Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis huh. Minusta tuo on kyllä edelleenkin ihan turhaa brassailua ja itsensä ylentämistä, että hei totta kai uusia kavereita saa, laskekaapas vain rimaa älkääkä vaatiko turhia.

Esim. itse olen 40+. lapseton, työtön, akateeminen, yksinelävä nainen. Siinä on aika monta tekijää, jotka kaventavat sosiaalista piiriä. Minä elän kaupunkielämää normaalirientoineen sekä vastapainona mökkielämää, mutta useimmiten molempia yksin, koska monilla muilla on perheet. Ylipäänsä he elävät elämää, jossa kaikki tällainen liikehdintä on turhanaikaista; heidän liikehdintänsä kun on ensisijaisesti HopLoppiin, Särkänniemeen tmv.

Täällä puhutaan synnytyskursseista, lasten kaverien äideistä jne. Ottakaapas huomioon, että elämäntilanteita on hyvin monenlaisia. Jotkut eivät näe pitkään aikaan yhtään ketään, koska ei ole työkavereitakaan. Tai niitä lapsia. 

Kaikkinensa tässä ketjussa joillakin sanoma tuntuisi olevan, että kyllä niitä kavereita löytyy, mutta ällä hel*etissä tule minun luokseni. Jännä, että nämä ihmiset eivät itse halua olla kavereita, mutta samalla he ovat täysin vakuuttuneita, että kyllähän niitä nyt helposti löytyy. How ironic. Mutta näinhän se menee, NIMBY.

Synnytyskurssi oli vain esimerkki. Se olisi voinut olla koirankoulutuskurssi tai latinalaisten tanssien kurssi. Kyse on siitä, että jos valitsee harrastuksekseen mökkeilyn, niin onhan se nyt paljon todennäkösempää ettei sieltä mökilta niitä kavereita saa, kun verrataan vaikka johonkin monta kertaa viikossa samojen tyyppien kanssa tehtävään harrastukseen.

 

Totuus on, että monella yksinäisellä on tiukat säännöt ja vaatimukset ystävälle. Tyypillisin on juuri tarve, että ystävä haluaa tehdä juuri samoja asioita kuin itse ja yhtä usein. Kuten Särkäniemi esimerkki kuvaa hyvin. Ollaan mielummin yksin, kuin tavataan jossain ei itselle mieluisassa paikassa. No, monelle joilla on ystäviä tuollainen ei merkkaa mitään. Yhdessä on kivaa, paikassa kuin paikassa.

Niin että kun mainitsin "kaupunkielämää normaalirientoineen" ja vastapainona mökkeilyn, niin päätit tehdä minusta erakkomökkeilijän ja tarttua tähän? Just just. Hyvin vääristelty. Mites jos tarttuisit vaikkapa niihin elokuviin, keikkoihin, baareihin, ravintoloihin, kuntosaliin, museoihin jne. jne. ? Kuten sanoin, ne ovat monesta turhanaikaisia.

Mutta tartutaanpa vaikkapa lattareihin. Olen tanssinut vuosia parisalsaa. Tunneilla opetellaan tanssimaan, ei hakemaan seuraa. Osa innostuu käymään sosiaalitanssimassa, mutta edelleenkin niillä on ideana tanssia. Ei jutella tai löytää varsinaisia kavereita. Voisi puhua tanssikavereista. Voit tietää, miten hyvin henkilö osaa tanssia, mutta et ehkä tiedä lainkaan, mitä hän tekee työkseen tai missä hän asuu. Onko hän naimisissa, lapseton vai eronnut sinkku. Varmasti jotkut ystävystyvätkin. En halua sen mahdollisuutta poissulkea, mutta kuvailen tyypillistä meininkiä. 

Minä olen ehdottanut "lapsellisille" itse monet kerrat huvipuistoja. 1) Moni aikuinen ei halua mihinkään laitteeseen, 2) moni lapsi tai taapero ei pääse moneen laitteeseen ja 3) monesti lapset haluavat seuraa toisista lapsista. 

Toisaalta en myöskään näe, miksi esim. lapseton olisi velvollinen tapaamaan itselle epämieluisassa paikassa. Eiköhän voida tehdä kompromissi tai nähdä yhtä hyvin lapsettomalle sopivassa paikassa. 

Totta, paikasta kyn paikasta voisi sanoa, ettei sinne ole menty ystäviä hankkimaan vaan "tanssimaan, opiskelemaan, työskentelemään, urheilemaan" jne. Ja silti miljoonat ihmiset, jotka ovat löytäneet ystävän tai puolison kertovat löytäneen sen ystävän juuri noista paikoista. Miksi? Koska heillä on ollut toisenlainen asenne. Heille muut ihmiset ja varsinkin samoilla intresseillä varustetut ovat kaikki potentiaalisia uusia ystäviä. He saattavat tilaisuuden jälkeen jäädä juttelemaan keskenään. Järjestää retkiä muutenkin. Illan viettoja yhdessä jne. Ja nämä henkilöt löytävät paikasta kuin paikasta uusia ystäviä.

Mutta sitten on nämä, jotka käyvät vuosia vaikka sitten lattaritanssimassa. Eivät ole kiinnostuneet muistamaan edes kaikkien nimiä. Heille jo pukukopissa puhuminenkin on liiottelua. Eihän sinne tansseihin nyt puhumaan ole tultu!? Kuvottelevat kuinka muiden ystävät ovat tipuneet muille taivaalta, mutta itselle on käynyt huono tuuri eikä sitä ystävää ole sieltä vielä tippunut.

Puhut kuinka lapseton ei ole "velvollinen tapaamaan ketään missään epämielyttävässä paikassa". Tässä lauseessa jotenkin koko ystävyyskäsite on pielessä. Ystävät eivät velvoita, eikä varsinkaan johonkin epämiellyttävään ystäviään. Joko ihminen itse haluaa mennä vaikkei paikka niin kiva olisi, koska seura korvaa asian. Tai sitten kyseessä ei ole ystävyys.

Minä olen tavannut ystäviäni vaikka missä. Koska ei se paikka vaan se seura. Puistonpenkille, uimalaan, citymarketiin, kävelylenkille, diskoon, lentokentälle, olen jopa sopinut tapaamisia ennen vanhempainiltaa. Ihan vaan mainitakseni muutaman esimerkin.

Kyllä minulle nuo sinun kertomuksesi kuulostavat vain selittelyltä.

Varsinki tuo aiempi juttu, ettei muka kurssinvetäjänä voisi tutustua ihmisiin ja heistä saada muutaman ystävänkin itselleen. Miksi ei? Koska auktoriteettiin ei sovi puhua osallistujien kanssa? Eivät enää tottele sinua? Sinun kurssillesi ei hyvät ja potentiaaliset ystäviksi sopivat ihmiset osallistu? Kursseille ei olla tultu kavereeraaman vaan pelkästään oppimaan?

Oikeasti ei ihmetytä miksi toiset ovat yksin, jos asenne muita ja tilaisuuksia kohtaan on tuo. Ihan mielenkiinnosta, mistä te joilla on se ainokainen ystävä olette hänet löytäneet? Kun mikään paikka missä ihmisiä liikkuu ei teille ole soveltuva tutustumaan muihin?

Luitko ketjua? Sinun tavallasi käyttäytyviä ihmisiä on moni täällä kuvannut rasittaviksi stalkkereiksi ja epätoivoisiksi riippakiviksi. Sinustakin saatetaan ajatella juuri niin. Ehkeivät "kiltit ystäväsi" vain viitsi sanoa sitä sinulle ääneen.

Minun kaikki ystävät ovat kilttejä, koska miksi ihmeessä roikottaisin ilkeitä ihmisiä elämässäni? En vaan jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka eivät osaa/viitsi sanoa ei? Jos sanon ystävälleni, että nähdäänkö huomenna töiden jälkeen kaupungilla, niin miksi ihminen ei viitsi sanoa ei, jos häntä ei se kiinnosta? Mitä kilttiä siinä on? Huijaamista lähinnä.

Itse olen joskus seissyt vaikka pakkasessa pitkiäkin aikoja juttelemassa ystävien tai kavereiden kanssa treenien jälkeen, enkä voi ymmärtää mikseivät he vaan moikanneet ja lähteneet kotiinsa heti, jos se oli se mitä halusivat? En minä nyt yksinpuhelua pidä saatikka sido ketään itseeni kiinni. Monesti saattaa olla, että itse sanon, että nyt on niin kylmä, että on mentävä.

Sinäkin lähdet ajatuksesta, että ihmiset ovat oikeasti pahantahtoisia. Eivät he seuraasi kaipaa. He näkevät toisen stalkerina. Ajattelevat "ystäviään" riippakivinä ja rasittavina. Valhellisina huijareina, jotka vuosikausia antavat ymmärtää sinulle olevansa ystäviäsi, vaikka todellisuudessa ovat vain selkärangattomia valehtelijoita. Ihmisiä, jotka eivät viitsi. Ystävät nähdään tällaisena, vaan koska eivät soittaneet ensin tai jonain kertana heille ei sopinut.

Tässä on ehkä suurin ero sinussa ja minussa. Minä uskon, että ystävilläni on selkärankaa. Etteivät he valehtele. Että he osaavat rohkeasti kertoa ajatuksensa ja toiveensa. Että he ovat oikeasti kilttejä, eikä kaksinaamaisia nynnyjä. Sellaisia minusta suurin osa ihmisistä on. Ja heitä on oikeasti kaikkialla. Ja ihan tavalliset ihmiset tutustuvat heihin ja heistä tulee jollekin ystävä.

Näin juuri! Kuin omasta kynästäni ja kokemuksistani.

Sehän on kiva, että sinulla on ollut hyviä ihmissuhteita. Kaikilla ei valitettavasti omasta yritteliäisyydestä ole ollut noin hyvää tuuria matkassa. En minä syntynyt kyynisenä, vaan kokemukset tekivät minusta sellaisen.

Mutta kysehän oli siitä, että ei se ole kiltti joka ei puhu suoraan vaan on kaksinaamainen. Se on kiltti ja toista kunnioittavasti kohteleva, jolla on kanttia sanoa ei.

Niin on. Silti osa ihmisistä törmää tällaisiin kurjiin tyyppeihin. Voit käyttäytyä mukavasti toisia ihmisiä kohtaan ja silti saada paskaa niskaan.

Ai se on paskaa niskaan jos joku on huomaavainen sinua kohtaan? Sehän on ikävää, olen todella pahoillani puolestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis huh. Minusta tuo on kyllä edelleenkin ihan turhaa brassailua ja itsensä ylentämistä, että hei totta kai uusia kavereita saa, laskekaapas vain rimaa älkääkä vaatiko turhia.

Esim. itse olen 40+. lapseton, työtön, akateeminen, yksinelävä nainen. Siinä on aika monta tekijää, jotka kaventavat sosiaalista piiriä. Minä elän kaupunkielämää normaalirientoineen sekä vastapainona mökkielämää, mutta useimmiten molempia yksin, koska monilla muilla on perheet. Ylipäänsä he elävät elämää, jossa kaikki tällainen liikehdintä on turhanaikaista; heidän liikehdintänsä kun on ensisijaisesti HopLoppiin, Särkänniemeen tmv.

Täällä puhutaan synnytyskursseista, lasten kaverien äideistä jne. Ottakaapas huomioon, että elämäntilanteita on hyvin monenlaisia. Jotkut eivät näe pitkään aikaan yhtään ketään, koska ei ole työkavereitakaan. Tai niitä lapsia. 

Kaikkinensa tässä ketjussa joillakin sanoma tuntuisi olevan, että kyllä niitä kavereita löytyy, mutta ällä hel*etissä tule minun luokseni. Jännä, että nämä ihmiset eivät itse halua olla kavereita, mutta samalla he ovat täysin vakuuttuneita, että kyllähän niitä nyt helposti löytyy. How ironic. Mutta näinhän se menee, NIMBY.

Synnytyskurssi oli vain esimerkki. Se olisi voinut olla koirankoulutuskurssi tai latinalaisten tanssien kurssi. Kyse on siitä, että jos valitsee harrastuksekseen mökkeilyn, niin onhan se nyt paljon todennäkösempää ettei sieltä mökilta niitä kavereita saa, kun verrataan vaikka johonkin monta kertaa viikossa samojen tyyppien kanssa tehtävään harrastukseen.

 

Totuus on, että monella yksinäisellä on tiukat säännöt ja vaatimukset ystävälle. Tyypillisin on juuri tarve, että ystävä haluaa tehdä juuri samoja asioita kuin itse ja yhtä usein. Kuten Särkäniemi esimerkki kuvaa hyvin. Ollaan mielummin yksin, kuin tavataan jossain ei itselle mieluisassa paikassa. No, monelle joilla on ystäviä tuollainen ei merkkaa mitään. Yhdessä on kivaa, paikassa kuin paikassa.

Niin että kun mainitsin "kaupunkielämää normaalirientoineen" ja vastapainona mökkeilyn, niin päätit tehdä minusta erakkomökkeilijän ja tarttua tähän? Just just. Hyvin vääristelty. Mites jos tarttuisit vaikkapa niihin elokuviin, keikkoihin, baareihin, ravintoloihin, kuntosaliin, museoihin jne. jne. ? Kuten sanoin, ne ovat monesta turhanaikaisia.

Mutta tartutaanpa vaikkapa lattareihin. Olen tanssinut vuosia parisalsaa. Tunneilla opetellaan tanssimaan, ei hakemaan seuraa. Osa innostuu käymään sosiaalitanssimassa, mutta edelleenkin niillä on ideana tanssia. Ei jutella tai löytää varsinaisia kavereita. Voisi puhua tanssikavereista. Voit tietää, miten hyvin henkilö osaa tanssia, mutta et ehkä tiedä lainkaan, mitä hän tekee työkseen tai missä hän asuu. Onko hän naimisissa, lapseton vai eronnut sinkku. Varmasti jotkut ystävystyvätkin. En halua sen mahdollisuutta poissulkea, mutta kuvailen tyypillistä meininkiä. 

Minä olen ehdottanut "lapsellisille" itse monet kerrat huvipuistoja. 1) Moni aikuinen ei halua mihinkään laitteeseen, 2) moni lapsi tai taapero ei pääse moneen laitteeseen ja 3) monesti lapset haluavat seuraa toisista lapsista. 

Toisaalta en myöskään näe, miksi esim. lapseton olisi velvollinen tapaamaan itselle epämieluisassa paikassa. Eiköhän voida tehdä kompromissi tai nähdä yhtä hyvin lapsettomalle sopivassa paikassa. 

Totta, paikasta kyn paikasta voisi sanoa, ettei sinne ole menty ystäviä hankkimaan vaan "tanssimaan, opiskelemaan, työskentelemään, urheilemaan" jne. Ja silti miljoonat ihmiset, jotka ovat löytäneet ystävän tai puolison kertovat löytäneen sen ystävän juuri noista paikoista. Miksi? Koska heillä on ollut toisenlainen asenne. Heille muut ihmiset ja varsinkin samoilla intresseillä varustetut ovat kaikki potentiaalisia uusia ystäviä. He saattavat tilaisuuden jälkeen jäädä juttelemaan keskenään. Järjestää retkiä muutenkin. Illan viettoja yhdessä jne. Ja nämä henkilöt löytävät paikasta kuin paikasta uusia ystäviä.

Mutta sitten on nämä, jotka käyvät vuosia vaikka sitten lattaritanssimassa. Eivät ole kiinnostuneet muistamaan edes kaikkien nimiä. Heille jo pukukopissa puhuminenkin on liiottelua. Eihän sinne tansseihin nyt puhumaan ole tultu!? Kuvottelevat kuinka muiden ystävät ovat tipuneet muille taivaalta, mutta itselle on käynyt huono tuuri eikä sitä ystävää ole sieltä vielä tippunut.

Puhut kuinka lapseton ei ole "velvollinen tapaamaan ketään missään epämielyttävässä paikassa". Tässä lauseessa jotenkin koko ystävyyskäsite on pielessä. Ystävät eivät velvoita, eikä varsinkaan johonkin epämiellyttävään ystäviään. Joko ihminen itse haluaa mennä vaikkei paikka niin kiva olisi, koska seura korvaa asian. Tai sitten kyseessä ei ole ystävyys.

Minä olen tavannut ystäviäni vaikka missä. Koska ei se paikka vaan se seura. Puistonpenkille, uimalaan, citymarketiin, kävelylenkille, diskoon, lentokentälle, olen jopa sopinut tapaamisia ennen vanhempainiltaa. Ihan vaan mainitakseni muutaman esimerkin.

Kyllä minulle nuo sinun kertomuksesi kuulostavat vain selittelyltä.

Varsinki tuo aiempi juttu, ettei muka kurssinvetäjänä voisi tutustua ihmisiin ja heistä saada muutaman ystävänkin itselleen. Miksi ei? Koska auktoriteettiin ei sovi puhua osallistujien kanssa? Eivät enää tottele sinua? Sinun kurssillesi ei hyvät ja potentiaaliset ystäviksi sopivat ihmiset osallistu? Kursseille ei olla tultu kavereeraaman vaan pelkästään oppimaan?

Oikeasti ei ihmetytä miksi toiset ovat yksin, jos asenne muita ja tilaisuuksia kohtaan on tuo. Ihan mielenkiinnosta, mistä te joilla on se ainokainen ystävä olette hänet löytäneet? Kun mikään paikka missä ihmisiä liikkuu ei teille ole soveltuva tutustumaan muihin?

Luitko ketjua? Sinun tavallasi käyttäytyviä ihmisiä on moni täällä kuvannut rasittaviksi stalkkereiksi ja epätoivoisiksi riippakiviksi. Sinustakin saatetaan ajatella juuri niin. Ehkeivät "kiltit ystäväsi" vain viitsi sanoa sitä sinulle ääneen.

Minun kaikki ystävät ovat kilttejä, koska miksi ihmeessä roikottaisin ilkeitä ihmisiä elämässäni? En vaan jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka eivät osaa/viitsi sanoa ei? Jos sanon ystävälleni, että nähdäänkö huomenna töiden jälkeen kaupungilla, niin miksi ihminen ei viitsi sanoa ei, jos häntä ei se kiinnosta? Mitä kilttiä siinä on? Huijaamista lähinnä.

Itse olen joskus seissyt vaikka pakkasessa pitkiäkin aikoja juttelemassa ystävien tai kavereiden kanssa treenien jälkeen, enkä voi ymmärtää mikseivät he vaan moikanneet ja lähteneet kotiinsa heti, jos se oli se mitä halusivat? En minä nyt yksinpuhelua pidä saatikka sido ketään itseeni kiinni. Monesti saattaa olla, että itse sanon, että nyt on niin kylmä, että on mentävä.

Sinäkin lähdet ajatuksesta, että ihmiset ovat oikeasti pahantahtoisia. Eivät he seuraasi kaipaa. He näkevät toisen stalkerina. Ajattelevat "ystäviään" riippakivinä ja rasittavina. Valhellisina huijareina, jotka vuosikausia antavat ymmärtää sinulle olevansa ystäviäsi, vaikka todellisuudessa ovat vain selkärangattomia valehtelijoita. Ihmisiä, jotka eivät viitsi. Ystävät nähdään tällaisena, vaan koska eivät soittaneet ensin tai jonain kertana heille ei sopinut.

Tässä on ehkä suurin ero sinussa ja minussa. Minä uskon, että ystävilläni on selkärankaa. Etteivät he valehtele. Että he osaavat rohkeasti kertoa ajatuksensa ja toiveensa. Että he ovat oikeasti kilttejä, eikä kaksinaamaisia nynnyjä. Sellaisia minusta suurin osa ihmisistä on. Ja heitä on oikeasti kaikkialla. Ja ihan tavalliset ihmiset tutustuvat heihin ja heistä tulee jollekin ystävä.

Näin juuri! Kuin omasta kynästäni ja kokemuksistani.

Sehän on kiva, että sinulla on ollut hyviä ihmissuhteita. Kaikilla ei valitettavasti omasta yritteliäisyydestä ole ollut noin hyvää tuuria matkassa. En minä syntynyt kyynisenä, vaan kokemukset tekivät minusta sellaisen.

Mutta kysehän oli siitä, että ei se ole kiltti joka ei puhu suoraan vaan on kaksinaamainen. Se on kiltti ja toista kunnioittavasti kohteleva, jolla on kanttia sanoa ei.

Sinä taidat huseerata aika monessa ketjussa levittämässä tätä samaa sanomaa: Kiltit ovat kaksinaamaisia ja oma syytään jos joku kilttiä kiusaa. Ja uskot varmaan myös, että sanoilla on voimaa sikäli että kun samaa sanomaa toistaa tarpeeksi usein, se muuttuu totuudeksi. SItä tosiasiaa ei kuitenkaan mikään jankuttaminen muuta, että se mitä teet on manipulointia ja tuollainen käyttäytyminen liittyy tiettyihin luonteepiirteisiin. Nyt katse peiliin ja voisit kohdata oman häpeäsi ja vastuusi tekemistäsi asioista (sillä kuulostaa siltä että painiskelet helkkarinmoisen huonon omantunnon kanssa ja siitä tämä jankuttaminen).

Epäilen kyllä nyt sinun hyvinvointiasi, kärsitkö ehkä paranoidisuudesta tai vastaavasta? En ole katsos käynyt palstalla kahteen kuukauteen enkä varsinkaan kyseisestä aiheesta koskaan ennen kirjoittanut. Joku kipukohta sinulla täytyy olla, kun keskustelu suoraselkäisyydestä ja keskustelukyvystä saa sinut noin kimpaantumaan. Ei ole kuitenkaan meidän muiden syy, jos sinä et osaa itseäsi sanallisesti ilmaista.

Eipä ole harhaluuloisuuden kanssa ollut ongelmaa. Tarkkanäköisyydestä ihmisten motiivien suhteen olen saanut kyllä myönteistä palautetta. :) Ei ole meidän muiden syy, että sinä koet syyllisyyttä ja olet kyvytön ottamaan vastuuta. Ai suoraselkäisyydestäkö me keskustelemme? Olen lukenut sellaisesta positiosta tätä keskustelua, että itselläni on hyviä ja aitoja ystävyyssuhteita, mutta ei se ole minulle syy katsoa alaspäin ihmisiä, jotka kärsivät yksinäisyydestä. Sillä sitähän sinä teet. Kerrot yksinäisille kuinka heidän pitäisi sitten olla suoraselkäisempiä ja keskustelukykyisempiä. Eli tallaat ihmisiä, jotka ovat heikoilla, sitä en ymmärrä. Todella en ymmärrä. 

Ja vitut. Minä olisin paljon mieluummin ollut kokonaan yksin kuin vuosia feikkiystävän seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis huh. Minusta tuo on kyllä edelleenkin ihan turhaa brassailua ja itsensä ylentämistä, että hei totta kai uusia kavereita saa, laskekaapas vain rimaa älkääkä vaatiko turhia.

Esim. itse olen 40+. lapseton, työtön, akateeminen, yksinelävä nainen. Siinä on aika monta tekijää, jotka kaventavat sosiaalista piiriä. Minä elän kaupunkielämää normaalirientoineen sekä vastapainona mökkielämää, mutta useimmiten molempia yksin, koska monilla muilla on perheet. Ylipäänsä he elävät elämää, jossa kaikki tällainen liikehdintä on turhanaikaista; heidän liikehdintänsä kun on ensisijaisesti HopLoppiin, Särkänniemeen tmv.

Täällä puhutaan synnytyskursseista, lasten kaverien äideistä jne. Ottakaapas huomioon, että elämäntilanteita on hyvin monenlaisia. Jotkut eivät näe pitkään aikaan yhtään ketään, koska ei ole työkavereitakaan. Tai niitä lapsia. 

Kaikkinensa tässä ketjussa joillakin sanoma tuntuisi olevan, että kyllä niitä kavereita löytyy, mutta ällä hel*etissä tule minun luokseni. Jännä, että nämä ihmiset eivät itse halua olla kavereita, mutta samalla he ovat täysin vakuuttuneita, että kyllähän niitä nyt helposti löytyy. How ironic. Mutta näinhän se menee, NIMBY.

Synnytyskurssi oli vain esimerkki. Se olisi voinut olla koirankoulutuskurssi tai latinalaisten tanssien kurssi. Kyse on siitä, että jos valitsee harrastuksekseen mökkeilyn, niin onhan se nyt paljon todennäkösempää ettei sieltä mökilta niitä kavereita saa, kun verrataan vaikka johonkin monta kertaa viikossa samojen tyyppien kanssa tehtävään harrastukseen.

 

Totuus on, että monella yksinäisellä on tiukat säännöt ja vaatimukset ystävälle. Tyypillisin on juuri tarve, että ystävä haluaa tehdä juuri samoja asioita kuin itse ja yhtä usein. Kuten Särkäniemi esimerkki kuvaa hyvin. Ollaan mielummin yksin, kuin tavataan jossain ei itselle mieluisassa paikassa. No, monelle joilla on ystäviä tuollainen ei merkkaa mitään. Yhdessä on kivaa, paikassa kuin paikassa.

Niin että kun mainitsin "kaupunkielämää normaalirientoineen" ja vastapainona mökkeilyn, niin päätit tehdä minusta erakkomökkeilijän ja tarttua tähän? Just just. Hyvin vääristelty. Mites jos tarttuisit vaikkapa niihin elokuviin, keikkoihin, baareihin, ravintoloihin, kuntosaliin, museoihin jne. jne. ? Kuten sanoin, ne ovat monesta turhanaikaisia.

Mutta tartutaanpa vaikkapa lattareihin. Olen tanssinut vuosia parisalsaa. Tunneilla opetellaan tanssimaan, ei hakemaan seuraa. Osa innostuu käymään sosiaalitanssimassa, mutta edelleenkin niillä on ideana tanssia. Ei jutella tai löytää varsinaisia kavereita. Voisi puhua tanssikavereista. Voit tietää, miten hyvin henkilö osaa tanssia, mutta et ehkä tiedä lainkaan, mitä hän tekee työkseen tai missä hän asuu. Onko hän naimisissa, lapseton vai eronnut sinkku. Varmasti jotkut ystävystyvätkin. En halua sen mahdollisuutta poissulkea, mutta kuvailen tyypillistä meininkiä. 

Minä olen ehdottanut "lapsellisille" itse monet kerrat huvipuistoja. 1) Moni aikuinen ei halua mihinkään laitteeseen, 2) moni lapsi tai taapero ei pääse moneen laitteeseen ja 3) monesti lapset haluavat seuraa toisista lapsista. 

Toisaalta en myöskään näe, miksi esim. lapseton olisi velvollinen tapaamaan itselle epämieluisassa paikassa. Eiköhän voida tehdä kompromissi tai nähdä yhtä hyvin lapsettomalle sopivassa paikassa. 

Totta, paikasta kyn paikasta voisi sanoa, ettei sinne ole menty ystäviä hankkimaan vaan "tanssimaan, opiskelemaan, työskentelemään, urheilemaan" jne. Ja silti miljoonat ihmiset, jotka ovat löytäneet ystävän tai puolison kertovat löytäneen sen ystävän juuri noista paikoista. Miksi? Koska heillä on ollut toisenlainen asenne. Heille muut ihmiset ja varsinkin samoilla intresseillä varustetut ovat kaikki potentiaalisia uusia ystäviä. He saattavat tilaisuuden jälkeen jäädä juttelemaan keskenään. Järjestää retkiä muutenkin. Illan viettoja yhdessä jne. Ja nämä henkilöt löytävät paikasta kuin paikasta uusia ystäviä.

Mutta sitten on nämä, jotka käyvät vuosia vaikka sitten lattaritanssimassa. Eivät ole kiinnostuneet muistamaan edes kaikkien nimiä. Heille jo pukukopissa puhuminenkin on liiottelua. Eihän sinne tansseihin nyt puhumaan ole tultu!? Kuvottelevat kuinka muiden ystävät ovat tipuneet muille taivaalta, mutta itselle on käynyt huono tuuri eikä sitä ystävää ole sieltä vielä tippunut.

Puhut kuinka lapseton ei ole "velvollinen tapaamaan ketään missään epämielyttävässä paikassa". Tässä lauseessa jotenkin koko ystävyyskäsite on pielessä. Ystävät eivät velvoita, eikä varsinkaan johonkin epämiellyttävään ystäviään. Joko ihminen itse haluaa mennä vaikkei paikka niin kiva olisi, koska seura korvaa asian. Tai sitten kyseessä ei ole ystävyys.

Minä olen tavannut ystäviäni vaikka missä. Koska ei se paikka vaan se seura. Puistonpenkille, uimalaan, citymarketiin, kävelylenkille, diskoon, lentokentälle, olen jopa sopinut tapaamisia ennen vanhempainiltaa. Ihan vaan mainitakseni muutaman esimerkin.

Kyllä minulle nuo sinun kertomuksesi kuulostavat vain selittelyltä.

Varsinki tuo aiempi juttu, ettei muka kurssinvetäjänä voisi tutustua ihmisiin ja heistä saada muutaman ystävänkin itselleen. Miksi ei? Koska auktoriteettiin ei sovi puhua osallistujien kanssa? Eivät enää tottele sinua? Sinun kurssillesi ei hyvät ja potentiaaliset ystäviksi sopivat ihmiset osallistu? Kursseille ei olla tultu kavereeraaman vaan pelkästään oppimaan?

Oikeasti ei ihmetytä miksi toiset ovat yksin, jos asenne muita ja tilaisuuksia kohtaan on tuo. Ihan mielenkiinnosta, mistä te joilla on se ainokainen ystävä olette hänet löytäneet? Kun mikään paikka missä ihmisiä liikkuu ei teille ole soveltuva tutustumaan muihin?

Luitko ketjua? Sinun tavallasi käyttäytyviä ihmisiä on moni täällä kuvannut rasittaviksi stalkkereiksi ja epätoivoisiksi riippakiviksi. Sinustakin saatetaan ajatella juuri niin. Ehkeivät "kiltit ystäväsi" vain viitsi sanoa sitä sinulle ääneen.

Minun kaikki ystävät ovat kilttejä, koska miksi ihmeessä roikottaisin ilkeitä ihmisiä elämässäni? En vaan jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka eivät osaa/viitsi sanoa ei? Jos sanon ystävälleni, että nähdäänkö huomenna töiden jälkeen kaupungilla, niin miksi ihminen ei viitsi sanoa ei, jos häntä ei se kiinnosta? Mitä kilttiä siinä on? Huijaamista lähinnä.

Itse olen joskus seissyt vaikka pakkasessa pitkiäkin aikoja juttelemassa ystävien tai kavereiden kanssa treenien jälkeen, enkä voi ymmärtää mikseivät he vaan moikanneet ja lähteneet kotiinsa heti, jos se oli se mitä halusivat? En minä nyt yksinpuhelua pidä saatikka sido ketään itseeni kiinni. Monesti saattaa olla, että itse sanon, että nyt on niin kylmä, että on mentävä.

Sinäkin lähdet ajatuksesta, että ihmiset ovat oikeasti pahantahtoisia. Eivät he seuraasi kaipaa. He näkevät toisen stalkerina. Ajattelevat "ystäviään" riippakivinä ja rasittavina. Valhellisina huijareina, jotka vuosikausia antavat ymmärtää sinulle olevansa ystäviäsi, vaikka todellisuudessa ovat vain selkärangattomia valehtelijoita. Ihmisiä, jotka eivät viitsi. Ystävät nähdään tällaisena, vaan koska eivät soittaneet ensin tai jonain kertana heille ei sopinut.

Tässä on ehkä suurin ero sinussa ja minussa. Minä uskon, että ystävilläni on selkärankaa. Etteivät he valehtele. Että he osaavat rohkeasti kertoa ajatuksensa ja toiveensa. Että he ovat oikeasti kilttejä, eikä kaksinaamaisia nynnyjä. Sellaisia minusta suurin osa ihmisistä on. Ja heitä on oikeasti kaikkialla. Ja ihan tavalliset ihmiset tutustuvat heihin ja heistä tulee jollekin ystävä.

Näin juuri! Kuin omasta kynästäni ja kokemuksistani.

Sehän on kiva, että sinulla on ollut hyviä ihmissuhteita. Kaikilla ei valitettavasti omasta yritteliäisyydestä ole ollut noin hyvää tuuria matkassa. En minä syntynyt kyynisenä, vaan kokemukset tekivät minusta sellaisen.

Mutta kysehän oli siitä, että ei se ole kiltti joka ei puhu suoraan vaan on kaksinaamainen. Se on kiltti ja toista kunnioittavasti kohteleva, jolla on kanttia sanoa ei.

Sinä taidat huseerata aika monessa ketjussa levittämässä tätä samaa sanomaa: Kiltit ovat kaksinaamaisia ja oma syytään jos joku kilttiä kiusaa. Ja uskot varmaan myös, että sanoilla on voimaa sikäli että kun samaa sanomaa toistaa tarpeeksi usein, se muuttuu totuudeksi. SItä tosiasiaa ei kuitenkaan mikään jankuttaminen muuta, että se mitä teet on manipulointia ja tuollainen käyttäytyminen liittyy tiettyihin luonteepiirteisiin. Nyt katse peiliin ja voisit kohdata oman häpeäsi ja vastuusi tekemistäsi asioista (sillä kuulostaa siltä että painiskelet helkkarinmoisen huonon omantunnon kanssa ja siitä tämä jankuttaminen).

Epäilen kyllä nyt sinun hyvinvointiasi, kärsitkö ehkä paranoidisuudesta tai vastaavasta? En ole katsos käynyt palstalla kahteen kuukauteen enkä varsinkaan kyseisestä aiheesta koskaan ennen kirjoittanut. Joku kipukohta sinulla täytyy olla, kun keskustelu suoraselkäisyydestä ja keskustelukyvystä saa sinut noin kimpaantumaan. Ei ole kuitenkaan meidän muiden syy, jos sinä et osaa itseäsi sanallisesti ilmaista.

Eipä ole harhaluuloisuuden kanssa ollut ongelmaa. Tarkkanäköisyydestä ihmisten motiivien suhteen olen saanut kyllä myönteistä palautetta. :) Ei ole meidän muiden syy, että sinä koet syyllisyyttä ja olet kyvytön ottamaan vastuuta. Ai suoraselkäisyydestäkö me keskustelemme? Olen lukenut sellaisesta positiosta tätä keskustelua, että itselläni on hyviä ja aitoja ystävyyssuhteita, mutta ei se ole minulle syy katsoa alaspäin ihmisiä, jotka kärsivät yksinäisyydestä. Sillä sitähän sinä teet. Kerrot yksinäisille kuinka heidän pitäisi sitten olla suoraselkäisempiä ja keskustelukykyisempiä. Eli tallaat ihmisiä, jotka ovat heikoilla, sitä en ymmärrä. Todella en ymmärrä. 

Mutta enhän kirjoittanut mitään yksinäisistä, kirjoitin niistä jotka pitävät itseään "kilttinä" mutta ovat epärehellisiä/kaksinaamaisia. Meneeköhän sinulla nyt pahan kerran liian lujaa? Tarkkanäköisyydestäsi voidaan olla montaa mieltä kun eihän sinulla tunnu olevan mitään käsitystä kenen kanssa kuvittelet kirjoittavasi.

Sinun viestistäsi välittyy erittäin huono itsetunto ja katkeruus. Toisin kuin luulet, olen aina ollut heikompien puolella polkematta ketään maahan. Mutta en myöskään pelkää sanoa ei. 931

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis huh. Minusta tuo on kyllä edelleenkin ihan turhaa brassailua ja itsensä ylentämistä, että hei totta kai uusia kavereita saa, laskekaapas vain rimaa älkääkä vaatiko turhia.

Esim. itse olen 40+. lapseton, työtön, akateeminen, yksinelävä nainen. Siinä on aika monta tekijää, jotka kaventavat sosiaalista piiriä. Minä elän kaupunkielämää normaalirientoineen sekä vastapainona mökkielämää, mutta useimmiten molempia yksin, koska monilla muilla on perheet. Ylipäänsä he elävät elämää, jossa kaikki tällainen liikehdintä on turhanaikaista; heidän liikehdintänsä kun on ensisijaisesti HopLoppiin, Särkänniemeen tmv.

Täällä puhutaan synnytyskursseista, lasten kaverien äideistä jne. Ottakaapas huomioon, että elämäntilanteita on hyvin monenlaisia. Jotkut eivät näe pitkään aikaan yhtään ketään, koska ei ole työkavereitakaan. Tai niitä lapsia. 

Kaikkinensa tässä ketjussa joillakin sanoma tuntuisi olevan, että kyllä niitä kavereita löytyy, mutta ällä hel*etissä tule minun luokseni. Jännä, että nämä ihmiset eivät itse halua olla kavereita, mutta samalla he ovat täysin vakuuttuneita, että kyllähän niitä nyt helposti löytyy. How ironic. Mutta näinhän se menee, NIMBY.

Synnytyskurssi oli vain esimerkki. Se olisi voinut olla koirankoulutuskurssi tai latinalaisten tanssien kurssi. Kyse on siitä, että jos valitsee harrastuksekseen mökkeilyn, niin onhan se nyt paljon todennäkösempää ettei sieltä mökilta niitä kavereita saa, kun verrataan vaikka johonkin monta kertaa viikossa samojen tyyppien kanssa tehtävään harrastukseen.

 

Totuus on, että monella yksinäisellä on tiukat säännöt ja vaatimukset ystävälle. Tyypillisin on juuri tarve, että ystävä haluaa tehdä juuri samoja asioita kuin itse ja yhtä usein. Kuten Särkäniemi esimerkki kuvaa hyvin. Ollaan mielummin yksin, kuin tavataan jossain ei itselle mieluisassa paikassa. No, monelle joilla on ystäviä tuollainen ei merkkaa mitään. Yhdessä on kivaa, paikassa kuin paikassa.

Niin että kun mainitsin "kaupunkielämää normaalirientoineen" ja vastapainona mökkeilyn, niin päätit tehdä minusta erakkomökkeilijän ja tarttua tähän? Just just. Hyvin vääristelty. Mites jos tarttuisit vaikkapa niihin elokuviin, keikkoihin, baareihin, ravintoloihin, kuntosaliin, museoihin jne. jne. ? Kuten sanoin, ne ovat monesta turhanaikaisia.

Mutta tartutaanpa vaikkapa lattareihin. Olen tanssinut vuosia parisalsaa. Tunneilla opetellaan tanssimaan, ei hakemaan seuraa. Osa innostuu käymään sosiaalitanssimassa, mutta edelleenkin niillä on ideana tanssia. Ei jutella tai löytää varsinaisia kavereita. Voisi puhua tanssikavereista. Voit tietää, miten hyvin henkilö osaa tanssia, mutta et ehkä tiedä lainkaan, mitä hän tekee työkseen tai missä hän asuu. Onko hän naimisissa, lapseton vai eronnut sinkku. Varmasti jotkut ystävystyvätkin. En halua sen mahdollisuutta poissulkea, mutta kuvailen tyypillistä meininkiä. 

Minä olen ehdottanut "lapsellisille" itse monet kerrat huvipuistoja. 1) Moni aikuinen ei halua mihinkään laitteeseen, 2) moni lapsi tai taapero ei pääse moneen laitteeseen ja 3) monesti lapset haluavat seuraa toisista lapsista. 

Toisaalta en myöskään näe, miksi esim. lapseton olisi velvollinen tapaamaan itselle epämieluisassa paikassa. Eiköhän voida tehdä kompromissi tai nähdä yhtä hyvin lapsettomalle sopivassa paikassa. 

Totta, paikasta kyn paikasta voisi sanoa, ettei sinne ole menty ystäviä hankkimaan vaan "tanssimaan, opiskelemaan, työskentelemään, urheilemaan" jne. Ja silti miljoonat ihmiset, jotka ovat löytäneet ystävän tai puolison kertovat löytäneen sen ystävän juuri noista paikoista. Miksi? Koska heillä on ollut toisenlainen asenne. Heille muut ihmiset ja varsinkin samoilla intresseillä varustetut ovat kaikki potentiaalisia uusia ystäviä. He saattavat tilaisuuden jälkeen jäädä juttelemaan keskenään. Järjestää retkiä muutenkin. Illan viettoja yhdessä jne. Ja nämä henkilöt löytävät paikasta kuin paikasta uusia ystäviä.

Mutta sitten on nämä, jotka käyvät vuosia vaikka sitten lattaritanssimassa. Eivät ole kiinnostuneet muistamaan edes kaikkien nimiä. Heille jo pukukopissa puhuminenkin on liiottelua. Eihän sinne tansseihin nyt puhumaan ole tultu!? Kuvottelevat kuinka muiden ystävät ovat tipuneet muille taivaalta, mutta itselle on käynyt huono tuuri eikä sitä ystävää ole sieltä vielä tippunut.

Puhut kuinka lapseton ei ole "velvollinen tapaamaan ketään missään epämielyttävässä paikassa". Tässä lauseessa jotenkin koko ystävyyskäsite on pielessä. Ystävät eivät velvoita, eikä varsinkaan johonkin epämiellyttävään ystäviään. Joko ihminen itse haluaa mennä vaikkei paikka niin kiva olisi, koska seura korvaa asian. Tai sitten kyseessä ei ole ystävyys.

Minä olen tavannut ystäviäni vaikka missä. Koska ei se paikka vaan se seura. Puistonpenkille, uimalaan, citymarketiin, kävelylenkille, diskoon, lentokentälle, olen jopa sopinut tapaamisia ennen vanhempainiltaa. Ihan vaan mainitakseni muutaman esimerkin.

Kyllä minulle nuo sinun kertomuksesi kuulostavat vain selittelyltä.

Varsinki tuo aiempi juttu, ettei muka kurssinvetäjänä voisi tutustua ihmisiin ja heistä saada muutaman ystävänkin itselleen. Miksi ei? Koska auktoriteettiin ei sovi puhua osallistujien kanssa? Eivät enää tottele sinua? Sinun kurssillesi ei hyvät ja potentiaaliset ystäviksi sopivat ihmiset osallistu? Kursseille ei olla tultu kavereeraaman vaan pelkästään oppimaan?

Oikeasti ei ihmetytä miksi toiset ovat yksin, jos asenne muita ja tilaisuuksia kohtaan on tuo. Ihan mielenkiinnosta, mistä te joilla on se ainokainen ystävä olette hänet löytäneet? Kun mikään paikka missä ihmisiä liikkuu ei teille ole soveltuva tutustumaan muihin?

Luitko ketjua? Sinun tavallasi käyttäytyviä ihmisiä on moni täällä kuvannut rasittaviksi stalkkereiksi ja epätoivoisiksi riippakiviksi. Sinustakin saatetaan ajatella juuri niin. Ehkeivät "kiltit ystäväsi" vain viitsi sanoa sitä sinulle ääneen.

Minun kaikki ystävät ovat kilttejä, koska miksi ihmeessä roikottaisin ilkeitä ihmisiä elämässäni? En vaan jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka eivät osaa/viitsi sanoa ei? Jos sanon ystävälleni, että nähdäänkö huomenna töiden jälkeen kaupungilla, niin miksi ihminen ei viitsi sanoa ei, jos häntä ei se kiinnosta? Mitä kilttiä siinä on? Huijaamista lähinnä.

Itse olen joskus seissyt vaikka pakkasessa pitkiäkin aikoja juttelemassa ystävien tai kavereiden kanssa treenien jälkeen, enkä voi ymmärtää mikseivät he vaan moikanneet ja lähteneet kotiinsa heti, jos se oli se mitä halusivat? En minä nyt yksinpuhelua pidä saatikka sido ketään itseeni kiinni. Monesti saattaa olla, että itse sanon, että nyt on niin kylmä, että on mentävä.

Sinäkin lähdet ajatuksesta, että ihmiset ovat oikeasti pahantahtoisia. Eivät he seuraasi kaipaa. He näkevät toisen stalkerina. Ajattelevat "ystäviään" riippakivinä ja rasittavina. Valhellisina huijareina, jotka vuosikausia antavat ymmärtää sinulle olevansa ystäviäsi, vaikka todellisuudessa ovat vain selkärangattomia valehtelijoita. Ihmisiä, jotka eivät viitsi. Ystävät nähdään tällaisena, vaan koska eivät soittaneet ensin tai jonain kertana heille ei sopinut.

Tässä on ehkä suurin ero sinussa ja minussa. Minä uskon, että ystävilläni on selkärankaa. Etteivät he valehtele. Että he osaavat rohkeasti kertoa ajatuksensa ja toiveensa. Että he ovat oikeasti kilttejä, eikä kaksinaamaisia nynnyjä. Sellaisia minusta suurin osa ihmisistä on. Ja heitä on oikeasti kaikkialla. Ja ihan tavalliset ihmiset tutustuvat heihin ja heistä tulee jollekin ystävä.

Näin juuri! Kuin omasta kynästäni ja kokemuksistani.

Sehän on kiva, että sinulla on ollut hyviä ihmissuhteita. Kaikilla ei valitettavasti omasta yritteliäisyydestä ole ollut noin hyvää tuuria matkassa. En minä syntynyt kyynisenä, vaan kokemukset tekivät minusta sellaisen.

Mutta kysehän oli siitä, että ei se ole kiltti joka ei puhu suoraan vaan on kaksinaamainen. Se on kiltti ja toista kunnioittavasti kohteleva, jolla on kanttia sanoa ei.

Niin on. Silti osa ihmisistä törmää tällaisiin kurjiin tyyppeihin. Voit käyttäytyä mukavasti toisia ihmisiä kohtaan ja silti saada paskaa niskaan.

Ai se on paskaa niskaan jos joku on huomaavainen sinua kohtaan? Sehän on ikävää, olen todella pahoillani puolestasi.

Feikkiystävä on huomaavaisuuden irvikuva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Samaa mieltä! Oon se edellinen samasta aiheesta avautunut. Ei jaksa muakaan enää kiinnostaa, mulla ei ole edes lapsia vielä, lapset olis toki hyvä "tekosyy", koska nyt oon tosiaan se "tylsä mummo", joka ei vaan jaksa. Arvostan paljon enemmän nykyään hyvää ja pirteää oloa viikonloppuisin, että jaksaa tehdä muutakin, kun vain makaa krapulassa koko sunnuntai. Ja vaikkei jois paljon niin silti väsymys on aikamoinen. Arvostan nykyään terveellisiä elämäntapoja. Eikä mulla oo edes hauskaa siellä, alkaa puolen yön jälkeen jo väsyttää. Mielestäni tämä kuuluu enemmän nuoruuteen ja jatkuvasti bilettävä aikuinen/keski-ikäinen on vähän nolo, kyllä sitä iltaa voi viettää sivistyneestikin lasillisella ja lähteä ajoissa kotiin. Jos se on sitä ystävyyttä niin jääköön sitten väliin multa. Onneks on kavereita jotka haluaa tehdä muutakin kun bilettää.

Voin myöntää tässä kohdin itsekkyyteni. Jos minä toimin paljon lapsiperheiden ehdoilla, toivoisin, että joskus joku äiti voisi tulla kanssani myös viihteelle. Ihan vaan siksi, että ei siellä niin hauskaa ole aina käydä yksin. Mulle se on kuitenkin paikka, jossa voi niitä uusia ihmisiäkin tavata. Ja lisäksi vaikka ei tapaisikaan, niin tuo edes jonkinlaista vipinää elämään. Kyllä minäkin sanoin nuorena, että shoot me, jos käyn täällä sen ja sen ikäisenä, mutta kaikilla silti elämä ei mene kuten toivoisi. Siitä ei ole silti pelkoa, että nelikymppisenä bilettäisi jatkuvasti, kun kukaan ei lähde minnekään. Eihän ylipäänsä se, jos kerran vuodessa lähtee jonnekin kaverin kanssa, tarkoita sitä, että se olisi "jatkuvasti". 

Tuttua tämä ja on mielestäni itsekästä. Toki voin tulla pubiin istumaan parille, mutten bilettää jaksa lähteä. Sinne pitää olla se fiilis lähteä, ei voi väkisin pitää hauskaa jos ei huvita. Haluat että ystäväsi tulee väkisin mukaan jotta sinä saat vipinää ja tapaat uusia ihmisiä eli miehiä. Mulla on kokemusta tällaisesta ystävästä, heti kun miehen siellä tapas jäin yksin, menin tanssimaankin yksin. Pitää lähteä sellaisen kanssa jolla on samat toiveet illasta. Mua ei kiinnosta roikkua baarissa koska nuorempana tein sitä liikaakin, ei kiinnosta miesten metsästys kun on oma mies kotona. Sinkkunakaan en koskaan löytänyt baarista ketään, en kyllä etsinytkään, kavereiden kanssa käytiin pitämässä hauskaa, tanssimassa. Joskus tuli jotain iskuyrityksiä, mutta lähinnä yhden illan juttua hakivat.

Mielestäni sanoin heti, että myönnän itsekkyyteni. Kaikilla meillä on itsekkäitäkin toiveita. 

En sanonut, että ystävän pitää tulla väkisin. Puhuin toivomisesta. 

En puhunut miehistä mitään. Täsmensin myöhemmin, etten tarkoita miehiä, vaan ihmisten näkemistä. Ylipäänsä oletusarvo miehistä on rasistinen. 

Minä olen aina tykännyt käydä viihteellä joskus, vapaana ja varattuna. En tykkää pelkistä koti-illoista. Nykyään kuitenkin käyn 95 %:sti yksin, missä on omat hyvät ja huonot puolensa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis huh. Minusta tuo on kyllä edelleenkin ihan turhaa brassailua ja itsensä ylentämistä, että hei totta kai uusia kavereita saa, laskekaapas vain rimaa älkääkä vaatiko turhia.

Esim. itse olen 40+. lapseton, työtön, akateeminen, yksinelävä nainen. Siinä on aika monta tekijää, jotka kaventavat sosiaalista piiriä. Minä elän kaupunkielämää normaalirientoineen sekä vastapainona mökkielämää, mutta useimmiten molempia yksin, koska monilla muilla on perheet. Ylipäänsä he elävät elämää, jossa kaikki tällainen liikehdintä on turhanaikaista; heidän liikehdintänsä kun on ensisijaisesti HopLoppiin, Särkänniemeen tmv.

Täällä puhutaan synnytyskursseista, lasten kaverien äideistä jne. Ottakaapas huomioon, että elämäntilanteita on hyvin monenlaisia. Jotkut eivät näe pitkään aikaan yhtään ketään, koska ei ole työkavereitakaan. Tai niitä lapsia. 

Kaikkinensa tässä ketjussa joillakin sanoma tuntuisi olevan, että kyllä niitä kavereita löytyy, mutta ällä hel*etissä tule minun luokseni. Jännä, että nämä ihmiset eivät itse halua olla kavereita, mutta samalla he ovat täysin vakuuttuneita, että kyllähän niitä nyt helposti löytyy. How ironic. Mutta näinhän se menee, NIMBY.

Synnytyskurssi oli vain esimerkki. Se olisi voinut olla koirankoulutuskurssi tai latinalaisten tanssien kurssi. Kyse on siitä, että jos valitsee harrastuksekseen mökkeilyn, niin onhan se nyt paljon todennäkösempää ettei sieltä mökilta niitä kavereita saa, kun verrataan vaikka johonkin monta kertaa viikossa samojen tyyppien kanssa tehtävään harrastukseen.

 

Totuus on, että monella yksinäisellä on tiukat säännöt ja vaatimukset ystävälle. Tyypillisin on juuri tarve, että ystävä haluaa tehdä juuri samoja asioita kuin itse ja yhtä usein. Kuten Särkäniemi esimerkki kuvaa hyvin. Ollaan mielummin yksin, kuin tavataan jossain ei itselle mieluisassa paikassa. No, monelle joilla on ystäviä tuollainen ei merkkaa mitään. Yhdessä on kivaa, paikassa kuin paikassa.

Niin että kun mainitsin "kaupunkielämää normaalirientoineen" ja vastapainona mökkeilyn, niin päätit tehdä minusta erakkomökkeilijän ja tarttua tähän? Just just. Hyvin vääristelty. Mites jos tarttuisit vaikkapa niihin elokuviin, keikkoihin, baareihin, ravintoloihin, kuntosaliin, museoihin jne. jne. ? Kuten sanoin, ne ovat monesta turhanaikaisia.

Mutta tartutaanpa vaikkapa lattareihin. Olen tanssinut vuosia parisalsaa. Tunneilla opetellaan tanssimaan, ei hakemaan seuraa. Osa innostuu käymään sosiaalitanssimassa, mutta edelleenkin niillä on ideana tanssia. Ei jutella tai löytää varsinaisia kavereita. Voisi puhua tanssikavereista. Voit tietää, miten hyvin henkilö osaa tanssia, mutta et ehkä tiedä lainkaan, mitä hän tekee työkseen tai missä hän asuu. Onko hän naimisissa, lapseton vai eronnut sinkku. Varmasti jotkut ystävystyvätkin. En halua sen mahdollisuutta poissulkea, mutta kuvailen tyypillistä meininkiä. 

Minä olen ehdottanut "lapsellisille" itse monet kerrat huvipuistoja. 1) Moni aikuinen ei halua mihinkään laitteeseen, 2) moni lapsi tai taapero ei pääse moneen laitteeseen ja 3) monesti lapset haluavat seuraa toisista lapsista. 

Toisaalta en myöskään näe, miksi esim. lapseton olisi velvollinen tapaamaan itselle epämieluisassa paikassa. Eiköhän voida tehdä kompromissi tai nähdä yhtä hyvin lapsettomalle sopivassa paikassa. 

Totta, paikasta kyn paikasta voisi sanoa, ettei sinne ole menty ystäviä hankkimaan vaan "tanssimaan, opiskelemaan, työskentelemään, urheilemaan" jne. Ja silti miljoonat ihmiset, jotka ovat löytäneet ystävän tai puolison kertovat löytäneen sen ystävän juuri noista paikoista. Miksi? Koska heillä on ollut toisenlainen asenne. Heille muut ihmiset ja varsinkin samoilla intresseillä varustetut ovat kaikki potentiaalisia uusia ystäviä. He saattavat tilaisuuden jälkeen jäädä juttelemaan keskenään. Järjestää retkiä muutenkin. Illan viettoja yhdessä jne. Ja nämä henkilöt löytävät paikasta kuin paikasta uusia ystäviä.

Mutta sitten on nämä, jotka käyvät vuosia vaikka sitten lattaritanssimassa. Eivät ole kiinnostuneet muistamaan edes kaikkien nimiä. Heille jo pukukopissa puhuminenkin on liiottelua. Eihän sinne tansseihin nyt puhumaan ole tultu!? Kuvottelevat kuinka muiden ystävät ovat tipuneet muille taivaalta, mutta itselle on käynyt huono tuuri eikä sitä ystävää ole sieltä vielä tippunut.

Puhut kuinka lapseton ei ole "velvollinen tapaamaan ketään missään epämielyttävässä paikassa". Tässä lauseessa jotenkin koko ystävyyskäsite on pielessä. Ystävät eivät velvoita, eikä varsinkaan johonkin epämiellyttävään ystäviään. Joko ihminen itse haluaa mennä vaikkei paikka niin kiva olisi, koska seura korvaa asian. Tai sitten kyseessä ei ole ystävyys.

Minä olen tavannut ystäviäni vaikka missä. Koska ei se paikka vaan se seura. Puistonpenkille, uimalaan, citymarketiin, kävelylenkille, diskoon, lentokentälle, olen jopa sopinut tapaamisia ennen vanhempainiltaa. Ihan vaan mainitakseni muutaman esimerkin.

Kyllä minulle nuo sinun kertomuksesi kuulostavat vain selittelyltä.

Varsinki tuo aiempi juttu, ettei muka kurssinvetäjänä voisi tutustua ihmisiin ja heistä saada muutaman ystävänkin itselleen. Miksi ei? Koska auktoriteettiin ei sovi puhua osallistujien kanssa? Eivät enää tottele sinua? Sinun kurssillesi ei hyvät ja potentiaaliset ystäviksi sopivat ihmiset osallistu? Kursseille ei olla tultu kavereeraaman vaan pelkästään oppimaan?

Oikeasti ei ihmetytä miksi toiset ovat yksin, jos asenne muita ja tilaisuuksia kohtaan on tuo. Ihan mielenkiinnosta, mistä te joilla on se ainokainen ystävä olette hänet löytäneet? Kun mikään paikka missä ihmisiä liikkuu ei teille ole soveltuva tutustumaan muihin?

Näähän on ihan käsittämättömiä olkiukkoja kaikki jutut.

Siis sä kuvittelet, että tanssitunnilla, jossa toden teolla keskitytään oppimaan kuvioita, koitetaan siinä vielä lisäksi tutustua? Että siinä on aikaa ja mahdollisuuksia siihen? Oletko harrastanut tanssia? Puhutko siis tunnilla opettajan päälle ja häiritset toisten oppimista ja kuuntelua etkä yritä lainkaan tanssia? Kerros nyt ihan teoriassa ja käytännössä, miten tämä sun tutustuminen tapahtuu. Pukuhuonejutteluita ei todellakaan lasketa, sellaista nyt jokainen osaa tehdä. Sanoa, että huhhuh, en muista mitään tai mitäs viimeks teitte. Wow, mitä tutustumista.

Tuolla yllä joku sanoi, että mitä väliä paikalla on. Että voihan mennä paikkaan, josta ei itse välitä. Näin on, mutta sen ei tarvitse aina olla sen lapsettoman, vaan puntteja tasan. Lapsellinen voi myös tulla baariin. En näe lapsettomalla mitään ylimääräistä joustovelvollisuutta. 

Olen opettaja itse. Mikä ihmeen ammattietiikka on tuo, että lähdetään kaveeraamaan kurssilaisten kanssa? Ehkä valiten sieltä itselle mieluisat henkilöt. No ei todellakaan mitään tällaista. Kurssinvetäjäksi mennään töihin eikä hakemaan kavereita!!! Luulisi nyt tuon olevan ihan itsestään selvää, ettei mennä omia tarpeita täyttämään, jos kurssinvetäjäksi suostuu. Siellähän on pyrkimys ns. palvella kurssilaisia eikä hakea ITSE jotain seuraa. Suorastaan ihan törkypuhetta jo. 

Treffaat Citymarketissa kaverin? Okei... Shoppailette siellä sitten pari tuntia kimpassa? No juu, ehkä tosiaan meillä on hyyyyyvin eriävät näkemykset kaveruudesta, ystävyydestä, elämästä, etiikasta, kaikesta. 

Ehkä sinunkin kannattaisi vähän korjata asennettasi, jos näet asioita noin yksisilmäisesti. Mieti ja tutki paremmin. 

Eli sinusta on tuomittavaa jos Raimo 52v. järjestää sienien tunnistamiskurssin. Kurssille osallistuu Jarmo 61v. Molemmat ovat myös kovia kalastajia. He eivät siis voi ystävystyä ja alkaa yhdessä käymään kalareissulla ja talvisin pilkkimässä? Tämän kaiken estää ammattietiikka?

Epäilemättä voivat puuhastella vaikka mitä kurssin jälkeen. Kurssin aikana keskitytään opettamiseen ja oppimiseen ja olemaan tasapuolisia eikä luomaan suhteita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua lainata henkilöä, jota en tietääkseni millään tasolla tunne, ja jatkaa hänen kanssaan enää "keskustelua", mutta yleisluontoinen toteamus: jopa vapaaehtoispuolella sitoudutaan työskentelemään usein ohjaajana asianmukaisesti. Jos haluaa kavereita, ei voi lähteä ohjaajaksi tai opettajaksi. Vapaaehtoispuolelle pitää AINA lähteä sillä asenteella, että itsellä ei ole tilanteessa tarpeita, on vain annettavaa. 

Hyväntekeväisyys tai auktoriteettisuhteet ovat ihan eri asia, kun vaikka joku sinkkujen juoksukoulun vetäjä tai joulumyyjäisten käpykoristeiden väsääminen vetäjä. En vaan näe syytä miksi jonkun tälläisen vetäjää sitovat jotkut "moraalisäännöt".

Sinun täytyy nyt varmasti valittaa tai kysyä eri vapaaehtoistyötahoilta asiasta eli miksi vaativat vapaaehtoistyöntekijöitäkin noudattamaan tiettyjä sääntöjä. Minä en ainakaan enää osaa auttaa asiassa. 

Monimutkaista.

Jos yksinäinen tulee seuraasi ja sinua ei kiinnosta ja sanot sen, valitetaan, että ihmiset on niin ikäviä, eikä halua olla mun kans.

Jos yksinäinen tulee seuraasi ja sinua ei kiinnosta, mutta yrität olla kohtelias ja ystävällinen, olet paska feikki, jonka pitäisi sanoa heti, ettei sun seura kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis huh. Minusta tuo on kyllä edelleenkin ihan turhaa brassailua ja itsensä ylentämistä, että hei totta kai uusia kavereita saa, laskekaapas vain rimaa älkääkä vaatiko turhia.

Esim. itse olen 40+. lapseton, työtön, akateeminen, yksinelävä nainen. Siinä on aika monta tekijää, jotka kaventavat sosiaalista piiriä. Minä elän kaupunkielämää normaalirientoineen sekä vastapainona mökkielämää, mutta useimmiten molempia yksin, koska monilla muilla on perheet. Ylipäänsä he elävät elämää, jossa kaikki tällainen liikehdintä on turhanaikaista; heidän liikehdintänsä kun on ensisijaisesti HopLoppiin, Särkänniemeen tmv.

Täällä puhutaan synnytyskursseista, lasten kaverien äideistä jne. Ottakaapas huomioon, että elämäntilanteita on hyvin monenlaisia. Jotkut eivät näe pitkään aikaan yhtään ketään, koska ei ole työkavereitakaan. Tai niitä lapsia. 

Kaikkinensa tässä ketjussa joillakin sanoma tuntuisi olevan, että kyllä niitä kavereita löytyy, mutta ällä hel*etissä tule minun luokseni. Jännä, että nämä ihmiset eivät itse halua olla kavereita, mutta samalla he ovat täysin vakuuttuneita, että kyllähän niitä nyt helposti löytyy. How ironic. Mutta näinhän se menee, NIMBY.

Synnytyskurssi oli vain esimerkki. Se olisi voinut olla koirankoulutuskurssi tai latinalaisten tanssien kurssi. Kyse on siitä, että jos valitsee harrastuksekseen mökkeilyn, niin onhan se nyt paljon todennäkösempää ettei sieltä mökilta niitä kavereita saa, kun verrataan vaikka johonkin monta kertaa viikossa samojen tyyppien kanssa tehtävään harrastukseen.

 

Totuus on, että monella yksinäisellä on tiukat säännöt ja vaatimukset ystävälle. Tyypillisin on juuri tarve, että ystävä haluaa tehdä juuri samoja asioita kuin itse ja yhtä usein. Kuten Särkäniemi esimerkki kuvaa hyvin. Ollaan mielummin yksin, kuin tavataan jossain ei itselle mieluisassa paikassa. No, monelle joilla on ystäviä tuollainen ei merkkaa mitään. Yhdessä on kivaa, paikassa kuin paikassa.

Niin että kun mainitsin "kaupunkielämää normaalirientoineen" ja vastapainona mökkeilyn, niin päätit tehdä minusta erakkomökkeilijän ja tarttua tähän? Just just. Hyvin vääristelty. Mites jos tarttuisit vaikkapa niihin elokuviin, keikkoihin, baareihin, ravintoloihin, kuntosaliin, museoihin jne. jne. ? Kuten sanoin, ne ovat monesta turhanaikaisia.

Mutta tartutaanpa vaikkapa lattareihin. Olen tanssinut vuosia parisalsaa. Tunneilla opetellaan tanssimaan, ei hakemaan seuraa. Osa innostuu käymään sosiaalitanssimassa, mutta edelleenkin niillä on ideana tanssia. Ei jutella tai löytää varsinaisia kavereita. Voisi puhua tanssikavereista. Voit tietää, miten hyvin henkilö osaa tanssia, mutta et ehkä tiedä lainkaan, mitä hän tekee työkseen tai missä hän asuu. Onko hän naimisissa, lapseton vai eronnut sinkku. Varmasti jotkut ystävystyvätkin. En halua sen mahdollisuutta poissulkea, mutta kuvailen tyypillistä meininkiä. 

Minä olen ehdottanut "lapsellisille" itse monet kerrat huvipuistoja. 1) Moni aikuinen ei halua mihinkään laitteeseen, 2) moni lapsi tai taapero ei pääse moneen laitteeseen ja 3) monesti lapset haluavat seuraa toisista lapsista. 

Toisaalta en myöskään näe, miksi esim. lapseton olisi velvollinen tapaamaan itselle epämieluisassa paikassa. Eiköhän voida tehdä kompromissi tai nähdä yhtä hyvin lapsettomalle sopivassa paikassa. 

Totta, paikasta kyn paikasta voisi sanoa, ettei sinne ole menty ystäviä hankkimaan vaan "tanssimaan, opiskelemaan, työskentelemään, urheilemaan" jne. Ja silti miljoonat ihmiset, jotka ovat löytäneet ystävän tai puolison kertovat löytäneen sen ystävän juuri noista paikoista. Miksi? Koska heillä on ollut toisenlainen asenne. Heille muut ihmiset ja varsinkin samoilla intresseillä varustetut ovat kaikki potentiaalisia uusia ystäviä. He saattavat tilaisuuden jälkeen jäädä juttelemaan keskenään. Järjestää retkiä muutenkin. Illan viettoja yhdessä jne. Ja nämä henkilöt löytävät paikasta kuin paikasta uusia ystäviä.

Mutta sitten on nämä, jotka käyvät vuosia vaikka sitten lattaritanssimassa. Eivät ole kiinnostuneet muistamaan edes kaikkien nimiä. Heille jo pukukopissa puhuminenkin on liiottelua. Eihän sinne tansseihin nyt puhumaan ole tultu!? Kuvottelevat kuinka muiden ystävät ovat tipuneet muille taivaalta, mutta itselle on käynyt huono tuuri eikä sitä ystävää ole sieltä vielä tippunut.

Puhut kuinka lapseton ei ole "velvollinen tapaamaan ketään missään epämielyttävässä paikassa". Tässä lauseessa jotenkin koko ystävyyskäsite on pielessä. Ystävät eivät velvoita, eikä varsinkaan johonkin epämiellyttävään ystäviään. Joko ihminen itse haluaa mennä vaikkei paikka niin kiva olisi, koska seura korvaa asian. Tai sitten kyseessä ei ole ystävyys.

Minä olen tavannut ystäviäni vaikka missä. Koska ei se paikka vaan se seura. Puistonpenkille, uimalaan, citymarketiin, kävelylenkille, diskoon, lentokentälle, olen jopa sopinut tapaamisia ennen vanhempainiltaa. Ihan vaan mainitakseni muutaman esimerkin.

Kyllä minulle nuo sinun kertomuksesi kuulostavat vain selittelyltä.

Varsinki tuo aiempi juttu, ettei muka kurssinvetäjänä voisi tutustua ihmisiin ja heistä saada muutaman ystävänkin itselleen. Miksi ei? Koska auktoriteettiin ei sovi puhua osallistujien kanssa? Eivät enää tottele sinua? Sinun kurssillesi ei hyvät ja potentiaaliset ystäviksi sopivat ihmiset osallistu? Kursseille ei olla tultu kavereeraaman vaan pelkästään oppimaan?

Oikeasti ei ihmetytä miksi toiset ovat yksin, jos asenne muita ja tilaisuuksia kohtaan on tuo. Ihan mielenkiinnosta, mistä te joilla on se ainokainen ystävä olette hänet löytäneet? Kun mikään paikka missä ihmisiä liikkuu ei teille ole soveltuva tutustumaan muihin?

Näähän on ihan käsittämättömiä olkiukkoja kaikki jutut.

Siis sä kuvittelet, että tanssitunnilla, jossa toden teolla keskitytään oppimaan kuvioita, koitetaan siinä vielä lisäksi tutustua? Että siinä on aikaa ja mahdollisuuksia siihen? Oletko harrastanut tanssia? Puhutko siis tunnilla opettajan päälle ja häiritset toisten oppimista ja kuuntelua etkä yritä lainkaan tanssia? Kerros nyt ihan teoriassa ja käytännössä, miten tämä sun tutustuminen tapahtuu. Pukuhuonejutteluita ei todellakaan lasketa, sellaista nyt jokainen osaa tehdä. Sanoa, että huhhuh, en muista mitään tai mitäs viimeks teitte. Wow, mitä tutustumista.

Tuolla yllä joku sanoi, että mitä väliä paikalla on. Että voihan mennä paikkaan, josta ei itse välitä. Näin on, mutta sen ei tarvitse aina olla sen lapsettoman, vaan puntteja tasan. Lapsellinen voi myös tulla baariin. En näe lapsettomalla mitään ylimääräistä joustovelvollisuutta. 

Olen opettaja itse. Mikä ihmeen ammattietiikka on tuo, että lähdetään kaveeraamaan kurssilaisten kanssa? Ehkä valiten sieltä itselle mieluisat henkilöt. No ei todellakaan mitään tällaista. Kurssinvetäjäksi mennään töihin eikä hakemaan kavereita!!! Luulisi nyt tuon olevan ihan itsestään selvää, ettei mennä omia tarpeita täyttämään, jos kurssinvetäjäksi suostuu. Siellähän on pyrkimys ns. palvella kurssilaisia eikä hakea ITSE jotain seuraa. Suorastaan ihan törkypuhetta jo. 

Treffaat Citymarketissa kaverin? Okei... Shoppailette siellä sitten pari tuntia kimpassa? No juu, ehkä tosiaan meillä on hyyyyyvin eriävät näkemykset kaveruudesta, ystävyydestä, elämästä, etiikasta, kaikesta. 

Ehkä sinunkin kannattaisi vähän korjata asennettasi, jos näet asioita noin yksisilmäisesti. Mieti ja tutki paremmin. 

Eli sinusta on tuomittavaa jos Raimo 52v. järjestää sienien tunnistamiskurssin. Kurssille osallistuu Jarmo 61v. Molemmat ovat myös kovia kalastajia. He eivät siis voi ystävystyä ja alkaa yhdessä käymään kalareissulla ja talvisin pilkkimässä? Tämän kaiken estää ammattietiikka?

Epäilemättä voivat puuhastella vaikka mitä kurssin jälkeen. Kurssin aikana keskitytään opettamiseen ja oppimiseen ja olemaan tasapuolisia eikä luomaan suhteita. 

Minä ystävystyin muutama vuosi sitten kahvakuulatunnin vetäjän kanssa. Hirveää, tämä on varmaan eettisesti nyt väärin tältä vetäjältä. Mutta ei haittaa. Olemme ystäviä silti.

Vierailija kirjoitti:

Monimutkaista.

Jos yksinäinen tulee seuraasi ja sinua ei kiinnosta ja sanot sen, valitetaan, että ihmiset on niin ikäviä, eikä halua olla mun kans.

Jos yksinäinen tulee seuraasi ja sinua ei kiinnosta, mutta yrität olla kohtelias ja ystävällinen, olet paska feikki, jonka pitäisi sanoa heti, ettei sun seura kiinnosta

No ei varsinaisesti, ellet sitten ole tosi yksinkertainen tyyppi. Ihmiset eivät pidä torjunnasta. Se on normaalia. On silti parempi teidän molempien kannalta torjua epämieluisa ihminen nopeasti kuin vasta siinä vaiheessa, kun olet jo "kiltteyttäsi" suostunut hänen kaikkien lastensa kummiksi.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua lainata henkilöä, jota en tietääkseni millään tasolla tunne, ja jatkaa hänen kanssaan enää "keskustelua", mutta yleisluontoinen toteamus: jopa vapaaehtoispuolella sitoudutaan työskentelemään usein ohjaajana asianmukaisesti. Jos haluaa kavereita, ei voi lähteä ohjaajaksi tai opettajaksi. Vapaaehtoispuolelle pitää AINA lähteä sillä asenteella, että itsellä ei ole tilanteessa tarpeita, on vain annettavaa. 

Hyväntekeväisyys tai auktoriteettisuhteet ovat ihan eri asia, kun vaikka joku sinkkujen juoksukoulun vetäjä tai joulumyyjäisten käpykoristeiden väsääminen vetäjä. En vaan näe syytä miksi jonkun tälläisen vetäjää sitovat jotkut "moraalisäännöt".

Sinun täytyy nyt varmasti valittaa tai kysyä eri vapaaehtoistyötahoilta asiasta eli miksi vaativat vapaaehtoistyöntekijöitäkin noudattamaan tiettyjä sääntöjä. Minä en ainakaan enää osaa auttaa asiassa. 

Ei minun tarvitse. Ymmärrän kyllä miksi lukion opettaja ei voi kavereoida oppilaidensa kanssa tai miksi jonkun hyväntekeväisyysjärjestön työtekijöillä on velvollisuuksis ja sääntöjä. Mutta vaikka kuinka haluatte antaa ymmärtää, kuinka se on jotenkin moraalisesti väärin, että jonkun täysiikäisten järjestäjien ja osallistujien keskeiset ystävyyssuhteet, jossain kerhoissa tai kursseissa tai muissa vastaavissa, niin se ei ole. Koska mikä siinä olisi moraalisesti niin väärin? Ketään heikommassa asemassa olevaa ei käytetä hyväksi. Mitään arviointeja ei anneta. Monesti ei edes osallistumistodistusta.

Joten jos joku yksinäinen osaa ja haluaa järjestää vaikka mangapiirustuskurssin ja vaikka heistä kaikista kurssiin osallistujista tulisi vetäjän 5 uutta bff:ää, niin upeaa. Siinä ei ole mitään moraalitonta, vaan päinvastoin, te jotka syyllistätte saisitte hävetä.

Viette mahdollisuuden yksinäiseltä uusiin ystäviin, jollain itsekeksimällänne "moraalisännöllä". Sekä osallistujien, että vetäjän puolelta.

Ja sekin on ihan puppua etteikö jossain harrastuksissa olisi aikaa myös rupatella ja tutustua muihin. Että pitää nyt niin keskittyä ja oppia, ettei sivuille ehdi katsoa eikä pienintäkään taukoa ole ja paikalle on saavuttava ja pois lähdettävä 30 sekunttia ennen ja jälkeen.

Johonkin kursseihin/kerhoihin osallistuminen tai niiden vetäminen on mitä parhaimpia tapoja tutustua uusiin ihmisiin ja saada ehkä jopa lopulta ystäviä. Mutta se vaatii myös sen, että ymmärtää mistä kursseista ja kerhoista on puhe. Ymmärtää mikä on hyväntekijä, mikä on auktoriteetti, mikä on virallinen valvoja tai kuka on esimerkiksi ministeriön ja lakien velvollisuuksien alla toimiva opettaja.

Tosiaan, jos tuota ei ymmärrä, niin minäkään en voi auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa millaisia sitten ovat ne harrastuksista, töistä, puistosta jne tavatut ihmiset, joista ette pidä eli joita ette halua pyytää vaikka mökille, vaikka muita harrastus tms tuttuja pyydätte, ja joitten kanssa ehkä ystävystytte?

Näitä epätoivoisia ystävänetsijöitä, jotka ripustautuvat ystävälliseen ihmiseen, kuin nälkäinen leipään. Ihan samalla tavalla kiersin aikoinaan epätoivoiset rakkaudenetsijät.

Miten sitten pitäisi olla että saisi ystäviä, kun niitä ei saisi edes haluta saada? Esittää välinpitämätöntä? Kertoilla keksityistä ystävistään ja menoistaan niin ei kuulosta epätoivoiselta?

Välinpitämättömälla ja ripustautuvalla on eroa. Jos tätä eroa ei huomaa niin tällöin varmasti se ystävien etsiminen todella on hankalaa, kun puttuu se sosiaalinen pelisilmä. Mutta sanotaanko, että epätoivoisuus ei ole kovin viehättävä piirre seuranhakemisessa. Jos esim. harrastusporukassa käy koko porukan läpi, pyytäen jokaista erikseen esim. kahville valittelen yksinäisyyttä niin tämä on enemmänkin ahdistavaa. Parempi on pikkuhiljaa tutustua ja katsoa kenen kanssa aidosti synkkaa ja sitä juttua syntyy ikään kuin luonnostaan, jolloin on ihan luontevaakin pyytää toista esim. kahville. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni taas menee hermot ihmisiin, joilla ei itsellä ole juurikaan muita ystäviä ja sitten soittelevat jatkuvasti ja pyytävät näkemään kokoajan ja suuttuvat, kun kaikilla elämä ei olekaan yhtä yksinäistä.

Yleensä juuri niin se meneekin, ne kenellä ei ystäviä paljon ole ovat juuri niitä jotka soittelevat jatkuvasti muille ystävilleen ja miettivät miksei kukaan soita heille. Koska kaikilla ei yksinkertaisesti ole aikaa, itselläni on kiireistä eikä jokaikisen työpäivän jälkeen huvita puhua monen hyvänpäiväntutun tai ”kaverin” kanssa, vaan mielummin nään oikeita ystäviäni ja niitäkään en ehdi kaikkia näkemään. Eli jos tuntuu, että olet aina se kenelle ei soiteta, vika saattaa olla siinä että kaverillasi on vain yksinkertaisesti liikaa muita kavereita,.

Aivan! Rikkaan näkökulmasta köyhän toiminta on usein surkuhupaisan ja käsittämättömän oloista. Niin myös yksinäisen ihmisen toiminta sellaisen mielestä, jonka sosiaaliset tarpeet ovat täyttyneet.

Tää oli mainiosti sanottu. Tuo postaus (myös sen jälkeinen postaus) oli täysin kuin rikkaan ihmisen suhtautumista köyhään ja kipeään. En voinut välttää ajatusta, että poliittista suuntautumista ei ollut kovin vaikeata arvata. ;) 

 

Minä en ole tuo postaaja, mutta allekirjoitan sen täysin. Ja poliittisesti olen suuntautunut vasemmalle, toisin kuin taisit luulla. Musta tuo vertaus on niin ontuva kuin olla voi - köyhyys ja rikkaus on aika vähän yksilöstä itsestään kiinni, mutta yksinäisyys aika paljon. Mutta kivahan on tietysti ajatelle sosiaaliseen elämäänsä tyytyväiset riistäjiksi, joiden hyvinvointi revitään teidän yksinäisten nahasta. 

Vasemmistohenkisenä sinun pitäisi ymmärtää, että aikuisiällä yksinäisyys ei ole monesti itsestä kiinni. Tästä aiheesta löytyy varmasti monia sosiologisia tutkimuksia.

Mitä tarkoitat sillä, että yksinäisyys on paljon ihmisestä itsestään kiinni? Jos nyt on ihan pakko noista valita, niin aika loogista lienee ajatella, että rahaakin on helpompi takoa kuin ystäviä. Rahahan on vain materiaa. 

Itse teen töitä ulkomaalaisten kanssa, eikä heidän ole läheskään aina helppoa löytää paikallisia kavereita. He voivat kertoa, että harrastuksissa joo näkee uusia ihmisiä, mutta sitten se on heippa hei ja tyypit menevät kotiinsa. No näinhän se on.

Jo pelkästään "teidän yksinäisten" -ilmaisu kertoo melko lailla ylimielisestä toiseuttamisesta.

Jos kaikki ajattelisimme samoin, kukaan ei lähtisi tapaamaan yksinäisiä vanhuksia, kirjoittelemaan tuntemattomille kirjeitä, toimimaan nuoren tukihenkilönä jne. Kaikki tällainen vaatii työtä, mutta kysehän on siitä, mitä haluaa "heidän yksinäisten" eteen tehdä ja millaisena ongelmana näkee yksinäisyyden yhteiskunnassa. Siihen istuu hyvin huonosti ajattelutapa "mitäs läksivät, kyllähän he itse voisivat hommata kavereita".

Jotenkin tuntuu, että tähänkään ketjuun kirjoitelleet yksinäiset eivät haluaisi olla hyväntekeväisyyden kohteita... se loukkaa ihmisen omanarvontuntoa, että toinen kaveeraa säälistä. Ja tukihenkilönä toimiminen ja yksinäisten vanhusten tapaaminen on sillä tavalla eri asia, että kyseisellä toiminnalla on selkeät rajat ja vapaaehtoistyönä tuollaista tekevä saa usein ammatillista tukea. Kaveriksi ryhtyminen yksinäiselle pelkän hyväntekeväisyyden vuoksi taas uuvuttaa helposti sen hyväntekijän... jos toinen ollut pitkään yksin, niin vaatimukset toiselle on usein kohtuuttoma, koska ystävyyden vaje elämässä on ollut niin suuri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni taas menee hermot ihmisiin, joilla ei itsellä ole juurikaan muita ystäviä ja sitten soittelevat jatkuvasti ja pyytävät näkemään kokoajan ja suuttuvat, kun kaikilla elämä ei olekaan yhtä yksinäistä.

Yleensä juuri niin se meneekin, ne kenellä ei ystäviä paljon ole ovat juuri niitä jotka soittelevat jatkuvasti muille ystävilleen ja miettivät miksei kukaan soita heille. Koska kaikilla ei yksinkertaisesti ole aikaa, itselläni on kiireistä eikä jokaikisen työpäivän jälkeen huvita puhua monen hyvänpäiväntutun tai ”kaverin” kanssa, vaan mielummin nään oikeita ystäviäni ja niitäkään en ehdi kaikkia näkemään. Eli jos tuntuu, että olet aina se kenelle ei soiteta, vika saattaa olla siinä että kaverillasi on vain yksinkertaisesti liikaa muita kavereita,.

Aivan! Rikkaan näkökulmasta köyhän toiminta on usein surkuhupaisan ja käsittämättömän oloista. Niin myös yksinäisen ihmisen toiminta sellaisen mielestä, jonka sosiaaliset tarpeet ovat täyttyneet.

Tää oli mainiosti sanottu. Tuo postaus (myös sen jälkeinen postaus) oli täysin kuin rikkaan ihmisen suhtautumista köyhään ja kipeään. En voinut välttää ajatusta, että poliittista suuntautumista ei ollut kovin vaikeata arvata. ;) 

 

Minä en ole tuo postaaja, mutta allekirjoitan sen täysin. Ja poliittisesti olen suuntautunut vasemmalle, toisin kuin taisit luulla. Musta tuo vertaus on niin ontuva kuin olla voi - köyhyys ja rikkaus on aika vähän yksilöstä itsestään kiinni, mutta yksinäisyys aika paljon. Mutta kivahan on tietysti ajatelle sosiaaliseen elämäänsä tyytyväiset riistäjiksi, joiden hyvinvointi revitään teidän yksinäisten nahasta. 

Et oo tosissasi...Tai aika pihalla jos ajattelet noin. Itse oon aika vaatimattomista oloista noussut ihan omalla työlläni ja nyt omistan rivitalon, hyväpalkkainen työ ja voin matkustella useamman kerran vuodessa etelään. Nuorempana en käynyt missään, paitsi Tallinnassa kun ei ollu varaa. Tunnen useita kolmekymppisiä jotka ei omalla työllään pärjää/ei tee töitä, mutta sen huomaa asenteestakin, ettei kiinnosta. Mutta haluaa kyllä saman elintason kuin muut työssäkäyvät. Ei ole siis köyhyys mielestäni yksilöstä kiinni, ainakaan täällä Suomessa. Jos vaan viitsii opuskella itselleen ammatin jolla tienaa kohtuullisesti niin kyllä Suomessa pystyy elää hyvän elämän, en ole itsekään rikas, vaan ihan keskituloinen.

Enemmän ajattelisin että yksinäisyys ei ole aina itsestä kiinni, kaikille ei vaan osu matkan varrelle sellaisia tosi ystäviä jotka pysyy, ei itsellenikään kuin pari, joista ainakin toiseen luotan 100%, oon kiitollinen siitä. On ollut paljon hyväksikäyttäjiä jotka häipyi kun ei saanut enää haluamansa. Kun on luonteeltaan vielä aika hiljainen ja introvertti niin aika harvojen kanssa ystävystyy. Olen tämän jo näin aikuisiällä hyväksynyt ja viihdyn aika paljon yksinkin.

No mulla on mennyt asiat just päinvastoin. Olen kasvanut väkivaltaisessa perheessä ja saanut todella huonon mallin ihmissuhteille. Teininä olin koulukiusattu ja yksinäinen, yliopistossa kärsin sosiaalisista peloista, olin masentunut ja ahdistunut. Kiitos terapian, sain käsiteltyä ongelmani ja opin, miten tasa-arvoisia ja toimivia ihmissuhteita luodaan ja ylläpidetään. Nykyään mulla on pari hyvää ystävää, parisuhde ja kavereita. Olen onnellinen ihminen. Ura ei ole mennyt niin hyvin. Nuoruuteni masennuksista ja yksinäisyydestä johtuen valmistumiseni viivästyi, jäi ne sosiaaliset verkostot luomatta. Viimeiset kymmenen vuotta tyäelämä on ollut pätkää pätkän perään ja joitakin työttömyysjaksoja välissä. Aika sinnikkäästi olen mielestäni kuitenkin yrittänyt, mutta ei se ole tuottanut tulosta. Eli kyllä, minusta oli helpompaa päästä pois yksinäisyydestä kuin taloudellisesta epävarmuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni taas menee hermot ihmisiin, joilla ei itsellä ole juurikaan muita ystäviä ja sitten soittelevat jatkuvasti ja pyytävät näkemään kokoajan ja suuttuvat, kun kaikilla elämä ei olekaan yhtä yksinäistä.

Yleensä juuri niin se meneekin, ne kenellä ei ystäviä paljon ole ovat juuri niitä jotka soittelevat jatkuvasti muille ystävilleen ja miettivät miksei kukaan soita heille. Koska kaikilla ei yksinkertaisesti ole aikaa, itselläni on kiireistä eikä jokaikisen työpäivän jälkeen huvita puhua monen hyvänpäiväntutun tai ”kaverin” kanssa, vaan mielummin nään oikeita ystäviäni ja niitäkään en ehdi kaikkia näkemään. Eli jos tuntuu, että olet aina se kenelle ei soiteta, vika saattaa olla siinä että kaverillasi on vain yksinkertaisesti liikaa muita kavereita,.

Aivan! Rikkaan näkökulmasta köyhän toiminta on usein surkuhupaisan ja käsittämättömän oloista. Niin myös yksinäisen ihmisen toiminta sellaisen mielestä, jonka sosiaaliset tarpeet ovat täyttyneet.

Tää oli mainiosti sanottu. Tuo postaus (myös sen jälkeinen postaus) oli täysin kuin rikkaan ihmisen suhtautumista köyhään ja kipeään. En voinut välttää ajatusta, että poliittista suuntautumista ei ollut kovin vaikeata arvata. ;) 

 

Minä en ole tuo postaaja, mutta allekirjoitan sen täysin. Ja poliittisesti olen suuntautunut vasemmalle, toisin kuin taisit luulla. Musta tuo vertaus on niin ontuva kuin olla voi - köyhyys ja rikkaus on aika vähän yksilöstä itsestään kiinni, mutta yksinäisyys aika paljon. Mutta kivahan on tietysti ajatelle sosiaaliseen elämäänsä tyytyväiset riistäjiksi, joiden hyvinvointi revitään teidän yksinäisten nahasta. 

Vasemmistohenkisenä sinun pitäisi ymmärtää, että aikuisiällä yksinäisyys ei ole monesti itsestä kiinni. Tästä aiheesta löytyy varmasti monia sosiologisia tutkimuksia.

Mitä tarkoitat sillä, että yksinäisyys on paljon ihmisestä itsestään kiinni? Jos nyt on ihan pakko noista valita, niin aika loogista lienee ajatella, että rahaakin on helpompi takoa kuin ystäviä. Rahahan on vain materiaa. 

Itse teen töitä ulkomaalaisten kanssa, eikä heidän ole läheskään aina helppoa löytää paikallisia kavereita. He voivat kertoa, että harrastuksissa joo näkee uusia ihmisiä, mutta sitten se on heippa hei ja tyypit menevät kotiinsa. No näinhän se on.

Jo pelkästään "teidän yksinäisten" -ilmaisu kertoo melko lailla ylimielisestä toiseuttamisesta.

Jos kaikki ajattelisimme samoin, kukaan ei lähtisi tapaamaan yksinäisiä vanhuksia, kirjoittelemaan tuntemattomille kirjeitä, toimimaan nuoren tukihenkilönä jne. Kaikki tällainen vaatii työtä, mutta kysehän on siitä, mitä haluaa "heidän yksinäisten" eteen tehdä ja millaisena ongelmana näkee yksinäisyyden yhteiskunnassa. Siihen istuu hyvin huonosti ajattelutapa "mitäs läksivät, kyllähän he itse voisivat hommata kavereita".

Ohis...mä näen asian niin, että monella yksinäisellä tuntuu olevan ihan hirveän kovat vaatimukset ystävilleen. Juuri kuten tässä ketjussa on moni kirjoittanut, ystävyyteen pitää sitoutua ja ystävyyden eteen tehdä töitä. Vastuuta ja velvollisuuksia. Ystävyys ei siis ole heille mitään rentoa, mutkatonta ja luontevaa yhdessäoloa vaan pikemminkin kuin symbioottinen parisuhdepeli, josta vain puuttuu seksi ja jonka tilaa jatkuvasti analysoidaan. Lisäksi ystävän pitää olla lähes samanlainen kuin itsekin on ja aina ja loppuun asti ymmärtää, jos jossain asiassa onkin erilainen. 

Jos haluaa pelata ihmissuhdepeliä, kannattaa etsiä itselleen pelikaveri eikä ystäviä. 

Tässä ketjussahan nimenomaan nämä ei-yksinäiset on olettaneet että yksinäinen on lähinnä stalkkeri joka kaipaa seuraa 24/7. Sieltähän koko ajatus on ketjuun tullut. Sen sijaan yksinäiset on kirjoittaneet kuinka kaipaavat normaalia, vastavuoroista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Tässä ketjussa on muutenkin tullut esiin se, että ei-yksinäiset kuvittelee (ja toivookin) yksinäisten olevan jotenkin sosiaalisesti kömpelöitä ja muuten vaan epäkelpoja yhteiskunnan jäseniä. Ilmeisesti pelkkä alitajuntainen ajatuskin siitä on liikaa, että yksinäisyys voi osua myös tavallisen ja normaalin ihmisen kohdalle ihan koska vain. Sama juttu kuin työttömyyden kanssa, työttömiä pidetään automaattisesti ryhmänä luusereita johon ei kukaan "normaali" ihminen joudu koskaan, joten työttömiä saa (ja pitää) surutta haukkua ja ruoskia, koska ihan omasta tahdostaan ovat laiskoja ja epäkelvollisina juoppoja.

Työttömyys ja/tai yksinäisyys voi osua ihan kenen tahansa kohdalle ja vaikka jo ensi viikolla. Muistakaa "te paremmat" ihmiset sitten,  että sillä samalla hetkellä myös te muututte tuottavasta ja kelvollisesta yhteiskunnan jäsenestä pelkäksi taakaksi kaikille. Eikö olekin kiva ajatus?

Työttömyys toki voi kohdata, mutta tuota ihmettelen, että mikä ihmeen uhkaus tuo on, että yksinäisyys voi tuosta noin vain puskan takaa syöksyä kohti. Aina saa uusia tuttuja ja ystäviä (toisaalta ihmettelen tätä ihmisten luokittelua, oot vain tuttu, sinä olet ystävä, sinä taas olet vain kaveri). Se, mikä karkoittaa ihmisiä kaikkein parhaiten, on juuri ripustautuminen ja vaativuus ja luokittelu, että et oo tarpeeksi samanlainen, että ylentäisin sut ystäväkseni, vaan oot vain kaveri ja niitä en kaipaa. Minulla ehkä on aina ollut juuri siksi sosiaalista elämää runsaasti, koska en ole arvottanut ihmisiä, kenet suvaitsen nostaa ystäväksi, kuka jää kaveriksi. Otan ihmiset avoimin mielin vastaan ja tutustun mielelläni erilaisiin ihmisiin ja tulen toimeen hyvin sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka ovat ihan erilaisia, kuin minä.

Joten ei se yksinäisyys ole mikään mörkö, joka pimeällä metsätiellä ihan yhtäkkiä käy kimppuusi ja sille et voi mitään ja se on aina toisten syytä. Kun suvaitsee toisenlaisia ihmisiä, kuin itse on, niin silloin myös tutustuu monenlaisiin ihmisiin.

No jos esim sairastut vakavasti niin suurin osa tuttuystäväkavereista usein häipyy. Juuri silloin kun niitä tarvitsisi. Paitsi sinua se ei tietysti haittaa, kun minkäänlainen tarvitsevuus on väärin.

Mulle kävi päinvastoin. Yllätyin siitä, miten moni välitti ja halusi auttaa. Ja vieläpä sellainen ihminen, josta olin ajatellut, että tuo on vaan tuttava. 

Kyllä, suhteiden hoito on muuttunut somen myötä. Appivanhemmat koko ajan somessa, eikä yhteyksiä pidetä kuin niihin, jotka ovat siellä aktiivisia. Sukulaisuus ei tunnu merkitsevän heille paljoakaan.

Itse ajattelen, että ei ole olennaista, kumpi osapuoli ottaa yhteyttä, jos yhteys kuitenkin säilyy ja silloin tällöin nähdään. Meissä ihmisissä on aktiivisempia ja passiivisempia yksilöitä, ja myös roolit ystävyyssuhteissa ja porukoissa ovat normaali asia. Kai se liittyy ihmisen laumatoimintaan.. jokaisella on laumassa oma paikkansa ja tehtävänsä, ja niiden tiedostaminen tuo turvaa. Mutta jos kyse on kunnioituksen puutteesta ja hyväksikäytöstä, roolit voivat olla vahingollisia. Paskasankoksi ei tarvitse suostua.

En usko täydellisiin ihmissuhteisiin. Suhteissa täytyy osata antaa ja pyytää anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Samaa mieltä! Oon se edellinen samasta aiheesta avautunut. Ei jaksa muakaan enää kiinnostaa, mulla ei ole edes lapsia vielä, lapset olis toki hyvä "tekosyy", koska nyt oon tosiaan se "tylsä mummo", joka ei vaan jaksa. Arvostan paljon enemmän nykyään hyvää ja pirteää oloa viikonloppuisin, että jaksaa tehdä muutakin, kun vain makaa krapulassa koko sunnuntai. Ja vaikkei jois paljon niin silti väsymys on aikamoinen. Arvostan nykyään terveellisiä elämäntapoja. Eikä mulla oo edes hauskaa siellä, alkaa puolen yön jälkeen jo väsyttää. Mielestäni tämä kuuluu enemmän nuoruuteen ja jatkuvasti bilettävä aikuinen/keski-ikäinen on vähän nolo, kyllä sitä iltaa voi viettää sivistyneestikin lasillisella ja lähteä ajoissa kotiin. Jos se on sitä ystävyyttä niin jääköön sitten väliin multa. Onneks on kavereita jotka haluaa tehdä muutakin kun bilettää.

Voin myöntää tässä kohdin itsekkyyteni. Jos minä toimin paljon lapsiperheiden ehdoilla, toivoisin, että joskus joku äiti voisi tulla kanssani myös viihteelle. Ihan vaan siksi, että ei siellä niin hauskaa ole aina käydä yksin. Mulle se on kuitenkin paikka, jossa voi niitä uusia ihmisiäkin tavata. Ja lisäksi vaikka ei tapaisikaan, niin tuo edes jonkinlaista vipinää elämään. Kyllä minäkin sanoin nuorena, että shoot me, jos käyn täällä sen ja sen ikäisenä, mutta kaikilla silti elämä ei mene kuten toivoisi. Siitä ei ole silti pelkoa, että nelikymppisenä bilettäisi jatkuvasti, kun kukaan ei lähde minnekään. Eihän ylipäänsä se, jos kerran vuodessa lähtee jonnekin kaverin kanssa, tarkoita sitä, että se olisi "jatkuvasti". 

Tuttua tämä ja on mielestäni itsekästä. Toki voin tulla pubiin istumaan parille, mutten bilettää jaksa lähteä. Sinne pitää olla se fiilis lähteä, ei voi väkisin pitää hauskaa jos ei huvita. Haluat että ystäväsi tulee väkisin mukaan jotta sinä saat vipinää ja tapaat uusia ihmisiä eli miehiä. Mulla on kokemusta tällaisesta ystävästä, heti kun miehen siellä tapas jäin yksin, menin tanssimaankin yksin. Pitää lähteä sellaisen kanssa jolla on samat toiveet illasta. Mua ei kiinnosta roikkua baarissa koska nuorempana tein sitä liikaakin, ei kiinnosta miesten metsästys kun on oma mies kotona. Sinkkunakaan en koskaan löytänyt baarista ketään, en kyllä etsinytkään, kavereiden kanssa käytiin pitämässä hauskaa, tanssimassa. Joskus tuli jotain iskuyrityksiä, mutta lähinnä yhden illan juttua hakivat.

Mielestäni sanoin heti, että myönnän itsekkyyteni. Kaikilla meillä on itsekkäitäkin toiveita. 

En sanonut, että ystävän pitää tulla väkisin. Puhuin toivomisesta. 

En puhunut miehistä mitään. Täsmensin myöhemmin, etten tarkoita miehiä, vaan ihmisten näkemistä. Ylipäänsä oletusarvo miehistä on rasistinen. 

Minä olen aina tykännyt käydä viihteellä joskus, vapaana ja varattuna. En tykkää pelkistä koti-illoista. Nykyään kuitenkin käyn 95 %:sti yksin, missä on omat hyvät ja huonot puolensa. 

Ok, pahoittelut että ymmärsin väärin. Mäkin ennen tykkäsin käydä mutta iän myötä on käynyt aika raskaaksi. Yleensä nykyään harvemmin "ajaudun" vahingossa viihteen puolelle jos on jonkun kaverin tai työkavereiden kanssa syömässä ja ilta venyy, silloinkaan ei jaksa olla kauheesti yli puolen yön.

Tämä kaveri sanoi kerran ihan suoraan että enkö nyt ymmärrä että se kaipaa myös huomiota miehiltä ja flirttailua/pussailua, kun itse olin silloin tavannut mieheni, niin vetosi siihen että en enää ymmärrä kun itse saan parisuhteessa läheisyyttä. Ymmärrän toki mutta silti musta vähän törkeää painostaa toinen baariin jotta voi sitten jättää se yksin kun tapaa jonkun, teki sen mulle jo ainakin pari kertaa aiemmin. Eipä oo paljon enää kuulunut yleisestä tyypistä kun en enää suostunut sen kanssa baariin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, missä on tavattu "ainokainen ystävä". No, minulla ei ole ainokaista ystävää, vaan joitakin ystäviä, kavereita ja tuttuja. Silti kontaktit ovat aika vähäisiä eli yhteistä tekemistä on harvoin. Osan olen tavannut yli 30 vuotta sitten koulussa. Pari töissä (en laske sellaisia, joiden kanssa työsuhteen päättymisen jälkeen myös kaveruus alkoi kuolla). Joitakin opiskeluissa, mutta näistä ei ole jäänyt oikeastaan sellaisia aktiivisia kavereita, vaikka paljon olenkin opiskellut elämässäni. Jos välimatkoja ei olisi, asiat voisivat olla ehkä hieman toisin. Parin opiskelukaverin kanssa nähdään kuitenkin ainakin toistaiseksi edes pari kertaa vuodessa porukalla. Itse olen kaikkien suhteen melko aktiivinen järjestelijä (vaikka olenkin menettänyt aiempaa otettani toisten passiivisuuden takia), kuten olen ollut myös työ- ja opiskeluyhteisöissä. Kuitenkaan mikään Tupperware-kestitsijä tmv. (yök) en ole eli itselläni ei ole mitään tarvetta kutsua erinäisiin turhiin juttuihin jokaista puolituttua kylännaista ja -miestä. Arvostan laatuihmissuhteita.

Toki sitten on kavereidenkavereita, joita näkee bileissä, mutta eivät ole omia kavereita. Baarissa nyt näkee sinne raahauduttuaan usein samoja naamoja, jotka ovat jonkin sortin tuttuja, mutta heidän kanssaan ei silti nähdä muualla. 

Yhtäkään sellaista kaveria, jonka kanssa olisi samankaltainen elämäntilanne ja samanlaiset intressit, ei oikeastaan ole. Käytännössä menen toisten ehdoilla. Minulla ei ole lapsiesteitä, ja olen kiinnostunut vielä yöelämästäkin. Lähipiirissäni on paljon "lapsiriippuvaisia" ihmisiä eli sellaisia, jotka eivät edes lapsivapaalla halua ottaa vähän rennommin. Vaihtoehtoisesti löytyy ainakin yksi lapseton, jonka kotiinpaluuaika on omasta tahdosta viim. noin klo 23, joten joudun tässäkin lähes aina ns. alistumaan siihen, ettemme ikinä voi nähdä illalla. Jotenkin tuntuu, että esim. se ilta-aika on jotenkin poikkeusvaatimus eli minä en ikään kuin voi sanoa, että minulle taas ei käy päivä, ole sinä vuorostasi nyt yöhön tai edes myöhempään. Minä kun en pidä yhtään outona, jos la-iltana varhaiskeski-ikäinen ihminen ei ole kotona klo 23. 

Sama tunne tulee, että on ihan ok, että lapseton viettää kavereiden lasten kanssa aikaa, mutta sitten kieltäydytään tiukasti, kun pitäisikin itse ottaa reippaasti aikuisten omaa aikaa lapsettoman kanssa. 

Minulla jäi kolmikymppisenä kaikki sellaiset tutut, jotka halusi vielä bailata kapakoissa aamuun asti siinä vaiheessa, kun sain lapsia. Olin muutenkin jo umpikyllästynyt koko touhuun, joten olin juuri niitä tylsiä, jotka ei viitsineet tavata kavereitaan kapakassa ja olla aamuun asti. Irtiottoja kyllä tein ihan muilla tavoin, mutta kapakkaelämä oli eletty.

Näin parinkymmenen vuoden päästä ajattelen, että en kyllä paljoa menettänyt, kun nämä kaverit jäivät. Edelleen ei kiinnosta bailaaminen aamuun asti kapakoissa. Joskus joku näistä vanhoista kavereista saattaa tavatessa kysyä, että mikset sää ees nyt tuu meidän kans, kun lapset on jo aikuisia. Meillä on niin kivaa ja mahtavaa ja jännittävää kapakoissa olla voimanaisia, korkkarit kattoon. Olen se tylsä viiskymppinen, joka ei halua olla voimanainen korkkarit kattoon kapakassa klo 4 aamulla. 

Voisiko joku kapakkaelämässä viihtyvä joskus oikeasti ymmärtää, että jotkut ihmiset vain kyllästyvät siihen touhuun ja eivät saa siitä lisäarvoa elämäänsä ja eivät viitsi edes velvollisuudesta lähteä pämppäämään vanhojen kavereiden kanssa, jos kokee, ettei enää saa siitä mitään irti ja se on jo nähty.

Anteeksi paasaus, mutta kypsyin tähän aiheeseen aikoinaan, kun sain kuulla jatkuvaa valitusta siitä, että kuinka tylsä oon, kun en ryyppää ja kyllä mun täytyy ottaa aikuisten aikaa kapakassa ryyppäämällä ja oon liian riippuvainen äijästä ja kohta oon yksin, kun se jättää mut, kun keskityn liikaa perheeseen, enkä tule kapakkaan ryyppäämään aamuun asti ja katsomaan niitä ihania miehiä sinne ja bailaamaan tyttöjen kanssa.

Ihminen voi tehdä muutakin aikuisten juttuja, kuin olla kapakassa vetämässä viinaa

Samaa mieltä! Oon se edellinen samasta aiheesta avautunut. Ei jaksa muakaan enää kiinnostaa, mulla ei ole edes lapsia vielä, lapset olis toki hyvä "tekosyy", koska nyt oon tosiaan se "tylsä mummo", joka ei vaan jaksa. Arvostan paljon enemmän nykyään hyvää ja pirteää oloa viikonloppuisin, että jaksaa tehdä muutakin, kun vain makaa krapulassa koko sunnuntai. Ja vaikkei jois paljon niin silti väsymys on aikamoinen. Arvostan nykyään terveellisiä elämäntapoja. Eikä mulla oo edes hauskaa siellä, alkaa puolen yön jälkeen jo väsyttää. Mielestäni tämä kuuluu enemmän nuoruuteen ja jatkuvasti bilettävä aikuinen/keski-ikäinen on vähän nolo, kyllä sitä iltaa voi viettää sivistyneestikin lasillisella ja lähteä ajoissa kotiin. Jos se on sitä ystävyyttä niin jääköön sitten väliin multa. Onneks on kavereita jotka haluaa tehdä muutakin kun bilettää.

Voin myöntää tässä kohdin itsekkyyteni. Jos minä toimin paljon lapsiperheiden ehdoilla, toivoisin, että joskus joku äiti voisi tulla kanssani myös viihteelle. Ihan vaan siksi, että ei siellä niin hauskaa ole aina käydä yksin. Mulle se on kuitenkin paikka, jossa voi niitä uusia ihmisiäkin tavata. Ja lisäksi vaikka ei tapaisikaan, niin tuo edes jonkinlaista vipinää elämään. Kyllä minäkin sanoin nuorena, että shoot me, jos käyn täällä sen ja sen ikäisenä, mutta kaikilla silti elämä ei mene kuten toivoisi. Siitä ei ole silti pelkoa, että nelikymppisenä bilettäisi jatkuvasti, kun kukaan ei lähde minnekään. Eihän ylipäänsä se, jos kerran vuodessa lähtee jonnekin kaverin kanssa, tarkoita sitä, että se olisi "jatkuvasti". 

Tuttua tämä ja on mielestäni itsekästä. Toki voin tulla pubiin istumaan parille, mutten bilettää jaksa lähteä. Sinne pitää olla se fiilis lähteä, ei voi väkisin pitää hauskaa jos ei huvita. Haluat että ystäväsi tulee väkisin mukaan jotta sinä saat vipinää ja tapaat uusia ihmisiä eli miehiä. Mulla on kokemusta tällaisesta ystävästä, heti kun miehen siellä tapas jäin yksin, menin tanssimaankin yksin. Pitää lähteä sellaisen kanssa jolla on samat toiveet illasta. Mua ei kiinnosta roikkua baarissa koska nuorempana tein sitä liikaakin, ei kiinnosta miesten metsästys kun on oma mies kotona. Sinkkunakaan en koskaan löytänyt baarista ketään, en kyllä etsinytkään, kavereiden kanssa käytiin pitämässä hauskaa, tanssimassa. Joskus tuli jotain iskuyrityksiä, mutta lähinnä yhden illan juttua hakivat.

Mielestäni sanoin heti, että myönnän itsekkyyteni. Kaikilla meillä on itsekkäitäkin toiveita. 

En sanonut, että ystävän pitää tulla väkisin. Puhuin toivomisesta. 

En puhunut miehistä mitään. Täsmensin myöhemmin, etten tarkoita miehiä, vaan ihmisten näkemistä. Ylipäänsä oletusarvo miehistä on rasistinen. 

Minä olen aina tykännyt käydä viihteellä joskus, vapaana ja varattuna. En tykkää pelkistä koti-illoista. Nykyään kuitenkin käyn 95 %:sti yksin, missä on omat hyvät ja huonot puolensa. 

Ok, pahoittelut että ymmärsin väärin. Mäkin ennen tykkäsin käydä mutta iän myötä on käynyt aika raskaaksi. Yleensä nykyään harvemmin "ajaudun" vahingossa viihteen puolelle jos on jonkun kaverin tai työkavereiden kanssa syömässä ja ilta venyy, silloinkaan ei jaksa olla kauheesti yli puolen yön.

Tämä kaveri sanoi kerran ihan suoraan että enkö nyt ymmärrä että se kaipaa myös huomiota miehiltä ja flirttailua/pussailua, kun itse olin silloin tavannut mieheni, niin vetosi siihen että en enää ymmärrä kun itse saan parisuhteessa läheisyyttä. Ymmärrän toki mutta silti musta vähän törkeää painostaa toinen baariin jotta voi sitten jättää se yksin kun tapaa jonkun, teki sen mulle jo ainakin pari kertaa aiemmin. Eipä oo paljon enää kuulunut yleisestä tyypistä kun en enää suostunut sen kanssa baariin...

Kyseisestä tyypistä siis. Jos miesseuraa haluaa metsästää niin varmaan voi mennä yksinkin vaariin eikä hyväksi käyttää kaveria ja sit dumpata sen.

Feidaavat "kaverit" ovat pelkureita, joilla ei ole pokkaa kertoa asioita suoraan!