Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös kokemusta siitä, että lähes viidentoista vuoden jälkeen tulee pieni erimielisyys, ja sitten yhtäkkiä Facebookin viesteissä on kilometrin pituinen analyysi siitä, millainen kakkapää minä olen ihmisenä. Ja siinä sitten vain typertyneenä lukee kuvailua itsestä, jota ei tunnista. Ja itkee, kun koki itse yrittävänsä ja olevansa empaattinen ja joustava. 

Nyt olen ollut vastaamatta erään ihmisen (aika harvakseltaan tuleviin) puheluihin ja viesteihin. Ja aion jatkossakin olla vastaamatta, vaikka se harmittaakin. Mutta en voi enää jatkaa sitä, että olen se joka kuuntelee. Se, jonka luokse tullaan ja kaadetaan kaikki murheet ja sitten lähdetään keventynein mielin. Viimeksi kun nähtiin, sanoin että olen itse pohtinut samaa ja surrut samaa asiaa kuin tämä ihminen. Ei vastausta. Sanoin myös, että kaipaan sitä että voisin mennä istumaan iltaa tai ihan jopa baariin joskus. Kysyin, josko tämä ihminen lähtisi kanssani seuraavana viikonloppuna. Hän vetosi lapsiinsa ja siihen, ettei harjoittelunsa takia näe heitä paljoa arkisin. Ymmärsin tämän. Kunnes tuli lauantai-ilta, ja Facebookissa on kuva, jossa tämä sama ihminen juhlii ihanaa kevätiltaa muiden kanssa. Silloin kiroilin ääneen ja päätin, etten enää kuuntele häntä sekuntiakaan. 

Saman olen päättänyt kaikkien muidenkin kohdalla. Antaa olla. En kelpaa ulkomaanreissuille vaikka rahaa minulla olisi. En kelpaa museoihin, konsertteihin tai festareille, en illanistujaisiin enkä brunsseille. Näitä monet kaverini harrastavat, ja kaikilla, siis ihan kaikilla on myös mies, lapsia, työ/opiskelupaikka ja harrastuksia. Minä kelpaan leikkipuiston reunaan juttelemaan niitä näitä, Tupperware-kutsuille ja kuuntelemaan elämien huolet. 

Suoraan sanottuna: haistakaa paska kaikki te, joille en kelpaa. 

Haistakaa pitkä paska. 

Mitä laspsesi kaverin äiti teki oharit?

Eikö mihinkään voi luottaa?

Löytyisikö sieltä sukulais laumastasi sinulle ryyppykaveria?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Taitaa olla sun ilta rauhoittavien aika

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Samaa mieltä. Tällaiset hyväksikäyttäjänarsistit ansitsevat kaiken kärsimyksen ja sairaudet!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Samaa mieltä. Tällaiset hyväksikäyttäjänarsistit ansitsevat kaiken kärsimyksen ja sairaudet!

ota nyt se lääke..kaikki on ihan hyvin....

Sama taalla.  En jotenkin jaksa olla aina se joka yrittaa.

Varsinkin eras kaveri joka alkoi seurustelemaan 2,5 vuotta sitten.  Ymmarran etta tapaamiset harvenee joo.  Jutun juuri onkin nimenomaan se, etta harvasen viikonloppu ovat syomassa tai drinkeilla poikaystavansa ja taman kaveriporukan kanssa.  Ovat suurimmalta osalta sinkkumiehia, muutama seurustelee mutta usein kaverini on taman porukan ainoa nainen.  Kun kyselee viikonloppukuulumisia niin "paadyttiin sinne ja tanne"    kuitenkin kun kysyy et joskos me nahtaisiin niin se on kauhea jarjestelykysymys eika mitenkaan ehdi.   Viimevuonna han kaytannossa laittoi miehen kaverin syntymapaivat minun synttareideni edelle vaikka olemme tunteneet 6 vuotta.

Ehka hankin joku paiva tajuaa, etta mina en ainakaan ole odottamassa jos tama parisuhde jonain paivana kosahtaa ja kaipaisikin seuraa.   Epailen syvasti, etta nama miehen kaverit olisivat siina vaiheessa hanen tukenaan ja kavereinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Samaa mieltä. Tällaiset hyväksikäyttäjänarsistit ansitsevat kaiken kärsimyksen ja sairaudet!

ota nyt se lääke..kaikki on ihan hyvin....

Lopeta alentavat löpinäsi lääkkeistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Samaa mieltä. Tällaiset hyväksikäyttäjänarsistit ansitsevat kaiken kärsimyksen ja sairaudet!

ota nyt se lääke..kaikki on ihan hyvin....

Sinulle ei riittänyt ystävien kiusaaminen livenä, vaan jatkat virtuaalisesti. Se on persoonallisuushäiriöisille tyypillistä käytöstä. Juuri narsisti yrittää tuollaisella wannabe-hauskoilla lääkejutuilla kääntää huomion pois omasta sairaudestaan - ja syyllistää toisen. Sinut on tunnistettu saasta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Höpö höpö. Minä en pelannut mitään pelejä. Tuo ihmissuhde teki minut väsyneeksi, surulliseksi ja vihaiseksi. Narsisteiksi kai sanotaan niitä, jotka toimivat tunteettomasti ja toisesta ihmisestä hyötyä hakien? Minä en hyötynyt hänestä mitenkään.  Täydellinen ihminen en toki ole, mutta en myöskään kostonhimoinen ihminen, joka toivoisi pahaa tuolle ihmiselle saati sinulle, tuntemattomalle nettikirjoittelijalle. Jos asenne ihmisiin sinulla on tuo, kannattaa ehkä myös itse katsoa peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Samaa mieltä. Tällaiset hyväksikäyttäjänarsistit ansitsevat kaiken kärsimyksen ja sairaudet!

ota nyt se lääke..kaikki on ihan hyvin....

Sinulle ei riittänyt ystävien kiusaaminen livenä, vaan jatkat virtuaalisesti. Se on persoonallisuushäiriöisille tyypillistä käytöstä. Juuri narsisti yrittää tuollaisella wannabe-hauskoilla lääkejutuilla kääntää huomion pois omasta sairaudestaan - ja syyllistää toisen. Sinut on tunnistettu saasta!

Tämä kirjoittaja, jonka käyt nyt keskustelua, on eri henkilö kuin minä. -se jolla oli "ystävä" kahdeksan vuotta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut pari tällaista tuttua, jotka soitteli koko ajan ja kutsui joka paikkaan. Minun on pakko tunnustaa, ettei kauheasti kiinnostanut. Oli omiakin hommia niin paljon. En olisi jaksanut lärpättää puhelimessa tuntikausia tai lähteä kahville tyhjää lätisemään.

Mutta koska olen kiltti ihminen, en viitsinyt heille sanoa, että ovat aika yhdentekeviä minulle. Kaipa hekin sitten kiukuspäissään päättivät kostaa minulle ja olla soittamatta. Oikeasti se oli helpotus, kun jossain vaiheessa huomasin, etten ole kuullut heistä puoleen vuoteen.

Et ole kiltti ihminen, vaan epärehellinen kusipää. Esität toisille olevasi jotain muuta kuin mitä oikeasti olet.

 

Siis tätä logiikkaa en ymmärrä... joku ihminen soittelee minulle, pitää yhteyttä, haluaa tavata jne. ilman että minä olen millään tavalla ilmaissut että se on mieluista... ja on vielä mun velvollisuuteni vetää rajat tuolle tunkeilijalle?  Jos haluan tavata jotain ihmistä, niin kyllä itse myös ilmaisen sen - mutta jos ei erikseen kiellä toista olemasta yhteydessä ja on normaalin ystävällinen (kuten olen kenelle tahansa random-tyypillekin) niin se onkih jonkun mielestä feikkaamista...- toinen epärehellinen kusipää ilmeisesti

En ole tuo kenelle vastaat, mutta kyllä se vähän jokaisen oma velvollisuus on vetää omat rajansa. Jos joku on saanut sellaisen käsityksen, että olette kavereita, niin reiluinta on että teet rajasi selväksi ettei toinen jatka itsensä nolaamista soittelemalla ja haluamalla tavata.

Menitkö sinä siis kahville näiden ihmisten kanssa ja juttelit puhelimessa, vaikka et olisi halunnut olla missään yhteyksissä ollenkaan? Tällaisen kuvan aiemmasta viestistäsi ainakin sai. Sori nyt mutta tuo on ihan outo tilanne. Jos joku ihminen, jota luulen kaveriksi, lähtee kahville ja jutustelee puhelimessa pitkänkin tovin, niin kyllä minä ainakin siitä olettaisin, että se hänellekin sopii. Jos ehdotuksiin tulee vastaukseksi "en ehdi" ja "sori nyt en voi puhua", niin siitä toki luulisi normaaliälyllä varustetun ihmisen tajuavan, ettei kaveruus kiinnosta.

 

No millä tavalla te oikein puhutte niille ihmiselle, joiden seura on teille yhdentekevää? Ette sano mitään, mulkoilette, olette tylyjä? Minä olen ystävällinen kaikille. Niille, joiden kanssa haluan olla enemmän tekemisissä, ehdotan itsekin tapaamisia ja jos en saa vastakaikua, en jää roikkumaan. Ja sanon ihan suoraan, että "olipa kiva jutelle, ihanaa kun olet mun elämässä". Ja sitten jollekin joku "hyvää päivää" hymyillen on ystävyyttä?

Niin mutta selvennä nyt, että lähdetkö oikeasti kahville näiden kanssa, jotka sitä ehdottavat, vaikket haluaisikaan?

Siis kyllähän ystävällisestikin voi kieltäytyä. Ystävällisestikin voi sanoa, että nyt en ehdi puhua. Ei tarvitse mulkoilla eikä lyödä luuria korvaan.

Olethan sinä herranen aika heille alunperin puhelinnumerosikin antanut. Kysymys kuuluu miksi ihmeessä.[/

Miten voi kieltäytyä ystävällisesti puhelinnumeron antamisesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut pari tällaista tuttua, jotka soitteli koko ajan ja kutsui joka paikkaan. Minun on pakko tunnustaa, ettei kauheasti kiinnostanut. Oli omiakin hommia niin paljon. En olisi jaksanut lärpättää puhelimessa tuntikausia tai lähteä kahville tyhjää lätisemään.

Mutta koska olen kiltti ihminen, en viitsinyt heille sanoa, että ovat aika yhdentekeviä minulle. Kaipa hekin sitten kiukuspäissään päättivät kostaa minulle ja olla soittamatta. Oikeasti se oli helpotus, kun jossain vaiheessa huomasin, etten ole kuullut heistä puoleen vuoteen.

Et ole kiltti ihminen, vaan epärehellinen kusipää. Esität toisille olevasi jotain muuta kuin mitä oikeasti olet.

 

Siis tätä logiikkaa en ymmärrä... joku ihminen soittelee minulle, pitää yhteyttä, haluaa tavata jne. ilman että minä olen millään tavalla ilmaissut että se on mieluista... ja on vielä mun velvollisuuteni vetää rajat tuolle tunkeilijalle?  Jos haluan tavata jotain ihmistä, niin kyllä itse myös ilmaisen sen - mutta jos ei erikseen kiellä toista olemasta yhteydessä ja on normaalin ystävällinen (kuten olen kenelle tahansa random-tyypillekin) niin se onkih jonkun mielestä feikkaamista...- toinen epärehellinen kusipää ilmeisesti

En ole tuo kenelle vastaat, mutta kyllä se vähän jokaisen oma velvollisuus on vetää omat rajansa. Jos joku on saanut sellaisen käsityksen, että olette kavereita, niin reiluinta on että teet rajasi selväksi ettei toinen jatka itsensä nolaamista soittelemalla ja haluamalla tavata.

Menitkö sinä siis kahville näiden ihmisten kanssa ja juttelit puhelimessa, vaikka et olisi halunnut olla missään yhteyksissä ollenkaan? Tällaisen kuvan aiemmasta viestistäsi ainakin sai. Sori nyt mutta tuo on ihan outo tilanne. Jos joku ihminen, jota luulen kaveriksi, lähtee kahville ja jutustelee puhelimessa pitkänkin tovin, niin kyllä minä ainakin siitä olettaisin, että se hänellekin sopii. Jos ehdotuksiin tulee vastaukseksi "en ehdi" ja "sori nyt en voi puhua", niin siitä toki luulisi normaaliälyllä varustetun ihmisen tajuavan, ettei kaveruus kiinnosta.

 

No millä tavalla te oikein puhutte niille ihmiselle, joiden seura on teille yhdentekevää? Ette sano mitään, mulkoilette, olette tylyjä? Minä olen ystävällinen kaikille. Niille, joiden kanssa haluan olla enemmän tekemisissä, ehdotan itsekin tapaamisia ja jos en saa vastakaikua, en jää roikkumaan. Ja sanon ihan suoraan, että "olipa kiva jutelle, ihanaa kun olet mun elämässä". Ja sitten jollekin joku "hyvää päivää" hymyillen on ystävyyttä?

Niin mutta selvennä nyt, että lähdetkö oikeasti kahville näiden kanssa, jotka sitä ehdottavat, vaikket haluaisikaan?

Siis kyllähän ystävällisestikin voi kieltäytyä. Ystävällisestikin voi sanoa, että nyt en ehdi puhua. Ei tarvitse mulkoilla eikä lyödä luuria korvaan.

Olethan sinä herranen aika heille alunperin puhelinnumerosikin antanut. Kysymys kuuluu miksi ihmeessä.[/

Miten voi kieltäytyä ystävällisesti puhelinnumeron antamisesta?

Eikö olisi helpompaa kieltäytyä ihan millä tavalla vain ja kestää se hetkellinen epämukava tunnelma kuin tuo nykyinen teatteri mitä harrastat, siihenhän kuluu ihan turhaa energiaakin??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missään ei sanottu, että ap olisi epätoivoinen takertuja. On ihan normaalia, että ihminen toivoo ystävien pitävän yhteyttä ja vastaavan ajallaan omiin yhteydenottoihin.

 

Tietysti tämä keskustelu on lähtenyt rönsyilemään ja laajentunut keskustelusta ystävyyssuhteiden dynamiikasta yleensä. Ap ei ehkä ole takertuja, mutta osa tähän keskusteluun osallistuneista kommenttiensa perusteella on.

Ja osa keskustelijoista selvästi sellaisia ihmisiä, joiden kiintymyssuhdetyyli on välttelevä.

Minulla varmasti juuri noin. En kuulu niihin ihmisiin, jotka täydestä sydämestään rakastavat koko maailmaa. Mun "laumassani" on hierarkia. Olen äiti omille lapsilleni, sisko sisaruksilleni ja tytär vanhemmilleni. En muille. Nämä lähiomaiseni ovat mulle maailman ihmisistä kaikista rakkaimmat eikä kukaan tule koskaan menemään heidän edelleen tai edes samalle tasolle heidän kanssaan. Näiden ihmisten puolesta olen valmis tekemään lähes mitä tahansa ja milloin tahansa. Lähtemään vaikka välittömästi puhelinsoiton jälkeen ensimmäisellä lennolla maapallon toiselta puolelta heidän luokseen. 

Lähiomaisteni jälkeen ihmisistä tärkeimpiä mulle ovat ystäväni. Ystäväni olen tuntenut pitkään. Ensin on oltu tuttavia, sitten kavereita ja lopuksi ystäviä. Ystävieni on kuitenkin hyväksyttävä, että he eivät ole elämäni tärkeimmät ihmiset ja myös se, että ystävistänikään kukaan heistä ei ole mulle tärkeämpi kuin toinen. Jos lähden toisen ystäväni kanssa leffaan, se ei ole toiselta ystävältäni pois. Jos tätä ei pysty hyväksymään, ei koskaan päädykään ystäväkseni. Ystävän kanssa voi jutella mistä tahansa eikä yhteydenpitoon tarvita mitään erityistä syytäkään. Ystävän kanssa siis vedetään parin tunnin maratonpuheluita tai istutaan viinilasin ääressä parantamassa maailmaa. Ystävän vuoksi ei kuitenkaan lennetä maapallon toiselta puolelta, mutta ystävän auttamiseksi voi järjestellä asioita (esim työvuorojaan). 

Ystävien jälkeen tulevat kaverit. Heitä on  aika paljon. Kaverisuhteisiin liittyy yleensä aina jokin yksittäinen yhdistävä asia. Koirapuistoon lähden mieluummin koiran omistavan kaverini kanssa kuin koirattoman ystäväni kanssa. Kavereiden kanssa enemmän tehdään yhdessä kuin vain istutaan ja jutellaan. Juttelu tapahtuu tekemisen yhteydessä. Kavereiden kanssa jutellaan rajatummasta määrästä asioita kuin ystävien kanssa. Kavereita autetaan, jos se sillä hetkellä sopii, mutta ei erikseen aleta järjestämään muita asioita kaverin vuoksi. Joskus kaverin kanssa ajan myötä aiheet juttelulle ja yhdessä tekemiset muuttuvat ja laajenevat. jolloin kaveri voi "nousta" kaveritasolta ystävätasolle. Koirapuiston lisäksi aletaankin käydä myös leffassa, kahvilla, taidenäyttelyissä jne. 

Kavereiden jälkeen tulevat tuttavat. Näitä on todella paljon. Tuttavien kanssa vietetään aikaa yleensä silloin, kun syystä tai toisesta osutaan samaan paikkaan. Puheenaiheet ovat aiempia suppeampia ja liittyvät pääasiassa juuri niihin syihin, miksi ollaan samassa paikassa. Esimerkiksi työkaverit. Joskus käy niin, että tuttavan kanssa puhutaan muustakin ja puheenaihe siirtyy johonkin oman elämän mielenkiintoiseen asiaan. Kuten vaikka koirapuistoissa käymiseen. Ja jos huomataan, että oikeastaan sama koirapuisto on molemmille melko lyhyen matkan päässä, voikin ehdottaa, että mentäiskö joskus koirapuistoon yhdessä. Ja jos mennään, jossain vaiheessa tuttavasta onkin tullut jo kaveri. 

Kuvottava hierarkia. Hyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Höpö höpö. Minä en pelannut mitään pelejä. Tuo ihmissuhde teki minut väsyneeksi, surulliseksi ja vihaiseksi. Narsisteiksi kai sanotaan niitä, jotka toimivat tunteettomasti ja toisesta ihmisestä hyötyä hakien? Minä en hyötynyt hänestä mitenkään.  Täydellinen ihminen en toki ole, mutta en myöskään kostonhimoinen ihminen, joka toivoisi pahaa tuolle ihmiselle saati sinulle, tuntemattomalle nettikirjoittelijalle. Jos asenne ihmisiin sinulla on tuo, kannattaa ehkä myös itse katsoa peiliin.

Olivat motiivisi mitkä hyvänsä, niin käytöksesi on ollut toista ihmistä kohtaan julmaa ja tunteetonta. Annoit 8 vuoden ajan käytökselläsi toisen ymmärtää, että hänellä on hyvä ystävä. Veit toiselta ihmiseltä uskon ihmisiin ja itseluottamuksen. Hän olisi voinut käyttää nuo vuodet sinun sijastasi aidon ystävän etsimiseen mikäli sinä olisit kyennyt rehellisesti kieltäytymään seurasta, josta et pidä. Et miettinyt "ystäväsi" tunteita pätkääkään, ainoastaan itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.

Olen hirviö, jonka sinä olet luonut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.

Olen hirviö, jonka sinä olet luonut.

Sori, mutta en edes tiedä, kuka olet ja tuskinpa olen sua koskaan edes tavannut. Joten turha syyttää mua siitä, millainen pahantahtoinen mulkero olet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Höpö höpö. Minä en pelannut mitään pelejä. Tuo ihmissuhde teki minut väsyneeksi, surulliseksi ja vihaiseksi. Narsisteiksi kai sanotaan niitä, jotka toimivat tunteettomasti ja toisesta ihmisestä hyötyä hakien? Minä en hyötynyt hänestä mitenkään.  Täydellinen ihminen en toki ole, mutta en myöskään kostonhimoinen ihminen, joka toivoisi pahaa tuolle ihmiselle saati sinulle, tuntemattomalle nettikirjoittelijalle. Jos asenne ihmisiin sinulla on tuo, kannattaa ehkä myös itse katsoa peiliin.

Olivat motiivisi mitkä hyvänsä, niin käytöksesi on ollut toista ihmistä kohtaan julmaa ja tunteetonta. Annoit 8 vuoden ajan käytökselläsi toisen ymmärtää, että hänellä on hyvä ystävä. Veit toiselta ihmiseltä uskon ihmisiin ja itseluottamuksen. Hän olisi voinut käyttää nuo vuodet sinun sijastasi aidon ystävän etsimiseen mikäli sinä olisit kyennyt rehellisesti kieltäytymään seurasta, josta et pidä. Et miettinyt "ystäväsi" tunteita pätkääkään, ainoastaan itseäsi.

Minun mielestäni me molemmat toimimme toisiamme kohtaan väärin. Minä siten, etten vetänyt rajoja ja kieltäytynyt viettämästä aikaa hänen kanssa, kun kerran koin sen rasitteeksi. Hän siten, että jatkuvasti haki minusta tukea ja seuraa eikä koskaan pysähtynyt miettimään sitä, eikö ystävyyteen kuulu vastavuoroisuus. Ja todellakin jos olisin ollut terveellä tavalla itsekäs ja miettinyt omia tunteitani, olisin lähtenyt paljon aikaisemmin.Minä olen paljon onnellisempi ihminen nyt, kun osaan vetää rajat ja tiedän, mitä ihmissuhteilta en halua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.

Olen hirviö, jonka sinä olet luonut.

Ota vastuu omista tunteistasi äläkä syytä toisia siitä, millainen olet. Se on ainoa tie tuosta pois kurjuudesta. Ei ketään täällä hetkauta se, jos toivot heille kärsimystä ja romahdusta. Sinä olet ainoa, joka tuosta myrkyllisyydestä kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaveritkavereina kirjoitti:

Miksi ihmisten pitää puntaroida ystävyyssuhdetta kuten parisuhdetta. Onko pakko tasavuoroin soitella ja osoittaa kiinnostusta ja tunteilua. Minusta nämä tunteilut kuuluu yleensä perisuhteeseen. 

Minulla on esimerkiksi omassa kaveriporukassa ystävä jonka kanssa olen ollut kaveri 2vuotiaasta lätien, nyt olemme noin 30v ja hän ei ole koskaa soittanut minulle ns muuten vaan tai keksinyt/ehdottanut tekemistä. Hän on vain sellainen ihminen :D en tiedä miksi enkä ajattele sitä sen enempää. Kavereita ollaan ja yhessä aina huikeita reissuja, ei minua kiinnosta vaikka olenkin ehkä se joka hänelle soittaa ym. hän ei myöskää ole soittanut ikinä kellekkään muulle kaveriporukkaani kuuluvalle. Kerran törmäsin hänen omaan isäänsä kaupassa, ja hän tiedusteli MINULTA mitä pojalleen kuuluu koska ei ole kuullut hänestä 9kk. 

Joten kaverisuhteet ovat just sellasia kuin kyseinen kaveri on! Kaveri suhde on paras silloinkuin ei vaadi toiselta mitää, jätetään vaatimukset parisuhteeseen!

Sitähän se oikea ystävyys on, että hyväksytään toinen kaikkine piirteineen, myös se, ettei ole hyvä pitämään yhteyttä. Kyllä sen tietää ja tuntee, kun on tervetullut yhteydenotto ja jos on toiselle tärkeä, vaikkei jatkuvasti käy kahvittelemassa tai soittele.

Tuo on muuten hyvä pointti. Kyllä sen oikeasti huomaa, jos toinen ilahtuu yhteydenotosta. Se on se syy, miksi itseäni ei haittaa, että joidenkin kavereiden kanssa saan olla itse aloitteellinen.

Sitten taas toisten "kavereiden" kanssa sen väkinäisyyden huomaa, ja lopetan suosiolla yhteydenpidon.

Itse asiassa sitä ei välttämättä huomaa. Toinen ihminen voi ilmoittaa yli 10 läheiseltä vaikuttaneen "ystävyyden" jälkeenkin, että hänen mielestään olette olleet kaiken aikaa ihmisinä aivan liian erilaisia. Tällaisia ovat mielestään "kiltit" ihmiset. Pelkäävät konfliktitilanteita niin paljon, että sen takia jatkavat ja jatkavat muka kohteliasta yhteydenpitoa.

 

Mistä se vaikutelma ystvävyyden läheisyydestä on sulle tullut? Mä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, toinen on pitänyt minua läheisenä ja minä en häntä. Mun mielestä se näkyi mm. siinä, että minä en koskaan avautunut hänelle elämäni kipeistä asioista, hän omistaan minulle kyllä. Luulisi, että tuo vastavuoroisuuden puute olisi ollut selvä merkki?

Hän oli hyvin estyneen oloinen ihminen. Vaikutti silti aina hyvin ilahtuneelta seurasta. Puolisonikin oli aivan käkenä välien katkeamisesta ja sanoi ettei ikinä olisi voinut ajatella tästä ihmisestä käytöksen perusteella sitä, ettei hän ollut myöskin täysillä ystävyydessä mukana.

 

Minäkin olen estynyt seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi.

Hän vaikutti estyneeltä kaikkien seurassa. Jos vaikutat koko ajan samalta, niin mistä joku muu voisi tietää ettei kaikki ole kunnossa?

 

No aika harva ihminen näkee mut kaikissa niissä piireissä, joissa liikun... sehän juuri onkin rasittavaa, että ihminen luo tulkinnan "tuo on estynyt" ja on ikään kuin tietäisi, millainen toinen on. 

Sinun on itse tehtävä selväksi mitä haluat joltain ihmissuhteelta. Muut eivät voi tietää mitä päässäsi mietit ellet saa suutasi auki.

 

Saan minä nykyään. 8-vuotta yksipuolista "ystävyyttä" rasittavaksi kokemani ihmisen kanssa opetti mulle sen. Silti edelleen ihmettelen, miksi tuo ihminen ei osannut lukea merkkejä. No toisaalta nykyään tosiaan tajuan, että jotkut vaan ei nää toisesta viihtyykö tämä seurassa vai ei... ja tajuan myös sen, että elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi sellaiseen.

Kieltämättä käytit 8 vuotta sekä omasta että toisen elämästä hyvin hölmöllä tavalla. Hyvä juttu, jos se opetti sinulle jotakin. Niin varmaan sille toisellekin ihmiselle: sen ettei ihmisiin aina kannata luottaa.

 

Opetti kyllä. Ja toivon, että toinen oppi myös sen, ettei yksin voi toiselleen elämäänsä vuodattaa, vaan ystävyyden merkki on vastavuoroisuus. Olin itsekin hyvin vihainen tämän ihmissuhteen päättyessä ja varmaan häntä loukkaavalla tavalla ilmaisin, millaiseksi rasitteeksi hänet olin kokenut. 

Mutta pääasia että se ihmissuhde on päättynyt. 

Niin. Toivottavasti karma kostaa sinulle ja sinun itsetuntosi romahduttaa vuorostaan joku sosiaalisia pelejä pelaileva narsisti.

Kuinkahan monen mielestä vaikutat ihmiseltä, johon kannattaisi edes tutustua saati sitten ystävystyä? Ihan vaan näin ohimennen sanottuna.

Olen hirviö, jonka sinä olet luonut.

 

Ota vastuu omista tunteistasi äläkä syytä toisia siitä, millainen olet. Se on ainoa tie tuosta pois kurjuudesta. Ei ketään täällä hetkauta se, jos toivot heille kärsimystä ja romahdusta. Sinä olet ainoa, joka tuosta myrkyllisyydestä kärsii.

Hei kaveri, älä lankea noin helposti ilmiselvän trollin ansaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missään ei sanottu, että ap olisi epätoivoinen takertuja. On ihan normaalia, että ihminen toivoo ystävien pitävän yhteyttä ja vastaavan ajallaan omiin yhteydenottoihin.

 

Tietysti tämä keskustelu on lähtenyt rönsyilemään ja laajentunut keskustelusta ystävyyssuhteiden dynamiikasta yleensä. Ap ei ehkä ole takertuja, mutta osa tähän keskusteluun osallistuneista kommenttiensa perusteella on.

Ja osa keskustelijoista selvästi sellaisia ihmisiä, joiden kiintymyssuhdetyyli on välttelevä.

Minulla varmasti juuri noin. En kuulu niihin ihmisiin, jotka täydestä sydämestään rakastavat koko maailmaa. Mun "laumassani" on hierarkia. Olen äiti omille lapsilleni, sisko sisaruksilleni ja tytär vanhemmilleni. En muille. Nämä lähiomaiseni ovat mulle maailman ihmisistä kaikista rakkaimmat eikä kukaan tule koskaan menemään heidän edelleen tai edes samalle tasolle heidän kanssaan. Näiden ihmisten puolesta olen valmis tekemään lähes mitä tahansa ja milloin tahansa. Lähtemään vaikka välittömästi puhelinsoiton jälkeen ensimmäisellä lennolla maapallon toiselta puolelta heidän luokseen. 

Lähiomaisteni jälkeen ihmisistä tärkeimpiä mulle ovat ystäväni. Ystäväni olen tuntenut pitkään. Ensin on oltu tuttavia, sitten kavereita ja lopuksi ystäviä. Ystävieni on kuitenkin hyväksyttävä, että he eivät ole elämäni tärkeimmät ihmiset ja myös se, että ystävistänikään kukaan heistä ei ole mulle tärkeämpi kuin toinen. Jos lähden toisen ystäväni kanssa leffaan, se ei ole toiselta ystävältäni pois. Jos tätä ei pysty hyväksymään, ei koskaan päädykään ystäväkseni. Ystävän kanssa voi jutella mistä tahansa eikä yhteydenpitoon tarvita mitään erityistä syytäkään. Ystävän kanssa siis vedetään parin tunnin maratonpuheluita tai istutaan viinilasin ääressä parantamassa maailmaa. Ystävän vuoksi ei kuitenkaan lennetä maapallon toiselta puolelta, mutta ystävän auttamiseksi voi järjestellä asioita (esim työvuorojaan). 

Ystävien jälkeen tulevat kaverit. Heitä on  aika paljon. Kaverisuhteisiin liittyy yleensä aina jokin yksittäinen yhdistävä asia. Koirapuistoon lähden mieluummin koiran omistavan kaverini kanssa kuin koirattoman ystäväni kanssa. Kavereiden kanssa enemmän tehdään yhdessä kuin vain istutaan ja jutellaan. Juttelu tapahtuu tekemisen yhteydessä. Kavereiden kanssa jutellaan rajatummasta määrästä asioita kuin ystävien kanssa. Kavereita autetaan, jos se sillä hetkellä sopii, mutta ei erikseen aleta järjestämään muita asioita kaverin vuoksi. Joskus kaverin kanssa ajan myötä aiheet juttelulle ja yhdessä tekemiset muuttuvat ja laajenevat. jolloin kaveri voi "nousta" kaveritasolta ystävätasolle. Koirapuiston lisäksi aletaankin käydä myös leffassa, kahvilla, taidenäyttelyissä jne. 

Kavereiden jälkeen tulevat tuttavat. Näitä on todella paljon. Tuttavien kanssa vietetään aikaa yleensä silloin, kun syystä tai toisesta osutaan samaan paikkaan. Puheenaiheet ovat aiempia suppeampia ja liittyvät pääasiassa juuri niihin syihin, miksi ollaan samassa paikassa. Esimerkiksi työkaverit. Joskus käy niin, että tuttavan kanssa puhutaan muustakin ja puheenaihe siirtyy johonkin oman elämän mielenkiintoiseen asiaan. Kuten vaikka koirapuistoissa käymiseen. Ja jos huomataan, että oikeastaan sama koirapuisto on molemmille melko lyhyen matkan päässä, voikin ehdottaa, että mentäiskö joskus koirapuistoon yhdessä. Ja jos mennään, jossain vaiheessa tuttavasta onkin tullut jo kaveri. 

Kuvottava hierarkia. Hyi.

Aivan varmasti monen mielestä juuri näin. Hyvä puoli asiassa kuitenkin on, että aivan jokainen on  mun elämässäni ihan omasta vapaasta tahdostaan. Jos ei halua olla, ei tarvitsekaan olla. Työkavereiden kanssa voin puhua vain ja ainostaan työasioista ja muiden tuttavien kanssa vain niistä asioista, joita yhteinen rajapintamme koskee. Hyihyittelijöiden ei tarvitsekaan olla kanssani missään muissa yhteyksissä tekemisissä.