Uskomatonta. Soitin ystäväni, joka haluaa kuolla puolesta päivystykseen ja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä mielestäsi olin tehnyt ansaitakseni tuon? Rakastanut liikaa?"

Minä minä minä. Toinen t*ppoi itsensä ja sinä suret itseäsi :D "Rakastanut liikaa?" Voi jessus...

Niin. Suren itseäni, koska joudun tämän trauman kanssa elämään loppuelämäni. Sinua se tietysti ei haittaa. Itsemurha ei ole vain henkilökohtainen asia, koska se vaikuttaa niin paljon kaikkiin läheisiin.

:D Voi kuule joudun se minäkin elämään loppuelämäni sen trauman kanssa, että päiväkotikaveri kuoli täysin yllättäen, ilman mitään sairautta tai onnettomuutta. Mikään ei viitannut lähestyvään kuolemaan.

Pieni hetki sitten täysi-ikäistynyt, minun ikäiseni henkilö. En minä silti itseäni sure, vaikka järkytys oli valtava ja meni monta vuotta, että opin hyväksymään ja ymmärtämään asian. Tänäkin päivänä mietin häntä usein. Eikä asia tunnu vieläkään täysin todelliselta, jos rehellisiä ollaan.

Sinäkö hänet löysit? -eri

Mitä väliä miten asiat tapahtuivat? Joka tapauksessa näin hänen viimeiset sanansa netissä ja sen jälkeen piti totutella siihen faktaan, että hän on poissa eikä tule enää takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä mielestäsi olin tehnyt ansaitakseni tuon? Rakastanut liikaa?"

Minä minä minä. Toinen t*ppoi itsensä ja sinä suret itseäsi :D "Rakastanut liikaa?" Voi jessus...

Niin. Suren itseäni, koska joudun tämän trauman kanssa elämään loppuelämäni. Sinua se tietysti ei haittaa. Itsemurha ei ole vain henkilökohtainen asia, koska se vaikuttaa niin paljon kaikkiin läheisiin.

:D Voi kuule joudun se minäkin elämään loppuelämäni sen trauman kanssa, että päiväkotikaveri kuoli täysin yllättäen, ilman mitään sairautta tai onnettomuutta. Mikään ei viitannut lähestyvään kuolemaan.

Pieni hetki sitten täysi-ikäistynyt, minun ikäiseni henkilö. En minä silti itseäni sure, vaikka järkytys oli valtava ja meni monta vuotta, että opin hyväksymään ja ymmärtämään asian. Tänäkin päivänä mietin häntä usein. Eikä asia tunnu vieläkään täysin todelliselta, jos rehellisiä ollaan.

Löysitkö hänen ruumiinsa kotoanne ja annoit ensiapua, kuten minä hätäkeskuksen ohjeen mukaisesti tein? Tiedätkö miltä tuntuu antaa suusta suuhun hengitystä kuolleelle ihmiselle ja nähdä hänen katseensa?

Tiedän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä mielestäsi olin tehnyt ansaitakseni tuon? Rakastanut liikaa?"

Minä minä minä. Toinen t*ppoi itsensä ja sinä suret itseäsi :D "Rakastanut liikaa?" Voi jessus...

Niin. Suren itseäni, koska joudun tämän trauman kanssa elämään loppuelämäni. Sinua se tietysti ei haittaa. Itsemurha ei ole vain henkilökohtainen asia, koska se vaikuttaa niin paljon kaikkiin läheisiin.

:D Voi kuule joudun se minäkin elämään loppuelämäni sen trauman kanssa, että päiväkotikaveri kuoli täysin yllättäen, ilman mitään sairautta tai onnettomuutta. Mikään ei viitannut lähestyvään kuolemaan.

Pieni hetki sitten täysi-ikäistynyt, minun ikäiseni henkilö. En minä silti itseäni sure, vaikka järkytys oli valtava ja meni monta vuotta, että opin hyväksymään ja ymmärtämään asian. Tänäkin päivänä mietin häntä usein. Eikä asia tunnu vieläkään täysin todelliselta, jos rehellisiä ollaan.

Sinäkö hänet löysit? -eri

Mitä väliä miten asiat tapahtuivat? Joka tapauksessa näin hänen viimeiset sanansa netissä ja sen jälkeen piti totutella siihen faktaan, että hän on poissa eikä tule enää takaisin.

Rakastitko häntä? Elitkö yhdessä hänen kanssaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä mielestäsi olin tehnyt ansaitakseni tuon? Rakastanut liikaa?"

Minä minä minä. Toinen t*ppoi itsensä ja sinä suret itseäsi :D "Rakastanut liikaa?" Voi jessus...

Niin. Suren itseäni, koska joudun tämän trauman kanssa elämään loppuelämäni. Sinua se tietysti ei haittaa. Itsemurha ei ole vain henkilökohtainen asia, koska se vaikuttaa niin paljon kaikkiin läheisiin.

:D Voi kuule joudun se minäkin elämään loppuelämäni sen trauman kanssa, että päiväkotikaveri kuoli täysin yllättäen, ilman mitään sairautta tai onnettomuutta. Mikään ei viitannut lähestyvään kuolemaan.

Pieni hetki sitten täysi-ikäistynyt, minun ikäiseni henkilö. En minä silti itseäni sure, vaikka järkytys oli valtava ja meni monta vuotta, että opin hyväksymään ja ymmärtämään asian. Tänäkin päivänä mietin häntä usein. Eikä asia tunnu vieläkään täysin todelliselta, jos rehellisiä ollaan.

Löysitkö hänen ruumiinsa kotoanne ja annoit ensiapua, kuten minä hätäkeskuksen ohjeen mukaisesti tein? Tiedätkö miltä tuntuu antaa suusta suuhun hengitystä kuolleelle ihmiselle ja nähdä hänen katseensa?

Tiedän.

Osanottoni! Tuollaista kokemusta ei koskaan unohda, ei varsinkaan jos kyseessä on äkillisesti kuollut läheinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä mielestäsi olin tehnyt ansaitakseni tuon? Rakastanut liikaa?"

Minä minä minä. Toinen t*ppoi itsensä ja sinä suret itseäsi :D "Rakastanut liikaa?" Voi jessus...

Niin. Suren itseäni, koska joudun tämän trauman kanssa elämään loppuelämäni. Sinua se tietysti ei haittaa. Itsemurha ei ole vain henkilökohtainen asia, koska se vaikuttaa niin paljon kaikkiin läheisiin.

:D Voi kuule joudun se minäkin elämään loppuelämäni sen trauman kanssa, että päiväkotikaveri kuoli täysin yllättäen, ilman mitään sairautta tai onnettomuutta. Mikään ei viitannut lähestyvään kuolemaan.

Pieni hetki sitten täysi-ikäistynyt, minun ikäiseni henkilö. En minä silti itseäni sure, vaikka järkytys oli valtava ja meni monta vuotta, että opin hyväksymään ja ymmärtämään asian. Tänäkin päivänä mietin häntä usein. Eikä asia tunnu vieläkään täysin todelliselta, jos rehellisiä ollaan.

Sinäkö hänet löysit? -eri

Mitä väliä miten asiat tapahtuivat? Joka tapauksessa näin hänen viimeiset sanansa netissä ja sen jälkeen piti totutella siihen faktaan, että hän on poissa eikä tule enää takaisin.

Näit hänen viimeiset sanansa netissä vs yritti elvyttää kuolutta ihmistä suusta suuhun 😀.

Meidän naapurikerrostalossa joku hyppäsi kahdeksannesta alas. Noin vaan keskellä päivää leikkivien lasten eteen. Onneksi ei kenenkään päälle.

Suren kyllä ihmisen kuolemaa mutta toisaalta ihminen, joka tarkoituksella aiheuttaa traumoja muille,varsinkin lapsille, ei empatiapisteitä saa. Vrt. junan eteen hyppääjät ja rekkaa päin ajajat.

Vierailija kirjoitti:

Meidän naapurikerrostalossa joku hyppäsi kahdeksannesta alas. Noin vaan keskellä päivää leikkivien lasten eteen. Onneksi ei kenenkään päälle.

Suren kyllä ihmisen kuolemaa mutta toisaalta ihminen, joka tarkoituksella aiheuttaa traumoja muille,varsinkin lapsille, ei empatiapisteitä saa. Vrt. junan eteen hyppääjät ja rekkaa päin ajajat.

Jonkun satunnaisen ihmisen löytäminen hirttäytyneenä metsästä on varmasti myös traumatisoiva kokemus lenkkeilijälle. Ei tällaisten itsemurhan synnyttämien välillisten traumojen syntyminen merkittävästi vähene kuin vasta siinä vaiheessa, kun itsemurhan pystyy Suomessa suorittamaan avustetusti jollain klinikalla. Ammattilaisilla on ihan erilaiset valmiudet käsitellä mielessään tuota tapahtumaa kuin läheisillä ja satunnaisilla paikalle osujilla.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa että itsemurhasta puhuva ei toteuttaisi sitä.

Mun paras ystävä oli puhunut monesti itsemurhasta, mut aina tuntui että tuli kuitenkin se parempi kausi, ja elämä vaikutti ulkoapäin tosi hyvältä. Oli asunto, vakituinen työ, lemmikki, mies.

Mut niin se vaan meni ja hirttäytyi. Laittoi viestin ystävälleen siitä, ystävä sanoi soittavansa poliisille, mutta ei sitten koskaan soittanut. Toinen ystävä löysi hänet sitten 5 tuntia tästä tapahtuneesta, eikä mitään ollut enää tehtävissä.

Kun tarpeeksi kauan uhkailee niin ei oteta enää todesta tosi paikan tullen. Ystäväsi ratkaisu on kuitenkin hänen omansa. Surullista.

Täällä ollaan, junassa matkalla kotiin. Toivotaan, että tää päivä on parempi meille kaikille, erityisesti mun ystävälle. Tilanne on edelleen kesken, mutta toivottavasti tilanne otetaan nyt vakavasti ja hän saa tarvitsemaansa hoitoa. Yritän päästä mahdollisimman pian katsomaan. Äitinsä on matkustanut jo paikalle. Vieläkin jotenkin vaikea uskoa, mitä eilen tapahtui :/

Ja tuo mun viallisesti kirjoitettu otsikko. Huoh. Niin kuin jo aiemmin tuolla kerroin, niin paniikissa ei ole se ihan skarpein. Ja joo, yksi pilkku sieltä puuttuu. Mun mielestä muutenkin aika asiatontonta huomautella kirjoitusviheistä, kun ei ikinä voi tietää, että taustalla jotain häiriötä tai sairautta. Joka tapauksessa kiitos näistä asiallisista kommenteista ja tuesta ja tsemppiä samassa tilanteessa oleville :)

Vierailija kirjoitti:

Täällä ollaan, junassa matkalla kotiin. Toivotaan, että tää päivä on parempi meille kaikille, erityisesti mun ystävälle. Tilanne on edelleen kesken, mutta toivottavasti tilanne otetaan nyt vakavasti ja hän saa tarvitsemaansa hoitoa. Yritän päästä mahdollisimman pian katsomaan. Äitinsä on matkustanut jo paikalle. Vieläkin jotenkin vaikea uskoa, mitä eilen tapahtui :/

Ja tuo mun viallisesti kirjoitettu otsikko. Huoh. Niin kuin jo aiemmin tuolla kerroin, niin paniikissa ei ole se ihan skarpein. Ja joo, yksi pilkku sieltä puuttuu. Mun mielestä muutenkin aika asiatontonta huomautella kirjoitusviheistä, kun ei ikinä voi tietää, että taustalla jotain häiriötä tai sairautta. Joka tapauksessa kiitos näistä asiallisista kommenteista ja tuesta ja tsemppiä samassa tilanteessa oleville :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi huomionhaku on tässä aiheessa ihan myrkkyä monelle? Jumaliste, jos psykkisesti sairas ihminen käyttää äärimmäisiä keinoja saadakseen huomiota, niin hän todellakin tarvitsee sitä. ei se ole mikään käppäisen hoitajan oma sherlock-mysteeri, joka ratkeaa diagnosoimalla vaan potilalle huomiontarpeen. Joku syy siihen on. Onko se sitten akuutti ahdistus, pershärö, skitsofrenia, epätoivo ja pelko tai mikä vaan, niin syy sille on ja se ihminen tarvitsee siihen apua. 

 

Se huomionhakuisuus on äärimmäisen raskasta läheisille, varsinkin kun se on jatkuvaa. Esim. kun ihminen soittaa ja laittaa monta kertaa päivässä viestiä tms. Siinä on myös sen läheisenkin mielenterveys helisemässä. Ketään ei voi sitä paitsi pelastaa vastoin tahtoa. On niitä, jotka eivät apua halua ottaa vastaan vaan sama rumba jatkuu ja jatkuu. Kukaan ei jaksa olla loputtomasti apu/tuki/turva/pelastaja tällaiselle henkilölle. Pahimmassa tapauksessa siinä sairastuu itsekin. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän naapurikerrostalossa joku hyppäsi kahdeksannesta alas. Noin vaan keskellä päivää leikkivien lasten eteen. Onneksi ei kenenkään päälle.

Suren kyllä ihmisen kuolemaa mutta toisaalta ihminen, joka tarkoituksella aiheuttaa traumoja muille,varsinkin lapsille, ei empatiapisteitä saa. Vrt. junan eteen hyppääjät ja rekkaa päin ajajat.

Eiköhän se oman elämän lopettaminen noissa epätoivoisissa tilanteissa ole ainoa, mitä ihminen ajattelee, eikä mikään suunnitelmallinen pienten lasten tai junankuljettajien traumatisoiminen.

Vierailija kirjoitti:

Millä valtuuksilla selvittelet tilannetta? Ei sinulle anneta tietoja - et ole lähiomainen!

Ei mene aina näin, että vain lähiomainen saa tietoja. Riippuu täysin tilanteesta. Tälläiset valtuudet voi halutessaan antaa muillekin. Eihän vakuutusedutkaan automaattisesti mene lähiomaiselle, vaikka usein näin  onkin tietysti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi huomionhaku on tässä aiheessa ihan myrkkyä monelle? Jumaliste, jos psykkisesti sairas ihminen käyttää äärimmäisiä keinoja saadakseen huomiota, niin hän todellakin tarvitsee sitä. ei se ole mikään käppäisen hoitajan oma sherlock-mysteeri, joka ratkeaa diagnosoimalla vaan potilalle huomiontarpeen. Joku syy siihen on. Onko se sitten akuutti ahdistus, pershärö, skitsofrenia, epätoivo ja pelko tai mikä vaan, niin syy sille on ja se ihminen tarvitsee siihen apua. 

 

Se huomionhakuisuus on äärimmäisen raskasta läheisille, varsinkin kun se on jatkuvaa. Esim. kun ihminen soittaa ja laittaa monta kertaa päivässä viestiä tms. Siinä on myös sen läheisenkin mielenterveys helisemässä. Ketään ei voi sitä paitsi pelastaa vastoin tahtoa. On niitä, jotka eivät apua halua ottaa vastaan vaan sama rumba jatkuu ja jatkuu. Kukaan ei jaksa olla loputtomasti apu/tuki/turva/pelastaja tällaiselle henkilölle. Pahimmassa tapauksessa siinä sairastuu itsekin. 

Tämä on tietysti totta. Ongelma on terveydenhuollon budjetti. Ammatti-ihmisiä pitäisi olla riittävästi, jotta omaiset voisivat jatkaa lapsena, puolisona, sisaruksena tai vanhempana olemista sairastuneelle, eikä joutua jatkuvaan hoitajan ja auttajan rooliin.

Kyseenalaistaisin vähän tätä yleisesti käytettyä sanaa, etteivät ihmiset "halua" ottaa apua vastaan. Minusta kyse on ehkä ennemmin siitä, etteivät nämä ihmiset pysty mitenkään kuvitella toisenlaista elämää, eivät ehkä edes ymmärrä mitä avun vastaanottaminen tarkoittaa tai se apu, mitä tarjotaan on liian abstraktia, kun ei pysty näkemään, miten tilanne voisi kehittyä, jos ottaisi avun vastaan. Päihde- ja mielenterveysongelmaiset eivät oireiltaan välttämättä ollenkaan pysty arvioimaan omaa etuaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalaisten kirjoitustaidoissa olisi parannettavaa....Anteeksi jos et ole kantaväestöä, mutta kantistenkaan kirjoituksista ei saa välillä mitään tolkkua.

Noh, yksi pilkku puuttuu. Tässä pilkun kanssa:

"Uskomatonta. Soitin ystäväni, joka haluaa kuolla, puolesta päivystykseen ja neuvoivat odottelemaan rauhassa huomiseen. Onko tämä nyt ihan asiallista?"

-ei ap

Joo, oikeata suomea, mutta harvoin käytetty ja minusta hieman kömpelö rakenne. Tunnettu myös lauseesta: Hyvää, sanoi mustapartainen mies, päivää.

Sehän tekeekin kirjoitustavasta väärän, jos sinun mielestäsi rakenne on kömpelö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä valtuuksilla selvittelet tilannetta? Ei sinulle anneta tietoja - et ole lähiomainen!

Ei mene aina näin, että vain lähiomainen saa tietoja. Riippuu täysin tilanteesta. Tälläiset valtuudet voi halutessaan antaa muillekin. Eihän vakuutusedutkaan automaattisesti mene lähiomaiselle, vaikka usein näin  onkin tietysti.

Kokeiles soittaa naapurin terveyteen liittyen sairaalan osastolle ja kysyä vointia. Jep. Sama vanha trolli.

Se naapuri tuskin on antanut lupaa luovuttaa tietojansa sinulle. Täysin eri asia siis. Näitä tilanteita varten on olemassa ihan kaavakkeita, joita voi asianomainen allekirjoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän naapurikerrostalossa joku hyppäsi kahdeksannesta alas. Noin vaan keskellä päivää leikkivien lasten eteen. Onneksi ei kenenkään päälle.

Suren kyllä ihmisen kuolemaa mutta toisaalta ihminen, joka tarkoituksella aiheuttaa traumoja muille,varsinkin lapsille, ei empatiapisteitä saa. Vrt. junan eteen hyppääjät ja rekkaa päin ajajat.

Eiköhän se oman elämän lopettaminen noissa epätoivoisissa tilanteissa ole ainoa, mitä ihminen ajattelee, eikä mikään suunnitelmallinen pienten lasten tai junankuljettajien traumatisoiminen.

Näin juuri. Jos ihminen olisi täysissä järjissään, niin ei hän edes itsemurhaa yrittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi huomionhaku on tässä aiheessa ihan myrkkyä monelle? Jumaliste, jos psykkisesti sairas ihminen käyttää äärimmäisiä keinoja saadakseen huomiota, niin hän todellakin tarvitsee sitä. ei se ole mikään käppäisen hoitajan oma sherlock-mysteeri, joka ratkeaa diagnosoimalla vaan potilalle huomiontarpeen. Joku syy siihen on. Onko se sitten akuutti ahdistus, pershärö, skitsofrenia, epätoivo ja pelko tai mikä vaan, niin syy sille on ja se ihminen tarvitsee siihen apua. 

 

Se huomionhakuisuus on äärimmäisen raskasta läheisille, varsinkin kun se on jatkuvaa. Esim. kun ihminen soittaa ja laittaa monta kertaa päivässä viestiä tms. Siinä on myös sen läheisenkin mielenterveys helisemässä. Ketään ei voi sitä paitsi pelastaa vastoin tahtoa. On niitä, jotka eivät apua halua ottaa vastaan vaan sama rumba jatkuu ja jatkuu. Kukaan ei jaksa olla loputtomasti apu/tuki/turva/pelastaja tällaiselle henkilölle. Pahimmassa tapauksessa siinä sairastuu itsekin. 

Tämä on tietysti totta. Ongelma on terveydenhuollon budjetti. Ammatti-ihmisiä pitäisi olla riittävästi, jotta omaiset voisivat jatkaa lapsena, puolisona, sisaruksena tai vanhempana olemista sairastuneelle, eikä joutua jatkuvaan hoitajan ja auttajan rooliin.

Kyseenalaistaisin vähän tätä yleisesti käytettyä sanaa, etteivät ihmiset "halua" ottaa apua vastaan. Minusta kyse on ehkä ennemmin siitä, etteivät nämä ihmiset pysty mitenkään kuvitella toisenlaista elämää, eivät ehkä edes ymmärrä mitä avun vastaanottaminen tarkoittaa tai se apu, mitä tarjotaan on liian abstraktia, kun ei pysty näkemään, miten tilanne voisi kehittyä, jos ottaisi avun vastaan. Päihde- ja mielenterveysongelmaiset eivät oireiltaan välttämättä ollenkaan pysty arvioimaan omaa etuaan.

Tästä on kyse. Monet mielenterveyden ongelmista kärsivät eivät juuri tuosta syystä ikinä päädy hoidon piiriin. Jos itsensä kokee arvottomaksi ja tilanteensa toivottomaksi, niin ei usko ansaitsevansa apua ja / tai hyötyvänsä siitä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö toisaalta ole totta, että ne itsemurhayrityksiä huomion takia suunnittelevat ovat jonkinlaisen avun tarpeessa hekin? Vai onko teidän mielestä sellainen ihminen psyykkisesti terve ja hyvinvoiva?

Ei ole hyvinvoiva. Eri asia sitten, onko kyseessä hoidettava sairaus. Vai vaan raskas elämäntilanne, elämästä ei ehkä tullut mitään sinne päinkään kun halusi, mitä ne hoitajat tuohon voivat? Pitää kädestä? Kyllä, mutta kun ei ole resursseja tehdä sitä päiviä-kuukausia-vuosikausia, niin eihän ne voi muuta kun kotiuttaa.

Jos ihmisellä on vaikka rahaongelmia, päihdeongelmia, perheongelmia jne, niin mitäpä hoitaja tai lääkäri tuohon voi. Jonkun elämä voi olla niin raiteiltaan, ettei mikään tukitoimi riitä tilanteen korjaamiseen. Joku ei jaksa jatkaa, koska ihan realistisesti näkee, ettei elämästä koskaan tule edes siedettävän hyvää. Onko siihen kenellekään oikeutta puuttua ja vaatia, että pysyttele vaan hengissä, jotta MINULLE ei tule paha mieli?

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta ja toisaalta. Jos ihminen haluaa kuolla, niin miksei saisi? Juuri eutanasiasta pitkät pärinät ja nyt pitäisi kieltää toisten kuolema.

Eutanasia ja itsemurha ovat kaksi täysin eri asiaa. Soitto ap:lle tarkoittaa avunhuutoa ja sitä, ettei tämä ihminen oikeasti ehkä haluakaan kuolla.