siellä, alkaa puolen yön jälkeen jo väsyttää. Mielestäni tämä kuuluu enemmän nuoruuteen ja jatkuvasti bilettävä aikuinen/keski-ikäinen on vähän nolo, kyllä sitä iltaa voi viettää sivistyneestikin lasillisella ja lähteä ajoissa kotiin. Jos se on sitä ystävyyttä niin jääköön sitten väliin multa. Onneks on kavereita jotka haluaa tehdä muutakin kun bilettää.

Voin myöntää tässä kohdin itsekkyyteni. Jos minä toimin paljon lapsiperheiden ehdoilla, toivoisin, että joskus joku äiti voisi tulla kanssani myös viihteelle. Ihan vaan siksi, että ei siellä niin hauskaa ole aina käydä yksin. Mulle se on kuitenkin paikka, jossa voi niitä uusia ihmisiäkin tavata. Ja lisäksi vaikka ei tapaisikaan, niin tuo edes jonkinlaista vipinää elämään. Kyllä minäkin sanoin nuorena, että shoot me, jos käyn täällä sen ja sen ikäisenä, mutta kaikilla silti elämä ei mene kuten toivoisi. Siitä ei ole silti pelkoa, että nelikymppisenä bilettäisi jatkuvasti, kun kukaan ei lähde minnekään. Eihän ylipäänsä se, jos kerran vuodessa lähtee jonnekin kaverin kanssa, tarkoita sitä, että se olisi "jatkuvasti". 

Ymmärrän sua, mutta yksi tylsimmistä ajanviettotavoista on olla baarissa "seurana" kaverille, joka on baarissa tavatakseen uusia ihmisiä (miehiä??). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Niin voi, ja voi olla myös muutakin kuin lasten kanssa. :) Eikä baarissa tarvitse juoda. Mutta voi lähteä myös festareille, keikoille, konsertteihin, laivalle, matkalle. Kyllä näitä monet vanhemmat saavatkin aikaiseksi ilman lapsia. Jotkut sitten taas eivät niin kirveelläkään.  

Minä en viihdy baareissa selvinpäin niin kuin ei moni muukaan, se meteli ja känniläisten örveltäminen, ei vaan jaksa. Keikoilla ja konserteissa tulee joskus käytyä, samoin laivalla ja matkoilla, mitä tekemistä näillä on bilettämisen kanssa?

Miksi niillä pitäisi olla jotain tekemistä sen vastustamasi bilettämisen kanssa? Ideahan olikin se, että meneviä vaihtoehtoja kyllä on. Mutta niistäkään ei kelvannut yksikään tuolla aiemmalle. 

Minusta vain juntit ylipäänsä juovat baarissa itsensä humalaan. 

Miksi odotat,että ihmisten pitää tehdä asioita, joista he eivät välitä?

Hmm, enhän minä noin sanonut? Vaan tarjosin vaihtoehtoja eli totesin, että muutakin voi tehdä kuin käydä kapakassa ja aikuinen pystyy kyllä viettämään lapsivapaata monella eri tavalla. Mistäs sinä tuon keksit, että pitää tehdä asioita, joista ihmiset eivät pidä?

Mikä sinua kiinnostaa toisen aikuisen kaverin kanssa? Vai ei mikään?

Etkö sinä taas keksi mitään muuta tapaa viettää aikuisten aikaa, kuin tapahtumat ja matkat. Aika rajoittunut on sinun maailmasi. Ei ihme, ettei sinulla ystäviä ole

Siis hetkonen, minähän kerroin tuossa yllä ystäväistäni, kavereistani ja tutuistani eli tiputkohan nyt henkilöistä.

Olen nyt maininnut leffat, teatterin, konsertit, matkat, laivan, museot, festarit, baarit, keikat. Kaikkiko siis ovat "tapahtumia ja matkoja" ja jotenkin viallisia tästä syystä? Miten kulttuurielämästä pitäminen tekee ihmisestä rajoittuneen?

Kysyin yllä, mitä sinä haluaisit tehdä aikuisen kaverisi kanssa? Koska jos noista ei mikään kelpaa, niin kiinnostaisi tietää, mikä se juttu sinulle olisi. Vai pääsemmekö kokonaan sen äärelle, että monen lapsettoman ideat ovat kaikkinensa huonoja eli pitäisi vain olla näkemättä kokonaan tai tehdä kuten perheellinen sanoo?

Voin lisätä vielä ulkonasyömiset yllä olevaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Samaa mieltä! Oon se edellinen samasta aiheesta avautunut. Ei jaksa muakaan enää kiinnostaa, mulla ei ole edes lapsia vielä, lapset olis toki hyvä "tekosyy", koska nyt oon tosiaan se "tylsä mummo", joka ei vaan jaksa. Arvostan paljon enemmän nykyään hyvää ja pirteää oloa viikonloppuisin, että jaksaa tehdä muutakin, kun vain makaa krapulassa koko sunnuntai. Ja vaikkei jois paljon niin silti väsymys on aikamoinen. Arvostan nykyään terveellisiä elämäntapoja. Eikä mulla oo edes hauskaa siellä, alkaa puolen yön jälkeen jo väsyttää. Mielestäni tämä kuuluu enemmän nuoruuteen ja jatkuvasti bilettävä aikuinen/keski-ikäinen on vähän nolo, kyllä sitä iltaa voi viettää sivistyneestikin lasillisella ja lähteä ajoissa kotiin. Jos se on sitä ystävyyttä niin jääköön sitten väliin multa. Onneks on kavereita jotka haluaa tehdä muutakin kun bilettää.

Voin myöntää tässä kohdin itsekkyyteni. Jos minä toimin paljon lapsiperheiden ehdoilla, toivoisin, että joskus joku äiti voisi tulla kanssani myös viihteelle. Ihan vaan siksi, että ei siellä niin hauskaa ole aina käydä yksin. Mulle se on kuitenkin paikka, jossa voi niitä uusia ihmisiäkin tavata. Ja lisäksi vaikka ei tapaisikaan, niin tuo edes jonkinlaista vipinää elämään. Kyllä minäkin sanoin nuorena, että shoot me, jos käyn täällä sen ja sen ikäisenä, mutta kaikilla silti elämä ei mene kuten toivoisi. Siitä ei ole silti pelkoa, että nelikymppisenä bilettäisi jatkuvasti, kun kukaan ei lähde minnekään. Eihän ylipäänsä se, jos kerran vuodessa lähtee jonnekin kaverin kanssa, tarkoita sitä, että se olisi "jatkuvasti". 

Ymmärrän sua, mutta yksi tylsimmistä ajanviettotavoista on olla baarissa "seurana" kaverille, joka on baarissa tavatakseen uusia ihmisiä (miehiä??). 

Sanoisin, että tässä iässä tuo ei ole se pointti. :D Vaan se, että etenkin näin työttömänä on mukava olla ihmisten keskellä eikä neljän seinän sisällä. Ja toki lasillinen on mukava muutenkin etenkin näin kesäaikaan siemailla terassilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Samaa mieltä! Oon se edellinen samasta aiheesta avautunut. Ei jaksa muakaan enää kiinnostaa, mulla ei ole edes lapsia vielä, lapset olis toki hyvä "tekosyy", koska nyt oon tosiaan se "tylsä mummo", joka ei vaan jaksa. Arvostan paljon enemmän nykyään hyvää ja pirteää oloa viikonloppuisin, että jaksaa tehdä muutakin, kun vain makaa krapulassa koko sunnuntai. Ja vaikkei jois paljon niin silti väsymys on aikamoinen. Arvostan nykyään terveellisiä elämäntapoja. Eikä mulla oo edes hauskaa siellä, alkaa puolen yön jälkeen jo väsyttää. Mielestäni tämä kuuluu enemmän nuoruuteen ja jatkuvasti bilettävä aikuinen/keski-ikäinen on vähän nolo, kyllä sitä iltaa voi viettää sivistyneestikin lasillisella ja lähteä ajoissa kotiin. Jos se on sitä ystävyyttä niin jääköön sitten väliin multa. Onneks on kavereita jotka haluaa tehdä muutakin kun bilettää.

Voin myöntää tässä kohdin itsekkyyteni. Jos minä toimin paljon lapsiperheiden ehdoilla, toivoisin, että joskus joku äiti voisi tulla kanssani myös viihteelle. Ihan vaan siksi, että ei siellä niin hauskaa ole aina käydä yksin. Mulle se on kuitenkin paikka, jossa voi niitä uusia ihmisiäkin tavata. Ja lisäksi vaikka ei tapaisikaan, niin tuo edes jonkinlaista vipinää elämään. Kyllä minäkin sanoin nuorena, että shoot me, jos käyn täällä sen ja sen ikäisenä, mutta kaikilla silti elämä ei mene kuten toivoisi. Siitä ei ole silti pelkoa, että nelikymppisenä bilettäisi jatkuvasti, kun kukaan ei lähde minnekään. Eihän ylipäänsä se, jos kerran vuodessa lähtee jonnekin kaverin kanssa, tarkoita sitä, että se olisi "jatkuvasti". 

Ymmärrän sua, mutta yksi tylsimmistä ajanviettotavoista on olla baarissa "seurana" kaverille, joka on baarissa tavatakseen uusia ihmisiä (miehiä??). 

Sanoisin, että tässä iässä tuo ei ole se pointti. :D Vaan se, että etenkin näin työttömänä on mukava olla ihmisten keskellä eikä neljän seinän sisällä. Ja toki lasillinen on mukava muutenkin etenkin näin kesäaikaan siemailla terassilla. 

Mutta terassilla kai voi käydä ihan päiväsaikaankin eikä klo 23 jälkeen? Mun mielestä on ihan mukavaa käydä joskus viikonloppuisin ystävän kanssa syömässä ja juoda lasi viiniä samalla, mutta se onnistuu kyllä ihan hyvin päivälläkin eikä yöllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Samaa mieltä! Oon se edellinen samasta aiheesta avautunut. Ei jaksa muakaan enää kiinnostaa, mulla ei ole edes lapsia vielä, lapset olis toki hyvä "tekosyy", koska nyt oon tosiaan se "tylsä mummo", joka ei vaan jaksa. Arvostan paljon enemmän nykyään hyvää ja pirteää oloa viikonloppuisin, että jaksaa tehdä muutakin, kun vain makaa krapulassa koko sunnuntai. Ja vaikkei jois paljon niin silti väsymys on aikamoinen. Arvostan nykyään terveellisiä elämäntapoja. Eikä mulla oo edes hauskaa siellä, alkaa puolen yön jälkeen jo väsyttää. Mielestäni tämä kuuluu enemmän nuoruuteen ja jatkuvasti bilettävä aikuinen/keski-ikäinen on vähän nolo, kyllä sitä iltaa voi viettää sivistyneestikin lasillisella ja lähteä ajoissa kotiin. Jos se on sitä ystävyyttä niin jääköön sitten väliin multa. Onneks on kavereita jotka haluaa tehdä muutakin kun bilettää.

Voin myöntää tässä kohdin itsekkyyteni. Jos minä toimin paljon lapsiperheiden ehdoilla, toivoisin, että joskus joku äiti voisi tulla kanssani myös viihteelle. Ihan vaan siksi, että ei siellä niin hauskaa ole aina käydä yksin. Mulle se on kuitenkin paikka, jossa voi niitä uusia ihmisiäkin tavata. Ja lisäksi vaikka ei tapaisikaan, niin tuo edes jonkinlaista vipinää elämään. Kyllä minäkin sanoin nuorena, että shoot me, jos käyn täällä sen ja sen ikäisenä, mutta kaikilla silti elämä ei mene kuten toivoisi. Siitä ei ole silti pelkoa, että nelikymppisenä bilettäisi jatkuvasti, kun kukaan ei lähde minnekään. Eihän ylipäänsä se, jos kerran vuodessa lähtee jonnekin kaverin kanssa, tarkoita sitä, että se olisi "jatkuvasti". 

Ymmärrän sua, mutta yksi tylsimmistä ajanviettotavoista on olla baarissa "seurana" kaverille, joka on baarissa tavatakseen uusia ihmisiä (miehiä??). 

Sanoisin, että tässä iässä tuo ei ole se pointti. :D Vaan se, että etenkin näin työttömänä on mukava olla ihmisten keskellä eikä neljän seinän sisällä. Ja toki lasillinen on mukava muutenkin etenkin näin kesäaikaan siemailla terassilla. 

Mutta terassilla kai voi käydä ihan päiväsaikaankin eikä klo 23 jälkeen? Mun mielestä on ihan mukavaa käydä joskus viikonloppuisin ystävän kanssa syömässä ja juoda lasi viiniä samalla, mutta se onnistuu kyllä ihan hyvin päivälläkin eikä yöllä. 

Juu, voi toki, jos baari ja sen terassi on jo auki. Tähän ei mikään kellonaika liittynyt, vaan kommentoin tuota, kun yllä kommentoinut henkilö sanoi, ettei halua käydä missään. En tiedä, kiinnostaisiko häntä terassi päiväsaikaankaan. 

En halua lainata henkilöä, jota en tietääkseni millään tasolla tunne, ja jatkaa hänen kanssaan enää "keskustelua", mutta yleisluontoinen toteamus: jopa vapaaehtoispuolella sitoudutaan työskentelemään usein ohjaajana asianmukaisesti. Jos haluaa kavereita, ei voi lähteä ohjaajaksi tai opettajaksi. Vapaaehtoispuolelle pitää AINA lähteä sillä asenteella, että itsellä ei ole tilanteessa tarpeita, on vain annettavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin sanot, että monista ei tule niitä kavereita. Niin no, mites ois, jos me lisää bailabailaa haluavat kärsittäis tästä samasta ilmiöstä?  Että meidän jutuntyngät lentäis kuin paska tuulettimeen eikä aktiivisia puhelinnumeroidenvaihtajia löytyisi? Sinähän haluat nyt vain väkisin profiloida yksinäiset epäaktiivisiksi, jotka eivät yritä mitään. Toisena vaihtoehtona tietysti tarjoat sitä, että jos joku ei löydä lisää kavereita, niin hän on paska ihminen - paitsi jos on kyse sinusta itsestäsi, koska olethan kuullut monesti, miten ihana olet. 

Määritelmillä tai nimillä ei ole sinällään mitään merkitystä, mutta pelkkä jutustelu pukuhuoneessa ei johda bailabailaan. Ai niin, mutta tähänkin toteat, että niin mut kun sitten sinun on tyydyttävä siihen jutusteluun, jos et saa bailabailaa, mitäs olet niin omilla säännöilläsi ja vaatimuksillasi.

Siispä briiffataan vääntö: jos haluaa lisää kontakteja, henkilö ei sinusta saa vaatia mitään, vaan hänen pitää tyytyä kaikkiin hippusiin, mitä saa. Minä taas puhun siitä, miten hippuset eivät ole se juttu, vaan henkilön tulisi löytää jotain todellista ja elämänlaatua täydentävää ja parantavaa. Se ei tee kenestäkään vaativaa, että 10 vuoden smalltalk ei jaksa kantaa onnellisuuteen asti. 

Selitä nyt minulle vielä rautalangasta. Eli odotatko sinä, että muiden velvollisuus on jotenkin siellä pukukopissa alkaa ystävystymään sinun kanssa ja kutsua kylään ja leffaan ja soitella sinulle? Tai jossain muualla tai että muut tulisivat kotiisi ystävystymään kanssasi?

Tässä on jotain, mitä en tajua. Mitä te yksinäiset odotatte ihmisiltä? Onko sosiaalisten ihmisten velvollisuus kannatella teitä ja hakea yksinäisyydestänne ja syventää suhdettanne suurinpiirtein rakkaustasolle, että se on oikeaa ystävyyttä.

Minä en ole ennen tätä ketjua edes tajunnut, kuinka vaikeita ystävyyssuhteet voivat olla. Olen itse erakkoluonne ja en osaa sanoa oikeasti, että onko minulla näiden määritelmien mukaan edes yhtään ystävää. En vietä kenenkään kanssa aikaa kovinkaan paljoa ja kovinkaan usein, saati sitten soittelisin. Saatan soitella jollekkin ehkä kerran puolessa vuodessa,jos silloinkaan. Soittelen ainoastaan vanhalle äidilleni ja siskolleni.

Olenkohan minä niitä tylyjä ihmisiä, jotka treenien jälkeen vetää vain vaatteet päälle pukkarissa ja häipyy kotiin, eikä jää syventämään ystävyyssuhteiksi treenikavereita ja vaihda puhelinnumeroita ja ala soitella ja sovi tapaamisia. En ole koskaan edes ajatellut, että joku tällaista edes odottaisi minulta.

Joten kerro, miten te haluatte ihmisten kohtaavan teidät, te yksinäisyydestä kärsivät.

Tuota sun pitää kyllä kysyä näiltä ei-yksinäisiltä, joiden mielestä kavereita/ystäviä saa ihan mistä tahansa, myös sieltä pukuhuoneesta jumpan jälkeen. Nämä ei-yksinäisethän tuota kuvailemaasi käytöstä odottaa ja olettaa muilta. Yksinäinen ymmärtää, että ihminen käy treenaamassa, vetää vaatteet päälle ja poistuu paikalta ilman sen suurempia kommervenkkeja mutta ei-yksinäisillä tuntuu olevan tästäkin hieman toisenlainen käsitys.

Kyllä helposti ystävystyvä osaa vetää johtopäätöksiä. Jos juokset tunnilta ulos edes moikkaamatta, niin tietenkin muut ajattelevat ettei tuollaista henkilöä kiinnosta kaveroida. Mutta jos molemmat saapuvat 15 minsaa aiemmin. He tervehtivät toisiaan ja small talkaavat sekä ennen, että tunnin jälkeen, niin vähitellen sitä oppii tuntemaan toisen. Mutta se vie aikaa, mutta ehkä kevätlukukaudella ehdotetaankin jo jotain yhteistä ulkopuolella tapahtuvaa. Monet kerhot, kurssit, seurat järjestävät vaikka joulujuhlia. Jos niihin menee, niin ainakin minä ymmärrän vallan mainiosti, että porukan seura kelpaa harrastuksen ulkopuolellakin.

Kukaan ei halua itselleen ystävää, joka oikeasti pidä hänestä. Se on ihan minimivaatimus ystävälle, että toisesta pitää. Joten yksinäiset, valikoikaa sellaisten seura, joista te itse oikeasti pidätte. Se välittyy toiselle. Hyvät käytöstavat ovat aina plussaa. Ja ystävyys vaatii kärsivällisyyttä ja kohtaamisia. Suuret ystävyydet eivät ole 15 minuutin rupattelun tulos.

Vierailija kirjoitti:

En halua lainata henkilöä, jota en tietääkseni millään tasolla tunne, ja jatkaa hänen kanssaan enää "keskustelua", mutta yleisluontoinen toteamus: jopa vapaaehtoispuolella sitoudutaan työskentelemään usein ohjaajana asianmukaisesti. Jos haluaa kavereita, ei voi lähteä ohjaajaksi tai opettajaksi. Vapaaehtoispuolelle pitää AINA lähteä sillä asenteella, että itsellä ei ole tilanteessa tarpeita, on vain annettavaa. 

Ehdottomasti näin! Olisi pohjattoman mennä vaikkapa vapaaehtoistyöntekijäksi kriisikeskukseen siksi, että pääsisi siten auttamisen varjolla keskustelemaan omista traumoistaan + saisi jotain tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Samaa mieltä! Oon se edellinen samasta aiheesta avautunut. Ei jaksa muakaan enää kiinnostaa, mulla ei ole edes lapsia vielä, lapset olis toki hyvä "tekosyy", koska nyt oon tosiaan se "tylsä mummo", joka ei vaan jaksa. Arvostan paljon enemmän nykyään hyvää ja pirteää oloa viikonloppuisin, että jaksaa tehdä muutakin, kun vain makaa krapulassa koko sunnuntai. Ja vaikkei jois paljon niin silti väsymys on aikamoinen. Arvostan nykyään terveellisiä elämäntapoja. Eikä mulla oo edes hauskaa siellä, alkaa puolen yön jälkeen jo väsyttää. Mielestäni tämä kuuluu enemmän nuoruuteen ja jatkuvasti bilettävä aikuinen/keski-ikäinen on vähän nolo, kyllä sitä iltaa voi viettää sivistyneestikin lasillisella ja lähteä ajoissa kotiin. Jos se on sitä ystävyyttä niin jääköön sitten väliin multa. Onneks on kavereita jotka haluaa tehdä muutakin kun bilettää.

Voin myöntää tässä kohdin itsekkyyteni. Jos minä toimin paljon lapsiperheiden ehdoilla, toivoisin, että joskus joku äiti voisi tulla kanssani myös viihteelle. Ihan vaan siksi, että ei siellä niin hauskaa ole aina käydä yksin. Mulle se on kuitenkin paikka, jossa voi niitä uusia ihmisiäkin tavata. Ja lisäksi vaikka ei tapaisikaan, niin tuo edes jonkinlaista vipinää elämään. Kyllä minäkin sanoin nuorena, että shoot me, jos käyn täällä sen ja sen ikäisenä, mutta kaikilla silti elämä ei mene kuten toivoisi. Siitä ei ole silti pelkoa, että nelikymppisenä bilettäisi jatkuvasti, kun kukaan ei lähde minnekään. Eihän ylipäänsä se, jos kerran vuodessa lähtee jonnekin kaverin kanssa, tarkoita sitä, että se olisi "jatkuvasti". 

Tuttua tämä ja on mielestäni itsekästä. Toki voin tulla pubiin istumaan parille, mutten bilettää jaksa lähteä. Sinne pitää olla se fiilis lähteä, ei voi väkisin pitää hauskaa jos ei huvita. Haluat että ystäväsi tulee väkisin mukaan jotta sinä saat vipinää ja tapaat uusia ihmisiä eli miehiä. Mulla on kokemusta tällaisesta ystävästä, heti kun miehen siellä tapas jäin yksin, menin tanssimaankin yksin. Pitää lähteä sellaisen kanssa jolla on samat toiveet illasta. Mua ei kiinnosta roikkua baarissa koska nuorempana tein sitä liikaakin, ei kiinnosta miesten metsästys kun on oma mies kotona. Sinkkunakaan en koskaan löytänyt baarista ketään, en kyllä etsinytkään, kavereiden kanssa käytiin pitämässä hauskaa, tanssimassa. Joskus tuli jotain iskuyrityksiä, mutta lähinnä yhden illan juttua hakivat.