Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten ja hyväonnisten ihmisten velvollisuus olisi minusta kyllä vähän pitää huolta huonompiosaisista ja yrittää tutustua niihin hiljaisiin ja ujoihinkin ja yrittää vetää heidät porukoihin matkaan. Nykyään ollaan niin itsekkäitä ja ei olla yhteisöllisiä, että jos sinä menestyt ja sinulla on ystäviä, porskutat vain menemään, että huomaa siellä työpaikkasi kahvipöydässä istuvaa hiljaista, joka ei ole sosiaalisiin piireihin päässyt matkaan. Mitä jos joku päivä kysyisitkin siltä, että lähdetkö illalla leffaan minun kanssa tai tulet kahville sinun luoksesi. 

Mutta nykyään ollaan niin kylmiä ja kovia, että jos minulla menee hyvin ja minulla on ystäviä, minun ei tarvitse auttaa ketään ja huomioida sitä hiljaista ja syrjäytynyttä ja yrittää ottaa sitä mukaan elämääni.

Hiljaiset ja syrjäytyneetkin voisi ottaa elämäänsä hiljaisia ja syrjäytyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten ja hyväonnisten ihmisten velvollisuus olisi minusta kyllä vähän pitää huolta huonompiosaisista ja yrittää tutustua niihin hiljaisiin ja ujoihinkin ja yrittää vetää heidät porukoihin matkaan. Nykyään ollaan niin itsekkäitä ja ei olla yhteisöllisiä, että jos sinä menestyt ja sinulla on ystäviä, porskutat vain menemään, että huomaa siellä työpaikkasi kahvipöydässä istuvaa hiljaista, joka ei ole sosiaalisiin piireihin päässyt matkaan. Mitä jos joku päivä kysyisitkin siltä, että lähdetkö illalla leffaan minun kanssa tai tulet kahville sinun luoksesi. 

Mutta nykyään ollaan niin kylmiä ja kovia, että jos minulla menee hyvin ja minulla on ystäviä, minun ei tarvitse auttaa ketään ja huomioida sitä hiljaista ja syrjäytynyttä ja yrittää ottaa sitä mukaan elämääni.

Hiljaiset ja syrjäytyneetkin voisi ottaa elämäänsä hiljaisia ja syrjäytyneitä.

Kyllä mutta jos se helposti onnistuisi eivät he olisikaan hiljaisia tai syrjäytyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten ja hyväonnisten ihmisten velvollisuus olisi minusta kyllä vähän pitää huolta huonompiosaisista ja yrittää tutustua niihin hiljaisiin ja ujoihinkin ja yrittää vetää heidät porukoihin matkaan. Nykyään ollaan niin itsekkäitä ja ei olla yhteisöllisiä, että jos sinä menestyt ja sinulla on ystäviä, porskutat vain menemään, että huomaa siellä työpaikkasi kahvipöydässä istuvaa hiljaista, joka ei ole sosiaalisiin piireihin päässyt matkaan. Mitä jos joku päivä kysyisitkin siltä, että lähdetkö illalla leffaan minun kanssa tai tulet kahville sinun luoksesi. 

Mutta nykyään ollaan niin kylmiä ja kovia, että jos minulla menee hyvin ja minulla on ystäviä, minun ei tarvitse auttaa ketään ja huomioida sitä hiljaista ja syrjäytynyttä ja yrittää ottaa sitä mukaan elämääni.

Hiljaiset ja syrjäytyneetkin voisi ottaa elämäänsä hiljaisia ja syrjäytyneitä.

Kyllä mutta jos se helposti onnistuisi eivät he olisikaan hiljaisia tai syrjäytyneitä.

Eli jos olet saanut elämäsi kuntoon, et saa nauttia siitä, vaan pitää ottaa koko maailma hoidettavaksi ja kuluttaa itsesi loppuun etsimällä sieltä nurkista syrjäytyneitä ja masentuneita ja yksinäisiä ihmisiä ja työntää heitä eteen päin. Entä sitten, kun palat itse loppuun tässä auttamistyössä, niin ovatko nämä syrjäytyneet ja yksinäiset valmiit auttamaan silloin takaisin, vai painuvatko he takaisin nurkkiin itkemään, kun heitä ei koko ajan ole taas joku tökkimässä eteen päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten ja hyväonnisten ihmisten velvollisuus olisi minusta kyllä vähän pitää huolta huonompiosaisista ja yrittää tutustua niihin hiljaisiin ja ujoihinkin ja yrittää vetää heidät porukoihin matkaan. Nykyään ollaan niin itsekkäitä ja ei olla yhteisöllisiä, että jos sinä menestyt ja sinulla on ystäviä, porskutat vain menemään, että huomaa siellä työpaikkasi kahvipöydässä istuvaa hiljaista, joka ei ole sosiaalisiin piireihin päässyt matkaan. Mitä jos joku päivä kysyisitkin siltä, että lähdetkö illalla leffaan minun kanssa tai tulet kahville sinun luoksesi. 

Mutta nykyään ollaan niin kylmiä ja kovia, että jos minulla menee hyvin ja minulla on ystäviä, minun ei tarvitse auttaa ketään ja huomioida sitä hiljaista ja syrjäytynyttä ja yrittää ottaa sitä mukaan elämääni.

Hiljaiset ja syrjäytyneetkin voisi ottaa elämäänsä hiljaisia ja syrjäytyneitä.

Kyllä mutta jos se helposti onnistuisi eivät he olisikaan hiljaisia tai syrjäytyneitä.

Eli jos olet saanut elämäsi kuntoon, et saa nauttia siitä, vaan pitää ottaa koko maailma hoidettavaksi ja kuluttaa itsesi loppuun etsimällä sieltä nurkista syrjäytyneitä ja masentuneita ja yksinäisiä ihmisiä ja työntää heitä eteen päin. Entä sitten, kun palat itse loppuun tässä auttamistyössä, niin ovatko nämä syrjäytyneet ja yksinäiset valmiit auttamaan silloin takaisin, vai painuvatko he takaisin nurkkiin itkemään, kun heitä ei koko ajan ole taas joku tökkimässä eteen päin.

Yksi sana: empatiavaje.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten ja hyväonnisten ihmisten velvollisuus olisi minusta kyllä vähän pitää huolta huonompiosaisista ja yrittää tutustua niihin hiljaisiin ja ujoihinkin ja yrittää vetää heidät porukoihin matkaan. Nykyään ollaan niin itsekkäitä ja ei olla yhteisöllisiä, että jos sinä menestyt ja sinulla on ystäviä, porskutat vain menemään, että huomaa siellä työpaikkasi kahvipöydässä istuvaa hiljaista, joka ei ole sosiaalisiin piireihin päässyt matkaan. Mitä jos joku päivä kysyisitkin siltä, että lähdetkö illalla leffaan minun kanssa tai tulet kahville sinun luoksesi. 

Mutta nykyään ollaan niin kylmiä ja kovia, että jos minulla menee hyvin ja minulla on ystäviä, minun ei tarvitse auttaa ketään ja huomioida sitä hiljaista ja syrjäytynyttä ja yrittää ottaa sitä mukaan elämääni.

Hiljaiset ja syrjäytyneetkin voisi ottaa elämäänsä hiljaisia ja syrjäytyneitä.

Kyllä mutta jos se helposti onnistuisi eivät he olisikaan hiljaisia tai syrjäytyneitä.

Eli jos olet saanut elämäsi kuntoon, et saa nauttia siitä, vaan pitää ottaa koko maailma hoidettavaksi ja kuluttaa itsesi loppuun etsimällä sieltä nurkista syrjäytyneitä ja masentuneita ja yksinäisiä ihmisiä ja työntää heitä eteen päin. Entä sitten, kun palat itse loppuun tässä auttamistyössä, niin ovatko nämä syrjäytyneet ja yksinäiset valmiit auttamaan silloin takaisin, vai painuvatko he takaisin nurkkiin itkemään, kun heitä ei koko ajan ole taas joku tökkimässä eteen päin.

Vedät aika ääripäähän edellisen kommentoijan hyväntahtoisen huomautuksen, että sosiaalisesti lahjakkaammat voisivat esimerkiksi koulussa tai työpaikalla hieman huomioida hiljaisia ja syrjäytyneitä pyrkimällä ottamaan heidätkin mukaan. Ei ole mikään iso juttu ja kuuluu mielestäni ihan hyviin käytöstapoihin pyrkiä huomioimaan kaikki.

Sosiaalisuus on lahjakkuus. Lahjakkuuteen sisältyy ajatus, että kaikki eivät osaa kyseistä taitoa yhtä hyvin. Miksi en siis käyttäisi sitä taitoa ryhmissä ja yhteisöissä niin, että kaikilla olisi parempi olla. Niillä hiljaisilla ja vetäytyvillä voi sitten olla toisenlaisia taitoja. 

Yhteiskunta on nykyään liian suorituskeskeinen, eikä ihmisille jää aikaa ja jaksamista ihmisuhteisiin. Mun vanhemmat ja isovanhemmat ovat kertoneet, kuinka ennen työtahti oli rauhallisempi, eikä muutenkaan hössötetty joka suuntaan. Oli inhimillisempää, juteltiin naapurien kanssa, autettiin toisia, tunnettiin työkaverit kun oltiin samoissa työpaikoissa pitkään, ystävystyttiin ajan kanssa. Nykyään kaikki menevät suoritusputkessä töissä ja vapaa-ajalla, ei ihminen ole luotu sellaiseen, jostakin pakka aina hajoaa.

Eri ihmisille ystävyys tuntuu lähtökohtaisesti tarkoittavan niin erilaisia asioita, ettei tämä keskustelu siksi johda mihinkään. Se mikä ystävyydessä on mielekästä yhdelle, ei välttämättä ole sitä toiselle. Eivätkä ihmiset tässä suhteessa välttämättä juurikaan näkemyksiltään lähenny toisiaan ajan saatossa, koska esimerkiksi kiintymyssuhdetyylit eivät nopeasti muutu. Yleensä sitten jommasta kummasta tai molemmista jollain tavalla selvästi epätyydyttävältä tuntuva ystävyys vain päättyy.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten ja hyväonnisten ihmisten velvollisuus olisi minusta kyllä vähän pitää huolta huonompiosaisista ja yrittää tutustua niihin hiljaisiin ja ujoihinkin ja yrittää vetää heidät porukoihin matkaan. Nykyään ollaan niin itsekkäitä ja ei olla yhteisöllisiä, että jos sinä menestyt ja sinulla on ystäviä, porskutat vain menemään, että huomaa siellä työpaikkasi kahvipöydässä istuvaa hiljaista, joka ei ole sosiaalisiin piireihin päässyt matkaan. Mitä jos joku päivä kysyisitkin siltä, että lähdetkö illalla leffaan minun kanssa tai tulet kahville sinun luoksesi. 

Mutta nykyään ollaan niin kylmiä ja kovia, että jos minulla menee hyvin ja minulla on ystäviä, minun ei tarvitse auttaa ketään ja huomioida sitä hiljaista ja syrjäytynyttä ja yrittää ottaa sitä mukaan elämääni.

E

Eivät kaikki sosiaaliset ja hyväonniset kuulu mihinkään porukoihin. Okei, koulussa kuuluin samaan luokkakavereiden joukkoon ja töissä työkavereiden joukkoon, mutta ei meillä koskaan (yhdessäkään työpaikassa) ole kaikki porukalla tehneet yhdessä jotain (esim käyneet lounaalla tai kahvitauolla). Kahvihuoneessa jutellaan niiden kanssa, jotka siellä sattuvat samaan aikaan olemaan. Ja kuka/ketkä siellä ovat, vaihtelee päivittäin, koska eihän sitä itsekään käy joka päivä samaan aikaa kahvilla tai lounaalla. Mulla on aika usein vielä niin, että jos on kiirettä, haen vain kahvin enkä edes jää kahvihuoneeseen vaan vien kahvimukini työpisteeseeni ja juon kahvini samalla, kun teen töitä. Jotkut syövät lounaalla kahvihuoneessa omia eväitään, jotkut käyvät lounasravintolassa ja jotkut eivät varsinaisesti syö lounasta lainkaan vaan juovat työpisteessään jonkun smoothien tms. Ja tämäkin vaihtelee eri päivinä. Lisäksi lounastauon ajankohtaan vaikuttaa se, mihin aikaan on tullut töihin. Kun on liukuva työaika, 7:ksi tullut menee yleensä lounaalle aikaisemmin kuin 9:ksi tullut. 

Sitten tuo, että pitäisikin alkaa käyttää vapaa-aikaansa hiljaisten ja ujojen työkavereiden kanssa. No entäs sitten ne ystävät? Eikös tämänkin ketjun aloitus perustu juuri siihen, että aloittajan ystävillä ja kavereilla ei ole enää aikaa aloittajalle? Eli uusien ihmissuhteiden myötä jätetään entiset ihmissuhteet tai ainakin vähennetään yhteydenpitoa? Mun mielestä ei ole mitään itsekästä, jos haluaa olla ystävilleen ystävä ja myös osoittaa sen eikä vaihtaa ihmissuhteitaan kuin sukkia aina, kun joku hiljainen ja ujo sattuu osumaan samaan työpaikkaan tai muuhun, missä ollaan syystä tai toisesta yhdessä?  Jos pyydän jotain työkaveriani kanssani leffaan, niin sehän samalla tarkoittaa, että yksi leffakerta jonkun ystäväni kanssa jää pois. Tai että kutsun jonkun työkaverin meille kahville, jolloin se kahvittelukerta on pois ystävältäni. Onko se nyt sitten kiva ystävälleni? Eikös silloin tapahdu tuo monien harmittelema asia, että ystävällä ei olekaan enää aikaa kuten aikaisemmin? 

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta on nykyään liian suorituskeskeinen, eikä ihmisille jää aikaa ja jaksamista ihmisuhteisiin. Mun vanhemmat ja isovanhemmat ovat kertoneet, kuinka ennen työtahti oli rauhallisempi, eikä muutenkaan hössötetty joka suuntaan. Oli inhimillisempää, juteltiin naapurien kanssa, autettiin toisia, tunnettiin työkaverit kun oltiin samoissa työpaikoissa pitkään, ystävystyttiin ajan kanssa. Nykyään kaikki menevät suoritusputkessä töissä ja vapaa-ajalla, ei ihminen ole luotu sellaiseen, jostakin pakka aina hajoaa.

Juuri näin! Ennen saatettiin olla samassa työpaikassa 40 vuottakin, nykyisin ollaan muutamasta päivästä muutamaan vuoteen. Ja pidempänä aikana yhdellä työpaikalla voi vaihtua lähes kaikki työkaverit. Lisäksi työpaikoilla tehdään töitä eikä tutustuta toisiin. Työpäivän jälkeen lähdetään tukka putkella kotiin. Hakemaan lapsia päiväkodista, laittamaan perheelle ruokaa, viemään lapsia harrastuksiin, tarkistamaan pienten koululaisten läksyt jne. Ja sitten on ne ystävät ja muut läheiset, joihin pidetään yhteyttä ja yritetään jossain vaiheessa ehtiä tapaamaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten ja hyväonnisten ihmisten velvollisuus olisi minusta kyllä vähän pitää huolta huonompiosaisista ja yrittää tutustua niihin hiljaisiin ja ujoihinkin ja yrittää vetää heidät porukoihin matkaan. Nykyään ollaan niin itsekkäitä ja ei olla yhteisöllisiä, että jos sinä menestyt ja sinulla on ystäviä, porskutat vain menemään, että huomaa siellä työpaikkasi kahvipöydässä istuvaa hiljaista, joka ei ole sosiaalisiin piireihin päässyt matkaan. Mitä jos joku päivä kysyisitkin siltä, että lähdetkö illalla leffaan minun kanssa tai tulet kahville sinun luoksesi. 

Mutta nykyään ollaan niin kylmiä ja kovia, että jos minulla menee hyvin ja minulla on ystäviä, minun ei tarvitse auttaa ketään ja huomioida sitä hiljaista ja syrjäytynyttä ja yrittää ottaa sitä mukaan elämääni.

Hiljaiset ja syrjäytyneetkin voisi ottaa elämäänsä hiljaisia ja syrjäytyneitä.

Kyllä mutta jos se helposti onnistuisi eivät he olisikaan hiljaisia tai syrjäytyneitä.

Eli jos olet saanut elämäsi kuntoon, et saa nauttia siitä, vaan pitää ottaa koko maailma hoidettavaksi ja kuluttaa itsesi loppuun etsimällä sieltä nurkista syrjäytyneitä ja masentuneita ja yksinäisiä ihmisiä ja työntää heitä eteen päin. Entä sitten, kun palat itse loppuun tässä auttamistyössä, niin ovatko nämä syrjäytyneet ja yksinäiset valmiit auttamaan silloin takaisin, vai painuvatko he takaisin nurkkiin itkemään, kun heitä ei koko ajan ole taas joku tökkimässä eteen päin.

Kyllä hiljaisen tai/ ja ujon elämä voi olla kunnossa mutta on silti jäänyt yksinäiseksi. Ei ole sukua juurikaan , on tullut muuttoja yms.

Tällainen ujo tutustuu helpommin ulospäin suuntautuvaan ja rohkeaan joka tekee aloitteita koko ajan moneen suuntaan .

Älkää kuitenkaan imarrelko itseänne sillä vaikka rohkeus on hyvä ominaisuus, ette ole yhtään sen mukavampia ihmisinä muuten kuin ujotkaan.

Jos on saanut paskaa kohtelua , voi olla varautunut ja epäluuloinen olematta mikään mielenterveysongelmainen .

Tämä tietenkin tuo omat haasteensa tutustumiseen ja ystävien löytymiseen.

Se että kuluttaa itsensä loppuun on ongelma sekin joka juontuu jostain.

Ja on hyvin eri asia kuin se että antaa mahdollisuuden jollekin hiljaiselle josta saattaa kuoriutua esiin luotettava , avulias , taatusti oman osansa tekevä ja hauskakin ystävä.

Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.

YSTÄVYYS:

- Vastavuoroista

- Vapaaehtoista

- Asioiden jakamista tasapuolisesti

- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä

- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan

TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:

- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti

- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.

- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.

- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.

- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.

....

Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.

YSTÄVYYS:

- Vastavuoroista

- Vapaaehtoista

- Asioiden jakamista tasapuolisesti

- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä

- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan

TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:

- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti

- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.

- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.

- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.

- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.

....

Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?

Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.

YSTÄVYYS:

- Vastavuoroista

- Vapaaehtoista

- Asioiden jakamista tasapuolisesti

- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä

- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan

TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:

- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti

- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.

- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.

- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.

- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.

....

Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?

Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.

Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.

YSTÄVYYS:

- Vastavuoroista

- Vapaaehtoista

- Asioiden jakamista tasapuolisesti

- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä

- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan

TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:

- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti

- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.

- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.

- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.

- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.

....

Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?

Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.

Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi. 

Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.

YSTÄVYYS:

- Vastavuoroista

- Vapaaehtoista

- Asioiden jakamista tasapuolisesti

- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä

- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan

TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:

- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti

- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.

- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.

- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.

- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.

....

Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?

Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.

Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi. 

Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".

Mutta tuossaKAAN tapauksessa tällainen ihminen ei ole se, jota yksinäinen ystäväkseen haluaa. Silloin käy juuri niin, että alkuhuuman jälkeen sosiaalisella onkin viisi uutta yhden vanhan tilalla ja yksinäinen on taas yksinäinen, koska ystävä ei pidäkään enää säännöllisesti yhteyttä. 

Mä olen sosiaalinen ja helposti ystävystyvä, mutta arvostan niin ystäviäni kuin ystävyyttäkin sen verran paljon, että en heitä vanhoja menemään sitä mukaa, kun tulee tilaisuus saada uusia. Elämääni tulee uusia ystäviä vain silloin, kun syystä tai toisesta mulla vapautuu aikaa ja energiaa uusille ystäville. Esimerkiksi silloin, kun lapset muuttivat omilleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.

YSTÄVYYS:

- Vastavuoroista

- Vapaaehtoista

- Asioiden jakamista tasapuolisesti

- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä

- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan

TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:

- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti

- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.

- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.

- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.

- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.

....

Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?

Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.

Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi. 

Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".

Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.

YSTÄVYYS:

- Vastavuoroista

- Vapaaehtoista

- Asioiden jakamista tasapuolisesti

- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä

- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan

TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:

- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti

- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.

- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.

- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.

- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.

....

Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?

Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.

Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi. 

Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".

Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita. 

Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.

YSTÄVYYS:

- Vastavuoroista

- Vapaaehtoista

- Asioiden jakamista tasapuolisesti

- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä

- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan

TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:

- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti

- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.

- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.

- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.

- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.

....

Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?

Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.

Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi. 

Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".

Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita. 

Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.

En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin  haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tuntuvat sujuvasti sekoittavan ystävyyden tukihenkilönä toimimiseen.

YSTÄVYYS:

- Vastavuoroista

- Vapaaehtoista

- Asioiden jakamista tasapuolisesti

- Molempia kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä

- Myös aroissa asioissa toisilleen uskoutumista ilman pelkoa että tulisi lytätyksi, tuomituksi tai kertomiaan asioita käytettäisiin itseään vastaan

TUKEA ANTAVANA JA TURVALLISENA LÄHEISENÄ TOIMIMINEN:

- Tuen antamista vaikka itse ei saisi mitään hyvää vastavuoroisesti

- Usein perustuu velvollisuudentunteeseen esim. lähisukulaista, töissä alaista, asiakasta, potilasta tms. kohtaan, lähimmäisenrakkautta tai maailmanparantamista yksinäistä vanhaa naapuria kohtaan tms.

- Tuettavan mielenkiinnonkohteisiin ja asioihin keskittymistä.

- Näkökulmien, selviytymiskeinojen antamista, tuettavan jaksamisen ja mielialan parantamista jne.

- Tukija ei yleensä avaudu vapaasti asioistaan, mutta saattaa vertaistuellisesti kertoa jostain omasta kokemuksestaan tms.

....

Tuntuu, että tälläkin palstalla joillain onkin ystävien sijasta vielä suurempi tarve tukihenkilöille elämässään?

Minulla on jo terapeutti, jonka kanssa käydä keskusteluja vaikeista asioista. Saan myös normaalit asiani hoidettu sujuvasti. Kaipaan vain sellaista mukavaa seuraa, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista yhdessä. Olen seurannut tätä keskustelua pitkään enkä ole kiinnittänyt huomiota sellaisiin kommentteihin, jossa joku etsisi ystävää, joka toimisi myös siinä samalla omana mielenterveyshoitajana. Sen sijaan monikin vaikuttaa kaipaavan sellaista ystävää, jonka kanssa oltaisiin säännöllisesti tekemisissä, ei vain silloin tällöin, niin ettei toisesta mahdollisesti moneen vuoteen aina välillä kuulu yhtään mitään.

Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi yrittää saada uusia ystäviä ja kavereita niistä, joilla on jo riittävästi ystäviä ja kavereita. Ei sosiaalisten ihmisten vuorokaudessa tuntimäärä lisäänny sen mukaa, kuinka monta uutta ihmistä ottaa elämäänsä. Sosiaalinen ja helposti ystävystyväkin haluaa pitää huolta ystävyyssuhteistaan eli olla säännöllisesti tekemisissä ystäviensä kanssa ja se ei onnistu, jos haalii enemmän ihmissuhteita kuin mihin elämäntilanteessa on aikaa. Tämä on asia, jota monet yksinäiset eivät tunnu ymmärtävän ja pahoittavat mielensä, kun jäävätkin sosiaaliselle ja helposti ystävystyvälle pelkäksi tuttavaksi. 

Monesti ne helposti ystävystyvät ihmiset tuntuvat haalivan ihmisiä sieltä täältä. Eivät he useinkaan erityisen voimakkaasti jaksa panostaa vanhojenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, koska aina löytyy jotain seuraa, vaikka oma panostus ihmissuhteisiin olisikin melko vähäistä. He ovat periaatteessa mukavia ihmisiä, mutta lentelevät usein kevyesti ihmisen luota toisen luo. Eniten paukkuja he yleensä käyttävät ihmissuhteeseen sen alussa ja sen jälkeen panostukset yhteydenpitoon saattavat vähentyä merkittävästi, kun ystävä ikäänkuin on jo "koukussa".

Paradoksi. Yksinäiset, sosiaalisilta taidoiltaan heikommat tai ujot toivovat, että sosiaaliset ja hyväonniset tulisivat tutustumaan heihin ja ystävystymään heidän kanssaan, mutta eivät kuitenkaan halua sitä, mitä näillä sosiaalisilla on heille tarjota. Eivät halua halua olla vain yksi kymmenien joukossa tai tulla lempatuksi, kun sosiaalinen löytää taas lisää kavereita. 

Haluaisitko sinä, että esimerkiksi seurustelukumppani ensin käyttäisi paljon aikaa ja vaivaa tehdäkseen sinuun vaikutuksen ja jonkin ajan päästä kiinnyttyäsi häneen paljastaisi, että voit päästä yhdeksi hänen kymmeniä naisia sisältävän haareminsa jäseneksi, mutta sen kummempaa ei tule olemaan luvassa? Itse jättäisin tällaisen kokemuksen mieluummin kokonaan välistä.

En tietenkään. Sitähän mä juuri edellisellä yritin sanoa, että ei ne yksinäiset oikeasti halua olla vain yksi kymmenten joukossa tai tulla dumpatuksi, joten on ihan hassua ajatella, että heidän ja sosiaalisten välille voisi syntyä sellaista ystävyyssuhdetta, mitä yksinäinen kaipaa. Ihan sama kuin sanottaisiin  haaremia pitävälle, että alapa nyt tutustua tuohon avioliittoa kaipaavaan sinkkuun, kun sä osaat ton iskemisen taidon. Nimenomaan EI NÄIN! 

Mielestäni on tietynlainen perusoletus, että jos alussa vuorovaikutus ihmisten välillä on tietynlaista, niin vuorovaikutus myös sitten noudattaisi jatkossakin ainakin jossain määrin samankaltaisia piirteitä. On todella hämmentävää tavata sellainen ihminen, joka alussa hehkuttaa, että seurasi on ihanaa ja kuinka hän haluaa tavata usein. Ilahdut kivasta ystävästä. Sitten jonkun ajan päästä kun tunnettekin jo paremmin, niin hän alkaa käyttäytyä sinua kohtaan aivan eri tavalla. Se ei ole oikein normaalin oloista. Jää todella hämmentynyt olo siitä, että mitä ihmettä oikein tapahtui, jos mitään näkyvää konfliktia ei ole ollut ja pääosin ystävä edelleen on ihan iloisen oloinen seurassa (vaikka vastailee viesteihin paljon hitaammin, ottaa yhteyttä harvemmin, on kiireisempi ja alkanut myöhästellä). Olisi mukavaa, jos ihmisten käytöksessä olisi tietynlaista vakautta, niin ei tarvitsisi ihmetellä missä mennään ja haluaako ylimalkaan enää itse ollaa millään tavalla menossa mukana. Jos ihmissuhde on toisen osalta tällaista tunteiden ilotulitusta, niin loppupelissä olo voi olla aika hyväksikäytettykin.

Juuri tuo, useimmat ihmiset haluat elämäänsä vakautta ja säännöllisiä ihmissuhteita, eikä mitään edestakaisin heilumista.