Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Minulla on hiukan hukassa tämä koodisto, miten tässä ketjussa etenevät ihmissuhteissa.
Mistä tietää, että on tuttu ja siitä solmittu kaveruussuhde ja edetty ystäviksi ja lopulta sydänystäviksi.
Olisi helppoa, kun olisi samanlaiset rituaalit kuin pariskunnilla. Tapaillaan, sitten seukataan, sitten mennään kihloihin ja sitten naimisiin. Tässä ainakin tietää, missä vaiheessa ollaan menossa.
Mutta olisi ihan hyvä olla sama kavereille. Ollaan tuttuja. Hei aletaanko nyt kaveruussuhteeseen. Ostetaanko sormukset ja ollaan ystäviä. Ja menetkö nyt sydänystäväliittoon minun kanssani ja kuolema vain meidät erottaa.
Ei voi olla koodistoa asialle, jonka jokainen tulkitsee ja määrittelee omalla tavallaan. Mietin pitkään, mikä oma koodistoni voisi olla ja päädyin seuraavaan:
Tuttava. Henkilö, jonka olen tavannut vähintään 10 kertaa. Tiedämme toisistamme nimet (ei tosin aina välttämättä sitäkään). Tiedämme suurinpiirtein, mistä toinen on kotoisin (maa, kaupunki tai kaupunginosa). Emme tapaa toisiamme tarkoituksella vaan olosuhteiden sanelemana. Tällaisia ovat mm työkaverit, harrastuskaverit, lasten kavereiden vanhemmat tai vaikkapa samoissa kansainvälisissä konferensseissa toiseen kävijät. Tutavien kansa keskustelu pysyy yleisluontoisella tasolla. Sitä smalltalkia.
Kaveri. Tuttavasta seuraava taso. Kaverin kanssa voi viettää aikaansa ihan ilman olosuhteita, jotka taas kuuluvat tuttavuuteen. Kaveria voi pyytää mukaansa leffaan, festareille tms paikkaan. Kaveriin on olemassa jokin yhteydenpitokeino, jonka avulla voi kysyä, lähtisikö kaveri leffaan tms. Kaverinkin kanssa keskustelu on pitkälti yleisluontoista, mutta kaverin kanssa voidaan puhua jo vähän enemmän itsestäänkin. Molemminpuolin siis. Kaveri tietää työpaikan tai vähintäänki ammatin, mahdollisten lasten lukumäärän ja nimet, puolison nimen, asuinpaikan tarkemmin kuin vain maa/kapunki/kaupunginosa -tarkkuudella. Kaverin kanssa pidetään yhteyttä ihan vain kaveruuden vuoksi eikä siksi, että ollaan samassa työpaikassa tai lapsemme ovat kavereita keskenään.
Ystävä. Kaverista seuraava askel. Ystävä on henkilö, jolle ensimmäisenä soitetaan tai otetaan yhtettä, kun halutaan jutella tai halutaan kivaa seuraa. Ystävästä tiedetään jo puhelinnumero ja usein myös osoitekin. Ystävän kanssa on usein kyläiltykin puolin ja toisin. Mahdollisesti on jo tavattu ystävän puoliso ja lapsetkin. Ystävä on se, johon voi ottaa yhteyttä ilman mitään asiaakaan. Ystävän elämäntilanne tiedetään jo aika hyvin ja osataan ottaa se huomioon. Ystävä on ajatuksissa silloinkin, kun ei ole syystä tai toisesta ehditty tai jaksettu pitää yhteyttä. Ystävyys on tunneside.
Tämä on mun "koodistoni", jollain toisella se on ihan erilainen.
Menee kyllä aika vaikeaksi tällainen luokittelu ja ihmisten kategorisointi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Ehkäpä ystävyydessäkin käy niin, että alkuhuuma haihtuu? Toista on kuvitellut ihanaksi eikä hän sitten olekaan sitä mitä kuvitteli.
Minulle on käynyt näitä aika useinkin. Jo lapsena olin aika sinisilmäinen ihmisten suhteen ja tutustuin siksi helposti
Tässä äkkiä mieleen tulevia esimerkkejä
-kaveri paljastui joksikin ihme hörhöksi. Alussa fiksu ja syvällinen ja jutut kävi yhteen. Jutut muuttui sellaisiksi, että sai säteitä muista ihmisistä ja auroja ja vaistosi kuulemma ihmisistä niiden ajatuksia jne..
-ihana kaveri ja soiteltiin paljon ja oltiin jo melkein paras kaveri-suhteessa. Niinpä alkoi ilmetä, kuinka puhuu paskaa kaikista ja kuulin, että puhui minustakin
-mukava työkaveri, jonka kanssa tutustuttiin. Paljastui kontrollifriikiksi ja lopulta meni siihen, että kyttäsi ja soitteli, missä olen ollut ja kenen kanssa
-alussa mukava, mutta kun oltiin tunnettu muutama kuukausi, mielipiteet oli monista poliittisista asioista hyvin erilaisia
-monen vuoden tuttu. Asenne muuttui, kun perustin perheen. Alkoi vihjailla ilkeästi kaikkea perheestäni ja elämästäni
Näiden ihmisten kanssa aloin soitella harvemmin ja etäännyin ja lopulta en pitänyt yhteyttä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Minulla on hiukan hukassa tämä koodisto, miten tässä ketjussa etenevät ihmissuhteissa.
Mistä tietää, että on tuttu ja siitä solmittu kaveruussuhde ja edetty ystäviksi ja lopulta sydänystäviksi.
Olisi helppoa, kun olisi samanlaiset rituaalit kuin pariskunnilla. Tapaillaan, sitten seukataan, sitten mennään kihloihin ja sitten naimisiin. Tässä ainakin tietää, missä vaiheessa ollaan menossa.
Mutta olisi ihan hyvä olla sama kavereille. Ollaan tuttuja. Hei aletaanko nyt kaveruussuhteeseen. Ostetaanko sormukset ja ollaan ystäviä. Ja menetkö nyt sydänystäväliittoon minun kanssani ja kuolema vain meidät erottaa.
Ei voi olla koodistoa asialle, jonka jokainen tulkitsee ja määrittelee omalla tavallaan. Mietin pitkään, mikä oma koodistoni voisi olla ja päädyin seuraavaan:
Tuttava. Henkilö, jonka olen tavannut vähintään 10 kertaa. Tiedämme toisistamme nimet (ei tosin aina välttämättä sitäkään). Tiedämme suurinpiirtein, mistä toinen on kotoisin (maa, kaupunki tai kaupunginosa). Emme tapaa toisiamme tarkoituksella vaan olosuhteiden sanelemana. Tällaisia ovat mm työkaverit, harrastuskaverit, lasten kavereiden vanhemmat tai vaikkapa samoissa kansainvälisissä konferensseissa toiseen kävijät. Tutavien kansa keskustelu pysyy yleisluontoisella tasolla. Sitä smalltalkia.
Kaveri. Tuttavasta seuraava taso. Kaverin kanssa voi viettää aikaansa ihan ilman olosuhteita, jotka taas kuuluvat tuttavuuteen. Kaveria voi pyytää mukaansa leffaan, festareille tms paikkaan. Kaveriin on olemassa jokin yhteydenpitokeino, jonka avulla voi kysyä, lähtisikö kaveri leffaan tms. Kaverinkin kanssa keskustelu on pitkälti yleisluontoista, mutta kaverin kanssa voidaan puhua jo vähän enemmän itsestäänkin. Molemminpuolin siis. Kaveri tietää työpaikan tai vähintäänki ammatin, mahdollisten lasten lukumäärän ja nimet, puolison nimen, asuinpaikan tarkemmin kuin vain maa/kapunki/kaupunginosa -tarkkuudella. Kaverin kanssa pidetään yhteyttä ihan vain kaveruuden vuoksi eikä siksi, että ollaan samassa työpaikassa tai lapsemme ovat kavereita keskenään.
Ystävä. Kaverista seuraava askel. Ystävä on henkilö, jolle ensimmäisenä soitetaan tai otetaan yhtettä, kun halutaan jutella tai halutaan kivaa seuraa. Ystävästä tiedetään jo puhelinnumero ja usein myös osoitekin. Ystävän kanssa on usein kyläiltykin puolin ja toisin. Mahdollisesti on jo tavattu ystävän puoliso ja lapsetkin. Ystävä on se, johon voi ottaa yhteyttä ilman mitään asiaakaan. Ystävän elämäntilanne tiedetään jo aika hyvin ja osataan ottaa se huomioon. Ystävä on ajatuksissa silloinkin, kun ei ole syystä tai toisesta ehditty tai jaksettu pitää yhteyttä. Ystävyys on tunneside.
Tämä on mun "koodistoni", jollain toisella se on ihan erilainen.
Menee kyllä aika vaikeaksi tällainen luokittelu ja ihmisten kategorisointi
Mun mielestä ei. Jos vertaa seurustelumaailmaan, niin tuttavuus on kuin deittailua, kaveruus kuin fuckbuddy-suhde ja ystävyys kuin parisuhde. Kyse on toisen tuntemisesta ja tunnesiteestä.
Olen lakannut pitämästä yhteyttä kehenkään mieheni ja lasteni ulkopuolelta. Miksi?
Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat. Ei enää, kiitos. En jaksa tai halua toimia kenenkään terapeuttina tai pakkomielteiden kohteena. Enkä saa siitä mitään irti, että toinen hölöttää suu vaahdossa koko tapaamisen ajan omista asioistaan enkä itse meinaa saada edes yhtä pidempää puheenvuoroa. Mutta vaihtoehdot ovat olleet joko nämä hörhöt tai sitten yksinolo. Ja yksinolo voi olla aika raskasta.
Miehelläni on paljon kavereita, joita kutsua esim. illanistujaisiin säännöllisesti. Emännöin seurana ja pidän huolen siitä että kaikki viihtyvät. Saan aina paljon kiitosta siitä, miten hienosti olen huomioinut vieraat eri tilanteissa ja ihmisten yleinen mielipide minusta on selkeästi positiivinen. Mutta...näidenkään ihmisten kanssa en pääse edes tuttava-tasolle. Olen kai vaan liian tyhmä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Olen lakannut pitämästä yhteyttä kehenkään mieheni ja lasteni ulkopuolelta. Miksi?
Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat. Ei enää, kiitos. En jaksa tai halua toimia kenenkään terapeuttina tai pakkomielteiden kohteena. Enkä saa siitä mitään irti, että toinen hölöttää suu vaahdossa koko tapaamisen ajan omista asioistaan enkä itse meinaa saada edes yhtä pidempää puheenvuoroa. Mutta vaihtoehdot ovat olleet joko nämä hörhöt tai sitten yksinolo. Ja yksinolo voi olla aika raskasta.
Miehelläni on paljon kavereita, joita kutsua esim. illanistujaisiin säännöllisesti. Emännöin seurana ja pidän huolen siitä että kaikki viihtyvät. Saan aina paljon kiitosta siitä, miten hienosti olen huomioinut vieraat eri tilanteissa ja ihmisten yleinen mielipide minusta on selkeästi positiivinen. Mutta...näidenkään ihmisten kanssa en pääse edes tuttava-tasolle. Olen kai vaan liian tyhmä sitten.
Minulla on aivan samanlainen olo tästä asiasta. Aiemmin odotin ihmisiltä enemmän, mutta ehkä käsitykseni ihmisistä olivat yksinkertaisesti vain pielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ovatko yksinäiset oma rotu? Todella ilkeästi sanottu, osa on yksinäinen ilman omaa syytä. Kuten appiukkoni, liikkuminen on huonoa ja kaikki ystävät yhtä vanhoja ja raihnaisia, nettiä ei ole kun ei sitä halua.
Minusta taas tuo oli ihan osuva ja pointin omaava kommentti sen takia, sillä sitä edeltäneessä viestissä on jonkinlaisena tausta-ajatuksena kuitenkin se, että olkoot yksinäiset yksinäisten kanssa, en minä halua moisia roikkumaan itsessäni. Että yksinäiset on ihan kivoja, mutta not in my backyard jne.
Minusta taas ei ollut osuva, koska missä muka on ollut tilanne, jossa ei haluta olla tekemisissä omanrotuisten kanssa vaan ainoastaan muunrotuisten kanssa?
Vääristely. Eihän noin kukaan sanonut.
On ihan eri asia olla SEKÄ omanrotuisten ETTÄ myös muunrotuisten kanssa tekemisissä. Ilman että ulkoapäin pyritään sitä ohjailemaan, että hei, pysyttele sä vaan niissä omissa piireissäsi.
Miksi ne omanrotuiset eivät sitten kelpaa? Jos kerran on kyse jostain roduista?
Tässä ei nyt varmaan kannata takertua silti tuohon rotu-sanaan, vaikka ap-rotukommentoija viittasi rotusortoon. Samaa rotua tässä tietysti ollaan, eihän ihmisissä sellaisia ole (tai en ainakaan itse näin ajattele).
Kyllähän ne omat porukatkin kelpaa, mutta on "rotusortoa" ajatella, että piiri pieni pyörii eikä porukoita tule sotkea.
Kirjoittaja 3698 vertasi asiaa rotuerotteluun ja me muut käsittääkseni ollaan oltu eri mieltä siitä, että kyseessä olisi mikään rotuerottelu, koska yksinäisyys ei ole mikään rotuasia eikä edes verrattavissa siihen. Yksinäinen voi ihan hyvin halutessaan ystävystyä toisten yksinäisten kanssa. Jos ei halua, kyse ei ole mistään syrjinnästä tai rotuerottelusta vaan ihmisen omasta valinnasta olla kelpuuttamatta itsensä kaltaisia ystävikseen.
Vaan kirjoittaja, joka kertoi, että harrastuksessa voi tulla jokin yksinäinen jutulle ja sitten luulee, että nyt tässä ollaan vallan bestiksiä, antoi vähän ymmärtää, että sosiaalisena hän ei niin välittäisi yksinäisistä, koska nehän voivat luulla kaikenlaista. Että eikö olisi win-win, jos tyypit hengailisi keskenään. Kyllä, se on syrjintää.
Nyt ei siis puhuttu tilanteesta, jossa kaksi kaltaistaan kohtaa toisensa, vaan päin vastoin. Lue alkuviesti uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ovatko yksinäiset oma rotu? Todella ilkeästi sanottu, osa on yksinäinen ilman omaa syytä. Kuten appiukkoni, liikkuminen on huonoa ja kaikki ystävät yhtä vanhoja ja raihnaisia, nettiä ei ole kun ei sitä halua.
Minusta taas tuo oli ihan osuva ja pointin omaava kommentti sen takia, sillä sitä edeltäneessä viestissä on jonkinlaisena tausta-ajatuksena kuitenkin se, että olkoot yksinäiset yksinäisten kanssa, en minä halua moisia roikkumaan itsessäni. Että yksinäiset on ihan kivoja, mutta not in my backyard jne.
Minusta taas ei ollut osuva, koska missä muka on ollut tilanne, jossa ei haluta olla tekemisissä omanrotuisten kanssa vaan ainoastaan muunrotuisten kanssa?
Vääristely. Eihän noin kukaan sanonut.
On ihan eri asia olla SEKÄ omanrotuisten ETTÄ myös muunrotuisten kanssa tekemisissä. Ilman että ulkoapäin pyritään sitä ohjailemaan, että hei, pysyttele sä vaan niissä omissa piireissäsi.
Miksi ne omanrotuiset eivät sitten kelpaa? Jos kerran on kyse jostain roduista?
Tässä ei nyt varmaan kannata takertua silti tuohon rotu-sanaan, vaikka ap-rotukommentoija viittasi rotusortoon. Samaa rotua tässä tietysti ollaan, eihän ihmisissä sellaisia ole (tai en ainakaan itse näin ajattele).
Kyllähän ne omat porukatkin kelpaa, mutta on "rotusortoa" ajatella, että piiri pieni pyörii eikä porukoita tule sotkea.
Eli seuraavan kerran, kun tapaan jonkun yksinäisen kissanomistajan, pyydän hänet meidän koiranomistajien mukaan harrastamaan agilityä? Ei meillä sosiaalisillakaan "piirit" ole sellaisia, että piirin kymmenellä jäsenellä ei ole keskenään mitään yhteistä. Piirithän syntyvät nimenomaan niin, että ne, joilla on jokin muiden kanssa yhdistävä tekijä, muodostavat piirin. Kuten vaikkapa koiranomistajilla agility. Sitten sillä samalla tyypillä, joka kuuluu ko piiriin, voi olla toinen piiri, jossa harrastetaan joogaa. Ne koiranomistajat, jotka eivät harrasta joogaa, eivät kuulu tähän piiriin, eikä ne joogaajat, jotka eivät harrasta koiriensa kanssa agilityä, kuulu agility-piiriin.
Öö tää viesti pomppasi omalta osaltani yli hilseen meneviin sfääreihin keskustelun tausta huomioiden. Ei varmaan puhuttu tilanteesta, että ihmisillä ei ole mitään yhteistä. Vaan yhteistä on esim. se harrastus, josta keskustelu lähtikin. Sori, mutta lukeeko ihmiset näitä viestejä? Vai viestin sieltä, toisen täältä?
Ehkä sittenkin parempi puhua roduista, jos piirit tai porukat aiheuttavat sanoina väärinymmärryksiä eikä enää punainen lanka pysy mielessä. "Piiri pieni pyörii" on fraasi, sanonta.
Täsmennetään nyt kuitenkin: siellä koiraporukoissasi sosiaalisten piirissä voit aivan hyvin ottaa sosiaalisten piiriin myös vähemmän sosiaalisen, jolloin et ole ra... tai muuten ahdasmielinen. Etkä ajattele tällöin, että "ei kuulu mun hommiin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.
Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut.
Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.
Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut.
Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä.
Ohiksena: Tämä on oikeasti todella hämmentävää. Ihmisten sosiaalinen koodisto on paljon monimutkaisempi kuin mitä voisi kuvitella. Siksi tuntuukin monesti helpommalta vetäytyä vuorovaikutuksesta kuin jäädä arvailemaan mitä rivien välistä oikein pitäisi lukea. Ja kun jos kysyy suoraan, niin ei yleensä siltikään saa toisilta suoria vastauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ovatko yksinäiset oma rotu? Todella ilkeästi sanottu, osa on yksinäinen ilman omaa syytä. Kuten appiukkoni, liikkuminen on huonoa ja kaikki ystävät yhtä vanhoja ja raihnaisia, nettiä ei ole kun ei sitä halua.
Minusta taas tuo oli ihan osuva ja pointin omaava kommentti sen takia, sillä sitä edeltäneessä viestissä on jonkinlaisena tausta-ajatuksena kuitenkin se, että olkoot yksinäiset yksinäisten kanssa, en minä halua moisia roikkumaan itsessäni. Että yksinäiset on ihan kivoja, mutta not in my backyard jne.
Minusta taas ei ollut osuva, koska missä muka on ollut tilanne, jossa ei haluta olla tekemisissä omanrotuisten kanssa vaan ainoastaan muunrotuisten kanssa?
Vääristely. Eihän noin kukaan sanonut.
On ihan eri asia olla SEKÄ omanrotuisten ETTÄ myös muunrotuisten kanssa tekemisissä. Ilman että ulkoapäin pyritään sitä ohjailemaan, että hei, pysyttele sä vaan niissä omissa piireissäsi.
Miksi ne omanrotuiset eivät sitten kelpaa? Jos kerran on kyse jostain roduista?
Tässä ei nyt varmaan kannata takertua silti tuohon rotu-sanaan, vaikka ap-rotukommentoija viittasi rotusortoon. Samaa rotua tässä tietysti ollaan, eihän ihmisissä sellaisia ole (tai en ainakaan itse näin ajattele).
Kyllähän ne omat porukatkin kelpaa, mutta on "rotusortoa" ajatella, että piiri pieni pyörii eikä porukoita tule sotkea.
Eli seuraavan kerran, kun tapaan jonkun yksinäisen kissanomistajan, pyydän hänet meidän koiranomistajien mukaan harrastamaan agilityä? Ei meillä sosiaalisillakaan "piirit" ole sellaisia, että piirin kymmenellä jäsenellä ei ole keskenään mitään yhteistä. Piirithän syntyvät nimenomaan niin, että ne, joilla on jokin muiden kanssa yhdistävä tekijä, muodostavat piirin. Kuten vaikkapa koiranomistajilla agility. Sitten sillä samalla tyypillä, joka kuuluu ko piiriin, voi olla toinen piiri, jossa harrastetaan joogaa. Ne koiranomistajat, jotka eivät harrasta joogaa, eivät kuulu tähän piiriin, eikä ne joogaajat, jotka eivät harrasta koiriensa kanssa agilityä, kuulu agility-piiriin.
Öö tää viesti pomppasi omalta osaltani yli hilseen meneviin sfääreihin keskustelun tausta huomioiden. Ei varmaan puhuttu tilanteesta, että ihmisillä ei ole mitään yhteistä. Vaan yhteistä on esim. se harrastus, josta keskustelu lähtikin. Sori, mutta lukeeko ihmiset näitä viestejä? Vai viestin sieltä, toisen täältä?
Ehkä sittenkin parempi puhua roduista, jos piirit tai porukat aiheuttavat sanoina väärinymmärryksiä eikä enää punainen lanka pysy mielessä. "Piiri pieni pyörii" on fraasi, sanonta.
Täsmennetään nyt kuitenkin: siellä koiraporukoissasi sosiaalisten piirissä voit aivan hyvin ottaa sosiaalisten piiriin myös vähemmän sosiaalisen, jolloin et ole ra... tai muuten ahdasmielinen. Etkä ajattele tällöin, että "ei kuulu mun hommiin".
Nyt tajusin. Sulle piiri on eri asia kuin ryhmä, porukka tai yhteisö. Mulle taas ne on ihan sama asia. Jos ilmoittaudun joogatunneille ja alan käydä kutakuinkin säännöllisesti samaan aikaan samassa paikassa joogatunneilla, niin silloinhan mä olen osa sitä porukkaa, ryhmää eli piiriä, joka käy ko joogatunneilla. Tai kun alan harrastamaan koirani kanssa agilityä ja alan käydä koirani kanssa agilitytreeneissä, niin mähän olen automaattisesti osa sitä agility-harrastajien porukkaa, ryhmää eli piiriä. Tai kun menen uuteen työpaikkaan, olen automaattisesti samaa työporukkaa, koska mulla on sama palkanmaksaja, olen kutakuinkin samaan aikaa töissä kuin muutkin ja teen töitä suunnilleen samoissa tiloissa kuin työkaverinikin. Mä en ajattele, että olisi jotain tiettyihin ominaisuuksiin liittyviä piirin sisäisiäkin piirejä, esim työpaikalla naiset olisivat eri piiriä kuin miehet, lihavat eri piiriä kuin laihat, puheliaat eri piiriä kuin hiljaiset jne.
Ainoa kerta, kun muistan, että olen kokenut oloni yksinäiseksi, oli äitiyslomalla, kun pyysin yhtä kaveria käymään. Hän lupasi, mutta ei kuulunut mitään.
Nyt tajusin, että siksi reagoin siihen niin, koska elin eräänlaisessa tyhjiössä, kun ei ollut sosiaalisia kontakteja, kun olin kotona vauvan kanssa.
Muuten olen ollut aika huoleton tällaisissa asioissa, enkä ole stressannut, jos joku on perunut tai ei ole tullut. Olen vain ajatellut, että sille tuli joku muu meno ja kohauttanut olkapäitä.
Näin ollen voisin ajatella, että yksinäisyydentunteet korostuu, kun itselleen erilaisessa tilanteessa, missä on riippuvainen muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainoa kerta, kun muistan, että olen kokenut oloni yksinäiseksi, oli äitiyslomalla, kun pyysin yhtä kaveria käymään. Hän lupasi, mutta ei kuulunut mitään.
Nyt tajusin, että siksi reagoin siihen niin, koska elin eräänlaisessa tyhjiössä, kun ei ollut sosiaalisia kontakteja, kun olin kotona vauvan kanssa.
Muuten olen ollut aika huoleton tällaisissa asioissa, enkä ole stressannut, jos joku on perunut tai ei ole tullut. Olen vain ajatellut, että sille tuli joku muu meno ja kohauttanut olkapäitä.
Näin ollen voisin ajatella, että yksinäisyydentunteet korostuu, kun itselleen erilaisessa tilanteessa, missä on riippuvainen muista.
Minä olen tuntunut itseni yksinäiseksi lapsesta asti. Menin usein ulos itsekseni itkemään, kun kotona riideltiin niin paljon. Tähän samaan tunnetilaan palaan usein helposti, kun ihmissuhteet tuntuvat hankalilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy on se, että sosiaaliset taitoni eivät nähtävästi riitä normaalien ihmisten ystäväksi, vaan vedän puoleeni kaikki hyväksikäyttäjät ja feidaajat.
Mullekin käy usein tähän tapaan. Tai siten, että jään vaan äimistelemään ihmisten käytöstä. En tajua syitä ja seurauksia tai ihmisten motiiveja ja logiikkaa. Suurin osa ihmisten käytöksestä tuntuu olevan ihan muualta kuin oppikirjoista. Hassuinta on se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tajuan, mitä ihmiset oikein ajattelevat tehdessään tai sanoessaan sitä sun tätä. Välillä tuntuu, että elän jossain toisessa maailmassa kuin muut.
Todennäköisesti jos joku kertoo pitävänsä minusta tai haluaa vaikkapa nähdä, ja minä otan tämän totena, niin seuraavalla viikolla henkilö voi ollakin jo ihan toista mieltä. Hämmentävää. Tai jos joku kertoo, että tulee käymään seuraavana päivänä, niin seuraavana päivänä hän ilmoittaakin, että ei hän tulekaan. Again, hämmentävää. En pysy perässä ihmisten mielenliikkeissä.
Ohiksena: Tämä on oikeasti todella hämmentävää. Ihmisten sosiaalinen koodisto on paljon monimutkaisempi kuin mitä voisi kuvitella. Siksi tuntuukin monesti helpommalta vetäytyä vuorovaikutuksesta kuin jäädä arvailemaan mitä rivien välistä oikein pitäisi lukea. Ja kun jos kysyy suoraan, niin ei yleensä siltikään saa toisilta suoria vastauksia.
Jep. Jos maailmassa olisi vain mun kaltaisia ihmisiä, niin maailma olisi oikeasti aika paljon suoraviivaisempi. :D Varmasti miinuspuolena myös vaativampi ja tiukempi. Mutta siis kun oma ajattelumaailma menee niin, että okei, huomenna menen kaverille, niin sitten menen (ellen sairastu). Tykkään spaghetista ja jauhelihakastikkeesta, joten taidanpa syödä sitä huomenna. Tykkään myös tuosta kaverista, niin sitten tykkään ja tykkään pidempäänkin kuin päivän, viikon tai kuukauden. Mulla on taipumusta kehittää joskus ongelmia turhistakin, mutta monissa teoissa olen hyvin yksinkertainen ja suoraviivainen tekemättä asioihin mutkia. En sitten oikein jaksaisi niitä toistenkaan mutkia, kun vievät turhaan aikaa ja energiaa, että sitä arpoo ja velloo sellaisten parissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa kerta, kun muistan, että olen kokenut oloni yksinäiseksi, oli äitiyslomalla, kun pyysin yhtä kaveria käymään. Hän lupasi, mutta ei kuulunut mitään.
Nyt tajusin, että siksi reagoin siihen niin, koska elin eräänlaisessa tyhjiössä, kun ei ollut sosiaalisia kontakteja, kun olin kotona vauvan kanssa.
Muuten olen ollut aika huoleton tällaisissa asioissa, enkä ole stressannut, jos joku on perunut tai ei ole tullut. Olen vain ajatellut, että sille tuli joku muu meno ja kohauttanut olkapäitä.
Näin ollen voisin ajatella, että yksinäisyydentunteet korostuu, kun itselleen erilaisessa tilanteessa, missä on riippuvainen muista.
Minä olen tuntunut itseni yksinäiseksi lapsesta asti. Menin usein ulos itsekseni itkemään, kun kotona riideltiin niin paljon. Tähän samaan tunnetilaan palaan usein helposti, kun ihmissuhteet tuntuvat hankalilta.
Minä kehitin mielikuvituskavereita samoissa tilanteissa. Kotiin ei voinut kyllä oikein kutsuakkaan ketään, kun ei tiennyt, mitä siellä tapahtuu. Mutta voihan se juuri olla se syy, miksi en ole kokenut itseäni yksinäiseksi, kun näiden kokemusten vuoksi opin pärjäämään yksin ja turvautumaan vain itseeni. Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti nuo muistot jättäisi sinut rauhaan joku päivä.
Tuo edellinen äitiyslomailija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa kerta, kun muistan, että olen kokenut oloni yksinäiseksi, oli äitiyslomalla, kun pyysin yhtä kaveria käymään. Hän lupasi, mutta ei kuulunut mitään.
Nyt tajusin, että siksi reagoin siihen niin, koska elin eräänlaisessa tyhjiössä, kun ei ollut sosiaalisia kontakteja, kun olin kotona vauvan kanssa.
Muuten olen ollut aika huoleton tällaisissa asioissa, enkä ole stressannut, jos joku on perunut tai ei ole tullut. Olen vain ajatellut, että sille tuli joku muu meno ja kohauttanut olkapäitä.
Näin ollen voisin ajatella, että yksinäisyydentunteet korostuu, kun itselleen erilaisessa tilanteessa, missä on riippuvainen muista.
Minä olen tuntunut itseni yksinäiseksi lapsesta asti. Menin usein ulos itsekseni itkemään, kun kotona riideltiin niin paljon. Tähän samaan tunnetilaan palaan usein helposti, kun ihmissuhteet tuntuvat hankalilta.
Minä kehitin mielikuvituskavereita samoissa tilanteissa. Kotiin ei voinut kyllä oikein kutsuakkaan ketään, kun ei tiennyt, mitä siellä tapahtuu. Mutta voihan se juuri olla se syy, miksi en ole kokenut itseäni yksinäiseksi, kun näiden kokemusten vuoksi opin pärjäämään yksin ja turvautumaan vain itseeni. Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti nuo muistot jättäisi sinut rauhaan joku päivä.
Tuo edellinen äitiyslomailija
Kiitos samoin myös sinulle. Olen lukenut paljon siitä, miten
eri ihmiset käyttävät hankalissa tilanteissa erilaisia toimintastrategioita jo lapsena. Sinun toimintastrategiasi on ollut ilmeisen hyvä tilanteessasi, jos yksinäisyyden tunteilta noin suurelta osin olet elämässäsi välttynyt. Nehän ovat melko yleisiä tunteita kuitenkin monilla ihmisillä.
Tämä ei sinällään liity sinuun, mutta olen lukenut välttelevästä kiintymyssuhdetyylistä ja siitä, miten yhteys tunteisiin voi katketa ja ihminen kääntyy sisäänpäin, jos kodin tunneympäristö ei ole ollut toimiva. Tuloksena on usein älyllisessä mielessä loistava suorittaja, jonka ihmissuhteet kuitenkin saattavat tunnetasolla olla etäisiä.
Tunnistan tätä käytösmallia myöskin omasta perheestäni. Eroja reagointitavoissa selitetään monilla asioilla, mutta hyvin pitkälle ilmeisesti myös eroissa ihmisten synnynnäisessä temperamentissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Ehkäpä ystävyydessäkin käy niin, että alkuhuuma haihtuu? Toista on kuvitellut ihanaksi eikä hän sitten olekaan sitä mitä kuvitteli.
Mikä ihmeen alkuhuuma? Tulee mieleen, että ovatko osalle ystävät tiedostamatta parisuhteen korvikkeita. Jolloin tietenkin lopputulos on pettymys, kun toinen ei vastaakaan tunteisiin. Että halutessa loppuiän ystävän jonka kanssa jakaa asiansa, niin oikeasti elämästä puuttuu paljon enemmän, rakkaudellinen parisuhde, jota "pelkkä" ystävyyssuhde ei koskaan korvaa.
Minusta alussa kun tapaa jonkun uuden ihmisen, se ei ole alkuhuumaa, vaan päinvastoin, siinä vasta selvitetään millainen tyyppi on, ja onko meillä yhteistä. Aika sitten näyttää, jäädäänkö moikkatutuiksi vai ystävystytäänkö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Ehkäpä ystävyydessäkin käy niin, että alkuhuuma haihtuu? Toista on kuvitellut ihanaksi eikä hän sitten olekaan sitä mitä kuvitteli.
Mikä ihmeen alkuhuuma? Tulee mieleen, että ovatko osalle ystävät tiedostamatta parisuhteen korvikkeita. Jolloin tietenkin lopputulos on pettymys, kun toinen ei vastaakaan tunteisiin. Että halutessa loppuiän ystävän jonka kanssa jakaa asiansa, niin oikeasti elämästä puuttuu paljon enemmän, rakkaudellinen parisuhde, jota "pelkkä" ystävyyssuhde ei koskaan korvaa.
Minusta alussa kun tapaa jonkun uuden ihmisen, se ei ole alkuhuumaa, vaan päinvastoin, siinä vasta selvitetään millainen tyyppi on, ja onko meillä yhteistä. Aika sitten näyttää, jäädäänkö moikkatutuiksi vai ystävystytäänkö.
Jotkut ihmiset esittävät alussa mukavampaa ihmistä kuin todellisuudessa ovatkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Ehkäpä ystävyydessäkin käy niin, että alkuhuuma haihtuu? Toista on kuvitellut ihanaksi eikä hän sitten olekaan sitä mitä kuvitteli.
Mikä ihmeen alkuhuuma? Tulee mieleen, että ovatko osalle ystävät tiedostamatta parisuhteen korvikkeita. Jolloin tietenkin lopputulos on pettymys, kun toinen ei vastaakaan tunteisiin. Että halutessa loppuiän ystävän jonka kanssa jakaa asiansa, niin oikeasti elämästä puuttuu paljon enemmän, rakkaudellinen parisuhde, jota "pelkkä" ystävyyssuhde ei koskaan korvaa.
Minusta alussa kun tapaa jonkun uuden ihmisen, se ei ole alkuhuumaa, vaan päinvastoin, siinä vasta selvitetään millainen tyyppi on, ja onko meillä yhteistä. Aika sitten näyttää, jäädäänkö moikkatutuiksi vai ystävystytäänkö.
Jotkut ihmiset esittävät alussa mukavampaa ihmistä kuin todellisuudessa ovatkaan.
Eiköhän kaikki ihmiset pyri antamaan itsestään hyvän kuvan, eikö tuo ole ihan normaalia. Mutta mikä se huuma on, kun ei puhuta parisuhteesta vaan ystävyydestä, sitä minä en ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Ehkäpä ystävyydessäkin käy niin, että alkuhuuma haihtuu? Toista on kuvitellut ihanaksi eikä hän sitten olekaan sitä mitä kuvitteli.
Mikä ihmeen alkuhuuma? Tulee mieleen, että ovatko osalle ystävät tiedostamatta parisuhteen korvikkeita. Jolloin tietenkin lopputulos on pettymys, kun toinen ei vastaakaan tunteisiin. Että halutessa loppuiän ystävän jonka kanssa jakaa asiansa, niin oikeasti elämästä puuttuu paljon enemmän, rakkaudellinen parisuhde, jota "pelkkä" ystävyyssuhde ei koskaan korvaa.
Minusta alussa kun tapaa jonkun uuden ihmisen, se ei ole alkuhuumaa, vaan päinvastoin, siinä vasta selvitetään millainen tyyppi on, ja onko meillä yhteistä. Aika sitten näyttää, jäädäänkö moikkatutuiksi vai ystävystytäänkö.
Jotkut ihmiset esittävät alussa mukavampaa ihmistä kuin todellisuudessa ovatkaan.
Eiköhän kaikki ihmiset pyri antamaan itsestään hyvän kuvan, eikö tuo ole ihan normaalia. Mutta mikä se huuma on, kun ei puhuta parisuhteesta vaan ystävyydestä, sitä minä en ymmärrä.
Huuma on just se, että toinen vaikuttaa mukavalta tyypiltä ja sen vuoksi on ilahtunut, kun uskoo löytäneensä ystävän. Yhteistäkin tuntuu olevan vaikka kuinka paljon, mutta myöhemmin selviää, että toinen onkin vain feikannut koko ajan.
Kaveri oli sen oloinen, että hänellä piti joka rintamalla olla monta rautaa tulessa samaan aikaan. Luulen, että hän toimi samalla tavalla monien ihmisten kanssa, kun valitteli myös sitä, ettei kivaa seuraa eri juttuihin oikein ole. Ehkä hänestä se tutustumisvaihe oli se paras osa ystävystymisessä, kun silloin kaikki toisessa on vielä uutta. Kaikki ihmissuhteethan arkipäiväistyvät jossain määrin, kun on tunnettu pidempään.