Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi stressaannun oman mieheni seurasta?
05.06.2018 |
Ahdistaa edes kirjoittaa tätä. Rakastan miestäni yli kaiken, mutta olen huomannut että olen usein aika stressaantunut hänen seurassaan ja levoton/uupunut kun viimein jään yksin. Asumme siis erillämme, enkä voisi lähivuosina kyllä kuvitellakaan yhteenmuuttoa sillä tuntuu etten voisi asua yhdessä yhtään kenenkään kanssa. En siis tiedä, onko vika vain minussa itsessäni vai meidän yhteensopivuudessa.
Meillä on miehen kanssa hyvin erilaisia tapoja ja tuntuu, että joudun ns. piilottamaan monia juttuja silloin kun mies on luonani. Hän stressaantuu esim siitä jos ostan herkkuja, kun ei omien sanojensa mukaan osaa vastustaa niitä jos niitä on saatavilla, ja sitten suuttuu minulle kun menee syömään niitä. Hän siis suuttuu siitä, jos ostan herkkuja itselleni kotiini. Myöskään unirytmit eivät oikeastaan sovi yhteen, sillä mies vaatii hiljaisuutta viikonloppu-iltaisinkin usein jo yhdeksän aikaan (olen itse iltavirkku ja mielelläni touhuan kaikkea yöhön asti) ja toisaalta herää itse metelöimään ja esim. kuuntelemaan musiikkia niin kovalla niin aikaisin, että herään kesken unien. Meillä on myös aivan erilaiset siisteyskäsitykset (mies kyllä periaatteessa yrittää, mutta ei ymmärrä puhtaudesta tai hygieniasta ilmeisesti mitään vaan ainoastaan järjestelee tavarat mutta ei puhdista mitään) ja ärsyttää alkaa aina siivoamaan kun mies on käynyt kylässä. Usein tuntuu, että joudun esittämään erilaista ihmistä kuin olen enkä kehtaa esim vain katsella illalla telkkaria kotonani (rentoudumme ihan eri tavoilla) kun mies on täällä. Tunnen siis huonoa omatuntoa elintavoistani ja mieltymyksistäni silloin, kun mies on läsnä. Voiko tästä jotenkin selvitä? Mitä voin oikein tehdä? Pariterapiassa jo olemme ja rakkautta riittää (meillä on mahtavia keskusteluja, kommunikointi sujuu ja seksi esim. todella hyvää...), joskus vain mietin olemmeko silti liian erilaisia tai olenko itse vääränlainen. Kaikkea ei voi saada, mutta kuulostaako tämä jo liian vaikealta?
Kommentit (45)
No ei tuo paremmaksi ainakaan muutu. Ajan myötä ärsyynnyt miehen tavoista vielä enemmän ja hän sinun. Eri rytmit ei ole yhtään hyvä parisuhdetta ajatellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sä oikeasti sitten rakasta. Rakastava ihminen ei tunne noin. Eikä toimivassa parisuhteessa tarvitse piilotella mitään joten et edes luota häneen.
Sä et luota, sä ahistut, sä piilottelet asioita, sulla on paha olla. Kuuntele mitä kroppasi sulle kertoo:tuo mies ei sovi sulle eikä tuo parisuhteesi tee susta onnellista.Ette te sovi arvoiltanne tai tavoiltanne oikeasti yhteeen.
Mä en pystyis tuollaiseen suhteeseen.
Kommunikoinnissa (kommunikointi avoimemmeksi) ja elämien yhteensovittamisessa sekä toisen ymmärtämisessä ja niiden erilaisten tapojen hyväksymisessä olisi siis parantamisen varaa. Eiköhän se ole mahdollista jos molemmat tosiaan asiaan panostavat. Toivottavasti onnisutte!
Mutta ethän voi pitkän päälle "esittää erilasta ihmistä mitä olet". Sehän on selvä ja on käynyt sinulle jo nyt raskaaksi. Kyllä sinun täytyy saada olla ihan oma itsesi ilman pelkoa ettei toinen hyväksy tai jotenkin arvostelisi pienissäkin asioissa. Ole reippaasti oma itsesi ja jos siitä tulee jotakin erimielisyyttä niin sitten keskustelette asiasta. Jos kommunikointi sujuisi, niin silloinhan tällaisista asioistakaan keskustelu ei olisi ongelma? Vai onko niin että kommunikointi sujuu hyvin niin kauan kuin ei tule erimielisyyksiä?
Mitä muita asioita piilottelet kuin ostamiasi herkkuja ja tv:n katselemista. Onko tv:n katsominen miehestäsi jotenkin halveksuttava asia vai mistä on kyse? Miten mies haluaa sitten rentoutua?
Uni on tärkeä asia ja viikonloppunakin on mielestäni tärkeää saada nukkua niin paljon kuin unta tarvii ja saada mennä nukkumaan silloin kuin haluaa. Miehelle ilmeisesti on tärkeää saada pidettyä unirytmi myös viikonloppuisin. Oletteko keskustelleet asiasta? Metelöintiä kun toinen nukkuu yöllä tai aamulla pitäisi voida välttää. Keksisitkö jotakin hiljaista puuhaa silloin jos mies on nukkumassa. Musiikin soittaminen hiljaisellakin taitaa olla vähän huono ajatus tuolloin.
Hei ap.
Hyvä, että olette pariterapiassa ja voitte siellä toivoakseni keskustella myös tästä esille ottamastasi asiasta.
Kerroit, että moni asia suhteessanne toimii hyvin: keskustelut ja läheisyys jne. Toinen puoli suhdetta sitten on käytännöllinen arki. Kerrot sen olevan haasteellista eri rytmien ja toimintatapojen suhteen.
Minulle tulee mieleen tavallaan kolme vaihtoehtoa, miltä nämä sinusta kuulostaa.
1) Nautitte suhteestanne nimenomaan erillään asumalla. Toteatte, että elintapanne ovat niin erilaiset, että turha venyttää kummankaan hermoja. Tapailette siis toistenne kodeissa ikään kuin 'vierailulla' tai lomamatkoilla, mutta ette pyrikään muuttamaan yhteen. Tästä tosin voi koitua tietynlaista emotionaalista etäisyyttä tai epävarmuutta, se lienee tämän mallin hinta.
2) Teette täysin selvät sopimukset yksityiskohtaisesti, miten toimitte kussakin konfliktia aiheuttavassa tilanteessa. Esim sovitte 'hiljaisuusajat' esim klo 21 - 09 jona aikana kumpikaan ei saa aiheuttaa meteliä kodissa häiriten toisen unta. Tai sovitte, miten siivotaan jne. Tämä perustuu siis sopimusvaraiseen kumppanuuteen. Tämän mallin hinta saattaa olla kontrollointi, suhteen muuttuminen pinnalliseksi /tekniseksi ja suorituskeskeisyyden korostuminen
3) Suhteen syvempi luotaaminen. Keskustelette ihan pohjaa myöten, mitä te odotatte parisuhteelta, mihin sitoudutte ja mikä on suhteenne tulevaisuus: mihin te olette valmiita. Mitkä roolit teillä kummallakin on, miten luodaan 'me' : läheisyyden ja erillisyyden puntarointia. Tätä ehkä pariterapiassa jo teettekin. Tämän seurauksena parhaimmillaan saattaa olla upea, uusi suhde, jossa kumpikin muovautuu yhteisten päämäärien eteen, muuttamatta toista, muuttaen itseään esim. siten, että osaat paremmin puolustaa itseäsi (telkkarin katsominen jne,) pelkäämättä. Pahimmillaan riskinä on eroon päätyminen.
Mitä muita vaihtoehtoja näet tai miltä nää tuntuu?
Vierailija kirjoitti:
Et sä oikeasti sitten rakasta. Rakastava ihminen ei tunne noin. Eikä toimivassa parisuhteessa tarvitse piilotella mitään joten et edes luota häneen.
Sä et luota, sä ahistut, sä piilottelet asioita, sulla on paha olla. Kuuntele mitä kroppasi sulle kertoo:tuo mies ei sovi sulle eikä tuo parisuhteesi tee susta onnellista.Ette te sovi arvoiltanne tai tavoiltanne oikeasti yhteeen.
Mä en pystyis tuollaiseen suhteeseen.
Luotan ja rakastan kyllä. Stressi ja piilottelu tulee siis esim. siitä, että tiedän mieheni haluavan elää kurinalaisesti ja terveellisesti mutta itse en pysty enkä halua elää samalla tavalla. Jos piilotan herkkuja mieheltä, teen tämän siis silkasta kunnioituksesta (en halua kiusata häntä asioilla joihin hän ei halua osallistua) mutta se toisen "säästäminen" ja jatkuva huomioonottaminen esim. ruokavaliossa on myös todella rankkaa minulle koska en voi elää vapaasti. Toisaalta piilotan myös siksi, että mies ei tuomitsisi minua nautiskelustani ja pitäisi minua laiskana. Tuosta kurinalaisesta näkökulmasta kun kaikki normaali herkuttelukin on liikaa. Kyse ei ole siis siitä ettenkö rakastaisi, vaan siitä etten voi 100% omaksua miehen tapoja vain siksi että rakastan häntä. Mies ei esim. halua juoda edes kahvia ollenkaan, puhumattakaan alkoholista. Itselle tulee huono omatunto jos haluan ostaa viinipullon ja suklaata, kun tiedän että nuo "kiusaavat" miestä. Toisaalta en usko, että mies ihan heti löytäisi ketään sellaista naista joka ei ikinä halua herkutella tai joka suostuisi elämään miehen erikoisten tapojen ja rytmien mukaan. Sellaiset ihmiset ovat todella harvassa, ehkä joku fitness-kisaaja ymmärtäisi. Mutta koska suhde on niin paljon muutakin kuin ruokavalio ja unirytmit, on tämä vaikea tilanne. Syvällisemmiltä arvoiltamme sovimme hyvin yhteen, mutta käytännöllisissä tavoissa emme. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli tuo erilainen unirytmi tai vuorokausirytmi aika iso riidan aihe. Itse olen illanvirkku ja silloinen avomies aamunvirkku joka halusi ehdottoman pimeyden ja hiljaisuuden silloin kun hän meni nukkumaan. Minun olisi pitänyt joko istua hiljaa pimeässä tai maata valveilla sängyssä. Uni kun ei itselle tule kuin keskiyön aikoihin. Eihän siitä mitään tullut, jatkuvaa riitelyä asiasta. Sen ja monen muun syyn vuoksi, ero tuli.
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap.
Hyvä, että olette pariterapiassa ja voitte siellä toivoakseni keskustella myös tästä esille ottamastasi asiasta.
Kerroit, että moni asia suhteessanne toimii hyvin: keskustelut ja läheisyys jne. Toinen puoli suhdetta sitten on käytännöllinen arki. Kerrot sen olevan haasteellista eri rytmien ja toimintatapojen suhteen.
Minulle tulee mieleen tavallaan kolme vaihtoehtoa, miltä nämä sinusta kuulostaa.
1) Nautitte suhteestanne nimenomaan erillään asumalla. Toteatte, että elintapanne ovat niin erilaiset, että turha venyttää kummankaan hermoja. Tapailette siis toistenne kodeissa ikään kuin 'vierailulla' tai lomamatkoilla, mutta ette pyrikään muuttamaan yhteen. Tästä tosin voi koitua tietynlaista emotionaalista etäisyyttä tai epävarmuutta, se lienee tämän mallin hinta.2) Teette täysin selvät sopimukset yksityiskohtaisesti, miten toimitte kussakin konfliktia aiheuttavassa tilanteessa. Esim sovitte 'hiljaisuusajat' esim klo 21 - 09 jona aikana kumpikaan ei saa aiheuttaa meteliä kodissa häiriten toisen unta. Tai sovitte, miten siivotaan jne. Tämä perustuu siis sopimusvaraiseen kumppanuuteen. Tämän mallin hinta saattaa olla kontrollointi, suhteen muuttuminen pinnalliseksi /tekniseksi ja suorituskeskeisyyden korostuminen
3) Suhteen syvempi luotaaminen. Keskustelette ihan pohjaa myöten, mitä te odotatte parisuhteelta, mihin sitoudutte ja mikä on suhteenne tulevaisuus: mihin te olette valmiita. Mitkä roolit teillä kummallakin on, miten luodaan 'me' : läheisyyden ja erillisyyden puntarointia. Tätä ehkä pariterapiassa jo teettekin. Tämän seurauksena parhaimmillaan saattaa olla upea, uusi suhde, jossa kumpikin muovautuu yhteisten päämäärien eteen, muuttamatta toista, muuttaen itseään esim. siten, että osaat paremmin puolustaa itseäsi (telkkarin katsominen jne,) pelkäämättä. Pahimmillaan riskinä on eroon päätyminen.
Mitä muita vaihtoehtoja näet tai miltä nää tuntuu?
Kiitos tästä todella, todella paljon!! Tällä hetkellä elämme juurikin tuon mallin 1) mukaan, mutta huomaan olevani stressaantunut jopa vierailujemme aikana. Epävarmuus juurikin tulevaisuuden suhteen on kokoajan läsnä, kun mietin voiko tästä tulla mitään jos olemme näin erilaisia. En myöskään osaa elää miehen tavoilla edes hänen kodissaan, koska se on yksinkertaisesti itselleni liian rankkaa. En pysty enkä halua elää niin erilaisessa rytmissä ja elää niin eri tavalla kurinalaisesti, vaikka sitä kestäisikin vain vähän kerrallaan. Haluaisin pystyä miehenkin luona olemaan ihan vain oma itseni, mutta se on osoittautunut hyvin vaikeaksi. Seuraavaksi onkin siis todennäköisesti otettava tuo vaihtoehto 2) kokeiluun jotta voitaisiin välttyä turhalta stressiltä. Tuota kohtaa 3) yritämme kokoajan harjoittaa tässä sivussa myös, mutta se yleensä tyssää siihen, ettei mies itsekään tiedä tarkalleen mitä elämältään haluaa. On vaikea suunnitella yhteistä tulevaisuutta tai sopia käytännön asioista, kun toinen on hukassa. Luulen, että miehen kurinalaisuus myös kumpuaa tästä hukassa olemisesta ja epätietoisuudesta, ja hän yrittää elintavoillaan saada kontrollia edes tiettyihin osa-alueisiin elämässä.
Joku kysyi ylempänä myös mitä muita asioita joudun "piilottelemaan". Useimmiten ne "häpeälliset" asiat ovat ruokavalio, unirytmi, ajan käyttö, rahan käyttö ja yleinen määrätietoisuus elämässä. Mies purkaa omaa ahdistustaan minuun, kun hän ei itse tiedä mitä haluaa elämällään tehdä eikä hänellä oikein ole omia unelmia. Itse olisin ihan tyytyväinen elämääni, mutta mies saa jatkuvasti itselleni sellaisen olon kuin elintavoissani ja itsessäni olisi kokoajan parantamisen varaa ja että minunkin täytyisi muuttua ja kehittyä kokoajan. Se mitä nyt olen, ei ilmeisesti riitä eikä kelpaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun pitää vain olla oma itsesi - muut ovat jo varattuja!
Jos mies ei hyväksy, niin voi voi - se ei ole sinun ongelmasi, kun et kuitenkaan tee mitään kovin ihmeellistä tai häiritsevää. Tosin molempien pitää tehdä myös kompromisseja, jos asutaan yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Sinun pitää vain olla oma itsesi - muut ovat jo varattuja!
Jos mies ei hyväksy, niin voi voi - se ei ole sinun ongelmasi, kun et kuitenkaan tee mitään kovin ihmeellistä tai häiritsevää. Tosin molempien pitää tehdä myös kompromisseja, jos asutaan yhdessä.
Mutta jos mies kokee esim. herkuttelun häiritsevänä, onko minun "vastuullani" tehdä kompromissi sen suhteen etten syö niitä miehen aikana? Vai onko kohtuullista vaatia mieheltä, että hän huolehtii vain omasta itsekuristaan eli on miehen vastuulla syökö hän minun karkkejani vai ei? Juuri viikonloppuna tuli tilanne, että katsottiin leffaa jota varten olin hommannut karkkipussin. Mies söi karkkeja myös, ja seuraavana aamuna raivosi minulle siitä että nyt on maha kipeänä ja hän on vihainen itselleen että meni ahmimaan karkkia. Enhän minä miestä siihen pakottanut, mutta toisaalta ei hän olisi niitä syönyt jos en olisi hänen vieressään herkutellut myös... Mikä on tällaisessa tilanteessa ns. oikeaa rakkautta, olla vain oma itseni eli syödä karkkeja vai kunnioittaa miehen heikkoa itsekuria ja olla ostamatta ja tarjoamatta niitä toiselle (silläkin uhalla että piilotan tässä sen kuka oikeasti olen, eli henkilö joka tykkää leffaa katsoessa herkutella)? :( Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidatte olla vielä tosi nuoria? Jos ei ole hyvä olla niin ei silloin kannata olla yhdessä vain sen takia että on joku. Päästä mies kasvamaan ja opettele olemaan onnellinen ilman miestä
Ei se mies sais purkaa suhun omaa turhautumistaan ja pettymystä itseensä. Sano hänelle, että hänen täytyy kantaa itse vastuu käyttäytymisestään. Jatkossa miehelle porkkanatikut ja sínulle se namipussi, mutta älä överiksi vedä tai tee herkuistasi numeroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taidatte olla vielä tosi nuoria? Jos ei ole hyvä olla niin ei silloin kannata olla yhdessä vain sen takia että on joku. Päästä mies kasvamaan ja opettele olemaan onnellinen ilman miestä
Ihan aikuisia ollaan. Mies ei vain ole löytänyt sitä omaa ammattiaan ja on elämän suuntansa kanssa aivan pallo hukassa. Ap
Rakastaa voi myös hyvää, läheistä ystävää. En usko, että teidän pitäisi seurustella...tai etenkään muuttaa yhteen. Käytte pariterapiassa vaikkette edes asu yhdessä tai ole olleet yhdessä vuosikymmeniä ja yhteisten lapsien vanhempia...tuollainen tie on liian raakas kellekään elettäväksi. Helpommallakin pääsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun pitää vain olla oma itsesi - muut ovat jo varattuja!
Jos mies ei hyväksy, niin voi voi - se ei ole sinun ongelmasi, kun et kuitenkaan tee mitään kovin ihmeellistä tai häiritsevää. Tosin molempien pitää tehdä myös kompromisseja, jos asutaan yhdessä.
Mutta jos mies kokee esim. herkuttelun häiritsevänä, onko minun "vastuullani" tehdä kompromissi sen suhteen etten syö niitä miehen aikana? Vai onko kohtuullista vaatia mieheltä, että hän huolehtii vain omasta itsekuristaan eli on miehen vastuulla syökö hän minun karkkejani vai ei? Juuri viikonloppuna tuli tilanne, että katsottiin leffaa jota varten olin hommannut karkkipussin. Mies söi karkkeja myös, ja seuraavana aamuna raivosi minulle siitä että nyt on maha kipeänä ja hän on vihainen itselleen että meni ahmimaan karkkia. Enhän minä miestä siihen pakottanut, mutta toisaalta ei hän olisi niitä syönyt jos en olisi hänen vieressään herkutellut myös... Mikä on tällaisessa tilanteessa ns. oikeaa rakkautta, olla vain oma itseni eli syödä karkkeja vai kunnioittaa miehen heikkoa itsekuria ja olla ostamatta ja tarjoamatta niitä toiselle (silläkin uhalla että piilotan tässä sen kuka oikeasti olen, eli henkilö joka tykkää leffaa katsoessa herkutella)? :( Ap
Karkkien syönti ja herkuttelu silloin tällöin on ihan normaalia - miehelläsi on väärä asenne.
Onko kenties joku ortoreksiatapaus? Liiallista kontrollointia tuo syyllistäminen kuitenkin on ja siitä on teidän puhuttava. Muistuta miestäsi, kuinka ranskalaiset tai italialaiset nauttivat hyvästä ruuasta, herkuistakin - ja ovat hoikkia ja laitettuja.
Jos ei ole ammattiurheilija, niin ei voi kieltää muita syömästä herkkuja.
Unirytmi on vähän vaikeampi, koska esim. saattaa riippua työrytmistä ja on niin luontaista - mutta mies ei saisi herättää sinua millään musiikilla tms.
Eli ei toimi, jos vain sinä yrität miellyttää ja tehdä kompromisseja, vaan myös miehen pitää tulla vastaan.
No ei kyllä miehen pitäisi suuttua jos syö itse karkkeja. Onko mahdollisesti hänen eka parisuhteensa?
Jokainen kantaa vastuun omista tekemisistään. Tottakai sä saat syödä ja nukkua niin kuin haluat ja mies myös.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole ammattiurheilija, niin ei voi kieltää muita syömästä herkkuja.
Höpö höpö :D. Mikä oikeus ammattiurheilijalla on kieltää muita syömästä herkkuja :D. Tuo mies kuulostaa lapselliselta vellihousulta. Ap sulla on aivan varmasti parempi ilman häntä!
Olen itsekin epäillyt miehellä ortoreksiaa, mutta mies kieltää tämän ja hänen mielestään minä olen se addikti, kun herkuttelen. Myönnänkin että olen toki jossain määrin itse koukussa herkutteluun, mutta miestä en koskaan ole pakottanut mitään syömään. Olen päinvastoin sanonut, että luokseni ei kannata tulla silloin jos haluaa elää 100% terveellisesti omien tapojensa mukaan. Mies tietää millainen olen, mutta haluaa silti jatkuvasti nähdä. Ja sitten valittaa siitä, että elän tällä tavalla kuin elän. Miehellä on takana yksi monen vuoden vakava suhde, joka oli kuitenkin erittäin epäterve ja päättyi todella ikävästi ja oli kai traumaattinen molemmilla osapuolille. Oli henkistä väkivaltaa ja pahaa riitelyä jne. Meillä taas on tätä kontrollointia, syyllistämistä jne. vaikka osaammekin puhua asioista myös. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole ammattiurheilija, niin ei voi kieltää muita syömästä herkkuja.
Höpö höpö :D. Mikä oikeus ammattiurheilijalla on kieltää muita syömästä herkkuja :D. Tuo mies kuulostaa lapselliselta vellihousulta. Ap sulla on aivan varmasti parempi ilman häntä!
Ei tietenkään täysin pidä koskaan kieltää, mutta jos esim. urheilu olisi ammatti - niin silloin kai voisi yrittää elää mukana ja tukena myöskin ruokavalion suhteen, jos laji tai tilanne sitä vaatisi. Samaten jos olisi jokin sairaus, mikä vaatii tietyn ruokavalion.
Lapsellisuudesta samaa mieltä kyllä.
Kyllähän tämä eroon päättyy, vaikka kuinka terapoisi. Valitan.
Alue: Aihe vapaa
No älkää muuttako yhteen. :) Teidän suhde on omanlaisensa, ei ole pakko asua yhdessä. Kun kerran keskustelu toimii niin ota härkää sarvista ja kerro mikä mättää. Kokeilkaa vaikka että kumman luona olette niin sen säännöt. Tai sitten kompromissejä molemmilta. Varmasti saatte toimimaan kunhan rauhassa keskustelette. Muista puhua "minusta tuntuu" -muodossa, ei saa miestä puolustuskannalle (sinä teet sitä ja tätä on hyvin syyttävää).