Miksei raskauden jälkiharmeista kerrota avoimesti? Onko tässä taustalla joku omituinen salaliitto?

Kiitos nettiajan minä ainakin olen saanut riittävän tarkat tiedot mm. repeämien ja muiden haittojen todennäköisyydestä, joten omaa kehoani en tule altistamaan tuhoutumiselle.

Kyllähän nykyään tietoa löytyy, kerran kun googlaa on kaikki tieto siinä, toista se oli ennen nettiä, piti kirjoista lukea tai kuulla neuvolassa tai joltain toiselta äidiltä. Minä en esikoista saadessa (1994) ehtinyt päästä synnytysvalmennukseen niin oli aika pahoja aukkoja tietämyksessä, lapsi syntyi kolme viikkoa ennen laskettua aikaa, ja seuraavalla viikolla olisi ollut ensimmäinen valmennus, olin ajatellut siellä sitten kysyä mitä ei kerrota, en lukenut kirjoja etukäteen kovin paljon kun ajattelin että alan pelkäämään sitten kauheasti kaikkea jo paljon ennen synnytystä. Neuvolan akka oli täysin epäpätevä, kun kävin viimeisen kerran neuvolassa oli lapsen pää jo ihan laskeutunut, ei päässyt kunnolla kävelemään ja istuessa tuntui kuin olisi keilapallo persiissä, ja silti se akka ei sanonut mitään että tämä lapsihan syntyy pian, kun minä oletin että ensimmäinen lapsi menee aina yli 40 viikon.

Vierailija kirjoitti:

Mulle viitisentoista vuotta sitten jälkivuodon määrä ja kesto oli yllätys. Menkat oli aina ollut niukat eikä mulla ollut kotona kunnon siteitä (pihistin mukaan pari jättisuojaa) et pärjään kauppaan asti.

Mulla taas joka kerta on yllättänyt jälkivuodon vähäisyys. Kolme synnytystä takana. Aina varautunut pahempaan, mutta minulla joka kerta vain muutaman päivän ollut menkkojen tasoista vuotoa, sitten 2 viikkoa pientä ruskeaa tuhrua. Eli ilmeisesti hyvinkin yksilöllistä KAIKKI.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein ymmärrä mikseivät ihmiset oikeasti ota itsekin vähän selvää asioista raskautta suunnitellessaan tai viimeistään raskaaksi tullessaan. Eräskin tuttuni esikoistaan odottaessaan oli vakuuttunut siitä, että kun hänellä oli niin iso raskausmaha, niin totta kai se vauva syntyy reilusti ennen laskettu aikaa. Ihan niin kuin sillä mahan koolla ylipäätäänkään olisi mitään tekemistä sen kanssa koska vauva syntyy. Viikolta 36 eteenpäin kaverini olikin koko ajan menossa sairaalaan. Kun vauva ei sitten ollutkaan syntynyt laskettuun aikaan mennessä, alkoi kaverini todella turhautua ja ihmetellä, että miksi sellainen laskettu aika annetaan ja väitetään, että siihen mennessä vauva syntyy. Siis TÄH? Kuka muka on väittänyt, että la on joku viimeinen takaraja, johon mennessä vauva viimeistään syntyy? Kyllä kaikissa opuksissa, joita minä olen lukenut ja saanut neuvolastakin, on sanottu vauvan yleensä syntyvän +/-2vk lasketusta ajasta. Ko. kaverinkin lapsi syntyi sitten vasta rv42 ja käynnistettynä.

Jotkut on luonnostaan aika hajamielisiä. Menee kerrotut asiat toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Minun rakas serkkuni luuli, että kaikilla äideillä pitää olla rintapumppu. Hän oli ostanut sähköllä toimivan, tosi kalliin rintapumpun jo raskausaikana. Neuvolassa oli mainittu, millaisia ”apuvälineitä” on helpottamaan imetystä ja arkea. Sitten kun neuvolassa oli kehotettu ostamaan hyvät äitiysliivit, serkkuni oli ostattanut miehellään liiviliikkeestä monet tosi kalliit merkkiliivit (ei imetysliivejä vaan tavallisia). Kysyin, miten hän aikoo imettää liiveillä, jotka pitää kokonaan poistaa ennen imetystä. Ei siis ollut käsittänyt, että hyvät äitiysliivit ei ole sama juttu kuin hyvät ja laadukkaat liivit.

Niin no mielestäni se on ihan normaalia, että tulee hankittua etukäteen tavaraa, jota ei välttämättä tarvikaan. Itsekin olin hommannut rintapumpun, jolle en sitten koskaan herunutkaan yhtään. Samoin olin hommannut rintakumeja ja rintaliivinsuojia, joista kumpiakaan en koskaan tarvinnut. Varmaan kaikkea muutakin tarpeetonta tuli hommattua odotusaikana, mutta kun siinähän se juuri onkin. Ikinä et tiedä etukäteen mikä tulee olemaan itselle tarpeen ja mikä ei. Se on toki vähän hassua, ettei tajunnut imetysliivien olevan eri asia kuin normiliivien. Itse en ikinä edes hommannut ainoitakaan imetysliivejä, kun en raskausaikana osannut arvioida minkä kokoisiksi rinnat kasvavat maidon noustua. Ostin vain yhden imetystopin, enkä sitäkään juurikaan tarvinnut imetysaikana.

Itseäni ihmetyttää enemmänkin se, miksi ei varoiteltu kuinka kivuliasta on olla raskaana. Ajattelin loppuraskauden kyllä olevan tuskaa, mutta ei. Puolesta välistä raskautta hyvä kun kävelemään on pystynyt, vatsalihakset repeää, jalat turpoaa, liitoskipuja, kohdunkannattimien kipuja, lantion luiden löystymistä, jokainen askel sattuu. Ja tästä pitäisi nauttia. Neuvolassa vain lohdutellaan kuinka kroppa valmistautuu synnytykseen. Ymmärrän, mutta en siltikään.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos nettiajan minä ainakin olen saanut riittävän tarkat tiedot mm. repeämien ja muiden haittojen todennäköisyydestä, joten omaa kehoani en tule altistamaan tuhoutumiselle.

Ihan ok tietysti. Teet juuri kuten haluat. 

Mutta tavallinen perusrepeämä on kuin haava sormessa. Eli sen takia ei kannata huolestua. 

Varmaan on parempi, että ei hanki vauvaa, jos on mielenmaailma on tätä, että nettimaailmasta muodostaa käsityksensä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvat ovat nykyään järkyttävän kokoisia!

Miettikää, kuinka moni olisi kuollut tai jäänyt repeämineen kärsimään vielä 100 vuotta sitten.

On siinä jotain sairasta, että jälkeläinen on liian iso mahtuakseen emonsa synnytyskanavasta ulos repimättä kudoksia hajalle. Synnyttämiseen tarvitaan sairaalaolot ja valmius kirurgisiin toimiin.

Ei kuulosta normaalilta.

Äiditkin ovat isompia nykyisin kuin 100 vuotta sitten.

Mutta emätin ei ole tainnut kasvaa.

Vai silkkaa huonouttaanko naiset sitten repeävät?

Kyllähän jotkut ennenkin repesivät. Niistä asioista ei vaan kauheasti puhuttu. Lääkäri saattoi neuvoa, että äidin terveyden vuoksi enempiä lapsia ei saisi tulla.

Anoppi kertoi minulle synnytykseni jälkeen revenneensä yhden, perätilaisen lspsensa synnytyksessä todella pahasti. Sen jälkeen tuli vielä kaksi lasta. Näistä ei puhuttu vaan kärsittiin kipeinään. Anoppi kauhisteli myös vierihoitoa, kun ei aikanaan mitenkään olisi itse jaksanut tehdä yhtään mitään. Silloin maattiin monta päivää osastolla ja lapset tuotiin vain syömään. Kokemuksensa olivat 60-luvulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö, kuka muka ei jälkivuodosta tiennyt ja saanut tietoa? Tai siitä, että pienet repeämät ovat ihan tavallisia? Tai että istuminen voi olla kivualiasta useita viikkoja?

Isommista komplikaatioista ei hirveästi puhuta, se on totta, mutta eivät ne niin arkipäivää olekaan. Turhaa pelottelua se mielestäni olisi.

Samaa mieltä, kyllähän jokaisessa synnytyksestä kertovassa opuksessa puhutaan noista. Ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mielialoista, siitä että imetyksen käynnistyminen voi olla kivuasta jne. Missä kuplassa pitää elää, että näiltä välttyy?

Minä olen 21 ja lapseton ja jopa minä tiedän nämä ja paljon muutakin kuin mitä ap luetteli.

Kyllä noita ikäviä asioita kokeneet äidit myös avautuvat kokemuksistaan. Ne, joilla ikäviä kokemuksia ei ole, eivät tietenkään voi niistä juuri puhua. Esimerkiksi itselläni ei tuonkaltaisia kokemuksia ollut ollenkaan: imetys onnistui hyvin, epparit parani nopeasti ja yleensä ottaen kaikki tuntui ihanalta.

Ehkä kyse on myös siitä, että raskaana ollessa tai raskautta suunniteltaessa naiset eivät halua etsiä tällaista ikävää tietoa ja tarinoita negatiivisista kokemuksista. Sinänsä ymmärrettävää sekin, mutta minkäs teet ja kenen vika se mukamas on.

Minä kyllä olin tietoinen ikävistäkin raskauden jälkiharmeista, vaikka raskaudet koin jo ennen tietokoneaikaa. Olin yllättynyt siitä miten vähällä itse pääsin.

Vierailija kirjoitti:

No mitä noita nyt ihmettelemään, voi jeesus! "Nännit on kipeät" niiiin? Oletko ap sellainen pikkuvauva ettet kestä mitään? Tai tulee 3 viikkoa vai oliko se peräti 6 viikkoa jälkivuotoa! Kamalaa, etkö osaa elää kolmea viikkoa vuodon kanssa!? Jättääkö lapset tekemättä, koska voi tulla epämukavaa, yhyyyy. Jos olet niin tyhmä, ettet tajua, että ei siitä ihan epämukavuuksitta selviydytä, niin se on ihan oma vikasi.

Oletpas todella ikävä ihminen

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän nykyään tietoa löytyy, kerran kun googlaa on kaikki tieto siinä, toista se oli ennen nettiä, piti kirjoista lukea tai kuulla neuvolassa tai joltain toiselta äidiltä. Minä en esikoista saadessa (1994) ehtinyt päästä synnytysvalmennukseen niin oli aika pahoja aukkoja tietämyksessä, lapsi syntyi kolme viikkoa ennen laskettua aikaa, ja seuraavalla viikolla olisi ollut ensimmäinen valmennus, olin ajatellut siellä sitten kysyä mitä ei kerrota, en lukenut kirjoja etukäteen kovin paljon kun ajattelin että alan pelkäämään sitten kauheasti kaikkea jo paljon ennen synnytystä. Neuvolan akka oli täysin epäpätevä, kun kävin viimeisen kerran neuvolassa oli lapsen pää jo ihan laskeutunut, ei päässyt kunnolla kävelemään ja istuessa tuntui kuin olisi keilapallo persiissä, ja silti se akka ei sanonut mitään että tämä lapsihan syntyy pian, kun minä oletin että ensimmäinen lapsi menee aina yli 40 viikon.

Ei se mitään epäpätevyyttä ole. Todella vaikea on ennustaa vauvan syntymää. Minullakin oli esikoinen ihan ylhäällä vielä aamupäivällä neuvolakäynnillä ja terkkari sanoi, että voi joutua vielä odottelemaan päiviä tai todennäköisesti ihan viikkoja. Illalla klo 22 alkoi rajut supistukset, synnytys käynnistyi sillä vauvan laskeutumisella ja oli kauhea tapahtuma. Seuraavana aamuna klo 7 oli vauva käsivarsilla.

Niin ja lisähuomiona: ei minullekaan tullut mitään erityistä jälkivaivaa tai vammaa synnytyksen jälkeen. Ihan normaalit alapääkivut pari päivää, jälkivuoto noin kuukauden, rinnat alussa kipeänä imettäessä, mielialavaihteluita ja herkkyyttä pari kuukautta. Aika lievät jutut, vaikka synnytys oli brutaali ja kivulias.

Ainut asia, jota en tiennyt, oli synnytyksen jälkeinen kakkaamisen pelko. Huh. Kaikesta muusta puhuttiin neuvolassa, perhevalmennuksessa sekä lukuisissa internetlähteissä.

Toisaalta tutkin synnytystä verrattain varmaan melko paljon, koska se pelotti ja tieto helpotti sitä. Oma uteliaisuuteni johti siihen, että tiesin mm. tarkalleen missä asennossa haluan ponnistaa ja näin vältyin repeämiltä kokonaan. Älkää hyvät naiset makailko selällään siellä, siinä ihan loogisestikin pää painaa ponnistaessa alaspäin ja väliliha herkästi repeää.

Varmasti on toki ihmisiä, jotka kulkee koko raskauden laput silmillä mistään mitään tietämättä, mutta se on melko typerää.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ei turhaan haluta maalata kauhukuvia. Kaikki voi mennä hyvinkin, ja useimmiten meneekin. Ei tieto kaikista mahdollisista komplikaatioista ja ongelmista auttaisi mitään, aiheuttaisi vain ahdistusta.

Auttaisi siinä, että vois lapset jäädä tekemättä. Varsinkin omalla kohdalla, en kauheasti kai ois joutunut miettimään, jos olisin silloin tiennyt.

T. Molemmat kiireellisellä sektiolla

Vierailija kirjoitti:

Itseäni ihmetyttää enemmänkin se, miksi ei varoiteltu kuinka kivuliasta on olla raskaana. Ajattelin loppuraskauden kyllä olevan tuskaa, mutta ei. Puolesta välistä raskautta hyvä kun kävelemään on pystynyt, vatsalihakset repeää, jalat turpoaa, liitoskipuja, kohdunkannattimien kipuja, lantion luiden löystymistä, jokainen askel sattuu. Ja tästä pitäisi nauttia. Neuvolassa vain lohdutellaan kuinka kroppa valmistautuu synnytykseen. Ymmärrän, mutta en siltikään.

Samaa mieltä. Kukaan ei kertonut, että ihmisellä voi olla huono olo monta kuukautta: väsyttää koko ajan,, päätä särkee, välillä on kuumetta ilman syytä, oksettaa, pierettää, närästää, joka paikka turpoaa, kävely sattuu, portaiden kiipeäminen on kuin vuorikiipeilyä, tasapaino heittää, verenpaineet nousee, hiivatulehdus iskee ja alapää kutiaa jatkuvasti, hikoiluttaa, selkää särkee, iskiashermo jumittaa. Siihen nähden aika mitättömän pieniä oli vaivat synnytyksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Olisi ollut kiva tietää etukäteen siitä, kuinka imetys sattuu aluksi, paikat repeää, alapää vuotaa eikä pysty istumaan kunnolla kuukauteen. Kultaako aika ja kivat kokemukset muistot vai onko tässä joku suurempi salaliitto taustalla?

Saa.ana

Ei kaikilla ole ongelmia. Mulle tehtiin sektio ja jo 2 päivän jälkeen siivosin ja hoisin vauvaa normaalisti. Ei ällöttöviä vuotoja tai rintojen valumista, koska en imettänyt .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei salaliitto vaan naisten kokemusten avoin väheksyntä. Koskee koko ihmiskuntaa alkuajoista asti.

Pitää paikkansa! Edes endometrioosia ei diagnosoida ajoissa, kun kuukautiskipuja vähätellään. Ne pitää vain kestää, synnytys pitää vain kestää, moukkamainen puoliso pitää vain kestää.

Ja kenen mielestä? Sadistien ja valtaapitävien, yleensä miesten.

Kyllä tätä naiseuden kärsimyksen mitätöintiä ovat naiset ylläpitämässä.

Mulla oli runsaat ja kivuliaat kuukautiset alusta alkaen. Sh-äitini moitti, kun siteitä kului niin paljon. (Syötkö sinä niitä?) Kun tulin valkoisena ja sairaana makuuhuoneesta teepöytään, sisareni ihmetteli miten heikolta näytän. Äiti vain tuumasi, että terveyttä se on eikä sairautta! Normaalia naisen elämää!

Mulle ei 80-luvun teininä tuollaisen suhtautumisen jälkeen tullut mieleen, että mun kuukautiskipu ja -vuoto ei ollut normaalia. Särkylääkkeitä sain lääkärinmääräyksestä jatkuvasti 18-v. alkaen.

Ja ne olivat vahvoja.

Vasta kun menin kerran lähes tajuttomaksi kuukautisten aikana ja mies vei mut yöllä päivystykseen, sain kiireellisen lähetteen gynepolille. Siellä tehtiin elämäni ensimmäinen kohdun uä ollessani 39-v. Todettiin runsas endometrioosi ja se leikattiin, kaikkea ei saatu pois. Kiinnikkeitä ja pesäkkeitä oli paljon.

Kivut vähenivät tämän jälkeen huomattavasti.

Olin siis kärsinyt yli 20 vuotta asiasta, jonka olisi voinut tutkia ja hoitaa aikoja sitten.

Mutta mitäs pienistä, normaalia naisen elämää se vain on!

Vierailija kirjoitti:

Ainut asia, jota en tiennyt, oli synnytyksen jälkeinen kakkaamisen pelko. Huh. Kaikesta muusta puhuttiin neuvolassa, perhevalmennuksessa sekä lukuisissa internetlähteissä.

Toisaalta tutkin synnytystä verrattain varmaan melko paljon, koska se pelotti ja tieto helpotti sitä. Oma uteliaisuuteni johti siihen, että tiesin mm. tarkalleen missä asennossa haluan ponnistaa ja näin vältyin repeämiltä kokonaan. Älkää hyvät naiset makailko selällään siellä, siinä ihan loogisestikin pää painaa ponnistaessa alaspäin ja väliliha herkästi repeää.

Varmasti on toki ihmisiä, jotka kulkee koko raskauden laput silmillä mistään mitään tietämättä, mutta se on melko typerää.

Ikinä kuullukaa, hyi! :D

Kahden äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä noita nyt ihmettelemään, voi jeesus! "Nännit on kipeät" niiiin? Oletko ap sellainen pikkuvauva ettet kestä mitään? Tai tulee 3 viikkoa vai oliko se peräti 6 viikkoa jälkivuotoa! Kamalaa, etkö osaa elää kolmea viikkoa vuodon kanssa!? Jättääkö lapset tekemättä, koska voi tulla epämukavaa, yhyyyy. Jos olet niin tyhmä, ettet tajua, että ei siitä ihan epämukavuuksitta selviydytä, niin se on ihan oma vikasi.

Pitäisikö sun käydä juttelemassa tuosta sun pahasta olosta terapeutille?

Taitaa 18 lapsen lopen uupuneella lestamammalla mennä hiukan tunteisiin? No, onko se uskon ilmaiseminen raskauksien kautta niin ihanaa?

Hah, samaa mieltä. Sama hullu akka laittanut useamman viestin ketjuun. Varmaan joku lestamamma. :D

Ja sä oot joku synnyttämätön inisijä. Varmaan pelkäätkin synnyttää.

Kyllä mä tiesin kaikista noista, mutta se kakkaamisen vaikeus synnytyksen jälkee oli sellainen joka yllätti. Mun kaikki kolme synnytystä olivat helppoja, ekassa repesin hiukan, muissa en yhtään. Istuminen ei ollut vaikeaa ja nännikivutkin menivät nopeasti ohi. Miksi siis pelottelisin tulevia synnyttäjiä kauhukokemuksilla kun mulla ei niitä ollut?

Mutta kyllä nuo kaikki perusvaivat olivat tiedossa, että niitä saattaa olla tulossa. En tiedä missä säkissä oikein on ollut, jos niistä ei raskauden aikana ole kuullut.

Kaikesta kyllä kerrottiin, mutten tiedä kerrottiinko täysin realistisesti. Esimerkiksi sitä en tiennyt, että jälkivuoto on niin voimakasta, että jättimega sidettäkin saa vaihtaa 30 min välein ja yön jälkeen sänky on kuin teurastuksen jäljiltä.