Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Olen ihan samaa mieltä kanssasi ja tämä onkin asia, joka kirjoittajan 3865 ehdotuksessa on mielestäni pielessä. Mä arvostan ihmissuhteissani vakautta ja sen vuoksi en annakaan uusien tuttavuuksien ymmärtää, että meidän välillämme olisi jotain muutakin kuin vain tuttavuus. Koska minusta se ei olisi reilua toista kohtaan. Varsinkaan, jos tämä toinen on yksinäinen, ujo, hiljainen tms ja kenties ehtisi ilahtua, että nyt löysi uuden kaverin tai jopa ystävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Miksei yksinäiselle kelpaa toinen yksinäinen? Miksi juuri sosiaalisten ihmisten pitää tukea ja sitoutua kuten parisuhteeseen?
No siksi ei kelpaa, koska yksinäinen ei vaatimuksineen ole kovin toivottua seuraa. Mutta sosiaalisen pitäisi sitoutua jonkinlaiseen hyväntekeväisyysprojektiin vuosiksi, eikä viettää aikaa omien ystäviensä kanssa. Miksei yksinäisellä ole samaa velvollisuutta?
Mikä on sinun ongelmasi? Voit vain laittaa koneen kiinni ja unohtaa koko tämän aiheen. Samoin myös ne mielestäsi ikävät yksinäiset, joiden toivotonta seuraa et selvästikään kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Miksei yksinäiselle kelpaa toinen yksinäinen? Miksi juuri sosiaalisten ihmisten pitää tukea ja sitoutua kuten parisuhteeseen?
No siksi ei kelpaa, koska yksinäinen ei vaatimuksineen ole kovin toivottua seuraa. Mutta sosiaalisen pitäisi sitoutua jonkinlaiseen hyväntekeväisyysprojektiin vuosiksi, eikä viettää aikaa omien ystäviensä kanssa. Miksei yksinäisellä ole samaa velvollisuutta?
Mikä on sinun ongelmasi? Voit vain laittaa koneen kiinni ja unohtaa koko tämän aiheen. Samoin myös ne mielestäsi ikävät yksinäiset, joiden toivotonta seuraa et selvästikään kaipaa.
Ei minulla ole ongelmaa, mistä sinä noin pahastuit? Voisitko vastata kysymykseen, että miksi sosiaalisella on velvollisuuksia ja epäsosiaalisella vain oikeuksia?
Kun kerran molemmat yksinäiset haluavat vakautta ja sitoutumista, mikseivät he voisi sitoutua toisiinsa? Ja antaa sosiaalisen elää ilman sellaisia sitoumuksia, mitä sosiaalinen ei halua/tarvitse, koska läytää seuraa helposti.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Etköhän itse sekoita näitä asioita. Mielenterveyspotilas tarvitsisi tukihenkilön mutta ei hiljainen tai sosiaalisesti ei niin taitava.
Yksin jättäminen on ikävää ja lisää pahoinvointia.
Ei tarvitse mennä laidasta toiseen.
Oman jaksamisen ja rajojen puitteissa huomioidaan eikä ryhdytä terveelle ihmiselle miksikään " tukihenkilöksi"
Vaatiihan se huomioiminenkin vähän empatiakykyä ja pientä vaivaa, helpompi töksäyttää että etsi " tukihenkilö".
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ohis...mikä sitten olisi sun ratkaisusi? Että harrastuksissa, työpaikoilla yms jokainen alkaa käyttäytyä töykeästi muita kohtaan, jotta yksinäiselle ei varmasti tule paha mieli, kun ystävällisesti käyttäytyvä ei ollutkaan hänen ystävänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ovatko yksinäiset oma rotu? Todella ilkeästi sanottu, osa on yksinäinen ilman omaa syytä. Kuten appiukkoni, liikkuminen on huonoa ja kaikki ystävät yhtä vanhoja ja raihnaisia, nettiä ei ole kun ei sitä halua.
Minä ihmettelen miksi ystävyys ei syvene, vaikka ollaan tunnettu jo vuosia. Miten usein pitäisi nähdä toisiaan, että syntyisi syvempi yhteys, kerran vkossa? Tiedän ettei tähän ole mitään yhtä vastausta, mutta onko jollakin ajatuksia asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen miksi ystävyys ei syvene, vaikka ollaan tunnettu jo vuosia. Miten usein pitäisi nähdä toisiaan, että syntyisi syvempi yhteys, kerran vkossa? Tiedän ettei tähän ole mitään yhtä vastausta, mutta onko jollakin ajatuksia asiasta.
Ei kaikista ihmissuhteista tule ystävyyssuhteita, ei edes kaveruussuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen miksi ystävyys ei syvene, vaikka ollaan tunnettu jo vuosia. Miten usein pitäisi nähdä toisiaan, että syntyisi syvempi yhteys, kerran vkossa? Tiedän ettei tähän ole mitään yhtä vastausta, mutta onko jollakin ajatuksia asiasta.
Ehkä toinen ei halua syventää ystävyyttä. Ei tästä kannata loukkaantua. Kaikki ihmiset eivät halua syviä ystävyyssuhteita, vaan haluavat pitää ihmiset vähän etäämpänä, eikä uskoutua ja avata itseään.
Tai sitten kaikilla ei ystävyyskäsite ole sama. Minä esim. voin ajatella ystäväksi ihmistä, kenen kanssa ollaan tekemisissä ja jutellaan ja uskoudutaankin asioista. Mutta tämä toinen voi ajatella, että emme ole ystäviä, koska emme ole kertoneet kaikkia kipeitä asioita ja salaisuuksia ja luoneet toiseen tunnesidettä ja uskollisuussidettä.
Jos asia vaivaa, kannattaa suoraan kysyä ja jutella näistä asioista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Se on sitä nykyään ihannoitua small talkia, mitä kaikki ulkomailla käyneet hehkuttaa. Eli ollaan ystävällisiä, ihania ja jutellaan kaikkien kanssa pintapuolisesti. Ei juroteta nurkassa hiljaa ja pidetä etäisyyttä naama yrmyssä ja suostutaan pukahtamaan sana, kun on oikein pakko.
Mutta sitten on ihmisiä, jotka ihastuvat ja rakastuvat näihin ihmisiin, jotka rupattelevat kevyitä kaikkien kanssa ja käyttävät sanoissaan positiivisia sanoja. Kun he eivät rakastu takaisin, heitä haukutaan ja ollaan katkeria, kun heistä ei tullutkaan ikiystäviä.
Kysymättä heiltä, halusivatko he edes ystävystyä teidän kanssanne, vai olla vain ystävällisiä.
Itse ainakin näitä lukiessa taidan alkaa päiväperhoseksi, jotta nämä synkät ja katkerat ei edes yritä ystäväkseni, koska luokittelevat minut jo heti sellaiseksi, joka heittelee ystäviä pois, kun heitä tulee, joten ei kannata edes vaivautua. Pääsee paljon helpommalla, kun ei tarvitse sekaantua noin vaikeisiin ihmissuhteisiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Se on sitä nykyään ihannoitua small talkia, mitä kaikki ulkomailla käyneet hehkuttaa. Eli ollaan ystävällisiä, ihania ja jutellaan kaikkien kanssa pintapuolisesti. Ei juroteta nurkassa hiljaa ja pidetä etäisyyttä naama yrmyssä ja suostutaan pukahtamaan sana, kun on oikein pakko.
Mutta sitten on ihmisiä, jotka ihastuvat ja rakastuvat näihin ihmisiin, jotka rupattelevat kevyitä kaikkien kanssa ja käyttävät sanoissaan positiivisia sanoja. Kun he eivät rakastu takaisin, heitä haukutaan ja ollaan katkeria, kun heistä ei tullutkaan ikiystäviä.
Kysymättä heiltä, halusivatko he edes ystävystyä teidän kanssanne, vai olla vain ystävällisiä.
Itse ainakin näitä lukiessa taidan alkaa päiväperhoseksi, jotta nämä synkät ja katkerat ei edes yritä ystäväkseni, koska luokittelevat minut jo heti sellaiseksi, joka heittelee ystäviä pois, kun heitä tulee, joten ei kannata edes vaivautua. Pääsee paljon helpommalla, kun ei tarvitse sekaantua noin vaikeisiin ihmissuhteisiin
Tee toki mitä haluat. Kyseessä ei vain ollut mikään yksittäinen small talk-jutustelu, kun pitkän aikaa toinen pommitti kerta toisensa jälkeen, että nähdäänhän taas ja mitä nyt keksittäisiin. Se jatkui niin pitkään, että aloin tosiaan kuvitella, että toinen kaipaa läheistä ystävyyttä kanssani, kun usein varta vasten minua tahtoi tavata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Minulla on hiukan hukassa tämä koodisto, miten tässä ketjussa etenevät ihmissuhteissa.
Mistä tietää, että on tuttu ja siitä solmittu kaveruussuhde ja edetty ystäviksi ja lopulta sydänystäviksi.
Olisi helppoa, kun olisi samanlaiset rituaalit kuin pariskunnilla. Tapaillaan, sitten seukataan, sitten mennään kihloihin ja sitten naimisiin. Tässä ainakin tietää, missä vaiheessa ollaan menossa.
Mutta olisi ihan hyvä olla sama kavereille. Ollaan tuttuja. Hei aletaanko nyt kaveruussuhteeseen. Ostetaanko sormukset ja ollaan ystäviä. Ja menetkö nyt sydänystäväliittoon minun kanssani ja kuolema vain meidät erottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Se on sitä nykyään ihannoitua small talkia, mitä kaikki ulkomailla käyneet hehkuttaa. Eli ollaan ystävällisiä, ihania ja jutellaan kaikkien kanssa pintapuolisesti. Ei juroteta nurkassa hiljaa ja pidetä etäisyyttä naama yrmyssä ja suostutaan pukahtamaan sana, kun on oikein pakko.
Mutta sitten on ihmisiä, jotka ihastuvat ja rakastuvat näihin ihmisiin, jotka rupattelevat kevyitä kaikkien kanssa ja käyttävät sanoissaan positiivisia sanoja. Kun he eivät rakastu takaisin, heitä haukutaan ja ollaan katkeria, kun heistä ei tullutkaan ikiystäviä.
Kysymättä heiltä, halusivatko he edes ystävystyä teidän kanssanne, vai olla vain ystävällisiä.
Itse ainakin näitä lukiessa taidan alkaa päiväperhoseksi, jotta nämä synkät ja katkerat ei edes yritä ystäväkseni, koska luokittelevat minut jo heti sellaiseksi, joka heittelee ystäviä pois, kun heitä tulee, joten ei kannata edes vaivautua. Pääsee paljon helpommalla, kun ei tarvitse sekaantua noin vaikeisiin ihmissuhteisiin
Tee toki mitä haluat. Kyseessä ei vain ollut mikään yksittäinen small talk-jutustelu, kun pitkän aikaa toinen pommitti kerta toisensa jälkeen, että nähdäänhän taas ja mitä nyt keksittäisiin. Se jatkui niin pitkään, että aloin tosiaan kuvitella, että toinen kaipaa läheistä ystävyyttä kanssani, kun usein varta vasten minua tahtoi tavata.
Eli yhden tällaisen tuttavuuden takia luokittelet kaikki sosiaaliset ihmiset samanlaisiksi, vaikka syynä oli vain se, että tutustuttuaan sinuun paremmin tämä ihminen katsoihin paremmaksi ottaa takapakkia.
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen miksi ystävyys ei syvene, vaikka ollaan tunnettu jo vuosia. Miten usein pitäisi nähdä toisiaan, että syntyisi syvempi yhteys, kerran vkossa? Tiedän ettei tähän ole mitään yhtä vastausta, mutta onko jollakin ajatuksia asiasta.
Minusta tapaamisten sisältö on oleellisempi asia kuin määrä tai tiheys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Minulla on hiukan hukassa tämä koodisto, miten tässä ketjussa etenevät ihmissuhteissa.
Mistä tietää, että on tuttu ja siitä solmittu kaveruussuhde ja edetty ystäviksi ja lopulta sydänystäviksi.
Olisi helppoa, kun olisi samanlaiset rituaalit kuin pariskunnilla. Tapaillaan, sitten seukataan, sitten mennään kihloihin ja sitten naimisiin. Tässä ainakin tietää, missä vaiheessa ollaan menossa.
Mutta olisi ihan hyvä olla sama kavereille. Ollaan tuttuja. Hei aletaanko nyt kaveruussuhteeseen. Ostetaanko sormukset ja ollaan ystäviä. Ja menetkö nyt sydänystäväliittoon minun kanssani ja kuolema vain meidät erottaa.
Eiköhän jokaisella ole oma koodistonsa aivan kuten on oma käsitys ystävyydestäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Se on sitä nykyään ihannoitua small talkia, mitä kaikki ulkomailla käyneet hehkuttaa. Eli ollaan ystävällisiä, ihania ja jutellaan kaikkien kanssa pintapuolisesti. Ei juroteta nurkassa hiljaa ja pidetä etäisyyttä naama yrmyssä ja suostutaan pukahtamaan sana, kun on oikein pakko.
Mutta sitten on ihmisiä, jotka ihastuvat ja rakastuvat näihin ihmisiin, jotka rupattelevat kevyitä kaikkien kanssa ja käyttävät sanoissaan positiivisia sanoja. Kun he eivät rakastu takaisin, heitä haukutaan ja ollaan katkeria, kun heistä ei tullutkaan ikiystäviä.
Kysymättä heiltä, halusivatko he edes ystävystyä teidän kanssanne, vai olla vain ystävällisiä.
Itse ainakin näitä lukiessa taidan alkaa päiväperhoseksi, jotta nämä synkät ja katkerat ei edes yritä ystäväkseni, koska luokittelevat minut jo heti sellaiseksi, joka heittelee ystäviä pois, kun heitä tulee, joten ei kannata edes vaivautua. Pääsee paljon helpommalla, kun ei tarvitse sekaantua noin vaikeisiin ihmissuhteisiin
Kaikilla ei ole kykyä erottaa ystävällisyyttä ja ystävystymistä toisistaan ja siksi syntyy väärinkäsityksiä ja pettymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Se on sitä nykyään ihannoitua small talkia, mitä kaikki ulkomailla käyneet hehkuttaa. Eli ollaan ystävällisiä, ihania ja jutellaan kaikkien kanssa pintapuolisesti. Ei juroteta nurkassa hiljaa ja pidetä etäisyyttä naama yrmyssä ja suostutaan pukahtamaan sana, kun on oikein pakko.
Mutta sitten on ihmisiä, jotka ihastuvat ja rakastuvat näihin ihmisiin, jotka rupattelevat kevyitä kaikkien kanssa ja käyttävät sanoissaan positiivisia sanoja. Kun he eivät rakastu takaisin, heitä haukutaan ja ollaan katkeria, kun heistä ei tullutkaan ikiystäviä.
Kysymättä heiltä, halusivatko he edes ystävystyä teidän kanssanne, vai olla vain ystävällisiä.
Itse ainakin näitä lukiessa taidan alkaa päiväperhoseksi, jotta nämä synkät ja katkerat ei edes yritä ystäväkseni, koska luokittelevat minut jo heti sellaiseksi, joka heittelee ystäviä pois, kun heitä tulee, joten ei kannata edes vaivautua. Pääsee paljon helpommalla, kun ei tarvitse sekaantua noin vaikeisiin ihmissuhteisiin
Tee toki mitä haluat. Kyseessä ei vain ollut mikään yksittäinen small talk-jutustelu, kun pitkän aikaa toinen pommitti kerta toisensa jälkeen, että nähdäänhän taas ja mitä nyt keksittäisiin. Se jatkui niin pitkään, että aloin tosiaan kuvitella, että toinen kaipaa läheistä ystävyyttä kanssani, kun usein varta vasten minua tahtoi tavata.
Eli yhden tällaisen tuttavuuden takia luokittelet kaikki sosiaaliset ihmiset samanlaisiksi, vaikka syynä oli vain se, että tutustuttuaan sinuun paremmin tämä ihminen katsoihin paremmaksi ottaa takapakkia.
Teit yleistyksen aivan itse. Itse kuvasin vain tähän yksittäiseen kokemukseen liittyviä ajatuksiani.
Miksei yksinäiselle kelpaa toinen yksinäinen? Miksi juuri sosiaalisten ihmisten pitää tukea ja sitoutua kuten parisuhteeseen?
No siksi ei kelpaa, koska yksinäinen ei vaatimuksineen ole kovin toivottua seuraa. Mutta sosiaalisen pitäisi sitoutua jonkinlaiseen hyväntekeväisyysprojektiin vuosiksi, eikä viettää aikaa omien ystäviensä kanssa. Miksei yksinäisellä ole samaa velvollisuutta?