Lue keskustelun säännöt.
Mistä taas motivaatiota lähteä treffeille kuulemaan, että ei ole kemiaa?
24.05.2018 |
Täällä olevussa keskusteluissa on kaksi ääripäätä, johon en sovi kumpaankaan. Eli miehenä saadaan joko loputtomasta deittejä ja siitä seuraava aktiviteettejä tai sitten ei saada deittejä ollenkaan.
Itse pääsen deiteille hyvin usein, mutta vain aina kuullakseni, että olet mukava oli kiva, mutta ei ole kemiaa. Koko sanasta kemia on tullut kyllä ihan ykkös inhokkini. Miten niin lyhyeen sanaan saa mahtumaan, niin täys tyrmäyksen minusta miehenä. Onko kohtalotovereita?
Kommentit (361)
dfgsdfgsdfss kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ulisijat ette tee mitään sille parittomuudelle? Aika moneen kertaan on sanottu, että menkää harrastukseen, jossa sukupuolijakauma on selkeästi sellainen, että vastakkaista sukupuolta on paljon enemmän. Ihan varmasti jos yritätte löydätte jonkin siedettävän kiinnostavan lajin, jossa pystyisitte käymään sen vuoden-pari. Menkää mukaan yhdistykseen ja sen tapahtumiin, ihan varmasti paranee mahdollisuudet tavata itselle sopiva. Sitten tutustutte ihmisiin ihan rauhassa, mitään roolia etsimättä, ilman epätoivoa. Ihan varmasti siellä on joku vastaavasti ujo ja vähän sosiaalisesti osaamaton, joka tökkäisi deittailun keinotekoisessa maailmassa, mutta paljastuisi kiinnostavaksi tyypiksi kun häneen rauhassa tutustuisi.
Mutta ei, yhtään ei saata vaivautua, jatketaan Tinder/baari-linjalla, vaikka selvästi on kokemus, että ei toimi. Vuodesta toiseen.
Menkää siedettävään harrastukseen jossa on paljon vastakkaista sukupuolta ja olkaa siellä vuosi pari niin kyllä sieltä joku löytyy - siis mitä veetua? Jos Mä menen vaikka partioon missä on paljon poikia niin ei kai sieltä ketään Perfect Matchiä löydy kun ne muut tykkää siitä metsätouhusta ja minä oikeasti en?
Niinkö siinä luki? Jos inhoat metsää, niin mene sisäharrastukseen. Jos omat harrastuksesi ovat jotakin pitsinnypläystä, etkä yhtään voi joustaa, niin ole sitten yksin. Mutta älä ulise.
Kyllä se harrastus pitää kiinnostaa ihan muuten vaan eikä sen takia, että onko siinä harrastuksessa vastakkaista sukupuolta. Mun mielestä ihan älytön ajattelutapa että lähtisin johonkin harrastukseen joka ei kiinnosta.
M35
Olen tuosta ihan samaa mieltä. En itsekään lähtisi rannikkolaivuri kurssille tai alkaisi pyöriä Puuilossa vain kohdatakseni miehiä. Mutta en myöskään yrittäisi Tinderin kautta ellei se selkeästi tuottaisi tulosta eli mukavia treffejä ja kiinnostavia ihmisiä. Jos joko mätsien puute tai "turhilla" treffeillä ravaaminen alkaisi ahdistaa, niin tajuaisin kyllä laittaa sen pois käytöstä sen sijaan, että odottaisin, että vaikka viimeiseen kolmeen vuoteen ei ole mitään positiivista sen kautta tapahtunut, niin juuri tänään saattaisi tapahtua. Samaan tulokseen ja ehkä parempaan pääsisi luultavasti vaikka seisomalla samalla tietyllä bussipysäkillä joka ikinen aamu samaan aikaan; ennen pitkää sillekin osuisi kiinnostava ihminen, jonka kanssa voisi syntyä juttua.
No juu, mutta aika vähän se vaivaa vaatii istua sohvalla ja pyyhkiä naamoja oikealle tai vasemmalle. Sen helpommaksi ei hommaa oikeastaan voi tehdä, joten aika iisi tapa buustata omia mahdollisuuksiaan liven lisäksi. Jos ei natsaa pitkään aikaan niin sitten ei, mutta eipä panostuskaan vaadi ihmeellisiä, menee siinä normaalin puhelimen näpräämisen sivussa.
Kuka on sanonut että kumppanin löytymisen pitäisi olla helppoa?
Odotatko myös, että tutustuminen, luottamuksen ja parisuhteen rakentaminen sujuu sohvalla lötköttäessä?
Ja kun tulee eka ristiriita, toteat että ei ole kivaa, heität kumppanin pellolle ja lösähdät taas pyyhkimään naamoja. Niitähän riittää!
Tätäkö meno siis nykyään on?
Mun naamaa ei ole eikä tule Tinderiin pyyhittäväksi. Huomaan että sieltä tuskin löytyy mun lailla ajattelevia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
twertweertweert kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas näkyy naisten ja miesten tyypillinen ero.
Nainen, joka ei pääse uusille treffeille kohauttaa olkiaan ja toteaa, että en vaan löydä ketään. Yritänpä uudelleen, tai pidän taukoa.
Mies närkästyy. Hän katkeroituu koko naissukupuolta kohtaan, ja alkaa miettiä miten epäreiluja naiset on ja kehitellä ihme teorioita naisten mieltymyksistä. Hänet on mielestään lytätty miehenä, itsetunto on pilalla.
Näin hän varmistaa, ettei jatkossakaan ole suosiossa.
Voi voi.
Mutta tietenkään ja onneksi kaikki miehet eivät päädy katkeruuden ja naisvihan kehään.
Sen sijaan yhtään naista en ole tavannut, joka tivaisi kiukkuisena miehiltä heidän salattuja tekosyitään, ja alkaisi haukkua koko sukupuolta. Nainen etsii vikaa itsestään tai toteaa vain että ei onnistunut - vielä.Jos edes yksille treffeille pääsy olisi naisille edes puoliksi yhtä vaikeaa kuin miehille, niin alkaisi naistenkin huoleton ja leppoisa asenne muuttua.
Ei heteronaiset kai yksinään treffeillä käy?
Äläkä nyt selitä, että 10% miehistä deittaa 90%.a naisista.
On tullut selvästi julki, että mies on paljon nirsompi. Jos nainen ei ole kaunis ja laiha, vientiä on vähän. Sen sijaan rumatkin ja lihavat miehet löytää parin. Ainut varma este on katkera naisviha, ja sehän on korjattavissa.Ja toisaalta meillä on tällä hetkellä toinen ketju käynnissä, jossa naiset kilvan listaavat pienimpiä syitä dumpata mies...
Ne on niitä tekosyitä kun oikea syy on vain ihastumisen ja kemian puute.
Jännä juttu, taidat ihan oikeasti uskoa tuohon selitykseen.
Jännä juttu että sun mielestä nainen dumppaa oikeasti potentiaalisen elämänkumppanin jostain ihan mitättömästä syystä. Kun se on päinvastoin niin että täällä joutuu vähän väliä potkimaan naisia eroamaan törkeitä temppuja harrastavista miehistä joiden kanssa naiset kokee olevan vielä jotain toivoa.
Jos näin on, niin miksi naiset sitten niin sankoin joukoin osallistuvat tuohon kyselyyn ja listaavat eri syitä, kun tosiasiassa jokainen syy pitäisi olla se yksi ja sama: ei ole kemiaa. Vai rustaavatko naiset noita listoja ja syitä sitten puhtaasti vittuilutarkoituksessa?
Itse en ole tuohon ketjuun kirjoittanut, mutta minusta sen ketjun ihan ilmeinen tarkoitus on nimenomaan myöntää, että päätös ei ehkä ollut ulkopuolisen silmiin kovin fiksu ja ehkä itsekin sitä päätöstä vähän ihmettelee. Ja siinä ketjusssahan ei ole kyse mistään kilpailusta tai siitä, että tällaisten syiden takia dumpattaisiin miehiä jatkuvasti tai että haluttaisiin näitä miehiä mollata. Siinä pikemminkin kerrotaan vain kokemuksista. Vähän kuin jossain kännimokaketjussa kerrotaan kokemuksista, eikä niissä mitenkään ole tarkoitus pitää niitä tekoja fiksuina tai ihailtavina.
Kännimokakeskustelu ei ole samalla tavalla vertailukelpoinen, koska siinä keskustelun kohde on itse kirjoittaja. Sellainen kultainen ohje nettikeskusteluissa on (jota nyt kukaan ei tunnu koskaan noudattavan), että nettiin pitäisi kirjoittaa vain sellaista, jonka pystyy sanomaan julkisesti ääneen. Eli kaiketi sitten siihen keskusteluun osallistuneet naiset pystyvät esim. työkavereilleen tokaisemaan: "Hei kuulkaas, tapasin kivantuntuisen miehen ja päädyttiin sänkyynkin asti, mutta voi pojat mikä katkarapu häneltä löytyi jalkojen välistä. Ja oli tosi lyhyt mies muutenkin. Että se juttu loppui sitten siihen!"
Välttämättä työkavereille ei moisesta avautuisi, mutta helposti omille kavereille.
Naiset = se empaattisempi sukupuoli!
Miksi naisen pitäisi olla empaattisempi ?Itse en ole sitä useimmissa tapauksessa. Niin naisissa kuin miehissä myös tämänkin piirteen suhteen vaihtelu eri yksilöiden kesken on suurempaa kuin eri sukupuolten välillä. On empaattisia naisia ja miehiä ja sitten vähemmän empaattisia naisia ja miehiä. Miehillä taas tuntuu olevan jotenkin hauraampi itsetunto kuin naisilla yleensä ja se tulee näissäkin keskusteluissa esiin. Itsekin pystyn oikeastaan yrittämättä musertamaan oman mieheni ja alkuun niin tein aivan vahingossakin. Mielestäni esitin vaan aiheellista kritiikkiä ja yllätyin kun toiselle se onkin niin iso juttu. Sitten heräsi empatiat kun näki miten pahoillaan ja palasina toinen oli. Nykyään toimin rakentavammin.
Yrittäkää naiset aina muistaa se, että miehellä itsetunnon rakentaminen on todella työlästä, koska se on tehtävä täysin itse ja tavallaan tyhjästä. Meitä ei missään kehuta tai kannusteta, kaikki pitää ansaita. Naisia taas kehutaan ja nostetaan jalustalle pikkutytöistä asti ja kerrotaan miten arvokkaita he ovat ja että miesten pitää kunnioittaa heitä automaattisesti. Lisäksi naisten keskinäinen "ystävyys" perustuu sille, että kehutaan toisiaan ringissä ja kaikki virheet ja puutteet yhdessä tuumin kipataan aina jonkun ulkopuolisen asian, monesti miehen niskoille. Nainen ei yksinkertaisesti kykene hyväksymään ikinä sitä, että hänkin tekee virheitä ja hänessäkin on puutteita, sen on varmaan huomannut jokainen mies siinä vaiheessa kun riitaa tulee.
No ei minua naisena kukaan ole nostanut jalustalle ja hehkuttanut. Lapsuuden kodissa kuuntelin vuosi kausia vähättelyä, haukkumista, pilkkaa ja ivaamista. Olin tyhmä, lahjaton, luuseri, tuleva sossupummi, narkkari, huo*a ja vaikka mitä muuta. Erään kerran isäni tuli halveksien huoneeseeni räyhäämään, että mikä helvetti minussakin on vikana, kun minulla ei ole edes kavereita. Häntä hävetti luuseritytär. Teininä oli paha akne ja koulussa kiusasi erityisesti muut tytöt sekä pojat. Yökkäiltiin ja naureskeltiin, lopulta jouduin vaihtamaan koulua.
Olen ollut itsemurhan partaalla ja viettänyt aikaa mm. suljetulla. Lapsuus ja nuoruus oli ihan kamalaa paskaa ja välistä ihmettelen, miten selvisin siitä kaikesta hengissä. Itsetuntoa ja itseluottamusta kuitenkin löytyy nykyään, koska päätin, etten halua koko loppuelämäni olevan samaa paskaa ja itsesäälissä piehtarointia. Halusin olla onnellinen, joten lähdin hoitamaan päätäni kuntoon terapiassa. Ja oli elämäni parhain päätös.
En väitä, että on helppoa lähteä rakentamaan itseluottamusta ja hyvää itsetuntoa miinuslukemista. Se vaatii ihan älyttömästi aikaa, panostusta, sitkeyttä, omaa työtä ja siitä uhrin asemasta luopumista (mikä on todella vaikeaa). Mutta suosittelisin sinullekin, sillä et koskaan tule saamaan itseäsi ehjäksi parisuhteessa. Kukaan ei jaksa olla toiselle mikään tukipilari ja hauraan itsetunnon kannattaja loputtomasti. Se itsetunto pitää löytää muualta kuin seurustelukumppanista. Vaikka sitten sieltä terapiasta, sillä terapeutti on koulutettu alan ammattilainen ja osaa auttaa juuri oikeissa kohdissa oikeaan aikaan. Suurin työ pitää kuitenkin tehdä ihan itse.
Tässä on vain se ongelma että yksi palstamiesten keskeisin miehisen itsetunnon tukipilari on se, että terapiaan meno on naisellisen heikkouden merkki. Ihan itse tätä ylläpitävät ja vahvistavat samalla kun naiset kehottavat menemään terapiaan että nämä pääsisivät itsesäälissä kieriskelystä ja elämästä tulisi parempaa.
Noin se varmaankin on. Elämähän ei nuilla helpota koskaan, koska sitä omaa vastuuta omasta onnellisuudesta ei kyetä ottamaan. Viha ja katkeruus myrkyttää mielen varsin tehokkaasti. Koko elämä on sitten sitä märehtimistä ja oman onnen ulkoistamista eikä koskaan ole hyvä olla. Surullistahan se on, mutta minkäs sille voi.
gfhdffdhgh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ulisijat ette tee mitään sille parittomuudelle? Aika moneen kertaan on sanottu, että menkää harrastukseen, jossa sukupuolijakauma on selkeästi sellainen, että vastakkaista sukupuolta on paljon enemmän. Ihan varmasti jos yritätte löydätte jonkin siedettävän kiinnostavan lajin, jossa pystyisitte käymään sen vuoden-pari. Menkää mukaan yhdistykseen ja sen tapahtumiin, ihan varmasti paranee mahdollisuudet tavata itselle sopiva. Sitten tutustutte ihmisiin ihan rauhassa, mitään roolia etsimättä, ilman epätoivoa. Ihan varmasti siellä on joku vastaavasti ujo ja vähän sosiaalisesti osaamaton, joka tökkäisi deittailun keinotekoisessa maailmassa, mutta paljastuisi kiinnostavaksi tyypiksi kun häneen rauhassa tutustuisi.
Mutta ei, yhtään ei saata vaivautua, jatketaan Tinder/baari-linjalla, vaikka selvästi on kokemus, että ei toimi. Vuodesta toiseen.
Tai valitkaa työpaikka alalta jossa sukupuolijakauma on eduksenne. Siellä on helppo tutustua useampaankin ihmiseen aivan viattoman viitekehyksen alla. Ja helppo peruuttaa suhteesta jos joku ei vaikutakaan niin lupaavalta kuin etäämmältä luuli.
Ette kai te nyt ihan tosissanne usko, että joku suunnittelee työuransa sen mukaan, mistä olisi jotenkin teoreettisesti helpompi löytää seuraa? Tai edes aloittaa jonkun harrastuksen joka ei oikeasti kiinnosta? Älkää olko naurettavia.
Mikä vika Tinder/Baari -kombossa on? Niissä on niitä ihan samoja tavallisia ihmisiä kuin työpaikoilla ja harrastuksissakin. Kai se on parempi hakea seuraa niistä paikoista joissa itsekin luontevasti kulkee, siellä on luultavasti samanhenkistä porukkaa. Itse olen saanut baarista kolme parisuhdetta ja viimeisin on Tinderistä.
Ongelmat ovat joillakin ihmisillä pikemminkin kokonaisvaltaisia tällä saralla. Toiset löytävät kumppanin mistä vaan ja toisilla se on kiven takana, vaikka miten olisi teoreettiset mahdollisuudet kohdillaan tietyssä paikassa.
No oletko sinä tyytyväinen näihin neljään baarista tai tinderistä löytämääsi parisuhteeseen? Mun näkökanta on siinä suhteessa vanhanaikainen, että itselläni on ollut ainoastaan yksi parisuhde, joka on kestänyt jo yli 30 v ja jatkuu edelleen. Hämmästyttää se, että jos nämä suhteet ovat niin hyviä, niin miksi ne päättyvät? Eikö se kumppani ollutkaan oikea? Tyytyivätkö molemmat tai toinen siihen minkä sattui saamaan? Vai mikä? Vai onko tämä parisuhdeitten parasta ennen päiväys nykyisin lyhyempi ja kuuluukin harrastaa sarjamonohamiaa?
BBBS kirjoitti:
twertweertweert kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas näkyy naisten ja miesten tyypillinen ero.
Nainen, joka ei pääse uusille treffeille kohauttaa olkiaan ja toteaa, että en vaan löydä ketään. Yritänpä uudelleen, tai pidän taukoa.
Mies närkästyy. Hän katkeroituu koko naissukupuolta kohtaan, ja alkaa miettiä miten epäreiluja naiset on ja kehitellä ihme teorioita naisten mieltymyksistä. Hänet on mielestään lytätty miehenä, itsetunto on pilalla.
Näin hän varmistaa, ettei jatkossakaan ole suosiossa.
Voi voi.
Mutta tietenkään ja onneksi kaikki miehet eivät päädy katkeruuden ja naisvihan kehään.
Sen sijaan yhtään naista en ole tavannut, joka tivaisi kiukkuisena miehiltä heidän salattuja tekosyitään, ja alkaisi haukkua koko sukupuolta. Nainen etsii vikaa itsestään tai toteaa vain että ei onnistunut - vielä.Jos edes yksille treffeille pääsy olisi naisille edes puoliksi yhtä vaikeaa kuin miehille, niin alkaisi naistenkin huoleton ja leppoisa asenne muuttua.
Ei heteronaiset kai yksinään treffeillä käy?
Äläkä nyt selitä, että 10% miehistä deittaa 90%.a naisista.
On tullut selvästi julki, että mies on paljon nirsompi. Jos nainen ei ole kaunis ja laiha, vientiä on vähän. Sen sijaan rumatkin ja lihavat miehet löytää parin. Ainut varma este on katkera naisviha, ja sehän on korjattavissa.Ja toisaalta meillä on tällä hetkellä toinen ketju käynnissä, jossa naiset kilvan listaavat pienimpiä syitä dumpata mies...
Ne on niitä tekosyitä kun oikea syy on vain ihastumisen ja kemian puute.
Jännä juttu, taidat ihan oikeasti uskoa tuohon selitykseen.
Jännä juttu että sun mielestä nainen dumppaa oikeasti potentiaalisen elämänkumppanin jostain ihan mitättömästä syystä. Kun se on päinvastoin niin että täällä joutuu vähän väliä potkimaan naisia eroamaan törkeitä temppuja harrastavista miehistä joiden kanssa naiset kokee olevan vielä jotain toivoa.
Jos näin on, niin miksi naiset sitten niin sankoin joukoin osallistuvat tuohon kyselyyn ja listaavat eri syitä, kun tosiasiassa jokainen syy pitäisi olla se yksi ja sama: ei ole kemiaa. Vai rustaavatko naiset noita listoja ja syitä sitten puhtaasti vittuilutarkoituksessa?
Itse en ole tuohon ketjuun kirjoittanut, mutta minusta sen ketjun ihan ilmeinen tarkoitus on nimenomaan myöntää, että päätös ei ehkä ollut ulkopuolisen silmiin kovin fiksu ja ehkä itsekin sitä päätöstä vähän ihmettelee. Ja siinä ketjusssahan ei ole kyse mistään kilpailusta tai siitä, että tällaisten syiden takia dumpattaisiin miehiä jatkuvasti tai että haluttaisiin näitä miehiä mollata. Siinä pikemminkin kerrotaan vain kokemuksista. Vähän kuin jossain kännimokaketjussa kerrotaan kokemuksista, eikä niissä mitenkään ole tarkoitus pitää niitä tekoja fiksuina tai ihailtavina.
Kännimokakeskustelu ei ole samalla tavalla vertailukelpoinen, koska siinä keskustelun kohde on itse kirjoittaja. Sellainen kultainen ohje nettikeskusteluissa on (jota nyt kukaan ei tunnu koskaan noudattavan), että nettiin pitäisi kirjoittaa vain sellaista, jonka pystyy sanomaan julkisesti ääneen. Eli kaiketi sitten siihen keskusteluun osallistuneet naiset pystyvät esim. työkavereilleen tokaisemaan: "Hei kuulkaas, tapasin kivantuntuisen miehen ja päädyttiin sänkyynkin asti, mutta voi pojat mikä katkarapu häneltä löytyi jalkojen välistä. Ja oli tosi lyhyt mies muutenkin. Että se juttu loppui sitten siihen!"
Välttämättä työkavereille ei moisesta avautuisi, mutta helposti omille kavereille.
Naiset = se empaattisempi sukupuoli!
Miksi naisen pitäisi olla empaattisempi ?Itse en ole sitä useimmissa tapauksessa. Niin naisissa kuin miehissä myös tämänkin piirteen suhteen vaihtelu eri yksilöiden kesken on suurempaa kuin eri sukupuolten välillä. On empaattisia naisia ja miehiä ja sitten vähemmän empaattisia naisia ja miehiä. Miehillä taas tuntuu olevan jotenkin hauraampi itsetunto kuin naisilla yleensä ja se tulee näissäkin keskusteluissa esiin. Itsekin pystyn oikeastaan yrittämättä musertamaan oman mieheni ja alkuun niin tein aivan vahingossakin. Mielestäni esitin vaan aiheellista kritiikkiä ja yllätyin kun toiselle se onkin niin iso juttu. Sitten heräsi empatiat kun näki miten pahoillaan ja palasina toinen oli. Nykyään toimin rakentavammin.
Yrittäkää naiset aina muistaa se, että miehellä itsetunnon rakentaminen on todella työlästä, koska se on tehtävä täysin itse ja tavallaan tyhjästä. Meitä ei missään kehuta tai kannusteta, kaikki pitää ansaita. Naisia taas kehutaan ja nostetaan jalustalle pikkutytöistä asti ja kerrotaan miten arvokkaita he ovat ja että miesten pitää kunnioittaa heitä automaattisesti. Lisäksi naisten keskinäinen "ystävyys" perustuu sille, että kehutaan toisiaan ringissä ja kaikki virheet ja puutteet yhdessä tuumin kipataan aina jonkun ulkopuolisen asian, monesti miehen niskoille. Nainen ei yksinkertaisesti kykene hyväksymään ikinä sitä, että hänkin tekee virheitä ja hänessäkin on puutteita, sen on varmaan huomannut jokainen mies siinä vaiheessa kun riitaa tulee.
^ Jos haluat pilata ihmissuhteesi, ota tästä viestistä mallia.
Toisen sukupuolen demonisointi ja tunkeminen yhteen boksiin on kaikista varmin tapa pilata mahikset kumppanin ja seksin saamisessa. Kukaan mies tai nainen ei halua tulla nähdyksi itsekeskeisenä, pilalle hemmoteltuna ihmislajin edustajana, joka ei tiedä elävästä elämästä mitään.
En ainakaan itse koskaan menisi treffeille asenteella "siellä taas se miessortaja istuu ja odottaa palkintoaan tulevaksi... yhtään en kyllä sitten tule vastaan, en varmasti hymyile, jotta herra ei pääse luulemaan liikoja itsestään..."
Hyvä nais- tai miesvihaaja: Milloin ymmärrät, että pitämällä yllä tätä turhaa mies vs. nainen -asettelua kaivat vain omaa kuoppaasi syvemmälle? Maailmassa ei pärjää, mikäli ei kykene tuntemaan empatiaa molemman sukupuolen edustajia kohtaan ja näkemään ihmisissä muutakin kuin sukupuolen.
Tai sitten tehdään niin, että laitetaan Suomi keskeltä halki ja luodaan miehille ja naisille omat valtionsa. Palstauikuttajien viesteistä päätellen tämä näyttäisi olevan kaikkein paras vaihtoehto. En minä ainakaan halua olla täällä miesten jokapäiväistä elämää pilaamassa.
Kiitos, sisko, kun sanoit taitavasti ja perustellen sen mitä ajattelin.
Mua ärsyttää nää sormi pystyssä miehen hauraasta itsetunnosta rummuttajat.
Tytöt saa kuulla alakoulusta alkaen, kun pojat huutaa: ruma, lauta, läski, rillipää, isop€rse...
Ja sitten kähmitään.
Miettikää hetki, miltä tuo tuntuu naiseksi kehittyvästä tytöstä, kun kehon itsellekin hämmentäviä muutoksia ilkutaan ja sorkitaan.
Ei mun koulussa pojille huudeltu äänenmurroksesta, sen puuttumisesta, onko housuissa mitään, kasvaako parta, ootko pätkä. Jostain syystä poikia ei haukuttu edes silmälaseista.
Ilmeisesti musertaminen on pojille ja miehille luontaisempaa toimintaa.
Siksi meillä on metoo-kampanja, jota totisesti tarvitaan.
Ei kaikki pojat olleet inhottavia, ei toki. Ne loput hyväksyi hiljaa ja katsoi vierestä.
Niin että älkää te tulko esitelmöimään naisille itsetunnon vahingoittamisesta.
Me olemme sitä kyllä saaneet niskaamme yllin kyllin.
On hirveää, miten moni nainen häpeää ja inhoaa joitain piirteitä itsessään, kasvoissa ja vartalossa. Uskoo oikeasti olevansa epäkelpo ja ruma.
Toivon totisesti, että sama meno ei jatku kouluissa enää.
Mun aikana opettajatkin kiusasi, ei kaikki.
Mutta moni.
gfhdfhdfhdfgh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas näkyy naisten ja miesten tyypillinen ero.
Nainen, joka ei pääse uusille treffeille kohauttaa olkiaan ja toteaa, että en vaan löydä ketään. Yritänpä uudelleen, tai pidän taukoa.
Mies närkästyy. Hän katkeroituu koko naissukupuolta kohtaan, ja alkaa miettiä miten epäreiluja naiset on ja kehitellä ihme teorioita naisten mieltymyksistä. Hänet on mielestään lytätty miehenä, itsetunto on pilalla.
Näin hän varmistaa, ettei jatkossakaan ole suosiossa.
Voi voi.
Mutta tietenkään ja onneksi kaikki miehet eivät päädy katkeruuden ja naisvihan kehään.
Sen sijaan yhtään naista en ole tavannut, joka tivaisi kiukkuisena miehiltä heidän salattuja tekosyitään, ja alkaisi haukkua koko sukupuolta. Nainen etsii vikaa itsestään tai toteaa vain että ei onnistunut - vielä.Jos edes yksille treffeille pääsy olisi naisille edes puoliksi yhtä vaikeaa kuin miehille, niin alkaisi naistenkin huoleton ja leppoisa asenne muuttua.
Ei heteronaiset kai yksinään treffeillä käy?
Äläkä nyt selitä, että 10% miehistä deittaa 90%.a naisista.
On tullut selvästi julki, että mies on paljon nirsompi. Jos nainen ei ole kaunis ja laiha, vientiä on vähän. Sen sijaan rumatkin ja lihavat miehet löytää parin. Ainut varma este on katkera naisviha, ja sehän on korjattavissa.Ja toisaalta meillä on tällä hetkellä toinen ketju käynnissä, jossa naiset kilvan listaavat pienimpiä syitä dumpata mies...
Ne on niitä tekosyitä kun oikea syy on vain ihastumisen ja kemian puute.
Jännä juttu, taidat ihan oikeasti uskoa tuohon selitykseen.
Jännä juttu että sun mielestä nainen dumppaa oikeasti potentiaalisen elämänkumppanin jostain ihan mitättömästä syystä. Kun se on päinvastoin niin että täällä joutuu vähän väliä potkimaan naisia eroamaan törkeitä temppuja harrastavista miehistä joiden kanssa naiset kokee olevan vielä jotain toivoa.
Jos näin on, niin miksi naiset sitten niin sankoin joukoin osallistuvat tuohon kyselyyn ja listaavat eri syitä, kun tosiasiassa jokainen syy pitäisi olla se yksi ja sama: ei ole kemiaa. Vai rustaavatko naiset noita listoja ja syitä sitten puhtaasti vittuilutarkoituksessa?
Itse en ole tuohon ketjuun kirjoittanut, mutta minusta sen ketjun ihan ilmeinen tarkoitus on nimenomaan myöntää, että päätös ei ehkä ollut ulkopuolisen silmiin kovin fiksu ja ehkä itsekin sitä päätöstä vähän ihmettelee. Ja siinä ketjusssahan ei ole kyse mistään kilpailusta tai siitä, että tällaisten syiden takia dumpattaisiin miehiä jatkuvasti tai että haluttaisiin näitä miehiä mollata. Siinä pikemminkin kerrotaan vain kokemuksista. Vähän kuin jossain kännimokaketjussa kerrotaan kokemuksista, eikä niissä mitenkään ole tarkoitus pitää niitä tekoja fiksuina tai ihailtavina.
Kännimokakeskustelu ei ole samalla tavalla vertailukelpoinen, koska siinä keskustelun kohde on itse kirjoittaja. Sellainen kultainen ohje nettikeskusteluissa on (jota nyt kukaan ei tunnu koskaan noudattavan), että nettiin pitäisi kirjoittaa vain sellaista, jonka pystyy sanomaan julkisesti ääneen. Eli kaiketi sitten siihen keskusteluun osallistuneet naiset pystyvät esim. työkavereilleen tokaisemaan: "Hei kuulkaas, tapasin kivantuntuisen miehen ja päädyttiin sänkyynkin asti, mutta voi pojat mikä katkarapu häneltä löytyi jalkojen välistä. Ja oli tosi lyhyt mies muutenkin. Että se juttu loppui sitten siihen!"
Miksi luulet, että naiset eivät kertoisi juuri noin työkavereilleen?
Missään en ole kuullut niin ronskia puhetta miehistä (omista ja muiden) kun yhden naisvaltaisen työpaikan taukotilassa. Kyllä siinä nuorena naisena ei aina oikein tiennyt miten suhtautua rankalla huumorilla kerrottuihin juttuihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
gfhdffdhgh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ulisijat ette tee mitään sille parittomuudelle? Aika moneen kertaan on sanottu, että menkää harrastukseen, jossa sukupuolijakauma on selkeästi sellainen, että vastakkaista sukupuolta on paljon enemmän. Ihan varmasti jos yritätte löydätte jonkin siedettävän kiinnostavan lajin, jossa pystyisitte käymään sen vuoden-pari. Menkää mukaan yhdistykseen ja sen tapahtumiin, ihan varmasti paranee mahdollisuudet tavata itselle sopiva. Sitten tutustutte ihmisiin ihan rauhassa, mitään roolia etsimättä, ilman epätoivoa. Ihan varmasti siellä on joku vastaavasti ujo ja vähän sosiaalisesti osaamaton, joka tökkäisi deittailun keinotekoisessa maailmassa, mutta paljastuisi kiinnostavaksi tyypiksi kun häneen rauhassa tutustuisi.
Mutta ei, yhtään ei saata vaivautua, jatketaan Tinder/baari-linjalla, vaikka selvästi on kokemus, että ei toimi. Vuodesta toiseen.
Tai valitkaa työpaikka alalta jossa sukupuolijakauma on eduksenne. Siellä on helppo tutustua useampaankin ihmiseen aivan viattoman viitekehyksen alla. Ja helppo peruuttaa suhteesta jos joku ei vaikutakaan niin lupaavalta kuin etäämmältä luuli.
Ette kai te nyt ihan tosissanne usko, että joku suunnittelee työuransa sen mukaan, mistä olisi jotenkin teoreettisesti helpompi löytää seuraa? Tai edes aloittaa jonkun harrastuksen joka ei oikeasti kiinnosta? Älkää olko naurettavia.
Mikä vika Tinder/Baari -kombossa on? Niissä on niitä ihan samoja tavallisia ihmisiä kuin työpaikoilla ja harrastuksissakin. Kai se on parempi hakea seuraa niistä paikoista joissa itsekin luontevasti kulkee, siellä on luultavasti samanhenkistä porukkaa. Itse olen saanut baarista kolme parisuhdetta ja viimeisin on Tinderistä.
Ongelmat ovat joillakin ihmisillä pikemminkin kokonaisvaltaisia tällä saralla. Toiset löytävät kumppanin mistä vaan ja toisilla se on kiven takana, vaikka miten olisi teoreettiset mahdollisuudet kohdillaan tietyssä paikassa.
No oletko sinä tyytyväinen näihin neljään baarista tai tinderistä löytämääsi parisuhteeseen? Mun näkökanta on siinä suhteessa vanhanaikainen, että itselläni on ollut ainoastaan yksi parisuhde, joka on kestänyt jo yli 30 v ja jatkuu edelleen. Hämmästyttää se, että jos nämä suhteet ovat niin hyviä, niin miksi ne päättyvät? Eikö se kumppani ollutkaan oikea? Tyytyivätkö molemmat tai toinen siihen minkä sattui saamaan? Vai mikä? Vai onko tämä parisuhdeitten parasta ennen päiväys nykyisin lyhyempi ja kuuluukin harrastaa sarjamonohamiaa?
Miksi yksi ainoa parisuhde elämän aikana olisi se ainut oikea tapa olla parisuhteessa? Ihmiset kasvavat ja kehittyvät vuosikymmenien varrella. Koko ihmisen persoonallisuus muovautuu ja kehittyy luontaisesti sinne 25-ilävuoteen saakka. Meille ei opeteta tunne- ja turvataitoja eikä itsetuntemusta, joten on aika luonnollista, että monien ensimmäinen parisuhde päättyy mm. siksi, ettei kumppani nyt vain kaikista hyvistä piirteistään huolimatta ollutkaan se oikea.
Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sen 25-ilävuoden jälkeenkin. Vakava sairastuminen tai muu voi pistää elämänarvot uusiksi ja silloin voi jälleen huomata, että jakaa elämänsä ihmisen kanssa, joka on itselle täysin väärä kumppani.
Jotenkin todella luutunutta ja vanhanaikaista ajatella, että ainoa oikea suhde on se ensimmäinen ja samalla viimeinen. En minä kadu yhtäkään suhdettani, sillä kaikki ovat opettaneet minulle ennenkaikkea paljon itsestäni. Ja ovat olleet oikeita ihmisiä siinä elämänvaiheessa ja siinä hetkessä.
ertwertwert kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietipä näin päin eli olet jossain luennolla, baarissa, konsertissa tai vastaavassa paikassa, jossa on paljon ihmisiä. Tarkkaile näitä ihmisiä ja mieti, minkälaiset sinua kiinnostaa ulkonäön, eleitten, äänen ja koko olemuksen suhteen. Esim. kymmenien ihmisten joukossa saattaa olla 1-5 kiinnostavaa tai ei sitä yhtäkään.
Jos tapaamiset järjestyy nettideittien kautta, on todennäköisempää olla löytämättä yhtään sopivaa.
Tutustumisvaiheessa kiinnostus lisääntyy tai vähentyy. Kyllähän se kirpaisee, jos itse on alkanut kiintyä ja toinen loittonee. Tuollaisen ymmärtää vasta jälkikäteen eli ei menettänytkään mitään. Olisiko itsellä halua jatkaa suhdetta, ellei ole täysillä mukana.
Itse en aloita fyysistä tuttavuutta, ellei kiinnostusta ole paljon muuhunkin.
Mikä tässä oli pointti? Joo, voin nähdä vaikka konsertissa kymmenien ihmisten joukossa 5 kiinnostavaa. Minulla ei kuitenkaan ole hajuakaan siitä, onko kukaan heistä sinkku tai kiinnostaako heitä edes etsiä seuraa, joten on aika kova kynnys lähteä itseään sinne työntämään. Nettideittien kautta näen välittömästi kymmeniä ihmisiä, joiden tiedän etsivän seuraa. Aika paljon kätevämpää. Tutustumisvaihe on molemmissa ihan sama, vasta lähietäisyydeltä ja jutellen selviää onko sen ensivaikutelman lisäksi yhtään mitään muuta.
Nyt en oikeasti tajua. Miten jossain konsertissa voi ’nähdä’ että ihminen on kiinnostava? Onko jollakin joku röntgenkatse, jolla näkee jossain ihmisjoukossa ihmisen persoonan, kiinnostuksen kohteet, arvot, elämäntavat jne? En voisi ikinä kuvitella kiinnostuvani ihmisestä pelkän ulkonäön perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ulisijat ette tee mitään sille parittomuudelle? Aika moneen kertaan on sanottu, että menkää harrastukseen, jossa sukupuolijakauma on selkeästi sellainen, että vastakkaista sukupuolta on paljon enemmän. Ihan varmasti jos yritätte löydätte jonkin siedettävän kiinnostavan lajin, jossa pystyisitte käymään sen vuoden-pari. Menkää mukaan yhdistykseen ja sen tapahtumiin, ihan varmasti paranee mahdollisuudet tavata itselle sopiva. Sitten tutustutte ihmisiin ihan rauhassa, mitään roolia etsimättä, ilman epätoivoa. Ihan varmasti siellä on joku vastaavasti ujo ja vähän sosiaalisesti osaamaton, joka tökkäisi deittailun keinotekoisessa maailmassa, mutta paljastuisi kiinnostavaksi tyypiksi kun häneen rauhassa tutustuisi.
Mutta ei, yhtään ei saata vaivautua, jatketaan Tinder/baari-linjalla, vaikka selvästi on kokemus, että ei toimi. Vuodesta toiseen.
Minusta tämä on huono neuvo. Ei kannata esittää mitään eikä varsinkaan esittää olevansa kiinnostunut ja innostunut jostain harrastuksesta/tekemisestä, jos sitä ei aidosti ole. Kaikkein parhaimman tuloksen saa olemalla aidosti sitä mitä on ja etsimällä kumppania, jota kiinnostaa edes jokseenkin samat asiat. Jos pitää eräilystä ja kalastamisesta, kannattaa etsiä kumppani, joka pitää luonnossa liikkumisesta yhtä lailla. Ja treffejä kannattaa ehdottaa silloin vaikka laavulle, tai viedä deitti veneilemään jollain soutuveneellä. Kannattaa tehdä niitä asioita, mistä itse pitää ja etsiä kumppania, joka täydentää näitä asioita.
Jos pitää nopeista autoista, tredikahviloista, golfista, kuntosalista, rullaluistelusta, tietokoneella pelaamisesta, niin sitten tekee edellä mainittuja asioita ja vie deitin edellä mainittujen harrasteiden pariin. Kaikki käy ja persoonattomuus, eli suomeksi sanottuna ihminen jolla ei ole omaa identiteettiä eikä omaa minuutta ei kiinnosta kuin persoonaltaan häiriintyneitä ihmisiä. Jos haluaa löytää elämänsä kumppanin, niin ihan ensiksi pitää pysähtyä peilin eteen ja kysyä, kuka minä olen ja mitä minä haluan? Mistä minä elämässäni nautin ja mitkä asiat haluaisin jakaa kumppanin kanssa? Ihan kiva ei vain toimi pidemmän päälle eikä se, että kunhan on joku joka tykkää ja on edes joskus kiva.
Olin aikoinaan itse tuollainen vailla omaa persoonaa ja identiteettiä oleva nainen. Oma vetovoimani ja viehättävyyteni kasvoi vasta silloin, kun selvitin itselleni sen, kuka olen ja mitä elämältä haluan. Nykyään huomaan, että näin ”vanhana akkanankin” (32-vee) saan kiinnostusta kaikenlaisilta miehiltä, niiltäkin, joiden kanssa minulla ei ole juuri mitään yhteyttä. Ja yhdistän tämän nimenomaan hyvään itsetuntemukseen ja siihen, että olen aidosti ja täysillä juuri sitä mitä olen. Se viehättää ja kiinnostaa ihmisiä: aitous, rehellisyys ja itsetunto. Ei mikään pelailu ja itsensä muokkaaminen kaikkien maailman ihmisten mukaiseksi.
Kukaan ei neuvonut ESITTÄMÄÄN. Vaan harrastuksia on tuhansia erilaisia, erilaisissa porukoissa. Siitä valikoimasta ihan varmasti jos pysähtyy yhtään miettimään, löytää jotakin oikeasti kiinnostavaa tekemistä. Mutta jos pysyy naisena siellä ompelupiirissä ja miehenä siellä radioamatööreissä, niin poistaa itseltään sen luontevimman tavan tavata ihmisiä.
Kun vastentahtoisilla sinkuilla tapaa olla ongelmana muukin yksinäisyys, en tunne yhtään sellaista vastentahtoista sinkkua jolla olisi suuri kaveri/ystäväpiiri. Ne yksinäiset on näitä, joiden kuviot on hyvin pienet, kaupan kautta kotiin tai sinne harrastusporukkaan, jossa 95% on samaa sukupuolta kun itse, ja ne loput 5% varattuja.
Tuota ohjetta ei sosiaalisesti lahjakas ihminen tarvitse, hän löytää seuraa joka tapauksessa. Mutta nyt oli puhe niistä vähän ujoista ja sosiaalisesti kömpelöistä, joiden hyvät ominaisuudet tulevat ilmi vasta kun on ehditty tutustua jo paremmin. Heillä netti-treffit johtavat vaan vaivautuneeseen tunnelmaan, ja yritykset iskeä seuraa työpaikalla varoitukseen häirinnästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
trwertertwert kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ghjfgjfgh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon mä ainakin naisena saanut treffien jälkeen kuulla, että mies ei halua uudestaan tavata, koska "jotain puuttuu", ei tuntenut että välillämme olisi ollut kemiaa tai että meillä olisi tarpeeksi yhteistä yms. Joskus olen ollut samaa mieltä ja joskus en, mutta minkäs teet jos ei toista kiinnosta. Uutta treffikumppania sit vaan etsimään.
Mistä sinä saat motivation mennä teilattavaksi?
AP
Millä tavalla se on teilaamista, että joku ei ihastu sinuun? Itse en ihastu miehistä kuin ehkä yhteen sadasta tai paljon harvempaan. Ei niissä muissa mitään vikaa ole. Niihin vain en ihastu.
Niin, miesten täytyisi vain hyväksyä se tosiasia, että naiset eivät ihastu läheskään yhtä helposti ja usein kuin miehet.
Tästä melkein pitäisi varoittaa. Oikeasti jos vain joka sadas mies nappaa, niin se on miehelle ihan turha lähteä yrittämäänkään. Itse asiassa kerran yksi tinder-keskustelussa sanoi, että hän on hyvin nirso ja on käynyt monet treffit eikä kukaan mies ole kiinnostava, oli oikein hyvä varoitussignaali ja peruin treffit. Ei nyt hitto jos muutenkin saa pakit " ei nirsoilta" niin ole mitään järkeä läheteä jonkun 1/100 tyypin kanssa kokeilemaan. Joku vastuu sentään pitää naisillakin olla toisten ajan tuhlaamisessa.
Höh, minä olisin tuonkin kanssa treffeille lähtenyt, sittenhän sen olisi nähnyt ja kuka tietää mitä sieltä olisi vielä syntynyt. En minä sellaista naista haluaisikaan, jolle kelpaa joka toinen jantteri, haluan olla erityinen.
Näin mututuntumalta heittäisin, että tällä asenteella liikenteessä olevat miehet yleensä pärjäävät naisten kanssa paremmin kuin keskivertomiehet. Myös naisen voi saada kiinnostumaan esittämällä vähemmän kiinnostunutta kuin onkaan.
Hyvin ristiriitaisia neuvoja naisilta tulee. Taannoin toisessa keskustelussa nainen sanoi, että kiinnostuminen kannattaa osoittaa selvästi, koska muuten nainen saattaa kuvitella ettei mies ole kiinnostunut ja homma lässähtää siihen.
2) Ei kannata kuitenkaan seurata naista kuin koiranpentu, vaan mieluummin anna sen näkyä että sinulla on muutakin tekemistä ja asioita, ehkä treffejäkin, jotka vaativat huomiotasi ja aikaasi. Eli do your own thing niin sanotusti. Tällainen mies on kiinnostavampi
Mä tipauttaisin oitis pois miehen, joka treffailee muita naisia samaan aikaan. Haluan olla ainoa kiinnostuksen kohde, kiitos, enkä haaremin jäsen.
Oman elämän ja harrastusten hoitaminen on eri juttu. Kunhan se harrastus ei ole irtoseksi ja kymmenien deittailu.
Tästä taas nähdään, että ylläripylläri, naiset arvostavat eri asioita.
Ja samaan aikaan toisessa ketjussa käsketään miehen vain kiltisti odottaa vaikka 1kk vastausta viestiin kun sillä naisella voi olla monta treffikumppania. Eli naiselle se onkin ihan ok!
Ja edelleen, naiset ovat yksilöitä, joilla on oikeus olla eri mieltä asioista.
Minä en lähtisi yhtään mihinkään peleihin miehen kanssa, joka ’treffailee’. Enkä minä treffaile. Tutustun ihmisiin kavereina, ja naimisiin asti olen päätynyt treffailematta. Ja kun miehestäni kiinnostuin, ei ollut todellakaan mitään pelejä kenenkään muun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
gfhdffdhgh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ulisijat ette tee mitään sille parittomuudelle? Aika moneen kertaan on sanottu, että menkää harrastukseen, jossa sukupuolijakauma on selkeästi sellainen, että vastakkaista sukupuolta on paljon enemmän. Ihan varmasti jos yritätte löydätte jonkin siedettävän kiinnostavan lajin, jossa pystyisitte käymään sen vuoden-pari. Menkää mukaan yhdistykseen ja sen tapahtumiin, ihan varmasti paranee mahdollisuudet tavata itselle sopiva. Sitten tutustutte ihmisiin ihan rauhassa, mitään roolia etsimättä, ilman epätoivoa. Ihan varmasti siellä on joku vastaavasti ujo ja vähän sosiaalisesti osaamaton, joka tökkäisi deittailun keinotekoisessa maailmassa, mutta paljastuisi kiinnostavaksi tyypiksi kun häneen rauhassa tutustuisi.
Mutta ei, yhtään ei saata vaivautua, jatketaan Tinder/baari-linjalla, vaikka selvästi on kokemus, että ei toimi. Vuodesta toiseen.
Tai valitkaa työpaikka alalta jossa sukupuolijakauma on eduksenne. Siellä on helppo tutustua useampaankin ihmiseen aivan viattoman viitekehyksen alla. Ja helppo peruuttaa suhteesta jos joku ei vaikutakaan niin lupaavalta kuin etäämmältä luuli.
Ette kai te nyt ihan tosissanne usko, että joku suunnittelee työuransa sen mukaan, mistä olisi jotenkin teoreettisesti helpompi löytää seuraa? Tai edes aloittaa jonkun harrastuksen joka ei oikeasti kiinnosta? Älkää olko naurettavia.
Mikä vika Tinder/Baari -kombossa on? Niissä on niitä ihan samoja tavallisia ihmisiä kuin työpaikoilla ja harrastuksissakin. Kai se on parempi hakea seuraa niistä paikoista joissa itsekin luontevasti kulkee, siellä on luultavasti samanhenkistä porukkaa. Itse olen saanut baarista kolme parisuhdetta ja viimeisin on Tinderistä.
Ongelmat ovat joillakin ihmisillä pikemminkin kokonaisvaltaisia tällä saralla. Toiset löytävät kumppanin mistä vaan ja toisilla se on kiven takana, vaikka miten olisi teoreettiset mahdollisuudet kohdillaan tietyssä paikassa.
No oletko sinä tyytyväinen näihin neljään baarista tai tinderistä löytämääsi parisuhteeseen? Mun näkökanta on siinä suhteessa vanhanaikainen, että itselläni on ollut ainoastaan yksi parisuhde, joka on kestänyt jo yli 30 v ja jatkuu edelleen. Hämmästyttää se, että jos nämä suhteet ovat niin hyviä, niin miksi ne päättyvät? Eikö se kumppani ollutkaan oikea? Tyytyivätkö molemmat tai toinen siihen minkä sattui saamaan? Vai mikä? Vai onko tämä parisuhdeitten parasta ennen päiväys nykyisin lyhyempi ja kuuluukin harrastaa sarjamonohamiaa?
Miksi yksi ainoa parisuhde elämän aikana olisi se ainut oikea tapa olla parisuhteessa? Ihmiset kasvavat ja kehittyvät vuosikymmenien varrella. Koko ihmisen persoonallisuus muovautuu ja kehittyy luontaisesti sinne 25-ilävuoteen saakka. Meille ei opeteta tunne- ja turvataitoja eikä itsetuntemusta, joten on aika luonnollista, että monien ensimmäinen parisuhde päättyy mm. siksi, ettei kumppani nyt vain kaikista hyvistä piirteistään huolimatta ollutkaan se oikea.
Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sen 25-ilävuoden jälkeenkin. Vakava sairastuminen tai muu voi pistää elämänarvot uusiksi ja silloin voi jälleen huomata, että jakaa elämänsä ihmisen kanssa, joka on itselle täysin väärä kumppani.
Jotenkin todella luutunutta ja vanhanaikaista ajatella, että ainoa oikea suhde on se ensimmäinen ja samalla viimeinen. En minä kadu yhtäkään suhdettani, sillä kaikki ovat opettaneet minulle ennenkaikkea paljon itsestäni. Ja ovat olleet oikeita ihmisiä siinä elämänvaiheessa ja siinä hetkessä.
En arvottanut omaa yhtä pitkää suhdettani yhtään sen paremmaksi kuin jonkun useaa peräkkäistä suhdetta. Ihmettelin vaan mikä siihen johtaa. Itse tapasin mieheni 20 vuotiaana ja rakastuimme syvästi ja perustimme perheen. Olemmehan mekin kehittyneet ja muuttuneet vuosien myötä ja elämässämme on ollut erilaisia vaiheita. Näissä olemme kumminkin olleet aina yhdessä ja sitoutumisemme ja kiintymyksemme on vaan syventynyt. Tästä perspektiivistä katsoen nuo kertakäyttöiset kehityksen mukaan vaihtuvat suhteet vaikuttavat todella vierailta. Meidän kummankin isovanhemmat olivat yhdessä yli 60 v ja se meilläkin on tavoitteena. Joskus kyllä tuntee itsensä niin jäänteeksi menneiltä ajoilta.
Vierailija kirjoitti:
twertweertweert kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas näkyy naisten ja miesten tyypillinen ero.
Nainen, joka ei pääse uusille treffeille kohauttaa olkiaan ja toteaa, että en vaan löydä ketään. Yritänpä uudelleen, tai pidän taukoa.
Mies närkästyy. Hän katkeroituu koko naissukupuolta kohtaan, ja alkaa miettiä miten epäreiluja naiset on ja kehitellä ihme teorioita naisten mieltymyksistä. Hänet on mielestään lytätty miehenä, itsetunto on pilalla.
Näin hän varmistaa, ettei jatkossakaan ole suosiossa.
Voi voi.
Mutta tietenkään ja onneksi kaikki miehet eivät päädy katkeruuden ja naisvihan kehään.
Sen sijaan yhtään naista en ole tavannut, joka tivaisi kiukkuisena miehiltä heidän salattuja tekosyitään, ja alkaisi haukkua koko sukupuolta. Nainen etsii vikaa itsestään tai toteaa vain että ei onnistunut - vielä.Jos edes yksille treffeille pääsy olisi naisille edes puoliksi yhtä vaikeaa kuin miehille, niin alkaisi naistenkin huoleton ja leppoisa asenne muuttua.
Ei heteronaiset kai yksinään treffeillä käy?
Äläkä nyt selitä, että 10% miehistä deittaa 90%.a naisista.
On tullut selvästi julki, että mies on paljon nirsompi. Jos nainen ei ole kaunis ja laiha, vientiä on vähän. Sen sijaan rumatkin ja lihavat miehet löytää parin. Ainut varma este on katkera naisviha, ja sehän on korjattavissa.Ja toisaalta meillä on tällä hetkellä toinen ketju käynnissä, jossa naiset kilvan listaavat pienimpiä syitä dumpata mies...
Ne on niitä tekosyitä kun oikea syy on vain ihastumisen ja kemian puute.
Jännä juttu, taidat ihan oikeasti uskoa tuohon selitykseen.
Jännä juttu että sun mielestä nainen dumppaa oikeasti potentiaalisen elämänkumppanin jostain ihan mitättömästä syystä. Kun se on päinvastoin niin että täällä joutuu vähän väliä potkimaan naisia eroamaan törkeitä temppuja harrastavista miehistä joiden kanssa naiset kokee olevan vielä jotain toivoa.
Jos näin on, niin miksi naiset sitten niin sankoin joukoin osallistuvat tuohon kyselyyn ja listaavat eri syitä, kun tosiasiassa jokainen syy pitäisi olla se yksi ja sama: ei ole kemiaa. Vai rustaavatko naiset noita listoja ja syitä sitten puhtaasti vittuilutarkoituksessa?
Itse en ole tuohon ketjuun kirjoittanut, mutta minusta sen ketjun ihan ilmeinen tarkoitus on nimenomaan myöntää, että päätös ei ehkä ollut ulkopuolisen silmiin kovin fiksu ja ehkä itsekin sitä päätöstä vähän ihmettelee. Ja siinä ketjusssahan ei ole kyse mistään kilpailusta tai siitä, että tällaisten syiden takia dumpattaisiin miehiä jatkuvasti tai että haluttaisiin näitä miehiä mollata. Siinä pikemminkin kerrotaan vain kokemuksista. Vähän kuin jossain kännimokaketjussa kerrotaan kokemuksista, eikä niissä mitenkään ole tarkoitus pitää niitä tekoja fiksuina tai ihailtavina.
Kännimokakeskustelu ei ole samalla tavalla vertailukelpoinen, koska siinä keskustelun kohde on itse kirjoittaja. Sellainen kultainen ohje nettikeskusteluissa on (jota nyt kukaan ei tunnu koskaan noudattavan), että nettiin pitäisi kirjoittaa vain sellaista, jonka pystyy sanomaan julkisesti ääneen. Eli kaiketi sitten siihen keskusteluun osallistuneet naiset pystyvät esim. työkavereilleen tokaisemaan: "Hei kuulkaas, tapasin kivantuntuisen miehen ja päädyttiin sänkyynkin asti, mutta voi pojat mikä katkarapu häneltä löytyi jalkojen välistä. Ja oli tosi lyhyt mies muutenkin. Että se juttu loppui sitten siihen!"
Välttämättä työkavereille ei moisesta avautuisi, mutta helposti omille kavereille.
Naiset = se empaattisempi sukupuoli!
Miksi naisen pitäisi olla empaattisempi ?Itse en ole sitä useimmissa tapauksessa. Niin naisissa kuin miehissä myös tämänkin piirteen suhteen vaihtelu eri yksilöiden kesken on suurempaa kuin eri sukupuolten välillä. On empaattisia naisia ja miehiä ja sitten vähemmän empaattisia naisia ja miehiä. Miehillä taas tuntuu olevan jotenkin hauraampi itsetunto kuin naisilla yleensä ja se tulee näissäkin keskusteluissa esiin. Itsekin pystyn oikeastaan yrittämättä musertamaan oman mieheni ja alkuun niin tein aivan vahingossakin. Mielestäni esitin vaan aiheellista kritiikkiä ja yllätyin kun toiselle se onkin niin iso juttu. Sitten heräsi empatiat kun näki miten pahoillaan ja palasina toinen oli. Nykyään toimin rakentavammin.
Yrittäkää naiset aina muistaa se, että miehellä itsetunnon rakentaminen on todella työlästä, koska se on tehtävä täysin itse ja tavallaan tyhjästä. Meitä ei missään kehuta tai kannusteta, kaikki pitää ansaita. Naisia taas kehutaan ja nostetaan jalustalle pikkutytöistä asti ja kerrotaan miten arvokkaita he ovat ja että miesten pitää kunnioittaa heitä automaattisesti. Lisäksi naisten keskinäinen "ystävyys" perustuu sille, että kehutaan toisiaan ringissä ja kaikki virheet ja puutteet yhdessä tuumin kipataan aina jonkun ulkopuolisen asian, monesti miehen niskoille. Nainen ei yksinkertaisesti kykene hyväksymään ikinä sitä, että hänkin tekee virheitä ja hänessäkin on puutteita, sen on varmaan huomannut jokainen mies siinä vaiheessa kun riitaa tulee.
No ei minua naisena kukaan ole nostanut jalustalle ja hehkuttanut. Lapsuuden kodissa kuuntelin vuosi kausia vähättelyä, haukkumista, pilkkaa ja ivaamista. Olin tyhmä, lahjaton, luuseri, tuleva sossupummi, narkkari, huo*a ja vaikka mitä muuta. Erään kerran isäni tuli halveksien huoneeseeni räyhäämään, että mikä helvetti minussakin on vikana, kun minulla ei ole edes kavereita. Häntä hävetti luuseritytär. Teininä oli paha akne ja koulussa kiusasi erityisesti muut tytöt sekä pojat. Yökkäiltiin ja naureskeltiin, lopulta jouduin vaihtamaan koulua.
Olen ollut itsemurhan partaalla ja viettänyt aikaa mm. suljetulla. Lapsuus ja nuoruus oli ihan kamalaa paskaa ja välistä ihmettelen, miten selvisin siitä kaikesta hengissä. Itsetuntoa ja itseluottamusta kuitenkin löytyy nykyään, koska päätin, etten halua koko loppuelämäni olevan samaa paskaa ja itsesäälissä piehtarointia. Halusin olla onnellinen, joten lähdin hoitamaan päätäni kuntoon terapiassa. Ja oli elämäni parhain päätös.
En väitä, että on helppoa lähteä rakentamaan itseluottamusta ja hyvää itsetuntoa miinuslukemista. Se vaatii ihan älyttömästi aikaa, panostusta, sitkeyttä, omaa työtä ja siitä uhrin asemasta luopumista (mikä on todella vaikeaa). Mutta suosittelisin sinullekin, sillä et koskaan tule saamaan itseäsi ehjäksi parisuhteessa. Kukaan ei jaksa olla toiselle mikään tukipilari ja hauraan itsetunnon kannattaja loputtomasti. Se itsetunto pitää löytää muualta kuin seurustelukumppanista. Vaikka sitten sieltä terapiasta, sillä terapeutti on koulutettu alan ammattilainen ja osaa auttaa juuri oikeissa kohdissa oikeaan aikaan. Suurin työ pitää kuitenkin tehdä ihan itse.
Olet upea, viisas, sisukas nainen!
Samasta suosta on moni joutunut nousemaan, mutta sun kertomus on harvinaisen karu!
💐 kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
gfhdffdhgh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ulisijat ette tee mitään sille parittomuudelle? Aika moneen kertaan on sanottu, että menkää harrastukseen, jossa sukupuolijakauma on selkeästi sellainen, että vastakkaista sukupuolta on paljon enemmän. Ihan varmasti jos yritätte löydätte jonkin siedettävän kiinnostavan lajin, jossa pystyisitte käymään sen vuoden-pari. Menkää mukaan yhdistykseen ja sen tapahtumiin, ihan varmasti paranee mahdollisuudet tavata itselle sopiva. Sitten tutustutte ihmisiin ihan rauhassa, mitään roolia etsimättä, ilman epätoivoa. Ihan varmasti siellä on joku vastaavasti ujo ja vähän sosiaalisesti osaamaton, joka tökkäisi deittailun keinotekoisessa maailmassa, mutta paljastuisi kiinnostavaksi tyypiksi kun häneen rauhassa tutustuisi.
Mutta ei, yhtään ei saata vaivautua, jatketaan Tinder/baari-linjalla, vaikka selvästi on kokemus, että ei toimi. Vuodesta toiseen.
Tai valitkaa työpaikka alalta jossa sukupuolijakauma on eduksenne. Siellä on helppo tutustua useampaankin ihmiseen aivan viattoman viitekehyksen alla. Ja helppo peruuttaa suhteesta jos joku ei vaikutakaan niin lupaavalta kuin etäämmältä luuli.
Ette kai te nyt ihan tosissanne usko, että joku suunnittelee työuransa sen mukaan, mistä olisi jotenkin teoreettisesti helpompi löytää seuraa? Tai edes aloittaa jonkun harrastuksen joka ei oikeasti kiinnosta? Älkää olko naurettavia.
Mikä vika Tinder/Baari -kombossa on? Niissä on niitä ihan samoja tavallisia ihmisiä kuin työpaikoilla ja harrastuksissakin. Kai se on parempi hakea seuraa niistä paikoista joissa itsekin luontevasti kulkee, siellä on luultavasti samanhenkistä porukkaa. Itse olen saanut baarista kolme parisuhdetta ja viimeisin on Tinderistä.
Ongelmat ovat joillakin ihmisillä pikemminkin kokonaisvaltaisia tällä saralla. Toiset löytävät kumppanin mistä vaan ja toisilla se on kiven takana, vaikka miten olisi teoreettiset mahdollisuudet kohdillaan tietyssä paikassa.
No oletko sinä tyytyväinen näihin neljään baarista tai tinderistä löytämääsi parisuhteeseen? Mun näkökanta on siinä suhteessa vanhanaikainen, että itselläni on ollut ainoastaan yksi parisuhde, joka on kestänyt jo yli 30 v ja jatkuu edelleen. Hämmästyttää se, että jos nämä suhteet ovat niin hyviä, niin miksi ne päättyvät? Eikö se kumppani ollutkaan oikea? Tyytyivätkö molemmat tai toinen siihen minkä sattui saamaan? Vai mikä? Vai onko tämä parisuhdeitten parasta ennen päiväys nykyisin lyhyempi ja kuuluukin harrastaa sarjamonohamiaa?
Miksi yksi ainoa parisuhde elämän aikana olisi se ainut oikea tapa olla parisuhteessa? Ihmiset kasvavat ja kehittyvät vuosikymmenien varrella. Koko ihmisen persoonallisuus muovautuu ja kehittyy luontaisesti sinne 25-ilävuoteen saakka. Meille ei opeteta tunne- ja turvataitoja eikä itsetuntemusta, joten on aika luonnollista, että monien ensimmäinen parisuhde päättyy mm. siksi, ettei kumppani nyt vain kaikista hyvistä piirteistään huolimatta ollutkaan se oikea.
Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sen 25-ilävuoden jälkeenkin. Vakava sairastuminen tai muu voi pistää elämänarvot uusiksi ja silloin voi jälleen huomata, että jakaa elämänsä ihmisen kanssa, joka on itselle täysin väärä kumppani.
Jotenkin todella luutunutta ja vanhanaikaista ajatella, että ainoa oikea suhde on se ensimmäinen ja samalla viimeinen. En minä kadu yhtäkään suhdettani, sillä kaikki ovat opettaneet minulle ennenkaikkea paljon itsestäni. Ja ovat olleet oikeita ihmisiä siinä elämänvaiheessa ja siinä hetkessä.
En arvottanut omaa yhtä pitkää suhdettani yhtään sen paremmaksi kuin jonkun useaa peräkkäistä suhdetta. Ihmettelin vaan mikä siihen johtaa. Itse tapasin mieheni 20 vuotiaana ja rakastuimme syvästi ja perustimme perheen. Olemmehan mekin kehittyneet ja muuttuneet vuosien myötä ja elämässämme on ollut erilaisia vaiheita. Näissä olemme kumminkin olleet aina yhdessä ja sitoutumisemme ja kiintymyksemme on vaan syventynyt. Tästä perspektiivistä katsoen nuo kertakäyttöiset kehityksen mukaan vaihtuvat suhteet vaikuttavat todella vierailta. Meidän kummankin isovanhemmat olivat yhdessä yli 60 v ja se meilläkin on tavoitteena. Joskus kyllä tuntee itsensä niin jäänteeksi menneiltä ajoilta.
Jos ihminen seurustelee vakavasti sen vaikka neljän ihmisen kanssa koko elämänsä aikana, niin en minä sellaisia suhteita kovin kertakäyttöisiksi voisi leimata ja halventaa sillä tavalla. Sitähän tuo nimittäin on, itsesi ylentämistä muiden kustannuksella. Sitä taas en ymmärrä, miten muiden suhteet ja niiden kestot sinua noin paljon ahdistavat ja mietityttävät, jos kerta oma suhteesi on loistava ja onnellinen? Eikö yleensä onnelliset ja itsensä sekä elämänsä kanssa tasapainossa olevat ihmiset keskity siihen omaan elämäänsä, eikä kyttäämään ja arvostelemaan miten muilla menee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ulisijat ette tee mitään sille parittomuudelle? Aika moneen kertaan on sanottu, että menkää harrastukseen, jossa sukupuolijakauma on selkeästi sellainen, että vastakkaista sukupuolta on paljon enemmän. Ihan varmasti jos yritätte löydätte jonkin siedettävän kiinnostavan lajin, jossa pystyisitte käymään sen vuoden-pari. Menkää mukaan yhdistykseen ja sen tapahtumiin, ihan varmasti paranee mahdollisuudet tavata itselle sopiva. Sitten tutustutte ihmisiin ihan rauhassa, mitään roolia etsimättä, ilman epätoivoa. Ihan varmasti siellä on joku vastaavasti ujo ja vähän sosiaalisesti osaamaton, joka tökkäisi deittailun keinotekoisessa maailmassa, mutta paljastuisi kiinnostavaksi tyypiksi kun häneen rauhassa tutustuisi.
Mutta ei, yhtään ei saata vaivautua, jatketaan Tinder/baari-linjalla, vaikka selvästi on kokemus, että ei toimi. Vuodesta toiseen.
Minusta tämä on huono neuvo. Ei kannata esittää mitään eikä varsinkaan esittää olevansa kiinnostunut ja innostunut jostain harrastuksesta/tekemisestä, jos sitä ei aidosti ole. Kaikkein parhaimman tuloksen saa olemalla aidosti sitä mitä on ja etsimällä kumppania, jota kiinnostaa edes jokseenkin samat asiat. Jos pitää eräilystä ja kalastamisesta, kannattaa etsiä kumppani, joka pitää luonnossa liikkumisesta yhtä lailla. Ja treffejä kannattaa ehdottaa silloin vaikka laavulle, tai viedä deitti veneilemään jollain soutuveneellä. Kannattaa tehdä niitä asioita, mistä itse pitää ja etsiä kumppania, joka täydentää näitä asioita.
Jos pitää nopeista autoista, tredikahviloista, golfista, kuntosalista, rullaluistelusta, tietokoneella pelaamisesta, niin sitten tekee edellä mainittuja asioita ja vie deitin edellä mainittujen harrasteiden pariin. Kaikki käy ja persoonattomuus, eli suomeksi sanottuna ihminen jolla ei ole omaa identiteettiä eikä omaa minuutta ei kiinnosta kuin persoonaltaan häiriintyneitä ihmisiä. Jos haluaa löytää elämänsä kumppanin, niin ihan ensiksi pitää pysähtyä peilin eteen ja kysyä, kuka minä olen ja mitä minä haluan? Mistä minä elämässäni nautin ja mitkä asiat haluaisin jakaa kumppanin kanssa? Ihan kiva ei vain toimi pidemmän päälle eikä se, että kunhan on joku joka tykkää ja on edes joskus kiva.
Olin aikoinaan itse tuollainen vailla omaa persoonaa ja identiteettiä oleva nainen. Oma vetovoimani ja viehättävyyteni kasvoi vasta silloin, kun selvitin itselleni sen, kuka olen ja mitä elämältä haluan. Nykyään huomaan, että näin ”vanhana akkanankin” (32-vee) saan kiinnostusta kaikenlaisilta miehiltä, niiltäkin, joiden kanssa minulla ei ole juuri mitään yhteyttä. Ja yhdistän tämän nimenomaan hyvään itsetuntemukseen ja siihen, että olen aidosti ja täysillä juuri sitä mitä olen. Se viehättää ja kiinnostaa ihmisiä: aitous, rehellisyys ja itsetunto. Ei mikään pelailu ja itsensä muokkaaminen kaikkien maailman ihmisten mukaiseksi.
Kukaan ei neuvonut ESITTÄMÄÄN. Vaan harrastuksia on tuhansia erilaisia, erilaisissa porukoissa. Siitä valikoimasta ihan varmasti jos pysähtyy yhtään miettimään, löytää jotakin oikeasti kiinnostavaa tekemistä. Mutta jos pysyy naisena siellä ompelupiirissä ja miehenä siellä radioamatööreissä, niin poistaa itseltään sen luontevimman tavan tavata ihmisiä.
Kun vastentahtoisilla sinkuilla tapaa olla ongelmana muukin yksinäisyys, en tunne yhtään sellaista vastentahtoista sinkkua jolla olisi suuri kaveri/ystäväpiiri. Ne yksinäiset on näitä, joiden kuviot on hyvin pienet, kaupan kautta kotiin tai sinne harrastusporukkaan, jossa 95% on samaa sukupuolta kun itse, ja ne loput 5% varattuja.
Tuota ohjetta ei sosiaalisesti lahjakas ihminen tarvitse, hän löytää seuraa joka tapauksessa. Mutta nyt oli puhe niistä vähän ujoista ja sosiaalisesti kömpelöistä, joiden hyvät ominaisuudet tulevat ilmi vasta kun on ehditty tutustua jo paremmin. Heillä netti-treffit johtavat vaan vaivautuneeseen tunnelmaan, ja yritykset iskeä seuraa työpaikalla varoitukseen häirinnästä.
Hahhhaa, tunnistan itseni tästä kuvauksesta ja vahvistan viestin: pieni tai liian homogeeninen kaveripiiri johtaa väistämättä sosiaalisen ja erityisesti deittailuelämän rajoittumiseen. Itse luulin vuosikausia olevani ruma, vastenmielinen yms., kun miesten kanssa oli hyvin hiljaista. Sitten tajusin olevani yksinkertaisesti sosiaalisesti turhan laiska ja saamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ulisijat ette tee mitään sille parittomuudelle? Aika moneen kertaan on sanottu, että menkää harrastukseen, jossa sukupuolijakauma on selkeästi sellainen, että vastakkaista sukupuolta on paljon enemmän. Ihan varmasti jos yritätte löydätte jonkin siedettävän kiinnostavan lajin, jossa pystyisitte käymään sen vuoden-pari. Menkää mukaan yhdistykseen ja sen tapahtumiin, ihan varmasti paranee mahdollisuudet tavata itselle sopiva. Sitten tutustutte ihmisiin ihan rauhassa, mitään roolia etsimättä, ilman epätoivoa. Ihan varmasti siellä on joku vastaavasti ujo ja vähän sosiaalisesti osaamaton, joka tökkäisi deittailun keinotekoisessa maailmassa, mutta paljastuisi kiinnostavaksi tyypiksi kun häneen rauhassa tutustuisi.
Mutta ei, yhtään ei saata vaivautua, jatketaan Tinder/baari-linjalla, vaikka selvästi on kokemus, että ei toimi. Vuodesta toiseen.
Minusta tämä on huono neuvo. Ei kannata esittää mitään eikä varsinkaan esittää olevansa kiinnostunut ja innostunut jostain harrastuksesta/tekemisestä, jos sitä ei aidosti ole. Kaikkein parhaimman tuloksen saa olemalla aidosti sitä mitä on ja etsimällä kumppania, jota kiinnostaa edes jokseenkin samat asiat. Jos pitää eräilystä ja kalastamisesta, kannattaa etsiä kumppani, joka pitää luonnossa liikkumisesta yhtä lailla. Ja treffejä kannattaa ehdottaa silloin vaikka laavulle, tai viedä deitti veneilemään jollain soutuveneellä. Kannattaa tehdä niitä asioita, mistä itse pitää ja etsiä kumppania, joka täydentää näitä asioita.
Jos pitää nopeista autoista, tredikahviloista, golfista, kuntosalista, rullaluistelusta, tietokoneella pelaamisesta, niin sitten tekee edellä mainittuja asioita ja vie deitin edellä mainittujen harrasteiden pariin. Kaikki käy ja persoonattomuus, eli suomeksi sanottuna ihminen jolla ei ole omaa identiteettiä eikä omaa minuutta ei kiinnosta kuin persoonaltaan häiriintyneitä ihmisiä. Jos haluaa löytää elämänsä kumppanin, niin ihan ensiksi pitää pysähtyä peilin eteen ja kysyä, kuka minä olen ja mitä minä haluan? Mistä minä elämässäni nautin ja mitkä asiat haluaisin jakaa kumppanin kanssa? Ihan kiva ei vain toimi pidemmän päälle eikä se, että kunhan on joku joka tykkää ja on edes joskus kiva.
Olin aikoinaan itse tuollainen vailla omaa persoonaa ja identiteettiä oleva nainen. Oma vetovoimani ja viehättävyyteni kasvoi vasta silloin, kun selvitin itselleni sen, kuka olen ja mitä elämältä haluan. Nykyään huomaan, että näin ”vanhana akkanankin” (32-vee) saan kiinnostusta kaikenlaisilta miehiltä, niiltäkin, joiden kanssa minulla ei ole juuri mitään yhteyttä. Ja yhdistän tämän nimenomaan hyvään itsetuntemukseen ja siihen, että olen aidosti ja täysillä juuri sitä mitä olen. Se viehättää ja kiinnostaa ihmisiä: aitous, rehellisyys ja itsetunto. Ei mikään pelailu ja itsensä muokkaaminen kaikkien maailman ihmisten mukaiseksi.
Kukaan ei neuvonut ESITTÄMÄÄN. Vaan harrastuksia on tuhansia erilaisia, erilaisissa porukoissa. Siitä valikoimasta ihan varmasti jos pysähtyy yhtään miettimään, löytää jotakin oikeasti kiinnostavaa tekemistä. Mutta jos pysyy naisena siellä ompelupiirissä ja miehenä siellä radioamatööreissä, niin poistaa itseltään sen luontevimman tavan tavata ihmisiä.
Kun vastentahtoisilla sinkuilla tapaa olla ongelmana muukin yksinäisyys, en tunne yhtään sellaista vastentahtoista sinkkua jolla olisi suuri kaveri/ystäväpiiri. Ne yksinäiset on näitä, joiden kuviot on hyvin pienet, kaupan kautta kotiin tai sinne harrastusporukkaan, jossa 95% on samaa sukupuolta kun itse, ja ne loput 5% varattuja.
Tuota ohjetta ei sosiaalisesti lahjakas ihminen tarvitse, hän löytää seuraa joka tapauksessa. Mutta nyt oli puhe niistä vähän ujoista ja sosiaalisesti kömpelöistä, joiden hyvät ominaisuudet tulevat ilmi vasta kun on ehditty tutustua jo paremmin. Heillä netti-treffit johtavat vaan vaivautuneeseen tunnelmaan, ja yritykset iskeä seuraa työpaikalla varoitukseen häirinnästä.
No siksi ne treffit kannattaisi sopia paikkaan ja tilanteeseen, jossa ITSE on luontevimmillaan. Esimerkiksi oman mielenkiinnon kohteiden mukaan. Pätee niin ujoille kuin sosiaalisesti taitavillekin. Toki mielenkiinnon kohteiden laajentaminen kannattaa, jos piirit tuntuvat pieniltä. Uusi harrastus kehittää ihmistä kokonaisvaltaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
gfhdffdhgh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te ulisijat ette tee mitään sille parittomuudelle? Aika moneen kertaan on sanottu, että menkää harrastukseen, jossa sukupuolijakauma on selkeästi sellainen, että vastakkaista sukupuolta on paljon enemmän. Ihan varmasti jos yritätte löydätte jonkin siedettävän kiinnostavan lajin, jossa pystyisitte käymään sen vuoden-pari. Menkää mukaan yhdistykseen ja sen tapahtumiin, ihan varmasti paranee mahdollisuudet tavata itselle sopiva. Sitten tutustutte ihmisiin ihan rauhassa, mitään roolia etsimättä, ilman epätoivoa. Ihan varmasti siellä on joku vastaavasti ujo ja vähän sosiaalisesti osaamaton, joka tökkäisi deittailun keinotekoisessa maailmassa, mutta paljastuisi kiinnostavaksi tyypiksi kun häneen rauhassa tutustuisi.
Mutta ei, yhtään ei saata vaivautua, jatketaan Tinder/baari-linjalla, vaikka selvästi on kokemus, että ei toimi. Vuodesta toiseen.
Tai valitkaa työpaikka alalta jossa sukupuolijakauma on eduksenne. Siellä on helppo tutustua useampaankin ihmiseen aivan viattoman viitekehyksen alla. Ja helppo peruuttaa suhteesta jos joku ei vaikutakaan niin lupaavalta kuin etäämmältä luuli.
Ette kai te nyt ihan tosissanne usko, että joku suunnittelee työuransa sen mukaan, mistä olisi jotenkin teoreettisesti helpompi löytää seuraa? Tai edes aloittaa jonkun harrastuksen joka ei oikeasti kiinnosta? Älkää olko naurettavia.
Mikä vika Tinder/Baari -kombossa on? Niissä on niitä ihan samoja tavallisia ihmisiä kuin työpaikoilla ja harrastuksissakin. Kai se on parempi hakea seuraa niistä paikoista joissa itsekin luontevasti kulkee, siellä on luultavasti samanhenkistä porukkaa. Itse olen saanut baarista kolme parisuhdetta ja viimeisin on Tinderistä.
Ongelmat ovat joillakin ihmisillä pikemminkin kokonaisvaltaisia tällä saralla. Toiset löytävät kumppanin mistä vaan ja toisilla se on kiven takana, vaikka miten olisi teoreettiset mahdollisuudet kohdillaan tietyssä paikassa.
No oletko sinä tyytyväinen näihin neljään baarista tai tinderistä löytämääsi parisuhteeseen? Mun näkökanta on siinä suhteessa vanhanaikainen, että itselläni on ollut ainoastaan yksi parisuhde, joka on kestänyt jo yli 30 v ja jatkuu edelleen. Hämmästyttää se, että jos nämä suhteet ovat niin hyviä, niin miksi ne päättyvät? Eikö se kumppani ollutkaan oikea? Tyytyivätkö molemmat tai toinen siihen minkä sattui saamaan? Vai mikä? Vai onko tämä parisuhdeitten parasta ennen päiväys nykyisin lyhyempi ja kuuluukin harrastaa sarjamonohamiaa?
Miksi yksi ainoa parisuhde elämän aikana olisi se ainut oikea tapa olla parisuhteessa? Ihmiset kasvavat ja kehittyvät vuosikymmenien varrella. Koko ihmisen persoonallisuus muovautuu ja kehittyy luontaisesti sinne 25-ilävuoteen saakka. Meille ei opeteta tunne- ja turvataitoja eikä itsetuntemusta, joten on aika luonnollista, että monien ensimmäinen parisuhde päättyy mm. siksi, ettei kumppani nyt vain kaikista hyvistä piirteistään huolimatta ollutkaan se oikea.
Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sen 25-ilävuoden jälkeenkin. Vakava sairastuminen tai muu voi pistää elämänarvot uusiksi ja silloin voi jälleen huomata, että jakaa elämänsä ihmisen kanssa, joka on itselle täysin väärä kumppani.
Jotenkin todella luutunutta ja vanhanaikaista ajatella, että ainoa oikea suhde on se ensimmäinen ja samalla viimeinen. En minä kadu yhtäkään suhdettani, sillä kaikki ovat opettaneet minulle ennenkaikkea paljon itsestäni. Ja ovat olleet oikeita ihmisiä siinä elämänvaiheessa ja siinä hetkessä.
En arvottanut omaa yhtä pitkää suhdettani yhtään sen paremmaksi kuin jonkun useaa peräkkäistä suhdetta. Ihmettelin vaan mikä siihen johtaa. Itse tapasin mieheni 20 vuotiaana ja rakastuimme syvästi ja perustimme perheen. Olemmehan mekin kehittyneet ja muuttuneet vuosien myötä ja elämässämme on ollut erilaisia vaiheita. Näissä olemme kumminkin olleet aina yhdessä ja sitoutumisemme ja kiintymyksemme on vaan syventynyt. Tästä perspektiivistä katsoen nuo kertakäyttöiset kehityksen mukaan vaihtuvat suhteet vaikuttavat todella vierailta. Meidän kummankin isovanhemmat olivat yhdessä yli 60 v ja se meilläkin on tavoitteena. Joskus kyllä tuntee itsensä niin jäänteeksi menneiltä ajoilta.
Jos ihminen seurustelee vakavasti sen vaikka neljän ihmisen kanssa koko elämänsä aikana, niin en minä sellaisia suhteita kovin kertakäyttöisiksi voisi leimata ja halventaa sillä tavalla. Sitähän tuo nimittäin on, itsesi ylentämistä muiden kustannuksella. Sitä taas en ymmärrä, miten muiden suhteet ja niiden kestot sinua noin paljon ahdistavat ja mietityttävät, jos kerta oma suhteesi on loistava ja onnellinen? Eikö yleensä onnelliset ja itsensä sekä elämänsä kanssa tasapainossa olevat ihmiset keskity siihen omaan elämäänsä, eikä kyttäämään ja arvostelemaan miten muilla menee?
Se koira älähtää, johon kalikka kajahtaa. Miksi otat ihmettelyni arvosteluksi? Tunnetko itsesi jotenkin epäonnistuneeksi? Asia kiinnostaa minua siinäkin suhteessa, että omat lapset alkavat olla parikymppisiä ja siirtyä tähän deittailun ja suhteitten ihmeelliseen aikakauteen.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi etsiä kemiat kohtaavan sielunkumppanin sijaan jotakuta joka haluaa ns. Järkisuhteeseen. Sielunkumppanin löytäminen nyt vaan on neulan ettimistä heinäsuovasta. Järkisuhteen hankkineet oppivat yleensä ajan kanssa rakastamaan toista omalla tavallaan. Alussa toteavat että riittää kun toisella on samankaltaset arvot ja on ihan mukavaa toisen kanssa. Kiintyvät toisiinsa ajan kanssa syvemmin. Jos etsii kumppania vain kemiaa ajatellen, jää helposti ilman tai haksahtaa alun tunteenpalon mukana vievään suhteeseen josta helposti tulee ero.
Olen tästä tosi eri mieltä. Itse aloitin järkisuhteen parikymppisenä tyttösenä miehen kanssa, joka ei sytyttänyt yhtään mutta oli perusmukava. Päädyimme inhoamaan toisiamme ja teimme yhteisestä elämästä toisillemme täyttä helvettiä. Kun erosimme, olin kolmekymppinen, ja tapasin melkein heti ensirakkauteni. Tätä tapailin puoli vuotta, mutta miehellä ei ollut kiinnostusta jatkaa pitemmälle. Olin musertunut ja täysin hajalla muutaman vuoden ajan. Meni viisi vuotta, että taas tapasin miehen joka kiinnosti oikealla tavalla, mutta se jäi (ja jää) vain kaukoihastukseksi, koska tilanneympäristö on sellainen ettei oikein voi ottaa riskiä toisen lähestymisestä. Nyt sitten alkutalvesta tapasin kolmannen kiinnostavan miehen erään harrastuksen parissa ja pääni on täysin sekaisin. En edes näe tai kuule muita ympärillä, kun kyseinen mies on paikalla.
Olen siis ollut elämässäni tasan kolme kertaa kiinnostunut miehestä. Nämä miehet ovat kaikki olleet ihan erilaisia - erityyppisiä, erilaisista sosiaalisista luokista, erilaisilla ammattitaustoilla ja ajatusmaailmoilla - mutta jokin erityinen vetovoima ja ”klikkaus” sitä vaan joidenkin ihmisten kanssa tulee. Myönnän, etten ole naiseksi ruma eli minulla on valinnanvaraa (ja minua myös pyydellään jonkin verran ulos), mutta kokemus on opettanut että ilman ”sitä jotain” on turha edes yrittää. Miehen ulkonäöstä asia ei kuitenkaan riipu, esimerkiksi tämä viimeisin ihastukseni on minuakin lyhyempi enkä ole edes oikeastaan noteerannut koko asiaa... Kyse on jostakin syvemmästä yhteisymmärryksestä ja toisen kohtaamisesta useammalla kuin yhdellä tasolla - siitä, että yhtäkkiä oikeasti näet sen toisen ja se tuntuu maailman kiinnostavimmalta ihmiseltä. Toki jos tätä ei ole itse kokenut, on se vähän vaikeaa ymmärtää (enkä itsekään näihin juttuihin uskonut ennen ensirakkauttani).
Haluaisitteko oikeasti, että joku tyytyisi teihin vain paremman puutteessa? Itse ainakin haluan tuntea itseni suhteessa erityiseksi ja olen mieluummin yksin kuin sellaisen kanssa, joka ei ole minustakin aivan ihana. Eihän se ota kuin tavata se yksi, jonka kanssa tunne on molemminpuoleinen - mitä niiden muiden mielipiteillä tekee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi etsiä kemiat kohtaavan sielunkumppanin sijaan jotakuta joka haluaa ns. Järkisuhteeseen. Sielunkumppanin löytäminen nyt vaan on neulan ettimistä heinäsuovasta. Järkisuhteen hankkineet oppivat yleensä ajan kanssa rakastamaan toista omalla tavallaan. Alussa toteavat että riittää kun toisella on samankaltaset arvot ja on ihan mukavaa toisen kanssa. Kiintyvät toisiinsa ajan kanssa syvemmin. Jos etsii kumppania vain kemiaa ajatellen, jää helposti ilman tai haksahtaa alun tunteenpalon mukana vievään suhteeseen josta helposti tulee ero.
Olen tästä tosi eri mieltä. Itse aloitin järkisuhteen parikymppisenä tyttösenä miehen kanssa, joka ei sytyttänyt yhtään mutta oli perusmukava. Päädyimme inhoamaan toisiamme ja teimme yhteisestä elämästä toisillemme täyttä helvettiä. Kun erosimme, olin kolmekymppinen, ja tapasin melkein heti ensirakkauteni. Tätä tapailin puoli vuotta, mutta miehellä ei ollut kiinnostusta jatkaa pitemmälle. Olin musertunut ja täysin hajalla muutaman vuoden ajan. Meni viisi vuotta, että taas tapasin miehen joka kiinnosti oikealla tavalla, mutta se jäi (ja jää) vain kaukoihastukseksi, koska tilanneympäristö on sellainen ettei oikein voi ottaa riskiä toisen lähestymisestä. Nyt sitten alkutalvesta tapasin kolmannen kiinnostavan miehen erään harrastuksen parissa ja pääni on täysin sekaisin. En edes näe tai kuule muita ympärillä, kun kyseinen mies on paikalla.
Olen siis ollut elämässäni tasan kolme kertaa kiinnostunut miehestä. Nämä miehet ovat kaikki olleet ihan erilaisia - erityyppisiä, erilaisista sosiaalisista luokista, erilaisilla ammattitaustoilla ja ajatusmaailmoilla - mutta jokin erityinen vetovoima ja ”klikkaus” sitä vaan joidenkin ihmisten kanssa tulee. Myönnän, etten ole naiseksi ruma eli minulla on valinnanvaraa (ja minua myös pyydellään jonkin verran ulos), mutta kokemus on opettanut että ilman ”sitä jotain” on turha edes yrittää. Miehen ulkonäöstä asia ei kuitenkaan riipu, esimerkiksi tämä viimeisin ihastukseni on minuakin lyhyempi enkä ole edes oikeastaan noteerannut koko asiaa... Kyse on jostakin syvemmästä yhteisymmärryksestä ja toisen kohtaamisesta useammalla kuin yhdellä tasolla - siitä, että yhtäkkiä oikeasti näet sen toisen ja se tuntuu maailman kiinnostavimmalta ihmiseltä. Toki jos tätä ei ole itse kokenut, on se vähän vaikeaa ymmärtää (enkä itsekään näihin juttuihin uskonut ennen ensirakkauttani).
Haluaisitteko oikeasti, että joku tyytyisi teihin vain paremman puutteessa? Itse ainakin haluan tuntea itseni suhteessa erityiseksi ja olen mieluummin yksin kuin sellaisen kanssa, joka ei ole minustakin aivan ihana. Eihän se ota kuin tavata se yksi, jonka kanssa tunne on molemminpuoleinen - mitä niiden muiden mielipiteillä tekee?
Olen elämäni aikana ollut yhden kerran rakastunut. Se oli molemminpuolista - tai niin puhuttiin - ja johti pitkään avioliittoon. Olin harmillisesti liian kokematon, vaikka takana olikin seurustelujuttuja. Joten uskoin miehen rakkauden sanoihin vaikka näin jo varhain, että kyseessä on pikemminkin ihastus joka johti hänen puoleltaan pikemminkin rutiininomaiseen kiintymykseen ja päättämiseen että ollaan nyt sitten yhdessä.
Hiuksia nostatti, kun mies paljon myöhemmin sanoi, että ei parisuhde niin kovin ihmeellinen voi olla, turha sitä on odottaa.
Ilmankos mulla olikin sellainen olo, että mua ei rakasteta!!
Eroon se päättyi, olisi saanut päättyä jo aikoja sitten.
Täällä palstalla on monta miesvihamielistä antifeministiä vastaamassa, mutta "ei kemiaa" tarkoittaa puhtaasti sitä että olet liian ruma.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, mutta niinhän se on muutenkin. Tosi harvoin tapaa ihmistä, jonka kanssa on vetovoimaa. Ei auta, vaikka toinen olisi miten mukava.
Johtuisiko sitten itsestäsi? Minä törmään kiinnostaviin ja kiihottaviin koko ajan, vaikken edes etsi.
En nyt vastaa suoraan kysymykseesi vaan tuon oman kokemuksen. Olen ollut treffeillä erilaisten miesten kanssa ja jos sitä kemiaa ei ole niin ei ole. Silloin en ole kokenut tarpeekseni jäädä katselemaan ja tuhlaamaan miehen aikaa miettien et voisko tyytyä. Olen kerran elämässäni tavannut miehen joka koukutti HETI. En tiennyt mitä tapahtuu kun en ollut vastaavaa kokenut, mutta ensinäkemältä ajattelin "tuo on mun mies". Ei ollut ulkonäöllisesti ihanteeni eli kyse ei ollut pinnallisesta "wow komea" -reaktiosta vaan han "wow mikä tyyppi". Ja olen ollut nyt 7,5 vuotta yhdessä tämän sydämensulattajan kanssa. Voin sanoa, että koskaan en ole voinut olla missään näin oma itseni, kuin hänen kanssaan heti alusta. Se on mulle sitä kemiaa. Et tuntuu kuin ois tullut kotiin. Ja ymmärrän, että olen onnekas, kun olen löytänyt puolikkaani. Mutta sulle sanoisin sen, et säkin varmasti löydät ja tiedät kyllä kun sen löydät. Etsivä ei löydä, se tulee yllättäen. Eli ehkä jätä deittailu hetkeksi ja kelaa omaa elämääsi tässä ja tulevaisuudessa, kulje unelmiasi kohti ja jossain vaiheessa löydät HÄNET, joka sanoo et teidän välinen kemia on wow.