Naurettavin kursailu, jota olet todistanut?

Appivanhemmat tulevat kahvipöytään vasta  kun on neljästi tai viidesti huudeltu. Mahtaa anoppi olla ihmeissään, kun menemme kylään ja olemme pöydässä jo ensimmäisen kahvikutsun jälkeen  .D " ai ne istuu jo tuossa"

Suomalaisessa perinteessä kursailu kertoo puhtaasta ja hyvästä sydämestä.

 Se joka ei kursaa on huonosti kasvatettu. Erotetaan jyvät akanoista.

Vierailija kirjoitti:

Appivanhemmat tulevat kahvipöytään vasta  kun on neljästi tai viidesti huudeltu. Mahtaa anoppi olla ihmeissään, kun menemme kylään ja olemme pöydässä jo ensimmäisen kahvikutsun jälkeen  .D " ai ne istuu jo tuossa"

Kyllä näin ja meillä sama.

Valittelevat että kun ei kehtoo ja ilikiä ottoo ja on niin hienosti laitettuja pullia että ei näitä paavikaan ottaisi.

Eivät sitten yleensä syö mitään vaan ihastelevat pullia ja kahvinkin säästävät myöhempää varten muovipulloon. Ei ilkiä juua vierailla niin säästää myöhempää varten.

Olen jo tottunut tätän appivanhempien käytökseen.

Meillä satakuntalaiset sukulaiset ottaa aina kinkun pohjasta kun ei kehtaa ottaa päältä.

Eivät halua olla vaivaksi. Käyttävät myös samoja mukeja ja lapset käyttävät yhtä samaa mukia ettei tule turhaa tiskiä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä lapsuuden tarina ei ole niinkään kursailusta vaan lapsen kainoudesta ja siitä ettei ollut oppinut vielä sanoja ei kiitos, riittää jo. Olimme 70 luvun alussa sukuloimassa vähän kauempana meille lapsille vieraassa paikassa ja meidät, 3 sisarusta, n. 6-10 vuotta, istutettiin keittiöön kun muut vieraat istuivat olohuoneessa.

Talon emäntä piti huolen että tarjoilua oli koko ajan nenän edessä. Ja mehän syötiin. Meillä oli jostain syystä käsitys että ei ole kohteliasta sanoa tädille ei kun hän tyrkytti lisää joten söimme kaiken mitä hän eteen toi. Jos äiti olisi ollut paikalla hän olisi varmaan puuttunut lopulta asiaan mutta hänhän istui koko ajan olohuoneessa.

Ikäni muistan sen miten vakavina istuimme ja söimme kaikki mitä tuli, kaikki lautaselliset perunaa ja kastiketta, laatikot, leivät jne. Sitten jäätelöä, pullaa, keksejä, mehua. Kylässähän piti olla kiltisti eikä saanut lähteä kuljeksimaan ruokapöydästä. Vanhemmalle olisi uskaltanut kuiskatakin että on jo täynnä, vieraalle tädille ei.

Muistan siskoni kauhistuneen katseen luumukiisselin saapuessa...eikö tämä lopu koskaan? En varmaan koskaan ole ollut niin täynnä kuin silloin. Muistan kun vierailun loppuvaiheessa taapersimme vatsat piukeina autolle, lähtö oli todellinen helpotus.

Ehdimme ajaa kymmenisen minuuttia kun oksensin räjähtävällä voimalla koko kattauksen autoon ja isän lakille ja takille jotka olivat sylissäni. Kyllä oli helpotus! Muistan kun isä siivosi vaatteitaan ojan pientareella ja tuumi että olisi voinut etukäteen sanoakin huonosta olosta...äiti opetti meille vähän jälkijunassa että saa myös sanoa kun on kylläinen. Myöhemmin mietimme myös eikö se tätikään ollut yhtään ajatellut paljonko lapseen voi ahtaa. On naurattanut myöhemmin mutta silloin ei.

Tässähän on se, että ensin lapsille opetetaan että pitää syödä kiltisti lautanen tyhjäksi ja varsinkin kylässä pitää syödä mitä tarjotaan vaikka ei tykkäisi, MUTTA toisaalta kylässä ei saa syödä kuitenkaan ihan älyttömästi, ja vaikka olisi vielä nälkä, niin pitää sanoa, kun tarjotaan lisää, että ei kiitos, en jaksa syödä enää.

Oli lapsena ensin vähän vaikea tajuta, mikä on oikein, kun pitää syödä, mutta ei kuitenkaan pidä.

Vanhempani tulevat meille hoitamaan lasta/auttamaan ja tuovat mukanaan joka ikisen ruoka-aineen jogurtista termarissa olevaan (jäähtyneeseen) kahviin. En ymmärrä, todella raivostuttavaa kun olemme heille varanneet hyvää syötävää kun tulevat meitä varta vasten auttamaan ja he sitten järsivät sitä omaa leivän känttyään.

Vierailija kirjoitti:

Järjettömiä juttuja! Itse olen parikymppinen opiskelija ja mun kaverit ehdottaa oma-aloitteisesti kylään tullessaan että voisi keittää kahvit jos en itse ehdi tarjota. Sukulaiset on keski-Suomesta ja Kajaanista ja en ole huomannut tällaista kulttuuria kahvipöydässä. Sellainen tapa tosin on jostain iskostunut mieleen että vanhimmat sukulaiset ottaa ensin. Lapsena myös saatiin aina kehuja siitä jos söi reippaasti ja otti lisää ruokaa.

Mä sain jossain ketjussa oikein vihaisen ryöpyn vastauksia, kun kirjoitin jotain että meillä on kavereiden kesken niin, että jos haluaa kahvia, sanoo tai joissain tapauksissa jopa keittää itse, ja toinen, että jos mulla on jotain pöydällä esillä, siinä missä ollaan, vaikka kulhossa omenoita, niin niitä saa silloin syödä ihan ilman kehotusta. Ja kysyä saa että onko jotain, keitetäänkö kahvia jne

Ymmärrän ettei kaikilla näin ole, ja tuntemattomassa tai ns vieraammassa paikassa en ota omin luvin, osaan kyllä käyttäytyä kylässä, meilläkin on sekä suvussa että tuttujen kesken niin paljon ollut tuota kursailua että tympii. Siksi on muutamien KAVEREIDEN kesken sovittu tämmöiset "kursailun vastaiset" säännöt. (Ikää jo 40).

Mut ilmeisesti tuo kursailu istuu niin syvästi meissä suomalaisissa, että kaduin että koko asiaa mainitsin.

Mutta mua vaan ei haittaa jos joku hyvinkin tuttu ihminen ottaa jotain, mikä on esille laitettu.

Toki ihmettelisin jos joku harvinaisempi vieras olisi kun kotonaan, mutta silti, jos kysyn otatko kahvia, ja vastaus on ei, niin kahvia ei sit tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohis, mutta mikä siinä lakanoiden pesussa koetaan niin hankalana ja työläänä? Nyrkkipyykilläkö te ne lakananne pesette vai mitä kummaa? Jos omat lakanat menee pesuun viikon tai parin välein, niin eihän se lisää työmäärää ollenkaan, että siihen samaan koneelliseen laittaa ekstralakanat mukaan.

Tämä ei liity kursailuun, mutta vastataan, kun kysytään. Itse koen lakanapyykissä työläänä mankeloinnin (onneksi on sentään mankeli, ettei tarvitse silittää) ja tyynyliinojen silityksen. Lakanapyykki myös vaatii vähintään kahden ihmisen läsnäolon, jotta mankelointia edeltävä vetäminen onnistuisi. Tästä syystä otan autolla liikkuessani omat lakanat mukaan. Haluan siis säästää isäntäväkeä ylimääräiseltä vaivalta.

Onneksi en ole tätäkään tiennyt yksinasuvana vaan olen laittanut lakanat kaappiin vetämättä ja mankeloimatta. En edes silitä niitä. 

Väärin on sit menny mullakin, mankeloin juu, mut yksin.

Tämä ei ole varsinaista kursailua, vaan nuukuutta. Ex-avokkini sukulaisissa kyläillessämme talon emäntä kysyi ennen kahvinkeittoa, että montako kuppia juomme. Määrä piti tietää tarkasti jo etukäteen. Toinen asia, mikä jäi mieleen, oli kellonaika. Jos menimme kylään esimerkiksi iltapäivällä kolmelta, niin he sanoivat meille, että harmi kun ette tulleet jo tunti sitten, olisitte saaneet kahvia. Kahvia oli turha odotella, kun emme kerran tulleet oikeaan aikaan. 😁

Kahvin voi pistää termariin jos haluaa pelastaa kahvia.

Vierailija kirjoitti:

Voi kun joku olisi minulle tämän ilmiön selittänyt ennen sitä kahvimainosta, jossa mainittiin kursailu. Olin melkein pillahtanut itkuun (ehkä raskaana olevan hormonien vuoksi), kun luulin mieheni sukukaisten olevan minulle maailman ilkeimpiä. Minä sanon monta kertaa että tulkaa vaan pöytään ja kahville, mutta kaikki ovat niin kuin eivät kuulisi. Minä tulkitsin asian niin, että minua vihataan ja isosti.

Mutta oikeasti kuka jaksaa pitää kiinni jostain kursailutavasta, vaikka huomaa raskaana olevan emännän melkein itkevän.

Kun tajusin mistä on kyse niin sanon yhden kerran ja sitten otan itse ekana ja alan syömään ja hörppimään kaffeeta. En yhtään välitä tulevatko ikinä pöytään, koska minun tarvitsee kuitenkin kohta olla jo pöydästä pois katsomassa vauvaa ja imettämässä.

Mulle avautui tää kans vasta sen kahvimainoksen jälkeen.

Oon niin monta kertaa pahoittanut mieleni ja loukkaantunut oikeasti, kun mun kahvi ja tarjoilut ei kelpaa, oon tehnyt ruuat vieraille ja ei kelpaa, oon halunnut vaivanpalkaksi antaa jotain pientä, ei kelpaa.

Sit oonki aatellut että antaa olla, kun on noin kiittämätöntä porukkaa, mut ilmeisesti siis tuosta kursailusta on ollut kyse.

Joidenkin vieraiden oon kans ajatellut olevan vähän ylimielisiä, epäkohteliaita, välinpitämättömiä tms kun ei tulla pöytään vaikka kutsutaan ja on jo meinannut palaa pinna, että kolmesti oon sanonut että ois kahvia, mut ei tulla ottamaan, eikä toisaalta edes viitsitä sanoa ettei nyt ota, että näinkö mut vaan oikeesti ignoortaan täysin, kun on vierailla joku juttu kesken, eikö sitä juttua voisi jatkaa siellä kahvipöydässä.

Toinen tuo tuputtaminen, kun itse on vieraana, ota, ota, ota, ota, et sinä liho jos nyt tän otat. Oon aatellut että mikähän ihme vaivaa kun ei ymmärretä että sanoin jo ei, monta kertaa.

Se kahvimainos siis selvensi mulle paljon tilanteita, joissa olen loukkaantunut, mut kyse onkin ollut kursailusta.

Oikeesti, kerran vein tutulle vähän marjoja, siis itse keräsin, kun aiemmin oli puhe että tykkää niistä ja ajattelin että ilahtuu, niin vastaus oli "ei, ei ois tarvinnut, vie vaan mukanasi ja syö itse kun oot nähny vaivaa kerätessä, en mä näitä voi ottaa, ei mun tuu syötyä, ota vaan mukaan ja syö itse" Loukkaannuin todella, eikö ois voinut sanoa vaan että kiitos. Ajattelin että miksi ei kelvannut, että mitä ihmettä, miksi oli noin töykeä yhtäkkiä mulle ...

Mulle on kotona opetettu ettei kylässä syödä pöytää tyhjäksi. Sen olen myös omille lapsille opettanut.

Vierailija kirjoitti:

Minä en kursaile kahvipöytään menon kanssa koska vihaan kylmää kahvia. Yleensä olenkin siellä sitten ensimmäisenä.

Kiitos, olet se jota emäntänä arvostan. Helpottavaa kun joku vaan ampaisee kahville kun kutsu käy, muut valuvat sitten perässä. Tuntuu että jollekin sentään kelpaa ilman maanitteluja. 

Kutsuin kaverini perheineen kylään kun oli juteltu asiasta pitkään ja olivat joka tapauksessa toisen tapahtuman takia tulossa silloun meidän suunnalle. Aluksi kaikki näytti olevan ok mutta sitten erehdyin sanomaan että samana päivänä on lapsemme 2 v synttärit (ei kuitenkaan pidetty juhlia sinä päivänä). Sen jälkeen alkoi viestittely jossa kaveri kyseli varmasti kuusi kertaa olenko nyt varma että se on ok että he tulevat käymään. En ymmärrä tuollaista käytöstä ollenkaan, olen kai niin suora että ei kuulu tapoihini puhua ihmisille asioita joita en tarkoita, ilmeisesti jotkut puhuvat koska tuo käsittämätön kursailu vierailusta alkoi. Minulla meinasi käämi palaa ja sanoin kaverilleni että he tulevat käymään jos haluavat tulla, jos eivät halua niin eivät tule, minä EN KUTSU ketään kylään jollen ihan oikeasti halua heitä nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani on kursailijoita ja minäkin olen heidän kanssaan. Meillä on ihan oma kieli missä kaikki pitää oikeasti tulkita päin vastoin. Varsinkin kaikki pyynnöt avusta esitetään "pääsen lentokentältä kyllä taksilla" = "voisitko tulla hakemaan?", ei tarvii kastella kukkia = voisitko hakea postin, leikata nurmikon ja kastella kukat kun olen matkoilla? Nykyään kun on lapsia monet asiat hoidetaan kyllä suoremmin. Mutta vaikka joku palvelus olisi sovittu, siitä tulee pyrkiä kieltäytymään vielä jos mahdollista. "Lento on myöhässä, menen kyllä kuitenkin taksilla" jne :)

Niimpä.

Vierailija kirjoitti:

Itse syyllistyin kursailuun. Olin serkun ylioppilasjuhlissa kuvaamassa juhlia ja vieraita ja kuvasin serkusta ylioppilaskuvatkin järjestelmäkamerallani.

Päivän päätteeksi täti olisi antanut minulle 50 € vaivanpalkkaa, johon sanoin napakasti ei, koska mielestäni niin kuului sanoa. Täti työnsi saman tien rahan takaisin lompakkoonsa. Olisi se 50 € kelvannut opiskelijalle, mutta toisaalta sain ansioni mukaan. Kursailu on perseestä.

No, sentään sanoit selkeästi ei, vaikka harmittamaan jäikin. Varsinkin rahan suhteen on ärsyttävää, kun seteli jää ikään kuin leijumaan. Tykkään itse korvata vaivanpalkkaa/bensoja, niin ärsyttävää kun kuski alkaa sen "ei ois tarttenut" -rallin. Tai "tuossa nyt on ihan liikaa!". No, älä sitten ota, tai sano täsmällinen summa, jolla kyyti on korvattu niin ettei jää kummallekaan tunnetta että on hyötynyt liikaa! Sitten sen setelin tunkee johonkin koloon kun ei toinen suostu edes koskemaan siihen. Aaargh.

Enkä tosiaan usein tarvitse kyytejä, lähinnä jos koira käy operaatiossa eläinlääkärissä tai muuta.

Käyttäjä5436 kirjoitti:

Tämä ei ole varsinaista kursailua, vaan nuukuutta. Ex-avokkini sukulaisissa kyläillessämme talon emäntä kysyi ennen kahvinkeittoa, että montako kuppia juomme. Määrä piti tietää tarkasti jo etukäteen. Toinen asia, mikä jäi mieleen, oli kellonaika. Jos menimme kylään esimerkiksi iltapäivällä kolmelta, niin he sanoivat meille, että harmi kun ette tulleet jo tunti sitten, olisitte saaneet kahvia. Kahvia oli turha odotella, kun emme kerran tulleet oikeaan aikaan. 😁

Häh, kyllä mä ainakin kysyn montako kuppia vieraat juo (jos ei ole mitkään isot juhlat että keitän suoraan pannullisen), turhahan se on keittää ihan liikaa. Laitan kyllä usein varmuudeksi vähän ylimääräistä. En ollut tajunnut tämän olevan epäkohteliasta.

voi Voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa kursailua, vaan nykyään itsekin haen nisuni alta pois, sillä aikaa kun muut vielä jahkailee.

Kerron ensimmäisen muistoni kursailusta; olin ehkä 4-5-vuotias ja kylässä äitini kanssa hänen ystävällään. Emäntä oli kova leipuri ja pöydällä oli kymmenkunta pullaa korissa meille kolmelle. Muistan syöneeni yhden ja emäntä tarjosi toista.. Kurotuin ottamaan, jolloin äitini karjaisi vahvasti häveten ja kieltäen; "Anna!!" Ja hyvä ettei läppäisyt käsille. Ei saanut ottaa. Valitettavan monta vuotta menin siinä uskossa että oikeasti ei saa syödä vaikka tarjottavaa on vielä paljon jäljellä ja vaikka pyydetään ottamaan. Näin varmaan monella asia on selkärangassa.

Tuttua! Lapsena olin kahvilla(tai no mehulla) äitini kaverin luona. Kaveri oli kattanut aimo kasan pikkuleipiä pöydälle ja toki kaikkea muutakin. Otin palan pullaa ja kolme pientä keksiä. Kotona äiti läksytti, että kyllä taas sai hävetä, tarjottavia ei saa rohmuta vaan yhden kutakin lajia täytyy riittää. Oli pitkään tosi paha mieli asiasta. :(

Joo juuri tämä. Siinä on lapsella aikamoinen ristiriita, kun äiti kieltää ottamasta ja toisaalta emäntä sanoo, että saa tietenkin ottaa, syötäväksihän ne on tehty.

Anoppi ei tule syömään pöydän ääreen, kun teemme siellä ruokaa. Olemme siis lapsiperhe ja jos kyläilemme siellä olemme yötä ja ruokaa myös teemme paikan päällä.

Kun olemme lopettelemassa ruokailua anoppi kaivaa omia eväitään kuivakaapista ja syö ne tiskipöytään nojautuen. Hänelle on katettu lautanen pöydällä.

Anoppilassa ei ole koskaan tarjolla ruokaa. Keitetyt perunat satunnaisesti. Siis pelkät perunat.