Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Ei ole olemassa mitään sellaisia ihmissuhteita, joissa toisiin ihmisiin ei kohdistu jonkinlaisia vaatimuksia tai odotuksia. Välttämättä niitä ei tuoda näkyvästi esiin, mutta niitä on silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Ei ole olemassa mitään sellaisia ihmissuhteita, joissa toisiin ihmisiin ei kohdistu jonkinlaisia vaatimuksia tai odotuksia. Välttämättä niitä ei tuoda näkyvästi esiin, mutta niitä on silti.
Ohis...sitten pitää vaihtaa ystäviä ja kavereita, jos nykyiset eivät vastaa odotuksia ja vaatimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Ei ole olemassa mitään sellaisia ihmissuhteita, joissa toisiin ihmisiin ei kohdistu jonkinlaisia vaatimuksia tai odotuksia. Välttämättä niitä ei tuoda näkyvästi esiin, mutta niitä on silti.
Ohis...sitten pitää vaihtaa ystäviä ja kavereita, jos nykyiset eivät vastaa odotuksia ja vaatimuksia.
Se vaihtaminen ei välttämättä ole kovinkaan helppoa. Moni tuntuu silti tässäkin ketjussa tuumanneen että on parempi olla vaikka kokonaan yksin kuin huonossa seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen luullut, että ystävät antaa voimaa, ilahduttaa ja heille on aina aikaa vaikka sen viiden minuutin puhulun ajan, mutta ei näin ole näköjään monenkaan mielestä. Älkää puhuko ystävistä, jos kohtelu on tuollaista puolin ja toisin. Heitä kutsutaan tuttaviksi ja ehkä kavereiksi.
Minusta taas juuri tuttavien ja kavereiden kanssa riittää viiden minuutin puhelut, mutta ystävien kanssa jutellaan pidempään ja syvällisemmin.
Et nyt ymmärtänyt mitä tarkoitin. Tarkoitin, että vaikka olisi kuinka kiire niin ystävän puheluun vastaa ja puhuu äkkiä sen 5 minuuttia ja soittaa vaikka takaisin. Tässä ketjussa kun pidetään hyväksyttävänä monelta taholta ettei tarvi olla tavoitettavissa eikä vastata puhelimeen, kun on niin kiire ja rasittavaa ja ystävä ymmärtää kiireen. Ystävän ollessa kyseessä ei ole koire eikä rasittavaa. Oikealle ystävälle on aina aikaa vaikka sen 5 minuuttia selittää miksi ei ehdi puhua kauempaa. Ystävä soittaa aina takaisin tai ottaa muuten yhteyttä.
Olen kanssasi eri mieltä. Ja syy on kännykät. Vaikka ihmisillä onkin luuri mukanaan lähes aina ja joka paikassa, se ei suinkaan tarkoita, että milloin vain voisi soittaa ja toisella olisi velvollisuus aina vastata. Joiltain ihmisiltä on täysin hävinnyt omien asioiden puhumisen halun ja toisen ihmisen yksityiselämän kunnioittamisen välinen raja. Lankapuhelinten aikaan ei olisi tullut mieleenkään soittaa ystävälle työpaikalle, kun oli ostanut uuden käsilaukun, leiponut pullaa tai vauva oli oppinut kävelemään. Ei myöskään juostu vessanpöntöltä vastaamaan puhelimeen vaan ajateltiin, että jos soittajalla oli jokin tärkeä asia, tämä varmasti soittaa myöhemmin uudelleen. Sanomattakin selvää, ettei kenenkään tarvinnut vastata puhelimeen autoa ajaessaan, hammaslääkärissä, elokuvissa, kaupan kassalla tai kavereiden kanssa kahvilassa. Lankapuhelinten aikaan ystävistään tiesi, mihin aikaan heille voi soittaa. Ei heti, kun oli tultu töistä ja alettiin laittaa ruokaa. Ei myöskään pikkulapsiperheisiin silloin, kun oli lasten iltatoimien aika. Eikä myöskään enää sitten, kun ystävä todennäköisesti oli menossa jo nukkumaan. Eikä soitettu silloinkaan, kun ystävän lempisarja tuli telkkarista. Ainoastaan hätätilanteessa soitettiin mihin aikaan tahansa.
Lankapuhelinten aikaan ei ollut edes Messengeriä, Skypeä, Whatsappia eikä tekstiviestejä, mutta silti ihmiset osasivat kunnioittaa ystäviensäkin yksityiselämää. Nykyisin ihan jokaisen asian, joka ei vaadi välitöntä vastausta, voi kysyä ystävältä näillä muilla viestintätavoilla. Mitä vähemmän soitellaan uusista laukuista, pullanleipomisista ja vauvan kävelemään oppimisista ympäri vuorokauden, sitä todennäköisempää on, että ystävä myös vastaa puhelimeen. Ja mitä enemmän soittelee, sitä todennäköisempää on, että ystävä ajattelee, ettei soittajalla ole oikeasti mitään tärkeää asiaa, johon pitäisi juuri nyt reagoida. Eräänlainen Pekka ja susi -ilmiö siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Ei ole olemassa mitään sellaisia ihmissuhteita, joissa toisiin ihmisiin ei kohdistu jonkinlaisia vaatimuksia tai odotuksia. Välttämättä niitä ei tuoda näkyvästi esiin, mutta niitä on silti.
Ohis...sitten pitää vaihtaa ystäviä ja kavereita, jos nykyiset eivät vastaa odotuksia ja vaatimuksia.
Se vaihtaminen ei välttämättä ole kovinkaan helppoa. Moni tuntuu silti tässäkin ketjussa tuumanneen että on parempi olla vaikka kokonaan yksin kuin huonossa seurassa.
Niinhän se onkin. Yksinäisyys on tappavaa, mutta varakaveruus, sääliseura ja hyväksikäyttöystävyys tuhoaa sielun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Ei ole olemassa mitään sellaisia ihmissuhteita, joissa toisiin ihmisiin ei kohdistu jonkinlaisia vaatimuksia tai odotuksia. Välttämättä niitä ei tuoda näkyvästi esiin, mutta niitä on silti.
Ohis...sitten pitää vaihtaa ystäviä ja kavereita, jos nykyiset eivät vastaa odotuksia ja vaatimuksia.
Se vaihtaminen ei välttämättä ole kovinkaan helppoa. Moni tuntuu silti tässäkin ketjussa tuumanneen että on parempi olla vaikka kokonaan yksin kuin huonossa seurassa.
No sitten on yksin, jos ystävät ja kaverit eivät vastaa odotuksia eikä ystävien ja kavereiden vaihtaminen onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Ei ole olemassa mitään sellaisia ihmissuhteita, joissa toisiin ihmisiin ei kohdistu jonkinlaisia vaatimuksia tai odotuksia. Välttämättä niitä ei tuoda näkyvästi esiin, mutta niitä on silti.
Ohis...sitten pitää vaihtaa ystäviä ja kavereita, jos nykyiset eivät vastaa odotuksia ja vaatimuksia.
Se vaihtaminen ei välttämättä ole kovinkaan helppoa. Moni tuntuu silti tässäkin ketjussa tuumanneen että on parempi olla vaikka kokonaan yksin kuin huonossa seurassa.
Niinhän se onkin. Yksinäisyys on tappavaa, mutta varakaveruus, sääliseura ja hyväksikäyttöystävyys tuhoaa sielun.
Hyvin sanottu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut pari tällaista tuttua, jotka soitteli koko ajan ja kutsui joka paikkaan. Minun on pakko tunnustaa, ettei kauheasti kiinnostanut. Oli omiakin hommia niin paljon. En olisi jaksanut lärpättää puhelimessa tuntikausia tai lähteä kahville tyhjää lätisemään.
Mutta koska olen kiltti ihminen, en viitsinyt heille sanoa, että ovat aika yhdentekeviä minulle. Kaipa hekin sitten kiukuspäissään päättivät kostaa minulle ja olla soittamatta. Oikeasti se oli helpotus, kun jossain vaiheessa huomasin, etten ole kuullut heistä puoleen vuoteen.
Eli siis kilttinä oleminen tarkoittaa mielestäsi hyvää syytä sille, että sinä voit sen varjolla loputtomiin vältellä sinulle epämukavia sosiaalisia tilanteita? Sinä voit ihmissuhteissa pelailla roolipelejä, jotta sinun ei tarvitsisi nähdä toisten pettymystä siihen, ettet missään välissä välittänytkään heistä aidosti, vaikka sitä jaksoit tavatessa esittää, koska mielsit sen kuuluvan asiaan? Halusit vain itse olla pidetty ja saada myönteistä huomiota toisilta, vähät heidän tunteistaan. Olet halveksittava ihminen!
Kun rajallista aikaa joutuu priorisoimaan, niin ei oikein jaksaisi lätistä tosiaan tuntikausia puhelimessa jonkun ihmisen kanssa, joka ei loppujen lopuksi merkitse mitään. Toinen, mikä ärsyttää, on se, että jos ei vastaa, ollaan vihassa kostamassa, että miksi et vastannut, kun soitin. Nyt en oo enää ystävä ja en ota yhteyttä. Ihan vapaasti. Minulla ei ole puhelin koko ajan matkassa ja kädessä. Monissa tilanteissa en voi vastata. Tai puhelin on jossain laukun pohjalla tuntikausia.
Ennen lankapuhelimien aikaan oli paljon helpompaa, kun ei ollut tätä pakkokuvitelmaa, että kaikkien pitää olla just tällä sekunnolla valmis lärpättämään puhelimessa tms. kun minulla on yksinäinen olo. Voit pitää minua halveksittavana ihan vapaasti, mutta en ole pyytänyt ketään soittelemaan minulle tai tahtomaan kahville tms. Pakko rajata, mitä ehtii tehdä elämässään. Ihan hyvä, jos energiasyöpöt kostavat ja eivät pidä enää yhteyttä.
Ongelma ei ole se, ettet halua olla jonkun ihmisen seurassa, vaan passiivis-aggressiivinen tyylisi. Mikset voi suoraan tehdä selväksi sitä, että toivo tältä ystävyyssuhteelta samoja asioita kuin tämä toinen osapuoli? Ihmiset eivät ole ajatustenlukijoita. Toimintatyylisi on ikävä.
Olen ihan mukava ihminen. Mutta minulla on oma elämä. Kiireinenkin. Ja vapaat haluan suunnitella itse ja tehdä omia juttujani.
Mutta koska olen mukava ihminen, huomaan aina, että joku oudompi alkaa lähetyä minua. Jonkun harrastuksen tms. kautta. Pyydetään fb-kaveriksi. Sitten puhelinnumeroa. Kutsutaan lenkille tai kahville tai kylään tms.
Yleensä jo tässä vaiheessa yritän selittää, ettei minulla ole oikein aikaa sitoutua mihinkään uuteen, tiiviiseen ystävyyteen. Mutta ei, se ei riitä. Kohta huomaan aamulla koneen aukaistuani, että fb.ssä on monta viestiä, missä vuodatetaan asioita ja kutsutaan sinne ja tänne ja yritetään sopia tapaamisia. Yritän kauniisti selittää, että kyllä minulla on nyt vapaata, mutta olen menossa siivoamaan äidilleni ja illalla on lasten harkat. No se inkutus jatkuu. Joko huomenna tai ylihuomenna. Anna työvuorosi. Siinä vaiheessa tuntuu, että minut ajetaan nurkkaan. Kun edelleen kieltäydyn, suututaan ja loukkaannutaan, että miksi et halua nähdä. No tässä se kiltin tytön rooli juuri on. Ajattelen, että tapaan kerran, niin jos tästä sitten pääsisi. No ei, kun se vauhti vain kiihtyy ja huomaan, että puhelimessa on vastaamattomia puhelua 5, kun tongin sen laukusta. Kun soitan, että mitä asiaa oli, ei ollutkaan asiaa, vaan haluttiin vain jutella ja alkaa kuulustelu, että miksi et vastannut.
Kyllä, voin olla itsekäs kusipää, mutta alan vältellä tällaista ihmistä. Ja olen onnellinen, jos hän haluaa kostaa ja päättää olla soittamatta minulle enää.
Täsmälleen!
Lisäksi kun tähän vielä, että ihminen, jonka on tavannut, on ollut SIINÄ TILANTEESSA (harrastus, jotkut yhteisten kavereiden kanssa tapaamiset, jne) ihan kiva ja hauska tyyppi, joten ajattelet, että no mikä ettei me JOSKUS voitaisi tavatakin. Eli itsellä on olettamus, että olen tavannut kivan ja hauskan tyypin, jonka kanssa on kiva törmätä, jos tilanteet ja aikataulut sen sallii. Toinen on nähtävästi kuvitellut ryhtyvänsä elämänikäiseen ystävyyteen, jossa jaetaan kaikki asiat ja ollaan koko ajan läsnä.
Toinen asia, mikä näissä tyypeissä sitten todella risoo, on se tadaa itsekkyys. Vaikka olen juurta jaksain selittänyt, mikä elämäntilanteeni on = miksi minulle on todella hankalaa tehdä mitään viikonlopun yli kestäviä reissuja, poikkeuksetta kutsutaan viikonloppuna yön yli kestäville jutuille, halloweenbileisiin, joulunalusistujaisiin, pekkaspäivän rientoihin. Ja luonnollisesti loukkaannutaan, kun kieltäydyn, aluksi uudelleen jälleen kerran selittäen, lopulta jo aika tylysti "joo ei mulle nää viikonloput kovin hyvin käy".
Eli mehän tässä itsekkäitä olemme, kun emme a) vaan saatana sovita näitä ihmisiä elämäämme, b) osaa alun perin olla tutustumatta yhtään keneenkään, kun et voi tietää, minkä takiaisen eläämääsi saat.
Summana: parasta lakata olemasta ystävällinen, mukava, helposti lähestyttävä. Ja ainakaan ei kannata sekuntiakaan olla hauska tai ymmärtäväinen, ne ovat takuukilleri.
Aamen! Tämä oli sellainen kirjoitus, jonka voin 100% allekirjoittaa. Nämä takertujat tekevät kahvittelusta, ohimennen käydystä keskustelusta ja annetusta puhelinnumerosta jonkin elämää suuremman jutun. Ilmeisesti heidän mielestään noin saa tehdä vain jos toivoo toisesta sielunkumppania ja sydänystävää.
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Ei ole olemassa mitään sellaisia ihmissuhteita, joissa toisiin ihmisiin ei kohdistu jonkinlaisia vaatimuksia tai odotuksia. Välttämättä niitä ei tuoda näkyvästi esiin, mutta niitä on silti.
Njaa, mun odotukset mun ystäviä kohtaan on, että sillon kun mieli tekee, ollaan yhteydessä. Vaatimuksena se, ettei jatkuvasti olla ruinaamassa seuranpitoa, vaan sitä muuta omaa elämää löytyy myös. Siinäpä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut pari tällaista tuttua, jotka soitteli koko ajan ja kutsui joka paikkaan. Minun on pakko tunnustaa, ettei kauheasti kiinnostanut. Oli omiakin hommia niin paljon. En olisi jaksanut lärpättää puhelimessa tuntikausia tai lähteä kahville tyhjää lätisemään.
Mutta koska olen kiltti ihminen, en viitsinyt heille sanoa, että ovat aika yhdentekeviä minulle. Kaipa hekin sitten kiukuspäissään päättivät kostaa minulle ja olla soittamatta. Oikeasti se oli helpotus, kun jossain vaiheessa huomasin, etten ole kuullut heistä puoleen vuoteen.
Eli siis kilttinä oleminen tarkoittaa mielestäsi hyvää syytä sille, että sinä voit sen varjolla loputtomiin vältellä sinulle epämukavia sosiaalisia tilanteita? Sinä voit ihmissuhteissa pelailla roolipelejä, jotta sinun ei tarvitsisi nähdä toisten pettymystä siihen, ettet missään välissä välittänytkään heistä aidosti, vaikka sitä jaksoit tavatessa esittää, koska mielsit sen kuuluvan asiaan? Halusit vain itse olla pidetty ja saada myönteistä huomiota toisilta, vähät heidän tunteistaan. Olet halveksittava ihminen!
Kun rajallista aikaa joutuu priorisoimaan, niin ei oikein jaksaisi lätistä tosiaan tuntikausia puhelimessa jonkun ihmisen kanssa, joka ei loppujen lopuksi merkitse mitään. Toinen, mikä ärsyttää, on se, että jos ei vastaa, ollaan vihassa kostamassa, että miksi et vastannut, kun soitin. Nyt en oo enää ystävä ja en ota yhteyttä. Ihan vapaasti. Minulla ei ole puhelin koko ajan matkassa ja kädessä. Monissa tilanteissa en voi vastata. Tai puhelin on jossain laukun pohjalla tuntikausia.
Ennen lankapuhelimien aikaan oli paljon helpompaa, kun ei ollut tätä pakkokuvitelmaa, että kaikkien pitää olla just tällä sekunnolla valmis lärpättämään puhelimessa tms. kun minulla on yksinäinen olo. Voit pitää minua halveksittavana ihan vapaasti, mutta en ole pyytänyt ketään soittelemaan minulle tai tahtomaan kahville tms. Pakko rajata, mitä ehtii tehdä elämässään. Ihan hyvä, jos energiasyöpöt kostavat ja eivät pidä enää yhteyttä.
Ongelma ei ole se, ettet halua olla jonkun ihmisen seurassa, vaan passiivis-aggressiivinen tyylisi. Mikset voi suoraan tehdä selväksi sitä, että toivo tältä ystävyyssuhteelta samoja asioita kuin tämä toinen osapuoli? Ihmiset eivät ole ajatustenlukijoita. Toimintatyylisi on ikävä.
Olen ihan mukava ihminen. Mutta minulla on oma elämä. Kiireinenkin. Ja vapaat haluan suunnitella itse ja tehdä omia juttujani.
Mutta koska olen mukava ihminen, huomaan aina, että joku oudompi alkaa lähetyä minua. Jonkun harrastuksen tms. kautta. Pyydetään fb-kaveriksi. Sitten puhelinnumeroa. Kutsutaan lenkille tai kahville tai kylään tms.
Yleensä jo tässä vaiheessa yritän selittää, ettei minulla ole oikein aikaa sitoutua mihinkään uuteen, tiiviiseen ystävyyteen. Mutta ei, se ei riitä. Kohta huomaan aamulla koneen aukaistuani, että fb.ssä on monta viestiä, missä vuodatetaan asioita ja kutsutaan sinne ja tänne ja yritetään sopia tapaamisia. Yritän kauniisti selittää, että kyllä minulla on nyt vapaata, mutta olen menossa siivoamaan äidilleni ja illalla on lasten harkat. No se inkutus jatkuu. Joko huomenna tai ylihuomenna. Anna työvuorosi. Siinä vaiheessa tuntuu, että minut ajetaan nurkkaan. Kun edelleen kieltäydyn, suututaan ja loukkaannutaan, että miksi et halua nähdä. No tässä se kiltin tytön rooli juuri on. Ajattelen, että tapaan kerran, niin jos tästä sitten pääsisi. No ei, kun se vauhti vain kiihtyy ja huomaan, että puhelimessa on vastaamattomia puhelua 5, kun tongin sen laukusta. Kun soitan, että mitä asiaa oli, ei ollutkaan asiaa, vaan haluttiin vain jutella ja alkaa kuulustelu, että miksi et vastannut.
Kyllä, voin olla itsekäs kusipää, mutta alan vältellä tällaista ihmistä. Ja olen onnellinen, jos hän haluaa kostaa ja päättää olla soittamatta minulle enää.
Täsmälleen!
Lisäksi kun tähän vielä, että ihminen, jonka on tavannut, on ollut SIINÄ TILANTEESSA (harrastus, jotkut yhteisten kavereiden kanssa tapaamiset, jne) ihan kiva ja hauska tyyppi, joten ajattelet, että no mikä ettei me JOSKUS voitaisi tavatakin. Eli itsellä on olettamus, että olen tavannut kivan ja hauskan tyypin, jonka kanssa on kiva törmätä, jos tilanteet ja aikataulut sen sallii. Toinen on nähtävästi kuvitellut ryhtyvänsä elämänikäiseen ystävyyteen, jossa jaetaan kaikki asiat ja ollaan koko ajan läsnä.
Toinen asia, mikä näissä tyypeissä sitten todella risoo, on se tadaa itsekkyys. Vaikka olen juurta jaksain selittänyt, mikä elämäntilanteeni on = miksi minulle on todella hankalaa tehdä mitään viikonlopun yli kestäviä reissuja, poikkeuksetta kutsutaan viikonloppuna yön yli kestäville jutuille, halloweenbileisiin, joulunalusistujaisiin, pekkaspäivän rientoihin. Ja luonnollisesti loukkaannutaan, kun kieltäydyn, aluksi uudelleen jälleen kerran selittäen, lopulta jo aika tylysti "joo ei mulle nää viikonloput kovin hyvin käy".
Eli mehän tässä itsekkäitä olemme, kun emme a) vaan saatana sovita näitä ihmisiä elämäämme, b) osaa alun perin olla tutustumatta yhtään keneenkään, kun et voi tietää, minkä takiaisen eläämääsi saat.
Summana: parasta lakata olemasta ystävällinen, mukava, helposti lähestyttävä. Ja ainakaan ei kannata sekuntiakaan olla hauska tai ymmärtäväinen, ne ovat takuukilleri.
Aamen! Tämä oli sellainen kirjoitus, jonka voin 100% allekirjoittaa. Nämä takertujat tekevät kahvittelusta, ohimennen käydystä keskustelusta ja annetusta puhelinnumerosta jonkin elämää suuremman jutun. Ilmeisesti heidän mielestään noin saa tehdä vain jos toivoo toisesta sielunkumppania ja sydänystävää.
Niin totta! Ja samaan aikaan suureen ääneen ihmetellään, miksi muihin on niin vaikea tutustua. No miksiköhän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missään ei sanottu, että ap olisi epätoivoinen takertuja. On ihan normaalia, että ihminen toivoo ystävien pitävän yhteyttä ja vastaavan ajallaan omiin yhteydenottoihin.
Vierailija kirjoitti:
Miten niitä ystäviä saa helpoiten elämään? Millainen täytyy olla sosiaalisesti?
Helppoa tapaa ei olekaan. Helpoin tapa on, kun tutustut sataan mielestäsi mukavaan ihmiseen. Parissa vuodessa heistä neljästä saattaa tulla kaverisi ja näistä yhdestä vielä muutamaa vuotta myöhemmin ystäväsi. Avoin mieli ja halu olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä riittävät. Ja kärsivällisyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa lopettaa itsesääli ja aloittaa vaikka opiskelu
Vierailija kirjoitti:
Missään ei sanottu, että ap olisi epätoivoinen takertuja. On ihan normaalia, että ihminen toivoo ystävien pitävän yhteyttä ja vastaavan ajallaan omiin yhteydenottoihin.
Tietysti tämä keskustelu on lähtenyt rönsyilemään ja laajentunut keskustelusta ystävyyssuhteiden dynamiikasta yleensä. Ap ei ehkä ole takertuja, mutta osa tähän keskusteluun osallistuneista kommenttiensa perusteella on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missään ei sanottu, että ap olisi epätoivoinen takertuja. On ihan normaalia, että ihminen toivoo ystävien pitävän yhteyttä ja vastaavan ajallaan omiin yhteydenottoihin.
Tietysti tämä keskustelu on lähtenyt rönsyilemään ja laajentunut keskustelusta ystävyyssuhteiden dynamiikasta yleensä. Ap ei ehkä ole takertuja, mutta osa tähän keskusteluun osallistuneista kommenttiensa perusteella on.
Ja osa keskustelijoista selvästi sellaisia ihmisiä, joiden kiintymyssuhdetyyli on välttelevä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
* 10 vuoden
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaveritkavereina kirjoitti:
Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen.
Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk.
Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!
Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.
Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.
Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.
Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.
Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?
Minä kuuluin parikymppisenä semmoiseen bileporukkaan jonka kanssa biletettiin paljon, joka viikonloppu. Sitten pikku hiljaa kun ikää tuli lisää osa perusti perheen, osa jatkoi biletystä, itse en kuulunut kumpaankaan ja jäin pikku hiljaa ulkopuolelle, vaan yhden kanssa yhteys on säilynyt ja käydään muutaman kerran vuodessa syömässä ja pari kertaa yöelämässä. Yhden lapsuuden kaverin kanssa myös pidetään harvemmin yhteyttä mutta se asuu kaukana. Sit on toki näitä tuttuja joita näkee harvoin jossain juhlissa. Itsekään en viihdy isossa porukassa ja tarviin alkoholia ollakseni rento, oon aika varautunut isossa porukassa selvinpäin introvertti kun myös oon, näin vanhemmiten ei enää jaksa/halua juoda paljon ja oon jättäytynyt pois monista juhlista. Tiedän etten sieltä kuitenkaan saa sydänystäviä niin en jaksa vaivautua. Ehkä pitäisi osallistua, mieheni kannustaa siihen, mutta tiedän etten viihdy niissä. Poikkeuksia on häät ja syntymäpäivät yms.