Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisten ja hyväonnisten ihmisten velvollisuus olisi minusta kyllä vähän pitää huolta huonompiosaisista ja yrittää tutustua niihin hiljaisiin ja ujoihinkin ja yrittää vetää heidät porukoihin matkaan. Nykyään ollaan niin itsekkäitä ja ei olla yhteisöllisiä, että jos sinä menestyt ja sinulla on ystäviä, porskutat vain menemään, että huomaa siellä työpaikkasi kahvipöydässä istuvaa hiljaista, joka ei ole sosiaalisiin piireihin päässyt matkaan. Mitä jos joku päivä kysyisitkin siltä, että lähdetkö illalla leffaan minun kanssa tai tulet kahville sinun luoksesi.
Mutta nykyään ollaan niin kylmiä ja kovia, että jos minulla menee hyvin ja minulla on ystäviä, minun ei tarvitse auttaa ketään ja huomioida sitä hiljaista ja syrjäytynyttä ja yrittää ottaa sitä mukaan elämääni.
Hiljaiset ja syrjäytyneetkin voisi ottaa elämäänsä hiljaisia ja syrjäytyneitä.
Kyllä mutta jos se helposti onnistuisi eivät he olisikaan hiljaisia tai syrjäytyneitä.
Eli jos olet saanut elämäsi kuntoon, et saa nauttia siitä, vaan pitää ottaa koko maailma hoidettavaksi ja kuluttaa itsesi loppuun etsimällä sieltä nurkista syrjäytyneitä ja masentuneita ja yksinäisiä ihmisiä ja työntää heitä eteen päin. Entä sitten, kun palat itse loppuun tässä auttamistyössä, niin ovatko nämä syrjäytyneet ja yksinäiset valmiit auttamaan silloin takaisin, vai painuvatko he takaisin nurkkiin itkemään, kun heitä ei koko ajan ole taas joku tökkimässä eteen päin.
Vedät aika ääripäähän edellisen kommentoijan hyväntahtoisen huomautuksen, että sosiaalisesti lahjakkaammat voisivat esimerkiksi koulussa tai työpaikalla hieman huomioida hiljaisia ja syrjäytyneitä pyrkimällä ottamaan heidätkin mukaan. Ei ole mikään iso juttu ja kuuluu mielestäni ihan hyviin käytöstapoihin pyrkiä huomioimaan kaikki.
Sosiaalisuus on lahjakkuus. Lahjakkuuteen sisältyy ajatus, että kaikki eivät osaa kyseistä taitoa yhtä hyvin. Miksi en siis käyttäisi sitä taitoa ryhmissä ja yhteisöissä niin, että kaikilla olisi parempi olla. Niillä hiljaisilla ja vetäytyvillä voi sitten olla toisenlaisia taitoja.
Ymmärrän tässä ajatuksen ja olen siitä samaa mieltäkin (eli jokaisella on velvollisuus pyrkiä auttamaan toisia ryhmissä ja yhteisöissä), mutta silti muistuttaisin, että sosiaalisuus on eri asia kuin sosiaaliset taidot. Sosiaalinen ihminen voi olla sosiaalisilta taidoiltaan umpisurkea ja näin ollen myös kaukana sosiaalisesti lahjakkaasta. Sosiaalisuus tarkoittaa käytännössä halua puhua ja halua olla toisten ihmisten kanssa.
Sosiaalinen ihminen voi olla esim. kahvihuoneen hölöttäjä, joka ei viitsisi millään kuunnella toisten juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Se on sitä nykyään ihannoitua small talkia, mitä kaikki ulkomailla käyneet hehkuttaa. Eli ollaan ystävällisiä, ihania ja jutellaan kaikkien kanssa pintapuolisesti. Ei juroteta nurkassa hiljaa ja pidetä etäisyyttä naama yrmyssä ja suostutaan pukahtamaan sana, kun on oikein pakko.
Mutta sitten on ihmisiä, jotka ihastuvat ja rakastuvat näihin ihmisiin, jotka rupattelevat kevyitä kaikkien kanssa ja käyttävät sanoissaan positiivisia sanoja. Kun he eivät rakastu takaisin, heitä haukutaan ja ollaan katkeria, kun heistä ei tullutkaan ikiystäviä.
Kysymättä heiltä, halusivatko he edes ystävystyä teidän kanssanne, vai olla vain ystävällisiä.
Itse ainakin näitä lukiessa taidan alkaa päiväperhoseksi, jotta nämä synkät ja katkerat ei edes yritä ystäväkseni, koska luokittelevat minut jo heti sellaiseksi, joka heittelee ystäviä pois, kun heitä tulee, joten ei kannata edes vaivautua. Pääsee paljon helpommalla, kun ei tarvitse sekaantua noin vaikeisiin ihmissuhteisiin
Kaikilla ei ole kykyä erottaa ystävällisyyttä ja ystävystymistä toisistaan ja siksi syntyy väärinkäsityksiä ja pettymyksiä.
Siksi onkin parempi olla tyly jurottaja, niin ei loukkaa ketään ystävällisyydellä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Sanoit kyllä "tai", mutta tässä oli mainittu tosi monia erilaisia ihmisryhmiä aika sekavasti silti niputtaen niitä. Yksinäinen voi olla sosiaalinen ja hyväonninen. Sosiaalisen vastakohta ei ole ujo tai sosiaalisilta taidoiltaan heikompi ihminen. Ujo voi olla sosiaalinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ovatko yksinäiset oma rotu? Todella ilkeästi sanottu, osa on yksinäinen ilman omaa syytä. Kuten appiukkoni, liikkuminen on huonoa ja kaikki ystävät yhtä vanhoja ja raihnaisia, nettiä ei ole kun ei sitä halua.
Minusta taas tuo oli ihan osuva ja pointin omaava kommentti sen takia, sillä sitä edeltäneessä viestissä on jonkinlaisena tausta-ajatuksena kuitenkin se, että olkoot yksinäiset yksinäisten kanssa, en minä halua moisia roikkumaan itsessäni. Että yksinäiset on ihan kivoja, mutta not in my backyard jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ovatko yksinäiset oma rotu? Todella ilkeästi sanottu, osa on yksinäinen ilman omaa syytä. Kuten appiukkoni, liikkuminen on huonoa ja kaikki ystävät yhtä vanhoja ja raihnaisia, nettiä ei ole kun ei sitä halua.
Minusta taas tuo oli ihan osuva ja pointin omaava kommentti sen takia, sillä sitä edeltäneessä viestissä on jonkinlaisena tausta-ajatuksena kuitenkin se, että olkoot yksinäiset yksinäisten kanssa, en minä halua moisia roikkumaan itsessäni. Että yksinäiset on ihan kivoja, mutta not in my backyard jne.
Minusta taas ei ollut osuva, koska missä muka on ollut tilanne, jossa ei haluta olla tekemisissä omanrotuisten kanssa vaan ainoastaan muunrotuisten kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki haluaa sen alfauroksen, joten ei kai se ihme, että kaikki haluaa ystäväkseen sen suositun. Ei kukaan nyhverö halua puolisokseen sitä toista nyhveröä, vaan haaveilee hänkin siitä alfauroksesta. Tavoitteita pitää olla. Miksi siis nyhverön pitäisi tyytyä ottamaan ystäväkseen toinen nyhverö, kun voi yrittää sitä suosituinta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ovatko yksinäiset oma rotu? Todella ilkeästi sanottu, osa on yksinäinen ilman omaa syytä. Kuten appiukkoni, liikkuminen on huonoa ja kaikki ystävät yhtä vanhoja ja raihnaisia, nettiä ei ole kun ei sitä halua.
Minusta taas tuo oli ihan osuva ja pointin omaava kommentti sen takia, sillä sitä edeltäneessä viestissä on jonkinlaisena tausta-ajatuksena kuitenkin se, että olkoot yksinäiset yksinäisten kanssa, en minä halua moisia roikkumaan itsessäni. Että yksinäiset on ihan kivoja, mutta not in my backyard jne.
Minusta taas ei ollut osuva, koska missä muka on ollut tilanne, jossa ei haluta olla tekemisissä omanrotuisten kanssa vaan ainoastaan muunrotuisten kanssa?
Nykyään tiedemaailmassa ollaan pääosin sitä mieltä, että eri ihmisrotuja ei ole. Ajatusta ihmisten kuulumisesta eri rotuihin pidetään vanhentuneena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen miksi ystävyys ei syvene, vaikka ollaan tunnettu jo vuosia. Miten usein pitäisi nähdä toisiaan, että syntyisi syvempi yhteys, kerran vkossa? Tiedän ettei tähän ole mitään yhtä vastausta, mutta onko jollakin ajatuksia asiasta.
Vastaan omasta puolestani: en halua liian läheisiä ystäviä, puhun arat ja tärkeät asiat puolisoni kanssa. Olen aikaisemmin joutunut tilanteeseen jossa olin erään ihmisen ainoa ystävä, ja hänen vaatimuksensa ja mustasukkaisuutensakin saivat minut päättämään, että todella lähelle päästän vain oman perheen.
Ei siis ole epäluottamuslause ketään kohtaan, eikä tarkoita että muissa olisi vikaa, haluamme vaan eri asioita. Siksi aiemmin ehdotinkin, että ehkä sosiaaliset eivät ole se ryhmä, josta kannattaa sydänystävää etsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ovatko yksinäiset oma rotu? Todella ilkeästi sanottu, osa on yksinäinen ilman omaa syytä. Kuten appiukkoni, liikkuminen on huonoa ja kaikki ystävät yhtä vanhoja ja raihnaisia, nettiä ei ole kun ei sitä halua.
Minusta taas tuo oli ihan osuva ja pointin omaava kommentti sen takia, sillä sitä edeltäneessä viestissä on jonkinlaisena tausta-ajatuksena kuitenkin se, että olkoot yksinäiset yksinäisten kanssa, en minä halua moisia roikkumaan itsessäni. Että yksinäiset on ihan kivoja, mutta not in my backyard jne.
Minusta taas ei ollut osuva, koska missä muka on ollut tilanne, jossa ei haluta olla tekemisissä omanrotuisten kanssa vaan ainoastaan muunrotuisten kanssa?
Vääristely. Eihän noin kukaan sanonut.
On ihan eri asia olla SEKÄ omanrotuisten ETTÄ myös muunrotuisten kanssa tekemisissä. Ilman että ulkoapäin pyritään sitä ohjailemaan, että hei, pysyttele sä vaan niissä omissa piireissäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä ihmiset kertovat yksinäisyydestään ja kipeistäkin ihmissuhdekokemuksistaan. Nettikiusaajat eivät kerro mitään itsestään, mutta pilkkaavat toisia. Ei kannata tarttua kaikkiin heidän sanomisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ihmiset kertovat yksinäisyydestään ja kipeistäkin ihmissuhdekokemuksistaan. Nettikiusaajat eivät kerro mitään itsestään, mutta pilkkaavat toisia. Ei kannata tarttua kaikkiin heidän sanomisiinsa.
Ja kaikkein inhottavimmat trollien kommentit kannattaa ilmiantaa ylläpidolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ovatko yksinäiset oma rotu? Todella ilkeästi sanottu, osa on yksinäinen ilman omaa syytä. Kuten appiukkoni, liikkuminen on huonoa ja kaikki ystävät yhtä vanhoja ja raihnaisia, nettiä ei ole kun ei sitä halua.
Minusta taas tuo oli ihan osuva ja pointin omaava kommentti sen takia, sillä sitä edeltäneessä viestissä on jonkinlaisena tausta-ajatuksena kuitenkin se, että olkoot yksinäiset yksinäisten kanssa, en minä halua moisia roikkumaan itsessäni. Että yksinäiset on ihan kivoja, mutta not in my backyard jne.
Minusta taas ei ollut osuva, koska missä muka on ollut tilanne, jossa ei haluta olla tekemisissä omanrotuisten kanssa vaan ainoastaan muunrotuisten kanssa?
Vääristely. Eihän noin kukaan sanonut.
On ihan eri asia olla SEKÄ omanrotuisten ETTÄ myös muunrotuisten kanssa tekemisissä. Ilman että ulkoapäin pyritään sitä ohjailemaan, että hei, pysyttele sä vaan niissä omissa piireissäsi.
Miksi ne omanrotuiset eivät sitten kelpaa? Jos kerran on kyse jostain roduista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ihmiset kertovat yksinäisyydestään ja kipeistäkin ihmissuhdekokemuksistaan. Nettikiusaajat eivät kerro mitään itsestään, mutta pilkkaavat toisia. Ei kannata tarttua kaikkiin heidän sanomisiinsa.
Ja kaikkein inhottavimmat trollien kommentit kannattaa ilmiantaa ylläpidolle.
Joo. Välillä tulee ilmotettua, mutta sitten välillä haluaa vain jättää ihmisten tyhmyyden näkyville. Tosin siis usein niihin karuimpiinkin kommentteihin ilmestyy useita tykkääjiä, joten ilmeisesti hengenheimolaisiakin löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ovatko yksinäiset oma rotu? Todella ilkeästi sanottu, osa on yksinäinen ilman omaa syytä. Kuten appiukkoni, liikkuminen on huonoa ja kaikki ystävät yhtä vanhoja ja raihnaisia, nettiä ei ole kun ei sitä halua.
Minusta taas tuo oli ihan osuva ja pointin omaava kommentti sen takia, sillä sitä edeltäneessä viestissä on jonkinlaisena tausta-ajatuksena kuitenkin se, että olkoot yksinäiset yksinäisten kanssa, en minä halua moisia roikkumaan itsessäni. Että yksinäiset on ihan kivoja, mutta not in my backyard jne.
Minusta taas ei ollut osuva, koska missä muka on ollut tilanne, jossa ei haluta olla tekemisissä omanrotuisten kanssa vaan ainoastaan muunrotuisten kanssa?
Vääristely. Eihän noin kukaan sanonut.
On ihan eri asia olla SEKÄ omanrotuisten ETTÄ myös muunrotuisten kanssa tekemisissä. Ilman että ulkoapäin pyritään sitä ohjailemaan, että hei, pysyttele sä vaan niissä omissa piireissäsi.
Miksi ne omanrotuiset eivät sitten kelpaa? Jos kerran on kyse jostain roduista?
Tässä ei nyt varmaan kannata takertua silti tuohon rotu-sanaan, vaikka ap-rotukommentoija viittasi rotusortoon. Samaa rotua tässä tietysti ollaan, eihän ihmisissä sellaisia ole (tai en ainakaan itse näin ajattele).
Kyllähän ne omat porukatkin kelpaa, mutta on "rotusortoa" ajatella, että piiri pieni pyörii eikä porukoita tule sotkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ovatko yksinäiset oma rotu? Todella ilkeästi sanottu, osa on yksinäinen ilman omaa syytä. Kuten appiukkoni, liikkuminen on huonoa ja kaikki ystävät yhtä vanhoja ja raihnaisia, nettiä ei ole kun ei sitä halua.
Minusta taas tuo oli ihan osuva ja pointin omaava kommentti sen takia, sillä sitä edeltäneessä viestissä on jonkinlaisena tausta-ajatuksena kuitenkin se, että olkoot yksinäiset yksinäisten kanssa, en minä halua moisia roikkumaan itsessäni. Että yksinäiset on ihan kivoja, mutta not in my backyard jne.
Minusta taas ei ollut osuva, koska missä muka on ollut tilanne, jossa ei haluta olla tekemisissä omanrotuisten kanssa vaan ainoastaan muunrotuisten kanssa?
Vääristely. Eihän noin kukaan sanonut.
On ihan eri asia olla SEKÄ omanrotuisten ETTÄ myös muunrotuisten kanssa tekemisissä. Ilman että ulkoapäin pyritään sitä ohjailemaan, että hei, pysyttele sä vaan niissä omissa piireissäsi.
Miksi ne omanrotuiset eivät sitten kelpaa? Jos kerran on kyse jostain roduista?
Tässä ei nyt varmaan kannata takertua silti tuohon rotu-sanaan, vaikka ap-rotukommentoija viittasi rotusortoon. Samaa rotua tässä tietysti ollaan, eihän ihmisissä sellaisia ole (tai en ainakaan itse näin ajattele).
Kyllähän ne omat porukatkin kelpaa, mutta on "rotusortoa" ajatella, että piiri pieni pyörii eikä porukoita tule sotkea.
Kirjoittaja 3698 vertasi asiaa rotuerotteluun ja me muut käsittääkseni ollaan oltu eri mieltä siitä, että kyseessä olisi mikään rotuerottelu, koska yksinäisyys ei ole mikään rotuasia eikä edes verrattavissa siihen. Yksinäinen voi ihan hyvin halutessaan ystävystyä toisten yksinäisten kanssa. Jos ei halua, kyse ei ole mistään syrjinnästä tai rotuerottelusta vaan ihmisen omasta valinnasta olla kelpuuttamatta itsensä kaltaisia ystävikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ihmiset kertovat yksinäisyydestään ja kipeistäkin ihmissuhdekokemuksistaan. Nettikiusaajat eivät kerro mitään itsestään, mutta pilkkaavat toisia. Ei kannata tarttua kaikkiin heidän sanomisiinsa.
Ja kaikkein inhottavimmat trollien kommentit kannattaa ilmiantaa ylläpidolle.
Ehdottomasti. Eikä ainakaan vastata asialliseen kysymykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti tutustuvana tunnistan itsessäni sen, että minulle hyvin esim riittää että harrastuksessa tapaan ystäviä, ei ole niin tarkkaa kuka se siitä porukasta on kulloinkin kenen kanssa on kiva jutella.
Ja että ahdistaa sellainen ystävyys, että jos silkkaa kohteliaisuutta olen jollekin jutellut, hän tekee johtopäätöksen että olemma nyt sitten parhaita ystäviä vuosikaudet, tai kokee tulleensa hylätyksi kun juttelen muillekin, enkä vain hänen kanssaan.
Eli olisiko kaikille parempi, että yksinäinen ystävystyisi toisen vastaavan ajatusmaailman omaavan kanssa, eivätkö heidän tarpeensa silloin kohtaisi? Win-win kaikille.
Rotuerottelu entisissä Yhdysvaltojen etelävaltioissa taisi myös pohjautua tuontyyyppisiin ajatuksiin? Siitäkään eivät kaikki olleet innoissaan.
Ovatko yksinäiset oma rotu? Todella ilkeästi sanottu, osa on yksinäinen ilman omaa syytä. Kuten appiukkoni, liikkuminen on huonoa ja kaikki ystävät yhtä vanhoja ja raihnaisia, nettiä ei ole kun ei sitä halua.
Minusta taas tuo oli ihan osuva ja pointin omaava kommentti sen takia, sillä sitä edeltäneessä viestissä on jonkinlaisena tausta-ajatuksena kuitenkin se, että olkoot yksinäiset yksinäisten kanssa, en minä halua moisia roikkumaan itsessäni. Että yksinäiset on ihan kivoja, mutta not in my backyard jne.
Minusta taas ei ollut osuva, koska missä muka on ollut tilanne, jossa ei haluta olla tekemisissä omanrotuisten kanssa vaan ainoastaan muunrotuisten kanssa?
Vääristely. Eihän noin kukaan sanonut.
On ihan eri asia olla SEKÄ omanrotuisten ETTÄ myös muunrotuisten kanssa tekemisissä. Ilman että ulkoapäin pyritään sitä ohjailemaan, että hei, pysyttele sä vaan niissä omissa piireissäsi.
Miksi ne omanrotuiset eivät sitten kelpaa? Jos kerran on kyse jostain roduista?
Tässä ei nyt varmaan kannata takertua silti tuohon rotu-sanaan, vaikka ap-rotukommentoija viittasi rotusortoon. Samaa rotua tässä tietysti ollaan, eihän ihmisissä sellaisia ole (tai en ainakaan itse näin ajattele).
Kyllähän ne omat porukatkin kelpaa, mutta on "rotusortoa" ajatella, että piiri pieni pyörii eikä porukoita tule sotkea.
Eli seuraavan kerran, kun tapaan jonkun yksinäisen kissanomistajan, pyydän hänet meidän koiranomistajien mukaan harrastamaan agilityä? Ei meillä sosiaalisillakaan "piirit" ole sellaisia, että piirin kymmenellä jäsenellä ei ole keskenään mitään yhteistä. Piirithän syntyvät nimenomaan niin, että ne, joilla on jokin muiden kanssa yhdistävä tekijä, muodostavat piirin. Kuten vaikkapa koiranomistajilla agility. Sitten sillä samalla tyypillä, joka kuuluu ko piiriin, voi olla toinen piiri, jossa harrastetaan joogaa. Ne koiranomistajat, jotka eivät harrasta joogaa, eivät kuulu tähän piiriin, eikä ne joogaajat, jotka eivät harrasta koiriensa kanssa agilityä, kuulu agility-piiriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Minulla on hiukan hukassa tämä koodisto, miten tässä ketjussa etenevät ihmissuhteissa.
Mistä tietää, että on tuttu ja siitä solmittu kaveruussuhde ja edetty ystäviksi ja lopulta sydänystäviksi.
Olisi helppoa, kun olisi samanlaiset rituaalit kuin pariskunnilla. Tapaillaan, sitten seukataan, sitten mennään kihloihin ja sitten naimisiin. Tässä ainakin tietää, missä vaiheessa ollaan menossa.
Mutta olisi ihan hyvä olla sama kavereille. Ollaan tuttuja. Hei aletaanko nyt kaveruussuhteeseen. Ostetaanko sormukset ja ollaan ystäviä. Ja menetkö nyt sydänystäväliittoon minun kanssani ja kuolema vain meidät erottaa.
Ei voi olla koodistoa asialle, jonka jokainen tulkitsee ja määrittelee omalla tavallaan. Mietin pitkään, mikä oma koodistoni voisi olla ja päädyin seuraavaan:
Tuttava. Henkilö, jonka olen tavannut vähintään 10 kertaa. Tiedämme toisistamme nimet (ei tosin aina välttämättä sitäkään). Tiedämme suurinpiirtein, mistä toinen on kotoisin (maa, kaupunki tai kaupunginosa). Emme tapaa toisiamme tarkoituksella vaan olosuhteiden sanelemana. Tällaisia ovat mm työkaverit, harrastuskaverit, lasten kavereiden vanhemmat tai vaikkapa samoissa kansainvälisissä konferensseissa toiseen kävijät. Tutavien kansa keskustelu pysyy yleisluontoisella tasolla. Sitä smalltalkia.
Kaveri. Tuttavasta seuraava taso. Kaverin kanssa voi viettää aikaansa ihan ilman olosuhteita, jotka taas kuuluvat tuttavuuteen. Kaveria voi pyytää mukaansa leffaan, festareille tms paikkaan. Kaveriin on olemassa jokin yhteydenpitokeino, jonka avulla voi kysyä, lähtisikö kaveri leffaan tms. Kaverinkin kanssa keskustelu on pitkälti yleisluontoista, mutta kaverin kanssa voidaan puhua jo vähän enemmän itsestäänkin. Molemminpuolin siis. Kaveri tietää työpaikan tai vähintäänki ammatin, mahdollisten lasten lukumäärän ja nimet, puolison nimen, asuinpaikan tarkemmin kuin vain maa/kapunki/kaupunginosa -tarkkuudella. Kaverin kanssa pidetään yhteyttä ihan vain kaveruuden vuoksi eikä siksi, että ollaan samassa työpaikassa tai lapsemme ovat kavereita keskenään.
Ystävä. Kaverista seuraava askel. Ystävä on henkilö, jolle ensimmäisenä soitetaan tai otetaan yhtettä, kun halutaan jutella tai halutaan kivaa seuraa. Ystävästä tiedetään jo puhelinnumero ja usein myös osoitekin. Ystävän kanssa on usein kyläiltykin puolin ja toisin. Mahdollisesti on jo tavattu ystävän puoliso ja lapsetkin. Ystävä on se, johon voi ottaa yhteyttä ilman mitään asiaakaan. Ystävän elämäntilanne tiedetään jo aika hyvin ja osataan ottaa se huomioon. Ystävä on ajatuksissa silloinkin, kun ei ole syystä tai toisesta ehditty tai jaksettu pitää yhteyttä. Ystävyys on tunneside.
Tämä on mun "koodistoni", jollain toisella se on ihan erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.
YSTÄVYYS:
- Vastavuoroista
- Vapaaehtoista
- Asioiden jakamista tasapuolisesti
- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä
- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan
TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:
- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti
- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.
- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.
- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.
- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.
....
Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?
Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.
Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi.
Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".
Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita.
Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.
En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN!
Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.
Ehkäpä ystävyydessäkin käy niin, että alkuhuuma haihtuu? Toista on kuvitellut ihanaksi eikä hän sitten olekaan sitä mitä kuvitteli.
Onko siis päiväperhonen juuri tällainen small talkaaja vai mikä? Mutta silloinhan voi käydä juuri niin, että "synkät ja katkerat", kuten ihmisiä haluat kutsua, voivat väärinymmärtää small talkisi ja yrittävät kovastikin ystäviksi.
Minusta suomalaisilla keskimäärin on ihan hieno kommunikointitapa. Miesten viestintää en ehkä niin ymmärrä, mutta se on hienoa, että periaatteessa sanotaan se, mitä tarkoitetaan. Ei lässytetä dearia ja darlingia tuntemattomalle. Toki tännekin muruttelut sun muut on tulleet, mutta huomattavasti rehellisempää meininkiä täällä silti on kuin toisaalla.