Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyinkin, miten muut toimivat. 

P.S. Mikähän noiden alanuolten pointti on mielestäni ihan asiallisiin viesteihin?

Alapeukku tuli mun osalta negatiivisista olettamuksista ja mun mielestä vääränlaisesta asenteesta.

Itse ajattelen niin, että parisuhde ja lisäksi ehkä suhde omiin vanhempiin ja lapsiin ovat niin läheisiä suhteita, että niitä kuuluu korjata ja selvittää ongelmat tiettyyn rajaan asti, ei niitäkään loputtomasti. Minusta sen sijaan kaveruus ja ystävyys on täysin vapaaehtoista ja elämän varrella kaveruudet ja ystävyydet muuttuvat ilman, että tarvitsee jäädä selittelemään tai vaatimaan selityksiä.

Ei ystävyyttä yleensä sovita (ainakaan aikuisiällä), että nyt ollaan Ystäviä ja sitoudutaan siihen ja tähän. Se on elämän virran mukana soljuvaa, vaihtelevaa ja uudistuvaa. Ihmisiä tulee ja menee elämässä koko ajan ja mun mielestä on suuri virhe takertua tiukasti johonkin yhteen tiettyyn ystävään. Mene itsekin elämässäsi eteenpäin, hae kontaktia ihmisiin, ehdottele tunnustellen tapaamisia ja jutustele ventovieraillekin. Pidä yllä ystävyyssuhteitasi ja kaveruuksiasi ja jos joku niistä hiipuu, saat vielä tilalle jotain muuta hyvää, olevalla avoin, aktiivinen, kohtelemalla ihmisiä hyvin. Mitä sellaista sait ex-ystävältäsi, jota kaipaat? Millaisia tunteita hän sinussa herätti? Miten muuten kuin tämän ihmisen kautta voisit saada sitä tunnetta ja muuta elämääsi? Harva meistä on korvaamaton... Elämäsi onni ei ole yhdestä ihmisestä riippuvainen, tai no jos itsesi lasketaan niin sitten on. ;) Ei muuten.

Huh! Joo, täälläpäin ystävät ei ole kertakäyttökamaa. :) Ei tehdä kirjallisia soppareita, mutta kyyyllä moni taitaa ymmärtää idean. Toki on sitten niitäkin, jotka kulkevat tuulella, mutta sellaiset eivät koskaan oikeita ystäviä olleetkaan.  

Siis sinä jahtaat ihmisiä, jotka eivät enää pidä sinusta? Sepä mukava toimintamalli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei ehkä vaan jaksa, sellainen elämäntilanne. Myöhemmin vuosien jälkeen voi sitten harmittaa, kun ei ollut voimia tai kiinnostusta pitää ihmissuhteista huolta.

Tai sitten jotkut osaavat hankkia uusia ihmissuhteita sitten, kun ja jos tuntuu, että niitä myöhemmin haluaa. Kaikki eivät ole sidottuja siihen yhteen, kahteen nuoruuden parhaaseen ystävään ja roiku hänessä siltä varalta koko elämää, että jos joskus kokee heitä tarvitsevansa vanhana.

Osa ihmisistä kyllä kehittyy ajan saatossa todella inhottavaan suuntaan. Aika aikaansa kutakin.

Minä taas koen, ettei minulla ole mitään yhteistä niiden hiekkalaatikkoystävien kanssa. Yhdestä tuli alkoholisti, toinen asuu jossain Lapin peräkylässä poromiehen vaimona. Ei meillä ole mitään yhteistä. Yksi on hurahtanut vihervasemmistoaatteeseen ja taisi olla toissa talvena jossain Rautatien leirillä joidenkin ulkomaalaisten äijien kanssa heilumassa kylttien kanssa.

Minä olen elänyt ihan erilaisia polkuja ja löytänyt uusia ystäviä. En todellakaan voisi kuvitellakaan, että olisin hiekkalaatikkoystävien kanssa roikkunut elämäni vain siksi, että saattaisin joskus tarvita ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta siis jatkaakseni itse vielä noista ihmisten turhista lupauksista ym., jotka voivat pitää yllä turhaa toivoa, niin mitenkäs sitten muut toimivat? Sanovat toiselle, että heippa, painu kuuseen lässytystes kanssa, tää on niin nähty, että et soita taaskaan silloin, kun sanot, tai teet oharit kuitenkin just ennen tapaamista? Sanovat, että okei, no kattellaan, eivätkä odota mitään toiselta eivätkä sitten petykään enää eivätkä reagoi mitenkään negatiivisesti toisen taas mokatessa? 

Itse näen, että jos ihmissuhteissa on ongelmia, niin ne ongelmat pitäisi ratkaista ja korjata. Ei toimia niin, että no hei, heivataan koko ihmissuhde mäkeen. Kuitenkin tuntuu, että tää aivan liian helppo keskisormennäyttö ja ihmissuhteen roskikseen laittaminen olisi jotenkin toivottava ja terve ratkaisu yhteiskunnan mielestä. Toki esim. väkivalta ym. ovat ihan oma lukunsa ihmissuhteissa, niitä ei pidä jäädä sietämään. 

Olin lapsena ja nuorena kovin läheisriippuvainen. Ikään kuin rakastuin kavereihin ja takerruin kiinni. En tajunnut sosiaalisista suhteista mitään. Siksi monet itkut itkin ja koin itseni kiusatuksi, kun esim. tavatessani jonkun vanhan koulukaverin hän sanoi, että pitäis kyllä nähdä oikeesti tai soitella ja jutella enemmän. Jäin jumiin ja odottamaan sitä soittoa tai kylään tuloa. 

Vasta lähempänä kolmeakymmentä jotenkin aloin tajuta näitä sosiaalisia juttuja sillä tavoin, että nää "pitäis kyllä tavata, pitäis soittaa, ku joskus on aikaa. Ja olis kyllä kiva tavata joskus ajan kanssa" lausett on vain oikeasti sitä kohteliasta small talkia, mitä ihannoidaan monesti ulkomaalaisissa. Kun kuulee monesti, että suomalaiset on niin jöröjä ja ulkomaalaiset niin ihanan puheliaita ja avoimia.

Tajusin sen, että osa on oikeasti puheliaita ja kohteliaita ja harrastavat tätä small talkia tyyliin, olis kyllä kiva nähdä joskus ajan kanssa, vaikka unohtavat sen heti nurkan taakse mentyä.

Minä itse vain en ymmärtänyt sitä, vaan juniuduin ja jäin odottamaan sitä soittoa ja masennuin ja vihastuin ja velloin ikävissä tunteissa, kun sehän valehteli ja kiusaa minua.

Nykyään osaan eroittaa ihmissuhteissa sen kevyen rupattelun ja sen, että joku oikeasti haluaa sopia tapaamisen ja en enää koe niitä ikäviä tunteita ja en "rakastu" ystäviini ja halua olla heille se ainoa ja oikea elämässä.

Tämä ehkä johtuu siitä, että olen saanut elämääni muutakin sisältöä, enkä enää elä muiden kautta ja peilaa omaa elämääni muihin ihmisiin ja heidän kauttaan.

Joten nykyään vastaan samalla tavalla, että olis tosi kiva juu tavata joskus ajan kanssa ja samalla tavalla unohdan koko asian, kun jatkan matkaa.

Musta toi on kyllä oikeestaan aika surullista, että sitten itsestä tulee samanlainen kuin niistä toisista. Ymmärrän, että helpottaa omaa elämää, mutta silti. 

Minä en tajua, miksi ihmiset sanovat tyhjiä fraseja. Vaihtoehtohan on olla hiljaa tai sanoa vain, että oli kiva nähdä, heippa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vain jaksa kuunnella niitä avautumisia olemattomasta seksielämästä, siitä että kaverit peruu tapaamiset, kaikilla on parisuhteet, kaikki asuu niin kaukana vali vali.

Sama ihminen saa myös joiltain palautetta siitä miten kuluttava ja syyllistävä on. Esimerkiksi aloittaa lauseen, että" helpompaa tietenkin sulla kun sulla on kumppani..."

Sori, leikkasin vaan pari kohtaa.  Mutta onko ihminen siis jotenkin rasittava, jos hän kertoo elämästään noita mainittuja faktoja? Pitäisiköhän hänen sitten olla hiljaa vai sanoa, että seksielämä ok, kaverit ei peru tapaamisia ja sinkkukavereita piisaa? Jotenkin vaan kuulosti ihan tavallisilta sinkun ongelmilta, joista joku voi paljonkin kärsiä. 

Samaten onko ihminen siis kuluttava ja syyllistävä, jos hän toteaa, että "helpompaa tietenkin sulla, kun sulla on kumppani"? Eikö tuo ole pikemminkin intro asialle eli ikään kuin pohjustaa sitä, että niin, sulla ei tietenkään voi olla tätä samaa kokemusta, koska... Niin tai näin, mutta eikö tuo ole ainakin fakta? Yleensä kumppanin kanssa on helpompaa kuin yksin. 

No, toki itse olen järki- ja faktaihminen eli en oikein tajua, jos ihmiset etsivät erilaisia sävyjä ja tulkintoja faktojen sanomisesta ja jättävät sen sivuosaan, että asia on fakta. Eihän tuossakaan kuitenkaan ollut kyse mistään loukkauksesta.  

Ei ole mikään intro vaan tuolla tavalla dissataan toisen tunteet ja kokemukset sekä laitetaan heti kättelyssä koko keskustelulle piste, koska toisella ei voi olla mielestäsi aiheeseen mitään sanottavaa. Mulla on vammainen lapsi ja tuolla sun logiikallasi voisin kaikille terveiden lasten vanhemmille aina todeta, että heidän elämänsä on niin helppoa, koska heillä on vain terveitä lapsia. Kuitenkin myös terveiden lasten vanhemmilla on väsymystä sekä huolta ja surua lapsistaan. En siis koskaan ole väheksynyt terveiden lasten vanhempien tunteita ja kokemuksia.

Minusta se taas on fakta, että minä en voi tietää, millaista on olla vammaisen lapsen vanhempi tai läheinen, sillä minulla ei ole sellaista kokemusta. Ei se vaan ole mahdollista tietää aiheesta, pl. kirjaviisaus, joka ei ole elämänkokemusta. Myöskään minun läheiseni eivät voi koskaan täysin ymmärtää perussairauttani ja siihen liittyvää elämää. 

Se on eri asia, jos puhutaankin esim. väsymyksestä, joka on kaikille tuttu asia. Ymmärsin kuitenkin, että nyt puhuttiin nimenomaan sinkkuongelmasta. 

Enkä minä myöskään kuvittele voivani tietää naimisissa olevien elämästä. Eivät hekään nelikymppisen sinkun elämästä, sillä yksinkertaisesti meillä vaan on erilaisia elämäntilanteita. 

Mielestäni tuollainen kommentti pikemminkin alustaa sitä, että "en oletakaan, että voisit tätä täysin käsittää ymmärrettävistä syistä, mutta sanon nyt kuitenkin". Syyllistämisenä en tuota näkisi.

Mutta siis tällä haukutulla ihmisellä, josta täällä kerrottiin, tuntui olevan aika outo kaveripiiri: kaverit haukkuvat kilvan selän takana, tekevät äkillisiä ohareita, ja kaverit ihmettelevät keskenään, että eikö se jo tajua, että me halutaan siitä eroon. Onpas tosi kivoja kavereita hekin, jos sitten tämä heidän kohteensakin on jotenkin erikoinen yksilö.

Vierailija kirjoitti:

Entä onko muilla sellaista, että kaverit jättää usein kokonaan vastaamatta viesteihin tai jos soitat ja silloin eivät ehdi vastata, niin eivät sitten soita takaisin?

Osa jättää välillä ihan kokonaan vastaamatta mun viesteihin, osa sitten joskus kuukauden päästä vastaa jotain "joo, unohdin, ollut kiireitä, sori... mut nyt tosiaan oon muuttamassa niin ehditkö apuun" ja osa vastaa ohi kysymyksen. Jos esim. kerron kuulumisiani, kysyn hänen ja sitten varsinaisena asiana pyydän vaikka leffaan kanssani, niin vastaus voi olla jotain "On kivaa kun nää helteet loppui ja syksy lähenee ja vihdoin on viileempää.", eikä sanaakaan siitä sopiiko se leffaan meno! Noh, kait se on tätä nykyaikaa... Ehkä osa ei jaksa edes lukea saamiaan viestejä loppuun asti/kunnolla.

Sitten samat tyypit voi kuitenkin kutsua omaan haluamaansa menoon vaikka parin viikon päästä, kun heillä on itsellään sopiva hetki.

Ymmärrän, että sellaiset vähän kauemmat kaverit/arkipäivien tutut ei ole prioriteettilistalla ykkösinä, mutta itse pyrin kyllä aina vastaamaan tai soittamaan takaisin. Tuon tyylinen käytös on musta sellaista, mistä joku voisi loukkaantua ihan tosissaan.

No mä huomasin mielestäni jo s-postiajalla, kun lähetettiin hyvän kaverin kanssa sähköposteja eli ns. kirjeenvaihtoa, että osa mun kysymyksistä meni ihan harakoille. Tää on kuitenkin korostunut reippaasti reaaliaikaisissa viestintäkanavissa. Joskus jaksoin toistaa kysymyksiäni, jos vain osaan vastattiin. Siltikin saattaa ohittaa jotkut kysymykset. Etenkin jos on ollut vähän jokin konfliktin tapainen tilanne tai erimielisyys, niin on selvästi ollut oivallista vain ohittaa kysymyksiä. 

Enää en jaksa edes toistaa kysymyksiä. Olkoot sitten vastaamatta,  paha minun on toisia muutella. V*tuttaa vaan joskus, kun itse vastaa pilkuntarkasti jokaiseen kysymykseen. Ja juu, tuokin on tuttua, että viesteihin vastataan joskus, kun viitsitään/ehditään, vaikka luettaisiin heti. Itse tietysti koittaa vastata heti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyinkin, miten muut toimivat. 

P.S. Mikähän noiden alanuolten pointti on mielestäni ihan asiallisiin viesteihin?

Alapeukku tuli mun osalta negatiivisista olettamuksista ja mun mielestä vääränlaisesta asenteesta.

Itse ajattelen niin, että parisuhde ja lisäksi ehkä suhde omiin vanhempiin ja lapsiin ovat niin läheisiä suhteita, että niitä kuuluu korjata ja selvittää ongelmat tiettyyn rajaan asti, ei niitäkään loputtomasti. Minusta sen sijaan kaveruus ja ystävyys on täysin vapaaehtoista ja elämän varrella kaveruudet ja ystävyydet muuttuvat ilman, että tarvitsee jäädä selittelemään tai vaatimaan selityksiä.

Ei ystävyyttä yleensä sovita (ainakaan aikuisiällä), että nyt ollaan Ystäviä ja sitoudutaan siihen ja tähän. Se on elämän virran mukana soljuvaa, vaihtelevaa ja uudistuvaa. Ihmisiä tulee ja menee elämässä koko ajan ja mun mielestä on suuri virhe takertua tiukasti johonkin yhteen tiettyyn ystävään. Mene itsekin elämässäsi eteenpäin, hae kontaktia ihmisiin, ehdottele tunnustellen tapaamisia ja jutustele ventovieraillekin. Pidä yllä ystävyyssuhteitasi ja kaveruuksiasi ja jos joku niistä hiipuu, saat vielä tilalle jotain muuta hyvää, olevalla avoin, aktiivinen, kohtelemalla ihmisiä hyvin. Mitä sellaista sait ex-ystävältäsi, jota kaipaat? Millaisia tunteita hän sinussa herätti? Miten muuten kuin tämän ihmisen kautta voisit saada sitä tunnetta ja muuta elämääsi? Harva meistä on korvaamaton... Elämäsi onni ei ole yhdestä ihmisestä riippuvainen, tai no jos itsesi lasketaan niin sitten on. ;) Ei muuten.

Huh! Joo, täälläpäin ystävät ei ole kertakäyttökamaa. :) Ei tehdä kirjallisia soppareita, mutta kyyyllä moni taitaa ymmärtää idean. Toki on sitten niitäkin, jotka kulkevat tuulella, mutta sellaiset eivät koskaan oikeita ystäviä olleetkaan.  

Siis sinä jahtaat ihmisiä, jotka eivät enää pidä sinusta? Sepä mukava toimintamalli.

Mun tärkeimmät kaiffarit oon tuntenu alakoulusta asti. En minä jahtaamisesta kai mitään puhunut? Miksi oletat automaationa, että ihmiset haluaisivat eri teille?

Itse asiassa yhteiset lapsuusjutut on käsittämättömän vahva liima. Se ei ehkä kestä sellaista kovin syvää tarkastelua eli joo, voi olla, että ihmisten kanssa ei aikuisena olekaan kauheasti suoranaisesti yhteistä. Mutta samalla se voi tarkottaa, että porukassa on erilaisia ihmisiä, joilla on kuitenkin jotain yhteistä. 

Sikäli minä tosin varmaan olen myös "jahtaaja", että minä en ainakaan ole jättäjä eli jos nyt jotain rosoa tulee ystävyyksissä vastaan, niin minä en ole ekana lyömässä hanskoja tiskiin. Se saa olla sitten niitä toisen hommia, jos on ollakseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei te, jotka kaipaatte selitystä ystäviltänne siitä, mikseivät enää pidä tiheästi yhteyttä teihin: Voisitteko ystävällisesti ihan suoraan kysyä asiaa??

Olen ihan samaa mieltä! En ole koskaan selitellyt, eikä mulle ole selitelty miksi ystävyys hiipui. Mielestäni syyn hoksaa yleensä itse jos vähän miettii ja minusta ei ole järkevää jäädä jumittamaan menneisiin kaveruuksiin ja miettiä ja miettiä syitä loputtomiin. Loppujen lopuksi vaikka syy kerrottaisiin, et voisi olla täysin varma että kerrottu syy oli se oikea. Itse olen kuitenkin valmis kertomaan syyn, jos joku haluaa sen kuulla. Ei ole tullut mieleen selitellä, tuntuisi niin tyhmältä kun ei ole tapana. Ei tunnu luontevalta esim.

- Soittaa "Marjalle" ja kertoa, että "Hei, välimme ovat hiipuneet ja se on minulle ihan ok, kurjaa jos ei ole sinulle. Olimme samassa työpaikassa vuonna 2012 ja sen jälkeen arkikuviot ovat muuttuneet hurjasti. Molemmilla uudet työt ja minun työni vielä uudelta alalta, perheellistymistä, vanhempien sairasteluja ja niiden myötä ruuhkavuodet eikä tunnu olevan enää aikaa tarpeeksi edes niille kaikkein merkityksellisimmille ystäville. Valitettavasti sinä et kuulu niihin kaikkein merkityksellisimpiin, koska emme tunteneet kovin pitkään, koska luonteemme ja arvomme ovat kovin erilaiset ja samoin mielenkiinnonkohteemme, huumorintajummekaan ei oikein kohtaa.". Tuntuu töksyltä, pitäisikö loppuun vielä vähän pehmitellä esim. "Olet kuitenkin hyvä tyyppi, mutta et vain minun tyyppiäni. Uskon, että löydät vielä sinulle sopivampia ystäviä. Olen pahoillani, etteivät resurssini ole riittäneet tapaamaan sinua silloin kun olet sitä toivonut. Olen pahoillani jos särjin sydämesi. Soitin ja kerroin tämän kaiken, koska olen kuullut, että  joitakuita jää vaivaamaan loppuelämäksi jos eivät saa tietää ystävyyden päättymisen syytä. Toivon ettet kuulu siihen toiseen puoleen, joka taas pitää enemmän hienotunteisuudesta eikä niin välitä kuulla suoraa todellista syytä. Kaikkea hyvää jatkoon sinulle "Marja", toivon oikeasti että elämä tuo jotain hyvää elämääsi nyt kun meidän elämämme eivät enää kohtaa keskenään."

Tuntuu tosi oudolta lähteä selittelemään, jollekin sellaiselle jonka kanssa joskus oli läheinen mutta enää ei ollenkaan. Jos joku oikeasti haluaa selityksen, niin pyytäköön suoraan, kiitos. Sitten se ei tunnu yhtä oudolta kun avautuminen tulee toisen tahdosta käsin.

Niin, ei sitä helposti mene toiselle sanomaan, että hän on raskasta seuraa ja takertuva sekä negatiivinen. Sitä keksii sitten selityksesi esim. että on kiireitä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyinkin, miten muut toimivat. 

P.S. Mikähän noiden alanuolten pointti on mielestäni ihan asiallisiin viesteihin?

Alapeukku tuli mun osalta negatiivisista olettamuksista ja mun mielestä vääränlaisesta asenteesta.

Itse ajattelen niin, että parisuhde ja lisäksi ehkä suhde omiin vanhempiin ja lapsiin ovat niin läheisiä suhteita, että niitä kuuluu korjata ja selvittää ongelmat tiettyyn rajaan asti, ei niitäkään loputtomasti. Minusta sen sijaan kaveruus ja ystävyys on täysin vapaaehtoista ja elämän varrella kaveruudet ja ystävyydet muuttuvat ilman, että tarvitsee jäädä selittelemään tai vaatimaan selityksiä.

Ei ystävyyttä yleensä sovita (ainakaan aikuisiällä), että nyt ollaan Ystäviä ja sitoudutaan siihen ja tähän. Se on elämän virran mukana soljuvaa, vaihtelevaa ja uudistuvaa. Ihmisiä tulee ja menee elämässä koko ajan ja mun mielestä on suuri virhe takertua tiukasti johonkin yhteen tiettyyn ystävään. Mene itsekin elämässäsi eteenpäin, hae kontaktia ihmisiin, ehdottele tunnustellen tapaamisia ja jutustele ventovieraillekin. Pidä yllä ystävyyssuhteitasi ja kaveruuksiasi ja jos joku niistä hiipuu, saat vielä tilalle jotain muuta hyvää, olevalla avoin, aktiivinen, kohtelemalla ihmisiä hyvin. Mitä sellaista sait ex-ystävältäsi, jota kaipaat? Millaisia tunteita hän sinussa herätti? Miten muuten kuin tämän ihmisen kautta voisit saada sitä tunnetta ja muuta elämääsi? Harva meistä on korvaamaton... Elämäsi onni ei ole yhdestä ihmisestä riippuvainen, tai no jos itsesi lasketaan niin sitten on. ;) Ei muuten.

Huh! Joo, täälläpäin ystävät ei ole kertakäyttökamaa. :) Ei tehdä kirjallisia soppareita, mutta kyyyllä moni taitaa ymmärtää idean. Toki on sitten niitäkin, jotka kulkevat tuulella, mutta sellaiset eivät koskaan oikeita ystäviä olleetkaan.  

Siis sinä jahtaat ihmisiä, jotka eivät enää pidä sinusta? Sepä mukava toimintamalli.

Mun tärkeimmät kaiffarit oon tuntenu alakoulusta asti. En minä jahtaamisesta kai mitään puhunut? Miksi oletat automaationa, että ihmiset haluaisivat eri teille?

Itse asiassa yhteiset lapsuusjutut on käsittämättömän vahva liima. Se ei ehkä kestä sellaista kovin syvää tarkastelua eli joo, voi olla, että ihmisten kanssa ei aikuisena olekaan kauheasti suoranaisesti yhteistä. Mutta samalla se voi tarkottaa, että porukassa on erilaisia ihmisiä, joilla on kuitenkin jotain yhteistä. 

Sikäli minä tosin varmaan olen myös "jahtaaja", että minä en ainakaan ole jättäjä eli jos nyt jotain rosoa tulee ystävyyksissä vastaan, niin minä en ole ekana lyömässä hanskoja tiskiin. Se saa olla sitten niitä toisen hommia, jos on ollakseen. 

Sitkellös.

Mä oon ihminen.jolle soitellaan mutta mä en jaksa pitää yhteyttä. Ei kiinnosta.

Ei niissä ihmisissä mitään vikaa ole, viihdyn.vaan.omissa oloissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyinkin, miten muut toimivat. 

P.S. Mikähän noiden alanuolten pointti on mielestäni ihan asiallisiin viesteihin?

Alapeukku tuli mun osalta negatiivisista olettamuksista ja mun mielestä vääränlaisesta asenteesta.

Itse ajattelen niin, että parisuhde ja lisäksi ehkä suhde omiin vanhempiin ja lapsiin ovat niin läheisiä suhteita, että niitä kuuluu korjata ja selvittää ongelmat tiettyyn rajaan asti, ei niitäkään loputtomasti. Minusta sen sijaan kaveruus ja ystävyys on täysin vapaaehtoista ja elämän varrella kaveruudet ja ystävyydet muuttuvat ilman, että tarvitsee jäädä selittelemään tai vaatimaan selityksiä.

Ei ystävyyttä yleensä sovita (ainakaan aikuisiällä), että nyt ollaan Ystäviä ja sitoudutaan siihen ja tähän. Se on elämän virran mukana soljuvaa, vaihtelevaa ja uudistuvaa. Ihmisiä tulee ja menee elämässä koko ajan ja mun mielestä on suuri virhe takertua tiukasti johonkin yhteen tiettyyn ystävään. Mene itsekin elämässäsi eteenpäin, hae kontaktia ihmisiin, ehdottele tunnustellen tapaamisia ja jutustele ventovieraillekin. Pidä yllä ystävyyssuhteitasi ja kaveruuksiasi ja jos joku niistä hiipuu, saat vielä tilalle jotain muuta hyvää, olevalla avoin, aktiivinen, kohtelemalla ihmisiä hyvin. Mitä sellaista sait ex-ystävältäsi, jota kaipaat? Millaisia tunteita hän sinussa herätti? Miten muuten kuin tämän ihmisen kautta voisit saada sitä tunnetta ja muuta elämääsi? Harva meistä on korvaamaton... Elämäsi onni ei ole yhdestä ihmisestä riippuvainen, tai no jos itsesi lasketaan niin sitten on. ;) Ei muuten.

Huh! Joo, täälläpäin ystävät ei ole kertakäyttökamaa. :) Ei tehdä kirjallisia soppareita, mutta kyyyllä moni taitaa ymmärtää idean. Toki on sitten niitäkin, jotka kulkevat tuulella, mutta sellaiset eivät koskaan oikeita ystäviä olleetkaan.  

Siis sinä jahtaat ihmisiä, jotka eivät enää pidä sinusta? Sepä mukava toimintamalli.

Mun tärkeimmät kaiffarit oon tuntenu alakoulusta asti. En minä jahtaamisesta kai mitään puhunut? Miksi oletat automaationa, että ihmiset haluaisivat eri teille?

Itse asiassa yhteiset lapsuusjutut on käsittämättömän vahva liima. Se ei ehkä kestä sellaista kovin syvää tarkastelua eli joo, voi olla, että ihmisten kanssa ei aikuisena olekaan kauheasti suoranaisesti yhteistä. Mutta samalla se voi tarkottaa, että porukassa on erilaisia ihmisiä, joilla on kuitenkin jotain yhteistä. 

Sikäli minä tosin varmaan olen myös "jahtaaja", että minä en ainakaan ole jättäjä eli jos nyt jotain rosoa tulee ystävyyksissä vastaan, niin minä en ole ekana lyömässä hanskoja tiskiin. Se saa olla sitten niitä toisen hommia, jos on ollakseen. 

Sitkellös.

Mitäköhän tuo tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei te, jotka kaipaatte selitystä ystäviltänne siitä, mikseivät enää pidä tiheästi yhteyttä teihin: Voisitteko ystävällisesti ihan suoraan kysyä asiaa??

Olen ihan samaa mieltä! En ole koskaan selitellyt, eikä mulle ole selitelty miksi ystävyys hiipui. Mielestäni syyn hoksaa yleensä itse jos vähän miettii ja minusta ei ole järkevää jäädä jumittamaan menneisiin kaveruuksiin ja miettiä ja miettiä syitä loputtomiin. Loppujen lopuksi vaikka syy kerrottaisiin, et voisi olla täysin varma että kerrottu syy oli se oikea. Itse olen kuitenkin valmis kertomaan syyn, jos joku haluaa sen kuulla. Ei ole tullut mieleen selitellä, tuntuisi niin tyhmältä kun ei ole tapana. Ei tunnu luontevalta esim.

- Soittaa "Marjalle" ja kertoa, että "Hei, välimme ovat hiipuneet ja se on minulle ihan ok, kurjaa jos ei ole sinulle. Olimme samassa työpaikassa vuonna 2012 ja sen jälkeen arkikuviot ovat muuttuneet hurjasti. Molemmilla uudet työt ja minun työni vielä uudelta alalta, perheellistymistä, vanhempien sairasteluja ja niiden myötä ruuhkavuodet eikä tunnu olevan enää aikaa tarpeeksi edes niille kaikkein merkityksellisimmille ystäville. Valitettavasti sinä et kuulu niihin kaikkein merkityksellisimpiin, koska emme tunteneet kovin pitkään, koska luonteemme ja arvomme ovat kovin erilaiset ja samoin mielenkiinnonkohteemme, huumorintajummekaan ei oikein kohtaa.". Tuntuu töksyltä, pitäisikö loppuun vielä vähän pehmitellä esim. "Olet kuitenkin hyvä tyyppi, mutta et vain minun tyyppiäni. Uskon, että löydät vielä sinulle sopivampia ystäviä. Olen pahoillani, etteivät resurssini ole riittäneet tapaamaan sinua silloin kun olet sitä toivonut. Olen pahoillani jos särjin sydämesi. Soitin ja kerroin tämän kaiken, koska olen kuullut, että  joitakuita jää vaivaamaan loppuelämäksi jos eivät saa tietää ystävyyden päättymisen syytä. Toivon ettet kuulu siihen toiseen puoleen, joka taas pitää enemmän hienotunteisuudesta eikä niin välitä kuulla suoraa todellista syytä. Kaikkea hyvää jatkoon sinulle "Marja", toivon oikeasti että elämä tuo jotain hyvää elämääsi nyt kun meidän elämämme eivät enää kohtaa keskenään."

Tuntuu tosi oudolta lähteä selittelemään, jollekin sellaiselle jonka kanssa joskus oli läheinen mutta enää ei ollenkaan. Jos joku oikeasti haluaa selityksen, niin pyytäköön suoraan, kiitos. Sitten se ei tunnu yhtä oudolta kun avautuminen tulee toisen tahdosta käsin.

Niin, ei sitä helposti mene toiselle sanomaan, että hän on raskasta seuraa ja takertuva sekä negatiivinen. Sitä keksii sitten selityksesi esim. että on kiireitä jne.

Minun mielestäni voi sanoa, sillä rehellisyys on parasta, mutta pitäisi olla tarkkana sen suhteen, onko ne omat fiilikset perusteltuja. Esim. ihmiset huutelee minusta melko helposti tuota negatiivisuutta, olen sen itsekin joskus kuullut. Kuitenkin se voi joillekin tarkoittaa sitä, ettei ole mikään lässynlässyn-tyyppi tai vitsiniekka tai henkilö haluaisi käydä jotain syvällisiä keskusteluja. Yleensä osa tuon huutelusta liittyy siihen, että huutelija itse on taas omilta avuiltaan jotenkin puutteellinen, ei kestä vakavuutta tmv.

Mutta hankaliakin asioita voi monesti sanoa rakentavasti.

Vierailija kirjoitti:

Entä onko muilla sellaista, että kaverit jättää usein kokonaan vastaamatta viesteihin tai jos soitat ja silloin eivät ehdi vastata, niin eivät sitten soita takaisin?

Osa jättää välillä ihan kokonaan vastaamatta mun viesteihin, osa sitten joskus kuukauden päästä vastaa jotain "joo, unohdin, ollut kiireitä, sori... mut nyt tosiaan oon muuttamassa niin ehditkö apuun" ja osa vastaa ohi kysymyksen. Jos esim. kerron kuulumisiani, kysyn hänen ja sitten varsinaisena asiana pyydän vaikka leffaan kanssani, niin vastaus voi olla jotain "On kivaa kun nää helteet loppui ja syksy lähenee ja vihdoin on viileempää.", eikä sanaakaan siitä sopiiko se leffaan meno! Noh, kait se on tätä nykyaikaa... Ehkä osa ei jaksa edes lukea saamiaan viestejä loppuun asti/kunnolla.

Sitten samat tyypit voi kuitenkin kutsua omaan haluamaansa menoon vaikka parin viikon päästä, kun heillä on itsellään sopiva hetki.

Ymmärrän, että sellaiset vähän kauemmat kaverit/arkipäivien tutut ei ole prioriteettilistalla ykkösinä, mutta itse pyrin kyllä aina vastaamaan tai soittamaan takaisin. Tuon tyylinen käytös on musta sellaista, mistä joku voisi loukkaantua ihan tosissaan.

Ei ole tuollaisia kavereita. Ehkä johonkin yksittäiseen viestiin on jäänyt vastaus tulematta ja sitten pahoittelu siitä joskus myöhemmin. Jos tuollaista taas tapahtuisi toistuvasti, niin ihan itse luopuisin kaveruudesta.

 Olen tosi paljon miettinyt mistä  tämä johtuu kun ystävät eivät osaa pitää yllä vuorovaikutus suhdetta. Ajattelen että osa ihmisistä on sellaisia että mikään ei tunnu enään miltään. Minulla oli 20 vuotta ystävä jolle minä soitin aina. Jos en muutamaan viikkoon soittanut hän sitten sanoi, sinusta ei ole kuulunut mitään. Oli myös eräs sukulainen jonka luona kävimme 15 vuotta 3-4 kertaa vuodessa ja aina hän portilla miehensä kanssa pahoitteli kun teidän täytyy jo lähteä,eihän teillä nyt niin kiire ole.Hän sano,i vaikka olimme olleet jo aivan hyvän aikaa.Aina sanoi lähtiessämme että tulkaa käymään. He kävivät meillä itse vain kerran ja se oli tyttären rippi juhlat.Kyllä minäkin kutsuin heitä kylään mutta koskaan he eivät tulleet.Sitten avio eroni jälkeen tämä kylä paikka jäi kokonaan samoin kuin puhelutkin väheni ja sitten loppuinekin.Nyt noista ajoista on jo kymmenen vuotta mutta vieläkin olen vähän pahoillani.Olisihan se ollut kiva joskus minunkin kertoa että kävi vieraita.

peipponen kirjoitti:

 Olen tosi paljon miettinyt mistä  tämä johtuu kun ystävät eivät osaa pitää yllä vuorovaikutus suhdetta. Ajattelen että osa ihmisistä on sellaisia että mikään ei tunnu enään miltään. Minulla oli 20 vuotta ystävä jolle minä soitin aina. Jos en muutamaan viikkoon soittanut hän sitten sanoi, sinusta ei ole kuulunut mitään. Oli myös eräs sukulainen jonka luona kävimme 15 vuotta 3-4 kertaa vuodessa ja aina hän portilla miehensä kanssa pahoitteli kun teidän täytyy jo lähteä,eihän teillä nyt niin kiire ole.Hän sano,i vaikka olimme olleet jo aivan hyvän aikaa.Aina sanoi lähtiessämme että tulkaa käymään. He kävivät meillä itse vain kerran ja se oli tyttären rippi juhlat.Kyllä minäkin kutsuin heitä kylään mutta koskaan he eivät tulleet.Sitten avio eroni jälkeen tämä kylä paikka jäi kokonaan samoin kuin puhelutkin väheni ja sitten loppuinekin.Nyt noista ajoista on jo kymmenen vuotta mutta vieläkin olen vähän pahoillani.Olisihan se ollut kiva joskus minunkin kertoa että kävi vieraita.

Säälittävää. Onneksi ymmärsit kuitenkin sentään lopettaa roikkumisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei te, jotka kaipaatte selitystä ystäviltänne siitä, mikseivät enää pidä tiheästi yhteyttä teihin: Voisitteko ystävällisesti ihan suoraan kysyä asiaa??

Olen ihan samaa mieltä! En ole koskaan selitellyt, eikä mulle ole selitelty miksi ystävyys hiipui. Mielestäni syyn hoksaa yleensä itse jos vähän miettii ja minusta ei ole järkevää jäädä jumittamaan menneisiin kaveruuksiin ja miettiä ja miettiä syitä loputtomiin. Loppujen lopuksi vaikka syy kerrottaisiin, et voisi olla täysin varma että kerrottu syy oli se oikea. Itse olen kuitenkin valmis kertomaan syyn, jos joku haluaa sen kuulla. Ei ole tullut mieleen selitellä, tuntuisi niin tyhmältä kun ei ole tapana. Ei tunnu luontevalta esim.

- Soittaa "Marjalle" ja kertoa, että "Hei, välimme ovat hiipuneet ja se on minulle ihan ok, kurjaa jos ei ole sinulle. Olimme samassa työpaikassa vuonna 2012 ja sen jälkeen arkikuviot ovat muuttuneet hurjasti. Molemmilla uudet työt ja minun työni vielä uudelta alalta, perheellistymistä, vanhempien sairasteluja ja niiden myötä ruuhkavuodet eikä tunnu olevan enää aikaa tarpeeksi edes niille kaikkein merkityksellisimmille ystäville. Valitettavasti sinä et kuulu niihin kaikkein merkityksellisimpiin, koska emme tunteneet kovin pitkään, koska luonteemme ja arvomme ovat kovin erilaiset ja samoin mielenkiinnonkohteemme, huumorintajummekaan ei oikein kohtaa.". Tuntuu töksyltä, pitäisikö loppuun vielä vähän pehmitellä esim. "Olet kuitenkin hyvä tyyppi, mutta et vain minun tyyppiäni. Uskon, että löydät vielä sinulle sopivampia ystäviä. Olen pahoillani, etteivät resurssini ole riittäneet tapaamaan sinua silloin kun olet sitä toivonut. Olen pahoillani jos särjin sydämesi. Soitin ja kerroin tämän kaiken, koska olen kuullut, että  joitakuita jää vaivaamaan loppuelämäksi jos eivät saa tietää ystävyyden päättymisen syytä. Toivon ettet kuulu siihen toiseen puoleen, joka taas pitää enemmän hienotunteisuudesta eikä niin välitä kuulla suoraa todellista syytä. Kaikkea hyvää jatkoon sinulle "Marja", toivon oikeasti että elämä tuo jotain hyvää elämääsi nyt kun meidän elämämme eivät enää kohtaa keskenään."

Tuntuu tosi oudolta lähteä selittelemään, jollekin sellaiselle jonka kanssa joskus oli läheinen mutta enää ei ollenkaan. Jos joku oikeasti haluaa selityksen, niin pyytäköön suoraan, kiitos. Sitten se ei tunnu yhtä oudolta kun avautuminen tulee toisen tahdosta käsin.

Niin, ei sitä helposti mene toiselle sanomaan, että hän on raskasta seuraa ja takertuva sekä negatiivinen. Sitä keksii sitten selityksesi esim. että on kiireitä jne.

Minun mielestäni voi sanoa, sillä rehellisyys on parasta, mutta pitäisi olla tarkkana sen suhteen, onko ne omat fiilikset perusteltuja. Esim. ihmiset huutelee minusta melko helposti tuota negatiivisuutta, olen sen itsekin joskus kuullut. Kuitenkin se voi joillekin tarkoittaa sitä, ettei ole mikään lässynlässyn-tyyppi tai vitsiniekka tai henkilö haluaisi käydä jotain syvällisiä keskusteluja. Yleensä osa tuon huutelusta liittyy siihen, että huutelija itse on taas omilta avuiltaan jotenkin puutteellinen, ei kestä vakavuutta tmv.

Mutta hankaliakin asioita voi monesti sanoa rakentavasti.

Eivät ihmiset pohjimmiltaan halua ottaa kriittistä palautetta vastaan, annettiin se rakentavasti tai ei. Ystävyyssuhteet ovat sellaisia ihmissuhteita, jotka päättyvät siinä vaiheessa, jos alkaa olla liikaa kaikenlaista painolastina, mikä latistaa seurassa viihtymistä.

Mulla on nyt neljä tuttavaa joiden kanssa lenkkeilen ja kahvittelen. Olisi mukava jos tutustuisin heistä johonkin ystävyyteen asti. Mulla ei ole koskaan ollut laajaa ystäväjoukkoa. Pari ystävää jotka ovat olleet tosi läheisiä. Muutto on etäännyttänyt, sekä paras ystäväni löysi vuosia sitten todella omistushaluisen miehen. Tämä mies ei halunnut päästä ystävääni edes kahvilaan kanssani. Jatkuvaa soittelua ja kontrollointia jos näimme jossain. Joskus on haikea olo kun näkee fb:ssä miten joku on tyttöporukassa jossain ja heillä on yhteinen huumori ja hauskaa. Mäkin olen joskus istunut aamu seitsemään baari illan jälkeen parantamassa maailmaa hyvän ystävän kanssa, on naurettu, riidelty ja sovittu. Sitä on ikävä. Aitoa ystävyyttä. En ole mikään small talk ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei te, jotka kaipaatte selitystä ystäviltänne siitä, mikseivät enää pidä tiheästi yhteyttä teihin: Voisitteko ystävällisesti ihan suoraan kysyä asiaa??

Olen ihan samaa mieltä! En ole koskaan selitellyt, eikä mulle ole selitelty miksi ystävyys hiipui. Mielestäni syyn hoksaa yleensä itse jos vähän miettii ja minusta ei ole järkevää jäädä jumittamaan menneisiin kaveruuksiin ja miettiä ja miettiä syitä loputtomiin. Loppujen lopuksi vaikka syy kerrottaisiin, et voisi olla täysin varma että kerrottu syy oli se oikea. Itse olen kuitenkin valmis kertomaan syyn, jos joku haluaa sen kuulla. Ei ole tullut mieleen selitellä, tuntuisi niin tyhmältä kun ei ole tapana. Ei tunnu luontevalta esim.

- Soittaa "Marjalle" ja kertoa, että "Hei, välimme ovat hiipuneet ja se on minulle ihan ok, kurjaa jos ei ole sinulle. Olimme samassa työpaikassa vuonna 2012 ja sen jälkeen arkikuviot ovat muuttuneet hurjasti. Molemmilla uudet työt ja minun työni vielä uudelta alalta, perheellistymistä, vanhempien sairasteluja ja niiden myötä ruuhkavuodet eikä tunnu olevan enää aikaa tarpeeksi edes niille kaikkein merkityksellisimmille ystäville. Valitettavasti sinä et kuulu niihin kaikkein merkityksellisimpiin, koska emme tunteneet kovin pitkään, koska luonteemme ja arvomme ovat kovin erilaiset ja samoin mielenkiinnonkohteemme, huumorintajummekaan ei oikein kohtaa.". Tuntuu töksyltä, pitäisikö loppuun vielä vähän pehmitellä esim. "Olet kuitenkin hyvä tyyppi, mutta et vain minun tyyppiäni. Uskon, että löydät vielä sinulle sopivampia ystäviä. Olen pahoillani, etteivät resurssini ole riittäneet tapaamaan sinua silloin kun olet sitä toivonut. Olen pahoillani jos särjin sydämesi. Soitin ja kerroin tämän kaiken, koska olen kuullut, että  joitakuita jää vaivaamaan loppuelämäksi jos eivät saa tietää ystävyyden päättymisen syytä. Toivon ettet kuulu siihen toiseen puoleen, joka taas pitää enemmän hienotunteisuudesta eikä niin välitä kuulla suoraa todellista syytä. Kaikkea hyvää jatkoon sinulle "Marja", toivon oikeasti että elämä tuo jotain hyvää elämääsi nyt kun meidän elämämme eivät enää kohtaa keskenään."

Tuntuu tosi oudolta lähteä selittelemään, jollekin sellaiselle jonka kanssa joskus oli läheinen mutta enää ei ollenkaan. Jos joku oikeasti haluaa selityksen, niin pyytäköön suoraan, kiitos. Sitten se ei tunnu yhtä oudolta kun avautuminen tulee toisen tahdosta käsin.

Niin, ei sitä helposti mene toiselle sanomaan, että hän on raskasta seuraa ja takertuva sekä negatiivinen. Sitä keksii sitten selityksesi esim. että on kiireitä jne.

Minun mielestäni voi sanoa, sillä rehellisyys on parasta, mutta pitäisi olla tarkkana sen suhteen, onko ne omat fiilikset perusteltuja. Esim. ihmiset huutelee minusta melko helposti tuota negatiivisuutta, olen sen itsekin joskus kuullut. Kuitenkin se voi joillekin tarkoittaa sitä, ettei ole mikään lässynlässyn-tyyppi tai vitsiniekka tai henkilö haluaisi käydä jotain syvällisiä keskusteluja. Yleensä osa tuon huutelusta liittyy siihen, että huutelija itse on taas omilta avuiltaan jotenkin puutteellinen, ei kestä vakavuutta tmv.

Mutta hankaliakin asioita voi monesti sanoa rakentavasti.

Eivät ihmiset pohjimmiltaan halua ottaa kriittistä palautetta vastaan, annettiin se rakentavasti tai ei. Ystävyyssuhteet ovat sellaisia ihmissuhteita, jotka päättyvät siinä vaiheessa, jos alkaa olla liikaa kaikenlaista painolastina, mikä latistaa seurassa viihtymistä.

Itse en tykkäisi mistään yksisilmäisestä "no kun oot sellanen ja tällänen" -analyysista, aivan kuin henkilö olisi itse jotenkin parempi, täydellinen tai psykologi. 

Mutta kyllä mulle niin on kerran sanottu, että tämä on nyt toiselle osapuolelle liian raskasta ja hän on pahoittanut useampaan otteeseen mielensä eikä hänestä sellaista kaveruussuhdetta kannata jatkaa. Kaivoin oikein vanhan viestin nyt esille, niin toki mielestäni siinä on turhan tylysti tuotu esille, että esim. kaveruussuhde on vain taakka, enkä suosittele, että kukaan käyttää tällaista sanavalintaa, koska varmaan kuitenkin fakta on, että hyviäkin hetkiä siinä ihmissuhteessa on ollut (tuskin siihen olisi muuten ryhtynyt). Mutta kun kyseinen käytösmalli oli mulle tuttu muutenkin eli henkilö vaihteli ystäviä ja parisuhteita usein eli kun kaikki ei ollut kivaa ja lisäksi henkilö oli masennustaustainen, niin en minä osannut tuosta oikein ajatella muuta kuin että erittäin harmillista, mutta jos voimavarat riittää vain vitsailuun, jota henkilö itse harrasti koko ajan, niin sittenhän ne riittää. Kaikki on suhteellista, ja jos joku ottaa itseensä helposti, niin ei se sitä tarkoita, että itse olisi silti kaverina ihan paska. 

Jos itse olisin päättämässä ihmissuhdetta, niin pitäisin tärkeänä, että lähtökohta olisi molemminpuolinen eikä sellainen, että toinen on ikään kuin altavastaaja ja kuuntelemassa ripitystä itsestään. Jos ihmissuhteesta haluaa lähteä, se ei mielestäni ole mikään ilmainen mahdollisuus haukkua toinen pystyyn. Jotenkin siinä tulisi tuoda esille omat tarpeet ja toisen tarpeet ja miltä se ihmissuhde nyt kokonaisuutena vaikuttaa, ei vain toisen taholta katsottuna. 

Tosin ennen mitään päätössanoja pitäisi mielestäni miettiä, miten tilannetta voisi parantaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta siis jatkaakseni itse vielä noista ihmisten turhista lupauksista ym., jotka voivat pitää yllä turhaa toivoa, niin mitenkäs sitten muut toimivat? Sanovat toiselle, että heippa, painu kuuseen lässytystes kanssa, tää on niin nähty, että et soita taaskaan silloin, kun sanot, tai teet oharit kuitenkin just ennen tapaamista? Sanovat, että okei, no kattellaan, eivätkä odota mitään toiselta eivätkä sitten petykään enää eivätkä reagoi mitenkään negatiivisesti toisen taas mokatessa? 

Itse näen, että jos ihmissuhteissa on ongelmia, niin ne ongelmat pitäisi ratkaista ja korjata. Ei toimia niin, että no hei, heivataan koko ihmissuhde mäkeen. Kuitenkin tuntuu, että tää aivan liian helppo keskisormennäyttö ja ihmissuhteen roskikseen laittaminen olisi jotenkin toivottava ja terve ratkaisu yhteiskunnan mielestä. Toki esim. väkivalta ym. ovat ihan oma lukunsa ihmissuhteissa, niitä ei pidä jäädä sietämään. 

Olin lapsena ja nuorena kovin läheisriippuvainen. Ikään kuin rakastuin kavereihin ja takerruin kiinni. En tajunnut sosiaalisista suhteista mitään. Siksi monet itkut itkin ja koin itseni kiusatuksi, kun esim. tavatessani jonkun vanhan koulukaverin hän sanoi, että pitäis kyllä nähdä oikeesti tai soitella ja jutella enemmän. Jäin jumiin ja odottamaan sitä soittoa tai kylään tuloa. 

Vasta lähempänä kolmeakymmentä jotenkin aloin tajuta näitä sosiaalisia juttuja sillä tavoin, että nää "pitäis kyllä tavata, pitäis soittaa, ku joskus on aikaa. Ja olis kyllä kiva tavata joskus ajan kanssa" lausett on vain oikeasti sitä kohteliasta small talkia, mitä ihannoidaan monesti ulkomaalaisissa. Kun kuulee monesti, että suomalaiset on niin jöröjä ja ulkomaalaiset niin ihanan puheliaita ja avoimia.

Tajusin sen, että osa on oikeasti puheliaita ja kohteliaita ja harrastavat tätä small talkia tyyliin, olis kyllä kiva nähdä joskus ajan kanssa, vaikka unohtavat sen heti nurkan taakse mentyä.

Minä itse vain en ymmärtänyt sitä, vaan juniuduin ja jäin odottamaan sitä soittoa ja masennuin ja vihastuin ja velloin ikävissä tunteissa, kun sehän valehteli ja kiusaa minua.

Nykyään osaan eroittaa ihmissuhteissa sen kevyen rupattelun ja sen, että joku oikeasti haluaa sopia tapaamisen ja en enää koe niitä ikäviä tunteita ja en "rakastu" ystäviini ja halua olla heille se ainoa ja oikea elämässä.

Tämä ehkä johtuu siitä, että olen saanut elämääni muutakin sisältöä, enkä enää elä muiden kautta ja peilaa omaa elämääni muihin ihmisiin ja heidän kauttaan.

Joten nykyään vastaan samalla tavalla, että olis tosi kiva juu tavata joskus ajan kanssa ja samalla tavalla unohdan koko asian, kun jatkan matkaa.

Musta toi on kyllä oikeestaan aika surullista, että sitten itsestä tulee samanlainen kuin niistä toisista. Ymmärrän, että helpottaa omaa elämää, mutta silti. 

Minä en tajua, miksi ihmiset sanovat tyhjiä fraseja. Vaihtoehtohan on olla hiljaa tai sanoa vain, että oli kiva nähdä, heippa. 

Minusta ei ainakaan ole kenellekkään sanomaan, että ei, en kyllä oikeasti halua sinua tavata ja en halua sinulle soitella. Vastaan yhtä ympäripyöreästi, että juu, olis kyllä kiva, tässä on vain ollut niitä kiireitä. 

Ystävystyin erääseen kivaan naiseen. Lopulta se meni siihen, että aamulla herätessä puhelin oli täynnä viestejä, samoin messenger. Minun olisi pitänyt olla ammattitaitoinen psykoterapeutti kait hälle. Aikani jaksoin ja sitten oli pakko vetää etäisyyttä häneen. Vetosin kauniisti kiireisiin. Ei tajunnut. Viestitulva vain jatkui ja alkoi soittelemaan niin, että oli pakko pitää puhelinta äänettömällä.

Lopulta ilmoitin hänelle, että olen nyt tukenut häntä tarpeeksi, että uskon hänen pärjäävän itsenäisesti. Sitten estin hänen numerot yms.

Kuinka helppoa olisi, jos ihmiset ymmärtäisivät sellaisen "olisi kyllä ihana nähdä, mutta tässä on niin kiireitä, pitää soitella joskus, kun tulee aikaa". Ei heti tule perään 20 soittoa ja 50 viestiä ja kutsua kylään just heti nyt.

Itse en stressaa, jos joku ei vastaa viestiin tai puhelimeen.

Tässä juuri mielestäni hyvä tuttu ei vastannut kahteen viestiini, joten miksi yrittäisen lisää. Jostain syystä hän ei halunnut vastata ja ei olla tuttuni, joten kohautin olkapäitä ja annan olla. En kyllä jaksa sen kummemmin tuhlata aikaani edes miettimiseen, miksi ei vastannut. Ihmisiä tulee ja menee. Joku on ehkä sanonut jotain pahaa minusta ja hän on uskonut. Tai hän on kyllästynyt seuraani. Ihmisillä on oikeus vetää hajurakoa ihmisiin, joista ei pidä. Ei minusta kaikki voi pitää, joten hänellä on siihen oikeus.

Kun tapaan, nyökkään ja tervehdin ystävällisesti, mutta en enää sen kummemmin juttele. Mitä tuosta.