Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi stressaannun oman mieheni seurasta?
05.06.2018 |
Ahdistaa edes kirjoittaa tätä. Rakastan miestäni yli kaiken, mutta olen huomannut että olen usein aika stressaantunut hänen seurassaan ja levoton/uupunut kun viimein jään yksin. Asumme siis erillämme, enkä voisi lähivuosina kyllä kuvitellakaan yhteenmuuttoa sillä tuntuu etten voisi asua yhdessä yhtään kenenkään kanssa. En siis tiedä, onko vika vain minussa itsessäni vai meidän yhteensopivuudessa.
Meillä on miehen kanssa hyvin erilaisia tapoja ja tuntuu, että joudun ns. piilottamaan monia juttuja silloin kun mies on luonani. Hän stressaantuu esim siitä jos ostan herkkuja, kun ei omien sanojensa mukaan osaa vastustaa niitä jos niitä on saatavilla, ja sitten suuttuu minulle kun menee syömään niitä. Hän siis suuttuu siitä, jos ostan herkkuja itselleni kotiini. Myöskään unirytmit eivät oikeastaan sovi yhteen, sillä mies vaatii hiljaisuutta viikonloppu-iltaisinkin usein jo yhdeksän aikaan (olen itse iltavirkku ja mielelläni touhuan kaikkea yöhön asti) ja toisaalta herää itse metelöimään ja esim. kuuntelemaan musiikkia niin kovalla niin aikaisin, että herään kesken unien. Meillä on myös aivan erilaiset siisteyskäsitykset (mies kyllä periaatteessa yrittää, mutta ei ymmärrä puhtaudesta tai hygieniasta ilmeisesti mitään vaan ainoastaan järjestelee tavarat mutta ei puhdista mitään) ja ärsyttää alkaa aina siivoamaan kun mies on käynyt kylässä. Usein tuntuu, että joudun esittämään erilaista ihmistä kuin olen enkä kehtaa esim vain katsella illalla telkkaria kotonani (rentoudumme ihan eri tavoilla) kun mies on täällä. Tunnen siis huonoa omatuntoa elintavoistani ja mieltymyksistäni silloin, kun mies on läsnä. Voiko tästä jotenkin selvitä? Mitä voin oikein tehdä? Pariterapiassa jo olemme ja rakkautta riittää (meillä on mahtavia keskusteluja, kommunikointi sujuu ja seksi esim. todella hyvää...), joskus vain mietin olemmeko silti liian erilaisia tai olenko itse vääränlainen. Kaikkea ei voi saada, mutta kuulostaako tämä jo liian vaikealta?
Kommentit (45)
Minusta kaikkein huolestuttavinta tuossa on, että ap kokee selvästi jatkuvaa huonommuutta mieheen nähden, kokee että mies elää oikein ja siksi tällä on tavallaan oikeuskin "vähän" kontrolloida. Itse tekisin tuommoiselle hyvin äkkiä selväksi että minä elän niin kuin minua huvittaa, esim. en edes pyri mihinkään superterveellisyyteen, ja että tuossa on ovi jos se ei kelpaa että meikä välillä mussuttaa karkkia tai tissuttelee sixpackin kaljaa telkkarin ääressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on nykyään vähän samaa ongelmaa oman miehen kanssa:( Ollaan oltu 10 v yhdessä ja vasta viime aikoina mennyt tähän, että tuntuu etten voi olla oma itseni miehen seurassa.. Olen usein myös itse tyytymätön miehen tapoihin toimia.
Meillä useampi lapsi ja minusta tuntuu, että vastuu heistä on sysätty minulle ja joudun koko ajan toimimaan heidän edukseen. Jos mies on kotona, minusta tuntuu, ettei minun ole sallittua edes istahtaa ja syödä. Hän on alkanut vaatia myös täydellistä siisteyttä, tietysti minun toteuttamani. Jos vaikka lepään sohvalla, hän saattaa alkaa sättimään tekemättömistä kotitöistä, vaikka olisin hoitanut kotia useita tunteja. Suurperheessä löytyy aina jokin paikka, joka on rempallaan. Toisaalta mies ottaa töiden jälkeen hyvin rennosti ja pelailee, käy salilla.
Myöskään minun kanssa keskustelemiseni ei häntä kiinnosta. Emme pysty sopimaan edes lapsia koskevista käytännön asioista, sillä hän ei kuuntele. Saatan luulla, että jokin asia on sovittu mutta myöhemmin käy ilmi, että on vastaillut vain ajatuksissaan, oikeasti hänellä ei ole hajuakaan, mistä on puhuttu.
Sanalla sanoen ahdistaa ja vituttaa miehen seura tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
No ei ole ihme ap että stressaa, onhan tuo mies ihan kauhean ahdistava ja kontrolloiva sinulle, kun olet niin erilainen ihminen! Itse en missään nimessä alkaisi tuosta mitään perinteistä parisuhdetta yrittämään, ihan liikaa ahdistavia kompromisseja vaatisi. Pysyttäisiin joko ystävinä vaan, tai sitten kevytsuhde jossa ei muuteta yhteen ollenkaan (jos lapsia haluaa, sitten tämä on tietysti vähän hankala).
Itseäni stressaa kyllä kaikenlaiset miehet samassa talossa, johtuu siitä että olen ääri-introvertti. Olenkin päättänyt elää ilman seurusteluja ja vakisuhteita ja olen tyytyväinen näin. Mutta ap:n tapauksessa tosiaan ei varmaan ole tästä kyse, tuohon on ihan selvät syyt miksi ahdistaa muuten: eihän hän voi olla oma itsensä ollenkaan omassa kodissaan kun mies on paikalla.
Olen itsekin äärimmäisen introvertti, eli osittain on varmasti kyse tästäkin. Mies on enemmän sosiaalinen ja tykkäisi käydä jatkuvasti ulkona, nähdä kavereita jne. kun taas itse haluan usein päivän päätteeksi vain rentoutua rauhassa kotona. En onneksi halua lapsia, joten yhteenmuutto ei ole mitenkään pakollista. Vain silloin se olisi mahdollista, jos meillä olisi niin iso talo, että mies voisi mennä toiseen kerrokseen nukkumaan ja itsekin voisin vetäytyä omaan huoneeseen herkkuja syömään ja telkkaria katsomaan silloin, kun mies ei halua sellaiseen osallistua... Nyt toistaiseksi aiomme kuitenkin asua erillään, kun ei tämä ongelmatonta ole ollut näinkään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta kaikkein huolestuttavinta tuossa on, että ap kokee selvästi jatkuvaa huonommuutta mieheen nähden, kokee että mies elää oikein ja siksi tällä on tavallaan oikeuskin "vähän" kontrolloida. Itse tekisin tuommoiselle hyvin äkkiä selväksi että minä elän niin kuin minua huvittaa, esim. en edes pyri mihinkään superterveellisyyteen, ja että tuossa on ovi jos se ei kelpaa että meikä välillä mussuttaa karkkia tai tissuttelee sixpackin kaljaa telkkarin ääressä.
Vastasin (myös) tähän viestissä 33. Siitä voit lukea mistä tuo huonommuuden tunne johtuu, jos kiinnostaa. Ap
Alue: Aihe vapaa
No ei ole ihme ap että stressaa, onhan tuo mies ihan kauhean ahdistava ja kontrolloiva sinulle, kun olet niin erilainen ihminen! Itse en missään nimessä alkaisi tuosta mitään perinteistä parisuhdetta yrittämään, ihan liikaa ahdistavia kompromisseja vaatisi. Pysyttäisiin joko ystävinä vaan, tai sitten kevytsuhde jossa ei muuteta yhteen ollenkaan (jos lapsia haluaa, sitten tämä on tietysti vähän hankala).
Itseäni stressaa kyllä kaikenlaiset miehet samassa talossa, johtuu siitä että olen ääri-introvertti. Olenkin päättänyt elää ilman seurusteluja ja vakisuhteita ja olen tyytyväinen näin. Mutta ap:n tapauksessa tosiaan ei varmaan ole tästä kyse, tuohon on ihan selvät syyt miksi ahdistaa muuten: eihän hän voi olla oma itsensä ollenkaan omassa kodissaan kun mies on paikalla.