Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksei raskauden jälkiharmeista kerrota avoimesti? Onko tässä taustalla joku omituinen salaliitto?
10.06.2018 |
Olisi ollut kiva tietää etukäteen siitä, kuinka imetys sattuu aluksi, paikat repeää, alapää vuotaa eikä pysty istumaan kunnolla kuukauteen. Kultaako aika ja kivat kokemukset muistot vai onko tässä joku suurempi salaliitto taustalla?
Saa.ana
Kommentit (328)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öö, kuka muka ei jälkivuodosta tiennyt ja saanut tietoa? Tai siitä, että pienet repeämät ovat ihan tavallisia? Tai että istuminen voi olla kivualiasta useita viikkoja?
Isommista komplikaatioista ei hirveästi puhuta, se on totta, mutta eivät ne niin arkipäivää olekaan. Turhaa pelottelua se mielestäni olisi.
No esim. minä. Sivumennen taidettiin näistä toki joissain sivulauseessa mainita. Eikä nyt puhuttu mistään pikkurepeämisistä. Niistä ei ylipäätään kerrota riittävästi.
Joko olen keskivertoa huomattavasti surkeampi synnyttäjä tai sitten suuri osa äideistä on salaliitossa tai heidän päänsä on muuten vaan pehmennyt.
Höps. Itsekin repesin niin, että useamman kuukauden olin kipeä. Ja kyllä ihan tasan tarkkaan tiesin, että se on mahdollista ja tavallista. Pointti on siinä, että ihmettelen miten et muka olisi saanut näistä tietoa. Etkö käynyt esim synnytysvalmennuksessa tai lukenut niitä neuvolan oppaita?
Vakavat vauriot, joita ei voi korjata ovat silti harvinaisia. Ei 2kk jatkuva jälkivuoto ole harvinaista tai se, että ei voi istua moneen viikkoon.
Kyllähän minäkin noista nyt TIESIN. Eiköhän jokainen raskaana ollut noista tiedä. Pointti on, että ikäviä kokemuksia vähätellään runsaasti.
Ja nämä "ei minulla vaan"-tyypit ja muut vähättelijät ovat eniten äänessä.
Ihmettelen kyllä tätä vähättelyä myös. Miksi naisten pitää aina sivaltaa toista naisia, vai onko täällä miestrollit taas asialla? Samalla puolellahan tässä ollaan. Ja olen ap:n kanssa aivan samaa mieltä siitä että näistä asioista puhutaan aivan liian vähän. Ei minulle ainakaan neuvolassa kerrottu että imetys sattuu alkuun. Onneksi eräs tuttu mainitsi siitä. Ei ihme että moni luulee ettei imetys onnistu ja luovuttaa. Ei myöskään puhuta riitävästi siitä, mitä pysyviä vaurioita raskaus ja synnytys aiheuttaa. Muistaakseni taannoin Hesarin jutussa mainittiin että jopa 2/3 synnyttäneistä on jonkinasteinen laskeuma. Tästä ei puhuttu neuvolassa mitään, ei myöskään vatsalihasten erkaumasta. Molemmat vaivat silti sain. Nykyään näistä onneksi puhutaan jo vähän enemmän kuin tuolloin 10 vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelästyin ihan hulluna, kyn useita päiviä synnytyksestä kotina suihkun lattialle tippui alapäästä aivan järjettömän iso köntti jotain, kuulemma jälkeisiä. Sellainen parin ison nyrkin kokoinen "alien". Ihan kauheeta.
Mikä tämä siis oli? Kohta laskettu aika ja pelkään verta. Varmaan kuolisin tai vähintäänkin pyörtyisin jos alapäästäni tippuisi kahden nyrkin kokoinen klöntti jotain ja en tietäisi mikä se on.
Verihyytymä. Näitä voi tulla kohdusta synnytyksen jälkeen
Sain esikoisen 2012. Silloin ei tosiaan puhuttu neuvolassa tai missään oikein mitään. Toki luin ja hain tietoa itse joten ihan yllätyksenä esim. jälkivuoto tms ei tullut. Jälkitarkastuksessa lääkäri käski vaan jumpata lantionpohjanlihaksia; mutta ei siihenkään mitään ohjeita saanut. No palauduin onneksi omalla painollaan. Kai.
Toisen sain 2015. Vuoden synnytyksen jälkeen olin aika itkuinen kun maha ei millään palautunut. Se ei ollut vain kosmeettinen haitta vaan minulta puuttui koko tuki keskivartalosta ja oli selkäkipuja ym tosi paljon. Ja lantionpohjanlihaksetkaan ei palautunut vaikka miten jumppailin. Sitten vasta kuulin erkaantuneista vatsalihaksista ja siitä miten niitä ja lantionpohjanlihaksia treenataan oikein. Noi äitiysfysioterapiat missä näitä käydään läpi on vaan aika kalliita.
Nyt nykyään mielestäni näistä puhutaan jo paljon enemmän ja jatkossa näiden hoito otetaan toivottavasti myös vakavasti / tarjotaan fysioterapiaa synnyttäneille. Esim Ranskassa kaikki äidit saa synnytyksen jälkeistä fysioterapiaa ilmaiseksi. Se on ihan todella tärkeää äidin terveydelle ja mm. seksielämälle. Suomessa ollaan vähän takapajuisia tässä... se äiti edelleen vähän unohtuu heti jälkitarkastuksen, vaikka se vauva saakin maailman parasta hoitoa heti ekan vuoden ajan. Monet lääkärit ei edes osaa diagnosoida erkaantuneita vatsalihaksia oikein.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut osaa suhteuttaa muutaman viikon vuodon "Kamaluuden" elämän isoihin asioihin. Niihin onnen aiheisiin ja niihin asioihin jotka ovat oikeasti kamalia elämässä. Ohimenevät kivut ja väliaikainen epämukavuus eivät ole niitä.
Niin, no osalle jää pysyviä vaurioita. Peräsuolen tai kohdun laskeumaa, hermosärkyjä, pidätyskyky menee jne. Heillekin varmaan sanot että se on kuulkaa maallista vaan tuollainen.
Raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen olotila on todella yksilöllinen, jonkun raskaus saattaa olla ihan helppo, toisen kokonaisuudessaan ihan karmea jatkuvine pahoinvointeineen, joka loppuu vasta kun vauva on syntynyt. Jälkivuoto on toki sellainen minkä kaikki kokee, mutta senkin runsaudessa ja kestossa on eroja. Itse tiesin toki että jälkivuotoa tulee, mutta sen runsaus yllätti. Sen sijaan minä en ollut mitenkään erityisen kipeä synnytyksen jälkeen, söin muistaakseni kaksi buranaa ja se oli siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain esikoisen 2012. Silloin ei tosiaan puhuttu neuvolassa tai missään oikein mitään. Toki luin ja hain tietoa itse joten ihan yllätyksenä esim. jälkivuoto tms ei tullut. Jälkitarkastuksessa lääkäri käski vaan jumpata lantionpohjanlihaksia; mutta ei siihenkään mitään ohjeita saanut. No palauduin onneksi omalla painollaan. Kai.
Toisen sain 2015. Vuoden synnytyksen jälkeen olin aika itkuinen kun maha ei millään palautunut. Se ei ollut vain kosmeettinen haitta vaan minulta puuttui koko tuki keskivartalosta ja oli selkäkipuja ym tosi paljon. Ja lantionpohjanlihaksetkaan ei palautunut vaikka miten jumppailin. Sitten vasta kuulin erkaantuneista vatsalihaksista ja siitä miten niitä ja lantionpohjanlihaksia treenataan oikein. Noi äitiysfysioterapiat missä näitä käydään läpi on vaan aika kalliita.
Nyt nykyään mielestäni näistä puhutaan jo paljon enemmän ja jatkossa näiden hoito otetaan toivottavasti myös vakavasti / tarjotaan fysioterapiaa synnyttäneille. Esim Ranskassa kaikki äidit saa synnytyksen jälkeistä fysioterapiaa ilmaiseksi. Se on ihan todella tärkeää äidin terveydelle ja mm. seksielämälle. Suomessa ollaan vähän takapajuisia tässä... se äiti edelleen vähän unohtuu heti jälkitarkastuksen, vaikka se vauva saakin maailman parasta hoitoa heti ekan vuoden ajan. Monet lääkärit ei edes osaa diagnosoida erkaantuneita vatsalihaksia oikein.
Tämä. Olen ehdottomasti sitä mieltä että jokaisen synnyttäneen pitäisi saada ainakin pari käyntiä äitiysfysioterapeutilla. Tarkastettaisiin lantionpohjanlihasten ja vatsalihasten kunto ja opetettaisiin treenaamaan niitä oikein. Itselläni meni useampi vuosi ennen kuin itse selvitin mistä on kyse. Lääkärit eivät osanneet auttaa. Vasta asiaan erikoistunut fysioterapeutti huomasi erkauman. Nyt olen onneksi alkanut saada itseäni kuntoon, kun sain kunnolliset ohjeet. Saatan ehkä välttää leikkauksen.
Harmeista? Meillä vaimon seksuaalivietti kohosi pilviin ensimmäisen lapsen jälkeen. Viikko synnytyksestä ja väkisin piti saada olohuoneen pöydällä, varovasti toki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä otin selvää asioista ja oli kohtuu realistinen kuva helpoista ja vaikeista asioista, joita matkalla voi tulla. Aika paljon keskustelua seuranneena luulen, että moni turhautuu siihen, kun nämä keskustelut on usein superhyperluomusynnytys vastaan kaikillapuudutuksillakoomaansektio.
On kai turha väitellä tai väheksyä toisen kokemusta eikä myöskään pidä omien kokemusten perusteella vetää johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen. Ei edes vauvafoorumin ketjuja lukemalla voi välttämättä päätellä, mikä on yleistä ja mikä ei. Se riippuu yleensä siitä, minkä puolen edustajat jaksaa huutaa kovempaa.
Vierailija kirjoitti:
Harmeista? Meillä vaimon seksuaalivietti kohosi pilviin ensimmäisen lapsen jälkeen. Viikko synnytyksestä ja väkisin piti saada olohuoneen pöydällä, varovasti toki.
Kiitos tästä informaatiosta. Vaimosi ei kuitenkaan ole kaikki maailman naiset. Miksi pitää tulla vähättelemään toisten kokemuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun itse olin raskaana, ei näistä asioista juurikaan puhuttu. Todella häveliästä oli kaikki keskustelu n. 20 vuotta sitten. Itse kärsin kovasta pahoinvoinnista, oksensin raskauden alusta loppuun joka päivä useita kertoja. Tiputuksessa olin useaan otteeseen, töistä ei tullut mitään. Lisäksi ongelmana oli toisen jalan puutuminen ihan pökkelöksi. Jotakin hermoja se maha painoi, niin että jalka ei toiminut juuri lainkaan, hyvä että edes kannatteli. Olin hyvin pienikokoinen vielä ihan loppuraskaudessakin, joten minua pidettiin lähinnä luulosairaana.
Raskauden jälkeen seksi oli täysin mahdotonta vuoden verran ja avioliitto kaatui lopulta siihen. Kaikki seksin yrittäminen tuntui siltä kuin olisi puukkoa työntänyt sisään mutta mitään ongelmaa gynekologi ei löytänyt, joten apua ei myöskään saanut. Mies sai tarpeekseen ja lähti.
Ja tosiaan kuvittelin, että vauvat nukkuvat aina välillä, joten yllätti, ettei minun vauvani todellakaan nukkunut. Ensimmäiset ehjät yöunet sain, kun lapsi oli 3-vuotias. Hirveästi tämän enempää en tämän ensimmäisen lapseni ensimmäisistä vuosista edes muista, niin puolikuollut olin. Toisen lapsen sain vielä vuosia myöhemmin ja osasin varautua paremmin.
Ai niin, jos jotakuta jäi askarruttamaan tuo seksiongelma, sain korjausleikkauksesta apua sitten lopulta yksityisen puolen kautta. Kävi ilmi, että kätilö oli alunperin ommellut jotakin vähän väärin. Tämä kun korjattiin, pystyin toivuttuani myös tyydyttävään sukupuolielämään.
Olipa hieno mies sinulla, kun jätti vaimonsa ja vauvan sen takia kun vaimo ei pystynyt seksiin valtavien kipujen takia. Voi helvetti. Onneksi pääsit eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on jo pitkään hirvittänyt ihmisten asenne raskauden ja synnytyksen aiheuttamiin ongelmiin, "raskaus ei ole sairaus!!", "kyllä pientä epämukavuutta pitää sietää!" jne. Miettikää nyt omalle kohdalle, kipuja, hormonien heittelyä ja jopa pysyviä vammoja ja siinä sitten pitäisi huolehtia siitä lapsestakin.
Ei saisi valittaa vaikka olisi kroppa pilalla lopuksi ikää ja hormonien takia pää aivan sekaisin, pitäisi olla onnesta soikeana koska lapsihan on naisen elämän täyttymys ja tarkoitus.
Onneksi olen vela.
Minua taas hirvittää asenne, jossa pienet ja ohimenevät kivut ja vaivat saavat naisen suunniltaan tai jättämään jopa lastenteon väliin vaikka muuten voisikin haluta niitä. Mikä menetys ihan vain oikeasti elämän mittakaavassa pienten asioiden takia. Hirvittää miten vieraantuneita luonnosta ja elämästä ollaan. Valitettavasti kipu ja epämukavuus ovat osa elämää ja synnytykseen liittyvinä ne ovat melkein poikkeuksetta ohimeneviä.
"Pienet ja ohimenevät" :D Se kun ei ole etukäteen varmaa onko ne vaivat ohimeneviä vai ei. Mites sitten kun tuleekin pysyvämpää haittaa? Ai niin, mutta nainen toteuttaa "pyhää äitiyttä" ja millään muulla ei saa olla mitään väliä.
Eiköhän se ole kaikkien oma asia kuinka paljon epämukavuutta ja kipua pystyy sietämään. Onneksi nykyään ei ole mikään pakko hankkia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaistun ap:hen. Mulla on kuukautiskivut avautumisvaiheen supistuskipujen luokkaa ja v-käyrä nousee kun jengi sanoo että toisilla on korkeampi kipukynnys. Se on ihan eri asia kärsiä tasaisesta repeämä + imetyskivusta kuukausi ja olla kuolemanväsynyt kun ei saa arjen ja vauvan välissä levättyä. :D Tiedon puutteesta ei ollut kiinni, mutta kivun määrä yllätti silti.
Aika hissukseen noista jälkikomplikaatioista ollaan neuvolassakin, ja harva synnyttänyt jaksaa kahvipöydässä mainostaa virtsankarkailua ja peräpukamia kun kaikki ihastelee vauvaa. Raskausvaivat eivät ole mediaseksikkäitä sen jälkeen kun se lapsi on saatu ulos. Raskausoireistakin kaikille on tuttuja jo leffoista ja sarjoistakin aamupahoinvointi, turvotus, nälkä jne, vaikka ne eivät ole loppujenlopuksi kovin vakavia tai ikäviä. (Okei, 24/7 pahoinvointi ensimmäisellä kolmanneksella koetteli mielenterveyttäni enemmän kuin kehtasin kellekään myöntää ja jatkuvat kovat liitos/selkäkivut ovat tuskaa nekin). Raskausmyrkytyksestä ym. hengenvaarallisista tiloista sen sijaan ei puhuta missään ja itsekin tutustuin koko sairauteen vasta tultuani raskaaksi.
Raskauden jälkeisistä vaivoista mainostetaan vaan sitä väsymystä kun vauva ei nuku, raskauskiloja ja löysää alapäätä. Vaikka joidenkin vauvat oikeasti nukkuu kiltisti sen 20 tuntia vuorokaudesta, kilot eivät ole sen tiukemmassa kuin muutenkaan (kunhan hormonitoiminta tasaantuu) ja jos alapäähän ei ole tullut vakavia hermo- tai kudosvaurioita, sen saa jumpattua entiselleen. Ainakin kaikki miehet ovat sanoneet, että tiukkuudeltaan synnyttäneen pimpsaa ei erota synnyttämättömän tavarasta, sen sijaan treenaamattoman alapään erottaa treenatusta.
Itselläni ei myös esimerkiksi ollut mitään hajua, että imetys SATTUU, ennen kuin kaverini sai lapsen ja kertoi siitä tuskasta. Itsekin nyt raskaana voivottelen avoimesti liitoskipuja, turvotusta ja anemiaa, mutta jätän mainitsematta kipeistä esimaitoa tihkuvista nänneistä, suonikohjuista ja alapään turvotuksen takia jatkuvasti uusivista hiiva- ja bakteeritulehduksista...
En myöskään ollut parikymppisenä tietoinen, että harvan iho palautuu raskaudesta. Kaikilla synnyttäneillä kavereillani paino on palautunut synnytystä edeltäneisiin mittoihin, mutta vatsanahka on arpinen lörppö ja tissit tyhjät, roikkuvat nahkapussit. Paha vatsalihasten erkauma myös leventää vyötäröä melkoisesti, vaikka jumppaisi kuinka. En itsekään odota palautuvani sen paremmin, mutta miehelle tämä todennäköisesti tulee yllätyksenä. Neuvolassa ei ole mainittu puolella sanalla mistään näistä, vaikka laskettuun aikaan on pari kuukautta.
Onneksi on synnyttäneet ystävät ja lukutaito, olen ymmärtänyt hankkia esim. vedenpitävän patjansuojuksen, maxisiteitä pakastimeen laitettavaksi (kuulemma vanhusten vaippojakin kannattaa harkita), rauhoittavia yrttiuutteita alapäälle ja hoitavia liivinsuojuksia jne. Olen myös lukenut synnytyksen fysiologiasta ja oppinut, että ponnistustekniikalla voi vaikuttaa paljonkin siihen, repeääkö ja kuinka paljon. Silti kätilöillä tuntuu olevan sellainen asenne, että eppari tehdään automaationa ja siihen ei edes kysytä lupaa. Toki jos repeämä on tullakseen, niin onhan se siisti eppari aina parempi kuin hallitsematon kolmannen asteen repeämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kylläpä on aloittajalla omituinen käsitys asiasta. Että ihan salaliitto olisi takana?
Neuvolat neuvovat, googlesta saa tietoa. Kirjoja aiheesta voi lukea.
Kysymys on aloittajan kohdalla siitä, että kieri raskauden erikoisuudessa ja halusi huomion itseensä voihkimalla milloin mitäkin.
Synnytyksen jälkeen vasta se varsinainen työ alkaa, kunhan ensin jälkivuodot ja muut on saatu kuriin. Itselläni kolme synnytystä takana, ekan kanssa istukan käsinirrotus synnytyksen jälkeen narkoosissa, yhteenkään synnytykseen en saanut epiduraalia, ilokaasulla mentiin ja ekassa synnytyksessä eppari. Muissa ei.
Taitaa olla nyt kyseessä mukavuudenhaluinen nuori pikkurouva, jolla oli käsitys että lapsi synnytetään aivastamalla vähän kovemmin.
Imetys sattuu aluksi, mutta sinulla on velvollisuus ruokkia lapsi parhaalla mahdollisella ravinnolla.
Odotapas, kun lapsi alkaa liikkua. Sitä matalalentoa mennäänkin sitten pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mietin , kun työnsin vaunuja jalat harallaan ja pelkäsin, etten enää koskaan kävelisi normaalisti !
Vielä ristiäisissä vaapuin jalat harallaan ja mies auttoi istumaan.. enkä ollut edes saanut mitään pahoja repeämiä!
Eihän sun vauva vain tullut ulos käsi poskella? Mun tuli ja kävelin pari kk synnytyksen jälkeen tosiaan kuin joku rokkari !
Minun lapsenikin syntyi käsi poskella, mutta kävely ei ollut synnytyksen jälkeen hankalaa. Yksilöllistä.
Vierailija kirjoitti:
Väheksymättä ehkä repeämisiä ym.ei korosteta ,koska suuri enemmistö onnekkaasti selviää ilman niitä? Oikeaa tilastotietoa tai ihan henk.koht tietoa kätilönä?
Faktojen pimittäminen ei ole puolusteltavissa,mutta ei myöskään pelottelu.
Jo synnyksen kivuliaisuus on henkilökohtaista ja riippuu monesta eri tekijästä.
Itselle tieto esim.noista repeämien yleisyydestä oli täysin uusi.Lapsen synnytin n.30v sitten.
Eikö enää tehdä epitosomiaa?
Ap ei evätkä muutkaan halunneet tähän hyvin menneitä ,mutta silti sanotaanko vaikka toivoa antamaan heille,jotka tätäkin ketjua pelolla lukevat ,synnyksestä voi myös selvitä vähin vammoin.Em.lapsi painoi 4.5 kg ,en revennyt,epitosomia,istuin seuraavana päivänä,ruokinta vastikkeella alusta alkaen (ei maitoa) eli synnytys kaikkineen _voi_mennä ihan hyvinkin.
Toivoa lisäämään: 4,2kg, ei episiotomiaa eikä repeämiä.
Kyllähän näistä on tosiaan keskustelupalstat nykyään täynnä ja hyvä vain.
Tietenkin siellä pyörii ne empatiakyvyttömät "ei mulla vaan.."-tyypit, mutta jätetään ne omaan arvoonsa. Omasta alatiesynnytyksestä on niin vähän aikaa, että en ota kantaa kuinka lopulta selviän. Imetyskipu on tuttua jo esikoisen vauva-ajalta, mutta kiireellinen sektio (ei jäänyt ongelmia) aiheutti sen ettei muista jutuista ollut tietoakaan.
Eniten ärsyttää ne lapsettomat "raskaus ei ole sairaus" huutelijat. Kovakin tieto ja kokemus heillä taustalla. Ihmiset vain häveliäisyyttään jättää kertomatta omituisimmat jutut. Ja kyllä joillekkin se on ongelmaton, toisille ei. Ja se on ihan ok, eikä tee kenestäkään heikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mietin , kun työnsin vaunuja jalat harallaan ja pelkäsin, etten enää koskaan kävelisi normaalisti !
Vielä ristiäisissä vaapuin jalat harallaan ja mies auttoi istumaan.. enkä ollut edes saanut mitään pahoja repeämiä!
Ikävää, että olet ollut noin säälittävän huonokuntoinen alun perin.
En itse ole koskaan ollut ristiäisissä, joissa äiti olisi tarvinnut mitään talutusapua, en omissani enkä muiden (yli kahdetkymmenet juhlat).
Uskokoon ken tahtoo tämänkin trollin.
Tai sitten sinä voisit vain uskoa, että on erilaisia kudostyyppejä ja geenejä. Itselläni paranee kaikki haavat ja arvet ja vammat todella hitaasti (esim. murtuneen sormen luutuminen vei melkein 2x ”normaalin” ajan), ja vika lääkärin mukaan on kudostyypissäni. Voidaan siis olettaa, että synnytyksessä kävisi samoin
Ei voi olettaa, minullakin paranee haavat ja arvet hitaasti, mutta synnytys meni hyvin ilman pahoja repeämiä ja toivuin hyvin.
Itse olin ottanut etukäteen paljon selvää. Ei ollut tiedon määrästä puutetta.
Silti yllätti.
Jos jossain pääsin helpolla, niin imetys ei sattunut.
Alue: Aihe vapaa
Säälin lastasi todella paljon. Kova ja julma olet.