Miksi stressaannun oman mieheni seurasta?

Elä nyt herranjumala ainakaan enempää sitoudu tuollaiseen mieheen. Sulta menee järki ja itsetunto. Narsistihan tuo, vaatii elämään hänen sääntöjen mukaan. Ja pahemmaksihan tuo vaan tulee muuttumaan.

Miehesi kuullostaa niin dominoivalta ja hallitsevalta persoonalta, että hänen kanssaan olisi äärimmäisen vaikea tulla toimeen. Hän tulee sinun kotiisi, joten millä oikeudella hän määräilee mitä saat ja et saa tehdä kun hän on läsnä? Minun luokseni ei tulisi yksikään kotinatsi ulisemaan karkinsyönnistäni, eikä alkaisi isännöimään nukkumaanmenoaikojen kanssa. Ihan uskomatonta, että hän ensin pakottaa olemaan aivan hiiren hiljaa illalla, mutta aamulla pamauttaa stereot kaakkoon herättyään. Missä on sinun oikeutesi toteuttaa luontaista vuorokausirytmiäsi ja nukkua rauhassa? Olen samanlaisen uninatsin aikoinaan heittänyt ulos asunnostani, kun kyllästyin siihen unien vainoamiseen. Nukuin liian pitkään ja äijä jäi muka halailemaan tai peittelemään tai sitten alkoi huutaa puhelimeen korvanjuuressa. Ensin lensi puhelin parvekkeelta kun ei kolmannella kerralla uskonut ja sitten lensi ulos mies. En ole sen jälkeen kaivannut.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ammattiurheilija, niin ei voi kieltää muita syömästä herkkuja.

Höpö höpö :D. Mikä oikeus ammattiurheilijalla on kieltää muita syömästä herkkuja :D. Tuo mies kuulostaa lapselliselta vellihousulta. Ap sulla on aivan varmasti parempi ilman häntä!

Ei tietenkään täysin pidä koskaan kieltää, mutta jos esim. urheilu olisi ammatti - niin silloin kai voisi yrittää elää mukana ja tukena myöskin ruokavalion suhteen, jos laji tai tilanne sitä vaatisi.  Samaten jos olisi jokin sairaus, mikä vaatii tietyn ruokavalion.

Lapsellisuudesta samaa mieltä kyllä.

No en todellakaan alkaisi muuttamaan omia elintapojani sen mukaan mitä joku toinen tekee. Jos on valinnut elää jollain tavalla, niin elää sitten, ei siihen muita tarvita. Asia erikseen jos kyseessä sairaus tai muu vamma, mutta silloinkaan ei voi koko asunto elää sen yhden ihmisen oikkujen mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sä oikeasti sitten rakasta. Rakastava ihminen ei tunne noin. Eikä toimivassa parisuhteessa tarvitse piilotella mitään joten et edes luota häneen.

Sä et luota, sä  ahistut, sä piilottelet asioita, sulla on  paha olla. Kuuntele mitä kroppasi sulle kertoo:tuo  mies ei  sovi sulle eikä tuo  parisuhteesi  tee susta onnellista.Ette te sovi arvoiltanne tai tavoiltanne oikeasti  yhteeen.

Mä en pystyis tuollaiseen suhteeseen.

Luotan ja rakastan kyllä. Stressi ja piilottelu tulee siis esim. siitä, että tiedän mieheni haluavan elää kurinalaisesti ja terveellisesti mutta itse en pysty enkä halua elää samalla tavalla. Jos piilotan herkkuja mieheltä, teen tämän siis silkasta kunnioituksesta (en halua kiusata häntä asioilla joihin hän ei halua osallistua) mutta se toisen "säästäminen" ja jatkuva huomioonottaminen esim. ruokavaliossa on myös todella rankkaa minulle koska en voi elää vapaasti. Toisaalta piilotan myös siksi, että mies ei tuomitsisi minua nautiskelustani ja pitäisi minua laiskana. Tuosta kurinalaisesta näkökulmasta kun kaikki normaali herkuttelukin on liikaa. Kyse ei ole siis siitä ettenkö rakastaisi, vaan siitä etten voi 100% omaksua miehen tapoja vain siksi että rakastan häntä. Mies ei esim. halua juoda edes kahvia ollenkaan, puhumattakaan alkoholista. Itselle tulee huono omatunto jos haluan ostaa viinipullon ja suklaata, kun tiedän että nuo "kiusaavat" miestä. Toisaalta en usko, että mies ihan heti löytäisi ketään sellaista naista joka ei ikinä halua herkutella tai joka suostuisi elämään miehen erikoisten tapojen ja rytmien mukaan. Sellaiset ihmiset ovat todella harvassa, ehkä joku fitness-kisaaja ymmärtäisi. Mutta koska suhde on niin paljon muutakin kuin ruokavalio ja unirytmit, on tämä vaikea tilanne. Syvällisemmiltä arvoiltamme sovimme hyvin yhteen, mutta käytännöllisissä tavoissa emme. Ap

Joo, tämän perusteella sanoisin että tulette toimeen paremmin erillänne. En ikinä alkaisi elämään miehen kanssa, jonka kanssa en voi olla enää normaalisti. Yritin sietää tollasta liian pitkään, mutta erohan siitä tuli. Parasta oli että seisoin tupakalla toisten kanssa eräissä juhlissa, niin mies suuttu ja tuli nyppäämään sen tupakan pois. Otin uuden, hän nyppäsi taas ja kiukutteli siitä koko loppuillan. 

Hänestä tuli samalla entinen, koska aikuisen ihmisen tupakointi ei kuulu edes puolisolle. Itsepä syöpäni hankin, enkä polttanut edes vakituisesti. Tämä vain kertoo siitä toisen halusta hallita tilannetta. 

Mulla oli vähän samanlainen poikaystävä nuorena. Hän oli askeettinen luomuihminen, ei katsonut telkkaria, vältti kaikkea turhaa roskaamista kuten jugurttipurkkien ostamista, säästi rahaa, välillä teki kokeiluja kuten paastosi terveyssyistä ja tai nukkui ulkona kun ilma on parempaa. Seksi oli hyvää ja keskustelut olivat tosi mielenkiintoisia, mutta en kehdannut hänen kanssaan elää kuin tavallisempi ihminen - rentoutua tv:tä katsellen, syödä karkkia ja juoda kaljaa. Mies oli työtön ja se toisaalta selitti, miksi hänellä oli omiin projekteihin energiaa ja mun taas piti (olisi pitänyt) keskittyä opiskeluun.

Kyllä se pahemmaksi taisi muuttua ajan kanssa, kun mies ehdotti, että lopettaisin meikin käytön. Kokeilin ideaa ja kun olin vähän aikaa kulkenut luomuna, häntä alkoi häiritä, että en näyttänyt tarpeeksi kauniilta kirppisvaatteissa ja meikittä. Projisoi siis omia epävarmuuksia minuun, koskaan ei ollut hyvä. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut todella hyvä irrottautua aiemmin. Sentään siinä vaiheessa lähdin, kun tuli puhetta vapaasta rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää vain olla oma itsesi - muut ovat jo varattuja!

Jos mies ei hyväksy, niin voi voi - se ei ole sinun ongelmasi, kun et kuitenkaan tee mitään kovin ihmeellistä tai häiritsevää. Tosin molempien pitää tehdä myös kompromisseja, jos asutaan yhdessä.

Mutta jos mies kokee esim. herkuttelun häiritsevänä, onko minun "vastuullani" tehdä kompromissi sen suhteen etten syö niitä miehen aikana? Vai onko kohtuullista vaatia mieheltä, että hän huolehtii vain omasta itsekuristaan eli on miehen vastuulla syökö hän minun karkkejani vai ei? Juuri viikonloppuna tuli tilanne, että katsottiin leffaa jota varten olin hommannut karkkipussin. Mies söi karkkeja myös, ja seuraavana aamuna raivosi minulle siitä että nyt on maha kipeänä ja hän on vihainen itselleen että meni ahmimaan karkkia. Enhän minä miestä siihen pakottanut, mutta toisaalta ei hän olisi niitä syönyt jos en olisi hänen vieressään herkutellut myös... Mikä on tällaisessa tilanteessa ns. oikeaa rakkautta, olla vain oma itseni eli syödä karkkeja vai kunnioittaa miehen heikkoa itsekuria ja olla ostamatta ja tarjoamatta niitä toiselle (silläkin uhalla että piilotan tässä sen kuka oikeasti olen, eli henkilö joka tykkää leffaa katsoessa herkutella)? :( Ap

Lika barn leka bäst, ap. Mies syyllistää sua omista vioistaan ja sä taivut  kävelet munankuorilla ennakoiden, piilotellen, itseäsi syyllistäen ja häveten. Hyvä suhde? Myass!

Ethän sä edes saa olla oma itsesi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vähän samanlainen poikaystävä nuorena. Hän oli askeettinen luomuihminen, ei katsonut telkkaria, vältti kaikkea turhaa roskaamista kuten jugurttipurkkien ostamista, säästi rahaa, välillä teki kokeiluja kuten paastosi terveyssyistä ja tai nukkui ulkona kun ilma on parempaa. Seksi oli hyvää ja keskustelut olivat tosi mielenkiintoisia, mutta en kehdannut hänen kanssaan elää kuin tavallisempi ihminen - rentoutua tv:tä katsellen, syödä karkkia ja juoda kaljaa. Mies oli työtön ja se toisaalta selitti, miksi hänellä oli omiin projekteihin energiaa ja mun taas piti (olisi pitänyt) keskittyä opiskeluun.

Kyllä se pahemmaksi taisi muuttua ajan kanssa, kun mies ehdotti, että lopettaisin meikin käytön. Kokeilin ideaa ja kun olin vähän aikaa kulkenut luomuna, häntä alkoi häiritä, että en näyttänyt tarpeeksi kauniilta kirppisvaatteissa ja meikittä. Projisoi siis omia epävarmuuksia minuun, koskaan ei ollut hyvä. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut todella hyvä irrottautua aiemmin. Sentään siinä vaiheessa lähdin, kun tuli puhetta vapaasta rakkaudesta.

Apua, tämä kuulostaa ihan mieheltäni. Tuo meikittömyyteen kannustaminen ja kaikki... Vapaasta rakkaudesta mies ei tosin ole kiinnostunut, mutta tiedän että edellisessä suhteessaan ei ole ollut yhtä tosissaan ja yksiavioinen kuin minun kanssani. On siis itse kertonut, että on nuorempana pettänyt eksäänsä ja siitä oppinut ettei halua toistaa tekojaan enää. Ap

uppis

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli tuo erilainen unirytmi tai vuorokausirytmi aika iso riidan aihe. Itse olen illanvirkku ja silloinen avomies aamunvirkku joka halusi ehdottoman pimeyden ja hiljaisuuden silloin kun hän meni nukkumaan. Minun olisi pitänyt joko istua hiljaa pimeässä tai maata valveilla sängyssä. Uni kun ei itselle tule kuin keskiyön aikoihin. Eihän siitä mitään tullut, jatkuvaa riitelyä asiasta. Sen ja monen muun syyn vuoksi, ero tuli.

Meillä auttoi se että onneksi on sen verran iso asunto että molemmilla on omat huoneet ja omat sängyt. Miksi pariskunnan pitäisi välttämättä nukkua samassa sängyssä? Siis nukkua? Ellei pelkää pimeää?

Kysymykseesi sisälsi vastauksen.

Mies syyttää sinua, että hän itse ahmii herkkujasi? Hän on täysin vastuussa omasta käytöksestään. Terve ihminen ei syytä toista siitä mitä itse tekee.

Narsistisesti häiriintyneen aikuisvauvan manipulointi voi olla todella hienovaraista. Mitä pidempään jatkat, sitä vaikeampi sinun on päästä irti.

Oikea nimi ongelmallenne on Kontrolloiva itsekäs mies. Googlaa se ja Munankuorilla kävely

Miten et näe, että on sairasta rajoittaa mm sun syömisiäsi? Ja miksi ihmeesdä sinun pitää olla hipihiljaa, jotta mies saa nukkua, mutta hän saa kuunnella (tahallaan ja kiusallaan, ellet sitä tajua) stereoita täydillö, kun sinä yrität nukkua?

Ei ole tasa-arvoinen suhde ja mies kuulostaa perdoonallisuushöiriöiselyä. Älä koskaan muuta yhteen, se voi vain pahentua tuosta, kohta et saa edes hengittää kotonasi ja alat varoa vääränlaisia ilmeitä ja äänensävyjä jne.

Jospa ap miehesi pelkää että lihot? eikä siksi halua sun ostavan niitä herkkuja?

Vierailija kirjoitti:

Oikea nimi ongelmallenne on Kontrolloiva itsekäs mies. Googlaa se ja Munankuorilla kävely

Miten et näe, että on sairasta rajoittaa mm sun syömisiäsi? Ja miksi ihmeesdä sinun pitää olla hipihiljaa, jotta mies saa nukkua, mutta hän saa kuunnella (tahallaan ja kiusallaan, ellet sitä tajua) stereoita täydillö, kun sinä yrität nukkua?

Ei ole tasa-arvoinen suhde ja mies kuulostaa perdoonallisuushöiriöiselyä. Älä koskaan muuta yhteen, se voi vain pahentua tuosta, kohta et saa edes hengittää kotonasi ja alat varoa vääränlaisia ilmeitä ja äänensävyjä jne.

En näe tuon syömisten rajoittamisen sairautta ehkä siksi, että olen teini-ikäisestä asti kärsinyt itse ajoittain epätyypillisen syömishäiriön oireista ja mielikuvani normaalista syömisestä on varmasti hämärtynyt. Olin ennen ylipainoinen ja söin selkeästi aivan liikaa herkkuja, mutta nykyään olen saanut herkuttelun rinnalle säännöllisen ruokarytmin, syön vastapainoksi terveellisiä aterioita ja harrastan urheilua jne. Syöminen ja herkut on itselle kuitenkin sellainen arka paikka, jossa minun on vaikea puolustautua ja asettaa selkeitä rajoja kun en ole itsekään 100% varma olenko terve vai en. Kehonkuvani on toki kohentunut pahimmista ajoista mutta en siltikään tiedä, onko herkutteluni normaalin rajoissa vai ei. Mies on periaatteessa myös aivan oikeassa siinä, että vaikka jokin epäterveellinen olisikin normaalia/tavallista, se voi silti olla erittäin epäterveellistä. Siksi minun on vaikea perustella miehelle oikeuttani herkkuihin vaikka tiedänkin, että minulla on oikeus elää juuri niin epäterveellisesti tai terveellisesti kuin itse haluan. Saatan siis jo valmiiksi pääni sisällä kokea huonoa omatuntoa karkeista ja kun mies alkaa vielä ääneen tuomitsemaan niistä, se sisäinen tunne vain vahvistuu ja saa (mahdollisesti) liiankin suuret mittasuhteet. Tähän kun lisää miehenkin (periaatteessa päinvastaiset mutta jossain määrin saman leirin) ongelmat on soppa valmis. Tästä syntyvä stressi vain lisää paineita ja tunnesyömistä jne... Se silti on selvää, että olin minä herkkuaddikti tai en ja oli mies sitten persoonallisuushäiriöinen tai ei, miehen täytyisi vain päättää hyväksyykö tapani juuri tällaisina vai ei. En usko, että pääsen herkuista koskaan kokonaan eroon enkä haluakaan. Haluaisin vain tasapainoon ja tunteen siitä, että kelpaan paheineni kaikkineni. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jospa ap miehesi pelkää että lihot? eikä siksi halua sun ostavan niitä herkkuja?

Ehkä pelkääkin, mutta totuus on että olen vain laihtunut siitä kun tapasimme. Olin 10kg painavampi silloin ja siitä laihdutettuani olen koko suhteemme ajan pysynyt saman painoisena. Luulin, että jos mies kerran kiinnostui minusta silloin ylipainoisenakin niin kelpaisin näin kevyempänäkin. Ilmeisesti kyse on nimenomaan miehen tarpeesta kontrolloida edes jotain, eikä niinkään minun kiloista. Muita vastaavia paheita tai yhtä huonoja piirteitä minusta ei mies ole keksinyt, joten on tarttunut näihin elintapoihin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jospa ap miehesi pelkää että lihot? eikä siksi halua sun ostavan niitä herkkuja?

Ehkä pelkääkin, mutta totuus on että olen vain laihtunut siitä kun tapasimme. Olin 10kg painavampi silloin ja siitä laihdutettuani olen koko suhteemme ajan pysynyt saman painoisena. Luulin, että jos mies kerran kiinnostui minusta silloin ylipainoisenakin niin kelpaisin näin kevyempänäkin. Ilmeisesti kyse on nimenomaan miehen tarpeesta kontrolloida edes jotain, eikä niinkään minun kiloista. Muita vastaavia paheita tai yhtä huonoja piirteitä minusta ei mies ole keksinyt, joten on tarttunut näihin elintapoihin. Ap

Mulla nimenomaan mies oli kaikista väkivaltaisin juuri silloin kun treenasin ja olin todella hoikka.

Mä niin tiiän tuon ongelman! :) ketuttaa kun nuoruuttani hukkasin monet vuodet noihin suhteisiin missä en erikoisuuksineni löytänyt omaa paikkaani, vaan koin kauhean kauan syyllisyyttä erityisesti erikoisesta vuorokausirytmistäni. Se on mun luonto että varsinaista rytmiä ei ole koskaan kehittynytkään, ja syyllistäminen kohdistuu näissä suhteissa yleensä siihen yökukkujaan eikä suinkaan siihen aamuvirkkuun, vaikka molemmat ovat yhtälailla outoja toisilleen :D ihanaa elää nykyään ihan yksinään ilman kenenkään arvostelua, toikin asiasta syyllistäminen kun tuppaa painostamaan yökukkujaa niin paljon suhteessa että herkempi tuntee lopulta olonsa tukahdutetun lisäksi vähintään rikolliseksi. Joten ei jatkoon liian erilaiset elämäntyylit.

Älä hyvä ihminen muuta tuon kontrolloijan kanssa yhteen! Saat koko ajan varoa ja latistaa itseäsi. Mies

ei tuosta muutu kuin pahempaan suuntaan. Kasvata omaa itsetuntoasi ja - luottamustasi ja opettele 

sanomaan miehelle vastaan, vaadi esim että saat nukkua aamuisin rauhassa niin pitkään kuin haluat.

Rakkaudesta miehen taholta tuo ei vaikuta olevan vaan omistamisen- ja alistamisenhalua.

Trololoo. Tämä on kuin patjallanukkujanaisen alias terapeuttihullun/seurakuntaa etsivän ja kauneusleikkauksista haaveilevan tapauksen näppikseltä.

Ap, erosin aviomiehestäni, koska hän oli dominoiva ja kontrolloiva samoin kuin sun miehesi on, sillä erotuksella, että exäni ei ollut noin paha. Silti olin ahdistunut ja ”vieraskorea” hänen seurassaan, se oli aivan kamalaa. Suosittelen lämpimästi eroamaan. Olen itse tuhat kertaa onnellisempi ilman häntä. En ole enää ahdistunut, en ole hänelle katkera, hän opetti minut pitämään oman puoleni (tai siis eroaminen opetti) ja tällä hetkellä nautin herkkujen syömisestä ja telkkarin katsomisesta, koska kukaan ei tuomitse sitä. Toisaalta urheilen ja liikun paljon, koska haluan, eikä kukaan vaadi sitä minulta. Harvoin sanon näin kenellekään, mutta sinuna eroaisin.

Sinä ap et ole millään tavalla vääränlainen. Te olette vain tosi erilaisia. Ei kai teidän mikään pakko ole yhteen muuttaa? Jos suhde toimii siten että asutte erillämme, niin jatkakaa toki niin!

Jokaisella ihmisellä on omat rytminsä ja tapansa, ei kukaan voi väittää, errä esim toinen vuorokausirytmi olisi „oikea“ ja toinen sitten väärä. Itse menen ajoissa nukkumaan, en tykkää katsoa telkkaria ja liikun mielelläni luonnossa. Mieheni on yökukkuja, katsoo telkkaria rentoutuakseen eikä jaksa lähteä ulos, menee mieluummin salille. Molemmat saa olla ja elää haluamallaan tavalla, ja yhteistä on ihan riittävästi siitä huolimatta.